• Scherzo

Multaa sormissa ja vähän kynsien allakin

Käytiin eilen hanin kera tuolla "maalla", eli ts. palstalla katselemassa kuinka plantut ovat muutaman päivän poissaolon aikana kasvaneet.
Ja olivathan ne!

Peruna on noussut, samoin porkkanat, punajuuret, kaalit, melkein kaikki!
Paitsi sitruunamelissa, jota en ole koskaan saanut kasvamaan siemenestä, en sisällä ruukussa, ulkona parvekelaatikossa, enkä avomaallakaan sitten näköjään. Perkele.

Ilmeisesti meidän pitää hommata palstalle uudet mustaviinimarjapensaat. Vanhoja on palstalla useampikin, mutta näyttävät, ja ovatkin kuuleman mukaan, ikivanhoilta raakeilta. Muutama oksa niissä näyttäisi olevan ja muutama marjakin tulossa, mutta ovat pahasti punkkien vaivaamia. Punaviinimarjapuska kyllä tosin näyttää satoisalta.

Keväällä istutetut vatut vielä odotuttavat itseään, parissa oksassa näyttää olevan lehtiä tulossa, mutta kovin kuivilta käppyröiltä muut näyttävät. Jos vaikka lähtisivät juuresta kasvamaan, juurelle tuli dumpattua sen verran runsaasti peitekariketta, ettei ihan pienimmät versot kovin helposti sieltä näy vielä. Ja karhunvatukkakin näyttäisi olevan elossa :-)

Tänä vuonna on vielä turha odotella runsasta satoa, mutta ehkä ensi vuonna muutaman vatun saisi jo vaikka pakastimeen astikin :P

1 kommentti

Harri

20.7.2009 19:52

Ostapa sitruunamelissaruukku. Kolme vuotta sitten ostamani ruukkutaimi on talvehtinut hyvin ja aloittaa kasvun jo aikaisin keväällä. Enkä ole talvisuojannut sitä mitenkään. Menestystä puutarhurille!