Amerikkalaisissa suuryrityksissä homot on huomattu hyvänä potentiaalina vaativiin tehtäviin

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • Juhani Viherlahti

Homoystävällisyys on edullista ja hyväksi liiketoiminnalle. Kaappi on jarru. Amerikkalaisissa suuryrityksissä ja Englannissakin on alettu tajuta sateenkaari-ihmisten potentiaali työelämässä. Milloinkahan Suomessa?

Huom. Seuraavaa uutisreferaattia ja Economistin uutista lukiessa on syytä muistaa, että se kertoo amerikkalaisesta yrityskulttuurista.

Huippuyritykset taistelevat nykyisin huippuosaajista. Yrityksissä on huomattu, että sateenkaariväestössä on tärkeää potentiaalia tässä mielessä. Yritykset Yhdysvalloissa ovat kehittäneet erilaisia ohjelmia ja käytäntöjä, joilla saataisiin houkuteltua homot tulemaan ulos kaapeistaan ja huippuyksilöt sitoutettua yritykseen. Esimerkkinä tästä voisi olla Applen uusi toimitusjohtaja Tim Cook, jonka tiedetään olevan homo.

Asenteet homoja kohtaan ovat muuttuneet viime vuosina. Fortune 500 -yrityksistä 86% kieltää toiminnassaan seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvan syrjinnän. Vuonna 2001 tuo luku oli 61%. Noin puolet noista yrityksistä kieltää myös transsukupuolisiin kohdistuvan syrjinnän. Vuonna 2002 tuo luku oli vain 3%.

The Human Rights Campaign (HRC) amerikkalainen ihmisoikeusjärjestö teki vuosittaisen kyselyn yritysten asenteista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Tänä vuonna kyselyyn vastasi 636 yritystä. Niistä 64% tarjoaa samat terveydenhoitoedut samaa sukupuolta olevan parin kumppanille kuin heteropuolisoillekin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Yritykset kilpailevat siitä kenellä on kiinnostavin homoystävällinen henkilöstöpolitiikka. American Express -yhtiöllä on "sisäinen homoverkosto", jonka jäseninä on yli tuhat henkilökuntaan kuuluvaa. Cisco korjaa palkkiopolitiikallaan samaa sukupuolta olevien parien verokohtelua, joka heteroilla on homopareja edullisempi. Useat isot yritykset tukevat julkisesti homoavioliittoja.

Syynä asennemuutoksiin voidaan osiltaan pitää painostusryhmien kuten HRC kampanjoita.

Asennemuutos on vielä kaukana toivottavasta tavoitteesta. Myös amerikkalaisessa yritysmaailmassa suuri määrä homoja ja myös yrityksiä on kaapissa. Vaikka yritys Yhdysvalloissa toimisikin homoystävällisesti, se ei voi toteuttaa politiikkaa toimiessaan kansainvälisesti varsin monessa maassa. Economistin kirjoituksessa huomautetaan, että homoseksuaaliset teot ovat rangaistavia 76 valtiossa. Kuolemanrangaistus on voimassa homoille Saudi Arabiassa, Iranissa ja Nigeriassa.

Yhdysvalloissa yritykset näyttävät toimivan liberaalimmin kuin viranomaiset. Vielä viime vuonna armeija saattoi potkaista sotilaan pois tehtävästään homouden vuoksi. Yhdysvaltain osavaltioista 29 sallii lainsäädännössään seksuaalisten vähemmistöjen syrjinnän.

Nuoret ovat aikaisempaa liberaalimmalla kannalla. Joku hetero voi jättää hakematta yritykseen, jolla on huono maine homojen kohtelussa. Kirjoittaja arvelee asennemuutosten amerikkalaisessa yhteiskunnassa jatkavan liberaalimpaan suuntaan suhteessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.

The Economist -lehden kirjoitus
Uutinen vuoden 2011 syksyltä: Applen toimitusjohtaja vaihtuu. Tehtävään nimitettiin Tim Cook

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!