Katselin ihmisten keskustelua aiheesta pärjääkö tonnilla kuussa. Eipä jaksanut olla edes vittuuntunut keskusteluja lukiessaan. Jokainen on oman onnensa seppä, kait.
kävin hippiystävien luona pari päivää sitten. Kaksi oli lähdössä tokioon pariksi päiväksi keikkailemaan kansanmusiikkiryhmän kanssa. Toinen kaveri teki edellisenä iltana 4 tuntia duunia että sai 4 tuhatta jeniä bussirahaa. 3200 jeniä meni lippuun. Kysyin missä se meinaa olla yötä tai mitä se syö kun taskussa on 800 jeniä kolmelle päivälle. Tietysti paluulippukin pitää ostaa. Se sanoi ettei tiedä, yövytään puistossa jos ei mitään järjesty. Bussirahat tulevat nipinnapin keikkapalkkiosta.
Aamulla toinen kaveri valitti kun sillä ei ole rahaa ruokaan. Joi tequilanpohjia. Senkin kuukausitulot jää selvästi alle 1000 euroa eikä kaverilla ole asuntoa. Myöhemmin päivällä tuli kommuuniin kaveri joka kokkasi ruokaa ja se rahaton kaveri sai syödäkseen ja pani nukkumaan pöydän alle huoneessa jossa ei ollut lämmitystä.
Hippien kanssa kierrellessä on monesti huomannut ettei oikein voi minnekään kun kellään ei ole yhtään rahaa. Niin ankarasti rangaistaan niitä jotka eivät istu rivissä kiltisti puku päällä ennenkuin potkitaan pois 5 minuutin varoitusajalla.
Ne on japanin rahakkaat ajat menneen talven lumia. Täälläkin kärvistellään.
Hipit kaverit tuntuvat kuitenkin kokevan enemmän yhteisöllisyyttä kuin yksinäiset salarymanit. Ny tyypit liikkuu liftaamalla ja muuten ja näkevät enemmän kuin mitä sieltä toimiston ikkunasta koskaan näkisi.
hienoa hipit.
