ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Blogit: Kaikki turhat haaveet

Sivu 1 / 1 Blogia pitää Mist

Paluu todellisuuteen
Kirjoitettu: 21.11.2009, 00:08:19
Tilatiedoista puuttuu apaattinen. Taitaa puuttua monta muutakin mielentilaa.

Aiemmasta kirjoituksestani onkin paljon aikaa. Puolitoista vuotta. Tuona aikana luulin löytäneeni sen ihmisen jonka kanssa tulisin viettämään loppuelämäni ja menettää sen. Onnistuin elämään onnellisuuden kuplassa, missä hylkäsin kaikki ajatukset siitä, ettei suhde kestäisi. Olen naiivi, sen toki tiesin jo entuudestaan. Paskamaista on, että ensin kyseinen ihminen kaikin keinoin murtaa suojamuurini ja sitten selviää, että toinen valehtelee, pettää ja ties mitä muuta. Ja nyt sitten olen apaattinen, koska on parempi olla pohtimatta asiaa liiaksi ja tulla hulluksi prosessissa, kun en kuitenkaan saa vastauksia niihin kysymyksiin, joita haluaisin esittää. Onnistuin muutenkin tuona aikana hyväuskoisuuttani kusemaan elämäni niin totaalisesti, että en oikein tiedä mitä tässä enää tekisi.

Olen nyt pikkuhiljaa palaamassa takaisin tuosta kuplasta ihmisten ilmoille ja huomaan jälleen kaipaavani sitä naisyhteisöä, jota alunperinkin lähdin etsimään. En ole vielä uskaltautunut ulos baariin tai sinkkuryhmiin koska pelot ovat edelleen samat kuin aiemmin. Suurin ongelmahan on se, että on ulkopuolisen tunne eikä oikein tiedä miten ottaisi kontaktia. Samoin liikekannalla oleva porukka tuntui ainakin puolitoista vuotta sitten olevan iältään sen verran nuorta tai vaihtoehtoisesti vakiintunutta, etten osaa siinä löytää paikkaani. Tai sitten kävin väärissä paikoissa.

Haluaako joku vinoporukka adoptoida kohta kolmekymppisen ongelmaisen naisihmisen?
Kommentit (1)

Ulkonäkökompleksista
Kirjoitettu: 27.06.2008, 09:39:34 (Muokattu: 20.11.2009, 21:57:11)
Usein kuulee sanottavan, että "kaikki ihmiset ovat kauniita", mutta enimmäkseen lause on kuitenkin vain lohduttavia helysanoja, vaikka jokaisesta varmasti löytyy ainakin yksi piirre, mitä voi sanoa kauniiksi. Kenties joskus harvoin joku ihminen saattaa todella ajatella oikeastikin juuri kyseisellä tavalla, mutta uskallan väittää tällaisten ihmisten olevan harvinaisuuksia. Ulkonäkökompleksini ei kuitenkaan ole niinkään kauneudesta - olen toki aina tiennyt, että en missään nimessä ole kaunis. Kaunis sanaa vain käytetään usein virheellisesti korvaamaan sanoja "kiinnostava", "puoleensavetävä", "haluttava", "seksikäs" ja "pantava", jolloin tulee helposti itsekin puhuttua kauneudesta.

Klassisella tavalla kauniit ihmiset ovat kauniita sanan perinteisessä merkityksessä, mutta itse toivoisin olevani enemmänkin positiivisella tavalla kiinnostavan näköinen, ja se taas riippuu paljon kokonaisuudesta. On mahdotonta sanoa, että mikä piirre ihmisessä on hyvä ja mikä huono, sillä vaikka yksittäinen piirre olisi kovinkin kaunis tai ruma, ei se yksistään käännä vaakakuppia kumpaankaan suuntaan. Voisin oikeastaan lopettaa kauniista ja rumasta puhumisen, mutta suomenkieli on kovin rajoittunut tältä osalta, sillä kaipaisin sanaa, joka tarkoittaisi: "miellyttävällä tavalla kiinnostavan näköinen". Pelkästään miellyttävä ei ole tarpeeksi informaatiota sisältävä sana tässä yhteydessä, sillä lopulta kyse on kuitenkin siitä, että onko omasta tai muiden mielestä nimenomaan hyvällä tavalla kiinnostava. Lisäksi on tietenkin "miellyttävät, mutta epäkiinnostavat" ja "epämiellyttävän epäkiinnostava" - vaihtoehtoa "epämiellyttävä, mutta kiinnosta" kovinkaan todennäköisenä, mutta ehkä sekin on mahdollista. Sen sijaan "perinteisessä mielessä ruma, mutta miellyttävällä tavalla kiinnostava" on hyvinkin mahdollinen.

Uskon kuuluvani kategoriaan "siedettävä, mutta epäkiinnostava", mikä tarkoittanee sitä, että kyllä minua nyt kestää katsoa, mutta minussa ei ole mitään sellaista, mikä herättäisi ihmisissä ystävyyttä kummempia tunteita. Ja vaikka kokonaiskiinnostavuus toki syntyy muustakin kuin ulkonäöstä, on ulkonäkö omana osanaan siinä kiinnostavuudessa kuitenkin. Luonteen kiinnostavuus saattaa olla puoleensavetävä, mutta mikäli ulkonäkö ei aiheuta minkäänlaisia reaktioita primitiivisellä tasolla, on lähtökohdat mielestäni aika huonot (ja edelleenkään en tarkoita, että ulkonäön pitäisi kuulua kategoriaan "kaunis", vaan siihen "miellyttävän kiinnostava").

Olen mielenkiinnolla seurannut keskustelua ulkonäöstä ja sen vaikutuksesta kumppaninvalintaan, ja olen saanut vahvistusta siihen, että pohdintoni osuvat oikeaan myös muiden kohdalla. On niitä, jotka syttyvät nimenomaan perinteisestä kauneudesta - ihailen heidän rehellisyyttään, että he myöntävät sen - ja sitten niitä, jotka etsivät niitä miellyttävästi kiinnostavia ihmisiä. Siitä sitten voidaan olla tietenkin eri mieltä, että onko näitä "epämiellyttäviä epäkiinnostavia", jotka ovat sellaisia kaikkien mielestä. Omasta kokemuksesta kuitenkin tiedän, että harvemminpa tuo oma ulkonäköni on kenenkään tunteita herätellyt.
Kommentit (0)

Ollakko lesbo vaiko eikö olla?
Kirjoitettu: 11.06.2008, 03:44:00
Jäin pohtimaan syitä omaan myöhäiseen ulostulooni (olkoonkin, että olen virallisesti vasta tullut ulos itselleni ja joukolle tuntemattomia internetin käyttäjiä, jotka eivät tiedä kuka olen), enkä ole onnistunut mitään selkeää vastausta rakentamaan. Olisi helppoa, mikäli vanhempani olisivat olleet jotenkin erityisen ahdasmielisiä tai olisin ollut viime päiviin saakka kiihkouskovainen. Vaikka syy ei ole kummassakaan, on molemmista asioista ehkä sittenkin palasia, jotka ovat osallisia kaapissa pysymiseeni.

Kun olin noin viidentoista vanha halusin korvakorun - nimenomaan vain yhden renkaan toiseen korvaan. Isäni tokaisi, että sitten kun olet vanhempi voit olla lesbo kaikessa rauhassa, mutta nyt et kyllä vain yhtä korvista ota. Tilanne on jäänyt mieleeni erityisesti kahdesta syystä: ensinnäkin muistan lukeneeni jostain lehdestä jonkin artikkelin, jossa nimenomaan puhuttiin, että homot ja lesbot käyttävät vain yhtä korvakorua ikään kuin tunnistusmerkintänä (ei minkäänlaista mielikuvaa, mistä moisen jutun olin lukenut, sillä en ole sittemmin vastaavaa kuullut), mutta vaikka en ajatellut itseäni lesboksi pidin ideasta, että olisi vain yksi korvis. Toiseksi olin hyvin ärtynyt siitä, että isän mielestä olisin lesbo, mikäli toteuttaisin ajatuksen. Tämä taisi myös olla ensimmäinen kerta, kun vanhempieni suunnalta tuli pieni vihje, että he epäilevät minun olevan naisiin päin - minua se vain ärsytti.

Teini-ikäisenä liikuin uskonnollisissa piireissä, eikä lesbous ollut enää minkäänlainen vaihtoehto minulle. Voin tosin melkoisella varmuudella sanoa, että en kuitenkaan teini-iässä erityisemmin tuntenut vetoa naisiin (tosin teini-ikäkin alkaa mielessäni olla melkoisen harmaata massaa hyvien unohdustaitojen ansiosta, että en varmuudella pysty sanomaan), mutta en tiedä voiko aikaa sinällänsä tutkia puolueettomasti uskonnollisten vaikutteiden tähden. Usko teki lopulta yhteentörmäyksen elämäni muiden arvojen takia - esimerkiksi juuri homoseksuaalien syrjimisen tähden, mitä en pitänyt hyväksyttävänä.

Sain jossain vaiheessa päähäni ajatukseni, kun en vieläkään ollut varsinaisesti rakastunut kehenkään, että en vain ole löytänyt sitä oikeaa miestä, joka saisi tunteeni hyrräämään ja joka tuntisi vetoa minuun. Myönnettäkööt, että minulla on kuitenkin pitkin ikääni ollut ihastuksia miehenpuoliin (tämän vuoksi en ole vielä niin varma siitä, että olenko varsinaisesti lesbo vai bi), mutta niitä on vuosien saatossa ollut hyvin vähän. Olen ollut hyvin nirso sen suhteen, että kehen ihastun ja on saattanut mennä vuosia, että kukaan ei vain kertakaikkiaan ole kolahtanut. Jossain vaiheessa kuvittelin olevani aseksuaalinen, mutta ymmärsin pian, että asian laita ei voisi olla kauempana todellisuudesta.

Tähän mennessä olen tuntenut vain vastenmielisyyttä niitä miehiä kohtaan, jotka ovat osoittaneet minulle kiinnostustaan. Elämäni aikana minulla on ollut yksi seurustelusuhde miehen kanssa, ja sitä ei voi oikein miltään kantilta katsoen sanoa vakavaksi. Itseasiassa ryhdyin seurustelemaan, koska en osannut kieltäytyäkään, vaikka olin koittanut vältellä tilannetta pitkän aikaa. Näin jälkeenpäin mietittynä asia on melko huvittava, ja aika hukkaan mennyttä aikaahan tuo oli varmasti molemmille.

Tämän yhden epämääräisen tapauksen lisäksi en siis ole seurustellut enkä näin ollen tuonut ketään vanhemmillenikaan näytiksi. Se taas johti pian siihen, että sain kuulla vihjailuja siitä, että kyllä sen tyttöystävänkin saa tuoda kotiin. Varmaan asia, jonka monet kuulisivat ilomielin, mutta olin jälleen ärtynyt asiasta. En kertakaikkiaan tiennyt mitä olin ja vaikka suhtauduin avomielisesti homoseksuaaleihin ja heidän oikeuksiinsa, en identifioinut itseäni kyseiseen ryhmään kuuluvaksi taikka erityisemmin edes pohtinut asian mahdollisuutta. Jotenkin suljin koko vaihtoehdon pois, koska vanhempieni mielestä olin ilmeiestikin lesbo. Ja kun sitten lopulta huomasin, että olin kuin olinkin kenties kiinnostunut naisista, oli mielessäni nimenomaan se, että vanhempani olivat niin monta kertaa asiasta vihjailleet ja olin joka kerta onnistunut asian kieltämään. Miten siinä vaiheessa enää muutat vastaustasi?

Mietin myös sitä, että voiko todellakin olla niin, että jos kiinnostukseni naisiin on herännyt niin myöhään, niin voiko se olla todellista? Osaltaan tähän vaikutti myös se, että kaveripiirissäni heterot ovat vähemmistönä, joten kun olin kerran tullut heterona ulos kaapista, ei minulla enää ollut oikeutta vaihtaa suuntautumistani. Tai jos tulisin ulos kaapista lesbona tai binä, niin tekisin sen vain, koska muutkin ovat. Muistan kyllä sen, että kun itseäni heteroksi väitin, oli pieni ääni päässäni toista mieltä, mutta vaiensin sen.

Kuitenkin huomatessani, että seksifantasiani ei ole enää kunnon seksifantasia ilman naista, vaan ainoastaan kuvitteellisella - vaikkakin kehittyneellä - dildolla leikkimistä, lieni minun pakko tulla siihen tulokseen, että en ihan heterokaan ole. Elättelin pitkään toivoa, että kohtaisin jossain naisen, johon rakastuisin ja joka rakastuisi minuun, sillä sellaisen jälkeen kaapista ulos astuminen olisi niin paljon helpompaa. Kyseisenlaisessa tapauksessa olisin saanut itsenikin vakuutettua siitä, että en vain tiennyt ennen kuin tämä yksi ihminen tuli elämääni. Mutta nyt joudun haparoimaan ajatuksineni ilman tuollaista tukikeppiä, sillä mitään naista ei tullut - ainoastaan kyllästyminen siihen, että vakuutan aina itselleni ja muille olevani hetero, vaikka tiedän että sitä en ainakaan ole.

Kerran ollessani humalassa, tulin ystävälleni kaapista ulos binä. Vuosi taisi olla 2002 tai 2003 - en ole aivan varma. Vuosi 2002 oli kuitenkin nimenomainen aika, kun tiesin - vaikkakaan en myöntänyt - että tunsin vetoa myös naisiin. Siitä lähtien on asia ollut työstämisen alla. Ehkäpä tarpeeni lokeroida itseni on turhan suuri, mutta kun heitin heterolapun roskakoriin, olisi tyhjään tilaan kiva saada jokin uusi raapustus. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, olisin melkein mieluummin identiteettini kanssa selvillä vesillä, vaikka olisinkin joutunut taistelemaan vanhempieni kanssa ja pelkäämään jopa hylkäämistä, kuin elänyt tässä sekamelskassa, joka pääni sisällä asian suhteen on.
Kommentit (3)

Anteeksi, mutta missä ne lesbot ovat?
Kirjoitettu: 09.06.2008, 21:05:02
Kun vihdoin pääsin itseni kanssa yhteisymmärrykseen, että taidan kallistua vinokkaaksi, ajattelin asioiden kenties sujuvan siitä eteenpäin helpommin kuin aiemmin. Kuitenkin sen sijaan, että olisin nyt saavuttanut jotain suurta ja hienoa, huomaankin olevani tuntemattoman taipaleen edessä, jolle ei ole saatavilla opasta, vaikka tietoa on pitkin ja poikin informaatioähkyksi asti.

Kenties perusoletukseni siitä toisesta maailmasta, jonka kuvitteelliset portit avasin, myönätessäni lesbouteni itselleni (tai kenties biseksuaalisuuteni - en ole vielä saanut tätä puolta täysin työstettyä itselleni), on täysin väärä. Ehkä tuota toista maailmaa ei edes ole olemassa ja olen odottanut liikoja. Myönnän eläväni melko usein omissa kuvitelmissani ja joskus olen miettinyt asioita turhankin tarkasti omassa mielessäni, jolloin todellisuus harvemmin pystyy vastaamaan tekemiäni haavelinnoja.

Suurin pettymys on ollut lesbo/bi-naisten epäaktiivisuus internetyhteisöissä. Ja se vähä aktiivinen joukko näyttäisi olevan samalla myös hyvin nuorta porukkaa, mikä on tietenkin mukavaa heidän kannaltaan, mutta minunkaltaisellani myöhäisheränneellä ei lopultakaan ole heidän kanssaan mitään yhteistä. Onko niin, että suurin osa päälle 25-vuotiaista lesboista elää elämäänsä internetin ulkopuolella ja vieläpä pariutuneena?

Kenties suurin harmistuksen aiheeni onkin nimenomaan se, että kaikki näyttävät olevan varattuja vakiintuneessa ja onnellisessa parisuhteessa tai vähintäänkin jo säätöä jonkun kanssa. Missä ovat heteromaailmasta niin tutut sinkkulaumat, jotka itkevät toisen puoliskon perään ja ovat vakuuttuneita siitä, että eivät koskaan löydä ketään? Toisaalta, jos tilanne on se, että suurin osa on pariutunutta kansaa lesbojen keskuudessa, niin minkälaiset mahdollisuudet niillä harvinaisilla sinkuilla on sitten enää löytää ketään? Rekrytoida heteroista joku omakseen?

Palatakseni kuitenkin vielä internetyhteisöihin, on päälimmäinen huomioni se, että homomiehiä näyttää olevan kaikkialla yllin kyllin ja heillä on foorumeita ja deittipaikkoja mielin määrin. Naiset siivuutetaan jollain omalla pienellä osastolla, jossa he sitten teoriassa voisivat keskustella keskenään. Aluksi ihmettelin naisten oman foorumin puuttumista, kunnes jouduin toteamaan, että syy taitaa puhtaasti olla siinä, että naisia ei näemmä kiinnosta keskustella keskenään - niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin.

Miesten ainakin näennäinen enemmistö Suomen LGBT-kulttuurissa näkyy myös klubi- ja baaritarjonnassa. Tosin asiaa hieman tutkittuani, vaikutti ilmiö esiintyvän muuallakin kuin Suomessa. Onko lesboja siis todellakin niin paljon vähemmän vai eikö heitä vain kiinnosta?

Luultavasti tarpeeni kuulua vahvasti nimenomaan lesboyhteisöön on näin alkuvaiheessa voimakkaampi, kuin kenties vuoden parin päästä, mutta tässä vaiheessa, kun en varsinaisesti edes löydä koko yhteisöä, vaan ainoastaan hajanaisia palasia sielät täältä, en tunne pääseväni edes alkuun. Pari ulkomaalaista, pelkästään lesboille ja bi-naisille tarkoitettua sivustoa onnekseni löysin, joilla aktiivisuutta on edes sanottavasti - tosin ottaen huomioon sivustojen kansainvälisyyden, on niissäkin yllättävän kuollutta.

Toivonko siis turhia, kun ylipäänsä kuvittelen löytäväni aktiivista lesboyhteisöä, johon voisin kokea kuuluvani vai onko se vain niin hyvin piilotettu, että en ole siihen vielä törmännyt?
Kommentit (3)

[ Blogien etusivulle | Uusimmat bloggaukset | Blogipalvelun ohjeet | Blogilista ]

Blogit

   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2018 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy