Mulla on ikävä. Jotain. Mitä mulla ei ole koskaan ollutkaan. Voi sitä silti olla ikävä. Siihen tyhjään koloon jotain täytettä ettei olo olisi enää niin tyhjä.
Mä olen tosi iloinen sellaisten ihmisten puolesta joilla ei ole koloja. Mutta samalla olen hieman katkera, koska tulee sellainen lapsellinen "miks tol ei oo koloa vaik mul on?"-olo.
Mä olen toivoton romantikko ja aivan järjettömän hellyydenkipeä. Mä en tiedä rakastetaanko mua, jos sitä ei osoiteta fyysisesti. Mua pitää halata tai vähintääkin pukkasta olkapäällä. Fyysinen kosketus sanoo mulle että "haluan olla sun lähellä" mikä taas sanoo "olet kiva" mikä puolestaan merkitsee sitä etten ole täysin paska ihminen.
1 kommentti
mopsi22
23.7.2008 15:58
Ymmärrän kolot. Olen reikäjuusto. Niitä tulee koko ajan lisää, enkä ymmärrä miten ne pitäisi tukkia. Toisaalta, vaikka yhden tukkii, niin saattaa uusi ilmestyä tilalle.
Jotain kaipaa aina elämässään, uskoisin. Onkin ehkä se taito siinä, että oppii nauttimaan siitä, mitä on, eikä aina kaivata lisää. Rakkautta ei voi koskaan olla tarpeeksi.