Kyllä sitä pitää näköjään olla aika paskiainen, kun alkaa tonkia menneitä vuosien takaa... Ihan turhaa, turhaahan tuo oli. Mitään uutta en siitä tapahtumasta oikeasti kuullut, olinhan minä sen tiennyt. Tiennyt jo silloin. Hänellä oli syynsä, ja ihan kelpo sellainen. Jo silloin se herätti lähinnä kunnioitusta, ja niin se tekee oikeasti edelleen.
Ainoa, mitä en (taaskaan) eilen muistanut, oli kiittää. Kiittää vielä kerran, sillä ne on sanat, jotka edelleen mun mielessä kaikuvat. Että osasinkin esittää sen eilen niin negatiiviseen sävyyn...
Suoraa puhetta mä kaipaankin. Niillä sanoilla käännettiin yksi jos toinenkin kivi, niillä sanoilla mentiin hampaat irvessä ja kyyneleet silmissä eteenpäin. Eteenpäin.
Sen jälkeen moni on yrittänyt, mutta todennut että jäärä mikä jäärä... Mä teen mitä tahdon, muut mitä uskaltaa... vai miten se nyt meni. Eiku. Mä teen mitä huvittaa, muut sen mitä täytyy. Eiku. Mikään työ ei ole niin vaikea, etten saisi muita sitä puolestani tekemään. :)
Ei, tää ei ole kehumisen aihe. Mutta, onneksi muutama ihminen on täällä maan päällä sellaisia, jotka saa mut tajuamaan ja tekemään myös ihan itse itseni hyväksi jotain.
Olkoon tämä nyt Suuri Kiitos heille, heille ja muillekin ystäville, jotka jaksavat minua eteenpäin kantaa silloin kun on vaikeaa. Koitan muistaa kiittää myös henkilökohtaisesti. Ette te kaikki tätä kuitenkaan lue :P
