ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Oma elämä > Uskallanko kertoa parhaalle ystävälleni ihastuksesta?

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
Epätoivoinen Vastaa1 / 35 
06.10.2013, 22:41 Moi, haluaisin kysyä olisiko kellään kokemusta tai mitään neuvoa tilanteeseeni. Olen siis rakastunut parhaaseen ystävääni, ja tätä on jatkunut jo vähän yli kaksi vuotta. Hän on kertonut minulle olevansa bi, ja että hän pitää enemmän tytöistä. Joka kerran kun olemme kahdestaan haluaisin vain olla siinä, enkä missään muualla. Silti minua pelottaa kertoa tunteistani. En haluaisi menettää ystävyyttämme jos hän ei tunnekkaan samoin.. Mutta minusta tuntuu, että sekoan jos en kerro hänelle.
Ylös
Opaque Vastaa2 / 35 
08.10.2013, 18:42 Mulla samanlainen tilanne paitsi että en ole varma onko ihastus bi vai hetero. Joskus tuntuu että tunne olisi molemminpuolinen mutta miten sen saa varmuudella selville? Voihan kaikki olla vaan omaa kuvittelua. Välillä tuntuu että olisi pakko avautua asiasta mutta ihan niin kuin sanoit, pelko ystävyyden menettämisestä on liian suuri. Aika usein tuntuu turvallisemmalta olla jopa tavallista etäisempi vaikka toinen vetää puoleensa magneetin lailla. Samoja neuvoja kaivataan siis täälläkin...
Ylös
Homopallero Vastaa3 / 35 
08.10.2013, 19:39 Minäkin olen rakastunut yhteen parhaista ystävistäni. Hän on kuitenkin hetero. Kerroin vähän aikaa sitten hänelle tunteistani. Aluksi hän hämmentyi ja minä masennuin vähäksi aikaa. Parin päivän päästä hän kuitenkin ilmaisi olevansa imarreltu ja pitävänsä minusta entistä enemmän ilmoitukseni johdosta - siitä huolimatta että tilanne välillämme on mikä on. Ystäväni on suhtautunut tunteisiini hyvin ymmärtäväisesti ja meistä on tullut entistä läheisempiä. Olen saanut pitää häntä kädestä.

Omasta puolestani olen lopulta sitä mieltä, että oli parempi kertoa ja olla avoin toiselle. Ei ole kivaa olla tunteidensa kanssa yksin. On todennäköistä, että todellisuus iskee minuun vielä myöhemmin entistä kovempaa, sillä kyseinen mies on minulle todellinen sielunkumppani. Ymmärrämme toisiamme ja kaksimielistä huumoriamme harvinaislaatuisen hyvin ja hän on mitä luotettavin, turvallisin ja kunnollisin ihminen. Koen saavani häneltä arvostusta. Mitä enemmän olen häntä oppinut tuntemaan, sitä seksikkäämmäksi ja komeammaksi hän on silmissäni muuttunut.

En voisi olla enempää pahoillani siitä, ettemme voi antaa toisillemme kaikkea mitä haluamme. Se tuntuu musertavalta. Sekin tuntuu lohduttomalta, ettei ystäväni koe samoin kuin minä. Hän sanoo olevansa pahoillaan siitä, että minusta tuntuu pahalta, muttei tietenkään ole koskaan osannut alun alkaenkaan ajatella minusta samalla tavalla kuin minä hänestä. Silti hänen reaktionsa on ollut niin vilpittömän ilahtunut, että valitsisin sen uudestaan vaikenemisen sijaan jos voisin mennä ajassa taaksepäin.
Ylös
Opaque Vastaa4 / 35 
08.10.2013, 19:55 Onpa sinulla ihana ystävä ja itsekin olet rohkea kun olet uskaltanut kertoa tunteistasi hänelle. Tämä tunteiden kanssa yksinolo on juuri pahinta ja siksi tuntuu hyvältä että täältä löytyy kohtalotovereita. Unohdin kertoa että oma tilanteeni on siksikin hankala, että ystäväni ei tiedä minun tuntevan vetoa myös samaan sukupuoleen. Hän on siis täysin "pahaa aavistamaton", jos ihastumisessa nyt ylipäätään voi mitään pahaa olla. Miten muuten kerroit? Päräytitkö vain asian suoraan kahvipöydässä vai jotenkin hienovaraisemmin?
Ylös
Homopallero Vastaa5 / 35 
08.10.2013, 20:19 Kerroin tekstarilla. Minä ja ystäväni olemme hirmutekstaajia:D Itse asiassa kerroin jo keväällä olevani ihastunut häneen, ja niin olinkin ollut jo kuukausia. Kesällä se sitten syveni pitemmälle.

Kun ystävystyimme reilu vuosi sitten, kerroin hänelle melkein saman tien olevani homo. Ehkä voisit kokeilla edetä asiassa samalla tavalla. Kerrot että olet bi ja sitten kerrot tunteistasi ihan omassa tahdissasi.
Ylös
Opaque Vastaa6 / 35 
08.10.2013, 20:38 Kiitos neuvosta! Jotain esivalmistelua varsinaisen asian kertominen varmasti edellyttää. Ja voihan sitä ensin vähän tarkkailla miten toinen reagoi tuohon suuntautumisasiaan.
Ylös
Epätoivoinen Vastaa7 / 35 
08.10.2013, 21:26 Kiitos paljon vastauksista ja neuvoista :) Olen miettinyt asiaa viimeiset pari päivää, ja aion kertoa hänelle. En vielä tiedä ajankohdasta, saati siitä millä tavalla sen teen. Tiedän vaan, että minun on pakko. Ei ole hyvä pitää kaikkea sisällään.
Ylös
Blau @ Vastaa8 / 35 
08.10.2013, 22:19 Toivottavasti menee hyvin!
Olin itse ihastunut yli vuoden eräseen parhaista ystävistäni - tosin tajusin sen vasta toden teolla viime syksynä, kun aloin olla irmu mustasukkainen kaikista muista, joiden kanssa hän vietti aikaa. Vähitellen joulua kohden aloin tajuta että kenties kyseessä on muukin kuin pieni ihastus - kaikki muut tuttavapiirissämme olivat huomanneet saman.

Itse aloin pohtimaan, että kenties kannattaisi kertoa ja samaa mieltä oli eräs sekä itselleni että tälle ihastukselleni läheinen ystävä, josta saan kiittää sitä että olen nyt seurustellut hieman yli 8 kk tämän entisen ihastukseni, nykyisen tyttöystäväni kanssa. Itse en edes tiennyt hänen seksuaalisuuttaan vuosi sitten (hän on melko sulkeutunut yksityisasioistaan) joten kun olin päättänyt että kenties kerron, aloitin kyselemällä esim. onko hän sattumoisin bi/lesbo/yms, pitääkö hän jostakusta sillä hetkellä ja kun selvisi että on pitänyt jo vuosia eräästä ihmisestä aloin systemaattisesti rajata hänen ystäviään pois niin että lopulta en vain keksinyt ketään muuta kuin itseni. Lopulta (jo melko turhautuneena kun hän ei vain sanonut) pyysin että hän kertoisi jo kenestä pitää jotta tiedän saanko olla maailman onnellisin vaiko mustasukkaisin henkilö.

En sitten tiedä toimisiko muilla tuollainen taktiikka, itseltäni meni noin kuukausi kaiken tuon kyselemiseen (eihän sitä jatkuvasti voinut jankuttaa). Se mikä siinä on kätevää on se, että hyvätkin ystävät käyvät ainakin oman kokemuksen perusteella hirveän uteliaiksi mikäli sanoo olevansa ihastunut joten jos hän nyt sitten ei olisikaan pitänyt musta niin mun uteliaisuuden ois voinu hyvin pitkälti lukea vain kaverin uteliasuudeksi - ja miksei hän olisi voinut kertoa kenestä on kyse, jos se en olisi ollut minä. Ihanaa kun kerrankin logiikkani toimi :D
Ja no, itse ainakin olin tullut siihen tulokseen, että vaikkei hän tunteisiini olisikaan vastannut, niin ystävyytemme ei olisi sellaisesta hetkahtanut.
Ylös
Opaque Vastaa9 / 35 
12.10.2013, 19:18 Onnea sinulle Blau, kyllä kannatti kertoa! Aika jännää että olit uskaltanut kertoa tunteistasi yhteiselle ystävällenne. Eikö sinua pelottanut että hän olisi voinut paljastaa kaiken ennen aikojaan? Minä olen pitänyt asian omana salaisuutenani, vaikka välillä tekisi mieli huutaa asia koko maailmalle. Tilanne on yllättänyt itsenikin, sillä vaikka minulla onkin joskus ollut jotain pientä juttua saman sukupuolen kanssa ja taipumusta ihastua androgyyneihin ihmisiin niin tunne ei ole koskaan ollut näin voimakas. Olin tuntenut tämän henkilön jo aika kauan ilman mitään sen ihmeellisempiä tuntemuksia, ja siksi olo on tällä hetkellä enemmän kuin hämmentynyt.
Ylös
Blau @ Vastaa10 / 35 
21.10.2013, 20:07 Itse asiassa se yhteinen ystävämme oli itse huomannut tunteeni ja yritti kysellä että onko mulla ja tällä toisella jotain meneillään. Eikä se niinkään pelottanut että hän kertoisi, sillä vaikka onkin molempien ystävä, vietämme enemmän aikaa yhdessä porukassa vielä parin muun kanssa eikä hän oikein ole sellaista tyyppiä. Tosin en kyllä kertonut niille 2 muulle ystävällemme, jotka tuossa porukassa pyörivät - osittain koska epäilin toisen heistä olevan myös ihastunut nykyiseen tyttöystävään (onneksi ei ollut, olisi saattanut tulla aikas kiusallista myöhemmin).

Mulle tuo samaan sukupuoleen tykästyminen ei ollut lainkaan outoa, joskaan en näin voimakkaasti ollut aiemmin ihastunut - olen tuntenut tyttöseni lähes viisi vuotta (olimme samalla luokalla yläasteella, nyt siis lukion viimeisellä), mutta jotenkin vasta pari vuotta sitten ystävystyimme todenteolla (ja tunnen yhä syyllisyyttä, sillä kerroin hänelle aiemmista ihastuksistani ja pieleenmenneestä ensimmäisestä seurusteluyrityksestäni, nyt kun tiedän hänen olleen 8. luokasta asti ihastunut minuun). Olo oli minullakin kieltämättä melko hämmentynyt, etenkin kun hän ei oikein kuulu normaaliin naistyyppiini. Mutta vähitellen huomasin ajattelevani ei niin kovin platonisia ajatuksia ja millaista olisi saada "yksinoikeus" hänen aikaansa ja hupsista tajusinkin ettei kenties pelkkä ystävyys ollut tarpeeksi. Outoa itselleni oli myös se, kuinka runsaasti aikaa halusinkaan viettää hänen kanssaan, sillä olen ihan omasta tahdostani aika erakko ja viihdyn yksikseni kirjojen yms seurassa, ja aluksi pelkäsinkin että tuo oman tilan kaipuuni pilaisi kaiken.
Melkoista onnenkauppaa tuo kyllä oli, mutta ystäväpiirimme ei ollut lainkaan yllättynyt - olimme kuulemma olleet niin ilmiselviä kuin mahdollista, ja itse asiassa kukaan porukastamme ei ole hetero joten mitään vaikeuksia ei myöskään sytynyt. Toki kannattaa miettiä etukäteen kelle kertoo ja milloin, ystäviltä kun saattaa joskus lipsahtaa "vaingossa" milloin mitäkin...
Ylös
Opaque Vastaa11 / 35 
13.12.2013, 17:58 Hei! Ihan mielenkiinnosta ja kohtalotoverina kysyn miten tilanteesi on edennyt? Oletko jo uskaltanut kertoa? Minä en ole vieläkään... Entä onkos linjoilla muita samojen tunteiden kanssa kamppailevia?
Ylös
marianna Vastaa12 / 35 
16.12.2013, 21:12 Ei tällä hetkellä ole tuollaista tilannetta, mutta kokemusta heteronaisystävään rakastumisesta on. Mä kerroin silloin ystävälleni tunteistani. Jännittihän se ihan törkeästi, mutta kuitenkin koin, että mun on pakko kertoa. Tuntui siltä, että muuten tunteeni olisivat koko ajan välissämme enkä pystyisi olemaan luonteva ystävän seurassa, jos joudun koko ajan kantamaan näin suurta salaisuutta. Tiedän myös, että jos en olisi kertonut, olisin varmasti jäänyt jossittelemaan, että jos meistä sittenkin voisi tulla enemmän kuin ystäviä, jos saisisn suuni auki. No, ei ystävä tietenkään tuntenut samoin minua kohtaan, mutta ystävyys säilyi, tunnustukseni vain lähensi meitä entisestään. Mulla kesti kauan päästä yli yksipuolisesta rakastumisestani, mutta aika siinäkin lopulta auttoi, ja olemme edelleen hyviä ystäviä.

Mulla on kokemusta myös toiselta puolelta, eli miespuolinen ystävä on ollut ihastunut minuun, ja minä en sattuneesta syystä voinut tuntea häntä kohtaan muuta kuin ystävyyttä. Arvostin kuitenkin sitä, että hän uskalsi kertoa tunteistaan. Mulle olisi tullut jotenkin huijattu olo, jos hän ei olisi kertonut. Olisin ajatellut, että eikö hän voikaan luottaa minuun.

Joten omien kokemusteni pohjalta voin suositella kertomista. Jos ystävä laittaa sen takia välit poikki, että toinen ihastuu, eipä ystävyys silloin ole kovin vahvalla pohjalla ollut.
Ylös
Epätoivoinen Vastaa13 / 35 
10.02.2014, 21:59 Moi kaikille pitkästä aikaa c:
Kerroin parhaalle ystävälle tunteistani joulukuun 23. päivä. Minua jännitti hirveästi ja tuntui että henki lähtee. Viimein sain sen sitten sanottua, ja samalla myös ystäväni kertoi minulle omasta ihastuksensa kohteesta, jonka oli salannut minulta. Se olin minä. No, halasimme toisiamme monta minuuttia räntäsateessa, ja tuntui kuin olisin maailman onnellisin ihminen. Seuraavana yönä en saanut unta. Pystyin vain ajattelemaan sitä, että ehkä kerrankin jokin asia menisi mukavasti elämässäni. Seuraavana päivänä tapasimme taas. Istuimme siinä kahdestaan hiljaisina, ja saimme sovittua, että mietitään asiaa. Sen jälkeisenä päivänä sain tavallaan pakit. Hän sanoi, että ei olisi muka tarpeeksi hyvä minulle, ja että löydän varmasti jonkun paremman. Tietystihän sydämeni särkyi ja oli vaikeaa jatkaa eteenpäin. Olemme kuitenkin vielä parhaita ystäviä. Silti minusta tuntuu, että jotakin jäi sanomatta meidän molempien osalta. Sen pystyy tuntemaan ilmassa meidän väillä. Ehdin todellakin rakastua, enkä tahtoisi noin vaan luovuttaa. Mitäköhän minun pitäisi tehdä?
Ylös
Opaque Vastaa14 / 35 
13.04.2014, 18:07 Hienoa että sait viimein kerrottua tunteistasi. Kaikesta huolimatta se oli sinulle varmasti myös vapauttavaa. Itse pelkään eniten juuri tuota unelmien särkymistä ja tietysti myös mahdollista ystävyyden katkeamista. Ihan mahtavaa että te olette edelleen parhaita ystäviä!
Ylös
Homopallero Vastaa15 / 35 
13.04.2014, 22:08 Näissä tilanteissa on hirveän vaikea neuvoa, koska kaikki tapaukset ovat niin yksilöllisiä. Omista kokemuksistani sen verran, että jatkoin samalla tavalla oman erityisystäväni kanssa. Itse asiassa suhteemme on nykyään varsin intiimi ja entistä enemmän seksuaalissävytteinen. Joulun tienoilla ystäväni myönsi minulle olevansa bi. En kuitenkaan osaa vielä sanoa mihin tämä välillämme oleva lopulta johtaa, mutta olen toiveikas. ;)
Ylös
Opaque Vastaa16 / 35 
17.04.2014, 17:58 No onpa ihan mahtavaa, jos suhteenne alkaa pikkuhiljaa lämmetä toivotulla tavalla. Mikään ei ole mahdotonta. Onnea!!!
Ylös
Epätoivoinen Vastaa17 / 35 
06.05.2014, 18:43 Juuri kun luulin, että kaikki on ihan hyvin niin ei olekaan. Me ajaudutaan vaan enemmän ja enemmän erilleen, enkä tiedä mitä pitäis tehdä. Ennen meitä tuskin näki erillään ja nyt meidän välissä on jatkuvaan syvenevä kuilu. Tuntuu kuin yrittäisi opetella kuollutta kieltä jota kukaan ei enää osaa; en ymmärrä sen tunteita ollenkaan. Se vaan on niin kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut ja vaikuttaa siltä kuin ei edes huomaisi jos katoaisin. Haluaisin yrittää puhua sille ja korjata tämän, mutta mulla ei oo aavistustakaan mitä voisin sanoa.. Kaipaan sitä. Ja oon huolissani myös.
Ylös
Matala Profiili Vastaa18 / 35 
07.05.2014, 02:15 Don't ask don't tell.
Ylös
Opaque Vastaa19 / 35 
26.07.2014, 17:37 Onpa ikävää! Tapahtuiko keväällä jotain erityistä? Voiko olla, että ystävälläsi on tarve ottaa etäisyyttä, jos hän ei pysty vastaamaan tunteisiisi? Joidenkuiden voi olla vaikea jatkaa ystävänä, jos ilmassa on ollut välillä romantiikkaa.
Ylös
Ensikertaa Vastaa20 / 35 
19.03.2015, 19:18 Hei.

Mun oli ihan pakko laittaa tänne viestiä, kun päädyin lukemaan tätä googlettelun tuloksena. Mulla on tilanne joka tuntuu niin vaikealta, että en osaa olla tai tiedä miten teen tämän asiani kanssa. Minulla on kova halu päästä sinuiksi ja yhteen selkeään päätökseen itseni kanssa. Josko tämä auttaisi minua jollain tapaa tulemaan päätökseen mitä teen.

Eli. Olen hetero. Tai siis, en ole mutta muiden oletus minusta on. Vain yksi kaverini tietää asian oikean laidan ja hänelle uskalsin kertoa samalla hetkellä kun hän kertoi minulle ja hän siis ei ole seuraavassa oleva henkilö. Se "murhe" tässä tilanteessa on yksi eräs kaverini, tällähetkellä työkaverini. Olen tuntenut hänet ennen työpaikkaakin, koulusta asti. Eli useita vuosia..peräti 8 vuotta?

Oon aika tunteellinen ihminen pohjimmiltani vaikka en sitä aina näytäkkään. En ole päälle parikymppisenä vielä tähän päivään mennessä tuntenut mitään tällästä. Tiedänkö mitä on rakkaus, en ole varma. Jos se on sitä että en saa ajatuksiani irti hänestä päivän yhtenäkään hetkenä, työpäivän aikana, työpäivän jälkeen ja usein hän on jotenkin liittynyt uniin asti. Useamman vuoden ajan ja tunne vain voimistuu ja tulen enemmän ja enemmän ajatukseni ja tunteiteni kanssa varmemmaksi. Tulen varmemmaksi siitä että tämä ei ole mikään ihastus, sen tiedän siitä että olen ollut useampia kertoja enemmän tai vähemmän ihastunut..likkoihin/poikiin ja tätä tunnetta ei voi edes verrata niihin edellisiin. Niin, taidan olla siis rakastunut.

Mutta sitten tulee se lukko päälle.

Miten kerron asiasta hänelle. Haluan todella, todella kertoa hänelle mutta miten sen teen. En ole edes varma onko hänellä tunteita minua kohtaan..hän on heterosuhteessakin. Mutta onhan hänelläkin oletus että minä olen hetero. Tai ei hänelläkään siis ole varmaa tietoa minusta. Meidän huumori, tilannetaju ja kaikki natsaa niin uskomattoman ihmeellisesti yhteen. Se on jotain käsittämätöntä..ihmettelen sitä vielä vuosien jälkeenkin miten se yhteinen sävel on löytynyt meidän välillä ja kuinka se tuntuu vain voimistuvan jatkuvasti. Meidän huumori on mennyt ehkä enemmän siihen suuntaan..että puhutaan vähän asiaan liittyvistä jutuista ja vitsaillaan sitä sun tätä. Kun teemme töitä niin meillä on katsekontakteja jotka kestävät pitkään, hiljaisia hetkiä jolloin liekki mun sisällä roihuaa kun katson hänen kiiltäviin silmiin (tää on ihan pehmeetä kamaa mut tältä musta ihan aikuisten oikeesti tuntuu). Jostain vain tiedän niillä hetkillä olevani oikeassa tämän asian kanssa ja että hänkin olisi samaa mieltä. Näitä katsekontakteja otetaan kyllä kummankin toimesta, ehkä jopa enemmän hänen koska välillä minulle tulee hetkiä kun en vain pysy enään kasassa tunteiteni kanssa. Yleensä nämä katseet päätyvät pieneen hymyyn kummallakin ja ehkä tokastaan jotain pientä "söpöö" siihen. Vaikka itsellä olisi kuinka surkea päivä tahansa, kun mikään ei saa hymyä kääntymään ylöspäin. Kun tämä kaveri tulee kanssani keskusteleen niin ne murheetkin unohtuvat. Menee tasan 5 sekunttia kun alan hymyileen. Kun nään pienenkin hymyn kaverini kasvoilla se tarttuu sillä sekunnilla. Ne katsekontaktit on helposti elämäni mieleenpainuvimpia kokemuksia, niissä on jotain mitä en todellakaan osaa enää sanoiksi pukea.

Arvostan tätä kaveria suuresti ihmisenä ja hän on oma itsensä vain. En ole vuosien mittaan keksinyt yhtään asiaa mitä hänessä edes toivoisin olevan toisin. Niin, taidan olla suhteellisen syvillä vesillä tän jutun kanssa... Jokainen hetki, sekuntti hänen vierellään ja ne katseet. En tarvitse muuta, en halua muuta. Haluan tämän olevan juuri sitä mitä sen suuresti luulenkin olevan..muttakun en ole 100% varma ja se riski on kuitenkin suuri jos näin ei olekkaan..osa minusta ei halua edes kuulla totuutta jos se onkin toista mitä uskon. Mutta tämä toinen, suhteellisen uusi puoli minussa kertoo ottamaan asiasta selvää ja elämään täysillä. Kerranhan täällä eletään enkä tiedä onko parempaa tapaa elää sitä kuin jos tämä kaikki olisikin juuri sitä mitä luulen. Se on sen riskin arvosta, se mahdollisuus siitä. Sen tiedän aika varmaksi, että tulen tästä kertomaan hänelle. Mutta onko se vasta sitten kun toinen meistä ei enään ole samassa paikassa töissä. Se voi olla ehkä helpompi vaihtoehto tai sitten tarvitsen todella tilanteen jossa uskallan sen kertoa..joku sopiva illanvietto kaupungilla ehkä. Emme vain ole paljoa tekemisissä enään töiden ulkopuolella..kummallakin on omat kaveripiirinsä. Olen yrittänyt ottaa tätäkin puolta edistämistä varten työn alle, mutta välillä tuntuu että sieltä tulee takaisin vähän vaivautunut vastaus..olisiko kyseessä se että hän pelkää tehdä sitä seuraavaa siirtoa. Helpointa olisi alkaa tietysti seurusteleen jonkun yhden illan jutun jälkeen jonkun ihan ok likan kanssa, ei tarvitsisi selitellä mitään kellekkään. Muttakun se ei nyt houkuttele sitten pätkääkään, haluan jotain oikeasti aitoa juttua. Tuntuu vaikealta ylipäätään aloittaa seurusteleen kenenkään muun kanssa..koska tälle tasolle jolla olen kaverini kanssa on suorastaan mahdotonta päästä ainakaan ihan hetkessä.

Suurin toiveeni olisi tietysti varmaan että hän sattumoisin lukisi tämän, mutta sitä epäilen suuresti. Ei hän käy näillä sivuilla, enkä kyllä minäkään. Tämä on ensikertani. Ei siis todellakaan yritä nyt ketään/mitään dissata. Ei vain ole tullut eksyttyä vielä näille sivuille lukemaan juttuja..mutta ehkä tämä helpotti oloani kun sain jakaa ja kertoa tunteistani edes johonkin/jollekkin. Toivon ehkä jotain feedbackkia..kai. En tiedä auttaako se, mutta haluan saada jostain sen rohkaisevan voiman kertomaan nämä asiat myös hänelle.
Ylös
Sunkissed77 Vastaa21 / 35 
28.03.2015, 01:07 Heips, olisiko kuitenkin mahdollista että tekisitte vapaa-ajalla jotain yhdessä tms. menkää vaikka keilaamaan tai jotain mikä nyt sopisi, jotain yhteistä tekemistä vapaa-ajalla, mutta jos hänelle ei käy, sehän on selvä "merkki" vaikka suostuminenkaan ei toisaalta tarkoita sitä mitä toivot. Lenkkeilyä, siinä voi jutella? Todella riuduttavaa, tiedän sen kun ei voi suoraan tehdä tai sanoa mitään...toisen tunteita on loppujen lopuksi niin vaikea aavistaa.

Kyllä siinä yhteisessä tekemisessä selviää ne tarvittavat signaalit mitkä molemmat ymmärtävät, jos niitä on olemassa....tämä on niin salamyhkäistä ja kummallista elämää...minulla myös eräs työkaveri, jonka kanssa melkein kymmenen (!) vuotta oli niin, että tunteita oli ja nyt vasta hän kertoi minulle, että on ihastunut minuun. En ollut koskaan ajatellut, että hänellä olisi sellaisia tunteita. En ollut sitä koskaan tajunnut, en tietenkään ajatellut kun hän on samaa sukupuolta. Mutta nyt jälkeen päin ajatellen on ollut niin paljon selviä merkkejä asiasta!

Koko ajan ja itse olen näköjään ollut häneen ihastunut, sen kymmenen vuotta (tajusin että olen kieltänyt itseltäni näitä tunteita). Nyt olemme läheisempiä enkä tiedä mihin tämä johtaa, mutta molemmat tietävät näistä tunteista ja asiat vain ovat ikään kuin kellumassa ilmassa, katsotaan mitä tuleman pitää. Elämme omissa suhteissamme heteroelämää, joten saattaa olla että meidän aikamme on joskus tulevaisuudessa...ei ehkä nyt kun molemmilla perheet yms. pahimmassa vaiheessa enkä minä ainakaan halua näillä omilla tunnehörhöillyilläni sekoittaa lasteni elämää, kun näin on kuitenkin hyvä. Minun kohdallani on kuitenkin kyse ihastumisesta toiseen, mutta en voi tavoitella sitä, sillä rakkaus nykyiseen puolisooni on voimakkainta ja tärkeintä. Ystäväni on minulle tärkeä, mutta en voi "rikkoa" nykyistä elämääni hänen vuokseen ja ei hänkään omaansa minun vuokseni.

En tiedä auttaako tämä sinua, mutta halusin kertoa yhden nelikymppisen tarinan :)
Ylös
Yesman Vastaa22 / 35 
28.03.2015, 11:01 Kiitos katkeransuloisista tuokiokuvista elämäntilanteisiinne.

Rohkaistun minäkin kertomaan asiasta yhdenlaisesta näkökulmasta.

Luulen itse saaneeni etuoikeuden muutamaan kertaan olla tuollaisten viipyilevien katseiden, lähellehakeutumisten ja huomionosoitusten kohde yllättävien tahojen suunnalta ilman, että olisin siinä tilanteessa ymmärtänyt todellista asianlaitaa. Jotkut näin käyttäyneistä kertoivat lopulta ihastuksestaan ja vaikka tilanne oli tuolloin hieman hämillinen ilman vastavuoroisuutta, niin näin jälkikäteen pidän tapahtumia timantteina, joita edelleen ajottain ällistyneenä tarkastelen ja jotka ovat opettamassa minulle nöyryyttä. Toisten kohdalla saatan joskus ajatella "entäpä jos" ja tähän yleensä liittyy katumus siitä, etten osannut antaa vastakaikua.

Toisin sanoen, olen oppinut, että näissä asioissa kannattaa testata, mitä tuleman pitää! Luulen, että jos tilanne on oikeasti virittynyt tietyllä tavalla, niin "testaamiseen" saattaa riittää yksinkertaisesti se, että seuraavan viipyilevän katseen aikana antaa hiljaisuuden laskeutua eikä käännäkään omaa katsettaan pois. Katsoo toista niin pitkään, että jommankumman on pakko katkaista tilanne esim. kysymällä: "mitä..?" Ja siitähän se lähtee...
Ylös
smo Vastaa23 / 35 
28.03.2015, 11:21 Niin se menee kuten Yesman kuvailee. Nämä asiat eivät yleensä vyöry eteenpäin, jos vain vain toinen menee johonkin suuntaan ja toinen jää paikoilleen. Molempien on mentävä samaan suuntaan.
Ylös
Sunkissed77 Vastaa24 / 35 
31.03.2015, 23:38 Sitä minäkin ajan takaa että sitten kun aika on kypsä asiat menevät oikeaan suuntaan jos ovat mennäkseen, sen voi juuri saada aikaan tuo muutaman sekunnin liian pitkä katse....sopiva tilanne joita on harvoin!
Tai vähän viipyilevä kosketus tai hieman pidempi halaus. tilaisuuksia tunteiden osoittamiseen on mukava ja hyvä käyttää hyödykseen, silloin saa vihiä siitä pitääkö vastapuoli osoittamastasi läheisyydestä, vaikka se kestäisi sekunnin pidempään kuin tavanomainen onnitteluhalaus tai muu sellainen jonkun "tavallisen" tilanteen kanssa.
Pitää vaan itse tietää onko lintu vai kala vai viel selvittämässä sitä, se vaikuttaa rohkeuteen ja tilanteen aitouteen. Kyllä kaikenmaailman kännipusutteluja on, mutta se missä on syvempää tarkoitusta, onkin joskus kiven alla. Sitä on niin varovainen ettei satuttaisi itseään, tai toista...
Ylös
Ensikertaa Vastaa25 / 35 
02.04.2015, 19:10 Kiitoksia vastauksistanne, aikuisten oikeesti, kiitos.

Allekirjoitan kommenttinne ja on todella helpottavaa kuulla vastaavanlaisia tarinoita. Lähinnä se helpottaa itseäni ymmärtämään ja hyväksymään tunteeni. Olen sinut asiani ja suuntautumiseni kanssa, mutta sen kertominen ihmiselle joka ei sitä edes kyseenalaista on todella vaikeaa. Siihen uskallan jos sitä suoraan kysytään, niin en kiellä asioiden oikeata laitaa.

Minä olen päättänyt ottaa asiasta selvää, mutta uskallukseni ei riitä puhumaan asiasta suorilta. Ei vain riitä. Olen alkanut antaa niitä merkkejä selvemmin, niin että niistä ei kohta voi toinen vetää kuin yhden johtopäätöksen. Kun tässä nyt hetken on asia kehittynyt niin hänen suhtautumisensa myös minua kohtaan on alkanut menemään samaan suuntaan. Pientä kiusoittelua, siis kyllä, juuri sitä sellaista mitä 10veenä harrastettiin likkojen kanssa kun saatettiin hieman ihastua :D hassua. Sitä lapsellista kiusoittelua ja pilke silmäkulmassa katseita jotka kestää helposti 5-10 sekunttia ilman yhtäkään sanaa ja olen alkanut voittamaan ne katsetkontaktit! Tänäänkin oli pari varmaan 10 sekuntia pitkää hetkeä joissa hän luovutti, naureskelin asialle kun hänen silmänsä alko hakeen lattialta jotain kohdetta kuitenkin aina palaten minuun. Oon todennut tässä itsekkin että ehkä helpoin tapa edistää tätä juttua on viedä ne katseet loppuun asti ja odottaa se hetki kun se karrikoituu siihen pisteeseen että asia pitää luonnostaan nostaa pöydälle. Hän on todellakin se joka näitä katse alotteita enemmän tekee. Ja tätä tapahtuu siis jatkuvasti, useita kertoja päivän aikana. On lisäksi monia asioita mitä on vaikea kirjoittaa tai välittää kertomalla vieraalle ihmiselle joten en edes yritä jatkaa tätä. Mutta voiko olla että olen todella näin kujalla asioista. Onko enään mitenkään mahdollista että hänellä ei ole tunteita myös minua kohtaan. Eihän tuo ole normaalia kaveruutta tai ei ainakaan minun elämässäni. Siihen asti kun olemme samassa työpaikassa, en uskalla ottaa asiaa suoraan puheeksi, mutta teen kaikkeni jotta asia etenisi ja tulisi se hetki jolloin kummatkin tajuaa että nyt otetaan asia puheeksi. Se saattaakin lopulta tapahtua hyvinkin luonnollisesti ja ilman suurta pelkoa. Aion jatkaa ja vien asian aivan varmasti loppuun niin että asialle saadaan joko-tai päätös.
Ylös
Opaque Vastaa26 / 35 
05.04.2015, 00:28 Kuulostaa niin tutulta! Olen kamppaillut jo muutaman vuoden samojen ajatusten ja tunteiden kanssa, ja olen tähänkin ketjuun niistä kirjoittanut. Nyt olen ystäväni puheiden perusteella varmistunut siitä, että hän tuntee kiinnostusta myös samaan sukupuoleen. Pitkään kuvittelin, että tunne on molemminpuolinen, koska monet merkit viittasivat siihen. Mutta mutta... Jostain syystä hän on nyt alkanut käyttäytyä minua kohtaan todella torjuvasti ja toisinaan jopa kylmäkiskoisesti. Mielestäni en ole tehnyt mitään erilailla kuin ennen, joten en osaa sanoa syytä. Joka tapauksessa olen tällä hetkellä tyytyväinen, että en tullut paljastaneeksi hänelle syvimpiä tunteitani. Yritän nyt unohtaa koko jutun ja ottaa muutenkin etäisyyttä. Kirjoitukseni ei kuitenkaan ollut tarkoitus lannistaa, ja toivonkin koko sydämestäni, että teidän muiden unelmat toteutuvat. En oikein osaa antaa muuta neuvoa kuin että pyrkikää viettämään aikaa ihastustenne kanssa, niin opitte tuntemaan kunnolla toisenne ja saatte sitä kautta selvyyden asioihin. :)
Ylös
Yelloyie Vastaa27 / 35 
07.04.2015, 21:21
Viestiä on muokattu
Minulla on kaveri, joka on rajusti flirtti, hauska, hyvännäköinen, kaikkea mahdollista. Perheellinen, mutta se ei näytä estävän häntä jekkuilemasta silloin tällöin muidenkin kanssa. Viihteellä, harvoin tosin siellä ollessamme, päädymme joka kerta lähentymään ja suutelemaan, yleensä hänen aloitteestaan. Myöhemmin hän on kuitenkin taas kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olen yrittänyt olla kauempana hänestä ja välillä taas olla mukana leikissä "kevyesti", mutta on todella vaikeaa olla sotkematta tunteita häntä kohtaan. Olen harkinnut vuosien ajan tunteideni myöntämistä, mutta uskoisin hänen vain vetäytyvän pois ja kuittaavan kaiken jotenkin niin, että olen turhaan innostunut jostain, mikä on on ollut vain kevyttä leikkiä. Vaikea tilanne.
Ylös
JuhaniV Vastaa28 / 35 
07.04.2015, 22:31 Hiukan toisenlainen tarina.

Vuosia sitten tutustuin nuorehkoon mieheen harrastuskuvioissa. Hän on erittäin älykäs ja lahjakas. Ulkonäössäkään hänellä ei ole mitään vikaa. Meillä on huomattava ikäero.
Aikaa kului ja hän tutustui myös mieheeni ja minä hänen tulevaan vaimoonsa. Meillä oli paljonkin yhteisiä aktiviteetteja. Jossakin vaiheessa hän alkoi avoimesti flirttailla kanssani. Häkellyin asiasta ja myös kiusaannuin. Hän on heteromies, jolta en odottanut noin suoraa käytöstä. Aina silloin tällöin tavatessamme sama jatkui. Tajusin jotenkin ehkä alitajuisesti, että tilanteessa kaikki ei ole aivan kohdallaan. Lopulta suutuin ja otin asian esille hänen kanssaan. Sanoin meidän kummankin olevan parisuhteessa. Totesin hänelle, että minä en aio ylittää tiettyjä rajoja enkä usko hänenkään sellaista aikovan tai haluavan. Kerroin kokevani hänen flirttailunsa häiritseväksi ja loukkaavaksi, enkä vähäisessä määrin imartelevaksi. Käskin hänen lopettaa sen.

Kului jälleen vuosia. Tein puolisoni kanssa testamentin. Meillä ei ole rintaperillisiä. Pyysin häntä testamentin toimeenpanijaksi kuolemamme jälkeen. Silloin häneltä lipsahti: "Minä olin otaksunut, että olen testamentin edunsaaja". Hän oli siis laskelmoinut kaikki nuo vuodet perivänsä meidät joskus. Tuon keskustelun jälkeen ymmärrettävästi yhteydet häneen katkesivat kokonaan.
Ylös
Eki Vastaa29 / 35 
08.04.2015, 08:14 Tuohon Juhanin edelliseen kirjoitukseen sen verran, että: joo, kahdella miehellä ei tosiaankaan voi olla rintaperillisiä.

Eikä siks'toiseen rintojakaan.
Ylös
JuhaniV Vastaa30 / 35 
08.04.2015, 08:56 Eki, väitteesi ei pidä lainkaan paikkaansa. Tunnen useita homopareja, joilla on nimenomaan rintaperillisiä. Esimerkiksi toinen tai molemmat kumppaneista on ollut jossakin elämänsä vaiheessa tekemisissä naisen kanssa sillai. Siitä on biologian periaatteiden mukaan ollut seurauksena lapsi.

Ilmeisesti urospuolinen Eki ei tunne edes omaa anatomiaansa sen vertaa, että myös miehellä on rinnat. Toki ne pääsääntöisesti eivät ole soveliaita lapsen imettämiseen, mutta kuitenkin ovat olemassa. ;-)
Ylös
cetce Vastaa31 / 35 
22.10.2015, 20:27 Joskus rakkaus kestää läpi vuosien muuttumattomana. Itse olen kokenut tämän vaikeamman kautta kun teini-ihastuksesta alkunsa saanut tunteen palo ei ole ottanut laantuakseen. Annoin palan itseäni enkä ole koskaan saanut sitä takaisin.

“Trying to forget someone you love is like trying to remember someone you never met.”

Viisitoista vuotta sitten, kun olin ylä-asteella, tapasin pojan johon ihastuin aivan silmittömästi. Hän oli rinnakkaisluokalla ja tapasimme lähinnä liikuntatunneilla sekä valinnaisilla kursseilla. Kutsutaan häntä nyt vaikka Aapoksi. Aapolla oli kaksoisveli, mutta veljekset olivat aivan eri maata: Aapo oli hiljaisempi ja rauhallisempi, mutta silti minun silmissä aina jotenkin tosi ”cool”. Meistä ei koskaan tullut millään muotoa kavereita, liikuttiin aivan eri piireissä ja jälkikäteen ajatellen Aapolla oli niin sanotusti paremmat kaverit… ja tyttöystävä. Tuon ikäisenä ja erityisesti tuohon aikaan ei olisi tullut mieleenkään että olisin kertonut tunteistani Aapolle, eihän me oltu edes kavereita. Ylä-asteen ajan siis haaveilin pojasta joka oli kaikesta päätellen hetero, ja jolla ei varmasti ollut mitään syytä kaverustua kanssani. Aapo jatkoi saman kaupungin lukioon, mutta itse aloitin lukion isommassa kaupungissa. Muutama vuosi myöhemmin kun sain ajokortin ja pääsin liikkumaan vapaammin näin Aapon muutaman kerran kaupungilla ja yksipuoleinen lempi sai taas happea. Hiljainen ja yksinäiseltä vaikuttava tyyppi näytti entistä rakastettavammalta, eikä syynä siis ollut yksistään se seikka että Aapo oli, sanalla sanoen, komea. Menin armeijaan puolivuotta Aapoa ennen, ja olikin melkoinen yllätys kun kävi ilmi että Aapo tuli alokkaaksi samaan rykmenttiin. Itseäni jollain tapaa ahdisti ja jännitti samaan aikaan kun tuo ihastukseni (joka oli silmissäni täysin A-luokkainen ihminen) joutui vetämään lippaa minulle, ”B-luokkaiselle ihmiselle, joka ei edes ansainnut tervehdystä, saati sitten vastarakkautta”.

Sellaista tunnetta on vaikea pukea sanoiksi. Kun kahta ihmistä heitellään ympäri maailmaa, ja silti aina välillä he törmäävät toisiinsa kuin sattumalta. Jos kyseessä on kaverit, niin sehän on vain hieno asia ja kaveriside voi jopa vahvistua. Mutta kun kyseessä on tilanne, jossa törmäät ihastukseesi jatkuvasti mitä erilaisimmissa paikoissa, alkaa sitä miettimään että joko tämä on kohtaloa tai suurta pilaa jolla kiusataan pientä ihmistä.

Armeijan jälkeen törmäsin Aapoon aina silloin tällöin kotikaupungissamme. Eräänä kesäyönä olin ajelemassa ja pysähdyin tauolle läheiselle abc:lle. Juuri kun olin lähdössä, näin kun Aapo ajoi parkkipaikalle. Jos saisin sen hetken takaisin, menisin saman tien tervehtimään häntä ja kysymään kuulumisia. Sen sijaan jäin autooni odottamaan ja katselemaan kun Aapo haki take-away kahvin, laittoi sen autonsa katolle ja sytytti tupakan. Se oli todella kaunis näky. Siinä edessäni seisoi elämäni ihastus, kesäyön auringossa, joi kahvia ja poltti tupakkaa. Sellaisena minä hänet haluan muistaa aina: lyhyet, vaaleat hiukset näkyvät lippiksen alta, huulilla karehtii vieno, hiljainen hymy. Kuumottelikohan niitä ihania korvanlehtiä kun ihastelin häntä autostani?

Se ei päästänyt minua otteestaan. Sain selville missä Aapo asui ja aina toisinaan ajoin töiden jälkeen autollani lenkin hänen kotitalonsa ohitse. Halusin niin kovasti kertoa tunteistani hänelle, mutta en vaan mitenkään pystynyt sanomaan sitä hänelle suoraan. Siispä päätin kirjoittaa kirjeen. Ihan tarkkaan en muista sen kirjeen sisältöä, mutta kerroin kuinka olin ollut ihastunut häneen jo pitkään, ja mitä ajattelin hänestä. Sitä kirjettä kirjoittaessa mieleeni hiipi taas ajatus, että onpas tämä epätoivoista ja typerää. Aapo ei mitenkään olisi voinut olla kiinnostunut minusta. Koitin kirjoittaa tekstin siis jollain tapaa sovittelevaan sävyyn ja pyysin anteeksi että edes lähetin sen. En lopulta uskaltanut edes kirjoittaa nimeäni kirjeeseen, vaan laitoin loppuun anonyymin sähköpostiosoitteeni.

Muistan elävästi kuinka sinä talviyönä pysäköin autoni Aapon kodin lähelle. Perhoset vatsassa puntaroin autossa pitkän tovin ja mietin erilaisia tilanteita: ”Mitä jos?”. Mitä jos joku näkee kun laitan kirjeen postilaatikkoon? Mitä jos saan vihaisen vastauksen? Mitä jos selviää että minä kirjoitin sen kirjeen?

Mitä jos saan ystävällisen vastauksen?

Pakkaslumi narisi jalkojen alla kun kävelin kohti valkoista postilaatikkoa. Keittiön ikkunasta oli suora näkymä postilaatikolle, mutta valot oli sammutettu, kaikki kai nukkuivat. Muistan kuinka puristin pakkasen kovettamaa kirjettä kädessäni ja nopeasti ujutin sen postilaatikkoon. Se oli sellainen hetki joka tuntui selkäpiitä myöten. Miten niin pieni ja mitätön asia voikin saada niin suuren kemiallisen reaktion aikaiseksi kehossa? Suuren tunnekuohun vallassa kaahasin takaisin kotiin. Seuraavana päivänä avasin sähköpostini kauhunsekaisin tuntein. Mitä jos?

Tapahtui jotain jota en oikein ollut edes ajatellut. Aapo ei koskaan vastannut. En tullut kovinkaan surulliseksi, oikeastaan koko asia alkoi helpottaa kun tunteensa oli saanut kerrottua edes jollain tavalla. Jotenkin pääsin siis Aaposta yli ja onnekseni päädyin parisuhteeseen oikein mukavan pojan kanssa melkein neljäksi vuodeksi.

Parisuhteemme aikana näin Aapon muutaman kerran, ja vaikka asia jollain tapaa sattuikin, olin onnellinen että olin löytänyt elämääni jonkun toisen. Suhde alkoi hyvin ja me molemmat nautimme seurastamme todella paljon. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin arkistuminen ja arki alkoi maistua rutiineilta. Yhdessäolo alkoi käydä tylsäksi, emmekä enää löytäneet yhteisiä mielenkiinnonkohteita. Epäilen myös että poikaystävälläni oli jossain vaiheessa salasuhde. Eron jälkeen tunsin oloni todella yksinäiseksi ja päätin kirjoittaa Aapolle tekstiviestin. Kirjoitin että en ollut päässyt hänestä yli ja pahoittelin asiaa. Tunsin että minulla ei ollut enää mitään menetettävää ja lähetin viestin. Odotin vastausta ainakin tunnin kunnes luovutin. Sitten yhtäkkiä puhelin hälytti uudesta viestistä.

Lähettäjä:
(ei nimeä)
+35840*******
Vastaanotettu:
12:22:54
17.08.2010
”mua on jäänyt hieman kummastuttamaan että kuka oikein olet ?”

Aapo vastasi tämän yhden kerran. Toisen tekstiviestini jälkeen en ole kuullut hänestä mitään. Joka vuosi huhtikuussa laitan hänelle syntymäpäiväonnittelut, mutta en ole vieläkään saanut vastausta. Silloin tällöin ajan hänen työpaikkansa tai kotinsa ohi ja koitan nähdä vaikka vain vilauksen hänestä. Välillä syyllistän itseäni omasta pakkomielteestäni ja koitan toistella itselleni kuinka tyhmä koko ajatus onkaan. Aapo varmasti seurustelee ja elää onnellista elämää, mutta miettiiköhän hän koskaan minua?

Olen nyt uudessa parisuhteessa, joka on kaikin puolin parempi kuin se ensimmäinen. Luulisi että kun asiat ovat niinkin hyvin kuin ne minulla juuri nyt on, vanhoista muistoista alkaisi hiljalleen päästä eroon. Epäluulo ja kaipuu vaivaavat mieltäni usein - en pääse yli ajatuksesta ”Mitä jos?”.
Ylös
Epätoivoinen Vastaa32 / 35 
31.10.2015, 23:31 Pitkästä aikaa! Hienoa nähdä, että keskustelu on kasvanut näin paljon ja olette löytäneet kuin myös antaneet apua. Nyt on kulunut kaks vuotta siitä kun tämän aloitin keskustelun ja elämä on jatkunut ihan mallikkaasti. Ollaan yhä edelleen hyviä kavereita tämän "melkein rakkaani" kanssa ja nähdään toisiamme lähes joka päivä.

Noin kuukausi sitten katseltiin tähtiä myöhään illalla ja hän tuli kertoneeksi, että on ihastunut minuun uudestaan. Olin siinä vaiheessa jälleen kerran korvia myöten lätkässä häneen, vaikka oli kulunut neljä hankalaa vuotta jatkuvia sydänsärkyjä ja tyhjän perässä juoksemista. Tunsin oloni varsin onnelliseksi. Mutta samalla tunsin pienen piston sydämessäni, joka käski edetä hyvin, hyvin varovasti. Ja hyvä niin. Oltiin yhdessä peräti kaksi ikimuistoista päivää (juu, noin 48 tuntia. Luit aivan oikein) ja hän sanoi, että ei pysty tähän. Siinä vaiheessa heräsin vihdoin ja viimein. Eihän tässä ole mittään järkeä. On aika lopettaa yrittäminen, kun ei siitä mitään olisi tullut. Ainoa ihminen, jota olen koskaan rakastanut ei tule ikinä jakamaan elämäänsä kanssani. Ajatus sattui, mutta ainakin sain avattua silmäni. Inhoan luovuttamista, olen tavattoman itsepäinen ja järjettömän lojaali heille joista välitän. Niinpä irti päästäminen ei ole ollut millään tasolla helppoa, mutta sinne olen pääsemässä todella hyvää vauhtia.

Silti tänne asti päästyäni voin yhä sanoa, että en kadu päätöstäni kertoa tunteistani. Se oli tärkeä kokemus, jonka myötä kulkeva kivinen polku teki minusta vahvan. Kaverisuhde pysyy, mutta voi olla, että se katkeaa kun muutan pois lähiaikoina. Olen antanut itsestäni aivan kaiken, eikä se riittänyt. Yritin kovaa saada suhteen toimimaan, mutta siihen tarvittaisiin kaksi. Ei riitä, että minä teen kaikkeni jos hän ei pysty uhraamaan yhtä paljon kuin minä uhrasin ja olin valmis uhraaman. En koe olevani velvollinen katsomaan hänen onnellisuutensa sekä hyvinvointinsa perään ainaisesta iänkaikkiseen, kun itsekin joudun tappelemaan masennuksen kanssa joka päivä. Välitän hänestä todella paljon, mutta hän saa minut voimaan huonommin. Hän oli minulle koko maailma, mutta nyt ymmärrän, että maailmassa on paljon enemmän. Ansaitsen jonkun, joka rakastaa minua takaisin ja on siitä yhtä varma kuin minäkin. En rakastu helposti, joten siihen voi mennä aikaa, mutta yksi asia on varma:

Elämä jatkuu. Ja tällä kaikella oli väliä. Olen kasvanut emotionaalisesti ja psyykkisesti-- ja vissiin myös henkisesti selvitessäni tästä sopasta.

Joten jos olet ihastunut tai peräti rakastunut kaveriisi, anna mennä. Kerro hänelle. Vaikka saisit elämäsi kylmimmät rukkaset, se on kokemisen arvoista. Maailma ei kaadu siihen, vaikka se siltä tuntuukin jonkin aikaa.
Sanotaan, että aika auttaa sydänsuruissa. Tämän jälkeen voin sanoa, että aika ei auttanut yhtään. Ei ainakaan omalla kohdallani. Jos en olisi aktiivisesti alkanut keräämään itseäni kasaan ja työntänyt itseäni eteenpäin elämässä, en olisi liikkunut mihinkään. Jahtaisin vieläkin jotain, mikä ei ole jahtaamisen arvoista. Tämä elämä eletään vain sen yhden ainoan kerran, enkä halua käyttää sitä aikaa haikaillen saavuttamttomien haamujen perään.
Ylös
Jare1988 Vastaa33 / 35 
12.12.2015, 21:59 Vau, osasit kirjoittaa tuon jotenkin niin mahtavasti ja jännittävästi! :) Tai siis itse asiahan merkitsee tietysti enemmän kuin miten se on kerrottu, mutta tuon halusin sanoa kuitenkin :).

Mulla on myös ollut samantapaisia tunteita, jotka ovat kestäneet joskus vuodesta toiseen - tosin sillä poikkeuksella, että en ole yleensä näitä ihastuksenkohteita enää tavannut sen jälkeen, kun olen kerran heidät "kadottanut". Enkä ole myöskään uskaltanut lähestyä. Minulle tulee jotenkin heti sellainen olo, että ahdistuuko toinen, jos joku tuntematon kertoo ihastuksestaan - joku, jonka kanssa hän ei ole vaihtanut kuin pari sanaa, jos edes sitäkään. Etenkin, jos tämä tuntematon on jätkä ja hän taas sattuisi olemaan hetero. Tulee itselle niin herkästi mieleen, että takerrunko toiseen liikaa, jos en päästä irti. Noh, onneksi tällaista tilannetta ei minulla tällä hetkellä ole. Sinkkuuteen olen viimeinkin edes hivenen tyytyväinen - no ainakin siksi, että elämässäni on muita murehtimisen arvoisia asioita.
Ylös
Jare1988 Vastaa34 / 35 
12.12.2015, 22:02 Ja tuo yllä oleva oli siis vastaus cetcelle. Luulin että viestiin tulisi joku quote-merkintä kun klikkaa "vastaa" tietyn viestin kohdalla.
Ylös
cetce Vastaa35 / 35 
22.12.2015, 00:58 Kiitos Jarelle! Mukava kuulla muidenkin kokemuksia aiheesta. Eikä ole muuten ainoa puute tuo quottaaminen tällä sivustolla - koitin lähettää Jarelle yv:tä mutta "eihän moinen hulluus onnistu jos vastaanottaja ei ole rekisteröitynyt käyttäjä"
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2018 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy