Mun rakas äiti mut luokseen pyys ja antoi mulle kirjekuoren mis oli loput mulle luvatuista rahoista. Hän pyys ettei siskolle kerrottais koska muuten se kateelliseks tulis ja vaatii alkais samanlaista summaa ittelleen...
Iloisena äitiini halasin ja sanoin et nyt mun sohva ja nojatuolit lentää ensiks ulos mun olkkarista. Niin kyllästyny niihin oon vaikka ei niillä ikää vielä oo pariakaan vuotta kai. Äiskä kauhistui ja huudahti et miten voin niin kauniista huonekaluista luopuu et hän itsekin vois ne mielihyvin ottaa. Sanoin et ensiks ajattelin ne huutonetissä myydä ja jos en tarpeeks saa niin sit heitän vaan roskiin. Äiskä sanoi et hän ymmärtää et olin niistä rahaa odottanu ja et hän voi vähän nostaa summaa jos suostun hänelle myymään. Hetken mietin ja päätin et diiliin kannatti suostuu...
Lopuilla rahoilla ajattelin vaatekaappii päivittää koska tuntuu ettei mikään summa siihen oo koskaan tarpeeks. Niin hullulta ku se kuulostaakin sanoa mut tuleehan laadukkaat vaatteet ihan törkeen kalliiks :/ Mut toisaalta mihin mä rahaa törsäisin ellen elämiseen? Ne joilla perhe on joutuu maksaan lainoja ja kaikenlaisii kuluja mitkä siihen perheeseen uppoo. Kun yksin elää on vähän enempi varaa hemmotella itteensä vaikka oikeesti mun tuloilla sitä varaa ei kuitenkaan olis...
Niinpä aloin jo vaatekaappii penkomaan ja roskiin kantaan kaikkee semmosta mitä ei enää päälle kehtaa laittaa. Vähän ehkä turhamainen oon mut leikkelin paidoista hihoja ynnä muuta et kukaan ei ryhtyis roskista penkomaan mun pois heittämää kamaa ja ettei kukaan naapuri vastaan tulis mun vanha paita päällä :/ Tietty jonnekin kauemmas kirppikselle olis voinu viedä mut ei mulla oikeesti aikaa eikä mahiksiakaan oo ryhtyy mitään isoja laatikoita raahaan...
Vähän alkaa jo tää harmaa syksy masentaan ja töiden jälkeen vähän liian usein jää sohvalle herkutteleen ja telkkuu tuijotteleen ku vois kaupungille lähtee jotta taas jonkun kivan miehen elämäänkin sais ;)
