• askeetti

Ympäristöajattelun sietämätön kaksinaismoralismi

Ympäristö on kova sana. Kaikki rakastavat sitä. Hurraa, ekoilu! Energiasyöppöys pannaan! Maksetaan Greenpeacelle viisi euroa kuun 25. päivä ja maailma on pelastettu.

Mutta miten onkaan.

Ympäristösyöppöjen korporaatioiden kassavirrat sen kuin megalomaanistuvat ympäristömanian mainingeissa. Sutjakat kauppaporhot ovat jo kauan tienneet ympäristön myyntivalttiudesta. "Heh, heh, taotaan taaloja niillä tahkoaivoilla, ei ne mitään äkkää", he hymisevät lanseeratessaan yhä uuden kahvinkeitin-automalli-kaukomatkan, joka on niin vihreä, että oksat pois.

Oksat, totta mooses, pois. Sillä kaikki uusi kulutettava vaatii luonnonvaroja. Mikä lisäksi usein merkitsee vanhan pois heittämistä. Eikä tahvoaivomassa tosiaan hiffaa hölkäsen pöläystäkään. Tärkeintä on olla hyvä kansalainen eli kuluttaja. Omilla aivoilla ajattelu on pannassa tietoyhteiskunnassa siinä missä poppamieskulttuurissa.

Jätehuoltolain mukaan ihmisen ensisijainen velvollisuus on tuottaa mahdollisimman vähän jätettä. Koska maalaisjärki ei muuten näytä toimivan, olisi paikalla uuden kulutuskäyttäytymislain asettaminen muiden luonnonsuojelulakien yhteyteen, ja sen ensimmäisenä pykälänä olisi:

"§ 1 Ihmisen ensisijainen velvollisuus on kuluttaa mahdollisimman vähän & olla kekseliäs kaikenlaisten olemassa olevien & luonnonmateriaalien & -palvelujen uudiskäyttäjä, tahi hänet pistetään jalkapuuhun Helsingin rautatientorille tahi muuhun julkiseksi katsottavaan paikkaan, yltiöpäisen kuluttamisen ekologisen jalanjäljen suuruuteen suoraan verrannolliseksi ajanjaksoksi, kahdesta tunnista kahteenkymmeneen vuorokauteen, lääninhallituksen ja Pentti Linkolan päätöksestä, sietämättömästä kuluttamisesta, joka johtaa ihmiskunnan turmeluksen myötä elonkehän monimuotoisuuden voimakkaaseen supistumiseen & katalaan hyväksikäyttöön, & hänen jalkapuuhunsa kiinnitetään kyltti, jossa lukee seuraavaa: 'Tahkoaivo', tahi, tapauksessa jossa asianomainen väittää olevansa ekoihmisiä, 'Kaksinaismoralisti-tahkoaivo'."

Lakia ei taida tulla.

Poliitikotkin sen ovat sanoneet: yksikään puolue ei uskalla ajaa elintason alentamista, koska kansalaiset eivät sitä halua. Ihmisiä ajaa edelleen naiivi usko tekniikan ihmeitä tekevään vaikutukseen; odotetaan muutama kuukausi, vuosi tai vuosikymmen, niin voidaan pitää kaikki nautinnot, ja enemmänkin, ilman että luonto kärsii. Eikä sillä välin ole missään tapauksessa syytä karsia kulutustottumuksistaan - siispä tahkoaivoonnutaan.

"Niin, siihen ekosähköön voisi ehkä vaihtaa. Jos hoituu helposti eikä koidu kalliiksi. Toisaalta meillä on jo Fortumin kanssa sopimus. Eikö se mainosta itseään ympäristöystävälliseksi? Se on varma valinta."

Itku meinaa tulla.

2 kommenttia

Kauneuspilkku

29.2.2008 16:00

Nimenomaan, kukaan ei halua luopua mistään, kaiken pitää päinvastoin sujua entistä helpommin, ihmisille pitää jäädä enemmän aikaa…kuluttaa, toteuttaa itseään.

Toki pitää olla "huolissaan”"juuri sen verran, että vaihtaa sen kaksi vuotta vanhan citymaasturinsa vähäpääntöisempään, mutta julkisillako? meidän perhekö, ei ikinä!

Kun yhteiskuntamme perustuu talouskasvuun ja talouskasvun pitää puolestaan olla jatkuvaa niin eipä tässä muuta ole kuin että maapallo ehkä keksii jonkun oman konstin tuhota ihmiskunnan enen kuin ihmiskunta tuhoaa maapallon.

martin

29.2.2008 23:54

+