American Vagabond -elokuvan kummi, Antonio, lähti nuorena pois kotiseudultaan

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
Antonio Flores toimii American Vagabond -elokuvan virallisena kummina

Nexar Antonio Flores toimii American Vagabond-elokuvan virallisena kummina. Hän on itse kokenut nuoruudessaan, miten vihamielinen ympäristö vaikeutti elämistä. Hän eli lapsuutensa Ecuadorin Esmeraldasissa, kaupungissa on n. 160.000 asukasta. Provinssissa on noin puoli miljoonaa ihmistä. Siihen aikaan maassa oli hyvin vaikeaa olla homo. Vallitsi vahva macho-kulttuuri. Vagabond-elokuva kertoo jossain määrin samantyyppisestä tilanteesta, mutta elokuvan amerikkalaisperheet ovat syvästi uskonnollisia, eikä omaa homolasta uskonnollisuuden takia suvaita. Antoniokin lähti pois kotoa, kun perhe ja sukulaiset eivät voineet ymmärtää, että poika voi olla homo. Esmeraldasissa homolla tarkoitettiin transvestiittia, drag queenia tai ”nättiä poikaa”, joka käyttää huulipunaa ja korkokenkiä. Tavallisen näköinen mies ei voinut olla homo. Machokulttuuri eli vahvana, ja kun joku tiedettiin homoksi, kadulla huudeltiin perään. Poliisi voi kadulla pidättää homolta näyttävän ja hän päätyi poliisiasemalle.

Ecuadorissa perhe on tärkeä, ja perhe käsittää muunkin suvun kuin äidin ja sisarukset. Kun pojan homous paljastui, se oli perheelle hävettävää. Antonio oli ollut ensimmäinen, joka avasi suunsa ja kertoi itsestään. Hän kertoi perheelle, ettei voi jäädä Esmeraldasiin. Siellä elämä oli liian epävarmaa, ja oli väkivallan uhka.

16-17-vuotiaana Antonio muutti pois pääkaupunkiin Quitoon. Suuressa kaupungissa machokulttuuri ei samalla tavalla ahdista kuin kotiseudulla. Hänellä oli vahva tunne siitä, että pitää opiskella ammattiin. Silloin perhekin on tyytyväisempi ja hyväksyy paremmin. Aamulla piti käydä lukiota ja muu osa päivää oli työskenneltävä kahdessa työpaikassa, jotta sai kokoon rahat koulua ja koulutarvikkeita varten. Oma äitikin alkoi olla ylpeä pojastaan, vaikka alkuvaiheessa äiti olikin kokenut raskaana pojan homouden. Välit kotiin eivät koskaan katkenneet. Vähitellen lainsäädäntö muuttui, ja nykyään voi jo elää vapaammin ainakin suurissa kaupungeissa.

American Vagabond -elokuva antaa synkän kuvan San Franciscon ilmapiiristä. Koditon joutuu kokonaan oman onnensa nojaan. Ecuadorissa perhepiirissä löytyi aina joku, joka halusi pitää yhteyttä ja auttaa. Kodista pois lähteneitä homonuoria oli aika paljon, mutta he myös yhdessä yrittivät auttaa toinen toisiaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

****

American Vagabond –elokuva on ensi-illassa keskiviikkona 26. kesäkuuta 2013. Nyt tehdään yhteistyötä Amnestyn ja Setan kanssa. Amnesty on valinnut elokuvan tämän vuoden pride-elokuvaksi. Elokuussa käynnistyy elokuvan ympärille erilaisia projekteja, joilla yritetään pidentää elokuvan elinkaarta teatterilevityksen jälkeen.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!