• kesäpoika

Maustetytöt

Meille tuli jokin aika sitten toinen koira.

Samaisen tyllerön piti tulla meille jo vuosia aiemmin sijoitukseen, mutta silloin ei ollut tilausta toiselle ja neiti jäi kasvattajan hoiviin. Nyt hän on pentunsa tehnyt ja näyttelynsä näytellyt ja muutti meille kesäsiiliin parturoituna siskopuolensa seuraksi.

Kaikki on mennyt niinkuin pitikin ja kuten oletettiinkin. Ekoina ulkoilukertoina uusi silkkiturkki olisi kääntynyt vanhalle kotiovelle, mutta nyt se on tottunut jo uuteen osoitteeseen.

Se on ollut meillä hoidossa usein ennenkin, samoin kuin meidän silkkiturkkimme oli uuden silkin kotona päivähoidossa pitkään, silloin ennen Pojan syntymää. Nyt ei päivähoitopaikalle enää ole tarvetta, kun Pojan takia meillä ollaan kotona kuitenkin.

Uusi kaveri on sopeutunut niin vaivatta, ettei sen mukaan liittymistä oikeastaan edes rekisteröi muulloin kuin että ruokkiessa pitää muistaa antaa pöperöt kahteen kuppiin. :)

4 kommenttia

Riquman1990

17.5.2010 07:45

Mäkin haluisin koiran, mut ei oo tullu hankittuu...

kesäpoika

17.5.2010 18:42

Eräs, jonka mielipiteitä arvostan, sanoi kerran, että oikea aika hankkia perheeseen uusia jäseniä on silloin, un ei enää millään voi elää ilman. :)

sleepygay

18.5.2010 19:27

Onnittelut uuden koiran johdosta. :) Meilläkin on ollut suunnitelmissa perheenlisäys jo yli vuoden. :)

kesäpoika

19.5.2010 02:36

Sleepygay, Tovelleko pikkusisko? :) Tai veli.

Kuinka teidän muu karvakansa jaksaa.. marsut ja jänöt ja mitä niitä olikaan.. :)

Kiitos onnitteluista.. :)