• Splenetic

Ahistaa...

Jep, edelleen hengissä. Ja keskellä eduskuntavaaleja. Katson juuri pienpuolueiden vaalitenttiä Areenasta (TV-luvan irtisanominen oli erittäin hyvä ratkaisu!). Ahistaa.

Edustajan hakeminen menee päin helvettiä. Millään ei ketään löydy. Eri aiheet olen priorisoinut, mutta silti kaikki onnistuvat kusemaan niistä ainakin yhden tärkeimpien päälle, vaikka olisivatkin samaa mieltä muista asioista.

Tuntuu, että vaikka kuinka olisi kyse puolueihmisestä, ehdokkaiden mielipiteet vaihtelevat rajustikin puolueiden sisällä. Sitten ovat nämä pienpuolueet, joiden perustana onkin, ettei puolueen johto määräile ehdokkaitaan olemaan tietyistä asioista tiettyä mieltä. Ja tätä olen miettinyt: miksi on vaalipiirejä? Siis nyt enää. Eikö kyse ole saada äänestää henkilöä, joka ajaa asioita jotka ovat minulle tärkeitä, ja näistä asioista yksi voi olla se oma maakunta? Miksi se maakunnan osuus on niin kova, että se on pakollinen?

Jos piirejä ei olisi, tietäisin tasan ketä äänestäisin, mutta kun hän on Pirkanmaan ehdokas. Ja Vaasa? Voi jumalauta! Aivan kuin jotkut eivät ottaisi tätä hommaa edes tosissaan, hyvä kuin edes monivalintaisiin vaalikoneisiin viitsivät vastata. Ja kysymyslistaani ei vastaile kukaan.

Pakko olla samaa mieltä niiden kanssa, joiden mielestä tarvittaisiin enemmän sitovia kansanäänestyksiä Sveitsin tapaan. Vaalit eivät oikein toimi tällaisena, kun samaan ääneen ympätään tuhat eri asiaa. Kuten M11-Jiri äsken sanoi, vaaleissa ei äänestetä esimerkiksi EU-tuesta taloudellisessa ahdingossa oleville maille, vaan äänestetään niitä jotka saavat siitä sitten sanoa.

Haluaisin kovasti äänestää, mutta äänestänkö nyt vain äänestämisen takia, enkä siksi että joukossa olisi joku jonka kanssa olen samaa mieltä? Voinko äänestää jotakuta, jonka kanssa olen tärkeistäkin asioista vähiten eri mieltä? Voinko olla äänestämättä kokonaan?

3 kommenttia

martin

27.3.2011 16:17

Aivan samoja ongelmia minullakn. Nyt satuin kuitenkin löytämään YLE:n vaalikoneelta minulle aivan ideaalisen ehdokkaan. Hän oli kolmesta keskeisestä kysymyksestäni ihailtavan samaa mieltä - perusteluissaankin. Huokaisen helpotuksesta, sillä mielelläni äänestän. Toivottavasti löydät edes tuon vähiten eri mieltä olevan ehdokkaan. Minä tinkisin hieman vaatimuksista ja kävisin ehdottomasti äänestämässä. Valitsemaansa ehdokkaaseen voi myöhemmin olla yhteydessä.

Rokkihomo

8.4.2011 19:04

Äänestä vaikka sellaista joka on joitain oleellisia asioita vastaan sinun kanssasi.

Ei kai kukaan meistä ole samaa mieltä keskenään kaikesta oleellisesta...

Splenetic

15.4.2011 17:03

Olen ottanut sellaiset viisi asiaa keskeisiksi asioiksi. Aika hienosti tuppaavat saamaan plussia ja kopauttamaan sen sitten johonkin marginaaliseen, mutta minulle tärkeään asiaan ja päätyvät bittigiljotiinille delete-napin avustuksella. Ja Rokkihomo: kyllä se Pirkanmaan ehdokas näkyy olevan aivan kaikesta samaa mieltä. Ainakin toistaiseksi. :)