
Limahl on 80-luvun laulutähti, joka edelleen toimii musiikin parissa. Nyt hän oli mukana Augsburgin CSD-juhlissa ja kertoi hieman myös yksityiselämästään.

Vuoden 1974 Ruotsin euroviisuehdokas voitti kilpailun kappaleella "Waterloo", ja siitä oli tie auki tähtiin. 70-luvun loppupuolella mm. hitit "Mamma Mia", "Fernando" ja "Dancing Queen" nostivat yhtyee

Enpä ole elämäni aikana saanut miltään levyltä niin monia fiiliksiä kuin tältä. Kokonaisuutena koko levy liikkuu Charlie Chaplinin nerokkaan musiikkimaailman, norjalaisen satumaailman ja slaavilaisen surumielisyyden syövereissä.

Anna Bergendahl edustaa Ruotsia toukokuussa Oslossa järjestettävässä Eurovision laulukilpailussa, Euroviisuissa. Myös Ruotsin suurin homojulkaisu QX on seurannut kevään mittaan Ruotsin Melodifestivalenia, joka on samalla Ruotsin euroviisukarsinta.

Ruotsalaisen Army Of Loversin historia alkaa vuodesta 1987. Silloin Alexander Bard, Jean-Pierre Barda, ja Camilla Henemark (tunnetaan myös nimellä La Camilla) perustivat yhtyeen, jonka nimi lienee per

Kesällä 1984 julkaistu yhtyeen läpimurtohitti "Smalltown Boy" kertoo tarinan teini-ikäisestä homoseksuaalisesta pojasta, joka karkaa kotoa suureen kaupunkiin elämää etsimään.

Homovastaista reggae-musiikkia esittävä jamaikalainen Buju Banton ei saanut grammya parhaasta reggae-levystä.

Homoista vihalauluja lauleskeleva reggae-tähti Buju Banton on pidätetty ison huumausaine-erän takia Miamissa.

Jamaikalainen reggae-tähti Buju Banton tapasi San Fransicossa homoaktivisteja. Tapaamisen jälkeen hän lausui, että hänen ja hinttien (faggots) välillä on jatkuva sota.

Cher - oikealta nimeltään Cheryl Sarkisian LaPiere - syntyi 20.5.1946. Hänen uraansa mahtuu mm. laulamista, laulujen kirjoittamista ja näyttelemistä. Hänet on palkittu Oscarilla, Grammyllä, Emmyllä ja

35 minuutin aikana levyllä käydään upeiden melodioiden ja taitavien sanoitusten siivellä läpi likipitäen koko inhimillinen tunneskaala - ja parhaimmillaan yhtä aikaa.

Country-laulaja Chely Wright tuli kaapista People-lehdessä tällä viikolla.

Näyttävän keulahahmo Boy Georgen luotsaama New Wave -yhtye teki lukuisia megahittejä 80-luvun alussa. Yhtye hajosi vuonna 1986.
Hittejä:
Karma Chameleon
Do You Really Want To Hurt Me?

01. BEN CAPITOL: Commissioner A (unknown label Germany)
02. DIN DADA: Dindada (white label)
03. DJ STYLE: So Bad (Knob US)
04. MARDEL: Situation (saw)
05. BLAKDOKTOR: Sublevel Sampler 2 (Sublevel

01. Lil´Love-Little Love (white)
02. Tresca-Easy Ride (revox)
03. Carl Craig-Darkness/radioslave edit (white)
04. Phunk Electric-Video Games Crash (housework)
05. Kemist feat Marie Morile-Singing

David Bowie, oikealta nimeltään David Jones syntyi 8.1.1947 Brixtonissa Lontoon lähellä köyhässä ympäristössä. 16-vuotiaana hän perusti ensimmäisen oman bändin.

Oikealta nimeltään Harris Glenn Milstead (19.10.1945 - 7.3.1988). Parhaiten hänet tunnetaan "Divine" -drag-persoonastaan. Hän näytteli lukuisissa filmeissä 1960-luvulta lähtien aina kuolemaansa asti.

17.1.1927 syntynyt Eartha Kitt (Eartha Mae Keith) teki muutamia hittejä 1950-luvun puolivälissä. Valkokankaalta Eartha Kitt tunnetaan kumminkin paremmin. 1960-luvulla hänet nähtiin Batman-TV-sarjassa

Eminem käyttää paljon ’faggot’-sanaa leimaamaan homoja. Nyt hän on nettifoorumeiden mukaan luvannut sensuroida tekstejään.

Tunnelma tiivistyy. Montako homo/lesbo/trans-laulajaa nähdään Oslossa? Tässä yksi heistä.