Afrikan vainotut ja tuomitut

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve
  • 5

Hänen nimensä on Ali Al Jatab, mutta hänen kotikaupungissaan Gaossa Malin pohjoisosassa hänet tunnetaan nimellä Ali Tchin (pikku Ali). Hän on 30-vuotias, kuuluu tuareg-heimoon eikä ole koskaan julkisesti myöntänyt tuntevansa seksuaalista vetovoimaa toisia miehiä kohtaan. Mutta tässä 75.000 asukkaan kaupungissa kaikki tuntevat toisensa ja kaikki tietävät, että Alilla on ”ystävä”, että hän pukeutuu ”eri tavalla” ja että hän tekee ”naisten juttuja”. Eräänä joulukuisena iltana seitsemän aseistettua miestä tuli noutamaan hänet hänen kodistaan. Sanaakaan sanomatta he tarttuivat hänen, laittoivat autoon ja veivät kaupungintaloon. Siellä he laittoivat hänet käsirautoihin ja alkoivat lyödä häntä kepillä. Ali muistelee: ”Kysyin heiltä, miksi, mutta he vastasivat että täällä he kysyvät.”

Tähän aikaan Gao oli Länsi-Afrikan jihadin yhtenäisyysliikkeen (Muyao) terroristien vallassa. Muutaman päivän kuluttua hänen vietiin islamilaistuomarin eteen. ”Olin sekavassa tilassa, en muista paljon, mutta tuomari sanoi kuuluvani Lotin kansaan ja tulisin tuomituksi.” Alia oli syytetty homoseksuaalisuuden harjoittamisesta, ja hänet siirrettiin vankilaan yli kuukaudeksi. ”Se oli kauheaa, vartijat eivät halunneet katsoa minuun. Minulle viskattiin ruokaa kuin koiralle.”

Tammikuun loppupuolella terroristi Abdel Hakim omassa persoonassaan kävi hänen vanhempiensa luona kertomassa tuomiosta. ”Tänä lauantaina sharian nimissä teloitamme poikanne. Minä itse leikkaan häneltä kurkun auki omine käsineni.” Muutama tunti myöhemmin ranskalaiset sotilaslentokoneet kuitenkin pommittivat Gaoa ja terroristit pakenivat häntä koipien välissä kaupungista. Ensimmäisinä vankilaan tulivat eräät lapset. He löysivät Alin sieltä kyyhöttämässä nurkassa pelosta tärisemässä. Rautakangin he väänsivät vankityrmän oven auki ja päästivät Alin pois. Pikku hiljaa hän on palannut askareisiinsa, tekee ruokaa talonsa ulko-oven vieressä olevalla pöydällä ja myy inkivääriä torilla. ”Elän elämääni niin kuin kaikki muutkin, en ymmärtänyt mitä oli tapahtumassa.”

Vaikka Alin tapauksessa kyseessä oli terroristien miehittämä maa, varmaa on, ettei Afrikka ole yleensä hyvä paikka homoseksuaalisuudelle. Siitä tuomitaan kuolemaan Mauritaniassa ja Sudanissa, joissakin Somalian alueille ja Pohjois-Nigerian islamilaisosavaltioissa ja ainakin kahdessakymmenessä maassa kuten Angolassa, Kamerunissa, Guineassa ja demokraattisissa Ghanassa, Senegalissa ja Keniassa ”luonnon vastaisista teoista” harkitaan yli kolmen vuoden vankeustuomioita. Toisissa valtioissa kuten Malissa, joissa ei ole homoseksuaalisuuden tuomitsevaa lakia, homoseksuaaleja pidetään ”kirottuina” tai pelkästään ”sairaina”. Esimerkiksi Ugandassa naisia raiskataan heidän ”parantamisekseen” lesboudesta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tämän tilanteen vallitessa yhä useammat sateenkaariväestön oikeuksien puolesta taistelevat aktivisti kääntyvät hallituksiaan vastaan ja aloittavat kansainvälisiä kampanjoita. Hyvin tunnettuja ovat ugandalainen David Kato, joka murhattiin vuonna 2011, ja kamerunilainen asianajaja Alice Nkom, joka on omistautunut puolustamaan ”seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, kunnioitusta ja ihmisarvoa.”Vastakohtana enemmistön harjoittamalle vainolle tuuli puhaltaa toisissa maissa vastakkaiseen suuntaan kuten Etelä-Afrikassa, ainoassa afrikkalaismaassa, joka on laillistanut homoavioliitot ja jossa joka vuosi vietetään Gay pride-juhlia marsseineen, tai Malawissa, jonka parlamentti on lykännyt homoseksuaaleille langettujen tuomioiden täytäntöönpanoa odotettaessa keskustelua homoseksuaalisuuden dekriminalisoimisesta.

El País (Espanja)

5 kommenttia

Kun tuohon tarinaan Ali Al Jatabista vaihtaa ääri-islamistien sijaan ääri-kristityt natsit, kertomus on paljolti samasta, mitä Euroopassa Saksassa tapahtui 75 vuotta sitten.

Tuli vaan mieleen, koska Lassijuhanin kirjoittamassa tekstissä ei mainita yhtäkään kertaa kristinuskoa, mutta useampaan kertaan islam. Ugandassa yms vihaajauskontonahan on kristinusko. Nigerian islamistisessa pohjoisosassa voidaan homo tuomita kuolemaan ja Nigerian kristillisessä eteläosassa 17 vuodeksi vankilaan - käytännössä siis homolle yhtä pahat uskonnot ovat jakaneet maan vihaamis-etupiireihinsä; pohjoisessa menee kertaheitolla elämä, etelässä joutuu 17 vuoden piinaan.

Ääri-kristillisessä Afrikassahan on valitettavan yleistä se, että homo-, lesbo-, trans- tai bisse-lapsi jopa ajetaan pois kotoa, heitä aletaan hylkiä ääri-kristillisessä yhteisössä, heitä jopa murhataan viranomaisten edes selvittämättä rikosta.

Suomenkin mediassahan on niin säälittävän ristiriitaista uutisointia Afrikasta, kun esim. Mali-uutisoinneissa mainitaan takuuvarmasti aina islam, mutta sitten esim. juuri kirjoitetaan uutisteksteissä että Ugandassa sorretaan homoja, mainitsematta lainkaan sortajaa, eli kristinuskoa. Samasta abrahamisesta vihastahan kuitenkin on kyse.

Suomestakinhan muutamat homofobiset kristilliset lähetysjärjestöt puuhastelevat Afrikassa ja julistavat sielläkin homofobiaansa. Siksi mekin voimme täälläkin noiden osalta vaikuttaa siihen, mitä Afrikan hlbt-ihmisiä kohtaan tehdään.

Etelä-Afrikassa on muuten sekä homo-imaameja että homo-pastoreitakin.
Joten todelliset ihmeetkin ovat jopa täysin mahdollisia : )
Tässä ihan videotodiste, jossette muuten usko http://www.youtube.com/watch?v=_X9OcFJ6HHY
- eli Afrikka on äärimmäisyyksien maa: onko meillä Suomessa avoimesti homo-miespastoria ja/tai avoimesti homo-imaamia? Ei ole; olemme siinä mielessä vielä takapajula.

Kommenttia muokattu: 18.05.2013 klo 14:28
  • 2 / 5
  • puppeliassi
  • 18.5.2013, 17.20
jos olisin seksuaalivähemmiatöön kuuluva afrikassa niin lähtisin eurooppaan johonkin suvaitsevampaan maahan. tai jos olisin homo 30 luvun saksassa niin häipyisin myös, tosin itse saattaisin sanoa hitlerille terveiset, tosin en jäisi hautajaisiin ;)

ja nyt sitten ruvetaan puhumaan siitä että porukka huijaa olevansa homo että pääsee pakolaisena maahan, se hoituu sillä että jos käy ilmi ettei ole homo esim menee naimisiin eri sukupiuolta olevan kanssa niin sitten petoksesta vankilaan ja sen jälkeen ulos maasta.