ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Palveluoppaassa mukanaOlemme piha- ja puutarharakentamiseen erikoistunut yritys. Suunnittelemme ja rakennamme toimivan pihan juuri omalle asumistavallesi ja tarvittaville toiminnoille räätälöitynä. -Viihtyvyyttä ja ulkonäköä unohtamatta. Tutustu myös kotisivuihimme tai soita!
yhteiskunta ja politiikka terveys ja tutkimus urheilu viihde ja kulttuuri pride vapaalla yleiset sattumat näkökulmat HLBTI-historiaa ihmisiä ja ilmiöitä tapahtumaraportit
vino aivopuolisko keskustelufoorumi tuki- ja neuvontapalvelu homoFAQ seksuaalisuus ja sukupuoli perheet kaappi linkit kaikki artikkelit

AIDS kosketti

JuhaniV • 23.01.2013 19:24 • 16 kommenttia. NÄKÖKULMAT
AIDS kosketti 1980-luvun loppupuolella ja 1990-luvun puolella homoja ja heidän läheisiään hyvin kipeästi. Ystäviä ja tuttuja alkoi sairastua ja kuolla yhä tihenevään tahtiin.

Tänään alkava Jonas Gardellin kirjaan perustuva tv-sarja sai minut muistelemaan tuota pelottavaa aikaa, jolloin AIDS tuli maailmaan tuntemattomana uhkana erityisesti homoja kohtaan.

Opiskelin 70-luvun puolivälissä Münchenissä. Suomesta kanssani oli opiskelemassa kahdeksan kolleegaa. Olin siihen aikaan vielä kaapissa työpaikalla ja myös useimmille tuon ryhmän jäsenille. Löysin nopeasti tieni paikalliselle homoklubille, jossa mm. saksan kielen taitoni vuoksi sain nopeasti monta ystävää. Kolleegani pitkästyivät hotellissa ja potivat koti-ikävää. Minulla oli sitävastoin menoja vaikka joka ilta kun vain opiskeluiltani pystyin. Joku oli pyytämässä oopperaan, toinen vaeltamaan vuorille ja kaikkea siltä väliltä. Toki minäkin podin koti-ikävää, koska mieheni odotteli Suomessa. Puhelinlaskut olivat melkoiset.

Tutustuin Münchenin homoklubilla muiden muassa sympaattiseen nahkamiespariin, Karliin ja Gunteriin. He tutustuttivat erään kolmannen homomiehen lisäksi minut Münchenin homomaailmaan aina homosaunoja ja kruisailupaikkoja myöten. Opin tuntemaan myös heidän omaa sukuaan ja erityisesti Günterin sukua. Karl suunnitteli työnään huipputeknologiaa. Gunter oli pankkialan erikoisosaaja, joka oli nuoresta iästään huolimatta ammatillisesti merkittävässä nousukiidossa.

Pitkän suostuttelun jälkeen he tulivat käymään myös Suomeen, joka etukäteen heidän mielestään oli paikka maailman reunalla, jossa ei ole mitään. Kävimme Suomea läpi etelästä pohjoiseen. He ihastuivat lopulta tähän maahan.

Pidimme keskenämme vuosia tiiviisti yhteyttä. München oli minun ja mieheni yksi mieluisimmista lomakohteista, kuten se on edelleen tänä päivänä. Erään kerran olimme jälleen tulossa lomalle Müncheniin. Laskeuduimme Hitlerin rakennuttamalle Riemin lentokentälle kuten aina ennenkin. He olivat aina meitä vastassa yhdessä. Tällä kerralla meitä vastaan tuli vain Karl. Kysyin autossa, että missä Günter on. Hän vastasi suoraan, että Günter on sairaalassa. Hänellä on AIDS. Tuo pelottava sairaus oli ollut jo maailmassa ja siitä kirjoitettiin avain kamalia asioita. Karlin ilmoitus tuntui, kuin halolla olisi lyöty päähän. Olimme loppumatkan heidän kotiinsa aivan hiljaa. Jouduin pidättelemään itkua koko matkan.

Menimme mahdollisimman pian sairaalaan tapaamaan Günteriä. Muistan erityisesti sen, että hänellä kädet olivat ristikkäin peiton päällä merkkinä siitä, ettei hän halunnut itseään koskettavan millään tavalla. Me bakteereinemme olimme hänelle vaarallisia. Günterin sairaus oli edennyt AIDSiksi. Jäntevä ja hyvinvoipa nuorehko mies oli kuihtunut lähes nahkaksi ja luuksi. Ääni oli edelleen hänen äänensä, mutta koko muu olemus oli muuttunut lähes tunnistamattomaksi. Kuulin Karlilta jälkeenpäin, että Günter ei ollut pystynyt kävelemään pitkään aikaan, koska jalkapohjan ihon alla oleva rasva oli hävinnyt ja sen pehmentävä vaikutus oli poissa. Luut osuivat nahkan läpi suoraan lattiaan.

Se oli viimeinen tapaamisemme Günterin kanssa. Hän kuoli pian matkamme jälkeen. Muistan vieläkin hänen katseensa hyvästellessämme. Kumpikin tiesi, että me emme enää koskaan tapaa.

Karl hoiti Günteriä koko hänen sairautensa ajan ja huolehti kaikista asioista. Ainoan kerran, jolloin näin Karlin osoittavan tunteitaan oli kun tulimme sairaalan puutarhaan. Silloin hän puhkesi itkuun. Emme siinä tilanteessa pystyneet juurikaan lohduttamaan häntä, vain olemaan hänen lähellään.

Emme päässeet Günterin hautajaisiin. Sytytin työpaikalla huoneessani kynttilän hänen muistokseen sillä hetkellä kun hänet haudattiin Münchenissä.

Tapasimme Karlin vielä muutamia kertoja sen jälkeen. Olimme auttamassa kodin järjestämisessä ja tavaroiden muuttamisessa. Heiltä vietiin suvun haltuun huomattava suomalaisten postimerkkien koelman sisältävä kassakaappi. Kokokelman Günter oli perinyt isältään. Kun toimme kassakaappia autoon, 11-kerroksisesta tornitalosta tuli monia ihmisiä ulos esittämään Karlille surunvalittelut. Se oli hyvin koskettavaa. He olivat olleet tuossa talossa erittäin suosittu pariskunta.

Jonkin aikaa sen jälkeen kun Günterin asiat oli saatu järjestykseen, Karl sairastui ja kuoli AIDSin aiheuttamaan sairauteen. Emme saaneet suvulta kutsua hautajaisiin. Surimme hiljaa mielessämme Suomessa.

***

Samoihin aikoihin tuli useita tietoja Saksasta, että siellä tutuiksi tulleet nuoret miehet olivat sairastuneet. Samankaltaisia tietoja tuli tutuistani muualta maailmasta. Lyhyenä aikana kuoli useita ystäviämme ja tuttaviamme ulkomailla. Soitin joulua ennen Mexico Cityyn, jossa tiesin nuoren ystävämme saaneen myös tartunnan. Hän oli moneen kertaan kysynyt minulta, josko tietäisin mitään parannuskeinoa. Todella koski kertoa tälle parikymppiselle nuorelle miehelle, ettei rokotetta tai lääkettä ole saatu kehitettyä. Hänen siskonsa vastasi puheluuni ja totesi heikolla englannillaan: "He live no more." Sen puhelun jälkeen olin akuutissa kriisissä. En halunnut kaataa tuskaani mieheni niskaan, joka osasi ottaa nämä traagiset asiat minua neutraalimmin. Hain ammattiauttajalta kriisiapua.

***

AIDS-epidemia vaikutti meihin suoraan ja voimakkaasti. Menetyksiä tuli useita vielä noidenkin tapahtumien jälkeen. Se oli meille myös kasvun paikka. Suhtautuminen elämään ja kuolemaan on muuttunut. Samalla epidemia nosti esille kanssaihmisissä sitä likaista pohjamutaa, mitä ei haluaisi nähdä koskaan.

Asiaan syvemmin menemättä arvelen, että AIDS-epidemia toi homoyhteisöissä myös esille myönteisiä puolia, kuten tarpeen välittää läheisistä. Yhdessä selviäminen onnistuu paremmin kuin jättää sairaat yksin.


Jaa Facebookissa
 

 

Lukijoiden kommentit (kommentit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä)
Kiitoksia tuosta jutusta. Kommentoin asiaa siltä kannalta, että oma kokemukseni on vähän päinvastainen. Laajasta pre-1983 tuttavapiiristä (Saksa, P-A) huolimatta sairastumisista ei tullut tietoja. Saatoin osan verifioida, loput sattuman kautta. "Jesus wept, säkin siis elossa ja kunnossa.." Syyksi en näe muuta kuin sen, että poden totaaliaversioita kaikkeen von hinten -tyyppiseen. Ja tämä karsi tehokkaasti lähemmän tuttavuuden von hinten -hakuisten suunnalla, usein henkeen "häivy äkkiä" tai miedommin "see you later". Ja tarttuvuus muitten reittien kautta on huono.

Toki tauti on riipaissut. Läheinen ja lojaali alaiseni, sektoripäällikkö mediatalossa, menehtyi lyhytaikaisesti sairastettuaan 1991. Sittemmin kuulin, että oli ollut dg:stä tietoinen vuosikausia, muttei halunnut seurantaa. Nimeäkään ei tässä, koska sukunsa ilmoitti ihan muusta dg:stä, kun firman seppelettä kävin laskemassa. Suomalaisessa muistojuhlassa Helsingin katolisessa kirkossa ei ollut väistödg:n tarvetta. En ollut paikalla, kun olin siellä varsinaisessa, mutta kerrottiin laajasta saattojoukosta, jonka suru oli aitoa. Ja varmaan myös oma tulevaisuus mielessä.

Kommenttia muokattu: 27.01.2013 klo 09:21
  jnsto • 27.01.2013 09:18
Parisuhde voi toimia suojana. Näin voisi sanoa ainakin minun/meidän tapauksessamme. Ei ole tarvetta hyppiä sängystä sänkyyn.

Olimme Yhdysvalloissa käymässä täsmälleen siihen aikaan kun AIDS lähti siellä liikkeelle tuhojaan tekemään. Muistan kuinka hämmästyneitä olimme menosta siellä silloin. Kävimme esimerkiksi New Yorkissa kymmenkerroksisessa Man's Country -nimisessä homosaunassa. Siellä oli osastoja joka makuun. Toki osana laitoksen palveluita ylimmässä kerroksessa oli laadukas kuntosali, jossa oltiin urheiluvaatteissa. Mitään säpinää ylimmässä kerroksessa ei sallittu.

Samaan aikaan kun AIDS:n leviäminen oli tullut jo täysin tietoon myös homopiireissä massiivisen ja ruman mediamyllytyksen seurauksena, kävimme Pariisissa sikäläisessä homosaunassa. Olimme yllättyneitä suojaamattomasta menosta siellä. Se aiheutti aikamoisen järkytyksen.

Niihin aikoihin ystävämme USA:ssa alkoivat kertoa surullisia tarinoita tartunnan saaneista. He kertoivat auttamistyöstään, joka oli ajoittain henkisesti hyvinkin rankkaa. Tietoisuus siitä, että mitään ei voitu tehdä muuta kuin helpottaa sairastuneen elämää jollakin tavoin. Monella sairastuneella ei ollut rahaa, joten he saattoivat olla täysin homoyhteisön vapaaehtoisavun varassa.

Pienellä paikkakunnalla USA:ssa työskennellyt lääkärituttavamme kertoi hänen potilainaan olleen useita HIV-positiivisia. Diagnoosin hän joutui kuitenkin salaamaan (väärentämään) muulta henkilökunnalta ja omaisilta. Hän arveli, ettei tieto olisi pysynyt sairaalassa salassa. Seuraukset sairastuneelle olisivat saattaneet olla katastrofaaliset. Omaiset olisivat saattaneet hylätä hänet. Olisi nimittäin tullut julki HIV-diagnoosin lisäksi henkilön kenties salassa pitämä seksuaalinen identiteetti.

Toisaalta niin kotimaassa, kuin USA:ssa oli nähtävissä monen ihmisen vahva halu auttaa. He olivat heteroita ja homoja. He toimivat sairastuneita tukien. Nämä auttajat eivät tehneet toimistaan numeroa silloin, eikä myöhemmin. Edelleen tuosta työstä paljon on jäänyt tunnistamatta ja huomiotta vaikkapa mediassa ja jopa homopiireissä.

Vaikka HIV on ollut äärimmäisen traaginen asia homoyhteisölle, se on mielestäni toiminut myös myönteisesti kannustimena yhteiseen toimintaan ja yhteen hiileen puhaltamiseen. Yhdysvalloissa on viime aikoina edetty homojen tasavertaisten oikeuksien aikaansaamisessa ja yleisen mielipiteen taivuttamisessa massiivisen konservatiivisesta nykyisin yhä liberaalisoituneempaan suuntaan. Tuo kaikki on seurausta homoyhteisön toiminnasta yhteisten asioiden viemiseksi eteenpäin. Ilman sitä he siellä ja me täällä istuskelisimme edelleen kaapissa.
  JuhaniV • 27.01.2013 11:22
Kiitos kirjoituksesta.

Koskettaahan se edelleen. 1990-luvun puolivälissä jokin lääkeyhdistelmä meni myös täällä Suomessa oikein ja monia silloin HIV-positiivisia pääsi elämään sopivilla lääkityksillä ja elää edelleen, samalla kun muita vielä haudattiin.

Mutta:

Oliko reipas paneskelu sinne tänne ja siellä täällä ennen epidemiaa välttämättä "järkyttävää"?
Silloin kun antibiootit ja satiaisshampoo olivat se suurin huolenaihe jälkikäteen?
  Rokkihomo • 27.01.2013 12:11
Homoilla on vaihtelevia elämäntapoja ja -tilanteita. Yksi voi nähdä käyttäytymisessä järkyttävyyttä, toinen ei. 80-luvun alussa julkaistiin näyttäviäkin kirjoja vasta-alkajille ja niissä ei kauhisteltu, vaan korostettiin mm lääketieteen keinoja. Kaikki kävi, mutta terveydestä piti huolehtia lähinnä siinä valossa, ettei levittänyt mitään - silloin tunnettua.
  jnsto • 27.01.2013 13:28
Hienon The Cockettes dokumentin tekijöiltä David Weissman ja Bill Weber dokumentti We Were Here (2011) epidemiasta, epidemian tuomasta yhteisöllisyydestä ja ennen kaikkea toivosta.

Dokumenti oli jokin aika sitten vielä kokonaisuudessaan Youtubissa, löytynee Netflixistä.

wewereherefilm.com

Kommenttia muokattu: 30.01.2013 klo 15:40
  SaintJudy • 27.01.2013 15:56
Järkyttävää minulle oli se havainto, että HIV-tartunnan riski oli täysin tiedossa oleva asia Pariisin matkan aikaan. Siitä ei kuitenkaan siellä tunnuttu välittävän yhtään mitään.

Ennen havahtumista HIV:n läsnäoloon tosiaan luotettiin siihen, että jos sai tippurin taikka kupan, niin vain antibioottipiikki pakaraan ja homma tuli kuntoon. Muista seksin kautta leviävistä taudeista, kuten klamydia yms. ei taidettu puhua kuin alan ammattilaisten kokouksissa ja kirjoituksissa.

Juuri ennen HIV:n ilmestymistä yleiseen tietoisuuteen, homopiireissä ainakin joissakin paikoissa maailmalla meno oli varsin raisua. Ei se tällaisesta "maalaispojasta" kovinkaan hyvältä näyttänyt. Pysyviin samaa sukupuolta oleviin parisuhteisiin oli varsin vähän kannustusta, taikka ei lainkaan.
  JuhaniV • 27.01.2013 23:13
Mennyt muoto otsikossa on sinänsä harhaanjohtava, uusi seksuaalinen vapautuminen on tapahtunut 2000-luvulla. Kehittyneet HIV lääkkeet ovat vain korvanneet antibiootit ja satiaisshamppoot. BB-kulttuuri on ihan oma ilmiönsä, jota voinee verrata 1970-luvun vastaavaan. Erona lienee se, että riskit tiedostetaan ja otetaan. Meno on aika raisua vieläkin - vaikka et olisi klubille sattumalta eksynyt maalaispoika.

Moraalikeskustelua ei ole epidemiasta käyty, miksiköhän? Kovinkaan hedelmällistä tuo keskustelu ei liene tänä päivänä, sillä todelliseen keskusteluun tuosta ajasta ja ylenpalttisen holtittomuuden - tai seksuaalisesta vapautumisen - kulttuurista voivat käydä ne, jotka osallistuivat siihen ja selvisivät siitä hengissä?

Jälkiviisastella aina voi. Kiinnostavampaa olisi tietää, mihin suuntaa oltaisiin menty, jos epidemiaa ei olisi syntynyt. Homojen vapautuminen oli ennenkaikkea homoseksin vapautumista, epidemian myötä tuli aika vakavoitua. Pysyvät parisuhteet ja yhteisöllisyys nousivat kunniaan, tosin vapaa seksi ei sulkenut näitäkään arvoja pois.
  SaintJudy • 29.01.2013 08:11
Takaapäin – von hinten – tekniikoiden markkinointi oli kovaa 1970-luvun lopulla ja 80-luvulla (ja sen jälkeenkin). Siivosin viikonloppuna kaappeja ja sieltä läytyi 1980-luvun alun alan lehtiä, mm. Honchoa ja muita. Vähän selasin niitä ja heitin kaikki roskikseen. Ei kiinnostanut. Mieltä kalvoi ajatus, että varmaan suurin osa malleista on jo kuollut aidsiin. Honchoa sai pitkään mm. Sokoksen lehtimyymälästä. ”Von hinten” –kuvamateriaali tuli Amerikasta. Eurooppalaiset lehdet ja filmit olivat aluksi jossain määrin toisenlaisia. Sitten kuitenkin vähitellen amerikkalaiset esimerkit omaksuttiin muuallakin maailmassa, ja amerikkalaiset kuvat levisivät. Ei ole montakaan homopornoelokuvaa, joka ei pursuisi tätä –von hinten –tekniikkaa. Niistä nuoret homot opettelivat seksitekniikoita. Kotimaista opetusmateriaalia ei ollut.

Amerikassa oli myös extreme-juttuja, ja nekin alkoivat levitä muualle. Amerikka on vapaa maa. Siellä keksitään kaikkea kivaa, mutta myös vaarallista. Alan huippu oli läntisellä Manhattanilla, teurastamojen alueella sijaitseva Mineshaft, jossa useassa kerroksessa oli palveluja joka makuun. JuhaniV, sielläkö kävitte? Oli vessoja joissa halukkaat asiakkaat voivat mennä lepäilemään kusirännin alle kuin suihkuun ja kaikkea muuta äärimmäistä ja asiakkaita riitti. Mineshaft suljettiin 1985. Sitten saksalaiset alkoivat tulla perässä. He veivät Euroopassa kidutus- yms. äärimmäisyysasiat huippunsa – ainakin alan lehdistä päätellen, mm. Toy (jota käsittääkseni tehtiin Ruotsissa).

Ehkä näistäkin asioista joskus kirjoitetaan historia ja mietitään yhteyttä aidsiin. Ehkä on jo kirjoitettukin. Netissä on paljon yksittäisiä artikkeleita.
  vaeltaja2006 • 29.01.2013 10:48
Mineshaftista voi lukea Patricia Morrisroen Robert Mapplethorpe elämänkerrasta. Mineshaft liittyy oleellisesti valokuvaajan X-portfolioon, 1970-luvun lopun S/M kuviin. Yleinen vitsi asiakkaiden keskuudessa oli, ketä muita näit eilen, kuin Robert Mapplethrophen. Myöhemmin portfoliota selatessaan Mapplethrothe itki, miltei kaikki kuvatut olivat kuolleet Aidsiin. Mineshaftin ja Anvilin kaltaisten paikkojen yhteys epidemiaan oli ainakin se, että ne suljettiin Aids-paniikin aikaan kahdeksankymmentäluvun puolessavälissä.

Myös Marc Almond kertoo vierailustaan Mineshaftissa elämänkerrassaan - ensimmäinen yritys tyrmättiin laulajan silmämeikin takia. Myös Edmund Whiten City Boy on mitä oivallisin historiikki gay kultuurin kehittymisen ennen ja jälkeen Stonewallin.

Hieman tuntemattomammaksi on jäänyt kirjailija, toimittaja ja historoitsija Jack Fritscher, joka on erityisesti erityisesti perehtynyt kirjaamaan ylös homohistoriaa, erityisesti nahkahomo scenessä. Tässä hänen koottuja kirjoituksia Mineshaftista.

www.jackfritscher.com

Kommenttia muokattu: 30.01.2013 klo 13:44
  SaintJudy • 29.01.2013 13:46
Vaeltajalle, Mineshaft se ei ollut. Käymämme paikka taisi olla jollakin tavoin kuvailemaasi paikkaa hiukan kiltimpi, jos sellaista sanaa voi tässä yhteydessä edes käyttää. Tilaa mielikuvitukselle oli myös tuossa käymässämme paikassa. Siellä oli vankilaselli kaltereineen kaikkineen, rekka-auton tavaratila. Ne ainakin muistan. Saunoja oli useita. Paikka oli suosittu, eli porukkaa oli paljon. Muistaakseni se oli valkoisten paikka. Ainuttakaan tummaihoista siellä ei näkynyt.
  JuhaniV (ei rekisteröitynyt) • 29.01.2013 22:45
Mielikuvitus yleensä on se villein paikka. Kylpyläkulttuuria arvioidessa pitää pitää mielessä se, että ihmiset toteuttivat fantasioita, ei painajaisia.

Hassua kyllä, se mikä oli seitsemäkymmentäluvulla hardcorea, on suurelta osilta laimennut vuosikymmenten saatossa. Vaikka äärimmäisyydet määrittelivät Mineshaftia (fisting/scat), yleisimmät tekniikat Jack Fritscherin haastatteleman Mineschaftin perustajan Wally Wallacen mukaan olivat suihinotto ja pano.

Toinen kurkistus aikakauteen "Gay Sex in the seventies"

www.gaysexinthe70s.com
  SaintJudy • 30.01.2013 15:38
Minun puolisoni menehtyi AIDSiin 1.12.2011. Tuota ohjelmaa katsoessani vollotan ja toivon, että se olisin minä, joka olisin kuollut, eikä hän.

Kommenttia muokattu: 31.01.2013 klo 20:55
  Aave • 31.01.2013 20:53
Osanottoni, hyvä Aave. Puolisoni kuolemasti tulee kohta kaksitoista vuotta, suru ja surutyö helpottaa vuosien kuluessa, muuttaa muotoaan ja muuttuu ymmärtämiseksi, osaksi omaa ja toisen historiaa. Mitään oikotietä ei ole, tuo täytyy käydä kaikkien mutkien kautta.
  SaintJudy • 03.02.2013 18:55
Joo, tämä on ollut yksi pitkä vuosi. Nyt olen päättänyt lahjoittaa osan hänen esineistään Työväenmuseo Werstaalle pois minun silmistäni.
Elämä aids-potilaan kanssa oli pirunmoista: jos menet naimisiin, niin saat oikeudet kuoleman jälkeen, mutta sitä ennen olet omaishoitaja-paaria. Jos et mene naimisiin, niin sitä ennen olet henkilökohtainen avustaja ja sinua kohdellaan niin kuin prekaaria, muttet saa mennä naimisiin, etkä saa mitään oikeuksia.

Oikeudet = lesken eläke, oikeus jatkaa asumista samassa asunnossa. Minusta tosin tuntuu, ettei minusta olisi ollut samassa kodissa jatkajaksi ja se oli työsuhdeasunto muutoinkin.

Puolisoni kamppailu hiviä vastaan kesti poikkeuksellisen pitkään, hän sai sen 1990-luvulla. Silloin ei ollut tehokkaita lääkkeitä niin kuin nyt. Muistan sellaiset kuin AZT, Zerit, Crixivan, joihin kuuluivat ärjyt sivuoireet. Kuulemma nykyäänkin, jos tietää, että on saanut infektion, on esimerkiksi suorassa verikontektissa hiv-potilaan kanssa, niin kun menee suoraan Auroraan ja hakee itselleen AZT-kuurin, niin hiv hoituu sillä.
  Aave • 04.02.2013 08:41
"Kuulemma nykyäänkin" -heitot näinkin vakavassa asiassa, kuten ihmisten terveys, eivät ole suotavia.

Käsitykseni mukaan estolääkityksen nappaaminen ei tapahdu näin yksinkertaisesti. Tiedän, että lääkitys on aloitettava 48 tunnin sisällä sen jälkeen, kun on joutunut altistuneeksi tavalla taikka toisella. Se millainen lääkitys määrätään, ei ole noin yksinkertainen asia.
  JuhaniV • 04.02.2013 09:47
Hiv-tartunnan hoito on kehittynyt epidemian lyhyen historian aikana käänteen tekevästi. Ajoissa todettu hiv-tartunta voidaan nykyaikaisella, oikea-aikaisesti aloitetulla viruslääkityksellä pitää hallinnassa erinomaisin tuloksin. Lääkkeillä viruksen määrä elimistössä saadaan laskemaan tehokkaasti, jolloin myös hiv-tartunnan saaneen riski siirtää tartunta eteenpäin pienenee oleellisesti. Hiv-tartuntaan ei kuitenkaan ole olemassa parantavaa lääkitystä. Hiv on muuttunut väistämättä tappavasta infektiosta vakavaksi krooniseksi, elinikäiseksi tartunnaksi, joka vaatii loppuelämän kestävää lääkehoitoa. Lääkehoito saattaa aiheuttaa tartunnan saaneelle huomattaviakin sivuoireita, eikä lääkettä voi unohtaa tai jättää ottamatta.

Tänäkään päivänä ei siis ole syytä vähätellä hi-viruksen tartunnan saaneelle aiheuttamia terveydellisiä, fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia haittavaikutuksia. Hiv-tartunta ei kantajalleen ole ”pikku juttu”. Sitä ei myöskään ole joissakin hiv-tartunnalle altistumistilanteissa henkilölle aloitettava hiv-estolääkitys (PEP).

PEP (Post Exposure Prophylaxis) -estolääkityksen tarkoitus on estää viruksen siirtyminen hiv-negatiivisen elimistöön. Hiv-positiivinen verikontakti tai seksialtistus (esim. suojaamaton yhdyntä tai kondomin rikkoutuminen tilanteessa, jossa yksi osapuolista on hiv-positiivinen) voivat olla aihe profylaktiselle lääkehoidolle. Lääkityksen aloittamisesta päättää aina vastaava infektio- tai sisätautilääkäri, jolla on hiv-lääkinnän tuntemus. Arvion tekemistä varten on annettava tarkka selvitys tilanteesta ja lääkäri kysyy myös hiv-tartunnan saaneen lääkehoitoon sitoutumisesta. Hiv-tartunnalle altistuneelle tehdään hiv-vasta-ainetesti, sillä estolääkitys on tarkoitettu hiv-negatiiviselle. Lääkäri tekee arvion tartuntariskistä ja sen perusteella arvioi, onko jälkiehkäisy syytä aloittaa. Lääkitys sisältää yhdistelmän kolmea eri hi-viruksen hoitoon tarkoitettua lääkettä. Lääkitys on aloitettava 48 tunnin kuluessa altistuksesta ja lääkehoitoon on sitouduttava kuukauden ajaksi. Mitä nopeammin hoito aloitetaan, sitä parempi. Henkilön, jolle PEP-lääkitys on aloitettu, terveyttä (mm. maksa-arvoja) seurataan koko hoidon keston ajan, jonka jälkeen hiv-vasta-ainetestit tehdään 3 kuukauden ja uudestaan 6 kuukauden kuluttua hoidon aloittamisesta. Profylaktinen lääkehoito saattaa viivästyttää serokonversiota, jolloin hiv-vasta-aineet voivat näkyä testissä vielä 3 kuukauden jälkeen.

PEP-lääkitys ei siis ole yleisesti käytettävissä oleva, ”helppo” ehkäisykeino hiv-tartuntaa vastaan, vaan sen aloittamista henkilölle on arvioitava tarkkaan. PEP ei ole vaihtoehto kondomin käytölle hiv-tartuntojen ehkäisyssä eikä turvalliselle seksille.

Tosiasia on se, että valtaosa uusista hiv-tartunnoista välittyvät henkilöiltä, jotka eivät ole tietoisia omasta tartunnastaan, ei niiltä, jotka ovat hiv-lääkityksen piirissä.

Lisätietoa hivistä, testauksesta ja turvallisemmasta seksistä saat Hiv-tukikeskuksen nettisivuilta www.hivtukikeskus.f ja www.miestenkesken.f sekä puhelinneuvonnastamme (arkisin klo 10-15.30) numerosta 0207 465 705
  Hiv-tukikeskus MKT • 04.02.2013 15:55
Kommentoi juttua:

Kommentti näytetään vasta ylläpidon hyväksyttyä sen - mikä ei välttämättä tapahdu ensi tilassa. Rekisteröityneiden käyttäjien kommentit julkaistaan automaattisesti.




Keskity kommentissasi jutun aiheeseen. Sivuston keskustelufoorumi on "sivupolkuja" varten. Kirjoita tiiviisti. Älä jankkaa, vaan etsi uusia näkökulmia. Kunnioita muita, vaikka olisitte eri mieltä - asiat riitelevät, eivät ihmiset. Vältä tahallista provosoimista. Älä provosoidu, äläkä anna "samalla mitalla takaisin". Ylläpito pidättää oikeuden päättää kommenttien julkaisusta.

Nimimerkki
Roskapostisuoja: mikä päivä tänään on? (suomeksi, pikkukirjaimin)



 
SINUIKSI - Valtakunnallinen tuki- ja neuvontapalvelu

Palvelu on tarkoitettu kaikille, joiden mieltä askarruttaa oma tai läheisen seksuaalinen suuntautuminen (mm. bi-, homo- ja panseksuaalisuus tai lesbous) ja sukupuolen moninaisuus (mm. inter-, muun-, ja transsukupuolisuus, transvestisuus, gender- tai queer-identiteetit) tai muut aihepiiriin kuluvat kysymykset.

Palvelu on osoitteessa www.sinuiksi.fi

Yhteistyössä
Katso myös nämä
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy