Melkoinen maanantai taas ollut.
Ihan hyvässä kylläkin, mutta silti taas jotenkin niin raskas. Yritys oli kova salille pääsemisen kanssa, istuin jo pukuhuoneessa salikamoissa ja odotin seuralaistani saapuvaksi, mutta koska aikatauluissamme oli virhe, päätimme siirtää salin toiseen kertaan. Vaihdoin siinä sitten vain, vieressä heiluneen daamin ihmetykseksi, takaisin normikamoihin ja lähdin kahville. Pikku-lokin, pastorin ja serkun kanssa tulikin sitten muisteltua menneitä. Ja ylpeä saan kyllä olla kerrankin seurueestamme, sillä kykenimme välttämään oluen houkutuksen.
Nyt kun p-l on täällä takaisin on kaikki oikeasti vaan niin kohdallaan. Samanlaiset huonot jutut vieläkin ja paljon naurua. Tätä olen odottanut niin kauan. Teinien käyttämää ilmaisua lainaten; perus!
Raskaaksi tämän päivän on tehneet ajatukset. Kun koko ajan tunnun miettivän sitä että mitä sanottavaa minulla nyt sitten haamulleni onkaan. Monta kertaa olen jo tarttunut puhelimeen ja hahmotellut mielessäni keskustelunavausta ja viestin muotoa, mutta joku kuitenkin pitää vielä kiinni siitä ajatuksesta, että ei. Ei kannata. Kun en tosiaankaan tiedä onko se sanottava mitenkään merkityksellistä sille haamulle. Jotenkin tuntuu vain että pitäisi selittää. Sitä miksi käyttäydyn näin, miksi en halua toista elämääni ja miksi tunnen itseni niin loukatuksi.
Itselle nuo ajatukset ovat vesiselviä, hetkittäin ainakin…
Ei ole helppoa tämän pään kanssa. Tai ajatusten. Sillä muuten olo on tasapainoisempi kuin pitkiin aikoihin ja hyvä mieli muutenkin. Ehkä pitää vain kirjoittaa kunnon vanhanaikainen kirje. Sitä voin sitten huoletta pyöritellä käsissäni, pelkäämättä että painan vahingossa LÄHETÄ-painiketta ja hoblaa, sinne meni… Niin käy tarpeeksi usein muutenkin. ;)
2 kommenttia
stellagrrrl
15.7.2008 21:59
en tiedä auttaako tämä tilanteessasi, mutta minulla on ollut tapana kirjoittaa juurikin perinteinen kirje oman elämäni "haamuille". joka kerta olen (kai) uskonut lähettäväni sen, mutta lähettämisen sijaan kirjeet löytyvät tallesta jonkun vihkon välistä.
nyt ne tuntuvat naiiveilta, suurimmaksi osaksi ainakin. niihin on kuitenkin tallennettu sellainen määrä yksityiskohtia tunne-elämästäni ja siitä ymmärtämättömyydestä, joka voi parhaimmillaan (pahimmillaan?) kahden ihmisen kommunikoinnissa vallita, etteivät ne ole turhia myöhemmin luettuinakaan.
joitakin niiden pohdintoja olen myöhemmin kyseisille henkilöille avannut, mutta kaikissa tilanteissa sille ei ole ollut tarvetta eikä mahdollisuutta. tärkeintä oli se, että niiden kirjoittaminen helpotti silloin ja vaikutus oli nopea.
repo-
15.7.2008 22:41
olet täysin oikeassa stellagrrrl. :)
samoin olen itsekin tehynyt aiemmin. tärkeintä tosiaan on saada itselle ne asiat auki.