ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Blogit: Lampibumerangi

Sivu 1 / 1 Blogia pitää vaaksi

Elämän ylä- ja alamäissä
Kirjoitettu: 26.10.2006, 03:38:37
Tein eilen jotain anteeksiantamattoman typerää.
Minulla ei pitäisi olla enää ystäviä, että en voisi satuttaa heitä.

Silti minulle kerrottiin eilen kaksi kertaa, että he rakastavat minua.
Tiedän sen. Ja rakastan minäkin heitä.
Mutta rakkaus ei tuo toimeentuloa. Rakkaus ei ratkaise ongelmiani.

Vaikka he ovat tärkeimpiä ihmisiä elämässäni, he eivät voi ruokkia ja majoittaa minua (tai vaikka voisivatkin, kieltäytyisin kunniasta).
Mutta aika selittää tulee ehkä toiste.

En osaa sanoa mitä he eilen tunsivat, mutta oma oloni oli koko päivän todella huono. Kaipaan kovasti kosketusta ja he ovat liian kaukana auttamaan minua siinä.
Soitin kyllä. Aamun puhelu oli täynnä hiljaisuutta. Nautin puhelun taustamelusta, heidän äänistään, kuuntelin sitä, kuinka he ovat olemassa. Tärkeät ihmiset.
Myöhemmin päivällä oli enemmän puhetta.

Pyysin kyllä anteeksi, mutta en tiedä kuuluiko se oikeasti sinne toiseen päähän.

Opinko jotain?
Sinusta välittää useampi kuin luulet.
Ystävät (myös eläinystävät lasketaan) ovat korvaamattomia
Älä enää ikinä tee noin.
Kommentit (1)

Liian aito uneksi
Kirjoitettu: 24.10.2006, 02:32:54
Mitä voi tehdä lohduttaakseen ahdistunutta? Miksi minua välteltiin?
Miksi se kyynel kuitenkin poimittiin silmäkulmasta?
Minulla on ympärilläni melkoisen kummallinen pyörremyrsky, joka heittelee meitä kaikkia mielivaltaisesti. Joskus pääsen tyynelle, mutta aina se nappaa taas mukaansa.
Se on hyvin hämmentävää.

Ehkä joskus vuosien päästä tiedän miten tämä päättyi, mihin myrsky loppui, mutta nyt en osaa edes arvailla.
En tiedä miksi en vain antaisi olla, koska se kai olisi kuitenkin kaikkein parhainta. Liian tyhmä ja ihastunut?

Kävin viime viikolla ensimmäistä kertaa DTM:ssä, kun olin kuitenkin Helsingissä ja ystävä sattui olemaan siellä.
Aivan hassu viikko se olikin. Ensin olin Helsingissä keskiviikkoon (lähdin lauantaina) ja perjantaina lähdin tapaamaan erään ihanan, pienen yhteisön jäseniä Jyväskylän lähelle. Tulin sieltä pois sunnuntai-iltana.
Paljon tapahtui, paljon sain kuulla ja paljon tuli mietittävää.
"Miittikrapulaa" ei koskaan tullut ja sen poisjäänti sai miettimään syitä.
Johtui todennäköisesti siitä, että tapaaminen oli oikeaa tunteiden vuoristorataa. Suurimman osan aikaa olin melko pahalla tuulella (syistä joista keskustelin ystäväni kanssa sitten miitissä), sitten oli surullisia hetkiä ja ratkiriemukkaita hetkiä. Mitään siltä väliltä ei oikeastaan ollut kuin hyvin vähän aikaa aina välillä.

Huh. Toivottavasti tämä viikko on hiukan rauhallisempi.
Kommentit (1)

Ruusunpiikki
Kirjoitettu: 30.09.2006, 02:35:17
Kaksi viikkoa ei-mitään ja sitten pääsen tapaamaan ystävää.
Pakko on kai lopettaa rakastamani koulutus.
Ei jaksa käydä.
Ja otan aivan liikaa stressiä toisten ongelmista. Toisten. Yhden ihmisen. Ottaisin ne omikseni jos vain voisin ja jos se helpottaisi tuota toista. Jos hän saisi niin toteutettua unelmansa.
Ehkä soitan hänelle taas joku päivä. Haluaisin käydä halaamassa häntä ja kertomassa, että tahtoisin kovasti hänelle kaikkea hyvää ja tahtoisin auttaa jos vain voin.
En ole koskaan sanonut sitä hänelle.
Kolmen viikon päästä sitten kai tapaan hänet, mutta siihen on niin kovin pitkä aika.

Tuo kaikki johtaa jälkiin käsissä.
Nämä katoavat kyllä, mutta tiedän kuinka aiheutan huolta ja stressiä ystävilleni näin. Se onkin ainoa asia jota kadun tässä.
Olen syönyt lääkkeitä nyt yli kaksi kuukautta. Onko tapahtunut muutosta? Ei?

Piirsin tänään hirtetyn enkelin. Idea tuli The Usedin laulusta Cut Up Angels. Siitä tuli oikein kaunis.

Kommentit (0)

Kaapista ulos
Kirjoitettu: 25.09.2006, 21:31:00
Sieltä minä kaapista tulin. Äidille.
Tekstiviestillä ja vastaus näyttääpi tältä:
"Minulle on tärkeintä, että teistä tulee itsenäisiä ja omaan elämäänne tyytyväisiä omillaan toimeentulevia ihmisiä. Tuen teitä ratkaisuissanne, olivatpa ne mitä tahansa. Minä en voi määrätä kenenkään elämän suuntaa."

Enempää en ryhdy analysoimaan. Yli kymmenen minuuttia hänellä tuon viestin kirjoittamiseen meni, joten ehkä on jotain yritetty miettiäkin asiaa.

Toivon kovasti, että isäkin hyväksyy asian.
Kysyä en voi, kun hän kuoli 2002 marraskuussa, mutta minulle olisi niin tärkeää, että hänellä ei olisi ongelmaa tämän kanssa.
Voi kun saisin tietää.
Kommentit (1)

I only want what I can't have
Kirjoitettu: 23.09.2006, 20:49:53
Joskus.
Kun seura on ollut hyvää
Edellisessä entryssä kirjoittamani "miitin jälkeinen masennus" iskee jo ennen tapaamisen loppua.

Niin kävi eilen. Olin ystäväni (välitieto: ilmeisesti turha toive enemmästä) luona ja illalla iski tietoisuus siitä, että aika on kohta kulunut. Lähden huomenna.
Ystävä nukkui. Katsoin sitä etäisyyttä, joka meidän välillämme oli.
Se oli todellakin "vain" ystävyyttä. Halusin kovasti käpertyä siihen ihan viereen, mutta tunsin sen vääräksi. Jos hän ei kerta halua olla muuta kuin ystävä, niin se olisi väärin. Eikö?
Käänsin selkäni ystävälle ja itkin.
Ja nukahdin siihen.

Halattiin pitkään kun tänään lähdin.
Olisin tahtonut sanoa, että rakastan häntä, mutta en sanonut.
Ennen sanoin niin mielelläni ihmisille. Sitten toinen ystäväni kertoi aika selvästi, että en saisi sanoa niin. Sain siihen selityksen viime viikolla kun kysyin. Saisin ilmeisesti taas sanoa, mutta en enää uskalla. Sain minä aikaisemminkin luvan, mutta en silti saanut.
En ole käyttänyt sanaa "rakastaa" sen jälkeen melkein ollenkaan.

Mutta niin. Olen kuitenkin onnellinen, että saan olla ystävä. Ettemme sopineet ettemme enää tahdo nähdä toisiamme. Minulla on mukavaa hänen kanssaan.
Mutta minua pelottaa kuinka paljon olisin valmis hänen puolestaan antamaan. Perinteisesti olen ollut itsekäs, mutta tänään antaisin jokaisen pienen jaksamisen rippeeni hänelle, jos vain voisin. Enkä kaipaisi mitään vastaan.

On surullista etten voi liikkua tässä eteenpäin. En ole kai valmis vielä päästämään irti. Haluaisin olla hänelle puhtaasti ystävä jos hän niin tahtoo, mutta en voi olla miettimättä, että voiko jostain joskus tulla jotain. Voiko se onnistua jos odotan?
Ei pitäisi.
Kommentit (2)

Minun tähteni
Kirjoitettu: 03.09.2006, 23:25:54
Tapasin viikonloppuna ihmisen joka muistutti toista ihmistä ja toi mieleen hankalia muistoja. Hän ei itse tiennyt sitä, mutta oli todella hankalaa jutella hänelle kun ajatukset oli ihan muualla, asioissa joita en välttämättä olisi ollut valmis muistamaan.

Mutta olin miittaamassa mukavia ihmisiä viikonloppuna ja minulla oli hauskaa. Ainoa oli sitten tuo ja tämä kunnon angstikin iski vasta nyt.
Liitän tämän normaaliin "miitin jälkeiseen masennukseen", kuten nimitän sitä. Se tulee aina yömiittien jälkeen. Hirveän surullinen olo, kun olen joutunut jättämään mukavia ihmisiä. Kaipaisin heitä vielä ympärilleni.
Ei olisi vielä voimia palata arkeen.

Huomenna on jaksettava sitten kouluun. Samoin ylihuomenna. ja ylihuomisen huomenna...

Masentaa taas. Perjantaina kaiken piti olla niin hyvin. Elämä oli hymyillyt jo pari viikkoa, minulla oli hauskaa ja kaikki oli niin täydellistä.
Nyt en millään jaksaisi korvata negatiivisia ajatuksia positiivisilla. Tiedän, että se auttaisi, mutta ei ole voimaa siihen nyt. En jaksa.

Pirun masennus, olisikohan joku hyvä haltiatar joka vain taikasauvaansa heilauttamalla saisi kaiken kuntoon. Ettei tarvitsisi syödä lääkkeitä tai käydä missään psykillä.
Kommentit (0)

Sateenkaari
Kirjoitettu: 24.08.2006, 23:59:46
Aivan mahtavan upea päivä. Tätä olen hehkuttanut joka puolella, enkä kyllä ollenkaan kyllästy!

Kirje oli kuitenkin onnistunut juttu, eli siitä seurasi vain hyvää.
Mutta tiesinhän minä sen, kun kivet niin minulle kertoivat.
Epäilinpä silti.

Eli. Ha, minulla on taas yksi ihana ystävä!

Tein koulussa hopeasormusta, se oli oikein mukavaa. Se ei ole vielä lähellekään valmis, mutta se näyttää jo sormukselta.
Ja tekoprosessi oli aivan mahtava. Pääsin leikkimään kaasupullon ja tulen kanssa!
Käsityömuotoiluartesaani on juuri minun juttuni (olen ollut koulussa kaksi viikkoa, mutta kyllähän sen tietää jo tässä ajassa, eikö?)

Katsoin tänään Boys Don't Cryn, joka sai minut itkemään, mutta ei läheskään yhtä paljon kuin se ilmoitus, että kirje oli saanut T:n hymyilemään (itkin tosin eri syistä näissä kahdessa, ensin siksi, koska leffa oli niin surullinen ja sitten kai siksi, että olin niin kamalan helpottunut, että minä en oikeasti menettänytkään ystävää)
Myöhemmin katsoin D.E.B.S:n.
Molemmat elokuvat ovat aivan upeita!

Rakastan tänään koko maailmaa. :)
Kommentit (0)

Kirje
Kirjoitettu: 20.08.2006, 17:26:51
Kirje.
Olisiko väärin lähettää kirje?
Satuttaako kirje?
Vaikka sisältö ei satuttaisi, niin voiko se satuttaa, että kyseessä on kirje?
Ei, ei pitäisi. Mutta nyt kyseessä on jotain muuta. En minä muuten tätä miettisi.
En anna itselleni anteeksi enää kertaakaan jos satutan jollain tavalla. Joku sanoi joskus, että olen turhan säälimätön itseäni kohtaan. Mutta joskus on pakko olla säälimätön ja kun edes sitä yhtä ainoaa kertaa ei saisi sattua niin, että satutan ihmisiä joista välitän.
Kun satutin useampaa kerralla.

Ja minulle on huomautettu tästäkin blogiin kirjoittelusta.
Mutta on tärkeää päästä purkamaan jonnekin ja mikä olisikaan parempi kanava kuin blogi?
Olen onnellinen, mutta en tiedä voinko lähettää tuota kirjettä satuttamatta vastaanottajaa sillä, että se on kirje (eikä vaikka sähköposti tms.)
Tosin sisällön kai pitäisi korvata. Sisältö on mukava ja hyvin positiivinen.
Noh, se nähdään sitten. Lähetän minä tuon kuitenkin.
Voi kun voisin kysyä, mutta en voi.
Kommentit (1)

[ Blogien etusivulle | Uusimmat bloggaukset | Blogipalvelun ohjeet | Blogilista ]

Blogit

   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2018 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy