Amerikkalainen taitoluistelija Johnny Weir astui vihdoin ulos kaapista

  • Uutinen
  • Urheilu
  • Juhani Viherlahti

Värikäs, menestyksekäs, kuuluisa ja myös ristiriitoja aiheuttanut taitoluistelija on astunut virallisesti ulos kaapista tässä kuussa julkaistavassa kirjassaan Tervetuloa minun maailmaani.

John Garvin "Johnny" Weiristä on puhuttu jo pitkään, että hän on homo. Hänen värikäs ja jossain määrin myös feminiininen habituksensa, sekä erityisesti pukeutumisensa on vahvistanut tätä arvelua.

Johnny Weir on kertonut päättäneensä tulla ulos kaapista kirjansa kautta siksi, että hän toivoo oman esimerkkinsä estävän nuorten homojen itsemurhia. Näistä on viime aikoina puhuttu paljon Amerikassa. Ulostuloaankaan hän ei tee yksinkertaisesti: "Seksuaalisesti olen gay, mutta menisin avioliittoon huomenna naisen kanssa jos se kolahtaisi. Mielestäni seksin ja ihmissuhteen ei välttämättä tarvitse kulkea yhdessä."

Weir on ollut paljon julkisuudessa myös mallin töittensä vuoksi. International Skating Union (ISU) rankkasi hänet maailman tasolla kahdenneksitoista miesten taitoluistelussa. Vuoden 2008 MM-kilpailussa hän luisteli pronssia. Hänellä on myös junioreiden maailmanmestaruus vuodelta 2001. Kilpaillessaan hänen asunsa ovat herättäneet melkoista huomiota. Urheilupiireissä on keskusteltu myös siitä, onko hänen arveltu homoseksuaalisuutensa ja feminiininen esiintymisensä vaikuttaneet tuomaripisteitä vähentävästi.

Johnny Weir on 26-vuotias ja nyt hän julkaisee jo muistelmateoksensa!

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Lähteet: AfterElton, sekä Wikipedia

AfterEltonin uutisjuttu valokuvineen

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!