• repo-

Perjantai

No niin. Pääsen taas kirjoittamaan. Tämä se on tapani purkaa mielen syvimmätkin kiemurat ja mutkat.

Ollut tässä viikon sairaslomalla ja tehnyt kaikenlaista pientä kivaa. Onneksi tämä "työkyvyttömyys" ei ole ollut este sosiaaliselle elämälle. Keskiviikosta vieläkin isot isot mustelmat käsissä ja selkä jumissa lattialla nukkumisesta.
Ihan hyvä siis viettää koti-ilta pitkästä aikaa. Perjantaina siis. Onneksi on nuo elikot jotka sentään hieman hidastavat tahtia toisinaan.

Mutta oli mukava päivä tänäänkin. Herätä ilman darraa ja painelle koirien kanssa rantaan uimaan (koirat ui, minä kahlasin) ja nähdä kun ne taas vaan nauttii niin kovasti siitä puljaamisesta. Ja sitten vielä äsken kun istuttiin tyyppien kanssa hetki rannassa. Ei sitä edes tarvitsisi mitään puhua, kun edessä on meri ja aurinko paistaa.

Tämä on kyllä ollut opettavainen kesä ja kevät. Nähnyt ihmisistä sellaisia puolia ja piirteitä, joite en olisi ikinä halunnut kohdata ja samalla taas huomannut kuinka rakkaita ja tärkeitä ne lojaalit ystävät oikeasti ovatkaan. Ja ilman näitä ystäviäni en tästä kaikesta olisikaan selvinnyt. Kuinka joku ihminen ja ihmissuhde voikaan pistää niin maahan ja lyödä niin matalaksi. Se on pelottavaa se. Että voikin päästää jonkun ihmisen vaikuttamaan niin paljon elämäänsä. Eikä ehkä keikesta sitä mennyttä suhdettä voi pelkästään syyttää, vaan myös paljon vanhoja asioita jotka painoivat ja painoiva. Ehkä se oli sen suhteen viimeinen korsi joka sen kamelin selän katkaisi. Ja melkein katkaisi mielenterveytenikin. Pelottavinta. Kun ei jaksa.

Mutta nyt taas. Rankkojen valintojen ja päätösten jälkeen voin olla onnellinen. Huomata ettei siihen onnellisuuteen tarvitse ketään muuta. Kuin itsensä ja toki ystävät. Tottakai olisi ihanaa herätä aamuisin ja nähdä ensimmäisenä jonkun kauniit silmät ja kyljen kaari, mutta hyvä näinkin. Ehkä ne kurvit ja tähtisilmät ovat joskus tulossa. Ne juuri minulle olevat. Liian kyyniseksi en kuitenkaan halua alkaa. En ikinä. Tietynlainen varautuneisuus on voimakaampaa kuin koskaan, mutta se ei kuitenkaan estä huomaamasta ihmisten kauneutta ja hyvyyttä, jos sellaista siis kohtaa.

Ja ihania ihmisä olenkin tavannut. Kesän ja kevään aikana. Että kyllä ne murheet tuovat jotain hyvääkin.. :)

On elämä ihanaa. Tässä näin. Juuri näin. Ja huomenna saan vielä sen tärkeimmän ystäväni takaisin maailmalta. Eipä enää tarvitse muuttaakaan pois Helsingistä. :)

2 kommenttia

Napalmia

11.7.2008 21:53

Mielenkiintoinen aloitus. Tärkein ystävä on kuitenkin olemassa. Kuka se on? Jännittävää.

martin

11.7.2008 22:16

Kaunis Luojan päivä! Tervetuloa!