Äitiyslaki-kansalaisaloitteen käsittely jatkuu lakivaliokunnassa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 3

Eduskunnan lakivaliokunta jatkaa Äitiyslaki-kansalaisaloitteen käsittelyä kokouksessaan keskiviikkona 7. helmikuuta. Tuolloin ovat esillä valiokuntaan saapuneet kirjalliset lausunnot valtiovarainministeriöltä, sisäministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä ja Verohallinnolta. Asia käy ilmi lakivaliokunnan verkkosivujen kokoussuunnitelmasta.

Eduskuntakäsittely kestänyt tähän mennessä liki puolitoista vuotta

Kaikkiaan 55 707 hyväksyttyä kannatusilmoitusta saanut kansalaisaloite äitiyslaiksi luovutettiin eduskunnan puhemiehelle syyskuun 2016 alkupuolella ja kuun loppupuolella eduskunta piti aloitteesta lähetekeskustelun. Vuotta myöhemmin, syyskuun 2017 loppupuolella lakivaliokunta käsitteli asiaa kokouksessaan ja päätti tehdä siitä puoltavan mietinnön. Valiokunta oli yksimielinen siitä, että aloitteesta tehdään mietintö, ja puoltavan mietinnön kannalla oli 14, hylkäävää mietintöä kannatti kolme.

Lakivaliokunta järjesti helmikuussa 2017 julkisen kuulemisen kansalaisaloitteesta, ja aloitteeseen liittyvät asiantuntijakuulemiset käynnistyivät huhtikuussa. Kevään aikana lakivaliokunta kuuli kymmeniä tahoja asiantuntijoina. Esimerkiksi kaikki merkittävät lapsijärjestöt pitivät äitiyslain säätämistä tarpeellisena.

Tavoitteena parantaa lapsen juridista asemaa

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Lain tavoitteena on parantaa lapsen juridista asemaa toiseen tosiasialliseen vanhempaan nähden. Äitiyslaki mahdollistaisi, että naisparille hedelmöityshoidoilla syntyvän lapsen juridinen suhde molempiin vanhempiinsa voitaisiin vahvistaa tunnustamalla lapsi neuvolassa, ilman tarvetta perheen sisäiseen adoptioon.

Esitys äitiyslaista vastaa sisällöltään vuoden 2017 alussa voimaan tullutta isyyslakia, ja alun perin äitiyslakikin oli suunniteltu astumaan voimaan yhtä aikaa isyyslain uudistuksen kanssa.

Lakivaliokunta päätti puoltavasta mietinnöstä Äitiyslaki-kansalaisaloitteelle

3 kommenttia

Torstaina 8.2. klo 10 alkavassa kokouksessa lakivaliokunta käy Äitiyslaki-kansalaisaloitteesta yleiskeskustelun. Äitiyslain yleiskeskustelu on merkitty myös perjantain asiaksi.
Keskiviikon 7.2.2018 kokouksessa todettiin valiokuntaan saapuneen kirjallisia lausuntoja seuraavilta tahoilta: valtiovarainministeriö, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Verohallinto, oikeusministeriö ja Eduskunnan sisäinen tietopalvelu.

Torstain 8.2.2018 kokouksessa sihteeri esitteli mietintöluonnoksen ja valiokunta kävi epävirallista keskustelua asiasta. Kokous ei ollut päätösvaltainen.

Perjantain 9.2.2018 kokouksessa valiokunta hyväksyi käsittelyn pohjaksi 8.2.2018 jaetun mietintöluonnoksen. Valiokunta kävi epävirallista keskustelua asiasta. Kokous ei ollut päätösvaltainen.

Äitiyslaki-kansalaisaloitteen käsittely jatkuu lakivaliokunnan viikkosuunnitelman mukaan viikolla 7 seuvaavasti:

Tiistain 13.2.2018 kello 10.45 alkavan kokouksen aiheena on yleiskeskustelu ja asiantuntijakuulemisen lopettamisen lopettamisesta. Silloin on määrä todeta myös oikeusministeriön kirjallisen lausunnon saapuminen valiokuntaan. Esityslistalla on myös yleiskeskustelu.

Perjantain 16.2.2018 kello 9.15 alkavassa kokouksessa on määrä jatkaa yleiskeskustelua ja suorittaa asian yksityiskohtainen käsittely.