ranneliike.net
Tunnus    Salasana    
  


lepakkolaakso.net
kimmoliisa.net
dtm
Ravintola Fenix
www.miestenkesken.fi
rk teknik
referenssi.net - syrjintäselvitys
Palveluoppaassa mukana
Lilith
Lilith perustettiin 12/1996. Osk laajentui musiikista ja tapahtumista monipuoliseksi kulttuuritoimijaksi. Demokraattisen Lilithin toimivaa kulttuuri-yrittämisen mallia kehitetään jatkuvasti. Lilith on vanhimpia kulttuurialan uusosuuskuntia Suomessa.

Blogit: Rokkihomokokemuksia: Kommentit

There are lot of things if I could I re-arrange
Kirjoitettu: 04.05.2010, 12:52:26 (Muokattu: 04.05.2010, 13:09:55)
lauloi Bono noin 20 vuotta sitten.
Noin 200 vuotta sitten yksi lopulta vähän vähemmän asioita loppuun saakka miettinyt kaveri
taas meinasi että historia on loppu, mitään oleellista ei enää tapahdu.(*)
Ja noin 2000 vuotta sitten yksi itseään melko ison tekijän perillisenä pitänyt kaveri veti maailman menoa yhteen
että katsellaanpa vaan taivaan lintuja.

Ihan oivia ajatuksia toki kaikki. Eniten allekirjoitan Bonon riimiä, vaikka minkäs teet;
pitää sietää mitä ei voi muuttaa.

Viikkoon on mahtunut paljon, ja myös ikävää.

Kaikkein ikävintä akuuttia ovat nettikeskustelut.
"Jawara" yhtenä.
Kommentit Jyri Jaakkolasta toisena.
Kuten yksi yhdessä sellaisessa vaan totesi: "sisäinen ääni varoitti että älä saatana mene".
Tsekkaamaan niitä.
Nettikeskusteluja.
Ja kertoi ettei mennyt, paitsi trusted sitellaan.
No minäpä menin.
Hyi saatana.
Vade retro.

- - -

(* Hegel.)

Kommentoija: LNwCoB | Kirjoitettu: 20.05.2010, 16:30:30
Haa, Hegelkö jo edelsi sitä yhtä Bushinkin hallinnossa ollutta... kuka se nyt oli ... sitä "Historian loppu" -tyyppiä, jonka nimen nyt unohdan...

Kommentoija: LNwCoB | Kirjoitettu: 20.05.2010, 16:31:13
Fukyama.

Kommentoija: Rokkihomo | Kirjoitettu: 20.05.2010, 23:22:44
Francis Fukuyama. Amerikkalainen tilaushistorioitsija, 90-luvun alkupuolella kirjoitti, ja hyväksyvää kohua nostatti pienen hetken.
Perusti teesinsä ensisijaisesti juuri Hegeliin - ja länsimaisen kapitalismin voittoon.

Ja sehän taas on jotakuinkin yhtä häilyvää kuin Napoleonin voitto Hegelin aikana.

Kommentoi bloggausta

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida toisten blogeja.

[ Blogien etusivulle | Uusimmat bloggaukset | Blogipalvelun ohjeet | Blogilista ]

  Mainonnan paikka  
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2010 - Tietoa meistä - Yhteystiedot - FAQ - Käyttöehdot