• sleepygay

"Lomalla"

En päässyt tällä kertaa harjoitteluun lainkaan, kun paikat loppuivat oikeastaan kesken. No, eipä haittaa minua! :P Tämä kevät on ollut jotenkin todella surkea motivaation kannalta. Oikeastaan tehtävät on kyllä tullut tehtyä (paria poikkeusta lukuunottamatta), mutta tosi paljon on välillä ärsyttänyt koko opiskelu. En kai vaan ole opiskelijatyyppiä. No, valmistumista odotellessa.

Tämän viikon otan ihan vaan rennosti, mutta loppuajan tästä noin kuukaudenmittaisesta paussista käytän rästitehtävien tekoon. Niitä on muutama jäänyt jo aiemmin roikkumaan, eikä niitä vaan ole saanut tehtyä. Vihdoinkin on kunnolla vapaata tilaa siihenkin. Muutaman päivän voisi varmaan käydä keikkailemassakin, niin saisi vähän rahaa kesäkuuta varten. Kesäkuu on muuten opiskelijan kannalta kamalin kuukausi, kun ei saa opintotukea, eikä vielä palkkaakaan ennen kuin vasta kuun loppupuolella (riippuen vähän tietty työpaikastakin). Ei oikein kaurapuurodiettikään auta, kun periaatteessa rahaa ei tule ollenkaan muutamaan viikkoon.