Ylenkatseet

Kyse voi tietenkin olla puhtaasti ilmaisutapojen ja huumorintajun erilaisuudesta. Mä oon kuitenkin sen verran heikko ihminen, etten voi ajatella sen voivan olla myös ylenkatsetta.

Muutama blogi sitten sanoin, että voin käsi sydämellä kertoa, etten karsi pois tarinoita imagosyistä. Sen kommentiksi sain pienen kehun luonneominaisuuksistani nettiystävältä. Mä kiitin ja sanoin itseni juuri sellaiseksi mielelläni mieltäväni.

Juuri sellaisen imagon itselleni haluavan..ko? Minä joka juuri kielsin miettiväni imagoa. :D

Tietenkin voi vääntää asiaa ja sanoa, että on eri asia luoda pyrkimyksiä ja tavoitteita sille millainen haluaa olla, ja eri asia luoda imagoa, sillä imago ja se millainen oikeasti on eivät ole lainkaan suorassa yhteydesä toisiinsa. Niinpä mua on alkanut hitusen harmittaa, etten todennut kommenttiin suorasukaisemmin, että kiitos arkadas, juuri konstailemattoman imagon mä itselleni haluankin.

Niin, vaikken sellaista toki yritä. :)

Mä olin pitkään loukkaantunut siitä, että jotkut ihmiset ymmärtävät mut kaiken aikaa väärin. Väärinymmärrys on varmasti aitoa, muuten se ei synnyttäisi niin suurta kiukkua. Toisaalta en voi olla miettimästä miksi.

On vaarallista pitää itseään vähän fiksumpana kuin keskustelukumppaninsa. Varsin paljon nyansseja menee ohi, kun tahtoo ajatella olevansa itse ainut joka huomaa ne, ja pitää yllä kuvitelmaa että toinen on riittävän tyhmä puhuakseen itsensä suoraan pussiin.

On hyvin harvoja asioita, joista olisin vain yhtä mieltä. Vaikka oon valinnut noudattaa jotain tiettyä arvoa, tiedän hyvin etteivät pyrkimykset lainkaan aina onnistu. Toisaalta oon niin mestarilinen olemaan kaikkea mieltä yhtä aikaa, että suoraan sanoen, en tiedä ketään veroistani.

Silloin kun väittelee asiasta toisen kanssa, on helppo olla vain omaa mieltään. Toinen hoitaa toisen kannan perustelut, nekin nousevat ilmi ja saavat arvonsa. Niitä vastaan voi mitata omia ajatuksiaan. Mutta blogit hyvin harvoin ovat vuoropuhelua. Mä koen kommentoinnitkin enimmäkseen pieniksi monologeiksi joita on kirjoiteltu peräkkäin. Ja kaikenlaisia kantoja mielelläni miettivänä yksinpuheluissani mun on vaikeaa olla vain yhtä mieltä, tuomatta esiin sitä mikä toista mieltä olemisessa on parasta, tai mikä siinä saa mainostamani kannan näyttämään hölmöltä. Tai minut.

Mun tapani ilmaista se, etten ole erehtymtön on ensin kertoa mitä mieltä olen ja miksi ja sitten kenties tehdä koko kannasta vitsi. Tai vääntää vain yhtä mieltä oleminen hieman kieroutuneeksi kun se heijastuu vastapuolen peilistä.

Ja kuten vastakkaiset kannat, ihmisetkin ovat peilejä toisilleen. Yksi voi nauraa tuhahtaa halveksuen ja ajatella miten tyhmä taas olen, kun ensin sanon etten luo imagoja, ja sitten kiittelen kun imagoni jonkun silmissä on mieleiseni.

Tai sitten voi olla aliarvioimatta mun kykyäni ymmärtää asioiden monimutkaisuus, ja että vaikken tietoisesti ole luonutkaan itsestäni hahmoa, mulla on toki toiveeni ja pyrkimykseni ja niistä puhuminen luo imagon joka tapauksessa. Joko sellaisen josta pidän tai sellaisen josta en, sellaisen jonka koen vastaavan sitä mitä miellän itse olevani tai johtavan täysin harhaan.

Jostain syystä ihmisillä, jotka tuntuvat pitävä itseään keskimääräistä fiksumpina, tuntuu myös olevan suurin taipumus olettaa mun ei-niin-alleviivaten esitetyt kantani virheiksi pohdintojen sijaan. Osa ei varmaan lue riittävän tarkasti edes huomatakseen, että luon ristiriitoja, enkä mä oletakaan jokaisen syventyvän ajatuksieni ääreen suurennuslasi kädessä ja filosofiset mietteet korvan takana. Muutamat tuntuvat osaavan naurahtaa oikeassa kohdassa, ja hyväntahtoisesti virnistäen, eivät pilkaten. On ilo tulla ymmärretyksi oikein, varsinkin kun on omasta mielestään ollut hassu! :)

Mä oon tehnyt lukuisia älykkyysosamäärätestejä ja pärjännyt niissä kaikissa. Mä uskon tietäväni omat kykyni, vahvuuteni ja heikkouteni. Ja tämän yhden ainoan kerran mä väännän rautalankaa, enkä sorru siihen enää toiste. Minä en kertonut tätä todistaakseni, että olen älykkäämpi kuin ne, jotka lukevat mut väärin, että he pitävät mua typeränä ja ovat siis väärässä ja minä oikeassa vaikka mun viestini tulevatkin jatkuvasti väärin luetuiksi. Tein sen siksi, että kävisi selväksi, että mäkin pidän itseäni fiksuna, ja kuten sanottu, se on vaara yhteisymmärrykselle.

Silloin kun kertoo kokemuksesta kokemuksena, kyseessä on oma tunne, joka on oikeutettu olemaan juuri sellainen kuin se on. Kokemusten vertailu isommassa kontekstissa sitten luo niitä pieniä arkielämän yhteisyyksiä ja sitä monimutkaisuutta, jota rakastan jokaisen kanssa, joka vain siihen suostuu.