ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Blogit: tällaista elämä on

Sivu 1 / 1 Blogia pitää repo-

Maanantai- ei kannata ajatella-
Kirjoitettu: 29.09.2008, 19:14:27
Tänä aamuna aamubussissa suljin silmäni ja nautin auringon paisteesta kasvoillani. Musiikkia korvilla, se peittää sopivasti mummojen mölinät, peittäisikin myös mummojen hajuvedet. Migreenin saan niistä nimittäin.

Viikonloppu oli rentouttava. Perjantaina hieman kavereiden kanssa syntymäpäiväsankarin juhlimista ja lauantaina kulttuuripäivä pienen pipopäisen tytön kanssa. Kulttuuripäivät on tähän asti olleet ihan huippuja, vaikkakin tällä kertaa kulttuuri oli jo aiemmin nähtyä ja koettua, mutta seura korvasi kaiken. Jotenkin taas vaan niin välitöntä. Sitä niin kovin arvostan.

Olen tässä miettinyt taas noita järjen ääni asioita. Ja uskaltamista. Kun ne ovat kuitenkin niin lähellä toisiaan. Että mikä on järkevää ja mitä uskaltaa. Eri ihmiset ovat erilaisen paikan vallanneet minusta. Sydämestäni ja ajatuksistani. Toiset ovat sitä luokkaa jotka haluan mahdollisuuksien mukaan säilyttää elämässäni pidempään ja toiset taas tiedän katoavan joka tapauksessa ajan myötä. Näiden katoavien suhteen en niin paljoa tee ajatustyötä, vaikka rankalta se saattaakin kuulostaa, haluan kuitenkin vain keskittyä olennaiseen. Ihmiset taas joiden kanssa löydän Suuren Yhteyden olen valmis kulkemaan vaikka hieman rankemmankin reitin. Vaikka toisaalta. Tarvitseeko ystävyydessä tehdä niin kovasti työtä? Eikö pitäisi vain riittää että on ja antaa itsestään sen mitä voi? Pitääkö ystävyydessä yrittää?

Niin. Niinpä niin.
Kommentit (0)

Perjantai- ihana syksy
Kirjoitettu: 26.09.2008, 14:29:17
Pitkästä aikaa taas täällä. Jotenkin paljon sanottavaa aina mielessä, mutta töissä ollut niin kiire, ettei täällä ehdi ja sitten kotona jotenkin iskee sanomattomuus.

Päivät ovat olleet hyviä. Mieli korkealla ja jotenkin saan vaan niin paljon voimaa tästä lämpimän kirpeästä syksystä. Käyn iltaisin (öisin) koirien kanssa samoilemassa metsässä tunnin verran. Nuuhkin vain syksyn tuoksuja ja kuuntelen yön ääniä. Rentoudun siellä. Etenkin jos on lenkkiseuraa puhelimen päässä.

Olen onnellinen menneistä viikoista. Lähinnä viikonlopuista. On ollut harvinaisen onnistuneita.
Tosin pari sellaista elämänlopun grilli-iltaa, mutta niin välitöntä hauskuutta, että ei paremmasta tietoa.
Olimme tosiaankin siellä pikku-lokin mökillä. Seuraavana viikonloppuna oli vielä uudelleen syyskauden avajais-grillailut, tällä kertaa tosin täällä kaupungissa pikku-lokin tyttökokelaan pihalla. Jotenkin tuon seurueen kanssa päädymme humalaan. Isoon Humalaan! Tekemään tyhmyyksiä ja riehumaan. Mutta kivaa on.
Ja on ollut muutenkin.
Seuraavana päivänä oli Baari Selvinpäin. Ihan huipuin musiikki ja rakkaat ystävät ja hyvä olla. Pieni pipopäinen tyttökin tanssitti minua siellä kovastipaljon, tosin suhteellisen mukavassa punaviinihumalassa, mutta siltikin tuollainen virkistää vanhaa mieltä.

Pipopäisen tytön kanssa kohtasimme myös punaviinin jälkeisenä päivänä kulttuurin merkeissä. Työpäivänmittainen aika vierähti kuin siivillä, kun kävimme kahvilla, museoitumassa ja syömässä ja taas kahvilla ja katselemassa elokuvavalikoimia... Ihan parasta aikaa tämäkin. Jotenkin olen vaan niin iloinen kun olen kohdannut ihmisiä joiden seurassa on rento ja hyvä olla. Ihmettelen sitä. Miten minusta onkin tullut tällainen. Siis positiivisesti, koska olen kuitenkin aina suhtautunut vieraisiin varauksella. Ja tottunut antamaan itsestäni niin vähän. Ja sitten tulee vastaan ihminen ja ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita, avoimia, välittömiä ja ihania. Kahteen sellaiseen ihmiseen olen saanut tässä puolen vuoden sisällä tutustua.

Ja tuossa viime viikonloppuna tapasin myös yhtä Uutta Tuttavuutta. Tässä ihmisessä on vaan niin paljon sitä sellaista JOTAIN. Jotain mikä kolahtaa. Monella tapaa. Mutta erityisesti siten että tunnen itseni välitetyksi ja tärkeäksi ja kiinnostavaksi. Olemme tavallaan aika paljonkin erilaisia, ja kuitenkin niin paljon samaakin löytyy. Sosiaalisissa taidoissa molemmat täysin eripuolilla, mutta siitäkin löytyy syynsä, joiden takana on sama asia. Ja saan tuosta tuttavuudesta/kaveruudesta/ystävyydestä vaan niin paljon voimaa itselleni.
Ihastuttavia ihmisiä. Nämä tuttavuudet tuo niitä tunnin mittaisia puheluita iltaisin, joita olen kaivannut. Silloin voi istua ikkunalaudalla, polttaa tupakkaa ja tuijottaa syksyistä iltaa/yötä. Näiden ihmisten kautta olen taas oppinut nauttimaan päämäärättömyydestä, kävelyistä kaupungilla, olemisesta, valkoviinin juomisesta ilman mitään kiirettä ja puhumisesta. Kun on vielä niin paljon vierasta toisessa ja monia asioita joita haluaa oppia. Oppia tuntemaan, kuitenkin pitämättä mitään kiirettä.

Polvetkin hieman notkuu. Järjen ääni kuitenkin sanoo että ei. ei ei.
Kommentit (1)

Maanantai*-ahdistus*
Kirjoitettu: 08.09.2008, 21:33:19 (Muokattu: 08.09.2008, 21:44:32)
Kävin kehityskeskusteluni tuossa taannoin. Itkin siellä 3,5tunnista kaksi. Melko raskasta.
Kuulin myös onnekseni että olen kuitenkin ollut korvaamaton, mutta se ei juurikaan tällä hetkellä helpota, kun työssä vaan kaikki kaatuu niskaan ja ahdistaa.

Mutta mutta. Kyllä tässä maanantaissa ja syyskuun alussa on muutakin hyvää kuin lähestyvä palkkapäivä.. Meillä oli porukalla kivan railakas syyskauden avajais-grillailut pikku-lokin mökillä. Saldona illasta on melkoinen määrä mustelmia (maa oli suhteellisen mutapainimateriaalia ja alkoholia oli veressä reippaasti humalan puolella) yhdeltä lohjennut hammas ja pihakeinun raato. Pitkästä aikaa sitä itsenkin jaksoi olla myöhään mukana menossa ja nauttia luonnosta ja ystävien seurasta.

Tämä syksy ja nuo kipeät kehityskeskustelut ja töissä ahdistuminen on saanut taas minut muutenkin vähän kireäksi. Se harmittaa itseänikin ja varmasti myös läheisiäni. Tuppaan kiukuttelemaan turhista asioista ja sellaisista asioista joista en edes saisi. Tai että ainakin on väärä kohde. Täytyy vaan aina muistaa pyytää anteeksi, jos tulee hölmöiltyä tekstiviestien kanssa. Loukkaannun vain niin kovin helposti.
Toisaalta tästä kaikesta stressistä johtuu kai tuo alkoholin kanssa läträäminenkin. Kun tosiaan siellä homostelu kuppilan rapuissakin menin kaatumaan viinilasi kädessä. Melko turvallista.

Mutta mitä teen tällä ”ihastukselleni”. Tai siis kun siinäkin tuntuu kohde olevan vain niin kovin väärä. Kun en kai sitten ole varsinaisesti ihastunut, viehättynyt vain. Mutta miksi?
Kun ei. eieieieieieiei. Ei vain sovi se nyt. Kohdennus on mennyt vikaan ja ajoitus. Missä on se pontevasti jalkaa maahan lyöden ja nyökyttelemällä tekemäni päätös pitäytyä erossa naisista??? Missä on se uho jaksaa illat yksin?? Missä on että pärjään ilman toisen kosketusta tai ilman toisen ihoa sormieni alla….? Missä? Vai olenko vain sittenkin niin riippuvainen läheisyydestä? Ei sitä en voi, en halua olla. Tässä asiassa ei kai oikein ole mitään hyvää vastausta. Että miksi jotakin kaipaa.
Mutta kaipaan. Tuntuu kuin kurkkua kuristaisi, kun ei saa käsiä ympärille ja huulia niskaan.

Mutta pitääpä ryhdistäytyä. Tämä on vain jotain pimeiden iltojen pariutumisen kaipuuta.
Keväällä taas iskisi villeys. Parempi siis olla ilman.
Parempi näin. Parempi. Olla. Näin. Ilman.
*vakuuttelua itselle*

Ai niin. Unohdin. Tänään on maailman rakkaimman nimipäivä... Terkut mummolle jonnekin tuonne tähtiin. Siinä oli paras maailmassa... <3
Kommentit (0)

Maanantai -köhinää-
Kirjoitettu: 18.08.2008, 09:39:17 (Muokattu: 08.09.2008, 21:43:23)
No niin. Olen nyt muutaman päivän viihdyttänyt ystäviäni melkoisella viskibassollani. Olen siis onnistunut saamaan pikku-lokilta keuhkoputkentulehduksen. Ja näyttää kyllä nyt siltä, että olen taas uuden viikon alussa poissa töistä. Mutta kun ei ääni kulje ja yskittää niin ei minusta oikein töitä tekemään ole.
Perjantaina siis kävin lääkärillä ja tohtori totesi että lepoa tarvitaan. Ymmärsin levon sillä, että tapaan ihastuttavaa ihmistä kaupungilla ja käydään asioilla ja kaljalla ja istumassa puistossa. Mutta oli taas huippua kyllä. Tapaaminen ihmisen kanssa, jolle voi puhua mistä vaan ja tuntea olonsa rennoksi, on tavallaan kuitenkin sitä parasta parantumista ja sairaslomaa, vaikkakin tätä toipumista suoritetaankin pihalla. :)

Olen myös tässä pohtinut taas ihmisten tapaa kiintyä toisiin ihmisiin, ihan jo vaikka puhuttaessa ystävyydestä. Toisille se tarkoittaa kaiken muun pois sulkemista elämästään, jotta voi elää tuolle kiintymyksen kohteelle ja toisille taas tarkoittaa vain hieman liian pitkään kestävää halausta. Voi kun meitä onkin niin moneen junaan. Sillä näiden asioiden ja tunteiden ja tuntemusten välissä tasapainottelu vaatii paljon. Saati että pitäisi oppia lukemaan ihmisiä.. Ja toimimaan kuten toinen kokee parhaaksi.

Kai tämä kuume sekottaa ajatuksia sen verran ettei oikein tunnus siltä että saisin mitään järkevää kirjoitettua.

No mutta kuitenkin, eilen kävin pikku-lokin ja uuden daaminsa kanssa katsomassa ehkä parasta tanssia ikinä! Aivan uskomattomat fiilikset jäivät sen suunnattoman intensiivisen esityksen jälkeen. Aivan uskomatonta, ja pikku-lokki on kuitenkin vienyt minua mukanaan jos jonkinmoisiin upeisiin tanssiesityksiin, mutta tuossa eilisessä nimenomaan se intensiivisyys ja tunne oli jotain upeaa.
Ja toki oli hauska myös tavata tätä pikku-lokin uutta daamia, kovin oli viehättävä ja mukava ihminen. Sopii varmasti hyvin joukkoomme.

Ja on kyllä ollut taas suunnaton ahdistus asioista. Siitä kuinka aiemman elämäni ystävä toteaa minulle että on huolissaan elämästäni, koska siinä minulla tuntuu kaikki aina menevän päin persettä. Juu, melko meiltä ylentävä kommentti, eikö? Ei yhtään ihme siis että tuolla sain taas kyyneleet silmiini. En tiedä onko asia aivan noin, etenkin kun olen kuitenkin juuri alkanut taas nauttia kaikesta tästä, lukuun ottamatta niistä haamuni aiheuttamista harmeista, mutta niistäkin olen toipumassa. Haamuni taas oli samoilla mestoilla kuin minäkin. Ei tervehtinyt, eikä ilmoittanut että olisimmeko voineet tavata. Hänen saapumisestaankin kuulin ohi mennen ystävältäni. Ehkä minunkin on parempi lopettaa yrittäminen, koska ei tapaamiseni selkeästi kiinnosta. Ei minun tarvitse tuollaista katsella eikä ottaa vastaan.
On vain jotenkin ollut siis sellainen tunne, että jotakin puuttuu elämästä. Vaikka kaikki onkin siis hyvin, mutta palatakseni tuohon vaivanneeseen ahdistukseen. Kun tuntuu vain että välillä kaipaa sitä läheisyyttä ja pieniä silityksiä ja hyvän yön-suukkoja.. Eli tuntuu toisinaan siis hieman yksinäiselle. Että siitä se ahdistuneisuus on kai johtunut. Vaikka onkin ystäviä ja ihania muita ihmisiä elämässä, niin jotain puuttuu.

Kaikenlisäksi vielä olen menettänyt liikaa ajatuksiani eräälle ihmiselle. Hyviä ajatuksia hyvälle ihmiselle, mutta koska olen ujo, pysyy kaikki vain niissä ajatuksissa.. Mutta kivoja perhosia vatsanpohjalla..
*köh*
Kommentit (0)

Maanantai -lomalta palattuani-
Kirjoitettu: 11.08.2008, 14:11:02 (Muokattu: 11.08.2008, 16:52:06)
No niin. Pitkästä aikaa. Loma on nyt tosiaan lomittu ja takaisin niin sanotusti sorvin ääressä. Tai siis koneen kimpussa. Loma oli kyllä ihan paras. Pääsin tosiaan haamustani eroon ja sain olla Se Parempi Ihminen ehdottaessani tapaamista, joka ei ikävä kyllä sitten onnistunutkaan, mutta tähän palaamme vielä myöhemmin. Jotenkin vaan varmasti helpompi kohdata haamu kahden, kuin jossakin kuppilassa kaikenmaailman juhlivien homostelijoiden ympäröimänä.

Mitäköhän kaikkea lomallani teinkään? Ainakin näin ystäviä. Ihania ystäviäni. Käytiin rannalla, lukittiin itsemme auton ulkopuolelle, teimme ihanan iltaisen puistopiknikin koffariin, kävimme uimassa ja "yhdellä" ja toisellakin... Kaikkea sellaista, mitä mielestäni kesään kuuluu. Tärkeintä minulle kuitenkin siis lomassani oli tuo ystävien tapaaminen. Näin sellaisia ihmisiä paljonkin, jotka eivät täällä lähistöllä asu ja sain nauttia heidän seurastaan enemmän kuin yhden illan. Paljon tuli seikkailtua ja puhuttua.
Kohtasin myös polvieni notkuttajaa ja puhuimme asioista. Paljon. Joimme olutta ja puhuimme lisää. Selvitimme hieman tilannetta ja välejämme, joka oli hyvä sinänsä, koska tärkeintä minulle on kuitenkin "pitää" (pitää kuulostaa niin omistavalta, joten en pidä sen sanan käytöstä, mutten taaskaan keksi muuta tapaa ilmaista tätä asiaa) hänet elämässäni, koska olen kuitenkin huono tutustumaan ja pitämään ihmisistä tarpeeksi päästääkseni heidät lähelleni. Polvieni notkuttajassa on kuitenkin jotain käsittämättömän vetovoimaista ja viehättävää. Mutta onhan tuo hyvä piirre ystävälle / kaverillekin. :)

Vietin siis suuremman osan lomastani täällä kaupungissa. Aurinkoiset päivät rannalla tai puistossa ja sitten "syksyisten ilmojen saapuessa" siirryin maalle mökille. Auto ehti hajota reissullani taas kerran. Jätti sitten minut, koirani ja 92-vuotiaan matkaseurani tuonne keskelle maantien korpisuoraa.. Palasi kyllä taas usko ihmisiin, kun kohtasin ystävällisiä ja avuliaita kirkonkyläläisiä, jotka pyyteettömästi auttoivat. Hämmästyttävää, koska täällä kaupungissa jotenkin kyynisyyden verkko vetää koko ajan syvemmälle mukanaan. Olen kyllä jotenkin ihmeen kaupalla saanut lisää positiivisuutta elämääni tässä kesän aikana. Liekö tuo uusien tapaamieni ihmisten mukanaan tuomaa, vai olenko Valon Soturin (Koelhon kirja) innoittamana vain avartanut mieltäni lisää? Noh, niin tai näin, hyvä kuitenkin, sillä tuo positiivisuus helpottaa kuitenkin kummasti ujon ihmisen elämääni ja uusien ihmisten tapaamista.

Kaikenlaisia epämukaviakin sattumuksia oli lomassani. Tosin ei juurikaan itseäni koskettaneet ne, mutta ystäviäni, ja niistä kuitenkin aina tulee jotain harmillisuutta mieleen meille sivullisillekin. Aina vaan ei ihmisillä järki ja tunteet kulje keskenään samaa tietä, eikä ainakaan samaan suuntaan. Sen vuoksi melkein jouduinkin nyrkkihippasille ystäväiseni kanssa hänen käyttäydyttyään ääliömäisesti. Ja tämä hippaleikki oli vain sen seurauksena, että kerrankin sanon mielipiteeni toisen käytöksestä, yleensä en nimittäin halua olla mikään moraalinvartija ja muutenkaan en ole mikään sanomaan.
Ja sitten on vielä sellaisiakin ystäviä, jotka tahallaan pitävät sitä sopivan kilttiä ihmistä marionettinukkenaan ja nykivät naruista mielensä mukaan ja löysäävät ja kiristävät hihnaa omien halujensa puitteissa. Sitten kun tätä toimintaa joutuu katsomaan sivusta ja varsinaisesti monien tahojen luottamuksen säilyttämiseksi, asiaan ei voi puuttua, särkyy omakin mieli toisen tuskan alla. Kun sitten näiden nukkien on niin vaikea muuttaa tilannettaan ja ymmärtää näin siis Omaa Parastaan, ja päästää irti. Kuinka siinä voi olla tukena ja sanoa "Kyllä se siitä" ja "Tiedän miltä tuntuu, ja nyt sinun on vain parasta ottaa omaa aikaasi ja päästää irti tuollaisista hyväksikäyttäjistä", kun tiedän että on vaikea haluata uskoa itselle tärkeästä ihmisestä hyväksikäyttäjyyttä ja tehdä parastaan ja kieltäytyä tuollaisesta kohtelusta.

Olen nimittäin itsekin joutunut aikoinani jos jonkinmoisten toisten tunteilla ja elämillä hulluttelevien ihmisten "hyväksikäyttämäksi" (mielestäni omaa tyhmyyttäni olen tämän antanut tapahtua ja tuollaisissa epätasapainoisissa suhteissa ollut) joten tiedän kyllä mistä puhun, mutta olen kuitenkin jollakin tapaa selvinnyt näistä helpommin. Onko se vahvuutta vai nopeampaa luovuttamista, en tiedä, mutta hyväksi se on ainakin loppujen lopuksi ollut. Nyt vaan pitää saada toinen pienikin ymmärtämään oma parhaansa ja saada hänen arvostus itseensä taas kohdilleen. Kiva urakka, vaikkei olekaan minun vastuullani, haluan kuitenkin edes hieman, vaikka vaan läsnäolollani ja halauksellani, auttaa.

Mutta, takaisin töiden pariin. Nyt taas jaksan hieman paremmin keskittyä.
Kommentit (1)

Tiistai -treenataan treenataan
Kirjoitettu: 22.07.2008, 20:14:18
Viikonloppu oli ja meni. Hyvin. Mökillä on ihan parasta, kun voi grillata ja hengailla pihalla ja koirat juoksee itsensä uuvuksiin ja pääsevät uimaan. Eipä juurikaan tullut tehtyä kaikkia niitä asioita joita piti, mutta ehtiihän sitä hiomaan ja maalaamaan sitten paremmalla ajalla.
Paluumatka kotiin oli kyllä mitä mielenkiintoisin. Auto hajosi noin puolessa välissä ja jouduin jättämään sen Lahteen. Siellä me sitten koirien kanssa ja mökkikamojen kanssa seikkailimme sateessa ja lopulta täydellä Z-junalla kotiinpäin. Hieman kiristi hermoja tuo yllättävä junamatka, mutta selvittiin siitäkin. Tosin pakko oli päästä illalla oluselle, mutta kerrankin oli järki kädessä ja kotiintuloaika oli vielä kohtuullinen.

Eilinen maanantai meni urheillessa, kampaajalla ja kahvitellessa ystävien kanssa. Tuli taas pitkästä aikaa (no jännä sinänsä, kun oli kuitenkin loman ensimmäinen päivä ja pikku lokki on vasta palannut ja kesä on vasta puolessa) vaan käveltyä kaupungilla pikku lokin ja pastorin kanssa, kahviteltua ja hengailtua puistossa. Jännittävän viestinkin sain, ja tajusin samalla että ehkä pitää vain pitää ajatuksensa omanaan ja antaa sen polvien notkuttajan olla. Mielestäni en nimittäin kuitenkaan ole mitenkään liian painostava ja kisutteleva ollut, mutta ehkä nyt vastassa on ihminen, joka ei tuota vähääkään innostustani pysty käsittämään. Loppujen lopuksi innostun (kaveritasollakaan) harvoin kenestäkään, joten siinäkin mielessä tämä on nyt iso harmi. Koska olen sellainen ihminen, että minulle ei tarvitse kuin kerran sanoa, jos teen jotain väärin, niin otan kyllä saman tien ison askeleen taaksepäin. Mutta ei tarvitse hänen enää huolehtia, että yrittäisin jotenkin vokotella, tai muutenkaan kuumotella. Tarpeeksi saanut aikoinaan paskaa niskaan, joten parempi näin. Harmi vain sinänsä, koska eipä ole hymyilyttänyt niin paljoa aikoihin. Mutta aikansa kaikella.

Tänäänkin olen vain urheillut. Aamulla salit serkun kanssa ja äsken joogat pikku lokin seurana. Joogassa sain taas todeta, että ei ne vanhat vaivat mihinkään ole kadonneet. Nyt on selkä niin kipeä taas että tekisi vain mieli itkeä. Mutta taidanpa hiipiä pilleripurkille ja napata pari nappia, vähän tulehduskipulääkettä ja panacodia. Pakko, jos aioin vielä selvitä iltalenkistä koirien kanssa. Mutta muuten se jooga oli kyllä ihan huippua. Ohjaaja oli huippu ja muutenkin loistava olo.

Ja hyvä olo on siis muutenkin. Haluan vain viettää tämän loman itselleni. Olla itseni kanssa ja lukea lisää Valon Soturista (Paulo Coelhoa) ja Tyhmiä valkoisia miehiä. Olen myös jotenkin täysin unohtanut lähestyvät päiväni, onneksi sinänsä. Liekkitissi-ystäväni tuossa eilen kyseli että mitäkö haluaisin lahjaksi. En ikinä ole juurikaan ollut noiden lahjojen perään, tärkeintä minulle vain on se, että saan viettää päiväni ystävieni kanssa ja kaikilla on hauskaa. Ja sellainen toivottavasti perjantaista tulee..

Mutta nyt iltatee vielä. Ja sitten lenkille, jos tämä selkä kestää. Pakko kestää, koska koirat ei ehkä ymmärrä mikseivät muka pääse lenkille..
Kommentit (3)

perjantai -vapaus-
Kirjoitettu: 18.07.2008, 14:27:55
Pakkaan repun ja koirat autoon... Ja brömmbrööööm mökille.
Parasta.
Kohta palaan kuitenkin.

Hauskaa viikonloppua kaikille!
Kommentit (0)

Torstai - päivä ennen lomaa-
Kirjoitettu: 17.07.2008, 16:31:17
Tänään on Uuden Elämäni Ensimmäinen Päivä. :) Nyt on siis päätös tehty terveellisemmästä elämästä, tämä nyt ei toki tarkoita tupakoinnin ja rällästäminen lopettamista, vaan ruokatottumusten parantamista ja liikunnan lisäämistä. Pakko nimittäin tehdä itselle vihdoinkin jotain. Kuitenkin aina olen kovasti liikkunut, kunnes tapahtui sellainen "vanhuus ei tule yksin, etenkään parikymppiselle kuntoilijalle" –onneton sattuma. Jäi sitten isommat kuntoilut muutamaksi vuodeksi ja sen kyllä huomaa.

Ja muutenkin olen tänään ollut jotenkin erityisen voimissani ja hyvällä mielin. Vahva olo. Koska tuntuu tosiaan siltä että olen päässyt irti menneistä ja tuleva tuntuu hyvälle ja näyttää lupaavalle. Että vaikka työni onkin puuduttavaa ja haluan uuden ja samoin haluan uuden isomman asunnon ja lisää rahaa ja rakkautta (tai rakkautta ylipäätänsä), niin silti kaikki on hyvin. Juuri näin. Olen onnellinen ja elämä sujuu hyvin yksinkin. Eipä ole ketään nalkuttamassa ja vaatimassa tilille hippastelusta. :)

Ihan kyllä kiva että se loma alkaa huomenna. Tosin vielä ennen mökkeilyä pitää käydä vähän salilla kuntoilemassa ja tehdä muutenkin ruokavarastojen siivous. :) Linssejä ja puuroa nyt sitten vaan.. Ei kyllä ihan ehkä tuollaisenaan houkuta, mutta olen tehnyt jo monta hyvää reseptilöytöä tuolta internetin ihmeellisestä maailmasta.

Voisin myös lomaillessa suunnitella uutta tatuointiani. Onneksi ystävälläni on tatuoija-ystävä johon aion ottaa yhteyttä ja pyytää apua suunnitteluun ja toteutukseenkin. Jos senkin saisin vihdoinkin tehtyä. Olisi myös pari muutakin ideaa vain toteutusta vailla. Yksi kuva jo on, ja toinen vielä pitäisi ystävän piirtää. Onneksi on lähipiirissä ihmisiä, jotka ovat taiteellisesti lahjakkaita, toisin kuten minä. Tai on minulla niitä ideoita, mutta se toteutus ei juurikaan ole tikku-ukkoa kummoisempi. Sitten noita kuvia olisi jo viisi. Ja vielä lisää haluan. Tatuoinnit ovat aina jotenkin kuuluneet elämääni, sillä perhepiirissä niitä on lapsuudesta asti näkynyt paljon. Tosin tähän voi merikarhujen ja linnakundien sukulaisuus jotenkin vaikuttaa.. ;) Isäni kysyi ensimmäisen kuvani nähdessään, että olenko merillä vai vankilassa ollut. En Ruotsin-risteilyä kummemmin.

Mutta levottomat jalat ja levoton mieli. Taidan karata töistä. Salaa. Ihan hiljaa vain....
Kommentit (0)

Keskiviikko *ihan kiva päivä*
Kirjoitettu: 16.07.2008, 18:51:42
Tänään oli töissä kaupunkileikkiä suunnistuksen merkeissä. Meillä oli siis muutto ja piti käydä kiertelemässä meidän muita toimistoja, kun omallamme ei voinut olla kaikkien työmiesten keskellä. Ja siis hämmentävää tässä on se että muutto ylipäänsä toteutui ja lähes täydellisesti. Mitä nyt joitain sermejä jäi ja ei tullut ja aaaarhg!!!! Huomenna pitää sitten Martelan-miehiä opastaa.

Mutta hauskaa oli. Isosti. Itä-Helsingin helmiä tuli nähtyä ja naurettua. Paljon. Mutta hyvä se niin.

Pitäisi vielä niin paljon tehdä vielä ennen lomaa ja lomalla. Mutta ehkä nyt jätän turhat stressailut. Etenkin kun aion perjantaina suunnistaa tosiaankin viikonlopuksi mökille. Toivottavasti nämä ilmat nyt jatkuvat.

Nyt tämä ei jotenkin vaan kulje. Lähden salille. Hyvä vähän päästä puuhaamaan.
Kommentit (0)

Tiistaikin on toivoa täynnä!
Kirjoitettu: 15.07.2008, 22:57:28
Tänään tapasin ystävää rakasta piiiitkästä aikaa. Viimeksi olen häntä tavannut kun olen ollut todella lopussa ja pohtinut sitä kuinka jaksan. Väliin vain tuli toisen pitkä ulkomaan reissu ja kaikki jäi jotenkin kesken. Tänään sitten tosiaan puhuimme pitkästä aikaa ja oli vaan niin ihanaa, kun saattoi sanoa että olen vihdoinkin onnellinen ja päässyt yli. Huippua oli myös kuulla taas se, kuinka lojaali ystävä olenkaan. Se on kuitenkin se tärkein piirre mitä itse ystävyydessä arvostan.
Tämän ystävän kanssa olemme kokeneet monet erot ja surut ja onnet. Jotenkin sen vuoksi uskonkin että hän todella tietää miltä minusta on tuntunut tämän haamuni kanssa painiskellessa. Etenkin kun olen kuitenkin aina onnistunut pitämään ajatukseni jotenkin edes kasassa.

Olin myös tänään hieman kärsimätön, sillä laitoin haamulleni viestin. Tämä nykyinen tapa hoitaa ihmissuhteita tekstiviestitse ei ole mikään suosikkini, mutta päätin toimia intuitioini mukaan.
Kerroin kuinka tuntuu siltä että olisin valmis hänet kohtaamaan, jossakin vaiheessa. Tämä on jo kuitenkin edistystä. Kerroin myös ettei hänen taannoinnen kohtaaminen itsessään tuntunut pahalta, vaan ainoastaan se yllätys ja jännitys siitä miten itse reagoisin. Kipua ei kuitenkaan tullut, ainoastaan järkytys.
Mutta vastaus oli myös odotettu. Että ajan kanssa. Se on riittävä nyt. En vielä halua mitään muuta kuin että olen päässyt kertomaan tämän ensiaskeleen mahdollisuudesta.

Ehkä tällä teen itsestäni jotenkin parempaa ihmistä, tai sitten vain hieron suolaa haavoihini, mutta siitä tuli kuitenkin jotenkin parempi olo. Eikä tämä nyt todellakaan tarkoita sitä ettäkö tilanne olisi ennallaan, että voisimme jälleen kaikki yhdessä isossa iloisessa porukassa tavata, ei todellakaan. Siihen on aikansa joskus vasta, jos koskaan. Mutta haamuni pääsi kuitenkin niin lähelle ja niin minuun, että ei sitäkään voi täysin pois sulkea. Hän on kuitenkin, kaikesta huolimatta, merkittävä ihminen elämässäni.

No nii. Olen siis ottanut askeleen eteenpäin ja onnellinen siitä. Aioin kuitenkin pysyä hippamestoilta poissa viikonloppuna, kun tiedän hänen olevan täällä. Parempi vielä niin, ja pääsempä koirien kanssa mökille. Siellä odottaa uusi grilli ja iso kasa maissia ja halloumia! :)

Ensi viikolla sitten vaan lomailen ja puuhastelen omiani.
Nyt on pakko vielä hieman keittää teetä ja soittaa pari puhelua. Viikonlopusta nimittäin näyttikin tulleen melkoinen rumba. Rikosilmoituksia ja lähestymiskieltoja.. Pakko päästä niitä vielä vähän puimaan, sillä raskaita kantaa yksin.

ps. rikosilmoitukset ja lähestymiskiellot ei siis koske minua tai ystäviäni, olenpa vaan joutunut taas todistamaan melkoista toimintaa...
Kommentit (1)

Maanantai-ilta
Kirjoitettu: 14.07.2008, 23:34:04
Melkoinen maanantai taas ollut.
Ihan hyvässä kylläkin, mutta silti taas jotenkin niin raskas. Yritys oli kova salille pääsemisen kanssa, istuin jo pukuhuoneessa salikamoissa ja odotin seuralaistani saapuvaksi, mutta koska aikatauluissamme oli virhe, päätimme siirtää salin toiseen kertaan. Vaihdoin siinä sitten vain, vieressä heiluneen daamin ihmetykseksi, takaisin normikamoihin ja lähdin kahville. Pikku-lokin, pastorin ja serkun kanssa tulikin sitten muisteltua menneitä. Ja ylpeä saan kyllä olla kerrankin seurueestamme, sillä kykenimme välttämään oluen houkutuksen.

Nyt kun p-l on täällä takaisin on kaikki oikeasti vaan niin kohdallaan. Samanlaiset huonot jutut vieläkin ja paljon naurua. Tätä olen odottanut niin kauan. Teinien käyttämää ilmaisua lainaten; perus!

Raskaaksi tämän päivän on tehneet ajatukset. Kun koko ajan tunnun miettivän sitä että mitä sanottavaa minulla nyt sitten haamulleni onkaan. Monta kertaa olen jo tarttunut puhelimeen ja hahmotellut mielessäni keskustelunavausta ja viestin muotoa, mutta joku kuitenkin pitää vielä kiinni siitä ajatuksesta, että ei. Ei kannata. Kun en tosiaankaan tiedä onko se sanottava mitenkään merkityksellistä sille haamulle. Jotenkin tuntuu vain että pitäisi selittää. Sitä miksi käyttäydyn näin, miksi en halua toista elämääni ja miksi tunnen itseni niin loukatuksi.

Itselle nuo ajatukset ovat vesiselviä, hetkittäin ainakin…

Ei ole helppoa tämän pään kanssa. Tai ajatusten. Sillä muuten olo on tasapainoisempi kuin pitkiin aikoihin ja hyvä mieli muutenkin. Ehkä pitää vain kirjoittaa kunnon vanhanaikainen kirje. Sitä voin sitten huoletta pyöritellä käsissäni, pelkäämättä että painan vahingossa LÄHETÄ-painiketta ja hoblaa, sinne meni… Niin käy tarpeeksi usein muutenkin. ;)
Kommentit (2)

Maanantai -töissä-
Kirjoitettu: 14.07.2008, 12:30:47
Maanantai. Todellakin.
Ensimmäisenä töissä vastassa väärin säädetty tuoli ja pöytä, sekä jotenkin ihmeen kaupalla sytytetty lamppu, jota en yletä sammuttamaa, ilman että seison pöydän reunalla. Ihanaa palata aina töihin, kun joku kesäapulainen on lainannut paikkaani..

Sähköposteja ja tekemättömiä hommia odotti myös kiitettävä määrä. Totta kai tavallaan oma vika, kun kerran yllättäen jouduin jäämään sairaslomalle, eikä kukaan muukaan noita minun töitäni voi tehdä, etenkin kun ne on jossain salasanojen ja avainten takana. Mutta mikäs tässä. Menee tämä päivä ainakin purkaessa näitä asioita ja järjestäessä keskiviikkoista muuttoa. Mitä tuskin tapahtuu, sillä meidän toimitilavastaava on yhdenlainen pikkuvikkelä napoleon-kompleksista kärsivä muka-haa-haa-hauska pikku ukon käppänä, jonka toimesta ei mitään tapahdu, ilman uhkailua. Kiva olla täällä heti loman, HUPS! saikun jälkeen, uhkailemassa jollakin sementtikengillä. Melkoista alamaailman toimintaa joutuu siis harrastamaan.

Töissä on myös kurjaa se, että täällä ei tuo naamakirja toimi kunnolla. Koska siis eikö olekin niin että työpäivän aikana pitää pystyä myös huoltamaan sosiaalista elämäänsä?? *hörps kylmää kahvia*

Tässä olen nyt pari päivää painiskellut mielessäni erään ihmisen kanssa. Tai tarkemmin kuin ajattelee niin kahden ihmisen kanssa. Toinen on siis tämä menneisyyteni haamu, joka edelleen tavallansa piinaa. Ihan vaan silläkin, että minusta tuntuu etten ole Kunnon Ihminen kun en pysty vielä häntä kohtaamaan ja saamaan ajatuksiani selvitettyä ja puhuttua asioista. Toisaalta taas tiedän kyllä senkin, ettei minun tarvitse. Että saan kyllä rauhassa ottaa sitä aikaa ja tilaa ja etäisyyttä, ja miettiä, että tarvitsenko todella sellaista ihmistä elämääni, joka sattuu. Toki ylipääsemiset on koettu jo kaikkine puolineen ja tunteineen, mutta jotenkin on olo että jotakin on jäänyt sanomatta ja asioista pitäisi vielä puhua. Ehkä tässä nyt vaan pitää jättää nuo ajatukset ja antaa ajan kulua. Vaikeaksi tämän vain tekee se, että en oikeasti vaan pysty tätä haamua vielä kohtaamaan, ilman teeskentelyä ja hampaiden kiristystä.

Ja sitten tämä toinen mieleni painikaveri. Jotenkin vaan tämä ihminen on tökännyt minua sinne perhosparveen ja saanut ne pienet sinisiivet ja sitruunaperhoset lentelemään ympäriinsä.. Huolestuttavaa ja ihastuttavaa samalla. Hankalan tästä tilanteesta tekee sen että olen ikuinen pessimisti ja vielä todella kyyninen. Ja kärsimätön. Pirun hyvät yhdistelmät.. :) Tekee tästä kaikesta niin paljon hankalampaa. Ja kyllä, tiedän että tämä tunne itsessään on jo hyvä asia ja kiva juttu, ja vaikkei johtaisikaan mihinkään, niin tekee minulle vain hyvää. Mutta kun. Niin siinä se on, se MUTTA KUN taas. Enkä todellakaan usko että tuosta ihmisestä olisi mihinkään Pienen ja Piristävän lisäksi, enkä edes itse mitään kunnon parisuhdetta halua. Haluaisin vain kuulla tuosta ihmisestä. Nähdä ja hippastella yhdessä. Vähän halata ja nauraa hassuille jutuille. Istua puistossa ja kävellä öisiä katuja. Humaltua merenrannassa ja lojua nurmikolla.
Aaah.. Voisi edes vastata viestiini. Se sentään vähän rauhoittaisi mieltäni ja levottomia ajatuksiani..
Nyt vaan täytyy itse pysyä lujana ja olla ottamatta yhteyttä.. Radiohiljaisuus siis alkakoon ja laskeutukoon tämän levottoman tekstiviesti-addiktin ylle. :)
Kommentit (0)

Sunnuntai-ilta vol.2.
Kirjoitettu: 13.07.2008, 22:08:53
Koti-illat on kyllä aika Sweeeet!!!
Tänään olisi kyllä ollut ihan huippua ehtiä puistoonkin, mutta välillä näin, koirat ainakin tykkää. Toinen tuossa vieressä sohvalla lojuu (juu, olen huono koiranomistaja, kun annan olla sohvalla ja pällihän tässä repeekin kun karvaa lähtee vähän turhan paljon ja kaikki vaatteet on päällystetty koirankarvoilla) ja toinen tuhisee tuolla nurkassa.
Kyllä sitä monta kertaa miettii että kuinka paljon helpompaa elämä varmasti olisi ilman niitä, mutta samalla varmasti myös tylsempää ja jotenkin vähemmän koirankarvaisella rakkaudella täytettyä.
Esimerkiksi aina kun tuo yksi tuossa tunkee syliin (keskikokoisia koiria ovat.. joten käsite syliinmahtuva, ei ole niille tuttu) tai se riemu kun heilahdan reissuiltani kotiin, saa sydämen jotenkin pakahtumaan. Miten voikin oikeasti olla jotakin noin pyytteetönä? Etenkin kun kaikkea harmaita-hiuksia-aiheuttavaa on tässä tapahtunut niin nuo elukat on jotenkin vaan olleet sellaisia pylväitä.

Pitäisikin tässä vetää lenkkivermeet niskaan ja heilahtaa tuonne puskiin.

Onko kukaan muuten koskaan miettinyt miksi on niin vaikeaa uskaltaa? Ihan jo vaikka pyytää jotakin kuumista kahvitreffeille.. Ja nyt en siis puhu normaalista kahvittelusta, vaan sellaisista rehellisistä treffeistä... Tiedän nimittäin kyllä sen, että kuinka vaikeaa on erottaa kahvit treffeista, joten joka kerta kun jollekin kivalle (kaveri-kivalle) tytölle ehdottaa kahveja tai elokuvaa tms, niin aina saa olla sanomassa ja vakuuttelemassa että nyt ei ole treffeistä kyse.. Mutta mitäpä jos toinen onkin ihan liekeissä tulossa treffeille ja pettyy sitten suuresti??? Tämä on niin vaikeaa.

Ja entäs sitten se kun jos joskus onnistuu pääsemään treffeille (tai siis kun ensin tapaa jonkun jonka edes saattaa haluta viedä treffeille ja joka on samoilla linjoilla, eli että lähtee) niin se tuskailu ennen niitä treffejä??!! Kun jos itse on se pyytävä osapuoli niin silloin ainakin mielestäni on velvollinen keksimään sen tekemisen. Pelkkä syömään meneminen tai kahvittelu ei ehkä ole se kaikista mieleenpainuvin treffikokemus. Ehkä ensitreffeistä menee, mutta toisille jo pitäisi ainankin keksiä jotain sykähdytävämpää. Niin mutta se tekeminen. Mitä sitä voi treffeillä tehdä? Ja mihin mennä? Stadikan torni ja joku erikoisempi kahvipaikka?? Suomenlinna ja siellä oluet?? Linnanmäki?? Mutta mitä jos toisella onkin salaa joku korkeanpaikankammo, tai inhoaa veneilyä tai huvipuistoja?? Aaargh! Mutta tämä nyt on vähän turhaa tuskailua, tiedän. Pitää vain mennä intuitiolla ja tehdä sellaisia asioita mitkä sillä hetkellä tuntuu oikealta ja hyvältä. :)

Enkä minä tässä nyt treffeille ole edes menossa, vaikka tekisi mieli. Ihan vaan sen treffailun vuoksi.
Kommentit (0)

Sunnuntai - huomenna töihin-
Kirjoitettu: 13.07.2008, 19:13:23
KUINKA TURHAUTTAVAA!!!
Kirjoitin juuri niin pitkään sitten tämä saakeli kone heittää ulos täältä ja kaikki pimpimpiiiiiimmmm katoaa!!

Mutta niin, yritän koota ajatukseni uudelleen.
Eilisesta puhuin varmastikin jotain, koska eilinen oli Pikku-Lokin PaluuPäivä. Kun p-l heilahti siihen viereen kentällä, ihan yllättäen, tuntui vain siltä että se missään poissa olisikaan ollut. Jotenkin vaan niin helpottunut olo, kun kaikki se puuttuva olikin yhtäkkiä siinä taas. Joitakin juoruja piti heti päästä kertomaan ja toiset paljastukset taas saivat odottaa siiheksi, kun päästiin pois äiti-lokin viinilasien äärestä.

Kyllä sitä juhlantunnelmaa eilen sitten riittikin.
Homokuppilassa taas hippasteltiin yömyöhään ja loputa hoiputtiin ystävien sohvalle lepäämään.
Ihmettelen kyllä sitä että mitä ne heterot sieltä homokuppiloista oiken hakevat ja etsivät. Ei siellä kuitenkaan niin hyvää musiikkia eikä halpaa juomaa ole. Tässä(kin) asiassa olen hieman rajoittunut, mutta jos minä en viihdy missään heteroiden "shake your booty"-diskoteekeissä, niin minkä vuoksi semisti homokammoisten heteropariskuntien tarvitsee tunkeutua "meikäläisten" luoliin ja koloihin?? Ymmärrän kyllä seurueessa mukana olemisien, mutta jos seurue koostuu kokonaan perusmallista, niin MIKSI?? Toivottavasti vaan heteroiden maihinnousu loppuu ennen kuin mamasta tulee lostari vol. 2.

Huomenna pitäisi palata viikon sairasloman jälkeen töihin. Vähän kummastuttaa se että mitäs siellä viikon pyörin ennen ansaittua vuosilomaa? Tämä sairaslomakin on mennyt tosiaan aika pitkälti sosiaalisia suhteita yllläpitäen, joten saas nähdä miten loman kanssa sitten käy.
Loma-ajalta ehkä odotan eniten I <3 Lesbians-klubia. Tiedossa on taas ihan parasta musiikkia ja hyvää menoa ja kuumia daameja. Ihan huipuinta, etenkin kun silloin aion viettää syntymäpäiviäni ihanien ystävien ja huippujen kavereiden kanssa.

En saa ajatusta kasaan enää. Ääh..
Kommentit (2)

Lauantai
Kirjoitettu: 12.07.2008, 11:45:09
Tänään se pikku-lokki sitten tulee. Ystävä vuosien takaa. Kerronkin nyt tästä ystävästäni hieman lisää (ihan vähän vain). Meillä on historia, tavanomainen näissä lesbokuvioissa, eli seurustelimme pikku-lokin kanssa kaiken kaikkeaan noin kolme vuotta ja ystävyytemme on kestänyt sen jälkeen viitisen vuotta. Suhteemme loputtua ei elämä kuitenkaan tuntunut oikealta täysin ilman toista. Koska mihinkäs se rakkaus ja välittäminen katoaisikaan.

Ystäväporukkamme on muutenkin hieman "erikoinen".. Eksiä ja eksien eksiä ja nykyisiä. Kuitenkin olemme yhdessä niin monet asiat kohdanneet ja nähneet, että miksipä sitä muuttamaan kun kerran yhteys on ja pysyy. Nämä ovat niitä ihmisiä joiden vuoksi tekisin mitä vain ja toki samaa odotan heiltä.
Toki joitakin eksiä ja eksien eksiä on porukassamme mukana käynyt ja pyörähtänyt, mutta välillä tulee jotakin tai joku joka siitä ystäväporukasta erottaa. Yhdenkin kadonneen ystävän kohdalla tuntuu ettei hänen vaimonsa pysty käsittämään sitä yhteyttä ja mielen kohtaamista, mikä meidän ystävien keskellä vallitsee. Ehkäpä juuri tätä voisi kutsua luonnolliseksi poistumaksi. Jos ei oma tahto ja halu enää riitä pitämään mukana, niin silloin on parempi luovuttaa. Harmittaa vain kun toisesta kuitenkin näkee, että tahtoa yhä olisi... Mutta vaimon mahtia ei pidä aliarvioida.. :)

Ja sitten on tämä viimeisin murheeni. Ihminen joka tasan tarkkaan tiesi heti suhteemme alussa, että kuinka tärkeitä nämä ihmiset ovat minulle, ja siltikin tunkeutumalla tunkeutuu mukaan.. Ymmärrän kyllä täysyin sen, että ihmiset voivat kohdata tällaisen portaalihuoran (nyt puhun siis itsestäni, sillä kauttani on niin kovin moni ystävä löytänyt toisensa, hyvässä ja pahassa) kautta ja välityksellä toisiaan, niin ystävyydessä kuin rakkaudessakin, mutta... Mielestäni olisi kuitenkin kohtuullista antaa tilaa ja arvoa, monen vuoden ystävyydelle, parin kuukauden tuntemisen sijaan. Näen kyllä asiat kaikkien kannalta ja ymmärrän (olen hyvinkin looginen ihminen tunnekuohujeni seassa), mutta olisin vain odottanut hieman enemmän toisen (eli minun) huomioon ottamista ja arvon antamista.

Mutta.. Ei se kaikilta onnistu. Tästä vain on seurannut se etten tätä voi unohtaa. Koska ystävyys on minulle asia jonka kanssa ei pelata.

Tästä pitäisikin alkaa toimimaan.. Valmistautumaan illan koitokseen. Pikku-lokin haen ensin kentältä ja sitten suunnataan ystävän työpaikalle tuopposelle ja sitten katsotaan mihin taas päädymme. Ihan sama sinänsä, tuolla porukalla on hauskaa ihan missä vaan!

Parhuutta. Ihanaa! :)
Kommentit (0)

Perjantai
Kirjoitettu: 11.07.2008, 21:17:23
No niin. Pääsen taas kirjoittamaan. Tämä se on tapani purkaa mielen syvimmätkin kiemurat ja mutkat.

Ollut tässä viikon sairaslomalla ja tehnyt kaikenlaista pientä kivaa. Onneksi tämä "työkyvyttömyys" ei ole ollut este sosiaaliselle elämälle. Keskiviikosta vieläkin isot isot mustelmat käsissä ja selkä jumissa lattialla nukkumisesta.
Ihan hyvä siis viettää koti-ilta pitkästä aikaa. Perjantaina siis. Onneksi on nuo elikot jotka sentään hieman hidastavat tahtia toisinaan.

Mutta oli mukava päivä tänäänkin. Herätä ilman darraa ja painelle koirien kanssa rantaan uimaan (koirat ui, minä kahlasin) ja nähdä kun ne taas vaan nauttii niin kovasti siitä puljaamisesta. Ja sitten vielä äsken kun istuttiin tyyppien kanssa hetki rannassa. Ei sitä edes tarvitsisi mitään puhua, kun edessä on meri ja aurinko paistaa.

Tämä on kyllä ollut opettavainen kesä ja kevät. Nähnyt ihmisistä sellaisia puolia ja piirteitä, joite en olisi ikinä halunnut kohdata ja samalla taas huomannut kuinka rakkaita ja tärkeitä ne lojaalit ystävät oikeasti ovatkaan. Ja ilman näitä ystäviäni en tästä kaikesta olisikaan selvinnyt. Kuinka joku ihminen ja ihmissuhde voikaan pistää niin maahan ja lyödä niin matalaksi. Se on pelottavaa se. Että voikin päästää jonkun ihmisen vaikuttamaan niin paljon elämäänsä. Eikä ehkä keikesta sitä mennyttä suhdettä voi pelkästään syyttää, vaan myös paljon vanhoja asioita jotka painoivat ja painoiva. Ehkä se oli sen suhteen viimeinen korsi joka sen kamelin selän katkaisi. Ja melkein katkaisi mielenterveytenikin. Pelottavinta. Kun ei jaksa.

Mutta nyt taas. Rankkojen valintojen ja päätösten jälkeen voin olla onnellinen. Huomata ettei siihen onnellisuuteen tarvitse ketään muuta. Kuin itsensä ja toki ystävät. Tottakai olisi ihanaa herätä aamuisin ja nähdä ensimmäisenä jonkun kauniit silmät ja kyljen kaari, mutta hyvä näinkin. Ehkä ne kurvit ja tähtisilmät ovat joskus tulossa. Ne juuri minulle olevat. Liian kyyniseksi en kuitenkaan halua alkaa. En ikinä. Tietynlainen varautuneisuus on voimakaampaa kuin koskaan, mutta se ei kuitenkaan estä huomaamasta ihmisten kauneutta ja hyvyyttä, jos sellaista siis kohtaa.

Ja ihania ihmisä olenkin tavannut. Kesän ja kevään aikana. Että kyllä ne murheet tuovat jotain hyvääkin.. :)

On elämä ihanaa. Tässä näin. Juuri näin. Ja huomenna saan vielä sen tärkeimmän ystäväni takaisin maailmalta. Eipä enää tarvitse muuttaakaan pois Helsingistä. :)
Kommentit (2)

[ Blogien etusivulle | Uusimmat bloggaukset | Blogipalvelun ohjeet | Blogilista ]

Blogit

   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2018 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy