ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Blogit: Crash Japicoot

Sivu 1 / 1 Blogia pitää japicoot

Pitkästä aikaa
Kirjoitettu: 07.10.2011, 16:07:34
Muistin tämänkin blogin olemassaolon, ja pitkästä aikaa tuntuu, että pystyn kirjoittamaan. Edellisestä kirjoituksesta on mennyt sen verran aikaa, että nyt kun noita vanhoja lukaisin... vetää hiljaiseksi.

Paljon on välissä elämää ollut, pohjimmiltaan mikään ei ole tainnut muuttua, katkeruutta on kertynyt lisää, ja elämä ja kokemukset on täräyttäny ihan kunnolla pesäpallomailalla polvilumpioihin, noin kuvaannollisesti.

Taas mennään sellaisessa vaiheessa, että keräillään itsensä rippeitä lehtikasan alta, ihmetellään, minne tuuli vei puoli elämää. Miksei ole voimaa elää sitä elämää mitä tahtoisi, miksi rohkeus loppuu kesken.

Miksi turvallisuus on niin tärkeää, miksi mielummin istun kotona ja haaveilen, kuin toteuttaisin niitä, haaveita. On ollut aikoja, milloin en ole edes myöntänyt haaveilevani mistään, milloin olen ollut raivostuttavan tyytyväinen möllötykseeni ja siihen ettei tarvitse riskejä ottaa ellei halua.

Mutta mä haluan asioita. Vaikka ne onkin ärsyttävän tavallisia asioita, niitä joita kaikki muutkin elämässään tavoittelevat, niin mä haluan.

Aika tuntuu kulkevan niin vauhdilla, etten mä enää kohta ehdi muuttaa suuntaa. Mä olen liian aikaisin luovuttanut ja jäänyt vapaaehtoisesti kyydistä. Mä olen muutamissa asioissa just se joka jäi asemalle. Moneen junaan menneet ovat sentään kaikki jossain.
Kommentit (1)

Mä en tahdo nukkua
Kirjoitettu: 31.01.2009, 00:48:47
Mää muistan ny pikkasen liian hyvin pari unta mitä oon viime aikoina nähny... toinen säpsähdytti hereillle hyvinkin ikävästi ja toinen... ei ollu niin ikävä mutta pisti sekin ajattelemaan että mitäs vittua. Tarttee tehä jotain. Ikävä olematonta.
Kommentit (0)

Askel kerrallaan taas
Kirjoitettu: 29.01.2009, 22:33:32
No alkoihan se helpottaa. Pari päivää piti kiskoa nappeja naamaan etten olis tehny mitään peruuttamatonta.
Nyt sitten taas kerran perusasioista liikkeelle.... eli hiustenleikkuusta on aina hyvä aloittaa :D
Sitten kaikki netissä esiintyvät kuvat helvetin kuuseen ja uusia tilalle... Mikähän hitto siinä on että se auttaa?
Tarpeeks syvältä itseinhosta kun ponnistaa niin muutosta tapahtuu monissa asioissa viikossa enemmän kuin vuodessa.
Joskus "pelkkä" kirjahyllyn siirtäminenkin on auttanut. Hmm.
Kommentit (0)

Tänään tässä, huomenna....
Kirjoitettu: 27.01.2009, 22:37:18
Niinhän se menee, ettei mitään voi paeta loputtomiin... mikään ei ole piilossa lopullisesti.

Mä en ole ikinä osannut epäonnistua.
Varmaan mikään ei saa mua yhtä pahasti tolaltani kuin asiat joita en kykene tekemään niinkuin oikein olisi.

Joskus se on kiinni yhdestä puhelinsoitosta, joskus kahdesta.
Joskus kyse on vaan siitä, etten osaa ajoissa luovuttaa ja myöntää etten jaksa.

Mutta mitä sitten, kun vihdoin luovutan, vihdoin tunnustan miten huonossa kunnossa olen... ja mulle kerrotaan miten selkärangaton paska mä olen kun en edes tämän vertaa pysty.

Olen paska, tiedän sen.
ANTAKAA MUN NYT OLLA JO RAUHASSA !!!!
Kommentit (1)

Hei Neiti! Neiti Aika!
Kirjoitettu: 30.05.2008, 08:50:16
Ei se ole entisensä, vaan vanha kehäraakki... 9 vuotta sitten se jaksoi viikossa viisikin, nyt ei suju enää moinen.

Neiti Aika se tuli ja iski silmää mennessään, ei taaskaan sen kummemmin kysellyt... ja vanha raato sitä ihmettelemään, kuinkas taas näin kävikään.

Yhdessäkin on ihan tarpeeksi, ja liikaakin... kolmea oikeastaan pitäisi hoitaa. Väsyttää.
Kommentit (1)

Ja aamulla nousee aurinko...
Kirjoitettu: 08.07.2007, 02:22:21
Tänään aamulla lähden mökkilomalle.

Ja vaikka lähtö on tavallaan vaikeaa, jokin minulle ennestään tuntematon luottamus toiseen ihmiseen tekee siitä nyt yllättävän helppoa. Tunnen lähteväni turvallisin mielin, ja onnellisena... luotan palaavani edellämainittujen lisäksi ruskettuneena ja kaupungin meteliltä levänneenä.

Tätä päivää on jopa vaikea uskoa todeksi, niin monta kertaa olen aiemmat reissuni perunut... mutta totta se on. Niin ihmeellistä on elämä.
Kommentit (3)

Sarkastisen paskiaisen paluu
Kirjoitettu: 07.07.2007, 02:43:25 (Muokattu: 07.07.2007, 02:45:54)
Se sarkastinen paskiainen, se joka kärjistää kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat... joka kuuntelee toisen sanoista vaan puolet ja vääntää ne mieleisikseen...

Sylkee paskaa rakkaiden naamalle, ei uskalla myöntää että pelkää... pelkää menettävänsä ... ja juuri sillä hetkellä toimii itseään vastaan kuin ennalta määritetty kohtalokas ennustus.

Päätään hakkaa seinään päivästä toiseen ja *huokaus* vuodesta toiseen... odottaen edelleen ihmettä.

Niin ne sanoo ettei kukaan toinen voi toistaan korjata, ei siihen pysty kuin ihminen itse... voi kun se olisikin totta... vaan mitä enemmän itse korjaan sitä enemmän huomaan rikki meneväni... yksin tiedän olevani vahva, ja se tekee siitä hetkestä aina vaan vaikeamman... kun toinen saa minut heikoksi, puolustaudun aina vaan enemmän...

Jälleen huomaan toivovani vapautusta, armoa elämästä, ajattelevani tätä maailmaa helvetin kiirastulena...
Mikä minusta on tehnyt näin heikon? Väsyneen matkaamaan? Se, että joka kerta kun katson maailmaa pystypäin ja ylpeänä, toivon täyttäessä sydämeni, kompastun risukkoon, risukkoon joka raatelee jalkani verille ja polvet tömähtävät maassa siihen ainoaan terävään kiveen ...

Sieltä on noustu monta kertaa, kynsillä raavittu tie auki ja hampaat irvessä, kyyneleet silmissä vedetty itsensä ylöspäin. Montako kertaa vielä täytyy jaksaa?

Jos yhden toiveen saisin esittää, se olisi että tällä kertaa tulevaisuus muuttuisi. Jos ihmisellä on voima päättää tulevaisuudestaan, minä tahdon sen kaiken voiman nyt tähän käyttää. Matka on pitkä, tiedän sen. Mutta en tahdo suistua syvemmälle, tahdon nousta ylöspäin. Jos ei se ole mahdollista, päästäkää minut jo pois.
Kommentit (2)

Joillekin itseluottamus ei vaan sovi.
Kirjoitettu: 06.07.2007, 20:51:35
Tuo tuli tuossa mieleeni, taas kerran itseni väärästä paikasta löydettyäni... Mietin, että milloinkahan sitä oikeesti ihminen tajuaa olla lopun ikäänsä varuillaan heikkouksiensa äärellä?

Aika monta kertaa oon jo vannonu, etten enää koskaan... aika monta kertaa oon tehny periaatepäätöksiä... mut näin ne vaan menee, ilman mitään pätevää syytä lupaukset on ilmaa vaan.

Ei se mitään, itteeni tää vaan koskee... mut silti. Kun vois sitä helpomminki elää. Sovussa itsensä kanssa, ilman että tarttis aina vääntää itteltään niskoja nurin.

Ai mikä fiilis? Morkkis. Se kuuluisa morkkis. Mihin helvettiin mä sitä oloa muka tartten? Joku sano joskus et mä elän kivusta, mä elän tuskasta minkä itse itselleni aiheutan... mut mä en tahdo. Mä tahdon vapaaks tästä paskasta.
Kommentit (0)

Heittäytymisiä
Kirjoitettu: 01.07.2007, 15:10:03
Heittäytyminen vaatii rohkeutta. Rohkeutta uskoa, että kaikkien vaikeuksien jälkeen asiat saattavat vielä oikeasti olla hyvin.

Joskus pitää heittäytyä yksinkertaisuuteen ja vaatimattomuuteen, karsia kaikki merkityksetön elämästään, antaa elämän itsensä lyödä polvet alta henkisellä pesäpallomailalla. Uskaltaa nähdä siinäkin se tarkoitus. Ja mennä sen mukana.

Ennemmin tai myöhemmin se palkitsee... tärkeysjärjestys palaa kohdalleen ja tietoisuus omasta itsestä ja oikeista ja vääristä valinnoista löytää tiensä takaisin.

Kuinka moni voi sanoa eläneensä elämänsä niin, ettei kadu mitään? Siihen kuitenkin pitäisi pyrkiä. Elää niin, että väärät valinnat kasvattaa ja ohjaa oikeaan suuntaan. Ja kuka sitten voi enää sanoa niitäkään valintoja vääriksi?

Uskoa huomiseen, toivoa tulevaisuudesta ja rakkautta maailmaa kohtaan. Siihen on hyvä heittäytyä.
Kommentit (1)

Asennetta, perkele!
Kirjoitettu: 22.06.2007, 23:57:38
On se niin kumma, kun taas meinaan ajatella muiden ihmisten parasta ja unohtaa itseni kokonaan.
Oikeesti, vittuako se kenellekään kuuluu mitä MINÄ oikeasti teen? Teen mitä huvittaa. Niin kaikki muutkin tekee. Mä en ole kaikki muut, mutta silti.

Kyllä sen joku vielä joskus tajuaa, etten mä mikään kusipää ole, vaikken aina olekaan täydellinen. Ehkä mä tajuan sen itekin vielä joskus.
Mä en edelleenkään valehtele koskaan, kenellekään. Oon vaan niin saatanan avuton näkemään totuutta joskus.
Anteeksi siitä.

Miksi vain muilla olisi oikeus arvostaa itseään ja vetää rajoja?
Kai sen voin minäkin tehdä. Helvetti.

Ja nyt jatkan elämääni. Suunnan määrätköön elämä itse, kuten aina ennenkin.

Joku sanoi joskus, että elämän tarkoitus on yrittää olla onnellinen. Joskus mä näen liiankin kauas, liiankin syvälle. Se on oikeasti kirous.

Antakaa mulle tämä päivä. Antakaa hetki, hymy takaisin, tänään. Siten olen onnellinen, tänään.
Kommentit (1)

Outoja juttuja
Kirjoitettu: 21.06.2007, 04:26:39
Ne sanoo, että pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle.

Kaikella on tarkoituksensa, aikansa ja paikkansa.

Ja kaikki on nyt erilaisen auringon alla. Pakeninko todellakin jotain suurta, pakeninko kohtaloani? Vai meninkö vain tarpeeksi kauas ja näinkö sen mitä en tahtonut nähdä?

Jääkuningatar. Elämäni tärkein, mutta saavuttamaton.
Oletko?

Kumpi on valintana rohkeampi, kumpi rakkaudessaan viisaampi?

Ahdistuksen kyyneleet ovat virranneet, kipua en edelleenkään pelkää. Vaan mikä oli tarkoitus sillä, että ne pois pyyhkäistiin?

Tilaisuus luovuttaa. Tilaisuus paeta.

Vapaa tahto. Valinta. Tienristeys.

Kaksi tietä, joista kumpikaan ei ole varma. Toinen sattuu varmasti, mutta uskonko siihen, että se kannattaa? Toinen ei satu, ei vielä, paitsi jos jätän sen kulkematta.

Tämä on hetki, jolloin pieni menee polvilleen ja rukoilee.
Kommentit (1)

Lisää löytöjä.
Kirjoitettu: 14.06.2007, 19:11:16
Tänään olen löytänyt käteni.
Käteni, joilla voin tehdä paljon hyvää. (Noniin, pikkupervot... en tarkottanu siinä mielessä)

Avasin oven tuntemattomalle. Ei, se ei ole mikään suuri asia minulle, yleensä, mutta viime aikoina olen kulkenut niin sumussa että käteni ovat olleet kuin kadonneet. Nyt tunnen, että niillä voi taas tehdä. Niillä voi auttaa, pitää kiinni, nostaa... kantaa jopa hetken matkaa.

Sydänkin on löytynyt jälleen. Vaikka tiesinkin sen siellä koko ajan olleen, se vain kadota tahtoi. Peljästyi kai mokoma, tapahtumista taannoisista. Pelkäsi satuttavansa uudelleen, pelkäsi pelkoa itseään. Pieneen sykkyrään käpertyi, kuin äidin syliä etsien. Rakkautta, joka ollut on aina, itsestään löytää tahtonut ei.
Vaan nyt palaa lämpö sinnekin, ja tahto pelkonsa nujertaa. Rohkea en ole, en peloton, sydän herkkä ja arka on. Mut toivo ja tahto, rakkauteen, luvan antaa uskaltaa.

Olen löytänyt myös pääni. Ajatukseni, itseni. Järkeni, juureni, sieluni. Ja ne löytämäni kädet tuovat ne teille. Kirjaimina toistensa jälkeen, muodostan lauseita, ajatuksia, tunteita tekstin taakse tuotan. Ja hymyilen.
Kommentit (4)

Anteeksipyyntöjä ilman syytä, Kiitokset jotka jäävät aina sanomatta
Kirjoitettu: 13.06.2007, 12:33:06
Kyllä sitä pitää näköjään olla aika paskiainen, kun alkaa tonkia menneitä vuosien takaa... Ihan turhaa, turhaahan tuo oli. Mitään uutta en siitä tapahtumasta oikeasti kuullut, olinhan minä sen tiennyt. Tiennyt jo silloin. Hänellä oli syynsä, ja ihan kelpo sellainen. Jo silloin se herätti lähinnä kunnioitusta, ja niin se tekee oikeasti edelleen.

Ainoa, mitä en (taaskaan) eilen muistanut, oli kiittää. Kiittää vielä kerran, sillä ne on sanat, jotka edelleen mun mielessä kaikuvat. Että osasinkin esittää sen eilen niin negatiiviseen sävyyn...

Suoraa puhetta mä kaipaankin. Niillä sanoilla käännettiin yksi jos toinenkin kivi, niillä sanoilla mentiin hampaat irvessä ja kyyneleet silmissä eteenpäin. Eteenpäin.

Sen jälkeen moni on yrittänyt, mutta todennut että jäärä mikä jäärä... Mä teen mitä tahdon, muut mitä uskaltaa... vai miten se nyt meni. Eiku. Mä teen mitä huvittaa, muut sen mitä täytyy. Eiku. Mikään työ ei ole niin vaikea, etten saisi muita sitä puolestani tekemään. :)

Ei, tää ei ole kehumisen aihe. Mutta, onneksi muutama ihminen on täällä maan päällä sellaisia, jotka saa mut tajuamaan ja tekemään myös ihan itse itseni hyväksi jotain.

Olkoon tämä nyt Suuri Kiitos heille, heille ja muillekin ystäville, jotka jaksavat minua eteenpäin kantaa silloin kun on vaikeaa. Koitan muistaa kiittää myös henkilökohtaisesti. Ette te kaikki tätä kuitenkaan lue :P
Kommentit (0)

(Epä)todellisuutta pakoon
Kirjoitettu: 12.06.2007, 16:14:17 (Muokattu: 12.06.2007, 16:16:45)
Olen löytänyt jalkani. Ja sen vitun selkärangan taas. Paeta voin edelleen, ihan just niin kovaa kuin huvittaa, ihan siihen suuntaan kuin huvittaa. Mutta tällä kertaa tiedän mitä teen. Pakenen vain ja ainoastaan sitä, minkä en halua olevan totta. Haluan, että se muuttuu. Kerrankin.

Tiedän, etten ole edes ainoa, joka ei todellisuutta tahdo nähdä. Kyllä se sieltä aikanaan iskee kasvoille, niin se on aina ennenkin tehnyt. Jos ei iske, niin hyvä niin.

Mutta näillä mennään, ja silti toivo jaksaa elää. Eläköön toivo nyt omaa elämäänsä, onhan mulla tässä tätä muutakin. Jos mä tällä kertaa jo osaisin...

Jos jotain, niin aikaa mulla on. Joskus tuntuu että liikaakin... Ja sillä ajalla teen ihan just sitä mitä ite tahdon. Elän sitten vaikka vaaleenpunasessa haavemaailmassa, mut se on mun juttu. Vielä se päivä koittaa, kun saan elää sitä päivää, sitä samaa päivää kuin muutkin.

Kaikella on aikansa ja tarkoituksensa, eiköhän tämäkin joskus selviä. Joko mä olen kerrankin oikeessa, tai sitten jälleen kerran ihan vitun väärässä. Joku merkitys sillä kaikella vanhalla kuitenkin on, ja tässä kulminoituu aivan liian moni asia, aivan älyttömän lyhyessä ajassa jo. Uskokaa pois, tää on viimeinen. Lopputulos on katsottava, vaikka se veis sen tuhannen vuotta.

Kuka teistä jättäisi katsomatta mitä oven takaa löytyy? Avaimet vaan on vittu hukassa. Mut onneks se ovi ei peitä multa kaikkea... jos vaan avaimet joskus saan, niin sinne jään, oven samalle puolelle asumaan.
Kommentit (1)

Ympyröitä....
Kirjoitettu: 05.06.2007, 19:10:35
Niitäpä niitä, ikuisia ympyröitä...

Juuri kun luulee, että kaikki paska on takana ja oikeasti on oman elämänsä herra, niin ei. Sontaa tulee silmiin ovista ja ikkunoista, ja huomaan olevani jälleen siinä pisteessä mistä aikoinani nousin.

Aina mä sanon, että pohjalta pääsee myös alaspäin, ihan joka kerta, ellei sitä itse pysäytä... mutta tällästen pudotusten jälkeen se kaikki tuntuu niin turhalta.

Rakentaa nyt elämäänsä hiekalle, kaunistakin kauniimpaa korttitaloa, ja sitten ryssiä kaikki. Tehdä elämänsä viimeiset kolme vuotta yhdentekeviksi, löytää itsestään edelleen ne samat virheet, ne virheet joita kenenkään ei pidä kestää.

Ja mitä kuitenkin toivon? Sitä ihmettä, että tälläisenä päivänä, se Joku kuitenkin olisi tuossa, sanois että tästä mennään nyt eteenpäin. Olet ihan selkeesti toivoton tapaus mutta silti tarpeeksi rakas.

Vaan vielä en tiedä, en tiedä pitäisikö kenenkään edes, rakastaa ehdoitta ja kokonaan.

"Selvitä ongelmas eka!" Sen kuullut olen juu. "Rakasta eka ittees" -tuttua tarinaa myös tuo. Vaan kuinka voisin rakastaa itseäni kun kukaan muukaan ei sitä tee, kuinka voisin selvittää ongelmani, kun nekin on vaan oireita.

Tän pikkusen sisällä on sellanen särö joka tappaa talossa ja puutarhassa. Ei muita mutta oman sydämen.
Kommentit (1)

[ Blogien etusivulle | Uusimmat bloggaukset | Blogipalvelun ohjeet | Blogilista ]

Blogit

   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2018 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy