• RxCat

burnout'11

Tänään oli hieno päivä. Hela dagen kului puheviestinnän lopputyötä suorittaessa ja kun vihdoin pääset kotiin, niin pöydällä odottaa niin vino pino taas tehtäviä, että pahaa tekee. 3 vuorokautta n. 5 tunnin yöunilla (koko aikana) ajoi sitten raivarin partaalle. Keskittymiskyky katosi kuin maddie kidnappaajan mukaan ja mieli ei tehnyt mitään muuta niin paljoa kuin huutaa ja viskoa tavaroita. No onpahan sekin sitten koettu. Nyt alkaa jo olo vähän tasaantua kun sai kaiken niin valmiiksi ettei huomenna kellon soidessa tarvitse tehdä mitään muuta, kuin vetää peitto korville ja laittaa yle x3m aamulla soimaan. On muuten varmaan paskin radiosoittokausi kautta historian. Kesällä radiosta tuli niin hyvää musiikkia, että olo oli suorastaan maaninen. Nyt kun on kuunnellut 45 minuuttia samanlaista paskaa niin tekee vain mieli vaihtaa mp3 osioon. Luojan kiitos ylihuomenna on perjantai ja nollaus tulee olemaan sen mukainen. Ei siinä muuta kuin juhlimaan niin, että maksa, lompakko, omatunto ja pää halkeaa. Muutaman viime kirjoituksen asiasisältö on ollut aika liirumlaarumia ja pahoittelen sitä. Nyt vain ei oikeasti millään ole kerennyt kirjoittamaan mistään syvällisestä kun työhtahti on sama kuin piripäisellä työmuurahaisella. Sama jämähtänyt olo pysyy tiukassa kuin vinoon lyöty naula. Mieli tekisi vetää kunnon irtiotto ja muuttaa vaikka samantien asumaan jonnekkin aurinkoiseen paikkaan. No velvollisudet eka ja sitten vasta huvit. Pimeän aiheuttama masennus alkaa nyt ottaa viime metreillä todella lujaan otteeseen, joten toivotaan ettei suurempia takatalvia tule. Rahaa tosin on tullut säästettyä jonkin verran joten pian voisi tehdä jotain tositosi kivaa. EI mulla oikeastaan muuta. Muistakaa syödä valkosipulia. se pitää mielen virkeänä ja epätoivotut ihmiset kaukana.