ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Oma elämä > Kumppanin salainen internet profiili

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
Roundabout Vastaa1 / 9 
18.10.2015, 21:39
Viestiä on muokattu
Moikka kaikki hompsulit!

Nyt vertaistukea. Tänään kävi aikuisikäni pahin parisuhdekriisi. Olen itse 23 vuotias mies ja kumppanini hieman vanhempi
Olemme tunteneet vasta puolivuotta ja olemme siis asuneet kimpassa 6 viikkoa.

Päädyin mutkan kautta hieman epäilemään miestäni. Noh tutkiessani hänen sivuhistoriaa nettiselailemlta huomasin hänen selanneen alastonsuomea ja siellähän ei mitään näe ilman että on itse jäsen. Mentyäni sivulle ja huomatessani että siellä oli tunnukset salasanoineen valmiina en kestänyt kiusausta vaan kirjauduin sisään eli murtauduin hänen profiiliinsa. Koin valtavan järkytyksen hetken kun näin kaikki hänen kuvansa jotka eivät jättäneet mitään kysymysten varaan. Puhumattakaan kun katsoin hänen laittamiaan kommentteja muiden kuviin jotka olivat vietteleviä ja hyvinkin seksuaalisia.

No hänelle kun kerroin tästä niin en kohdannutkaan sitä pahoillaan olevaa katuvaa miestä jota odotin. Hänen mielestään minä ylireagoin. Kuulemma hänelle alastonsuomen kommennoinnit ja pikkutuhmat kuvat ja jutut olivat vain hänelle eräänlaista pornonmuotoa. Meidän suhteessa siis on sallittua katsoa pornoa kumminkin, ja hän ei nähnyt että olisi tehnyt mitään väärää, vaikka olikin selvästi epäsäännöllisen aktiivisesti käyttänyt profiiliaan meidän lyhyen suhteen ajan. Viimeisenä hän sanoi että hänellä on oma fantasiamaailma jossa hän haluaa elää että hän tarvitsee sitä. Tämä viimeinen lause olikin ainoa jonka pystyin hyväksymään. Koska fantasioinnissa ei ole mitään väärää. Mutta hän siis tyydytti itseään katsellen ja kiusoitellen ihmisiä alastonsuomessa.

Eli kysymyksenäni teille: pitäisikö minun muka hyväksyä tällainen tapa ihmisen tyydyttää itseään ja ylireagoinkonmuka minä moittimalla häntä suuresti tästä asiasta?

Sivuhuomiona. Joku oli kysynyt häneltä siellä missä hän asuu ja hän kertoi tälle ihmiselle olinpaikkansa kaupunginosaa myöten. Ei kumminkaan sen enempää viestittelyä sen kanssa. Ihmetellessäni tätä hänelle hän jotenkin ohitti koko asian. Mutta jälkeenpäin miettien en pysty enään uskomaan että kukaan voi vastata noin jos ei hae sillä jotain oikeasti fyysistä kontaktia..

Note to future self -> get to know the guy before you get together.
Ylös
Kolmoisritti Vastaa2 / 9 
24.10.2015, 22:21 En hyväksy, että mennään toisten tietokoneelle, mutta ymmärrän sinua, koska olet noin nuori ja vielä epävarma. Varmaan kaverisi käyttäytymisessä on ollut jotakin, joka sai sinut epäluuloiseksi. Toinen asia on arvomaailma. Jos sinulla on erilainen arvomaailma, se vaikuttaa. Aromaailman tulisi olla yhteneväinen. Aikuinen ei enää muutu miksikään toiseksi. Se kannattaa pitää mielessä.
Ylös
Vanhahomo Vastaa3 / 9 
25.10.2015, 01:00 Riittävän monen vuoden kokemuksella tiedän valtaosan homosuhteista olevan avoimia. Joko alusta alkaen tai muutamien hetkien kuluttua. Ja valtaosassa suhteista, jotka eivät avoimia ole, petetään sitten ilman lupaa. Poikkeukset onneksi vahvistavat säännön :)
Ylös
human Vastaa4 / 9 
25.10.2015, 15:43
Viestiä on muokattu
Semmoisia ne nuorempia etsivät vanhemmat tapaukset ovat - eli taitaa se (vain) nuorempiiin suuntautunut kiinnostus olla kovin tuuliviirimäistä. Onko muuten vanhempi kumppanisi ihan oikeasti homo? eli ettei puuhannut naisten kanssa tms?

Sinälläänhan kait ihan eniten biseksuaalien rakkaat vaimot ovat joutuneet tottumaan miestensä erinäisiin nettipuuhasteluihin.
(noilla taitaa olla valitettavan yleistä se, että antavat ymmärtää olevansa muka heteroita, tai homoja, vaikka eivät kumpaakaan ole, eivätkä kykene olemaan, vaan ovatkin biseksuaalisti mielihaluiltaan suuntautuneita)
Eivätkä nuo työmatkapuuhastelut ole heteroseksuaalisesti suuntautuneilla tutkimustenkaan mukaan mitenkään harvinaisia.

Suhteessa toki on hyvä löytää ja olla se yhteisymmärrys asioista, eikä joutua elämään ihan erissä maailmoissa.

Suhdetta edeltävä aika toki on itsekullekin vapaana olon aikaa, eikä siitä pidä yliherkästi murheita tehdä.
Mutta toki kannattaa yrittää ottaa selvää sitten suhdetta ajatellen, ettei parisuhdeihmisenä saakin jotain polyamo-ristiä riesakseen.
Toistahan ei ainakaan voi pakottaa johonkin, mitä se toinen ei oikeasti ole, eikä oikeasti kykene olemaan, eli yhteisistä arvoista kannattaa ottaa selvää ja käsitellä ennen vakituisempaa seurustelua.

Touko Laaksosella ne fantasiat taisivat olla ihan reilusti kumppaninsa Velinkin tiedossa, eikä mitään salajuttuja.
Ehkä jopa yhteinen harrastus, mistä toki voisi ottaa sitten oppia tänäkin päivänä ...

... ja vakka kantensa löytäköön - kuten kansanviisaus sukupuolineutraalisti vinkkaa.
Ylös
Kolmoisritti Vastaa5 / 9 
25.10.2015, 21:42 Mua vähän oudoksuttaa, jos ei ole valmis tekemään kompromissia kumppaninsa takia.
Ylös
Zephyr Vastaa6 / 9 
30.10.2015, 14:47 Juuri tuollaiset miehet kuin jonka narautit pettämisestä sillä sitähän tuo on antavat homoille huonon maineen. Yksiavioiseen parisuhteeseen kykenemättömät seksin perässä juoksijat. Seksiviesteistä ja omien alastonkuvien jakamisesta on pieni askel fyysiseen pettämiseen. Henkinen pettäminenhän tässä on jo tapahtunut.
Ylös
Jukka Vastaa7 / 9 
30.10.2015, 15:35
Viestiä on muokattu
Zephyr kirjoitti:
> "Juuri tuollaiset miehet kuin jonka narautit pettämisestä sillä sitähän tuo on antavat homoille huonon maineen."

Siis ikään kuin pettäminen olisi vain homojen toimintaa? Aika yksioikoinen käsitys homoista - enkä muuten usko, että tämä olisi heteroiden yleinen mielikuva tilanteesta.

Zephyr kirjoitti:
> "Yksiavioiseen parisuhteeseen kykenemättömät seksin perässä juoksijat."

Tässähän ei ole mitään pahaa, jos kumppani(t) tietävät tilanteen ja sen hyväksyvät. Yksiavoisuus ei ole mikään itseisarvo, joka nostaisi henkilön arvoa. Joku kun tykkää yksiavioisesta suhteesta, joku avoimesta.

Pääasia on kai, että suhteessa säännöt ovat selvät.
Ylös
Roundabout Vastaa8 / 9 
31.10.2015, 12:24
Viestiä on muokattu
Kolmoisrittin kommentteihin haluan ymmärrystä lisää. Mitä mahdat tarkoittaa sillä kompromissillä mikä pitäisi olla valmis tekemään kumppaninsa takia? Sikäli minun arvomaailmassa hänen toimintansa oli törkeää minua kohtaan niin miten tässä tilanteessa olisi oletettavaa että minun pitäisi tulla vastaan?

humanin kommenttiin vastaan että kumppanini on täysi homo joten tämä ei ole sitä että hän hakisi netistä sitä seksuaalista viihdettä mitä hän ei voisi saada mitenkään suhteeltaan.
Myös sen sanon että kumppanini ei ole niinkään nuoria metsästävä vaan minä vähän vanhempia. Olen aina kokenut että oman ikäiseni miehet ovat liian lapsellisia. Ja siis jos niin voi sanoa minä aloitteen tein meidän suhteelle.

Tämähän nyt olikin yksi asioista josta oltiin samaa mieltä kumppanin kanssa että ennen yhteenmuuttoa pitäisi oppia tuntemaan kunnolla ja olimme sitä mieltä että normaalisti pitäisi tapailla pidempään ennen yhteen muuttoa. Mutta tässähän kävi klassiset että minulle tuli työtarjous ja muutin sen perässä sitten tänne homoparatiisiin pk-seudulle ja muutimme sit miehen kanssa yhteen tänne. Koska en halunnut ottaa riskiä että se etäisyys olisi pilannut hyvän suhteen.

Mutta nyt päivityksenä tilanne raukesi niin että hän poisti profiilinsa ja sovittiin että uusia ei tule niin kauan kuin hän haluaa minun kanssani olla. Ja ymmärsi myös miksi näin haluan.

Minulla olisi vaikka mitä sanottavaa näihin homojen avoimet suhteet yms skaalan asioihin, mutta en jaksa mennä niitä puimaan. Kantani on että itse en ymmärrä sen päälle, mutta jos se toimii joillekkin pariskunnille niin hyvät heille.

Nytyt pari viikkoa tapahtuman jälkeen kun tilanne on ohi ja elämä normaalia mennään taas asenteella että rakkaus voittaa :)
Ylös
Rubix Vastaa9 / 9 
31.10.2015, 20:20 Lupaan ja vannon - kautta kiven ja kannon. Tupakki pois, viina pois, liha pois, flirtti pois, porno pois, kahvi pois, nuuska pois, voi pois, ei nakuilua, runkku pois. Voi, ku sä oot niin ihana. Elämä meni. Mutta tehtäiskö jotain vielä yhdes?

Puutarhan hoito tekee ihmiset onnellisiksi, jopa yhteisen ja jaetun elämänkokemuksen lähteenä. Miksi siis kiinnittää sitä seksiin, jossa olemme kuitenkin niin etäällä toisistamme?
Onnellisia yhdessä silti.
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2018 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy