• mopsi22

Kelpaamaton

Työnhaku on turhauttavaa. Jotenkin tuntuu, että kaikki muut ovat töissä ja minä en.

Sitten sitä nerokkaan epäloogisesti ajattelee, että itsessä on jotain vikaa. Ehkä pitäisi ensin hakea lisää töitä ennen pikaisia hätäisiä johtopäätöksiä.

Työkokemuksen puute on valitettavaa. Minulle on eräs rehtori sanonut, että valitettavasti alle kaksi vuotta kokemusta omaavia ei voi Turun alueella edes harkita haastatteluun, sillä työkokemus on automaattisesti valitusperuste, jos joku on ollut kauemmin töissä. Parin työvuoden jälkeen kokemuksella ei ole väliä; kolme vuotta tai kuusi vuotta ei enää vaikuta, jos on muita perusteita palkata vähemmän kokenut.

Nyt on auki eräs paikka, jonka oikeasti haluan ja jonka missaaminen oikeasti vituttaa. Tuskin saan.

Antaas ny kattoa. Luterilaisen työetiikan ja -moraalin maassa työ määrittää ihmistä. Ilman työtä olet...

3 kommenttia

Rokkihomo

14.4.2011 21:13

Kunhan muistat että kelpaamattomuuden olo on nimenomaan epäloogista, ei mitään hätää.
Ja alallasi suurempi osa haussa olevista paikoista on jo etukäteen käytännössä päätetty, kuten tietänet, ei voi mitään. Silti pitää tietty hakea. Yrittää.

oscari

15.4.2011 15:15

Vanhana ja kokeeneenä neuvoisin hakeutumaan alueelle, jossa vallitsee opettajapula. Varsinkin johonkin pieneen kaksiopettajaiseen kouluun. Siellä koulunjohtajuuskin olisi mahdollista ja se näyttäisi paremmalta kuin hyvältä kun hakeutuu töihin Turkuun tai vastaavalle alueelle, jossa on opettajia liiankin kanssa.

mopsi22

15.4.2011 15:18

Johtajaopettajana voisi olla kiva: open lomat, melkein reksin palkka :)