ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Blogit: Poikarakkautta ja Suuria ajatuksia

Sivu 1 / 8 Blogia pitää kesäpoika

Mielivaltainen omatunto
Kirjoitettu: 07.07.2011, 13:07:27
Demokratia toimii hyvin, niin kauan kuin ihmiset päättävät yhdessä omista asioistaan.

Kun päätetään Niiden Toisten asioista, vähemmistöistä, se muuttuu pelkäksi enemmistön mielivallaksi.

Varsinkin omantunnonkysymyksissä.
Kommentit (2)

Käräytetty diileri
Kirjoitettu: 20.06.2011, 17:30:04 (Muokattu: 20.06.2011, 18:21:26)
Blogin nimi Poikarakkautta ja Suuria ajatuksia
Uusin Bloggaus 06.06.2011, 22:12:10
Kommentointi sallittu
Julkinen Blogi kyllä
Bloggauksia 237 kpl
Kuvia 0 kpl
Videoita 0 kpl
Audioita 0 kpl
Blogia luettu 50003 kertaa
Kommentteja 1169 kpl

Se tekee yli 200 lukukertaa ja keskimäärin n.5kommenttia per kirjoitus. Häkellyttävää, näin pienessä yhteisössä tunnen tulevani nähdyksi hyvin.

----------------------------------------------------------------------------------------------------

Rakas, poika ja minä olimme poissa maasta viisi kuukautta. Sinä aikana täällä on ehtinyt tapahtua paljon. Meillekin ehti tapahtua paljon. Nyt on kestettävä paljon uutta sopeutumista monella eri saralla.

Jyrkin muutos tapahtui mun rakkaalle Häirikölleni. Hän on rakastunut, ei enää tulisesti minuun, kuten vuosia ja vuosia, vaan hänellä on oikea ihmissuhde. Molemminpuolinen, aito rakkaussuhde.

Sitä mä oon hänelle toivonutkin ja sen hän ansaitsee. Minusta hän heitti hukkaan monta nuoruusvuottaan roikkuessaan minussa pakkomielteisen riippuvaisella tavalla, jota en siksi osannutkaan tulkita oikeaksi Rakkaudeksi, vaan sellaiseksi kasvuvaiheeksi, joka hänen oli jostain syystä käytävä ja jonka kohteeksi minä jostain syystä valikoiduin.

Mun on pitänyt käydä läpi niitä samanlaisia omituisia, pakkomielteisiä kasvukausia päästäkseni irti menneestä ja tavallaan koen ymmärtäväni häntä hyvin.

Valehtelisin jos väittäisin, ettei hänen huomionsa, ajoittaisesta häiritsevästä luonteestaan riippumatta, imarrellut mua suuresti. Vaikka älyllisesti mun on ollut helppo erottaa oma todellinen minuuteni hänen ihannekuvastaan joka kieltäytyi särkymästä, tunnetasolla se ei ole ollut yhtä helppoa. Enkä mä voi kieltää käyttäneeni hänen pakkomielteisyyttään hyväkseni kaivatessani seksuaalista huomiota vaikeisiin aikoihin, vaikka mä tiesin sen ruokkivan hänen kuvitelmiaan ja olevan hänelle lopulta haitaksi.

Vaikeaa on se, että hänkin on vihdoin herännyt näkemään oman todellisuutensa. Ja minut. Sen, etten mä olekan niin ihmeellisen ihana vaan ihan tavallinen ja monin tavoin viallinen, ja sen, että vaikka mä kielsin ja ajoin pois, myös käytin hyväkseni ja ruokin.

Ei hän oikeastaan ole suoraan vihainen. Ehkä hän ymmärtää mun puoleni tarinaa myös vajavuutena, nyt kun vihdoin näkee niitä minussa. Ja tiedän, että tämäkin vaihe pitää käydä läpi, jotta side lopulta todella katkeaa ja hän siirtyy eteenpäin siitä jostain, jota ei oikeastaan edes ollut.

Silti, niin helppoa kuin se onkin ymmärtää, on vaikea jaksaa hänen uutta tarvettaan tuoda esille mun heikkouksiani. Erityisesti mun heikkouksia verrattuna hänen uuteen kumppaniinsa. Mä ymmärrän jos hän kaiken nöyrän anelunsa jälkeen tuntee itsensä mun nöyryyttämäkseni ja tahtoo tasoittaa välit. Silti se tuntuu epäreilulta, sillä en mä ole koskaan osallistunut kilpailuun hänen kumppaniaan vastaan tai pyytänyt, saati nauttinut hänen siitä alttiudestaan, jonka tunnistin epäterveeksi.

Tämä vaihe menee varmaan ohi, toivottavasti pian. Mä toivon, että hänen halunsa pitää minut yhä elämässään ei johdu vain tarpeesta kasata itsetuntoaan edessäni ja kustannuksellani, vaan siitä, että pyrkimys välien tasa-arvoistamiseen on aito. Onko se sitä? Luulen, että hän toimii niin tunteensa varassa ettei itsekään tiedä.

On helppo ymmärtää, että diileri tekee narkomaanille karhunpalveluksen antaessaan hänelle sitä, mitä hän eniten tahtoo. Mutta eikö ole kuitenkin vain inhimillistä taipua tahtoon niin paljon kuin voi, silloin kun riippuvuuden kohteena on oma huomiosi?
Kommentit (2)

Yhteisö
Kirjoitettu: 06.06.2011, 22:12:09
Miksi ihminen, ainoana lajina kaikista, on valmis seuraamaan epätasapainoisia johtajia?
Kommentit (2)

Värikäs kuolema
Kirjoitettu: 10.09.2010, 11:57:39 (Muokattu: 10.09.2010, 16:35:32)
En oikeastaan huomannut olleeni koko kesän poissa, ennen kuin se oli jo mennyt.

Joku päivä, joku näistä päivistä, kaikkien joukosta joita elämme, on niistä kaikkein erityisin. Kuluessaan yksi muiden joukossa.

Tänään koirapuiston penkki oli täyttynyt keltaisista lehdistä. Kauniista, värikkäästä kuolemasta.
Kommentit (3)

Itsenäisyyden hyväksyntä
Kirjoitettu: 27.05.2010, 21:25:06 (Muokattu: 27.05.2010, 21:35:57)
Minun on valtavan vaikeaa irrottaa ihmisistä. Mun on melkein mahdoton lopetta keskustelua itse. Varsinkaan jos siinä ei olla päädytty sopuratkaisuun ja yhteisymmärrykseen. En voi irrottaa kenestäkään sellaisesta, jonka paluusta luokseni irrottamisen jälkeen en voi olla varma.

Toisinaan mä kirjoitan ihmisille kirjeitä ja viestejä, jotka sitten pyyhin pois tai jätän lähettämättä, koska mun tarpeeni saada selittää on rajaton, enkä voi itselleni mitään.

Mulla on tapana jankuttaa. Uudelleen eri sanoin, vaikka olisin sanonut kaiken jo. Eikä se johdu siitä, että tahtoisin toisen myöntävän mun olevan oikeassa tai muuttavan omaa kantaansa, vaan siitä, että mun tarpeeni saada hyväksyntä sille että minunkin kantani oli oikeutettu, on elämääni hallitseva.

Mä inhoan itseäni kun jankutan. Inhoan sitä, kun tiedän jo olevani häiriöksi. Luon itse pahinta pelkoani yrittämällä oikeuttaa itselleni hyväksyntää, tavalla joka saa kaikki ärtymään. Enkä voi ihmetellä miksi.

Mun tarpeeni saada kuulua ryhmään, olla hyväksytty ja kunnioitettu muiden mukana, olla osa yhteisöjä on aivan liian suuri ihmiselle, jonka ajatuksilla on kuitenkin tapana muokkautua omia logiikoitaan myöten, ei yleisesti hyväksytyn ja muiden ihaileman tavan mukaan.
Kommentit (3)

Maalla
Kirjoitettu: 25.05.2010, 21:09:24 (Muokattu: 25.05.2010, 22:50:27)
Hyttyset rakastavat minua. Ne rakastivat minua koko souturetken järven ympäri, pientä pistelyä ja kutinaa siellä täällä.

Rakkaan ne antavat olla rauhassa.

Mikä minussa niitä kiehtoo? Eivät ne voi niin viisaita olla, että tietäisivät mun välttävän tappamasta niitä. Ja miksi ihmeessä ne tahtoisivat syödä minun vertani? Miksi juuri minun meistä kaikista? Minun, jonka koko verensyntymisjärjestelmä on tapettu ja kasvatettu uudelleen kahdesti viallisena, sairaana ja toimimattomana? Johon on syydetty litroittain muiden verta koska omani on niin kehnoa, ettei siitä ollut pitämään hengissä edes minua, saati ruokimaan pieniä hyttysenpoikasia?

En käsitä.

Rakas ja minä olimme kesän ensimmäistä kertaa järvessä uimassa. Oli kylmää. Paljon hyttysiä. Kaisloja jaloissa. Vesi oli hyytävää, mutta Rakas oli lämmin edestä ja takaa, käsistä, ympäriltä ja ympärillä, pyyhe pehmeä ja puhdas ja sauna kuin taivas. Koivuvihdan tuoksu. Koko mökki niin kesäinen, että rintaa puristi jokin tunne tai muisto, joka on vahva eikä silti suostu kokonaan mieleen.

Kuumaa vettä kiukaasta ja tervashampoota. Vähän turhan viileä pesuhuone, niin että tulee kiireinen olo peseytyä. Minä saippuoin Rakkaan ja Rakas minut. Vanhanaikaisella vihreällä saippualla ja pesusienellä.

Minä rakastan saippuan tuoksua, sen tuoksusta tulevaa puhdasta oloa. Silläkin uhalla, että yöllä ihoa kutitti, hyttysenpistot ja liian puhtaaksi pesty iho. Karkeat lakanat ja viileä makuuhuone. Mutta Rakas oli lämmin, ympäriltä ja ympärillä.

Uusi varaus mökistä tehtiin mun syntymäpäiväkseni heinäkuuksi.
Kommentit (3)

Öisiä mietteitä
Kirjoitettu: 19.05.2010, 02:34:20 (Muokattu: 19.05.2010, 03:54:03)
Kesäpojan uni ei tule. ô_ô

Koko muu perhe, karvaiset kaverini kerälle kiertyneenä kumpikin, Poika omassa pinnasängyssään puolikuulamppunsa alla ja Rakas mun ja hänen sängyssämme nukkuvat. Ovat jossain poissa, oman mielensä sokkeloissa, uneksimassa kuka mitäkin. Pojan sormet liikkuvat ja rakas kurtistelee kulmiaan.

Mä juon teetä, istun tuolilla tietokoneen kanssa ja katselen elämääni, heitä nukkuvia. On hyvä ja rauhallinen olo. Ei se haittaa vaikka valvottaa. Voin nukkua enemmän sitten huomenna.

Kaikki on jotenkin kovin rauhallista. Eivät vain nukkuvien uniset äänet ja unikuulampun rauhaisa hämärä, vaan omassa mielessänikin, suhteessa kaikkiin tärkeisiin ja läheisiin ja kaikkeen mistä on kannettava huolta ja mitä on järjesteltävä, ei mikään paina.

Ikkuna on auki.

Tuoksuu puhtaalle pyykille ja yöilmalle. Pojan myötä kaappitilat ovat käyneet ahtaiksi ja puhtaita vaatteita jää lojumaan kasoihin kuivaustelineen päälle ja hoitopöydälle, kodinhoitohuoneen tasoille ja pyyhehyllyille.

Mulla on blogini vuoksi vapautunut olo, helpottunut, kun sain kirjoitettua aborttiajatukseni ulos itsestäni. Oon miettinyt sen mielipiteen kertomista jo tosi, tosi pitkään, mutta sen jakaminen on jännittänyt hirveän paljon. Mun toiset kirjoitukseni on keränneet hurjan hyökkääviä ja tuomitsevia kommentteja, vaikken oo oikein ymmärtänyt miksi, ja siksi mistään vaikeammasta asiasta pelotti edes alkaa kirjoittaa.

Kerran mä lopetin jo kirjoittamisen kun en oikein uskaltanut enää sanoa mitään, mutta sitten kasvoin vahvemmaksi. Eikä minusta olisi järkeä kirjoitella vain miellyttääkseen muita. Minusta mun syyni kirjoittaa on kertoa omista ajatuksistani ja ehkä saada toisiakin ihmisiä ymmärtämään muunlaisia aatteita tuomitsematta heti.

Aborttia pidetään naisen tasa-arvon edistäjänä ja sen vastustajaa naisen alistajana, konservatiivisena fundamentalistina, vaikkei asia ole musta lainkaan niin yksiselitteinen. En minä toivo naisille pahaa, vaikka toivonkin lapsille hyvää. Pelkäsin, kuinka aggressiivisesti ajatukseni otetaan vastaan. Mun uskovaisuutenikin on lietsonut syytöksiä keskusteluissa. Pelkäsin, millä nimillä mua nimitellään. Mutta kaikki sujuikin ihan hyvin. On helpottunut olo. Tulin kuulluksi. Musta tuntuu että tulin kuulluksi niillekin jotka ovat eri mieltä.

Pikkusilkkiturkin suu maiskuttaa tiheästi, kieli rullalla. Mahtaako se nähdä unta omasta vauva-ajastaan? Uneksii maitoannoksesta äidin massun lämmössä. Niin varmaankin.. eivät kai aikuiset koirat osaa enää imeä? Muuten kuin unissaan. :)

Kesäloma alkaa aivan pian. Mun opiskeluni ovat sujuneet valtavan hyvin. Tylsistä aiheista olen saanut joitain nelosia,pelkkää laiskuuttani ja ne harmittavat, harjoitteluista ja alaan liittyvistä opinnoista täysiä pisteitä. Kahdesta viime harjoittelusta sain niin kovat kehut että arvostelutilaisuudessa vähän nolotti. Mä olin ehtinyt ystävystyä työn ulkopuolellakin toisen pääasiallisen kouluttajani kanssa, ja pelkäsin, että kehut koetaan puolueellisiksi. Hän itse kyllä sanoi, ettei osaisi kaveerata työn ulkopuolella sellaisen työntekijän kanssa, joka jättäisi kaiki ikävät työt hänelle. Että se tuntuisi henkilökohtaiselta loukkaukselta.

Mun haaveeni on valmistua ensin sairaanhoitajaksi, erikoistua sitten saattohoitoon, tehdä töitä muutama vuosi kokemuksen kartuttamiseksi sairaalassa tai yksityisessä saattokodissa ja sitten lähteä töihin Afrikkaan. Tarkkaa paikkaa en ole osannut valita ja projektien henkilöstötarvekin tietenkin sanelee loppusijoituspaikan. Mahdollisesti AIDS-sairaalaan, jos saan valita, tai malariaosastolle. Toivoisin että saisin tehdä saattotyötä myös perheissä. Olla apuna kun perheen ja suvun voimavarat eivät riitä ympärivuorokautiseen holehtimiseen ja sen muiden jäsenten elämän ylläpitoon.

Rakas on kouluttautunut lääkealalle ja voisi löytää työn samasta projektista. Elämä siellä saisi sitten näyttää suunnan, miten jatkaa eteenpäin.

Olen aina ajatellut, että jos saan lapsia, tahdon kasvattaa heistä maailmankansalaisia. Siinä mielessä, etteivät kulttuurierot saa heitä tuntemaan ylemmyyttä, eikä yltäkylläisyys tunnu siltä, kuin sen omistamiseen olisi synnynnäinen oikeus. Toisinaan länsimaalaisilla on käsitys, että he ovat ansainneet hyvän asemansa. Vaikka eivät sitten osaakaan vastata mitä sellaista ovat tehneet, että ansaitsevat sen paremmin kuin joku toiseen maahan syntynyt.

Minun arvoni ja ajatukseni eivät vain ole ainoita maailmassa, eivät edes omassa elämässäni. On paljon tärkeämpääkin.

En koskaan tahdo riistää omien työhaaveideni vuoksi Pojalta äitiä.

Pojan ja Pojan äidin, mun siskoni, välit ovat läheiset ja rakkaat. Sisko opiskelee, kasvaa ja aikustuu, soittaa pojalle joka päivä nyt kun hän jaksaa jo hetken kuunnella puhelinta, käy kyläilemässä koulun ruokiksella ja pari kertaa viikossa iltaisin ja hakee Pojan viikonlopuiksi kotiin. Se on Pojalle Tärkeää.

Koska Poika viettää minun ja Rakkaan kanssa aikaansa enemmän kuin äidin kanssa, äiti on jotain Erityistä. ÄITI hakee MINUT. ÄITI pukee MINUT. ÄITI saa riisua! :) ÄITI antaa vettä! ÄITI ottaa MINUT syliin.

Sisko rakastaa Poikaa kovasti. Sisko on silti vielä itsekin kovin nuori. Rakkautta se ei vähennä. Ei hän ole edes täysi-ikäinen, lapsi vasta. Teini. Itsekin äidin tarpeessa, vaikkei sellaista oikein ole saanutkaan.

Siskon iässä musta oli jännää olla humalassa ja huojua. Oli jännittävää ja kiihottavaa mennä vanhempien miesten saapuville, antaa tulla lähelle, ihan lähelle ja kovaksi ja sitten mennä kauemmas. Odottaa tavoittelevia käsiä. Kuulla ja tuntea kuinka kaunis ja haluttu on. Oli tärkeää olla haluttu ja ihailtu ja nuori ja homo, antaa ymmärtää, flirttailla ja harjoitella, leikkiä ensin, ennen kuin tuli aika opetella oikeaa aikuisuutta.

Vaikka toisaalta olin ollut Rakkaan kanssa jo kaksi vuotta, en lainkaan niin villi ja vapaa kuin olisin voinut. Rakas sai hyvän annoksen kaikesta keikistelystä, suoruudesta, flirtistä, kokeilunhalusta ja erikoisuudentavoittelujeni rajan etsinnöistä. Eikä hän epäröinyt käyttää oman nuoruutensa vastuuttomuutta mun rajojeni etsintään. :)
Kommentit (3)

Maustetytöt
Kirjoitettu: 16.05.2010, 18:44:15 (Muokattu: 16.05.2010, 18:45:18)
Meille tuli jokin aika sitten toinen koira.

Samaisen tyllerön piti tulla meille jo vuosia aiemmin sijoitukseen, mutta silloin ei ollut tilausta toiselle ja neiti jäi kasvattajan hoiviin. Nyt hän on pentunsa tehnyt ja näyttelynsä näytellyt ja muutti meille kesäsiiliin parturoituna siskopuolensa seuraksi.

Kaikki on mennyt niinkuin pitikin ja kuten oletettiinkin. Ekoina ulkoilukertoina uusi silkkiturkki olisi kääntynyt vanhalle kotiovelle, mutta nyt se on tottunut jo uuteen osoitteeseen.

Se on ollut meillä hoidossa usein ennenkin, samoin kuin meidän silkkiturkkimme oli uuden silkin kotona päivähoidossa pitkään, silloin ennen Pojan syntymää. Nyt ei päivähoitopaikalle enää ole tarvetta, kun Pojan takia meillä ollaan kotona kuitenkin.

Uusi kaveri on sopeutunut niin vaivatta, ettei sen mukaan liittymistä oikeastaan edes rekisteröi muulloin kuin että ruokkiessa pitää muistaa antaa pöperöt kahteen kuppiin. :)
Kommentit (4)

Käytettyjen lasten hauta
Kirjoitettu: 14.05.2010, 13:44:20
Mitä enemmän ajattelen asiaa, sen vaikeampi mun on hyväksyä aborttia. Itseasiassa usein yritän olla ajattelematta sitä liian tarkkaan, jotten alkaisi tuntea vihaa ihmisiä kohtaan, joita olen rakastanut ja joita tahdon yhä rakastaa.

Minusta abortti on murha. Se on sitä itsestäänselvästi ja varmasti. Abortti on sitä kun äiti tappaa lapsensa sunnitellusti, suoraan kohdusta, paikasta joka pitäisi olla lapsen paras turva oman äidin sisällä, enkä mä voi ymmärtää, miten kukaan voi ajatella että se on oikeutettua.

En ole edes halunnut lukea tarkkaan, miten se tehdään. Tapetaanko lapsi ennen kuin hänen raajansa kiskotaan irti ja ulos? Mahdollisuus siitä, ettei niin tehdä, on niin kauhea, että haluan mielummin elää harhassa että hän kuolee ensin ja paloitellaan vasta sitten. Pienien ihmisten jalkoja ja käsiä sairaalajätteen seassa. Tai ennenaikaisella synnytyksen käynnistyksellä ulos pakotetut keskosvauvat, jotka voivat elää vielä pitkään ennen kuin nääntyvät. Vaikka onhan siitä olemassa laki, että syntynyt lapsi on tapettava ettei hän kidu, jollei ole jo synnytyksessä kuollut. Kuinka se tappaminen lääkärin toimesta tehdään, en halua sitäkään tietää.

En ole vielä koskaan kuullut perustelua, joka olisi saanut mut muuttamaan kantaani abortin vääryydestä.

Joidenkin on vaikea tuntea myötätuntoa ihmistä kohtaan, joka ei ole vielä syntynyt, ja mielipiteen omaajan nähtävissä. Mä en osaa ymmärtää enkä halua hyväksyä sellaista näkemystä. Lapsi on olemassa kauan ennen kuin tulee muille näkyväksi.

Joidenkin mielestä abortti on sallittava, koska naisella on oikeus omaan kehoonsa. Minunkin mielestäni naisella on oikeus omaan kehoonsa, mutta ei oikeutta lapsen kehoon, eikä mitään valtaa päättää lapsen elämän pituudesta. Elämä ja keho, se on lapsen oma ja ainut. Lapsi ihminen, äidistään erillinen olento, vaikka onkin vielä täysin avuton.

Joidenkin kuulee perustelevan, että abortin voi tehdä, koska valtaosa alkaneista raskauksista päätyy keskenmenoon kuitenkin. Siihen mä vastaan, että joka ainut alkanut elämä päättyy kuolemaan, muttei se ole mikään peruste saada murhata syntyneitä ihmisiä. Miksi se syntymättömän lapsen kohdalla olisi. Siihen mulle on vastattu, että se nyt vaan on eri asia. Tosin kukaan ei sitten ole osannut sanoa, miksi ja millä tavalla se on erilaista.

Musta on omituista ja nurinkurista, että joku voi kannattaa aborttia ja silti kauhistella syntyneen lapsen murhaa pahimpana rikoksena kaikista. Onko se juuri sitä tunteen loppumista kesken, josta viime blogissani kirjoitin?

Entä sitten raiskaukset? Raiskaus on väkivaltaa naista kohtaan, sitä en kiistä ollenkaan. En vain ymmärrä, miksi väkivallan seuraukset joutuu kantamaan lapsi menettämällä elämänsä, vaikkei se ole ollenkaan hänen syynsä.

Abortti on omalla tavallaan siistiä ja helppoa. Sen voi tehdä niin, ettei kukaan koskaan tiedä mitään lasta olleenkaan. Minusta sellaiseen elämäntilanteeseen sopimattoman ihmisen poistoon ei ole oikeutta. Jollei tahdo äidiksi eikä lastaan pitää, sen voi antaa jollekulle joka haluaa. Naisen kannalta se on ikävää siksi, että silloin kaikki lähipiirissä saavat tietää niin käyneen. Tappamalla lapsi voi säilyttää maineensa puhtaana. Eliminoidaan hairahdusten todistusaineisto. Millä perusteella sellainen suunnitelmallisuus ei ole murha?

Mä olen kuullut abortin tehneiden puhuvan, että lapsen aika ei nyt vaan ollut vielä, oman elämäntilanteen takia, mutta että lapsi saa tulla sitten myöhemmin. Eikö hän ymmärrä, että se on silloin eri lapsi? Että hän tappoi yhden? Eikä se lapsi tule koskaan saamaan uutta elämää? Vaikka nainen voikin tehdä uusia lapsia ja heittää arpaa kuka heistä saa jäädä eloon ja kuka ei.
Kommentit (39)

Rakkautta yli tunteen
Kirjoitettu: 11.05.2010, 14:23:10 (Muokattu: 11.05.2010, 14:24:38)
Empatia on ominaisuus, jota arvostan yli kaikkien muiden. Minusta se on paitsi tunne, myös ominaisuus ja tapa elää, jota kohti tulee pyrkiä järjen keinoin sen jälkeen kuin omat kyvyt tuntea loppuvat. Jokainen omien voimavarojensa mukaan.

Meidän on paljon helpompi rakastaa läheisiämme kuin tuntemattomia. Paljon helpompi rakastaa jotain, joka on jo olemassa kun jotakuta joka ei vielä ole syntynyt. Helpompi rakastaa omia lapsiaan kuin toisten lapsia, helpompi rakastaa tuttujaan kuin joitakuita toisella puolen maapallon.

Mun logiikkani mukaan apua jaettaessa ensin saavana on se, joka kovimmin tarvii. Ei se, joka asuu lähinnä. Valtioiden ja kansojen rajat ovat ihmisten mielissä, eivät todellisia. Rodut eivät ole todellisia. Vieraus ja rakkaus liian usein avun ansaitsemisen määrääjinä ohi todellisen tarpeen.

Vaikka voi olla vaikea tuntea mitään ketään sellaista kohtaan, jonka kasvoja ei ole nähnyt eikä nimeä kuullut, pitäisi jokaisen ihmisen järjen kertoa, että tunne on vain oma kokemus, ei fakta maailmasta, eikä siksi mikään peruste. Millekään.

Minusta tasa-arvo on ainut oikea tapa jakaa. Se kuulostaa itsestäänselvältä latteudelta, muttei oikeastaan ole sitä. Aika monen mielestä oikein tapa jakaa on kategorisoida sijainnin tai sukutaulun mukaan. Enkä tarkoita että ihanteellisessa maailmassa kaikki olisivat samanlaisia, kommunismin muurahaisia, vaan että jokaisella olisi yhtäläinen mahdollisuus menestyä. Sellainen ei koskaan toteudu, sillä sen toteutuminen ei riipu edes rahasta, jonka senkin jakaminenkin jo olisi mahdoton tehtävä. Paljon enemmän riippuu rakkaudesta.

Kuinka osata rakastaa jotakuta, jota ei osaa arvostaa? Onko arvostuksesi tasa-arvoista?

Näin filosofoi Kesäpoika, jota tunnustaa ja tunnistaa tunteidensa loppuvan kauan ennen ymmärrystään.
Kommentit (0)

Hiekkalaatikoilla
Kirjoitettu: 27.04.2010, 21:58:50 (Muokattu: 27.04.2010, 22:01:29)
Meidän omanlainen perheemme on otettu hyvin vastaan hiekkalaatikoilla. Enemmän kuin huoltajuussuhteet tai meidän vanhemmoitsijoiden yhteinen sukupuoli, kommentteja on kirvoittanut ikämme.

Minä täytän kesällä 23-vuotta, enkä oo ollenkaan erityisen nuori isäksi, mutta poikamaisten kasvojen takana olevaa oikeaa ikää taitaa olla vaikea hahmottaa.

Muutamat ovat kysyneet, eikö meitä huoleta , että Poika joutuu koulussa kiusatuksi. Olen vastannut, että toki se huolettaa. Eikö se huoleta kaikkia vanhempia? Mutta kun ei meidän osamme itse homoina ole ollut olla koulukiusattu, miksi sen tarvitsisi Pojalle homon sukulaisena olla.

Jos niin koskaan kävisi, olisin valmis puolustamaan Poikaa kuin leijona laumaansa. Toisinaan oikein ihmetyttää, kun vakavasti koulukiusatun lapsen vanhemmat kertovat, miten raskasta on ollut pakottaa pelkäävä lapsi kouluun joka aamu. Minusta se ei ole ollut tarpeeksi raskasta, jos sen on kuitenkin voinut tehdä.

Sellaisessa tilanteessa minä olisin aivan valmis muuttamaan. Vaihtamaan lapsen koulua. Nostamalla syytteet koulua ja kiusaajien vanhempia vastaan. Tarvittaessa ottamaan lapsen kotiopetukseen. Mitä vain, mutta jotain muuta kuin passiivinen kommentti, kuinka on niin vaikeaa olla tekemättä oikein mitään.

Taloudellisen aseman huonontuminen on minusta sivuseikka isomman kysymyksen rinnalla. Tärkeysjärjestyksen uudelleen järjestelyn paikka.

En mä usko että kukaan lastaan välinpitämättömyyttään kiusauttaa. Kohtalolle alistuneisuuttaan ehkä, tai sitten täysin hahmottamatta kuinka kauaskantoisia jälkiä se voi ihmiseen jättää.

Toistaiseksi Poika on liian pieni, jotta sosiaalista pärjäävyyttään voisi edes kommentoida. Kaikkia aikuisia Poika rakastaa ennakkoluulottomasti, ominaisuus johon täytyy jossain vaiheessa puuttua. Kaikki aikuiset eivät ole luottamuksen arvoisia, eikä kenen tahansa matkaan voi lähteä. Mutta vielä Poika on liian pieni päättämään muutenkaan mitään, tai olemaan hetkeäkään valvomatta.

Hän on verbaalisesti varhain kehittynyt, tullut sukuunsa. Hän on hypännyt suoraan joidenkin normaalien kehitysvaiheiden ohi, eikä esimerkiksi ole koskaan puhunut itsestään nimeltä tai kolmannessa persoonassa, vaan alkoi suoraan käyttämään sanaa minä. Ja Minun! Sen kommentin saa tomerana vastauksena aina kysyessä minkä tahansa asian omistajuussuhteita. Ikäänsäkään hän ei näytä sormin kuten pienet yleensä, vaan vastaa sanallisesti, kertoo vuoden ja kuukaudet. Siitä syystä meidän perheessä vietetäänkin merkkipäivää joka kuu.

Muuten hän on kuin ikäisensä yleensä. Vaikka puheen kehityksessä minä onkin hyvin hahmottunut, mielen teoria on käytännössä vielä aivan liian monimutkainen ymmärrettäväksi. Hiekkalaatikkokaverin synttäreillä Poika herättikin syvää närkästystä isompien lasten keskuudessa leikkiessään piiloa innokkaasti muiden mukana. Mönkien aina jonkun isomman perässä innostuneena samaan piiloon ja huutamalla etsijän tullessa isoon ääneen Täällä! Leikin nopeuttamiseksi hän vielä auliisti kertoi minne oli nähnyt muiden lasten piiloutuvan.

Tämä on juuri sitä aikaa Pojan kanssa, jota tiedän myöhemmin ikävöiväni. Aikaa, jolloin hän ei vielä erota täysin omia ajatuksiaan muiden mietteistä, eikä siksi osaa valehdella, huijata tai salata mitään. Aikaa, jolloin vielä tiedämme hänestä kaiken, ja hän on kokonaan oma, vasta matkalla olemaan oma itsensä.
Kommentit (3)

Edelleen epäselvää
Kirjoitettu: 23.04.2010, 13:59:49 (Muokattu: 23.04.2010, 14:09:22)
Mä kysyn uudelleen ja suoremmin, koska viimekertainen ei tuottanut toivottua tulosta: Miksi pitää sanoa, että jokin on niin itsestäänselvää, ettei siitä voisi puhua, kun voisi vain sanoa olevansa asiasta samaa mieltä?

Ei musta ole ollenkaan rakentavaa jatkuvasti puolustaa oikeuttani kirjoittaa niistä asioista joita mietin, siksi ettei kukaan väitä vastaan. Itsestäänselvyys on nimestä päätellen juuri sellainen asia, josta kaikki - tai koska meitä on niin moneen junaan - lähes kaikki ovat samaa mieltä.

Se siitä.

Pojan syntymän jälkeen oon kirjoittanut hirveän vähän. Sille on toki varsin pätevä syy, se että lapsi vie niin paljon aikaa ja huomiota ja mä tahdon olla mahdollisimman paljon läsnä. Sitten vasta kun hän on jo nukkumassa, on aikaa tehdä läksyjä ja harrastaa jotain.

Koen valinneeni oikein. Silti mua harmittaa. Musta olisi hienoa, jos nyt olisin seurannut ja raportoinut pojan kasvua ahkerasti, ja sillä tavalla yksityiskohtaisesti kuin kerroin elämästäni aloittaessani blogin kauan sitten.

Onhan meillä videot ja valokuvat ja muistoja. Ne ovat kuitenkin aina irrallisia pätkiä, eikä sitä arkea jota eletään ja joka on kuitenkin kaikkein tärkeintä, ole säilöttynä missään.

Rakas suhtautui asiaan toteamalla, että jos mä voisin säilöä kaikki muistot jotka haluan, me emme mahtuisi elämään niiden keskellä uusia.
Kommentit (8)

Lahjakkuuksia
Kirjoitettu: 20.04.2010, 18:01:04
Minä katselen maailmaa vähän eri suunnalta kuin useimmat. Luulen sen johtuvan uskostani, siitä, että olen ensisijaistanut hyvyyden menestyksen mittariksi yli kulttuurimme ihanteiden.

Minusta korkeammin koulutettu ei ole menestyneempi ihminen. Minusta korkeampi äly ei ole ollenkaan syy ylemmyydentunteeseen.

Sen sanominen ääneen aiheuttaa yleisössä joskus suuren älähdyksen.

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että evoluution silmin menestynein on se, jolla on eniten lisääntyneitä jälkeläisiä?

En edes erityisesti arvosta kykyä oppia uutta, se ei vaadi juuri muuta kuin hyvää muistia ja muistin käyttötaitoa. Minusta ei ole älykästä perustaa maailmankuvaansa vain siihen, mikä on todistettu. Minusta se on kapeanäköisyyttä, ei lahjakkuutta.

Älyllistä lahjakkuutta on kyky luoda uusia ajatuksia, sanoa jotain omaa. Nähdä jotain, mitä muut eivät näe, tai keksiä itse jotain, vaikka joku muu olisikin sen jo aiemmin keksinyt. Ymmärtää, että vain epätodeksi todistettu on mahdotonta, ja sekin vain jos sen alkuoletukset ovat olleet oikeita.

Toisaalta älyllisellä lahjakkuudella ei juuri ole merkitystä hyvyyden kannalta. Joskus se voi olla sille suoranainen este, sillä ihmiset, joiden pitää toistuvasti selittää asioita muille, tai joilla on joltain aihealueelta runsaasti tietoa muille opetettavaksi, tuntuvat toisinaan kuvittelevan, että he ovat opettavassa asemassa kaikessa.

Tosiasiassa opettaminen on silkkaa tiedon jakamista, eikä sillä jolla tieto ensin oli, ole lainkaan välttämättä paras kyky soveltaa sitä.

Ajattelevan ja ilmaisutaitoisen, lahjakkaan ihmisen seura voi olla varsin mukavaa. Minusta kaikkein mukavinta on silti sosiaalisesti taitavien ihmisten seura.

Tämä oli kokoelma irrallisia ajatuksia, jotka on koottu yhteen ja laitettu järjestykseen sen perusteella, miten ne sattuivat tulemaan mieleen toisistaan, ei sen perusteella, mitä mistäkin voi päätellä. Ts. alun kommentilla hyvyydestä ja lopun mietteellä mukavuudesta ei ole, eikä yritä olla samaa arvoa tai yhteistä sisältöä.
Kommentit (28)

Voi hyvin!
Kirjoitettu: 15.04.2010, 22:09:38
..sillä hyvin voiminen on paras kosto vihamiehille. :)

Hyvällä on tapana levitä ja pahalla myös. Vahvuutta on toimia omien arvojensa mukaan, ei vain reagoijana ketjussa. Vahvuutta on aloittaa oma ketju.

Minua ihmetyttää toistuvasti se, miten vähän ihmisillä oikeastaan on periaatteita. Ehkä niitä ei tähän maailmanaikaan juuri tarvi miettiä. Ehkä niitä ei ole ollut koskaan, en tiedä. Varsin usein näkee kuitenkin, miten itselleen ja kavereilleen sallii sen, mitä epämieluisalle henkilölle ei. Omiaan jopa iloiten kannustaa.

Se on varmaankin se vahingonilo. Tunne jota en hyväksy. Siksi pidän parhaana kostoa hyvin voimista ja iloa, ja jos se jotakuta ärsyttää, hän on ärsyyntymisensä ansainnut ihan itse.

Vaikka totuus onkin, ettei se häntä kasvata, tuskin minuakaan, vaan lietsoo lisää kiukkua. Kuinka paljon vain toivoisikin muuta.

Jokainen kantaa kuitenkin kiukkunsa itse, ja saa sitä kantaakseen juuri niin paljon kuin sallii itselleen tuntea.

(Niille edellistä täysin ymmärtämättömille, joiden mielestä puhuin itseni pussiin, suosittelen jälleen kerran tekstin nyanssien lukemista vähän tarkemmin. Eivät mun ympyräni ole pyöreitä vahingossa.) :)

Truly yours ----- Teemu
Kommentit (14)

Itsestään Epäselvä?
Kirjoitettu: 21.03.2010, 12:24:03
Miksi sanoa toiselle, että hän puhuu itsestäänselvyyksiä, kun voisi huomata olevansa samaa mieltä?
Kommentit (1)

Riistetty
Kirjoitettu: 29.01.2010, 18:35:09 (Muokattu: 29.01.2010, 18:39:02)
Toisen ihmisen seksualisoiminen vastoin tämän halua voi olla todella satuttavaa, tapahtui se sitten suoraan, tai käänteisesti. Suora seksualisoiminen on lähentelyä ja ehdottelua, yksityisten asioiden kommentointia, käänteinen on sellaisista seksuaalisista tunteista syyttämistä, joita toisella ei oikeasti ole.

Väärin seksualisoiduksi tullessani minulla on tapana ajatella, että se mistä ikinä minua syytetäänkin, on syntynyt kokonaan toisen mielessä, ei minussa. Tarpeentullen sanon sen ääneenkin. Mistä mieleesi edes tulee noin oksettavia ajatuksia? Se on aina hiljentänyt. Tilanteen taktinen kääntö oikeaan suuntaan.

Homofobiasta tulisi minusta puhua sen oikealla nimellä, jotta sen tekijät osaisivat katsoa itseensä oikein. Seksuaalisena riistona. Meitä kohtaan. Muiden ihmisten omien likaisten ajatusten vuoksi.
Kommentit (3)

Rakkautta
Kirjoitettu: 27.01.2010, 13:40:37 (Muokattu: 27.01.2010, 13:48:53)
Mä pidän siitä, kun istuessani rakas tulee hajareisin mun taakseni, tunkee käsiään vaatteiden alle ja näykkii niskaa. Toisinaan se tekee sitä kavereiden nähden.

Rakkaalla on kyky keskittyä täydellisesti minuun. Toisinaan se alkaa käyttäytyä seurassa kuin olisimme kahden ja häirittäessä on vähän töykeä muille. Mä tiedän, että se voi olla loukkaavaa ja ikävää muiden mielestä, mutta rakastan sitä silti. Se saa mut tuntemaan oloni niin erityiseksi, että erityisyyden tarve painaa enemmän kuin vieraan vaivantuneisuus.

Mutta en minä tahdo olla ilkeä, enkä tahdo karkottaa ihmisiä luotamme pois, saada ketään ajattelemaan ettei meidän kanssa ole kiva olla.

Isossa seurassa kaksinkeskeisyys kesken kaiken ei niin haittaa. Jos joku on yksin, koitan saada sen nauramaan rakkaan omituisuudelle. Ja sanon rakkaalle että hyi tuhma poika, lopeta heti, enkä tarkoita sitä yhtään.

Mä tahdon uskoa ikuiseen rakkauteen. Me ollaan oltu yhdessä kauan, mutta mä näen hänet yhä kuumana ja komeana, seksikkäänä kundina, jonka tahdon ottaa ja pitää.
Kommentit (2)

Tikanpoika maassa
Kirjoitettu: 25.01.2010, 19:13:59 (Muokattu: 25.01.2010, 19:16:36)
Minä en ymmärrä käsitettä "luonnoton". Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Ensimmäisenä tulee mieleen, että luonnoton on jotain, mitä ihmiset tekevät tai ovat, mutta eläimet eivät. Vaikka.. niin määriteltynä homous ei ole luonnotonta. Toisaalta homouden luonnottomaksi leimaamista vastaan voi taistella nimenomaan niin, perustellen eläimillä ja niiden sukupuolisuhteilla.

Mutta mitä ihmettä? Ihmisethän tahtovat erottua eläimistä. Ihminen sanoo, ettei eläimillä ole samaa kykyä tunteisiin, tai samaa älykkyyttä. Että koska ihminen ei ole kuin muut eläimet, ihminen on tärkeämpi. Eikö se ole luonnotonta?

On tietenkin hyvin ymmärrettävää, että ihmisen mielestä ihminen on tärkein. Hamsterin mielestä varmaankin hamsteri on, mikäli se osaa niin paljoa analysoida. Globaalisti katsoen ihminen on haitallinen olio, tärkeä ehkä siinä mielessä, että on vaikutuksiltaan niin suuri, muttei tärkeä niin kuin ihminen tarkoittaa sanoessaan Tärkeä.

Lopputuloksena tulin päätelmään, että ihminen haluaa olla erilainen kuin eläimet, paitsi niissä asioissa joissa erilaisuus on luonnotonta. Ja sen, mitkä ne ovat, tietää vain kysymällä muilta ihmisiltä. Muuta eroa niillä ei sitten olekaan.
Kommentit (1)

Luonne
Kirjoitettu: 03.01.2010, 21:31:31
Mikä on ihmisen luonne? Onko luonne se, mitä ihminen tuntee ja ajattelee vai se miten hän käyttäytyy?

Käyttäytymiseen vaikuttavat niin miljoonat opitut asiat, kulttuuritausta ja omat kokemukset. Kaksi täsmälleen samoin tuntevaa ihmistä voivat käyttäytyä aivan eri tavoin, toinen ilmaista negaationsa ja toinen pelkät iloiset tunteet.

Tasapainoisin ihminen on varmaankin silloin, kun ilmaisee kaikkia tunteitaan samassa suhteessa. En tarkoita että on iloinen yhtä usein kuin surullinen, vaan että ollessaan iloinen tai surullinen tuo kumpaakin tunnetta yhtä selvästi julki. Vai?

Onko sillä, jolla on paljon helliä tunteita, mutta rankka menneisyys ja tapa rähistä luonteeltaan vihaisempi kuin toinen, jolla on sama hellyys ja kyky näyttää se?
Kommentit (7)

Lähestyvä joulu
Kirjoitettu: 04.12.2009, 18:36:40
Joulu on vuosia saanut mut mietteliääksi ja surulliseksi rikkonaisten perhesuhteideni vuoksi. Pojan myötä kaikki on muuttumassa. Tänä jouluna en sure, ettei mulla ole äitiä jonka luokse mennä, tänä jouluna minulla on oma perhe ja oma koti, jonne kutsua lähimmät ja viettää juhla tärkeimpien kesken. Rakas, Poika, pikkusisko, silkkiturkki ja minä.

Pojalla on itsetehty joulukalenteri, jonne ostamme pieniä lahjoja. Sellaisia, joista on oikeasti hyötyä, joilla tekee jotain enemmän kuin valmiskalenterin pienillä muovileluilla, tai karkilla jota emme Pojalle vielä syötä. Tänään hän sai piparimuotit ja iltapäivällä leivottiin. Vähän yli vuoden ikäiselle leipominen tarkoittaa enimmäkseen taikinan syömistä ja sellaisten epämuotoisten taidepiparien tekemistä, joita vain oma perhe osaa arvostaa.

Toiseen aiheeseen. Puolisentoista vuotta olen miettinyt oliko se eräs "tajuatko lainkaan miten itsekkäältä kuulostat" -kommentin kirvoittanut ajatus todella itsekäs, ja vaikka oon tutkinut sitä kuinka monelta kannalta, totean, että ei se ollut. Yhä vahvemmin oon sitä mieltä että se oli totta. Että mun takertuvuudessani ihmisiin on sentään yksi hyvä puoli. Se, että annan ihmisille loputtomasti uusia mahdollisuuksia.

Tänä jouluna välit äitiin ovat paremmat kuin ne vuosiin ovat olleet.
Kommentit (4)

Kielletyt mietteet
Kirjoitettu: 23.11.2009, 22:12:32
Lapsettoman on sallittua haaveilla lapsista, miettiä millaista perhe-elämä olisi, suunnitella ja surra sitä mitä ei omista, katua ohittamiaan tilaisuuksia.

Vanhemmalla ei ole koskaan lupaa katua lastaan, ei edes teoriassa miettiä, millaista olisi jos olisi yhä vapaa vastuusta, tai miettiä menettämiään mahdollisuuksia.

Sinkku saa vapaasti surra yksinäisyyttään, haaveilla toisesta ihmisestä - omastaan - ja suhteesta, etsiä unelmiaan ja Häntä. Kattaa pöytään kahdet astiat, se on puhtaasti sympaattista.

Varatulla ei ole lupaa miettiä millaista olisi Jos. Jos olisi vapaa, jos voisi päättää itse. Jos tekisi ruuan vain yhdelle ja silloin kun itse tahtoo. Jos ei olisi koskaan kohdannut Häntä, tai ei ainakaan vielä.
Kommentit (8)

Tuhma poika
Kirjoitettu: 07.11.2009, 17:51:22
On rankan itseenmenon paikka aina kun saa itsensä kiinni asenteellisuudesta ja asiattomuuksista. Keskustelun puolella oli katkelma tekstiä, jonka sisältö oli mielestäni.. no, sanottakoon että olen aiheesta eri mieltä. Eri mieltä olon aiheuttaman ärsyyntymisen voimin mä sitten kiinnitin huomioni epäolennaiseen, siihen että mielipiteen kirjoittaja ei vaikuttanut musta kirjallisesti lahjakkalta. Teksti oli todella kömpelöä, kuin alakoululaisen kirjoittamaa. Melkein ehdin jo kommentoida, että mitä tuokin voi mitään mistään tietää, kun ei se osaa edes kirjoittaa.

Ja sehän liittyy asiaan siten että .. ? Että henkilökohtaisuuksiin on niin helppo mennä ja mielipiteidensä perustelu on usein pitkä ja vaivalloinen tie.

Sanoo hän, jonka mielestä on kaikin puolin ookoo aloittaa lause, tai kokonainen kappale sanalla että ja huiskia pilkkuja jonnekin jos sinnekään.
Kommentit (1)

Neitioikeudet
Kirjoitettu: 21.10.2009, 13:19:41 (Muokattu: 21.10.2009, 13:21:00)
Toiset homot ovat stereotyyppisiä. Niin stereotyyppisiä, että heidät voisi sellaisinaan siirtää television komediasarjaan ja tasa-arvohomot loukkaantuisivat stereotyyppisestä hahmosta.

Ei ole reilua, että kokonainen suuri ihmisryhmä leimataan tietynlaiseksi sen äärisosan perusteella. Mutta ei sekään ole reilua, että osaa homoista saa ryhmän sisällä pilkata ja arvostella ja sitä pidetään sosiaalisesti hyväksyttävänä.

Hetero nauraa stereotyyppiselle homoudelle. Homo toteaa, että minä en TODELLAKAAN ole TUOLLAINEN homo, ja pilkkaa mukana.

Ei hän kenties olekaan. Mutta mikä tasa-arvoratkaisu se sellainen on, jossa liian homomaisten homojen haukkuminen on hyväksyttävää ja omaa mieheyttä lisäävää. Miten se eroaa heteromiesten en-todellakaan-ole-homo -pullistelusta?

Ei se eroa.

Neitimäisyys. Synneistä suurin. Sellainen ihminen on paitsi paheksuttava, myös koko yhteisön maineen pilaamisesta vastuussa. Niinkö?

Millä tavalla on hyväksyttävämpää syrjiä ihmistä puhetyylin tai elekielen perusteella, kuin syrjiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella?
Kommentit (14)

Huono tuulissa
Kirjoitettu: 20.10.2009, 14:40:13 (Muokattu: 20.10.2009, 14:41:09)
Oon ollut pahantuulinen monta päivää. Tuntuu samalta kuin lapsesta joka on juuri oppinut sanomaan EI ja tuntenut vallan jonka sillä saa omaan elämäänsä.

Mä vaan olen armottoman huono olemaan vihainen. Jos olisin siinä parempi, mun ei tarvisi traumatisoitua ja vatvoa asioita niin paljoa kuin nyt täytyy. Tunnen kyllä että kiukuttaa, ärsyttää, suututtaa. Mutta en osaa päästää sitä ulos millään hyväksymälläni keinolla.

Niinpä mä ilmaisen itseäni lähinnä olemalla hymyilemättä ja sanomalla kaikille, että mua kiukuttaa. Ja sitten mua kiukuttaa vielä enemmän, kun kaikki reagoivat siihen hymyilemällä, kuin sille naperolle joka on juuri oppinut sanomaan ei, ja jatkavat juttujaan aivan kuin mitään outoa ei olisi.

Miten voi suuttua ihmisille menettämättä niitä? Miten se käytännössä toimii?
Kommentit (2)

Tykkäämistä ja epätykkäämistä
Kirjoitettu: 13.10.2009, 22:51:32 (Muokattu: 13.10.2009, 22:54:59)
Mulla on ollut mielessä vaikka mitä asioita, joista mun on pitänyt kirjoittaa. Tästä lähtien aion merkitä ylös aiheet otsikkoina tai ranskalaisin viivoin jonnekin talteen, sillä nyt kun mulla on nettiaika ja hyvä hetki mietiskellä ja kirjoittaa rauhassa, kaikki aiheet ovat kadonneet mielestä.

Ei se haittaa.

Se ei haittaa mitään.

Mun bloggaukset on olleet viime aikoina ihan outoja, oman pään sisäisiä hassuja mietiskelyjä, joista ei oo varmaankaan saanut otetta oikein kukaan jollei oo sattunut hoksaamaan mihin milloinkin viittaan. En tiedä miksi mä sellaisia oon halunnut kirjoittaa! :D

Sen kunniaksi täksi päiväksi jokin helppo aihe.

Mä tykkään virolaisesta aksentista. Siinä on jotain niin.. ooooh <3. Venäläinen menee myös, mutta virolainen puheen rytmi, se on ihana. Tykkään viron aksentilla puhutusta suomesta ja viron kielestä, vaikka sitä ymmärrän kuunneltuna tosi vähän. Kirjoitettuna paljon paremmin. En osaa selittää miksi, mutta musta se on .. jotenkin muodikasta. IN ja HIP. COOL ja HOT. :)

Mä tiedän että on outoa ja pinnallista ja syvällisesti ajateltuna kamala ajatus, että jokin kansalaisuus voi olla in tai out, mutta se vaan kuulostaa hienolta, aksentti. :)

Rakas tilasi mulle Tiede-lehden. :) Mä suorastaan leijun ilmassa onnesta kun saan lukea niitä pieniä uutisia ja uusia havaintoja ja keksintöjä joista siellä kirjoitetaan, niin pinnalta raapaisten ja helppotajuisesti että että ymmärrän mistä on kyse ja sitten saan ruokkia niillä omia ajatuksiani ja maailmankuvaani. :)

Maailmankuvista vaatimattomuuteen. Vaatimattomuuteen ja ehkä nöyryyteenkin.

Mä ihailen sellaista vaatimattomuutta ja nöyryyttä, jossa yksilö ymmärtää olevansa vain yksi miljardeista, ei erityisen tärkeä. Ihailen sellaista nöyryyttä, jossa henkilö ei ylpisty siitä mitä osaa tai mikä häntä ilanhduttaa, vaan on siitä kiitollinen.

Sellaisesta vaatimattomuudesta ja nöyryydenvaatimuksesta en tykkää ollenkaan, joka syö ihmiseltä oikeuden hehkuttaa onnistumisiaan, hullaantua osaamisestaan tai kehdata yrittää koko tunteella.

Avoimien tunteiden vaikeudesta puhutaan aina.. Kuinka moni tuntee syyllisyyttä iloitessaan jostain minkä teki itse? Kuinka moni ei kehtaa hehkuttaa iloaan ilmi, koska pelkää etä se nähdään värin. Että se tarkoittaisi kiitollisuuden kadonneen? Ujosteletko olla hyvä? Onko sun vaike aottaa vastaan positiivista palautetta, kehuja jolta kulta.

Kun oot keksinyt jotain erilaista, tuntuuko tarve sanoa silti, että minähän-en-tästä-mitään-tiedä-mutta-..

Musta ei ennen tuntunut. Sitten alkoi tuntua. Nyt en enää anna tuntua.

Jos kaikki on hyviä jossain, niin saahan ne iloita siitä avoimesti? :)

Edit. *blogiin jäi paljon virheitä. näin ne, mutta en sitten tahtonutkaan korjata. selitän jos joku typo tekee jostain kohdasta vaikean ymmärtää, kysy pois :) *
Kommentit (4)

Ylenkatseet
Kirjoitettu: 29.09.2009, 11:11:14 (Muokattu: 29.09.2009, 12:53:05)
Kyse voi tietenkin olla puhtaasti ilmaisutapojen ja huumorintajun erilaisuudesta. Mä oon kuitenkin sen verran heikko ihminen, etten voi ajatella sen voivan olla myös ylenkatsetta.

Muutama blogi sitten sanoin, että voin käsi sydämellä kertoa, etten karsi pois tarinoita imagosyistä. Sen kommentiksi sain pienen kehun luonneominaisuuksistani nettiystävältä. Mä kiitin ja sanoin itseni juuri sellaiseksi mielelläni mieltäväni.

Juuri sellaisen imagon itselleni haluavan..ko? Minä joka juuri kielsin miettiväni imagoa. :D

Tietenkin voi vääntää asiaa ja sanoa, että on eri asia luoda pyrkimyksiä ja tavoitteita sille millainen haluaa olla, ja eri asia luoda imagoa, sillä imago ja se millainen oikeasti on eivät ole lainkaan suorassa yhteydesä toisiinsa. Niinpä mua on alkanut hitusen harmittaa, etten todennut kommenttiin suorasukaisemmin, että kiitos arkadas, juuri konstailemattoman imagon mä itselleni haluankin.

Niin, vaikken sellaista toki yritä. :)

Mä olin pitkään loukkaantunut siitä, että jotkut ihmiset ymmärtävät mut kaiken aikaa väärin. Väärinymmärrys on varmasti aitoa, muuten se ei synnyttäisi niin suurta kiukkua. Toisaalta en voi olla miettimästä miksi.

On vaarallista pitää itseään vähän fiksumpana kuin keskustelukumppaninsa. Varsin paljon nyansseja menee ohi, kun tahtoo ajatella olevansa itse ainut joka huomaa ne, ja pitää yllä kuvitelmaa että toinen on riittävän tyhmä puhuakseen itsensä suoraan pussiin.

On hyvin harvoja asioita, joista olisin vain yhtä mieltä. Vaikka oon valinnut noudattaa jotain tiettyä arvoa, tiedän hyvin etteivät pyrkimykset lainkaan aina onnistu. Toisaalta oon niin mestarilinen olemaan kaikkea mieltä yhtä aikaa, että suoraan sanoen, en tiedä ketään veroistani.

Silloin kun väittelee asiasta toisen kanssa, on helppo olla vain omaa mieltään. Toinen hoitaa toisen kannan perustelut, nekin nousevat ilmi ja saavat arvonsa. Niitä vastaan voi mitata omia ajatuksiaan. Mutta blogit hyvin harvoin ovat vuoropuhelua. Mä koen kommentoinnitkin enimmäkseen pieniksi monologeiksi joita on kirjoiteltu peräkkäin. Ja kaikenlaisia kantoja mielelläni miettivänä yksinpuheluissani mun on vaikeaa olla vain yhtä mieltä, tuomatta esiin sitä mikä toista mieltä olemisessa on parasta, tai mikä siinä saa mainostamani kannan näyttämään hölmöltä. Tai minut.

Mun tapani ilmaista se, etten ole erehtymtön on ensin kertoa mitä mieltä olen ja miksi ja sitten kenties tehdä koko kannasta vitsi. Tai vääntää vain yhtä mieltä oleminen hieman kieroutuneeksi kun se heijastuu vastapuolen peilistä.

Ja kuten vastakkaiset kannat, ihmisetkin ovat peilejä toisilleen. Yksi voi nauraa tuhahtaa halveksuen ja ajatella miten tyhmä taas olen, kun ensin sanon etten luo imagoja, ja sitten kiittelen kun imagoni jonkun silmissä on mieleiseni.

Tai sitten voi olla aliarvioimatta mun kykyäni ymmärtää asioiden monimutkaisuus, ja että vaikken tietoisesti ole luonutkaan itsestäni hahmoa, mulla on toki toiveeni ja pyrkimykseni ja niistä puhuminen luo imagon joka tapauksessa. Joko sellaisen josta pidän tai sellaisen josta en, sellaisen jonka koen vastaavan sitä mitä miellän itse olevani tai johtavan täysin harhaan.

Jostain syystä ihmisillä, jotka tuntuvat pitävä itseään keskimääräistä fiksumpina, tuntuu myös olevan suurin taipumus olettaa mun ei-niin-alleviivaten esitetyt kantani virheiksi pohdintojen sijaan. Osa ei varmaan lue riittävän tarkasti edes huomatakseen, että luon ristiriitoja, enkä mä oletakaan jokaisen syventyvän ajatuksieni ääreen suurennuslasi kädessä ja filosofiset mietteet korvan takana. Muutamat tuntuvat osaavan naurahtaa oikeassa kohdassa, ja hyväntahtoisesti virnistäen, eivät pilkaten. On ilo tulla ymmärretyksi oikein, varsinkin kun on omasta mielestään ollut hassu! :)

Mä oon tehnyt lukuisia älykkyysosamäärätestejä ja pärjännyt niissä kaikissa. Mä uskon tietäväni omat kykyni, vahvuuteni ja heikkouteni. Ja tämän yhden ainoan kerran mä väännän rautalankaa, enkä sorru siihen enää toiste. Minä en kertonut tätä todistaakseni, että olen älykkäämpi kuin ne, jotka lukevat mut väärin, että he pitävät mua typeränä ja ovat siis väärässä ja minä oikeassa vaikka mun viestini tulevatkin jatkuvasti väärin luetuiksi. Tein sen siksi, että kävisi selväksi, että mäkin pidän itseäni fiksuna, ja kuten sanottu, se on vaara yhteisymmärrykselle.

Silloin kun kertoo kokemuksesta kokemuksena, kyseessä on oma tunne, joka on oikeutettu olemaan juuri sellainen kuin se on. Kokemusten vertailu isommassa kontekstissa sitten luo niitä pieniä arkielämän yhteisyyksiä ja sitä monimutkaisuutta, jota rakastan jokaisen kanssa, joka vain siihen suostuu.
Kommentit (2)

Hottikset
Kirjoitettu: 20.09.2009, 19:48:51 (Muokattu: 20.09.2009, 19:50:56)
Mä kadehdin sitä latautunutta energiaa, joka liittyy sinkkuihin ja pariutumiseen, etsintään ja haparointiin ja toisten testaamiseen. Luojan kiitos rakas ei ole flirttailusta liiaksi mustasukkaistuvaa tyyppiä, ei ainakaan kun muistan flirttailla hänelle viimeiseksi ja pisimpään.

Taito flirttailla toisillemme on varmasti yksi meitä yhdessä pitävistä voimista. Metsästäjän sielu ei huuda niin pahasti bileillan aluksi. Loppuillasta väsyneenä tuttuun kainaloon käpertyminen onkin jo paljon helpompaa kuin kaiken koristautumisen tohinassa.

Kun katselee biletystä ja kaikkea pariutumiseen liittyvää puuhailua biologisen tutkijan silmin, se saa kiintoisia ja hauskoja piirteitä. Ihmisten soidinkutsu vain on harvinaisen monimutkainen ja pariutumisrituaalit yksilöllisiä.

Asteikolla yhdestä viiteen, kuinka tärkeää on että (1) pidät partneriasi hyvin seksikkäänä ja kuinka tärkeää (5) että kumppanisi pitää sinua hyvin seksikkäänä? Kummasta olet valmiimpi joustamaan?

Teemu:
minulle on tärkeää, että kumppanini on minusta seksikäs 1 ( ) 2 ( ) 3 ( ) 4 (x) 5 ( ) minä olen kumppanini mielestä seksikäs
Kommentit (2)

Omituisuuksia
Kirjoitettu: 19.09.2009, 20:50:05
Mä käyttäydyn monesti kuin toisen ihmisen seurassa, vaikka olisinkin yksin kotona. Saatan pitää ovea auki kuin siitä tulisi joku mun jälkeeni, virnistää iloisesti pelkälle ilmalle edessäni jos mieleen tulee jotain hauskaa, ja erityisesti sohvalla istuessani mulla on tapana pussailla oman käteni kyynärtaivetta, jota lepuutan sohvan selkänojalla. Toisinaan suutelen myös pelkkää ilmaa.

Seksuaalisempaa seuraa kaivatessa oman nyrkin suuteleminen sivultapäin on mukavampaa kuin pelkän kyynärtaipeen. Voin pitää kättä ikään kuin toisen reidellä tai kädessä televisiota yksin katsoessani, ojennettuna hölmösti sivulle muuten rennossa asennossa olevasta vartalosta törröttäen.

En osaa sanoa, onko koskettelutarpeeni patologinen taipumus jonka oon tehnyt luontevaksi hankkimalla koskettelujeni kohdalle oman ihmisen, vai oonko vain niin tottunut toiseen että hänen poissaollessaan koskettelua tulvii vähän yli.

Kun masturbaatiokin kerran on normaalia, miksei sitten myös muunlainen itsehoidettu sosiaalisuus. :)
Kommentit (2)

Kesäpoika
Kirjoitettu: 16.09.2009, 16:26:42 (Muokattu: 16.09.2009, 17:05:11)
Mä olen kesäpoika ja kesäpoika olen minä. Ihan täysillä ja kokonaan. Julkisen päiväkirjan pitäminen on vain sitä, että kertoo yksityisiä ajatuksiaan julki, ei mitään muuta. Päiväkirjassani kerron kokemastani asioista niin kuin mä oon ne kokenut. Mun kokemukseni on subjektiivisia.

Se, että jonkun toisen mielestä mä en olisi saanut kokea jotain tilannetta niin, tai että mä oon kokenut hänen tarkoituksensa toisin kuin hän halusi, on eri asia kuin valehtelu tai totuuden muuntaminen.

Mä tahtoisin olla hyvä ihminen. Koska pyrin toimimaan oikeista vaikuttimista ja tekemään oikein, kirjoitan teoistani ja niiden syistä niin kuin ne koen. Itse. Joku toinen voi kokea mun tekoni aivan toisin.

Se, että oikean minun reaktiot eivät vastaa sitä kuvaa, jonka kenties itse olet luonut minusta päiväkirjani perusteella, ei tee minusta valehtelijaa, eikä kesäpojasta fiktiivistä hahmoa. Blogi on mahdollisuus kurkistaa mun tunteisiini ja ajatuksiini tavalla joka ei arkielämässä voi olla mahdollista. Muiden ihmisten luomista kuvista minusta en voi olla vastuussa.

Eräs henkilö pahoitteli käytöstään kesäpoikaa kohtaan minulta. Oon miettinyt asiaa sitä saakka enkä ymmärrä. Hän ei pyytänyt anteeksi minulta. Hän ei kokenut loukanneensa mun tunteita, oikean ihmisen tunteita? Vaan aiheuttaneensa kuprun fiktiivisen hahmon imagoon. Niinkö?

Jos kesäpoika olisi fiktiivinen hahmo, mä olisin varmasti käynyt tappeluni täällä toisella nimellä. Mä en ymmärrä miksi, kun teen kaiken loogisesti omana itsenäni, vaikkakin nettiin nimetyllä nickillä, minua ei silti nähdä kokonaisesti sen kaiken tekijänä ja sanojana, vaan kesäpoika fiktiivisenä täydellisyytenä ja

ja

mihin se loppu minusta katosi toisten silmissä?

En minä ole kieltänyt sen olemassa oloa. Sellainen harha on syntynyt aivan toisaalla. Mä en oo esiintynyt täällä lainkaan täydellisenä hahmona. Oon ryvettynyt turhissa tappeluissa ja omaa epävarmuuttani jankuttanut samaa asiaa tuntitolkulla keskusteluissa jotka eivät johtaneet mihinkään.

Vai onko se vaikeaa kokea todeksi, että joku voi tehdä sen kaiken ilman pahoja tarkoituksia, silti oikeisiin tunteisiinsa nojaten?

Mietin, pitäisikö mun jättää nimimerkki kokonaan pois ja olla vain teemu. Privaattiviesteihin oon aina pyrkinyt laittamaan oman oikean nimeni ja musta on mukavaa jos toinenkin laittaa.

Miten muut kokevat blogihahmonsa? Minäkään en tarkoita että voisin kertoa täällä kaikkea, julkisesti. Monet elämäni tapahtumat eivät ole yksin minun. Mutta mä kiistän käsi sydämellä karsivani asioita pois niiden imagovaikutusten perusteella.
Kommentit (2)

Mennyt kesä
Kirjoitettu: 09.09.2009, 18:58:33 (Muokattu: 10.09.2009, 17:31:29)
Kesä meni kotona Pojan kanssa. Siinä sivussa menivät myös meidän häiden vuosipäivä ja mun 22v.synttärit, niistäkään ei tullut raportoitua mitään.

Poika on tänään 11kuukautta vanha, osaa jo kävellä taapertaa ja puhua muutaman sanan. Hän on niin paljon tärkeämpi kuin blogi, ettei päivisin ole aikaa istua koneella. Iltaisin Rakas ja kaverit ovat nekin tärkeämpiä kuin tämä. Mulla ei oikein ole aikaa kirjoitella. Silloin kun aikaa koulun ja treenien jälkeen, sen priorisoin muille ihmisille.

Elämän muuttumisen huomaa siitäkin, ettei oikein ole aikaa ajatella. Ei sellaisia Suuria ja Syviä kuin ennen. Elämä täyttyy arjesta ja elettävistä hetkistä, eikä mistään muusta.

Syksyn myötä elämään on tullut taas toisenlainen rytmi, nyt kun Rakas palasi päävastuuseen Pojan kanssa ja Sisko tahtoo hänet viikonloppuisin. Ja minä palaan päivittämään blogikuulumisia.

Rehellisesti kertoen mun blogitaukoiluuni on toinenkin syy. Oon ehdollistunut toisin kuin ennen. Ennen blogi oli kiva paikka ja Ranneliike kuin koti netissä. Mutta ei se kaikki mun luonteeni haukkuminen oo voinut olla vaikuttamatta. Nyt tahtoisin oppia avaamaan nämä sivut taas ilman sitä ikävää oloa vatsassa että taasko siellä on jotain, jokin perustelurykelmä siitä että minä todella olen itsekäs ja huono ihminen, vaikka esiinnyn muuna.

En tiedä, mitä muille täällä kuuluu. Monien blogien seuraamisen oon lopettanut kokonaan olettaen etten oo sinne toivottu vieras, ja niitä joita pidän ystävinä en oo ehtinyt seurata sen enempää kuin kirjoitella omaani. Tuun jokin ilta meseen kyselemään teidän kuulumisia pitkästä aikaa. Toivottavasti ootte siellä. :)

Siihen saakka hyvää vointia kaikille!
Kommentit (2)

<< Tuoreemmat Vanhemmat >>

[ Blogien etusivulle | Uusimmat bloggaukset | Blogipalvelun ohjeet | Blogilista ]

Blogit

   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2018 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy