Ainakin toistaiseksi transsukupuoliset voivat palvella USA:n asevoimissa entiseen tapaan

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Yhdysvaltain puolustushaarakomentajien neuvoston puheenjohtaja, merijalkaväen kenraali Joseph Dunford on antanut koko asevoimia koskevan käskyn, jonka mukaan transsukupuolisten sotilaiden kohtelu pysyy ennallaan presidentin viralliseen käskyyn asti.

- Toistaiseksi jatkamme koko henkilöstömme kunnioittavaa kohtelua, totesi Dunford.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti Twitterissä keskiviikkona, että transsukupuoliset henkilöt eivät voi palvella maan asevoimissa "missään asemassa". Trump perusteli asiaa lääketieteellisillä kustannuksilla ja häiriöillä.

Yhdysvaltain armeijassa on 1,3 miljoonaa aktiivipalveluksessa olevaa sotilasta. Eri arvioiden mukaan heistä noin 4 000 - 12 000 olisi transsukupuolisia. Uutiskanava CNN on kertonut, että arvio transsukupuolisten aiheuttamista kuluista on 2,4-8,4 miljoonaa dollaria, joka olisi 0,004-0,017 prosenttia noin 50 miljardin dollarin terveydenhuoltobudjetista.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdevertaisuutta edistävät järjestöt ovat kritisoineet Trumpin Twitterissä antamaa ilmoitusta. Myös trans-veteraanien ja nyt palveluksessa olevien transihmisten edustajat ovat esittäneet paheksuntansa. Monet julkisuuden henkilöt ja poliitikot ovat yhtyneet kritiikkiin. Esimerkiksi Yhdysvaltain kansalaisvapausliitto kutsui päätöstä törkeäksi ja epätoivoisesti. Järjestö kertoo etsivänsä keinoja päätöksen torjumiseksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Edellinen presidentti Barack Obama ajoi kaudellaan transsukupuolisten henkilöiden palveluskiellon kumoamista, ja kesäkuussa 2016 Yhdysvaltain silloinen puolustusministeri Ashton Carter vahvistikin, että transsukupuoliset henkilöt saavat oikeuden palvella maan asevoimissa. Tuolloin astui välittömästi voimaan sääntö, että transsukupuolisuus ei ole enää palveluksesta erottamisen peruste, eli transsukupuoliset henkilöt saivat mahdollisuuden olla avoimia sukupuoli-identiteetistään.

Pentagonin aiemman suunnitelman mukaan uusi käytäntö oli tarkoitus tuoda kokonaisuudessaan käytäntöön heinäkuun 2017 alkuun mennessä. Kesäkuussa 2017 Yhdysvaltojen vallanvaihdon jälkeen virkaansa astunut puolustusministeri James Mattis kuitenkin ilmoitti, että käytännön toimeenpanoa tullaan siirtämään ainakin puolella vuodella.

Pentagonin tiedottajan Dana Whiten torstaisen ilmoituksne mukaan he eivät ole saaneet asiasta virallista tiedonantoa tai ohjeistusta.

GayStarNews: Joint chiefs on Trump trans military ban: ´There will be no modifications to current policy´
Trump: Transihmiset eivät voi palvella Yhdysvaltain asevoimissa

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!