• Tui

esihistoriaa ja kanelikorppuja

Miullon riippuvuus Vanajan Kanelikorppuihin. Muistan että aikoinaan opiskelujen alussa olin riippuvainen riisikakakuista, niitä tuli aina mussutetua kun luki tenttiin. Nyt se on si vaihtunut kanelikorppuun. Ja pitää tehdä myös jotain käsityötä samalla, sen verran huonoissa kantimissa on keskittymiskyky että jos ei saa käsiä heilumaan niin ei kyllä pysty keskittymään lukemiseen.

Mutta toinen pääsykoekirja on kahlattu läpi, toista luettu 56s ja kolmas haettu kirjastosta. Tästä se lähtee. Joo joo. Huomasin jo että nyt lukeminen on aivan erilaista kun on takana se kolme kurssia historian opintoja, on jotain pohjaa mille rakentaa sitä tietoa minkä lukee. Vahvasti yritän uskoa itseeni vaikka se välillä onkin vaikeaa. Mutta! Sain kolmosen myös siitä Suomen historian jälkimmäisestä tentistä! Vähänkö olen ylpeä itsestäni, se kun ei ole mitenkään miun vahvinta alaa, itsenäisyyden aika nimittäin. Mutta jotain olen selvästi oppinut koska vastaukset on niin hyviä että saa kolmosia. Vaikka tiedänkin että jotta pääsen kevään pääsykokeesta sisään, miun pitää saada lähelle täysiä pisteitä koska miun yo-todistuksella ei kovin juhlita. Meillä on nyt sitten kaksi pääsykoelukijaa tälle keväälle, Laika päätti hakea kotimaista kirjallisuutta lukemaan. Uskon että son hänelle hyvä päätös, hän hyötyy siitä huomattavasti enemmän kuin nykyisestä tutkinnostaan vaikka toki tekee senkin loppuun. Samana päivänä on meidän pääsykokeet.

Asiasta kukkaruukkuun. Aboa tuolla aiemmin jo kyseli että käymmekö me bloggaajat tuolla keskustelufoorumin puolella. En ole aiemmin käynyt, alkuun vähän mutta nyt en pitkään aikaan, joten kävin sitten siellä kurkkimassa. Minähän viihdyin pitkään ja paljon setan keskustelufoorumilla, Pinkissä. Siellä on ihania ihmisiä mutta siellä on yksi tosi iso miinus, siellä ei ole mitään moderointia joten siellä saa mellestää rauhassa viagran tarjoajat ja muutkin. Tällä viikolla siellä viimeksi saatiin aikaiseksi semmoinen riita jota selvittämään olisi modea tarvittu. Mutta kun sitä ei ole ollut siellä kohta vuoteen. Tulee mieleen että setalle sillä ei nähtävästi ole niin väliä miten se foorumi siellä kieppuu tai kieppuuko lainkaan, mikä on mielestäni tosi sääli. Se on kuitenkin monelle tärkeä keskustelupaikka kaikesta mikä liittyy siihen että huomaa itsessään erilaisia piirteitä mitä muissa on.

2 kommenttia

pimazukka

8.2.2007 12:45

Sinähän tunnut olevan oikein hyvässä vauhdissa lukemisen kanssa - toisin kuin minä, ugh. Ehkä kokeilen kanelikorppuja.;>

sleepygay

8.2.2007 13:42

Sinähän näytätä päässen lukemisen makuun. Vautsi. Minä haen nyt vain ammattikouluun ja ammattikorkeakouluun, joten ei ole pääsykoekirjoja. Viime keväänä luin tosi laiskasti pääsykokeisiin, olin vain niin väsynyt yo-tutkinnon jäljiltä. Vaikka en kyllä siitäkään mitään huimia tuloksia saanut. Tosi hyvin on sulla tentit mennyt. :) Onneksi olkoon!