• mopsi22

Kiintiömäärä?

Olen tässä vähän märehtinyt, erilaisia ryhmiä kun olen työssäni nähnyt, että liekö kiintiömäärä tiettyjä rooleja, oli ryhmä millainen tahansa?

En ole sosiologi ja siitä on aikaa, kun olen ryhmän roolien jakautumisesta mitään lukenut, tai ryhmäytymisen dynamiikasta ja prosessista yleensä. Aihetta toki on paljon tutkittu.

Tuntuu vain siltä, että joka porukassa on vähintään yksi jokaista stereotypiaa pellestä fiksuun ja urheilijatyyppiin, muutama avulias ja muutama yksinkertainen ja kaikkea siltä väliltä (anteeksi karkeat yleistykset). Tuntuu vain, että ryhmät ovat yllättävän samanlaisia ja roolit eri oppilailla samanlaiset.

Mitä yritän kysyä on, voiko olla roolityhjiötä, voiko yksi perusrooli olla missään ryhmässä täyttämättä tai täyttymättä? Vai ovatko tietyt käyttäytymismallit toisiaan ruokkivia ja toisaalta tarvitaanko toinen rooli, jotta toinen voisi olla olemassa, tasapainottavatko siis roolit toisiaan; jos on yksi pelle, muodostuuko ryhmään tasapainoksi sitten vaikkapa rooli järkevästi ja fiksusti käyttäytyvälle? Etsivätkö yksilöt sellaista roolia, jota ryhmässä ei ole ja täyttävät sen, toki omaan persoonallisuuteen ja temperamenttiin sopien? Muodostuvatko siis roolit samanlaisiksi, koska ovat suhteessa toisiinsa?

Voivoi, sosiologeja, anyone?

2 kommenttia

Aboa

13.2.2011 22:28

Ja sitten vielä: ovatko roolit sittenkin seuraajan päässä? Onko helpompi hahmottaa maailmaa niin, että päättää itse, että tuo on nyt taas tuollainen ja tuo taas se pelle. Ja kun maailmaa katselee sellaisten lasien läpi, alkaa itsekin uskoa siihen, ja kenties seurattavatkin huomaavat hiljaiset vinkit ja alkavat omaksua annetut roolit. Se se vasta olisikin surullista.

mittsu

16.3.2011 20:42

Aboalla totuuden siemen ehdottomasti, mutta olen myös sillä kannalla että ihmiset hakeutuvat luonnostaan tietynlaisiin rooleihin. Tietysti tuo jaottelu pelleihin ja urheilullisiin on vähän karkea jako mutta abstraktimpana perusideana. Ryhmissä tapahtuu aina jonkunlaista jakautumista, ja omasta käytöksestä (ja lähipiirin käytöksestä) ainakin huomaa että tietyt persoonallisuuden piirteet vahvistuvat silloin kun "niille on tilaa ryhmässä" - toisin sanoen kun siellä ei ole jo valmiiksi tyyppiä joka tämän paikan vie, todentaa tätä jotain tiettyä piirrettä. En ole sosiologi mutta pitäis ehkä olla, aihe on todella mielenkiintoinen!