ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


lepakkolaakso.net
kimmoliisa.net

Kulmakahvio
Sinuiksi - tuki- ja neuvontapalvelu
www.miestenkesken.fi
Palveluoppaassa mukana
RK Teknik
Rakennustekniset kokonaisuudet lattiasta kattoon. Luomme Sateenkaaren löysin Rantein. Erittäin trendikäs rakennusalan yritys pääkaupunkiseudulla. Käy sivuillamme ja tiedät mistä ja mitä.

Blogit: Postiamasalta

Sivu 1 / 6 Blogia pitää Massa

Puistohomot
Kirjoitettu: 23.04.2014, 12:28:33 (Muokattu: 23.04.2014, 13:16:41)
Tämänkertaisen blogin innoituksena on toiminut Valdemar Melankon kirja "Puistohomot" samoin kuin eräs pitkäaikainen puistoisa ystäväni. Itse kirja koostuu homojen kohtauspaikoilla 60-luvun lopulla tallennetuista haastatteluista, joiden piti alun perin toimia tutkimusmateriaalina. Ne hautautuivat Melankon pöytälaatikkoon, kunnes vuosikymmenien jälkeen niistä syntyi lopulta kirja. Ei mikään kaunokirjallinen mestariteos, mutta ajan kuvana mielenkiintoinen.

Luulen, että suurimmalla osalla tämän sivuston ihmisistä ei ole mitään omakohtaista suhdetta ns. kruisailuun, joka oli olennainen osa homokulttuuria menneinä vuosikymmeninä. Jo eläkeikään ehtinyt ystäväni ei taas tunne ollenkaan puistojen ulkopuolista homoelämää. Luultavasti hänen elämänkertansa olisi huomattavasti viihdyttävämpi kuin Melankon "tutkimustyö", varsinkin kun ystäväni työnsä puolesta pääsi jatkuvasti matkustelemaan ja kruisailemaan ympäri maapalloa. Minulla on vastaavasti ollut ilo ja kunnia kuunnella värikkäitä tarinoita ja kätkeä omien tavaroitteni joukkoon hänen Raamattunsa opaskirja Spartacuksen.

Yleisesti kai ajatellaan, että kruisailukulttuuri kuihtui homojen yhteiskunnallisen aseman parantuessa. Melankon kirjan haastateltavistakin aika moni kaipasi vakavaa ja pysyvää suhdetta, jolloin puistoilu toimi lähinnä jonkinlaisena korvikkeena. Melanko toi myös esille naimisissa olevien kruisailevien ukkomiesten poikkeuksellisen suuren määrän. Useimmilla heistä tuskin olisi ollut tarvetta tai kiinnostusta elää pysyvässä parisuhteessa toisen miehen kanssa. Lisäksi on laskettava mukaan satunnaiset kokeilijat ja seikkailijat, joita ilmeisesti on ollut myös paljon. Kruisailuscene on siis aina ollut täynnä hyvin erilaisia ja eri lähtökohdista olevia ihmisiä.

Melankon kirjasta selviää myös, että suurin osa tuon ajan puistoakteista ei sisältänyt varsinaista sukupuoliyhteyttä. Kruisailukulttuuria on vuosien ja vuosikymmenien ajan vastustettu pelottelemalla tautien leviämisellä. Kuitenkin tavallisin seksuaalinen toiminto on kaikesta päätellen ollut yhteinen masturbaatio. AIDS:in tultua suuren yleisön tietoisuuteen kruisailun väitettiin olevan sen pääasiallinen levittäjä. Kuitenkin taudin levittänyt akti eli suojaamaton anaaliyhdyntä on yleensä tapahtunut jossain aivan muualla kuin itse puistoissa.

Kehitys on ollut hyvin kulttuurisidonnaista. Moni on aivan varmasti viime vuosinakin esim. Välimeren alueella törmännyt hyvin estottomaan käytökseen, jota meillä "suvaitsevaisessa" Pohjolassa pidettäisiin erittäin sopimattomana. Toki voidaan hyvin ajatella, että eteläisessä Euroopassa homot ovat pääosin vielä kaapissa ja tutustuvat toisiinsa anonyymisti "virallisten" baarien ulkopuolella. Kuitenkin Välimeren maiden puistoissa ja käymälöissä on todella helppo bongata mitä erilaisimpia vehkeiden heiluttelijoita, joiden käytöksestä paljastumisen pelko on todella kaukana. Suvaitsevaisuus ja vapaamielisyys eivät siis välttämättä ole missään yhteydessä toisiinsa.

Itse väittäisin, että kruisailukulttuurin alamäki kertoo eniten muuttuneesta suhtautumisesta koko seksuaalisuuteen. Globalisaation myötä seksuaalivähemmistöjen lainsäädännöllisissä oikeuksissa on tapahtunut myönteistä kehitystä. Vastapainona tälle perinteinen pohjoismainen ja aiemmin melko vapaamielinen suhtautuminen seksuaalisuuteen on muuttunut häveliäämmäksi. Isoissa länsimaissa, joista kulttuurivaikutteet nykyisellään imetään tänne Pohjolaan, ollaan oltu huomattavasti pelokkaampia kaikkea poikkeavaksi tulkittavaa seksuaalisuutta kohtaan. Kuten globalisaation etenemiseen kuuluu, isot eivät opi pieniltä vaan pienet isoilta. Maailmoituminen levittää suurten ja mahtavien maailmankuvan sellaisenaan pienempien kopioitavaksi. Pohjoisen pienet, avoimet ja ulospäin suuntautuneet alueet imevät uudet vaikutteet nopeammin kuin vanhat ja perinteikkäät kulttuurit.

Yksi uudenlaisen seksuaalisen maailmankuvan pääarkkitehdeistä on ollut feministinen liike. Uskoakseni tästä jopa tutkijat ovat aika lailla yhtä mieltä. Seksuaalisen vallankumouksen aikana eli hieman Melankon suorittamien puistohaastattelujen jälkeen syntynyt lumipalloefekti lähti liikkeelle, mutta muutti nopeasti muotoaan. Feminismi lähti tukemaan homoliikettä ja vähitellen nämä kaksi kietoutuivat tiukasti yhteen. Homot olivat ennen tunnettuja hedonismistaan ja vapaamielisyydestään, mutta vähitellen muuttuivat sisäsiisteiksi siveyden sipuleiksi. Pitkälti tämä oli taktiikkaa omien oikeuksien ajamiseksi, mutta myös feminismin ja homopolitiikan symbioosin voimistumista. Feministeille seksuaalisuus on monimutkaisten valtarakenteiden vyyhti, jossa heikommaksi leimattua osapuolta täytyy jatkuvasti suojella vahvemmalta. Silloinkin kun toimijat ovat tasa-arvoisia eivätkä itse kaipaa suojelua.

Puistohomoilu alkaa olla katoavaa kansanperinnettä, eikä se enää kunnolla mahdu nykyiseen keskiluokkaisuutta ja värittömyyttä palvovaan kulttuuriimme. Omat kokemukseni kruisailusta ovat hyvin vähäisiä, johtuen pitkälti omista erikoisista ja erilaisista tarpeistani ja mieltymyksistäni. Nuorempien siirryttyä baareihin ja nettiin, varsinkin Suomessa useimmat kruisailijat ovat myös jo kohtalaisen iäkkäitä ja näin ollen monen mielestä hieman epäesteettisiä. Bongatessani kruisailualueen kävelen kuitenkin sen läpi hyvin mielelläni, koska pidän niissä vallitsevasta seksuaalisesta jännitteestä. Niissä käyvät ihmiset ovat oman kokemukseni mukaan erilaisia kuin netti- tai baari-ihmiset. He ovat usein anarkistisempia, seksuaalisempia, villimpiä ja myös avoimempia. Tutustuttuani joihinkin heistä olen toisinaan kokenut myös hiljaista hyväksyntää, kun taas keskiluokkaiselle normihomolle on ollut yleensä täysin mahdotonta yrittää eläytyä omaan maailmaani.

Melankon kirjaa lukiessa huomaa helposti miten eri yksilöiden tarpeet ovat täysin erilaisia. Kuitenkin kaikkina aikoina niin homot kuin heterotkin kulkevat isoina laumoina kohti kulloinkin yleisesti hyväksyttyä unelmaa. Tämän vuosituhannen homokulttuuri on kopioinut heteronormatiivisuuden kaikki elementit haluten korostaa tavallisuutta ja yhteistä konservatiivisuutta. Koko ajan yhä tylymmäksi muuttuvan kapitalismin esimerkin mukaan pääpaino on omistamisessa. Minun poikaystävä, minun adoptiolapsi, minun koti. En halua tällä ajatuksella vähätellä lukuisia aitoja ja hyvin toimivia parisuhteita, vaan ainoastaan todeta mihin suuntaan normit meitä ajavat. Melankon kirjasta käy myös hyvin ilmi kuinka puistoja kiertelevien homojen välille syntyi yhteisöjä ja erilaisia nurkkakuntia. Vaikka seksikumppanit saattoivatkin olla osin tuntemattomia, puistojen kanta-asiakkaat olivat yllättävänkin yhteisöllisiä. Nykyisellään yhteisöllisyyden kadottua välittäminen kohdistuu ainostaan omaan perheeseen ja omiin läheisiin.

Valtavirrasta selkeästi poikkeavan poliittisen, kulttuurisen ja seksuaalisen maailmankuvani kautta ymmärrän puistohomoilua paremmin kuin hyvin. Seksin ei tarvitse olla kuin seksiä, omien ja kumppanin tarpeiden tyydyttämistä. Valtasuhteiden, alitajuntaisten merkitysten tai filosofisten kytkentöjen penkominen on seksin mystifioimista ja ylikorostamista. Sen kuinka tärkeä toinen ihminen sinulle on, ei tarvitse olla missään yhteydessä haluun harrastaa seksiä hänen kanssaan. Länsimainen vastuuta ja sitoutumista korostava seksuaalikäsitys tähtää ihmisten pitämiseen ruodussaan, jotta niitä olisi helpompi hallita. Kristinusko ja kapitalismi ovat vuosisatojen ajan patistaneet ihmisiä uhraamaan koko elämänsä työnteolle. Jos ihmiset puuhastelisivat keskenään ilman häpeää ja syyllisyyttä, kuka vaivautuisi enää paiskimaan töitä kellon ympäri maksaakseen sitä rivitalon lainaa? Avioliitto, perhe ja oma koti tulevat tunnetusti aivan törkeän kalliiksi. Kun menot kasvavat, ihmiset paiskivat entistä enemmän töitä, jolloin järjestelmä pysyy pystyssä.

Monilla miehillä seksuaaliset tarpeet ovat niin voimakkaita, ettei mikään ismi tai ideologia pysty niitä kokonaan kahlitsemaan. Syyllistämisen kautta miehet voidaan pakottaa elelemään "siivosti", mutta eläimellinen vietti purkautuu yleensä aina tavalla tai toisella. Sama tapahtuu jokaisessa kulttuurissa riippumatta kulloisenkin orjuuttajan nimestä tai agendasta. Kruisailukulttuuri on loistava esimerkki miehisen seksivietin voimakkkuudesta. Se on hyvin epäkorrekti käyttäytymismalli tässä nykyisessä "monimuotoisuuden" ja "moninaisuuden" maailmassamme, jossa useimmat monimuotoisuudet ovat yleisesti hyväksyttyjä, tuttuja ja turvallisia aseksuaalisia pohdiskeluja.
Kommentit (8)

ABCD
Kirjoitettu: 01.03.2014, 17:46:39 (Muokattu: 01.03.2014, 18:31:43)
Koska suomalaiset ovat nykyisellään hyvin erimielistä ja riitaisaa porukkaa, unelmoin usein tämän maan jakamisesta erilaisiin autonomisiin tai mieluiten aidosti itsenäisiin alueisiin. Mielipiteet hyvästä kehityksestä vaihtelevat niin laidasta laitaan, että tuntuu suorastaan mahdottomalta edes yrittää mahduttaa niitä yhteen. Jotta mahdollisimman moni suomalainen voisi tuntea elävänsä omaan maailmankuvaansa edes vähän paremmin soveltuvassa ympäristössä, tiemme voisivat siksi erota. Ihmiset tuntevat itsensä onnettomiksi, koska maailma yhdenmukaistuu aivan liikaa.

Hieman kärjistämällä on helppo jakaa tämän hetken suomalaiset arvojensa perusteella kolmeen pääryhmään. Vaikka näiden ryhmien sisältä löytyy myös erilaisuutta, uskoisin useimpien huomaavan oman paikkansa suhteellisen helposti. Suomessa on tilaa, joten siinä suhteessa maan pilkkominen kolmeen osaan ei tuottaisi ylipääsemättömiä ongelmia. Suurimmaksi esteeksi nousisikin EU, jonka intresseihin ei kuulu hyväksyä eriytymispyrkimyksiä. Käytännössä ainoa toimiva ratkaisu olisikin lakkauttaa kokonaan Suomi- niminen valtio, jolloin uudet syntyneet minivaltiot voisivat harkita uudelleen suhdettaan Unioniin.

Aloitamme parhaasta A-ryhmästä eli maatamme jo aika pitkään hallinneesta bisneshenkisestä ja länsimielisestä oikeistosta. Lohkaisemme heille kelpo rannikkkokaistaleen, Helsingin ja Turun välinen alue voisi tulla hyvin kyseeseen. Moderni ja urbaani kapitalisti ei viljele maata, joten asumiskelpoisuus määräytyisi uusien rakennettavien moottoriteiden vetävyyden perusteella eli matka-ajasta omakotialueelta toimistolle. Lienee sanomattakin selvää, että alueella A asuisi lähinnä hyvätuloisia lapsiperheitä. Laadukkaiden yksityiskoulujen opetus tapahtuisi kokonaan englanniksi, jotta vaativa bisnesmaailma avautuisi jo pienestä pitäen. Hieman hintava yksityinen terveydenhuolto olisi toki ruuhkatonta. Käytössä olisi Virosta tuttu tasaverotus, tosin prosentti laskisi kymmeneen. Alueella asuvien vaihtuvuus olisi varsin suuri. Samalla kun seutu vetäisi hyvien palkkojen ja alhaisen verotuksen takia nuoria osaajia magneetin tavoin, vanhenevat ja sairastuneet katoaisivat vähin äänin muualle. Alue A kuuluisi luonnollisesti NATO:on ja osallistuisi oman palkka-armeijansa kautta innokkaasti Yhdysvaltojen öljysotiin. Toki alueella olisi myös dynaamiseen markkinatalouteen olennaisena osana kuuluva halpatyövoima-alue, missä minimipalkkaa ei tunnettaisi. Paperittomille siirtolaisille tarkoitetut hökkelikylät sijaitsisivat aivan C-alueen rajoilla, jotta nämä tarvittaessa voisivat mennä anelemaan hyysäreiltä apua.

B-alue tukeutuisi nostalgiaan ja reippaaseen maalaiselämään. Koska perinnesuomalaiset tykkäävät mökkeillä, metsästellä ja kahlata metrin syvyisessä lumihangessa, he ottaisivat varmasti mielellään ruuhkatonta harvaan asuttua tilaa Itä- ja Pohjois-Suomesta. Tällä alueella ei asuta ahtaasti kaupungeissa, vaan tekohengitettäisiin jo kuolemassa olleita pieniä kyliä. Ongelmaksi tosin muodostuisi silloinkin työn löytäminen, varsinkin kun oikea B-mies joutuu todistelemaan miehisyyttään tekemällä asioita omin käsin. Remonttimiestä, maalaria, jopa seppää löytyy joka kylästä kunhan vaan jollain olisi rahaa palkata. Naiset ovat kiltisti palanneet kotiäideiksi, jolloin tarjolla olevat miesten työt jäävät miehille. Ja miehiä alueella olisikin moninkertaisesti naisiin verrattuna. Yksinäisten puutteessa elävien heteromiesten ruikutus hukkuisi mollivoittoiseen iskelmään ja kossupulloon. Alueella ei olisi yliopistoja, ainoastaan ammattikouluja. Suurpedot eivät kuljeskelisi puurakenteisten omakotitalojen pihoissa, vaan jokainen kävelemään oppinut poika olisi myös opetettu metsästämään. Hiihto ja yleisurheilu olisivat suurinta kansanhuvia. Runsas päivittäinen alkoholinkäyttö kuuluisi miehisiin rituaaleihin, mutta vaikeasti alkoholisoituneet joutuisivat kustantamaan sairastelunsa itseaiheutettuna. Kuri ja rangaistukset olisivat ankaria, maahanmuuttoa ja homoseksuaalisuutta ei olisi (ainakaan virallisesti).

C-alue luultavasti painottuisi Keski-Suomeen, entiset paperiteollisuuden työläiskaupungit olisi helppo muuttaa nykyisen punavihreän "suvaitsevaisuuden" pyhätöiksi. Punavihreiden määrä ja poliittinen painoarvo ovat olleet koko ajan laskussa, joten heidän lääninsäkin olisi tällöin hieman muita pienempi. Koska tämän ajan punavihreät eivät kaipaa sosialismia, alue joutuisi toimimaan markkinatalouden pelisääntöjen ehdoilla. C-alueella olisi maksuton terveydenhoito ja koulutus, mutta kaikkein lahjakkain aines katoaisi A-alueelle rikastumisen toivossa. Vastapainoksi Eteläinen Moottoritie toisi päivittäin ison läjän työnsä menettäneitä A-ryhmäläisiä ja siellä työskenteviä paperittomia siirtolaisia rukoilemaan ilmaista hoitoa. C-alueella oltaisiin hyviä järjestelemään kokouksia ja neuvotteluja. Kulttuurisihteereistä, sosiaalityöntekijöistä ja erilaisista neuvojista ja sopeuttajista ei olisi pulaa. Vastapainona B:lle, C-alue olisi hyvin naisvaltainen. C-naiset eivät kuitenkaan liikaa kaipaisi heteromiehiä vaan viihtyisivät mainiosti keskenään ja homomiesten seurassa. Päihteiden käyttö, seksikäyttäytyminen ja kaikenlainen epäterveellinen/itsetuhoinen puuhastelu olisi hyvin tarkasti säädeltyä ja valvottua. Porno olisi kiellettyä, alkoholi kallista ja muita loukkaava kielenkäyttö rikos ihmisyyttä vastaan. Alue olisi täynnä työväenopistoja ja kansalaisjärjestöjä. Ainakin yhteen vähemmistöön kuuluminen olisi suotavaa, koska positiivinen syrjintä toisi monia etuoikeuksia. Homous olisi suuresti arvostettu taipumus, mutta seksuaaliseen tekoon ryhtyminen vaatisi ensin asianmukaisen kurssituksen ja vähintään 25 vuoden iän.

Koska olen uhrannut tähän suunnitteluun kohtuuttomasti aikaa, toivoisin palkkioksi edes yhtä pientä saarta. Yksi tai useampi Ahvenanmaan saarista voisi käydä ihan hyvin. Haluaisin perustaa sinne vaihtoehdon D eli eräänlaisen Liberlandian turvapaikaksi niille harvoille, jotka vielä jaksavat uskoa vapaamielisyyteen ja kurittomuuteen. Lähtökohtana olisi se, ettei ketään saa tarkoituksellisesti vahingoittaa. Muita sääntöjä olisi hyvin vähän. Realismia olisi, että Liberlandia saisi helposti jonkinlaisen sikailualueen leiman. Toki sitä mainetta voisi mainiosti myös hyödyntää erilaisten päiväristeilyjen muodossa. Liberlandiaan ei voisi muuttaa pysyvästi asumaan ilman sitoutumista säännöttömyyteen, mutta ABC-alueiden puritaanit pääsisivät risteilyvieraina anonyymisti ja diskreetisti "irtautumaan arjesta" parin kympin sisäänpääsymaksua vastaan. Tarjolla olisi mm. jättiläismäinen Hyperalko, joka myisi puolet halvemmalla sitä mitä Superalko tällä hetkellä Tallinnassa. Löytyisi myös Amsterdamista tuttuja kahvikauppoja, punaisten lyhtyjen katuja ja lukuisia vilkkaita kruisailualueita. Liberlandiassa ei olisi ikärajoja, vaan jokaisella olisi samanlaiset oikeudet. Koulut olisivat vaihtoehtokouluja, joissa opetettaisiin kyseenalaistamaan kaikki tarjottu tieto. Ehkä jotkut saattaisivat kokea D-saaremme joskus myös hieman turvattomaksi, koska vapaamielisyys houkuttelee toisinaan myös niitä, jotka sitä käyttävät väärin. Mietoja huumeita (kannabis jne.) myytäisiin saaren omissa kahviloissa, mutta kovien varsinkaan suonensisäisten huumeiden käyttöä rantakiville heitettävine neuloineen en olisi valmis tukemaan.

Pervoilun ja kaikenlaisen hedonismin piristävän vaikutuksen lisäksi Liberlandia olisi myös mitä mainioin ympäristö erilaisten elämäntapojen kokeiluun. Vapauden hinta olisi tietenkin alhaisempi elintaso. Vaikka mantereelta tuleva viina- ja tupakkaralli olisi kuinka hurjaa tahansa, A-luokan elintasoa sillä ei mitenkään rahoitettaisi. Tosin yhtä lailla omilla alueillaan B-kirvesmiehet ja C-naissihteerit olisivat aika kaukana siitä. Nämä varmaankin purnaisivat kohtaloaan, mutta Liberlandiaan muuttava joka tapauksessa joutuisi etsimään onneaan muualta kuin tavarasta. Tällöin saari houkuttelisi myös niitä perheitä, jotka haluavat lahjoittaa jälkikasvulleen vapaan mielen orjuuttavan rahan perässä juoksemisen sijaan. Toimeentuloa jouduttaisiin miettimään yhteisesti ja yhteisöllisesti. Yksi soveltuisi paremmin korjailemaan asumuksia, joku toinen osaisi ehkä viljellä. Porukan kaunein saattaisi haluta esitellä itseään turisteille sopivaa korvausta vastaan.

Vaikka Libera Linen laivat kuljettaisivat lakkaamatta A/B/C- alueilta tulevia elämysmatkalaisia "kokouksiin" ja "kylpylöihin", poliittinen paine nousisi nopeasti sietämättömäksi. Naapurialueiden tv-kanavat olisivat ilta toisensa jälkeen täynnä puhuvia päitä kauhistelemassa milloin mitäkin Liberlandiassa tapahtuvaa. A-alueen johtajat vetoaisivat yhteisiin amerikkalaisiin arvoihin, B-äijät kristilliseen isänmaallisuuteen ja C-alueen naistoimikunnat ihmisoikeuteen olla nauttimatta elämästään. Vähitellen mediaan pumpattaisiin väitteitä saarella tapahtuvista hirveistä rikoksista kuten orjakaupasta ja jopa murhista. Mantereen "suvaitsevaiset" linkittelisivät omia huffingtonpostejaan, joissa sotilaallinen väliintulo nähtäisiin ainoana ratkaisuna. Koska pasifistisella saarella ei olisi omaa armeijaa, lopulta ei olisi mitään mahdollisuutta estää kansainvälisten joukkojen maihinnousua saarelle. Viranomaiset takavarikoisivat juotavat ja poltettavat, C-alueen tädit ottaisivat alaikäiset huostaan vanhemmiltaan ja lopulta koko populaatio vietäisiin käsiraudoissa mantereelle. B-alueen äijät kävisivät vielä ampumassa saaren vesilinnut ja viimeisenä kumiveneillään poistuvat kansainväliset joukot vetäisivät keltaiset teipit koko Liberlandian ympärille. Mutta ainakin hetken aikaa oltaisiin eletty!
Kommentit (0)

Muutos
Kirjoitettu: 08.02.2014, 15:01:54 (Muokattu: 08.02.2014, 15:31:15)
Blogini säännölliset lukijat eivät ole voineet välttyä huomaamasta tulevaisuutta kohtaan tuntemaani ahdistusta ja pelkoa. Osa tuosta pelosta on peräisin oman elämäni problematiikasta. On hyvin rankkaa huomata, ettei monia itseäni ahdistavia asioita pysty mitenkään muuttamaan. Niitä on kuitenkin todella vaikea myöskään aidosti hyväksyä väistämättömyyksinä, vaikka viisaiden sananlaskujen mukaan niin täytyisikin tehdä. Omien henkilökohtaisten pelkojeni lisäksi ahdistun valtavasti seuratessani maailman menoa. Ihmiskunnalla on käytössään ennätysmäärä tietoa, resursseja ja teknologiaa mutta vastapainoksi sivistys ja solidaarisuus voivat paikoitellen ennätysmäisen heikosti.

Suurin osa ihmisistä tuntuu ajattelevan, ettei yhteisiin isoihin asioihin kannata haaskata omia vähiä energioita. Ei ole aikaa, kapasiteettia tai jaksamista. Ja vaikka sattuisi joskus olemaan, omat vaikutusmahdollisuudet koetaan niin pieniksi ettei asioiden pohtimisessa nähdä enää mitään järkeä. Jotkut, kuten eräs hyvä ystäväni, ovat vaipuneet niin suureen kyynisyyteen, että katselevat ihmiskunnan ylä- ja varsinkin alamäkiä enää suurena viihdyttävänä spektaakkelina. Ystäväni puhuu popcornia mutustellen innostuneeseen sävyyn maailmanlopusta, joka ratkaisisi kaikki ongelmat. Sitten on olemassa niitä, jotka vielä jaksavat parantaa maailmaa. Toinen kaverini uskoo fanaattisesti kaiken hyvän olevan tulossa ehkä jo tänä vuonna. Hänen mukaansa internet vapauttaa orjat orjuuttajistaan, kaataa totalitariat ja suuressa finaalissa ihmiset lopulta luopuvat vapaaehtoisesti rahan vallasta siirtymällä lahjatalouteen. Humaani maailmankatsomus seuraisi perässä.

Jokainen meistä on elänyt varsin nopean muutoksen aikaa. Tällä vuosituhannella koko läntinen maailma on erilaisten poliittisten ja taloudellisten kytkösten kautta sitoutettu toisiinsa. Virallisten totuuksien kanssa kilpailevat vaihtoehtoiset ideat ja ratkaisumallit ovat vähitellen kadonneet, useimmat poliittiset päätökset tehdään käytännössä universaalin markkinatalouden ehdoilla. Samalla tavallisen pulliaisen mahdollisuudet vaikuttaa yhteisiin asioihin ovat kaventuneet radikaalisti. En ihmettele ollenkaan erilaisten salaliittoteorioiden suosiota, koska raha ja valta tuntuu liittoutuneen entistä tiiviimmin yhteen. Maailmoituminen ei ole lisännyt yhteisvastuullisuutta ja humaaniutta, lähinnä sen avulla on onnistuttu maksimoimaan globaalin eliitin taloudellinen hyöty. Siinä mielessä salaliittoteoreetikot ovat osuneet ihan oikeaan.

Samaan pakettiin on liittynyt olennaisena osana kulttuurinen yhdenmukaistuminen. Jotta globaalia maailmaa olisi edes vähän helpompi hallita, uudet sukupolvet ympäri pallon on saatu omaksumaan hyvin samankaltainen iloiseen kuluttamiseen perustuva arvomaailma, jossa yhteinen samaistuminen tapahtuu trenditietoisuuden ja yhteisen kielen kautta. Vielä parinkymmenen vuoden takaista kulttuurisesti hajanaisempaa maailmaa olisi ollut huomattavan vaikea hallita kollektiivisesti, mutta yhden sukupolven kadottua ja toisen kasvettua aikuisikään tilanne on muuttunut totaalisesti. Eikä kehitys tietenkään pysähdy tähän. Vähitellen uusien ikäluokkien myötä innostus pitää kansallisvaltioita pystyssä ja omia kulttuureita elossa romahtaa. En rakasta ylikorostettua nationalismia, mutta itse koen yhdenmukaistumisen aina lähtökohtaisesti pelottavana. Vaikka ostoskassit molemmissa käsissä juoksevat Massaihmiset pitävät itseään individualisteina ja kovinkin värikkäinä persoonina, keskinäinen erilaisuus on useimmiten kulutusvalintojen eikä arvojen erilaisuutta.

Voin kuvitella, että oma tulevaisuususkomme riippuu aika paljon siitä kuinka reiluina ja toivottavina olemme kokeneet viimeisten vuosien muutokset. Globaalin maailman arvot pohjautuvat maailman vahvimman ja vetovoimaisimman kulttuurin käsityksiin vapaudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Suomessa kaikkein innostuneimpia tästä kehityksestä ovat olleet oikeistolaisesti ajattelevat ihmiset. Ei ihme, sillä pohjoismaisen hyvinvointivaltion idea oli aikoinaan yhdistää kahden eri yhteiskuntajärjestelmän parhaat puolet. Globaali nykytalous taas pyrkii kaikenlaisten hidasteiden ja esteiden raivaamiseen pois puhtaan markkintalouden tieltä. Bisnesoikeistossa ymmärrettävästikin nähdään kaikenlainen yhdistyminen ja yhdentyminen huikeana mahdollisuutena kohti entistä suoraviivaisempaa kapitalismia. Vasemmiston ja kahden maalaispuolueen joukoissa tunnetaan paljon suurempaa epäluuloa. Homoyhteisöön kuuluvien suhtautumista koettuun muutokseen pehmentää varmasti se, että kulttuurinen ja poliittinen yhdenmukaistuminen on tuonut mukanaan aitoa parannusta omaan tilanteeseen. Nykyinen amerikkalaisiin arvoihin perustuva globaalikulttuuri kun suhtautuu myötämielisesti homoihin ja torjuu rasismin.

Koko tämä kehitys on viime vuodet edennyt huikealla nopeudella, raivaten kaikki mahdolliset esteet tieltään. Itseni kaltaiset turhautuneet toisinajattelijat ovat jääneet omiin nurkkakuntiinsa pyörittelemään vaihtoehtoisia ja usein valitettavan epärealistisia ratkaisumalleja. Kun media on lähes kaikkialla keskittynyt hyvin harvoihin käsiin, ei ole ihme ettei kritiikki kovinkaan usein kantaudu kauas. Valtamedian intresseihin ei kuulu julkaista hallintoa horjuttavaa kritiikkiä vaan kaikki tyytymättömyys yritetään dumpata eri tavoin erehtyneiden yksilöiden niskaan. Sama temppu tuntuu toimivan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen eli valtaeliitin arvostelun sijaan keskitytään lynkkailemaan valtion laskuun taksilla ajelevia ministereitä tai tuheroista twitteröiviä urheiluselostajia. Syntyy mielikuva, että järjestelmä kyllä toimisi kunhan yksilöt saataisiin tavalla tai toisella kuriin.

On selvää, että tarvitaan jotain todella radikaalia ja mullistavaa, jotta kehitys saisi lähivuosikymmeninä toisenlaisen suunnan. Kreikassa ja Espanjassa se jokin voi olla taloudellisen vararikon ja yleisen köyhtymisen kautta noussut muutoshalu. Tähän saakka eteläisten kriisimaiden tyytymättömät ihmiset ovat ainoastaan hiljaa syrjäytyneet, jättäneet äänestämättä ja mellakoineet kohtalaisen sivistyneesti. Jos köyhtyminen jatkuu ja puutteessa elävien ihmisten määrä tuplaantuu tai jopa triplaantuu, jotain aivan varmasti alkaa jo tapahtua. Siitä voisi lopulta lähteä jonkinlainen lumipalloefekti, joka vyöryisi Arabikevään lailla yli koko eteläisen Euroopan. Suomalaisten enemmistö luultavasti tyytyisi naureskelemaan ylimielisesti "manjaanamaiden" tapahtumille, mutta vähitellen myös täällä heräisi tietoisuus siitä, että on sittenkin olemassa useampi kuin yksi vaihtoehto.

Silti on aika surullista myöntää, että nykyisen poliittisen ja taloudellisen järjestelmän romahtaminen johtaisi hyvin todennäköisesti erilaisten äärioikeistolaisten ja fasististen liikkeiden rajuun nousuun. Samalla kun keskinäiseen solidaarisuuteen perustuva perinteinen vasemmistolainen ajattelu on leimattu muinaisjäänteeksi ja epärealistiseksi haihatteluksi, yhtä lailla vanhoihin oppeihin perustuva fasismin rajoilla liikkuva äärioikeistolainen kunnian kulttuuri on koko ajan yhä varteenotettavampi haastaja. On ihan oikeasti olemassa vaara, että nykyisen järjestelmän romahdus johtaisi aika pitkään pilottitakkien ja nahkapäiden aikakauteen. Kärjistetysti sanoen entiset punanuttuiset kommarityöläiset ovat tänä päivänä potentiaalisia uusnatseja. Muutos pelkän muutoksen vuoksi ilman humaanimpaan maailmaan tähtäävää pyrkimystä voisi olla jopa katastrofaalinen. Mutta yhtä lailla nykyinen tie on johtamassa dystopiaan, hieman erilaiseen tosin.

Täältä Suomesta katsottuna on hyvin vaikea uskoa nopeisiin muutoksiin. Toivon hartaasti, että seuraavat sukupolvet pystyvät hyötymään muiden maanosien taloudellisesta vaurastumisesta. Nousevat talousmahdit kuten Kiina eivät ole olleet tunnettuja kovin kummoisesta humanismista ja pehmeämmistä arvoista, mutta ainakin niiden nousu tulee tuomaan muutoksen yksinapaiseen maailmaan. Tällöin ehkä myös suomalaiset alkavat vähitellen taas hakea omia kulttuurivaikutteitaan ja samaistumisen kohteitaan muualta kuin yhdeltä tarkkaan rajatulta alueelta. Itse uskon vakaasti kulttuurin olevan avainasemassa ihmiskunnan herättämiseksi ruususen unestaan. Ihmiset kun kulkevat sen viiteryhmän ehdoilla, johon he itse mieluiten haluaisivat kuulua. Jos jonain päivänä kaikki tällä hetkellä oleva coolius muuttuisi kerta heitolla myötähäpeäksi, koko korttitalo vähitellen romahtaisi. Toisin kuin taloudellinen ja polittinen harvainvalta, länsimainen henkinen orjuus on pääosin aivan vapaaehtoista. Siitä voi päästä eroon sanomalla ääneen: "Minä en halua kuulua tähän joukkoon".
Kommentit (1)

Oman onnensa seppä
Kirjoitettu: 22.12.2013, 11:15:24 (Muokattu: 22.12.2013, 11:43:58)
Useimmissa suomalaisissa kodeissa joulua odotellaan luultavasti melko iloisissa merkeissä. Tuohan se kaivatun tauon työntekoon tai opiskeluun sekä tilaisuuden tavata läheisiä ihmisiä. Mutta kuten hyvin tiedämme, osalle meistä yksin vietetty joulu voi olla todella stressaava kokemus. Unohdetut ihmiset kun ovat erityisen unohdettuja juhlapyhien aikaan.

Itse olen viime viikot murehtinut entisen naapurini tilannetta, johon on vaikea löytää riittävän nopeaa ratkaisua. Kyse on äitinsä kuoltua yksin jääneestä aikuisesta kehitysvammaisesta, joka on yrittänyt sinnitellä omassa asunnossaan kuten äidin toive aikoinaan oli. Pojan vammaisuus oli äidille niin kova pala ettei mitään tutkimuksia koskaan tehty eikä apua haettu. Äiti hoiti poikaansa yksin syrjässä katseilta ja pakkomielteisesti uskoi tämän pärjäävän omillaan kun sen tilanteen aika tulisi. Todellisuus on kuitenkin osoittautunut toiveajattelua karummaksi, loputon yksinäisyys on yksinkertaisesti liian kova paikka.

Läheinen ystäväni taas on kantanut huolta tyttärestään, joka saa vähän väliä sekavia itsetuhoisia riehumiskohtauksia. Lyhyen tarkkailun tai "hoidon" jälkeen tytär lähetetään seuraavana päivänä kotiin ilman sen kummempia kontrollikäyntejä ja sama toistuu aina uudelleen. Jokin aika sitten tyttären ystävätär oli hirttäytynyt sairaalan vessaan, kun ei ollut saanut omiin ongelmiinsa toivomaansa hoitoa. Joka puolella valitellaan valtavaa ruuhkaa, kiirettä ja puutteellisia resursseja. Televisiossa ja lehdissä puhuvat päät vaativat lisää entistä rajumpia leikkauksia ja säästöjä.

Kun seuraa julkista keskustelua, on helppo huomata miten erilaiselta todellisuus näyttää eri yhteiskuntaluokista katsottuna. Hyväosaisen mielestä "hyvinvointivaltiosta" on tullut liian kallis, rikkaat maksavat veroja kohtuuttomasti ja jokaisen pitäisi pystyä olemaan "oman onnensa seppä". Määrällisesti suuri keskiluokka haluaa ymmärtää näitä ajatuksia, koska ne kuvastavat tämän ajan henkeä ja ajan hengessä halutaan elää. Hyväosaisista harva tarvitsee julkisia palveluita, kun taas keskiluokkaan kuuluva käyttäisi niitä mielellään, jos löytyisi jotain tasokasta, "räätälöityä" ja juuri itselle sopivaa. Jäljelle jää vielä suomalainen alaluokka, joka on täysin tukien ja julkisten palvelujen varassa. He ovat usein muita huonokuntoisempia, huonotuulisempia ja luoja paratkoon näyttävät aika köyhiltä. He eivät ole suosituinta seuraa, keskiluokkainenkin mielellään hengailee niiden kanssa, joilla on tyyliä, rahaa ja positiivisuutta. Näin omasta Suomestamme on vähitellen tullut myös eräänlainen luokkayhteiskunta.

En ole vielä niin katkera ja kyyninen, että ajattelisin ihan jokaisen hyväosaisen olevan kylmä ja ahne. Kysymys on aika paljon siitä, että ääripäiden maailmat eivät yksinkertaisesti kohtaa. Kaikki te, jotka olette joskus katselleet paikoitellen oikein hauskaa ruotsalaista Solsidan-sarjaa, ymmärrätte mitä tarkoitan. Ilman henkilökohtaista kokemusta on yllättävän vaikea kuvitella miltä toisenlainen arki tuntuu. Jos hyväosaisella ei ole omassa ystäväpiirissään yhtään oikeasti köyhää, on vaikea myöskään ymmärtää miten totaalista elämän yleinen ankeus voi pahimmillaan olla. Silloin on helppo ajatella vähäosaisten olevan ainoastaan pummeja ja huijareita, likaisia käsiä omalla kukkarolla. Vastaavasti voin aivan hyvin myöntää, että minun itseni on vaikea kokonaan eläytyä varakkaiden ongelmiin. Luultavasti silläkin puolella kärsitään monenlaisista murheista.

Lopulta aina palataan asioiden tärkeysjärjestykseen. Kun rahat ei riitä ihan kaikkeen, on tehtävä valintoja. Köyhä pohtii syökö tänään maksalaatikkoa vai hernekeittoa, kun samaan aikaan maan hallitus puntaroi satsattaisiinko lisää kilpailukyvyn parantamiseen vai yritetäänkö ihmisille tarjota kattava sosiaaliturva ja hyvää hoitoa. Oma kotikaupunkini Espoo on jo pitkään ollut suomalaisen yhteiskunnan edelläkävijä. Yhtenä koko maan varakkaimmista kaupungeista Espoo ei ole nähnyt tarpeelliseksi investoida liikaa julkisiin palveluihin. Varmaan taktiikka on ollut osin tarkoituksellinen, on salaa toivottu köyhien katoavan vähin äänin naapurikuntiin. Sisään tulee koko ajan uusia varakkaita lapsiperheitä, jotka pystyvät ostamaan palvelunsa yksityiseltä sektorilta. Jäljelle jääneet köyhät jonottavat ja jonottavat.

Erilaisissa kommenteissa (joskus tälläkin sivustolla) on viime aikoina kopioitu Päivi Risikon kaltaisilta humanisteilta peräisin olevia kliseitä tyyliin paha "passivoiva sosiaaliturva" ja vastaavasti autuaaksi tekevä "aktivoiva ja vastikkeellinen" versio samasta asiasta. Järjestetään vajaakuntoisille ja huonovointisille kallispalkkaisia ohjaajia ja kouluttajia, jotka paimentavat reppanoita erilaisiin pakkotöihin. Jätetään terveydenhuollon ja vanhusten ongelmat huomiotta, koska tällä hetkellä isompiin remontteihin "ei ole varaa". Ahdistunut kehitysvammainen ex-naapurini saa odotella ja odotella, jotta jotain apua tilanteeseen löytyisi. Kaikesta päätellen mitään ei ole tapahtumassa vielä moneen kuukauteen ja kevään edettyä kohti kesää taitaa olla jo liian myöhäistä. Jonottaminen ja odottaminen karaisee ja nöyristää, jolloin "passivoivan" ja "vastikeettoman" avun saapuminen tuntuu varmasti sitten aikanaan vielä enemmän taivaan lahjalta.

Asioilla on kuitenkin aina myös toinen puolensa. Vaikka köyhyyteen voikin vaikuttaa poliittisin päätöksin, itse yksinäisyys ei poistu jakamalla lisää rahaa. Suomessa on aivan tolkuton määrä eri tavoin syrjäytyneitä ja loputtoman yksinäisiä ihmisiä, joita kukaan ei kaipaa. Aika usein he eivät kelpaa seuraksi edes toisilleen. Vammainen ex-naapurini kuljeskelee ympäriinsä yrittäen löytää satunnaisia ihmisiä, joiden kanssa voisi vaihtaa muutaman sanan. Saman talon asukkaista moni kääntää katseensa pois eikä tervehdyksiin vastata. Pelätään häiriötä, vaivaa tai ripustautumista. Kuitenkin kyse olisi muutaman minuutin menettämisestä silloin tällöin, kuulumisten vaihtamisesta. Sen ei luulisi olevan ylivoimainen tehtävä kenellekään, oli sitten kiireinen bisnesmies tai köyhä pummi. Suomessa on perinteisesti naureskeltu vähän pilkallisesti muiden kulttuurien "turhille" kohteliaisuuksille ja pinnallisille toivottelemisille. En tiedä kuinka paljon "aidompaa" ja vähemmän pinnallista on kohdella toista kuin ilmaa.

Tuloeroilla tai luokkajaolla ei tunnu olevan vaikutusta suomalaisen kulttuurin erityspiirteisiin. Yhtä lailla muut köyhät ja syrjäytyneet tulevat vammaisen miesparan juttusille vasta silloin kun yritetään pummata rahaa. Velkoja ei tietenkään koskaan makseta vaan rahoja takaisin pyydettäessä käännetään tylysti selkä. Alkoholisteilla, työttömillä tai edes muilla vammaisilla ei tunnu olevan aikaa tai halua haaskattavaksi turhaan pyyteettömään jutusteluun yksinäisen miehen kanssa. Tuntuu että omaan itseensä käpertyminen, nurkkakuntaisuus ja huonot sosiaaliset käytöstavat vaivaavat koko kansaa riippumatta iästä, sukupuolesta tai varallisuudesta. Tietäen suomalaisten kohtuullisen hyvän koulutus- ja sivistystason, minusta se tuntuu varsin kummalliselta. Fiksuna itseään pitävältä kansakunnalta voi joissakin asioissa hyvällä syyllä vaatia vähän enemmän.

Ottaen huomioon suomalaisen yhteiskunnan hyvän fyysisen turvallisuuden ja satunnaisen väkivallan vähäisen määrän, ihmiset ovat imeneet itseensä käsittämättömällä innolla kaiken roskalehtien lietsoman pelottelun. Meillä ei ole mitään erityistä syytä suhtautua tuntemattomaan ihmiseen lähtökohtaisen pelokkaasti. Iltapäivälehtien nimellä kulkeva saasta on tehnyt aivan kaikkensa saadakseen ihmiset linnottautumaan koteihinsa sadan turvalukon taakse. Tuntemattomille ei puhuta, riskejä ei oteta. Vanhukset pelkäävät sisälle tunkevia varkaita, "valveutuneet" äidit ja isät levittelevät netissä vihjeitä koulun vieressä nähdystä epäilyttävästä pakettiautosta. Yksinäinen koulupoika jatkaa pallon potkimista seinään ilman että naapurin setä uskaltaisi tarjoutua maalivahdiksi. Koiraa ulkoiluttava täti kulkee nukkumalähiössään ainoastaan hyvin valaistuja reittejä, koska kaikkialla vaanivat veitsimurhaajat kuitenkin ovat taas vapaalla jalalla, kun lööppien mukaan murhasta selviää nykyään ehdonalaisella.

Sairaiden, epäesteettisten ja moniongelmaisten ihmisten kanssa puuhastelu ei tunnu kovin trendikkäältä tavalta parantaa maailmaa. On tietysti paljon tyylikkäämpää kerätä netissä nimiä ihmisoikeusaktivistien vapauttamiseksi tai huolehtia sademetsien kohtalosta. Itseään lähellä olevien yksilöiden huomioiminen on kuitenkin nopein ja tehokkain tapa vaikuttaa. Jos me kaikki sitoutuisimme uhraamaan muutaman minuutin silloin tällöin tavalliseen arkipäiväiseen kanssakäymiseen erityistä huomiota tarvitsevan kanssa, silloin kenenkään ei tarvitsisi jaksaa yksin enempää kuin mihin on voimia. Yksi ainoa "tukihenkilö" kun ei voi ihan joka sekunti olla tarjoamassa apuaan yhdelle ja samalle ihmiselle tai muuten on kohta itse autettavan asemassa. Yhteisöllisyys voi olla sanana kulunut klisee, mutta se on yhä edelleen todistetusti toimiva tapa vähentää yksinäisyyttä.
Kommentit (4)

Syrjässä
Kirjoitettu: 21.10.2013, 18:38:21 (Muokattu: 21.10.2013, 19:32:15)
Viime viikkoina on valtamedian puolella kauhisteltu sossupummeja, vaadittu vastikkeellista sosiaaliturvaa ja kerrottu mitä ihmeellisempiä tekaistuilta haiskahtavia tatusatuja köyhien ja eri tavoin syrjäytyneiden syyllistämiseksi. Liian hyvältä sattumalta tuntuu sekin, että samoille viikoille ovat osuneet Risikoiden ja kokkarenuorten avautumisista sinkoilleet kökkäreet.

Itseltäni puuttuu monenlaisia käytännön elämässä tärkeitä taitoja, mutta syrjäytymiseen liittyvää pitkäaikaista kokemustani kukaan ei ole vielä kehdannut kyseenalaistaa. Kuten tuttuni usein muodikkaan ironisesti sanovat, ihmisistä tulee joko kunnollisia hyviä kansalaisia tai masoja. Jotkut pääsevät pitkälle elämässään, toiset masentuvat ja masantuvat. Masojen ja muiden kaiken maailman syrjäytyneiden tehtävänä on toimia kävelevinä huutomerkkeinä ja elävinä varoituskolmioina, jotta muilla olisi edes vähän parempi itsetunto.

Suomalainen määrittelee suhteensa tähänkin aihepiiriin lähes pelkästään työn kautta. Oikeistolaiset kiehuvat raivosta, koska yhteiskunnassa on ihmisiä, joiden elättämiseen täytyy haaskata verorahoja. Niinsanotut hyvää tarkoittavat hyysärit taas säälivät syrjäytyneitä, koska nämä eivät pääse töihin. Niinpä koko mylly pyörii sen ympärillä, miten eri tavoin vajaakuntoiset saataisiin ihan minne vaan päivähoitolaan, jotta nämä tekisivät ihan mitä tahansa "sopeuttavaa". Välillä syödään muoviiin pakattua kokojyväsämpylää ja salaattia, jotta maksakin saa hieman levätä.

Ihmisten käsitys yhteiskunnan laidalla olevista on korostetun kliseinen. Ilmeisesti suurin osa tavallisista työssäkäyvistä suomalaisista nollaa viikonloppuisin työstressinsä kaatokännillä, jolloin oletuksena on että jokainen "toimeton" tekee tilaisuuden tullen päivät pitkät pelkästään sitä samaa. Varsinkin jos puhutaan työttömistä, syyn "valittuun elämäntapaan" uskotaan löytyvän aina viinapullosta. Jopa työkkärin maksamien kurssien vetäjät "alan ammattilaisina" alkavat ensimmäisen tunnin aikana yleensä paasaamaan terveellisestä ruokavaliosta ja kohtuullisesta alkoholinkäytöstä.

Yleensä jokaisen työttömien päivähoitolan nimi on joko Elämä Takaisin tai Takaisin Elämään. "Hei mä olen Kati ja tänään me kaikki opetellaan elämänhallintaa. Mites täällä jaksellaan tänään? Tiedän että ihan kaikki ei oo tulleet tänne omaasta vapaasta tahdostaan." Hallittuun elämään kuuluu olennaisena osana säännöllisen päivärytmin hankkiminen. Vaikka erilaiset pätkä- ja vuorotyöt ovat koko ajan lisääntyneet, työttömän velvollisuudeksi nähdään oman päivärytmin muuttaminen palvelemaan toimistoaikataulua. Se että joku raukka onnistuu saamaan itsensä jalkeille kuudelta aamulla, koetaan jo askeleeksi ulos paaria kastista, vaikkei ikinä saataisikaan niitä töitä. Ainahan voi silti mennä kirjastoon lukemaan lehtiä niin se reipas päivärytmikin säilyy ja on valmiina siellä odottelemassa jos joskus sattuisi tärppäämään.

Parempi Aines ei tunnu tajuavan, että syrjäytyä voi ainakin tuhannella eri tavalla. Ilmiö koetaan ongelmaksi sillä hetkellä kun oletetaan muille kertyvän ylimääräistä maksettavaa. Hiljalleen yksinään mökissään kituuttavan mummon syrjäytymistä ei koeta ongelmaksi varsinkaan jos mummelin sukanvarteen on jäänyt vähän ylimääräistä säästöön. Kiltin ja tunnollisen koululaisen tai opiskelijan yksinäinen apea puurtaminen on ihan jees. Tuleepahan jonain päivänä taas yksi kunniallinen veronmaksaja lisää, jos vaan paikat pysyvät kunnossa. Jos Suomen sosiaaliturva olisi virolaista tai bulgarialaista tasoa, luultavasti koko ilmiöstä ei edes puhuttaisi. Kunhan vaan ymmärtäisivät pysyä ilmaiseksi poissa muiden jaloista.

Omasta mielestäni läheskään jokainen pitkäaikaistyötön, sossupummi tai edes narkkari ei ole syrjäytynyt. Kaikki lähtee omakohtaisesta kokemuksesta ja siitä tunteeko olevansa toivomansa tasoisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Ahdistunut ja loputtoman yksinäinen palkkatyöläinen voi olla monella tapaa paljon syrjäytyneempi kuin lähiöpubin hyvässä seurassa viihtyvä viimeksi vuonna 1995 töitä löytänyt entinen maanmittari. Kyse on korvien välissä olevasta tuntemuksesta, joka sitten voi heijastua eri tavoin muuhun elämään tai olla heijastumatta. Tässäkään ei siis liikuta mustavalkoisella asteikolla sata tai nolla.

Itse tunnen kuitenkin olevani syrjäytynyt. Se tuntemus ei välttämättä perustu eri virastojen väliseen pompotteluun psyykkisen oireilun ja työkyvyn arvioinnin loputtomassa vatvomisessa vaan lähinnä eriytymiseeni tavallisen arjen ihmisistä. En ole millään muotoa epäsosiaalinen enkä erakoitunut, mutta koen muiden motiivien tajuamisen vuosi vuodelta vaikeammaksi. Pystyn helpommin käsittelemään erilaisuutta, mutta ongelmaksi muodostuu samanlaisuuden ymmärtäminen. Kaikenlainen kollektiivisuus, yhteiset säännöt ja kapitalismin rukouskutsut vilisevät korvissa ja silmissä täysin käsittämättömänä mössönä, johon en saa mitään otetta. On todella vaikea "ymmärtää" ihmisiä, kun on niiden kanssa käytännössä aivan kaikesta eri mieltä. En tunne myöskään tarvetta tavoitella asioita, joiden takia useimmat muut ovat valmiita taipumaan kaksinkerroin.

Oman erikoisen lisänsä syrjäytymisen tunteeseen on tuonut kulttuurinen eriytyminen. Nuorempana tunsin ymmärtäväni paremmin maahanmuuttajia kuin valtaväestöä, koska en itsekään sopinut vallitsevaan samanlaisuutta korostavaan valtakulttuuriin. Tänään Suomi on jo aivan toisenlainen ja monikulttuurisempi. Se ei valitettavasti ole kuitenkaan merkinnyt erilaisten pienten kulttuurien mosaiikkia vaan yhteistä amerikkalaistumista. Suomi on nykyisellään totaalinen kulttuurin siirtomaa, jossa jopa ilmeet ja eleet ovat importtikamaa. Olen kokenut tämän kehityksen niin uhkaavana ja yksipuolisena, että olen aika ajoin sulkenut silmäni englanniksi tapahtuvalta kommunikaatiolta. Sen takia kulttuurinen kuilu minun ja sekakielisten somanglojen välillä on jo niin suuri, että tunnen eläväni omassa maassani ulkosuomalaisena.

On vaikea tälläkään kertaa jättää kokonaan käsittelemättä seksuaalisen poikkeavuuden teemaa. Homoille yleisen hyväksynnän kasvu on merkinnyt entistä parempaa sulautumista valtaväestöön. Omalla kohdallani tilanne on ollut täysin vastakkainen. Mitä enemmän kiihkoilua ja yleistyksiä on osunut silmiini, sitä suuremmalla epäluulolla ja varautuneisuudella olen suhtautunut tavallisiin suomalaisiin. Käytännössä se on myös johtanut arvokonservatiivisten ihmisten karsiutumiseen tuttavapiiristä, koska pohjimmiltaan heidän olisi mahdotonta hyväksyä minua sellaisena kuin olen.

Syrjäytyminen on kuitenkin tuonut itselleni myös aitoa hyvää. Ensinnäkin se on nostanut esiin elämän tärkeät asiat niistä paljon vähemmän tärkeistä. Olen myös vapautunut turhasta pakonomaisesta rimpuilusta. Nuorena pohjamudissa rypenyt itsetuntoni nousi heti sen jälkeen kun lakkasin arvuuttelemasta mitä muut minusta ajattelevat. Kun ei ole olemassa mitään omaa viiteryhmää, silloin ei enää tarvitse samastua kehenkään. Se taas tarkoittaa hieman suurempaa omaa reviiriä. Olen helpottunut tiedostaessani, että millään taikakeinolla tai sopeutuksella minusta ei tule tavallista suomalaista suoraselkäistä miestä. Sen roolin vetäminen kun veisi loputkin rippeet mielenterveydestäni.
Kommentit (4)

Kuihtuva vasemmisto
Kirjoitettu: 09.09.2013, 11:43:50 (Muokattu: 09.09.2013, 12:54:26)
Vaikka suomalaisella vasemmistolla on jo vuosikausia mennyt surkeasti, viime kuukausina gallupit ovat pudottaneet kahden suurimman vasemmistopuolueen yhteisen kannatuksen jo mutasarjaan. Enää noin joka viidennes äänioikeutetuista kannattaa vasemmistoa, samanlaisen potin saa ykköseksi noussut Keskusta jo yksinään. Tulevaisuus näyttää vieläkin synkemmältä, nuoriso tuntuu hylänneen vasemmistolaisen politiikan lähes kokonaan. Osa nuorista on toki mieltynyt Vihreisiin, mutta näitä on vaikea mieltää entisen vasemmiston suoriksi perillisiksi. Muutenkin Vihreiden rooli on viime vuodet ollut kulloisenkin hallituksen apupuolueena toimiminen.

Samantapainen kehitys on nähtävissä eri puolilla Eurooppaa. Edes Välimeren maissa koettu totaalinen taloudellinen romahdus ei ole erityisemmin muuttanut poliittisia voimasuhteita. Kreikassa on nähty jonkinlainen ääriliikkeiden nousu, mutta yleisesti ottaen samat puolueet pitävät yhä valtaa. Väitän, että juuri nykyinen lama oli vasemmiston viimeinen tilaisuus profiilinsa kunnolliseen nostamiseen. Jos hädän hetkellä julkisten palvelujen rapautuessa eurooppalainen ei tunne tarvitsevansa vasemmistoa, se tuskin tulee tarvitsemaan sitä aikojen taas parantuessakaan. Oikeisto pyrkiikin lamaan vedoten hyväksikäyttämään vasemmiston surkeaa tilaa ajaakseen läpi mahdollisimman suuria julkisen puolen leikkauksia.

Politiikasta on tullut koko ajan selvemmin mielikuvamarkkinointia ja juuri tuo mielikuva vasemmistosta on korostetun synkkä ja askeettinen. Välillä tuntuu siltä kuin erilaiset karismaattiset persoonat olisivat jättäneet uppoavan laivan ja heidän paikkansa olisi täytetty pilkunviilaajilla, moralisoijilla ja kieltojenvaatijilla. Hyvä esimerkki tästä on aika surullisen debyytin tehnyt ministeri Susanna Huovinen. Juuri tässä hetkessä ja tässä ajassa, uuden ministerin alkoholipoliittinen kiihkoilu oli käsittämättömän suuri karhunpalvelus omalle puolueelle. Lähteekö ilottomaksi leimautuneen porukan kannatus uudelleen nousuun vaatimalla lisää kieltoja ja säätelyä?

Tuntuu kuin suomalainen työväenliike ei olisi vieläkään löytänyt nykyaikaan päivitettyä identiteettiään. Entinen työkeskeinen ay-vetoinen äijäily ei enää purrut äänestäjiin ja uutta strategiaa etsittiin eräänlaisella täyskäännöksellä. Tämän vuosituhannen suomalainen vasemmisto on korostuneen naiskeskeinen. Nykyisten vasureiden henkinen koti ei ole enää tehdassaleissa vaan naistyöryhmissä. Samalla kun sisään on virrannut koulutettuja naisia ja seksuaalivähemmistöjä, pois on lähtenyt erityisesti heteromiehiä. Ei ole vaikea arvata, että nämä ovat suunnistaneet suurin joukoin Persuihin, jotka tarjoavat samaa entisaikojen punaniskaista äijäilyä sekoittuneena häpeilemättömään itsekkyyteen.

Vasemmiston ongelmista on hyvä puhua juuri Ranneliikkeen sivuilla, koska iso osa sateenkaari-ihmisistä sijoittaa itsensä jonkinlaiseen punavihreään lokeroon. Sanomattakin on selvää, että homot identifioituvat mainiosti tämän vuosituhannen uusiin vasemmistotrendeihin. Homoliike ja nykyisen vasemmistolaisuuden peruspilari, feminismi, ovat olleet täydellisessä symbioosissa vähintään parinkymmenen vuoden ajan. Feministit olivat aikoinaan raivaamassa tietä homojen oikeuksille, vastaavasti homot ovat oikeudet saatuaan yrittäneet joka käänteessä maksaa "velkaansa" takaisin nostamalla feminististä maailmankuvaa ainoaksi moraalisesti kestäväksi vaihtoehdoksi. Molemmat liikkeet ovat hyötyneet toisistaan ja sulautuneet tärkeäksi osaksi vasemmistopolitiikkaa.

Viime aikojen homokeskusteluissa on korostettu oikeutta ajaa tarvittaessa omia joskus aika itsekkäiltä näyttäviä etuja. Tässä kontekstissa asetelman voi kääntää myös nurinpän. Voiko vasemmiston kannatus enää koskaan lähteä nousuun, jos äänestäjät ovat enimmäkseen koulutettuja naisia ja sateenkaari-ihmisiä? En tietenkään väitä, että vähemmistöjen oikeuksia pitäisi puolustaa vähemmän näkyvästi, mutta sen rinnalle pitäisi keksiä jotain muutakin. Vasemmistolla ei ole yksinkertaisesti enää varaa menettää lisää miesäänestäjiä agraaripuolueille (Persut, Kepu) vaan olisi nopeasti keksittävä millä nämä saataisiin pysymään. Yksinomaan feminismiin tukeutumalla se ei tule onnistumaan. Tässä mielessä myös vasemmisto voisi itsekkäämmin tarkastella kokonaisetuaan.

Itse olen nykyiseen tilanteeseen huomattavasti turhautuneempi kuin suuri osa lukijoistani. Feminismiin kallellaan oleva vasemmistolaisuus on tuonut juuri homoille paljon hyvää, kun itselleni samat asiat ovat merkinneet surua ja murhetta. Nykyinen vasemmistolaisuus on kovin kaukana entisestä vasemmistoradikalismista, jossa taas lepää oma henkinen kotini. En voi missään määrin samaistua nykyiseen poliittisesti korrektiin lässytykseen ja mielensäpahoittamiseen, jota kutsutaan vasemmistolaisuudeksi. Painopiste on tosikkomaisessa pilkunnussimisessa ja jatkuvassa uusien kieltojen vaatimisessa. Vaikea kuvitella, että esim. Jörn Donnerin kaltaisia poliitikkoja kasvaisi enää tässä ajassa.

Lyhyesti sanottuna vasemmiston muutos vapaamielisyydestä konservatiivisuuteen on ollut hämmentävän raju. Entinen anarkistinen vasemmistolaisuus olisi tällä hetkellä suurimmalle osalle cityvasureista jotain aivan kamalan vastuutonta ja kauhistuttavaa. Oikeiston puolella ero ei ole yhtä suuri. Arvoliberalismi (talousliberalismi kylläkin) ei ole koskaan ollut oikeiston juttu muutenkaan. Heidän sielunmaisemansa on pysynyt loppujen lopuksi aika stabiilina. Vasemmisto on myös ominut oikeistoa paljon hanakammin poliittisen korrektiuden vaatimuksen. Feministien nousu oikeaa asemaansa suhteettomasti suurempaan vaikutusvaltaan liittyy läheisesti tähän. Koska miehet ovat vuosituhansien ajan kohdelleet naissukupuolta paskamaisesti, nyt on monen mielestä korrektia ja oikeutettua kestää vastavuoroisesti vihaisten naisten kiihkoilu.

Jos haluaisin lisätä tähän blogikirjoitukseeni yhden provoelementin, voisin puhtaan subjektiivisesti ja pelkästään omaan mielipiteeseeni perustuen väittää feminismin saaneen läntisen maailman puolella aikaan enemmän pahaa kuin mikään muu ismi tällä vuosituhannella. Nykyinen länsimainen koko ajan yhä puritaanisemmaksi muokkautuva seksuaalimoraali on hyvin pitkälti naisliikkeen käsialaa. Minun itseni on vaikea nähdä sitä minään muuna kuin kollektiivisena kostona miessukupuolelle. Mutta kohtuuden nimissä ei ole feministien vika, että heille aikoinaan hyvityksenä kärsityistä vääryyksistä annettiin näissä kysymyksissä avoin valtakirja. Homoliike on hyvin aktiivisesti ollut mukana tukemassa juuri tällaista kehitystä.

Toisin kuin ennen, nykyinen vasemmisto ei edes halua muuttaa yhteiskunnan perusteita. Punavihreälle moralistien armeijalle käy aivan mainiosti tuo parjattu kapitalismi, kunhan se pehmennetään jonkinlaisella sosiaaliturvalla ja monipuolisella sääntöviidakolla. Edes Vasemmistoliitto ei tässä suhteessa tarjoa oikein mitään uutta. Kapitalismia kyllä voidaan välillä haukkua, mutta siihen turvataan kun halutaan itselle jotain. Todella monen vasurin elämäntapa pohjautuu ihan samalla lailla iloiseen kuluttamiseen kuin oikeistolaisen. Erilaisuus on monessa suhteessa pelkkää retoriikkaa.

Surullista kyllä, jään kaipaamaan oikeaa entistä vasemmistoa. Kaipaan sen elämänläheisyyttä, tervettä idealismia, eräänlaista hullua energiaa. Ennen uskottiin, että asioita pystyy oikeasti radikaalisti muuttamaan. Nykyinen vasemmisto vaikuttaa alistuneelta, juuttuneelta erilaiseen saivarteluun. Tuntuu siltä kuin metsää ei enää nähtäisi puilta. Eniten jään kuitenkin kaipaamaan entistä arvoliberalismia. Nykyisillä punavihreillä on outo käsitys, että homofobian ja rasismin tuomitseminen olisi jo osoitus vapaamielisyydestä. Sen jälkeen voidaankin sitten hyvällä omallatunnolla kauhistella ja taivastella ihan kaikkea muuta. On todella helppo hyväksyä nykyisellään helposti hyväksyttäviä asioita. Siihen pystyy halutessaan jokainen ihminen, yhtä lailla liberaali kuin myös konservatiivi.

Kaikesta huolimatta en ole valmis hylkäämään Marxin ja kumppanien opetuksia. Pienen eliitin harrastama taloudellinen riisto on tänä päivänä aivan yhtä lailla arkitodellisuutta kuin aina ennenkin. Harvojen käsiin keskittynyt media pyrkii ymmärrettävästi tätä tosiseikkaa peittelemään. Ihmisten manipuloiminen tapahtuu tänä päivänä hienovaraisemmin ja harkitummin kuin ennen. Mutta se tapahtuu joka tapauksessa. Pankkikriisit ynnä muut kusetukset kertovat karua kieltään. Vasemmiston asteittainen kuihtuminen tarkoittaisi entistä suurempaa yksinvaltaa markkinavoimille. Sitä tilannetta vastaan pitäisi jo tällä hetkellä aktiivisesti taistella. Vähitellen alkaa olla jo se viimeinen hetki.
Kommentit (15)

Mörkö
Kirjoitettu: 11.08.2013, 11:23:58 (Muokattu: 11.08.2013, 11:34:06)
Olemme oppineet, että yksittäisten ihmisten turha vihaaminen on sivistymätöntä. On kuitenkin mahdoton ajatus olla kokonaan tuntematta minkäänlaista vihaa epäreiluja ja korruptoituneita hallintoja, ideologioita ja muita vihamielisiltä tuntuvia alistuskoneistoja kohtaan. Ihmiskunnan johtaminen tarkoituksellisesti väärille poluille pelkästään oman hyödyn takia ansaitsee vihamielisen vastaanoton.

Lukemalla vaikkapa Ranneliikettä voi helposti havaita, että viha syntyy hyvin omakohtaisen kokemuksen kautta. Esimerkiksi homot näyttävät tuntevan vihaa niitä ryhmiä kohtaan, jotka eivät pysty hyväksymään juuri heidän omaa seksuaalisuuttaan. Vastaavasti vaikkapa rodullista syrjintää kohdanneet aika ymmärrettävästikin vihaavat takaisin ideologioita ja politiikkaa, joka on vaikuttanut heidän huonoon kohteluunsa. Suuressa osassa vihaa on siis taustalla ajatus siitä, että joku ihminen, ryhmä tai suuntaus vie juuri itseltäni jotain mikä minulle muuten kuuluisi. On helppo suhtautua paljon neutraalimmin asioihin, jotka eivät ole omakohtaisia.

Eri sivustojen kommenteista voisi päätellä, että sateenkaarien alla vihataan aika yleisesti kristinuskoa ja yhtä lailla sen retoriikkaa hyödyntävää politiikkaa. Yhteen aikaan tuntui siltä, että jokainen varsinkin katolinen skandaali oli puhtaan vahingonilon kautta heti homouutinen. Keskustelujen puolella muutama viikko sitten joku muistutti aiheellisesti uskovaisten olevan kulttuurissamme enää ainoa ihmisryhmä, joka ei suhtaudu yksimielisen positiivisesti homoihin. Se on loppujen lopuksi aika huikea saldo.

Homot vihaavat myös melko yhtenäisesti Putinin harjoittamaa karua äärioikeistolaista politiikkaa. Totalitarismiin kallellaan olevia maita on kuitenkin maailmassa pilvin pimein, moni omista läheisistä liittolaisistammekin liikkuu hyvin epäilyttävällä alueella. Ymmärrän silti hyvin nykyisen Venäjän politiikan saaman arvostelun. Mutta lähtisinkö minä itse vaatimaan olympialaisten boikotteja ja kauppasaartoja, jos muut ihmisoikeuksia rikkovat maat pääsevät samaan aikaan kuin koira veräjästä? Luultavasti lähtisin jos olisin syntynyt homoksi. Omakohtaisen kokemuksen puuttuessa homoviha ainoastaan rinnastuu muihin ihmisoikeusrikkomuksiin.

Sateenkaariväki voi tuntea helpotusta siitä, että hillitty keskiluokkainen homostelu on ainakin meillä Suomessa trendikästä ja mediaseksikästä. Vihaaminen muuttuu paljon vaivalloisemaksi silloin, kun on itse erityisen epäsuosittu. Tällöin joutuu miettimään, kuinka ison osan omasta energiastaan haluaa käyttää koko aihepiirin käsittelyyn. Jokaisen jatkuva takaisin vihaaminen on hyvin kuluttava, patologinen tilanne. Mutta jos vihaan törmää koko ajan, sitä on myöskin mahdoton työntää kokonaan pois ajatuksista. Kollektiivinen viha kun ei jätä koskaan rauhaan.

Myönnän, että Yhdysvaltojen harjoittama politiikka on oma katolinen kirkkoni tai Putinini. Miksi minun pitäisi yrittää suhtautua neutraalisti valtioon, jossa tunnetaan niin suurta vastenmielisyyttä kaikkea sitä kohtaan mitä itse pidän tärkeänä? Toki olen tavannut elämäni aikana oikein mukavia amerikkalaisia ihmisiä, joita en missään vaiheessa aio ryhtyä vihaamaan. Tiedostan hyvin, että satojen miljoonien ihmisten maassa myös ihan oikeita toisinajattelijoita on monta miljoonaa. Ja heitä ei todellakaan tueta olemalla ihmisoikeuksia halveksivan hallinnon uskollinen ystävä. Tähän viittasi äskettäin myös elokuvaohjaaja Oliver Stone käydessään Suomessa.

Ranneliikkeen oikeistosiivelle presidentti Obama näyttäytyy jonkinlaisena arvostelun yläpuolella olevana humaaniuden symbolina. Homojen oikeuksien puolustamisen pitäisi heidän mielestään riittää jo sellaisenaan, kaikki muu negatiivinen ja kiusallinen täytyisi haudata maton alle entisten taistolaisten viitoittaman esimerkin mukaisesti. Useimpien muiden suhde "vapaan maailman" johtajaan on toki paljon ristiriitaisempi. Keskivertohomo saattaa hyvinkin tiedostaa, että Obaman homomyönteisyys on suurvaltapolitiikkaa ja osin teatteria, mutta kieroistakaan lähtökohdista syntynyttä positiivista kehitystä ei tietenkään aina ole pakko ylenkatsoa.

Yksi Obaman jo lähes kohta viisi vuotta kestäneen hallinnon näkyvimpiä taisteluita on ollut internetin tarjoaman anonymiteetin vastainen sota. Tuo taistelu tuntuu kiihtyvän kuukausi kuukaudelta, viimeksi noin viikko sitten USA:n viranomaiset hyökkäsivät tunnettua anonyymiverkkoa vastaan. Pari päivää sen jälkeen otettiin alas mm. Snowdenin käyttämä Lavabit-sähköpostipalvelu. Toisinajattelijat ympäri maapallon joutuvat jatkossa hyväksymään sen, että turvallista tapaa kommunikoida netin kautta ei enää ole. Samaan aikaan juhlapuheissaan Obama julistaa sananvapauden sanomaa. Paljon tätä kaksinaamaisemmaksi ei politiikka enää oikein voi mennä.

Obaman aikakaudella USA on ollut erityisen aktiivinen nettisodassaan. Jenkit ovat viime vuosina valjastaneet seksuaalihysteriat entistä voimakkaammin palvelemaan omaa sotilaallista etua. Vaikka alkujaan amerikkalaisten jatkuva seksuaalinen hysteroituminen onkin peräisin uskonnollisesta fundamentalismista, homofobiasta ja yleisestä puritaanisuudesta, vasta internetin aikakaudella sitä on pystytty kunnolla hyödyntämään suurvaltapolitiikassa. Vetoamalla terroristeihin ja predaattoreihin mikä tahansa sananvapauden vastainen teko pystytään markkinoimaan oikeutettuna. Ilman koko ajan paisutettua pelon ilmapiiriä tällaista politiikkaa tuskin tarpeeksi moni kannattaisi.

Minusta itsestäni tällainen kaksinaamaisuus on täysin anteeksiantamatonta. Puhutaan hyvää ja kaunista tasapuolisesta seksuaalisuudesta, mutta samaan aikaan tehdään aivan kaikki mahdollinen, jotta ihmiset panikoituisivat entistä enemmän kaikesta valtavirrasta poikkeavasta seksuaalikäyttäytymisestä. Homoliikkeelle on tähän asti riittänyt oman pikku hiekkalaatikon turvaaminen. Kun omaa päätä on silitetty, ei ole katsottu tarpeelliseksi katsoa metriäkään kauemmaksi. Mitä vähemmällä kiihkoilulla ihmiset pystyvät kohtaamaan myös poikkeavan seksuaalisuuden lieveilmiöineen, sitä helpommin myös sateenkaari-ihmiset saavat läpi omia tavoitteitaan. Erilaisten ihmisryhmien jatkuva tarkoituksellinen vastakkainasettelu ei palvele minkään vähemmistön oikeuksia pitkällä tähtäimellä.

Kirkkoa ja Venäjää vihaavat homot voivat lohduttautua sillä, että näiden instituutioiden todellinen valta on koko ajan laskussa. Kirkon puolella se on viime aikoina näkynyt vähän sovittelevampina mielipiteinä. Sateenkaari-ihmisten silmissä tosin kirkko vapautuu synneistään vasta tasa-arvoisten kirkkohäiden jälkeen. Tuntuu siltä että uskontokielteiset homot arvostaisivat uskonnollista avioliittoaan jopa heteroita enemmän. Sitten kun ne kaivatut häät on saatu, kovin moni niistä tuskin enää on edes kiinnostunut. Myös Venäjän painoarvo on koko ajan laskussa. Putinin typerä propaganda on epätoivoista pullistelua, menneen valta-aseman takaisin haikailua. Venäjän markkinoimien arvojen ihailu rajoittuu kyseisen valtion rajojen sisäpuolelle.

Yhdysvallat painii täysin eri sarjassa verrattuna mihinkään muuhun toimijaan tällä planeetalla. Oli heidän politiikastaan ja arvomaailmastaan mitä mieltä tahansa, yhden maan suvereeni määräysvalta ei voi olla normaali olotila. Ei kylmä sotakaan ollut ongelmaton aikakausi, mutta ainakin silloin maailma oli edes kaksinapainen. Tällä hetkellä koko planeetalla ei edes lintu uskalla rakentaa pesää puuhun, ellei siihen ole saatu lupaa rapakon takaa. Yhdysvaltojen koko ajan korostuva ylivoima perustuu puhtaaseen pelkoon. Jokainen poliitikko, joka uskaltaa kritisoida virallista totuutta, joutuu vähitellen kansainvälisen yhteisön laidalle. Voit joko tuhota oman urasi tai tehdä yhteistyötä. Jopa järjestötasolla, tieteessä ja tutkimuksessa ollaan täysin riippuvaisia amerikkalaisesta rahoituksesta tai heidän etujaan valvovista yhteistyökumppaneista.

Laitoin aina ennen toivoni sivistyneeseen vanhaan Eurooppaan. Nykyisellään on muotia vedota joka käänteessä lamaan ja koko mantereen vaikutusvallan laskuun. Jo paljon ennen varsinaista lamaa Berlusconi, Sarkozy ynnä muut kotkat pitivät yllä mädäntynyttä hallintoaan ja hinasivat omat perinteikkäät maansa jenkkien sätkynukeiksi. Kuten todistettua, poliitikot ympäri Eurooppaa tiesivät tasan tarkkaan laajasta vakoilusta, epämääräisistä pommituksista, vankileireistä jne. mutta valitsivat olla sanomatta sanaakaan. Voimmeko siis ainoastaan syyttää koulukiusaajaa, jos koko muu luokka katsoo kiusausta vierestä hymy huulillaan? Tämäkin kertoo kuinka totaalisen korruptoitunutta oma eurooppalainen politiikkamme on ollut viime vuodet.
Kommentit (13)

Mummo
Kirjoitettu: 07.07.2013, 10:42:25 (Muokattu: 07.07.2013, 12:19:31)
Jokin aika sitten sain tiedon mummoni poismenosta. Tapahtumassa ei ollut mitään yllättävää, vanhan ja dementoituneen ihmisen poistumisen ymmärtää paremmin kuin nuoren ja elinvoimaisen. Mummon onni oli, että yksi lapsista jäi aikoinaan kotikaupunkiin muiden muutettua töiden perässä etelään. Omien vanhempieni kaltaiset "kiireiset" kaupunkilaiset kun eivät liian usein vaivautuneet tekemään muutaman tunnin automatkaa vanhaa äitiä tapaamaan.

Mummo ehti elää pitkän elämän nähden Suomen muuttuvan köyhästä maatalousyhteiskunnasta nykyisen kaltaiseksi varakkaaksi mutta paranoidiksi kontrollivaltioksi. Muutoksen vauhti on ollut niin raju, etten usko koko maailmassa olevan montaa yhtä nopeasti ja totaalisesti muuttunutta yhteiskuntaa kuin oma Suomemme. Eikä muutosvauhti ole vieläkään hiljenemässä vaan kansakunnan kollektiivinen tajunta laukkaa globalisaation tahdissa laulaen tälle aikakaudelle soveliaita lauluja.

Mummoa seuratessa mietin joskus miten paljon tapamme käyttäytyä on kulttuurisidonnaista ja kuinka paljon uskallamme antaa tilaa omalle persoonallemme. Rakas isoäitini toteutti mestarillisesti hyvän perheenäidin roolia. Kun ovikello soi ja vieraat astuivat sisään, alkoi heti valtava hyörinä kun piti nopeasti löytää parasta pöytään ja imuroitukin oli viimeksi vasta aamulla. Mummo pystyi keskustelemaan naisten asioista äitini ja muiden hameellisten kanssa, kun taas miehen tai lapsen maailma oli kovin kaukana. Minä taas tunsin itseni hieman vaivautuneeksi kun en osannut jutella mummon kanssa suonikohjuista tai mattojen pesusta.

On kuitenkin väärin sanoa, että mummoni toteutti pelkästään omaa rooliaan. Hössöttävien maneerien alla oli aidosti välittävä ja lämmin ihminen. Herkkuja notkuva ruokapöytä ei ollut teeskentelyä vaan mummo ihan oikeasti hyvästä sydämestään halusi olla vieraskorea. Siinä mielessä ero seuraavaan sukupolveen eli omaan äitiini on valtava. Äitinikin on vieraskorea, mutta kokee tästä pakottavasta roolistaan suurta stressiä. Jopa niin paljon, että salaa toivoo ettei vieraita tulisi ollenkaan. Niitä toki olisi kiva vastaanottaa, mutta kun väkinäinen teennäinen vieraskoreus vie kaikki voimat.

En yhtään pidä siitä, että nykyään kaikkeen vanhaan ja poistuvaan liitetään aina ahdasmielisyysyyden mielikuva. Vastaavasti modernius olisi jotenkin automaattisesti sallivampaa ja humaanimpaa. Mummoni vierasti naispappeutta eikä varmaan myöskään olisi ollut juhlimassa ensimmäisiä homohäitä. Oliko hän siis tämän takia erityisen ahdasmielinen? Isoäitini maailmankuva oli luultavasti melko samansuuntainen kuin tämän palstan supersuosikilla Räsäsen Päivillä. Toisin kuin PR, hän ei tosin koskaan tyrkyttänyt muille mielipiteitään ainoana totuutena. Ei edes omille lapsilleen. Mummolla oli aina ovi auki ja kahvipannu kuumana. Onko tämäkin ahdasmielisyyttä?

Monilla vanhoilla ihmisillä on hieno lämmin kyky kohdata muut sellaisena kuin nämä ovat. Mummoni sukupolvi ei ehkä hyväksynyt samoja asioita kuin nykyiset "suvaitsevaiset", mutta oli jotenkin valmiimpi näkemään asioiden takana olevan inhimillisen puolen kaikesta huolimatta. Elämä oli vaikeaa, virheitä tehtiin eikä mikään ollut yleensä kokonaan mustavalkoista. Hyväksyminen tai hyväksynnän puute ei ollut nykyajan tavoin jyrkkärajaista ja ehdotonta. Kukaan ei ollut kuullutkaan mistään nollatoleransseista. Ihmiset tekivät outoja tai vähemmän outoja asioita ilman sen suurempia julistuksia.

Nykyiset maalaisromantiikalla ratsastavat "rotestiliikkeet" ovat mielestäni hukanneet tässä suhteessa täysin kosketuksen omaan perintöönsä. He kirjoittavat historiaa, jota ei ikinä ollutkaan. Ei elämä ollut ennen jatkuvaa tuomitsemista, moralisoimista, populistista mölötystä ja päätöntä kohkaamista. Ei vanhan hyvän ajan ihmisillä ollut ensimmäisenä mielessä huudella koko ajan isompia vankiloita ja jaotella ihmisiä pelkän jaottelun huvin vuoksi. Suomalainen "maalainen" oli vuosikymmeniä sitten aika leppoisa ilmestys. Rauhallisen ja usein vähän hitaan ihmisen kanssa pystyi keskustelemaan hyvinkin järkevästi. Ei pohjoismaista hyvinvointia olisi ikinä rakennettu aggressiivisella mölinällä.

Mummoni otti jokaisen aina yhtä lämpimästi vastaan. Omasta mielestäni juuri se oli sitä avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta. Ihmisiä voi kohdella hyvin vaikkei kaikkia niiden valintoja hyväksyisikään. Ja vastaavasti jokainen voi olla mukana tukemassa miljoonaa eri virtuaalista vaatimusta paremmasta maailmasta, mutta oikeassa elämässä hajota omaan itsekkyyteensä ja kylmyyteensä. Tätä meillä on tänään tapana kutsua kauniisti individualismiksi. Porukat ulkoistavat hankalilta tuntuvien ihmisten ja asioiden kohtaamisen viranomaisille tai kenelle tahansa jollekulle muulle.

Itse tunnen saaneeni vanhemmilta ihmisiltä paljon ennakkoluulottomamman kohtelun kuin nykyisen "suvaitsevaisuuden" ajan nuorilta aikuisilta. Globaaliin englantia puhuvaan valtakulttuuriin sujuvasti kasvaneet pari-kolmekymppiset ovat myös kasvaneet hyväksymään kritiikittä tämän kulttuurin markkinoimat arvot ja vastaavasti vihaamaan kaikkea sitä, mikä päivästä toiseen hoettujen mantrojen mukaan on vihaamisen arvoista. Nykyään naureskellaan entisten aikojen "yhtenäiskulttuurille", koska kaupasta sai silloin vain kahta eri laatua juustoa tai kolmenlaiset kengät. Nyt erilaisia tuotteita on hyllyt pullollaan, mutta olemmeko me ihmiset itse jotenkin henkistyneet ja monipuolistuneet tämän ansioista?

Pikku hiljaa poistuvan sukupolven myötä maailmasta katoaa paljon rohkeutta ja uskallusta tehdä asioita muilla kuin yhdellä etukäteen sovitulla tavalla. Mummoni ja vanhempieni sukupolvet kapinoivat ja olivat vaatimassa hyvinvointivaltiota ja sosiaaliturvaa. Kuka oikeasti kuvittelee, että nykyiset viherhipsterit ja city-vasurit vaivautuisivat nousemaan sohvaltaan ja siirtymään kaduille twitteröinnin sijaan? Pelkkä ajatuskin tuntuu jo melkein koomiselta.

Mummoni sukupolvella oli yhä tallella usko inhimillisen valinnan mahdollisuuteen. Hänen aikanaan oli vielä erilaisia kilpailevia näkemyksiä siitä, mitä on arvokas ja hyvä kehitys. Nykyiset ihmiset on aivopesty uskomaan ettei nykyiselle globaalin ja kasvottoman rahan vallalle ole mitään oikeaa vaihtoehtoa. Tottakai on. Ei meitä kukaan pakota ase ohimolla äänestämään päättäjiä, jotka antavat markkinavoimille avoimen valtakirjan. Sama pätee koko suomalaisen yhteiskunnan arvoihin. Ei kaikkea ole mikään pakko kopioida muilta eikä teeveestä tutut viihdeteollisuuden levittämät elämänarvot ole ainoa mahdollinen moraalikoodisto. Aidosti itsenäinen kansakunta ei koko ajan alistuneesti sopeudu muiden mielipiteisiin. Sehän jos mikä on sitä paljon parjattua yhtenäiskulttuuria.

Päivästä toiseen hehkutettu erilaisten valintojen värikäs lihatiski on suurimmaksi osaksi täytetty pelkästään yhdentekevillä kulutusvalinnoilla. Länsimaisen ihmisen elämä muistuttaa koko ajan yhä enemmän Lady Gagan konserttia. Vaatteet vaihtuu, show on hieno, mutta itse biiseissä on aika vähän sisältöä. Varallisuus on toki kasvanut ja siitä on aika moni jopa päässyt osalliseksi. Tottakai mummoni arki leskenä ja yksinhuoltajana oli aikoinaan rankkaa. En silti usko hänen olleen koko ajan pelkästään onneton kaiken niukkuuden keskellä. Ainakaan hän ei elämässään katkeroitunut vaan jaksoi loppuun asti kohdella kanssaihmisiään ystävällisesti ja lempeästi.
Kommentit (5)

Ideoita ensi vuodelle
Kirjoitettu: 24.06.2013, 20:38:06 (Muokattu: 24.06.2013, 21:03:33)
Pride-viikon päästyä hyvään vauhtiin olen taas kerran jo puolestanne ideoinut seuraavan vuoden tapahtumat. Näitä ehdotuksia saa käyttää ihan vapaasti ellei niitä ole jostain syystä vielä keksitty:

Maanantai

Teatteri: Neutraali

Keskustelua herättävä tanssiperformanssi sukupuolineutraaliudesta. Palkittu tanssitaitelija ottaa kantaa moninaisuuteen ja aikataulun salliessa myös monimuotoisuuteen. Esitys on savuton, päihteetön ja soveltuu osittain myös monisukupuolisille. Liput 35/45€.

Tiistai

Seminaari: Tasa-arvo ja arki

Järjestösihteerit Kiesu-Kaija ja Memmuli pohtivat arkielämän piilosyrjinnän ja sisäisen homofobian eri esiintymismuotoja. Kiellätkö itseltäsi mahdollisuuden tasa-arvoon? Tilaisuudessa vierailee vuonna 1996 työstään erotettu lahtelainen siivooja, jonka mahdollisesta sukupuolisesta syrjinnästä yleisöllä on mahdollisuus tiedustella. Vapaa pääsy.

Keskiviikko

Vihanhallintaryhmän yhteispiknik

Miehisistä valtarakenteista vapaa sateenkaarinaisten vihanhallintaryhmän vegepiknik Kallion kallioilla supersuositun Annuliinun johdolla. Osallistujilla tilaisuus omien eväiden syömisen ja yhteisen tutustumisen ohella tuomita miehiseeen alistamiseen perustuva maailmankuva ja naisten seksualisoiminen. Mahdollisuus tikanheittoon (oma tauluun kiinnitettävissä oleva kuva mukaan) ja potkunyrkkeilyyn. Ei miehille eikä miehenmielisille!

Torstai

Nuorten Priden vastuutyöpaja

Nuorten Pride. Suunnitellaan kulkuerekvisiittaa ja tutustutaan seksuaaliseen monimuotoisuuteen mottona "Rakkaus kuuluu kaikille mutta vasta aikuisille". Askartelun lomassa Kiesu-Kaija kertoo nuorille miksi seksi on aikuisille terveysliikuntaa mutta nuoren psyykeä vaurioittavaa. Grillauksen ja mukavan puuhastelun lomassa kaikkien rakastama nuorisopoliisi Fappy suorittaa kyselyn osallistujien seurustelukumppaneista. Vastanneiden kesken arvotaan eri pituisia lomia ilmaisella majoituksella!

Perjantai

Seniori-ilta

Tasa-arvoinen vanhuus, uhka vai uusi voimavara? Annuliinun vetämään tilaisuuteen saapuu terveyskeskuksen vuodeosastolla vuodesta 2002 saakka asunut sateenkaarivanhus Gunilla kertomaan uuden kolmannen elämänvaiheen tuomista mahdollisuuksista ja sängyssä makaamisen elämän parhaista vuosista. Tilaisuuden päätteeksi Pohjois-Helsingin Sateenkaarinaiset luovuttaa kunniavieraalle paketillisen reilun kaupan sateenkaarivaippoja. Tilaisuus on savuton, muttei kokonaan päihteetön (Gunilla käyttää morfiinia). Vapaa pääsy.

Lauantai

Euroviisu Party

Muistaako kukaan enää euroviisuja? Miksi viisuiltoja on niin harvoin? Hassunhauska drag-kaksikko käy läpi euroviisujen historiaa ja johdattaa juhlakansan tanssilattialle. Illan aikana lavalle nousee mm. Saksan kansallisessa semifinaalissa vuonna 1977 kahdeksanneksi sijoittunut tähtiartisti Jürgen ja Unkarin alkukarsintojen konkari Zoltan. Joka kahdeksas drinkki on ilmainen! Liput ovelta 75€. Ikäraja 35v.

Sunnuntai

Taidesunnuntai

Alkuviikon tapahtumista tuttu palkittu tanssitaitelija ottaa katuperformanssissaan kantaa monimuotoisuuteen ja sään salliessa myös ympäristöstä riippumattomaan samankaltaisuuteen. Tilaisuus alkaa pidetyn Kiesu-Kaijan alustuksella aiheeseen ja päättyy syrjinnän tuomitsemiseen. Ennakkoilmoittautumiset viimeistään kolme päivää aiemmin. Opastus on ilmainen, tanssiteos jäsenkortilla 26/23€. Tilaisuus on savuton, päihteetön ja rotaton.
Kommentit (2)

Enemmistöllä kylässä
Kirjoitettu: 26.05.2013, 20:44:45 (Muokattu: 27.05.2013, 00:24:50)
Maailma Kylässä- festari on suurin suosikkini Helsingin vuotuisista yleisötapahtumista. Prideen en ole yleensä osallistunut, koska en kuulu oikeanlaisiin oikeaoppisesti suvaittuihin enemmistövähemmistöihin ja siksi ei ole mitään syytä tuntea asiasta ylpeyttä. Kyläfestareilla minun ei tarvitse ryhtyä muistelemaan ristiriitaista suhdettani enemmistöhomouteen ja sen edustajien poliittisiin linjauksiin. MK on helpompi ottaa vastaan iloisena karnevaalina, jonka tarkoituksena ei ole pelkästään yhtenä joukkona lobbailla omalle rajatulle porukalle lisää enemmistöoikeuksia.

Kumpikin festari tekee hetkellisesti ja tarkalleen rajatulla alueella vähemmistöistä enemmistön. Näin ainakin jos ylipäätään entisenlainen vanhakantainen jako on enää mahdollinen. Toki vähemmän on vieläkin vähemmän, mutta syrjinnän poistuessa ja uhriutumisen päättyessä asetelma ei ole enää entisenlainen. Ansiotyötä tekevä vähitellen suomalaistunut ghanalainen kuuluu itse asiassa legitiimin suojellun asemansa kautta enemmistöön, kun kadulla kerjäävä romani selkeästi kuuluu vähemmistöön. Vaikka musta mies todennäköisesti joutuukin keskimääräistä helpommin rasismin kohteeksi niin laki ja yleinen mielipide tuomitsee hänen syrjintänsä. Paperittomat maasta toiseen siirtyjät ovat sen sijaan vapaata riistaa. Romanikerjäläisen päälle sylkeminen ei nostata suuria otsikoita. Mutta mitä tapahtuisikaan jos joku sylkisi intialaista nokianörttiä tai tv:n homokokkia?

Entistä suurempi määrä ihmisiä voi kokea itsensä kuuluvaksi suureen enemmistöön. Itse lasken varsinaisiin vähemmistöihin kuuluviksi enää ihmisryhmät, joiden elämäntapa, arvomaailma ja/tai seksuaalisuus eivät ole muiden silmissä hyväksyttäviä. Koska homojen, vasenkätisten tai oikeaoppisesti muualta muuttaneiden sortaminen ei ole enää sallittua, ihmisten viha kohdistuu entistä kovemmin niihin joilla ei ole lakikirjaa lyömäaseenaan. Heitä saa nimitellä ja haukkua, jokainen voi jopa omalla nimellään vaatia lynkkauksia joutumatta siitä vastuuseen. Mutta eikö ihmisen vahingoittamiseen kannustamisen pitäisi olla aina rikos oli sitten kohteena kerjäläinen, poliittisesti arveluttava tai seksipervo?

Kylpyhuoneessa itseni kanssa jutellessani käytän tästä modernista valikoidusta suvaitsevaisuudesta nimitystä Hillary Clinton- suvaitsevaisuus. Siinä ihmisiä kannustetaan suvaitsemaan tarjoamalla vuorotellen keppiä ja porkkanaa. Kaikkien kukkien ei tarvitse kukkia, ainoastaan Puutarhalehteen kelvollisille kukille tarjotaan kasvualusta. Rikkaruohoja kohtaan on ehdoton nollatoleranssi eikä näiden kahden ryhmän risteytyksiä virallisesti tunneta. Vielä muutama vuosikymmen sitten moni vähemmistö eli eräänlaisella harmaalla alueella. Ihmiset sietivät toisiaan, vaikka eivät aina hyväksyneetkään toistensa elämänvalintoja. Pakotettu suvaitsevaisuus toi mukanaan myös pakotetun suvaitsemattomuuden.

Tässä kohtaa taas palataan enemmistön ja vähemmistön väliseen raja-aitaan. Enemmistön puolelle siirretyt GLBT-ihmiset ovat ymmärrettävästi hyvin tyytyväisiä uudesta pakotetusta poliittisesta korrektiudesta, kun taas sateenkaarien kimalluksen ulkopuolella sen voi kokea entisestään heikentävän jo valmiiksi ahtaalla olevien ihmisten asemaa. Ymmärrän kuitenkin että homoliikkeen kannalta ei ole järkevää purra sitä ruokkivaa kättä. Vastaavasti oletan blogini lukijoiden ymmärtävän sen, että rikkaruohonäkökulmasta katsottuna Puutarhalehtenne on aika surkea läpyskä.

Mielipiteiden muokkautuminen ei ole koskaan vapaa kytköksistä maailmanpolitiikkaan. Ihmisiä on aina hallittu kaikkialla pelon voimalla. Neuvostoliiton kaaduttua lännen kenraalit eivät voineet enää perustella järjettömän suuriksi paisuneita puolustusbudjetteja ilman uusia uskottavia uhkakuvia. Ääri-islamistit tipahtivat syliin kuin taivaan lahjana. Internetin mullistettua tiedonvälityksen ihmisten manipulointi ja valvonta muuttuivat hetkellisesti aikaisempaa haasteellisemmaksi. Tarvittiin siis netissä vaanivia terroristeja, psykopaatteja ja predaattoreita. Yhdysvalloista käsin levitetyt seksuaalihysteriat rantautuivat Eurooppaan juuri Internetin nousun jälkeen. Pelkkää sattumaa?

Ihmisiä ei voitu enää pelotella homoilla, koska homot eivät yksinkertaisesti olleet enää tarpeeksi pelottavia. Heistä oli silloin enemmän hyötyä liittolaisina kuin vihollisina. Kristillisen fundamentalismin suosio oli myöskin jo niihin aikoihin laskussa. Homoliike oli sanoutunut irti kaikesta epäilyttävästä ja valtaväestön maailmankuvaa loukkaavasta. Heteron oli helpompi hyväksyä seksuaalisuudesta karsittu kuohittu versio homoudesta kuin entinen hämyinen dekadenssi. Väittäisin että homot markkinoivat itsensä heteroiden hyväksyntään uskottelemalla olevansa tavallisempia kuin hetskut ikinä pystyivät edes unelmoimaan olevansa. Heteroiden ei tarvinnut edes hyväksyä mitään vaihtoehtoisia elämäntapoja tai erilaisia homoelämänarvoja, koska niitä ei myyntiin tarkoitetun version mukaan ollutkaan. Homot sisustivat ja kampasivat toisiaan ja vasta töistä kotiin päästyään tekivät jotain mystistä pimeässä peiton alla.

Taktisesti erittäin ovelasti pelattu puoliaika, josta jopa itse Jose Mourinho olisi kateellinen. Tässä vähemmistön taktiikkana oli siis kopioida enemmistön arvot ja elämänvalinnat itselleen, jotta lopulta vähemmistö tekisi itsensä tarpeettomaksi ja muuttuisi osaksi enemmistöä. Jos minussa olisi vähänkään optimistia tai idealistia niin toivoisin näkeväni taktisesti erilaisen jälkimmäisen puoliajan. Nyt kun homot ovat päässeet enemmistön puolelle ja osaksi valtaväestöä, teillä olisi mitä mainioin tilaisuus alkaa tuoda esille erilaisia ja vaihtoehtoisia arvoja ja tapoja elää. Teidät kun on jo hyväksytty ja syrjintänne on kriminalisoitu, sen kielen voi vihdoin ottaa jo pois sieltä heteropyllystä. Yksien kirkkohäiden takia ei kannata enää sieluaan myydä.

Toki tiedän että osa homoista ihan oikeasti toivoo voivansa elää tavallista heteronormatiivista elämää kerjäten yleistä hyväksyntää. Monien ihmisten ainoa toive on olla erottumatta muista ja sopeutua osaksi enemmistöä. Ymmärrän sen ja hyväksyn sen yhtenä elämänvalintana. Tunnen silti yhtä monta homoa ja heteroa, jotka oikeasti haluaisivat jotain vaihtoehtoista, jos vaan uskaltaisivat. Globalisoitunut kulttuuri tyrkyttää amerikkalaisista tv-sarjoista kopioituja tekopyhyyksiä ainoina oikeina tapoina elää. Jokainen homo ei edes halua perustaa perhettä. Moni ei edes halua kirkkohäitä vaikka niihin olisi mahdollisuuskin. Sitä ei tarvitse pyydellä anteeksi vaan yhtä lailla on myös luvallista haistattaa pitkät perinteisille perhearvoille ynnä muulle humpuukille.

Tankatessani festarisafkaa huomaan aasialaisen tytön silittelevän nuoren naispuolisen ratsupoliisin hevosta. Nuori kaunis kyttä riuhtaisee tytön käden irti hevosesta ja karjuu seuraavasta kosketuksesta heittävänsä tytön "niska- ja persotteella putkaan". Miespuolisella kytällä tuskin olisi edes mahdollisuutta yhtä ylimieliseen käytökseen ilman että teko tulkittaisiin rasistiseksi tai naista halventavaksi. Naiskyttä naureskelee pelästyneen tytön lähtiessä nopeasti pois paikalta. Poliisi on aina ystävä ja auktoriteetteja rakastavan suomalaisen enemmistön suuressa suosiossa.

Eilinen ilta päättyy mongolialaisen Hanggain hauskan absurdiin sekoitukseen kurkkulaulua, perinnemusaa ja suoraviivaista rokkenrollia. Nahkahousuihin pukeutunut yli satakiloinen laulaja heiluu lavalla ilman paitaa kaljatölkki kädessään. Muutaman kerran huomaan hänen katsovan suoraan minuun. Luulen että sillä hetkellä vaistoamme molemmat olevamme toistemme ruumiillisia vastakohtia. Minä pienenä ja tyttömäisenä naisten hupparissa, hän suurena lavalla hikoillen kaiken nahkansa keskellä. Tajuan että hän omasta etnisestä taustastaan huolimatta sopisi minua paremmin lähiöbaariin viettämään oikeiden enemmistöön kuuluvien miesten kanssa oikeaa enemmistöiltaa. Lähtiessäni valumaan kohti kotia aika moni monikulttuurisuudesta kiinnostunut suvaitsevainen alkaa selkäni takana nauraen kommentoimaan pukeutumistani ja olemustani. Maailma ehkä kylässä muttei sentään nyt ihan asumaan tartte jäädä.


Kommentit (3)

Varmuuden vuoksi
Kirjoitettu: 26.04.2013, 12:41:48 (Muokattu: 26.04.2013, 13:21:40)
Joka kevät vuosien vierähtäessä askeleen kerrallaan kohti vääjäämätöntä finaalia mietin oman elämäni syitä ja seurauksia. On paljon asioita, joita olisi pitänyt uskaltaa tehdä. Muutamia ehkä olisi voinut jättää tekemättäkin. Ennen kaikkea olisi pitänyt uskaltaa elää, koska harvoin tulee niitä toisia tai kolmansia tilaisuuksia. Mitä enemmän tärkeät valinnat saavat mennä luonnollisesti ja omalla painollaan, sitä todennäköisemmin luultavasti päädytään siedettävään lopputulokseen. Elämätön elämä jää kummittelemaan, se tulee esille sängyn alta ja nurkan takaa silloin kun sitä vähiten odottaa.

Nykyisten kiveen hakattujen uskomusten mukaan ihmisen elämänkaari muokkautuu lapsuudessa ja nuoruudessa. Tällä vuosikymmenellä on korostunut vanhempien ja muiden kasvattajien usko pumpulissa kasvamisen autuuteen. Kun poistetaan jokainen mahdollinen fyysinen tai psyykkinen haitta, vaaratilanne, trauma tai muuten ahdistava kokemus, kasvatetaan uuden ajan uljaita ihmisiä. Parinkymmenen vuoden kuluttua elossa olevat näkevät onko tämä globaaliksi levinnyt kasvatussuuntaus tuottanut tulosta. Kun nuori ei ole koskaan nähnyt tai kokenut mitään negatiivista, stressaavaa tai haitallista, onko silloin saatu riittävät valmiudet kasvaa aikuiseksi?

Oma äitini oli tässä suhteessa mitä suurin edelläkävijä. Hän näki ympärilläni koko ajan vaaroja, jotka olivat uhkana kehitykselleni. Jälkeenpäin mietin usein kauhuissani kuinka provosoitunut hän olisi ollut nykyisten roskalehtien lööppien ansiosta ja kuinka paljon surkeampi oma tilanteeni olisi ollut kun pelon ja pelottelun määrä olisi silloisestakin vielä tuplaantunut. Mutta jo tuonkin aikakauden vaarojen ja pelkojen määrällä oli vaikutuksensa. Olin turvassa kotona leikkien yksinään ilman kavereita. Äiti piti huolen että mitään pahaa ei tapahtunut, teki hyvää ruokaa ja oli seurana. Välillä olin ihan tyytyväinenkin.

Murrosiän alettua elämäni muuttui paljon ahdistavammaksi. Tuli tarve katsoa oman huoneen ulkopuolelle, kokeilla omia rajoja. Edes ihan vähän. Huono itsetunto ja heikko sosiaalinen suosio olivat jo itsessään hankalia rajoitteita. Kun en oikein uskaltanut mitään niin ei tarvinnut syyttää ainakaan itseään. Ei olisi muutenkaan päässyt tai voinut. Aika nopeasti lakkasin kokonaan yrittämästä. Siinä vaiheessa kun teini-ikä oli loppusuoralla olisin luultavasti jo onnistunut vähän paremmin laajentamaan reviiriäni. Olin kuitenkin silloin jo luovuttanut. Kehitykseni oli pysähtynyt, psyykkinen oireilu alkanut. Tunsin että juna oli jo mennyt. Koulukaverit ja muut ikäiseni olivat jo sosiaalisessa kehityksessä vuosikausia edellä. Joskus jälkeenpäin äitini ihmetteli miksen kapinoinut enemmän. Minun ei kuulemma olisi kannattanut niin helposti antaa periksi. Haluan kuitenkin korostaa, että olen jo ajat sitten antanut anteeksi hänen tukahduttavan tapansa välittää. Äitini selkeästi uskoi tekevänsä minulle palveluksen.

Vielä vähemmän haluaisin kasvaa aikuiseksi tässä ajassa. Ylisuojelevaisten vanhempien määrä on moninkertaistunut, ongelma on saanut kokonaan toisenlaiset mittasuhteet. Taloudellisen hyvinvoinnin lisääntyessä ihmiset tuntuvat muuttuvan koko ajan pelokkaammiksi. Enää ei pelätä ainoastaan ulkoisia uhkia vaan yhtä lailla alitajuntaisia traumoja. Joku väärin ymmärretty tilanne, nolaaminen, häpeän tunne, suru tai pelko tai ihan mikä vaan voi romahduttaa hauraan korttitalon. Ei siis ihme ettei opettajakaan voi enää työntää häiriköivää oppilastaan ulos luokasta tai ruokalasta ilman että siitä vaaditaan vähintään elinkautista.

Erotetun opettajan tapauksessa nuoriso itse ulkoistettiin sivuosaan. Keskusteluissa näkyvimmin esille nousi taas kerran tuo sama "Suomen kansaksi" julistautunut katkeroitunut lynkkausporukka, jonka mielestä jokaiseen asiaan löytyy ratkaisu kuria lisäämällä. Kirkonkylän kommenttigurun aka Väinön oma pappa oli lukinnut poikansa pimeään perunakellariin jokaisen väärin kasatun heinäpaalin jälkeen = hyvä idea jatkossakin koska henki ei silloinkaan mennyt. Tätä ajattelumallia yrittivät kritisoida lähinnä vain sosiaalidemokraattiset naiset, joille Pissa-palkitun koulujärjestelmän puutteiden kritisointi on pyhäinhäväistys. Itse nuorison mielipiteistä ei kukaan ole erityisen kiinnostunut, koska alle 18-vuotiaan harkintakyvylle ei anneta yhtään mitään arvoa. Lehtien yleisönosastoja lukemalla huomaakin, kuinka onnekas nuorisomme onkaan saadessaan näin arvokasta ja ennakkoluulotonta päätösapua koko aikuisväestöltä. Elämänkokemus, tuo ihana taikasana, jolla saa paskankin näyttämään kullalta.

Mitä tulee mediaan ja julkisuuteen, omasta mielestäni kaikkein oksettavinta nuorten kohtelussa on erilaisten "hyvää tarkoittavien" ihmisten tekopyhyys. Lasten ja nuorten asioihin otetaan kantaa vain jos se vahvistaa omaa maailmankuvaa tai tarjoaa itselle konkreettista hyötyä. Nuorten arki ei kiinnosta ketään, kunhan pysyvät poissa kauppakeskuksista ja muualta meluamasta. Nuorisolta ei tarvitse kysyä mitään, koska alaikäisten mielipiteillä ei ole kuitenkaan mitään virkaa. Mutta mitä tapahtuukaan heti kun pitäisi päästä eduskuntaan, kerätä määrärahoja uuteen projektiin, myydä mainoksia tai kasata lehtijuttu? Äkkiä lapsilla ja nuorilla onkin miljoona innokasta "edustajaa". Monet kaikkein kyseenalaisimmista toimijoista ovat jopa lastensuojelujärjestöjä. Pelastakaa Lapset (Save the Children) on ehkä räikein esimerkki järjestöstä, joka kerää rahaa ja tekee politiikkaa pelkän moralisoinnin ja syyllistämisen voimalla. Itse antaisin vähät lanttini mieluummin vaikka huumediilereille tai parittajille.

Media on pullollaan lasten ja nuorten nimissä esitettyjä vaatimuksia. Lapsella on oikeus savuttomaan, pornottomaan tai rotattomaan ympäristöön, iphoneen ja lumilautaan. Yleensä kaikki julkisuudessa pyörivät "lasten toiveet" ovat todellisuudessa niitä hyväntahtoisesti välittäneiden aikuisten omia keksintöjä. Kaikkein rumin, kieroin, skandaalimaisin ja häpeällisin ehdotus olisi kysyä lapsilta ja nuorilta itseltään mitä he todellisuudessa haluaisivat. Se olisi jotain aivan yltiöliberaalia nykymaailmassa, ehkäpä peräti sitä kaikkien parjaamaa entistä "vapaata kasvatusta". Valitettavasti nykyiset isät ja äidit, osa jopa tuon entisen vapaan kasvatuksen tuotteita, ahdistuisivat suuresti huomatessaan että heidän kullanmurunsa eivät ehkä tyydykään pelkkään tavarapaljouteen.

Elämä on lyhyt eivätkä tiedemiehet ole vieläkään onnistuneet kloonaamaan nuoruusvuosia. Jos ajatellaan että elämän 18 ensimmäistä vuotta kuluvat ilman mitään oikeaa mahdollisuutta päättää oman elämän tärkeistä asioista, se on valtavan pitkä aika. Kukaan ei etukäteen voi tietää kuinka monta vuotta on sen jälkeen enää jäljellä. Eikö ole relevanttia kysyä millä oikeudella joku parhaimmillaan ihan mukava, huonoimmillaan kusipäinen vanhempi pompottelee lastaan kaikki nämä vuodet? Se että saat ilmaiseksi uusia vaatteita, ruokaa, sängyn ja kasan tavaraa ei mitenkään voi korvata sitä että mielipiteilläsi ei ole oikeasti merkitystä. Se voitko missä määrin elää nuoruuttasi ja tehdä haluamiasi asioita riippuu täysin siitä kuinka tasapainoisen äidin ja isän olet arvonnassa voittanut.

Ja vaikka olisikin saanut täysjärkisen harkintakykyisen isän tai äidin, useimmat heistä pelkäävät kuollakseen vanhenemista. Keski-ikäisillä isojen lasten vanhemmilla on nykyään lähes poikkeuksetta pakkomielle uskotella itselleen olevansa pienten lasten vanhempia. Silloin oltaisiin itsekin vielä melkein teinejä, ajan hermolla ja hyvin säilyneitä. Kun oma muksu kasvaa sukukypsäksi ja siirtyy nuoruuteen, vanhemmat joutuvat näkemään itsensä tulevina mummuina ja ukkeina. Kukapa nyt sellainen haluaisi vapaaehtoisesti olla, en minäkään. Ehkä lääketieteen täytyisi tässäkin taas tulla avuksi, jotta nykyisten lasten murrosiän alkamista voitaisiin siirtää lähemmäksi heidän liberaaleina itseään pitävien vanhempiensa tarpeita ja maailmankuvaa myötäilevää kahdeksaatoista ikävuotta. Mielestäni sekin olisi kuitenkin nuoria kohtaan reilumpaa kuin jatkuvan odottelun vaatiminen.

Lasten ja nuorten oikeudet eivät kehity ilman edes jonkinlaista itsemäärämisoikeutta. Kukaan vaan ei lähde ajamaan asiaa, josta ei ole revittävissä poliittista tai taloudellista hyötyä. Oman elämänsä oravanpyörässä juoksevat isät ja äidit haluavat yksinkertaisesti päästä helpolla. Heille on tärkeintä selviytyä arkirutiineista vedoten perheen sisällä omaan auktoriteettiasemaansa. Kapinoivien teinien itsemäärämistä puolustamalla ei mennä eduskuntaan, ei edes Suomen pienimmän kunnan kunnanvaltuustoon. Se myös epäilemättä yritettäisiin nähdä yrityksenä horjuttaa yhteiskunnan tukipilareita ja niitä iänikuisia perhearvoja. Tässäkin kysymyksessä status quon ja yleisen järjestyksen säilyttäminen menee inhimillisten tarpeiden edelle.

Omalla kohdallani elämätön, tyhjä ja yksinäinen nuoruus oli yhtenä syynä moniin vaikeisiin ongelmiin, joista monista en ole vieläkään päässyt yli. Se ei tietenkään ollut ainoa selitys vaikeuksilleni, sen verran monimutkaisista vyyhdeistä on aina kysymys. Silti haluaisin joskus tavata kasvotusten yhden hyvää tarkoittavan lisääntymishaluisen nutturapään ja uskoutua tälle koko elämäntarinani. Tyypin naaman alkaessa jo punoittaa ja käsien huitoessa pakkoliikkeisesti pyytäisin pientä yhteenvetoa perinteisistä perhearvoista ja kunnon kotikasvatuksen hedelmistä. Lopuksi tiedustelisin luuleeko hän kenties minun olleen kovinkin kiitollinen oikeudestani päihteettömään, savuttomaan, seksittömään, kaverittomaan ja ilottomaan nuoruuteen. Kaikki lasten ja nuorten oikeudet kun tuntuvat olevan oikeuksia olla tekemättä asioita.
Kommentit (4)

Kristillinen tasajako
Kirjoitettu: 30.03.2013, 18:34:01 (Muokattu: 30.03.2013, 19:05:03)
Näin pääsiäisen aikaan tapanani on leikkiä ajatuksella, mitä koko kärsimyksen spektaakkelin päähenkilö ajattelisi ja sanoisi seuraajistaan, jos vielä kerran palaisi takaisin keskuuteemme. Jokainen voi uskoa tai olla uskomatta jumalolentoihin, mutta useimmat kai ovat yhtä mieltä siitä, että Jeesus oli oikeasti olemassa ja näin ollen historiallinen henkilö. Minä itse arvostan häntä yhtenä kaikkien aikojen aidoimpana ja kovimpana kommunistina, vasemmistoanarkistina henkeen ja vereen (varsin kirjaimellisesti jopa). Kovin vähän itse Jeesus pystyi vaikuttamaan siihen millaiseksi kristinusko muodostui hänen jälkeensä. Raha ja valta korruptoi kristinuskon samalla tavalla kuin kaikki muutkin ideologiat ja humanismi vaihtui totalitarismiin.

Kristityt ovat saaneet Ranneliikkeen sivuilla paljon kuraa niskaansa ja monta kertaa ihan aiheesta. Erilaisten vähemmistöjen kuten myös vasemmistolaisesti ajattelevien suhde kristinuskoon ei ole yleensä kovin lämmin, kun taas konservatiiviset oikeistolaiset tuntevat suurempaa yhteenkuuluvaisuutta . Itseäni ihmetyttää se etteivät kristityt ympäri maapalloa ole erityisen huolissaan tästä kahtiajaosta. Siinä missä esimerkiksi Islam puhuttelee juuri köyhintä kansanosaa niin kristinuskosta on muotoutunut varakkaan omia saavutettuja oikeuksiaan puolustavan kansanosan eräänlainen vapaamuurariloosi.

Joku paremmin tietävä toivottavasti oikaisee jos menen pahasti hakoteille, mutta ainakaan itse en ole törmännyt kertaakaan vasemmistolaista arvomaailmaa myötäilevään kristilliseen politiikkaan. Toki tiedän että ainoastaan osa kristityistä on poliittisesti aktiivisia, mutta lähes kaikki tällainen aktiivisuus kytkeytyy oikeistolaisuuteen. Ympäri Eurooppaa löytyy erilaisia suuria tai pienempiä kristillisdemokraatteja, Yhdysvalloissa uskovaiset ovat republikaanien innokkaita tukijoita. Heillä on tietysti valintoihinsa täysi oikeus, mutta samalla ulospäin näyttää koko ajan siltä, että "uskovaiset" ovat yhtenä joukkona toimiva oikeistopolitiikan työkalu. Yhteen poliittiseen suuntaukseen takertumisen luulisi olevan enemmänkin kiusallinen asia universaalille uskonnolle. Nythän "kristilliset arvot" tarkoittaa suunnilleen samaa kuin "isänmaallisuus" eli jotain epämääräistä nurkkakuntaisuutta ja sisäänpäinkääntyneisyyttä.

Voisin laittaa pääni pantiksi, että Jeesusta vituttaisi harvinaisen rankasti edustamansa liikkeen nykytila. Voisin myös veikata, että kyseinen tyyppi ei säästelisi sanojaan vaan tykittäisi täydeltä laidalta ilman minkäänlaista poliittista korrektiutta. Mutta olisiko Jeesus hieman liian liberaali myös itseään niin kovin vapaamielisenä pitävälle vasemmistolle? Jessen harrastuksiinhan kuului hengailla niiden kaikkien vihatuimpien kanssa, ajatus mikä olisi nykyvasureille kovin kiusallinen. Yleisesti vihattujen ryhmien ihmisoikeudet eivät kiinnosta nykyvasemmistoa yhtään enempää kuin oikeistoakaan. Jeesus tuskin ymmärtäisi selitystä siitä, miksi homoa tai naista ei saa syrjiä, mutta jonkun toisen raukan saa entistä helpommin valaa sementtiin.

Jeesuksen ajatuksena oli että jokaisella ihmisellä on oma arvonsa. Sitä peruslähtökohtaa joutuu nykyään yllättävän usein vääntämään itse kullekin rautalangasta. Kovin moni tuntuu kantavan huolta itselleen läheisistä asioista ja arvoista ja suorastaan vaatii muilta jatkuvaa huomioonottamista. Sitten kohta seuraavassa lauseessa luetellaan ne poikkeukset, joita ilman maailma olisi niin paljon parempi paikka. Kaiken teknologisen ja tieteellisen kehityksen jälkeenkään parissa tuhannessa vuodessa ei olla tästä lähtötilanteesta päästy yksimielisyyteen. Vihaaminen kiinnostaa yhä edelleen harrastuksena todella kovasti.

Meillä Suomessa on tapana uskoa, että kristinuskon painoarvo on maallistumisen takia vähenemään päin. Globalisaation edetessä uskomatonta vauhtia maailma kuitenkin pienenee päivä päivältä ja sitä kautta nuo mainitut "kristilliset arvot" saavat uutta nostetta. Erityisesti amerikkalaisilla kiihkokristityillä on käytössään täysin satumaiset määrät erilaisia resursseja kuten rahaa ja medianäkyvyyttä. Ei tarvitse puhua salaliitoista, sillä raha ja valta aina tunnetusti löytää yhteen ilman että siinä olisi mitään yliluonnollista. Kristillisten liikkeiden parissa liikkuu sellainen määrä pelimerkkejä, että niillä jopa ostetaan kokonaisia hallituksia ja tilataan mieluista politiikkaa. Globalisoituneessa maailmassa muualla tehdyt ratkaisut vaikuttavat aika nopeasti myös meille tänne.

Maapallon mittakaavassa "kristillisen politiikan" tapa toimia on ollut vielä enemmän fundamentalista kiihkoilua. Lähetyssaarnaajat ovat pomppineet Afrikassa vastustamassa ehkäisyä ja levittämässä homovihaa. Vähän maltillisemmat kristityt Euroopassa ovat olleet pönkittämässä konservatiivihallituksia. Se politiikka on aina valvonut läntisen suurvallan etuja ja pyrkinyt entistä tiiviimpään liittolaissuhteeseen. Yksikään kristillinen puolue tällä mantereella (korjatkaa jos olen väärässä) ei ole tietääkseni ikinä vaatinut puolustusbudjetin karsimista vaan puolustanut lähes hurmoksellisesti USA:n ja Israelin sotimisia. Laman yllätettyä vanhan mantereen eri maiden kristillisdemokraatit ovat olleet ensimmäisenä jonossa lapioimassa rahaa kriisipankeille ja vaatimaan muita säästötalkoisiin.

Pahoin pelkään, että Jeesus saattaisi ehdottaa jotain Zeitgeistin tapaista järjestelmää. Kommunismi ei taitaisi tulla kyseeseen, koska niin monet kommarit ovat olleet uskontokielteisiä. Mutta jotain radikaalia varmaankin tapahtuisi olettaen että Jumalan Poika saisi tarpeeksi tv-aikaa omille julistuksilleen. Voi myös hyvin olla, että Jessen come back pyrittäisiin salaamaan, koska nykyiset kristityt eivät haluaisi luopua omista eduistaan. Enpä olisi hirveän yllättynyt jos joukko entisiä, nykyisiä tai tulevia Jeesukseksi julistautuneita olisi vuosien varrella vähin äänin varmuuden vuoksi poistunut keskuudestamme mitä erilaisimmissa pienissä onnettomuuksissa.

En ole erityisen uskovainen, mutta Jeesuksen opeissa on silti jotain äärimmäisen viehättävää. On sääli, ettei niistä ole myöhemmälle maailmalle jäänyt hirveästi käteen vaan sama tappaminen ja alistaminen on jatkunut päivästä toiseen parin tuhannen lisävuoden ajan. Kristillinen liike on jo itsessään haaskannut ihan käsittämättömän suuren henkisen potentiaalin. Sillä olisi ollut mahdollisuus kehittyä humaaniksi vastapainoksi rahaan ja kulutukseen perustuvalle maailmalle, mutta se valitsi vahvemman puolelle asettumisen. Ja hylkäsi samalla omat perimmmäiset oppinsa.
Kommentit (5)

FCKONE
Kirjoitettu: 30.01.2013, 19:06:22 (Muokattu: 30.01.2013, 19:54:20)
Tallinna on ja tulee aina olemaan suosikkikaupunkejani. Yksi halvimmista huveistani on matkata pimeänä harmaana vuodenaikana puoli-ilmaislipuilla lahden yli ja vaellella pitkin pieniä keskiaikaisia katuja. Jos turisteja ei ole lähettyvillä ja autotkin ovat löytäneet parkkipaikkansa muualta, voi hetken aikaa kuvitella miltä elämä näytti samalla kadulla monta sataa vuotta sitten. Itse saan vanhoista kauniista kaupungeista suurta lohtua. Tallinnankin talot ovat nähneet mitä erilaisimpia aikoja ja monenlaisia hallitsijoita. Silti ne ovat pystyssä kuten koko ihmiskunta kaikesta taakastaan huolimatta. Elämä jatkuu ja tämäkin vuosikymmen lopulta pyyhkiytyy muistista.

Vuosisataisen historian ihailu on sitä tärkeämpää mitä ahdistuneemmaksi itseni tunnen. Luultavasti lohdutan itseäni sillä, että on olemassa jotain suurempaa ja pysyvämpää kuin tämän ajan uskonto eli rahan ja tavaran perässä juokseminen. Yritän myös silloin kuvitella millaista elämäni olisi ollut erilaisina aikakausina. Olettaen että ylipäätään olisin olemassa. Kykyni selviytyä erilaisista vaikeuksista menemättä rikki ei tunnetusti ole kovin kummoinen. Ainoa pelastukseni selvitä entisessä maailmassa olisi ollut syntyä pieneen etuoikeutettuun yläluokkaan, mutta sen todennäköisyys olisi vastannut keskikokoista lottovoittoa.

Kuten monilla muillakin toisinajattelijoilla, myös itselläni vapauden kaipuu johtaa helposti yliromantisointiin. Yritän kertoa itselleni, että menneinä aikoina ihmisten elämä oli aika usein karua selviytymistä puutteen ja joskus kurjuudenkin keskellä. Tosin kuten eräs ystäväni äsken minua muistutti, elämänlaatu ei ole läheskään sama asia kuin elintaso. Ja nimenomaan elämänlaadun arvioiminen on liian monimutkainen yhtälö, jotta sitä voisi jollain luotettavalla tavalla mitata. Eri yksilöiden kokema tyytyväisyys omaan elämään voisi noin teoriassa olla jonkinlainen mittari, mutta tyytymättömyyden ilmaiseminen on myös kulttuurisidonnainen juttu.

Tallinnassa vaeltelu saa minut ajattelemaan aikakoneen mahdollisuutta. Mitäpä jos sähköpostiisi tulisi mainos aikakonefirman kahden euron tutustumistarjouksesta? Koodilla FCKONE olisit oikeutettu yhdensuuntaiseen reittimatkaan valitsemallesi aikakaudelle ilman mahdollisuutta palata takaisin. Sinulla ei olisi myöskään mahdollisuutta matkata oman nuoruutesi kultaisiin vuosiin vaan joutuisit siirtämään nykyisen jo puoliksi mädäntyneen ruhosi toiselle aikakaudelle sellaisenaan. Tarttuisitko tarjoukseen?

Ranneliikkeen ihmisten mielipiteiden perusteella saattaisin arvella, että moni teistä lukijoista siirtäisi itsensä parikymmentä vuotta eteenpäin kohti tulevaisuutta. Monille ratkaisevaa tuntuu olevan se, että pystyy elämään elämää juuri samalla tavalla kuin valtaväestö. Yhteenkuuluvaisuus ja integroituminen Suureen Massaan tuo ainakin osalle kiistatonta onnellisuutta. Yllättävän moni tuntuisi olevan valmis uhraamaan aika paljon, jotta voisi tuntea olevansa yhtä arvostettu kuin muut. Itselleni tällainen toive on täysin vieras. Tunnen itseni hyvin kotoisaksi epämääräisessä dekadenssissa, harmaalla alueella jossain hyvän ja pahan välimaastossa. En kaipaa hyväksyntää, koska en tee sillä mitään.

Täytettyäni klubikorttini tunnukset ja salasanat varaisin yksisuuntaisen retrospektiivisen reittimatkan lähelle mutta tarpeeksi kauas. Jos minulta kysytään, ihmiskunta saattoi saavuttaa kehityksensä huipun 60- ja 80-luvun välisenä aikana. Toki paljon myönteistä on tapahtunut sen jälkeen erityisesti taloudellisen vaurastumisen ja teknologisen kehityksen kautta. Mutta voidaanko "kehitystä" arvioida pelkästään tieteen ja talouden kriteerein? Siinä tapauksessa varmaan Blade Runnerin kaltaisten leffojen visiot tulevaisuuden maailmoista edustaisivat kehityksen huipentumaa, kun ihmiset taistelisivat keskenään ainoasta saastumattomasta vesitilkasta jossain avaruuden teknologiahelvetissä. Ihmisten arvomaailma ja sen muuttuminen eri aikakausina on myös laskettava osaksi kehitystä tai taantumaa.

Luultavasti suurin osa moderniin maailmaan liittyvästä ahdistuksestani on peräisin nopeasti tapahtuneesta suomalaisen kulttuurin muutoksesta. Internet, globalisaatio, informaatiotulva yhdestä ilmansuunnasta ja yhdeltä kielialueelta. Tuntuu kuin se suomalaisuus, jonka joskus tunsin, on nopeasti kadonnut. Tilalle on tullut kasvotonta kansainvälisyyttä, muiden isompien poikien mielipiteiden väsynyttä toistelua, jopa suoranaista kiihkoilua. Olisi myös kohtuutonta syyttää, että se muutos olisi tullut kokonaan pahojen imperialistien pakottamana, ei suinkaan. Meille on kasvanut uusia sukupolvia, joille suomalainen tapa elää on enää jäänne maatalousyhteiskunnasta. Uusi kovempi, ehdottomampi ja tylympi arvomaailma on siirretty täysin vapaaehtoisesti bluetoothilla suoraan otsalohkoon. Tätäkin kehitystä on vauhdittanut heikko kansallinen itsetunto. Sen mikä on peräisin muualta on aina oltava parempaa ja kehittyneempää.

Yksi elämäni suurimmista tragedioista ja selittävistä tekijöistä on se etten useista syistä johtuen pystynyt elämään nuoruuttani. Menetetty nuoruus on saanut myöhemmin toisen kokonaan erilaisen ulottuvuuden. En pystynyt nauttimaan parhaista vuosistani, mutten myöskään silloin pystynyt nauttimaan nyt jo lähes kadonneesta inhimillisemmästä maailmasta. En välttämättä kaipaisi takaisin nuoruuteen tässä ajassa, jos persoonallisuuteni ja tarpeeni pysyisivät nykyisellään. Näillä pelikorteilla tämän ajan kiihkossa minut poltettaisiin roviolla A. Le Coqia lipittävien terassituristien edessä Raekojaplatsilla olin sitten nuori tai vanha. Nuori kaunis vartalo ja avoin mieli ei hirveästi lohduttaisi kun puolet kansasta haluaisi joka tapauksessa repiä sisälmykset irti ilman paikallispuudutusta.

Jotkut tähän aikaan kyllästyneet haaveilevat aikamatkailusta eri tavalla. Luultavasti itsekin varallisuuden ja elämäntilanteen salliessa harkitsisin pysyvää fyysistä siirtymistä länsimaailman ulkopuolelle. Tällaisen ratkaisun voi hyvinkin kokea siirtymisenä aikakauteen, jota nopean kehityksen mukanaan tuoma omituinen joukkopsykoosi ei ole vielä ehtinyt pilaamaan. Toki pakoon juokseminen on aina luovuttamista, mutta elämän ollessa lyhyt jokainen vähänkin onnellisempi vuosi on jo itsessään arvokas. Oikein kovasti etsimällä on mahdollista vieläkin löytää maailmankolkkia, joissa yleinen arvomaailma on rakentunut standardista poikkeavalla tavalla. Poikkeavuuden ei tarvitse olla paremmuutta tai huonommuutta, ainoastaan erilaisuutta. Toistaiseksi jopa kolmannes näistä paikoista on säästynyt omien länsiliittolaistemme pommituksilta.

Pakeneminen on kuitenkin valitettavan lyhytaikainen ratkaisu. Ei ole olemassa paikkoja tai kulttuureja, jotka olisivat ikuisesti omassa rauhallisessa kultuurityhjiössään. Yksi ainoa Oikea Tapa Elää puskee palomuurien läpi ennemmin tai myöhemmin, joko vapaaehtoisesti tai puoliksi pakottamalla. Taloudellisesti hieman hitaammin kehittyneissä maissa muutosprosessi lähtee käyntiin heti kun löydetään oikeat liittolaiset ja oikeat viholliset. Vähitellen ilmestyy mystisiä rahavirtoja, aseita ja uusia bisneksiä. Lopulta Xlandia on tärkeä liittolainen terrorismin torjunnassa ja muuttaa lainsäädäntönsä niin että se mahdollisimman vähän ärsyttäisi uusia ystäviä.

Reittikapselin merkkivalo muuttuu vihreäksi ja aika-avaruuden itämerellistä osaa sylivauvasta asti päivittäin kiertänyt sekakielinen kapseliemäntä kiittää minua viroksi ja ruotsiksi FCKONE-koodin käytöstä. Muutaman tunnin kuluttua olen jo sulautunut seinätapettiin siellä jossain. Haalistunut mustavalkotelevisio kertoo Kekkosen lyöneen tänäänkin hole-in-onen uusimman valtiovierailunsa aikana. Ilmaisjakelulehden kupongilla saisi vielä hetkisen ajan Kulta-Katriinaa kymmenellä markalla. Ainoastaan Masa näyttäisi kadonneen. Se oli kyllä tässä vielä ihan äsken odottelemassa linja-autoa.
Kommentit (12)

Pyhä kolminaisuus
Kirjoitettu: 10.01.2013, 17:38:44 (Muokattu: 10.01.2013, 18:44:44)
Haluan omistaa tämän postaukseni kaikille niille, jotka ovat kyllästyneitä tarjolla oleviin poliittisiin puolueisiin ja niiden perässä juokseviin kuuliaisiin ja vähään tyytyviin äänestäjiin. Seuraa johtajaa, seuraa johtajaa, seuraa ummehtunutta johtajaa. Omaa ajattelua ei tarvita, koska mielipiteitä on tasan kolme (3). Olen kutsunut paikalle yhden edustajan jokaisesta lokerosta kertomaan samat kuluneet mantrat taas uudelleen. Kuka sanoikaan että yleistäminen olisi turhaa?

Määrällisesti suurinta ryhmää eli markkinahenkistä, markkinavetoista ja aina yhtä markkinaista markkinataloutta fanittavia edustaa ystävämme Karl. K on koulutukseltaan ekonomi ja kovasti kiinnostunut tekemään bisnestä joskus tulevaisuudessa kun siihen luodaan kunnon edellytykset. K on 2,5 lapsen ja noutajan onnellinen isä Espoosta. Ikioma omakotitontti omakotialueelta on jo valmiiksi omistuksessa ja rakentaminen odottaa enää uutta noususuhdannetta. Karl harrastaa yksityisautoilua ja golfin pelaamista.

Pertti taas edustaa perinteisiä perusajatuksia. P on sairaslomalla oleva metsuri Kainuusta, eronnut leskimies ja hieman katkera naisille. Harrastuksista löytyvät metsästys, kalastus ja niihin liittyvät välineet. Omaa alkoholin käyttöä olisi tarkoitus rajoittaa kuluvan vuoden aikana, samoin maahanmuuttoa. Perinteet ovat tärkeitä Pertille, jopa sellaiset joita ei ikinä ollutkaan. Kesäisin hän vetäytyy kotikylästään erämaamökin rauhaan pakoon kirkonkylän hälyä.

Aina yhtä energinen Virve edustaa tarmokkaana punavihreyttä ja on ammatiltaan nuorisojärjestön järjestösihteeri. Ammattinsa puolesta V kantaa huolta naisten ja vähemmistöjen oikeuksista. Työn
vastapainoksi löytyy erilaisia harrastuksia kuten työväenopiston naisryhmät ja vertaistukiryhmät. Virve elää rekisteröidyssä suhteessa maahanmuuttajataustaisen monivammaisen naisen kanssa. Tärkeintä V:n mielestä on yhteistyö ja yhteiset päätökset. Ilman työryhmiä ei ole solidaarisuutta, Virve korostaa.


1) Suomessa ja muualla Euroopassa ei nyt oikein hommat pelitä. Poimikaa esille se kaikkein suurin ongelma ja esittäkää sanottavanne lyhyesti:

K: Ihmiset vaativat yhä uusia hyvinvointipalveluita, joihin ei yksinkertaisesti ole varaa. Väestö vanhenee, kilpailukyky heikkenee ja suomalaisen työn hinta on nostettu pilviin. Ilman mittavia verohelpotuksia kasvuyrityksille, kasvuyrittäjille ja kasvuyrityshenkisille laskusuhdanne ei lopu vielä vuosiin. Palkkojen laskeminen, eläkeiän nostaminen, työpäivien pidentäminen. Siinä avainsanoja siihen yhteiseen hyvään mitä yksityisyritteliäisyys on omiaan tuomaan meille kaikille.

P: Helsingin herrojen ja suvaitsevaikkojen korruptiopeli. Otetaan köyhien rahat ja maksetaan kansanedustajille tuplapalkkaa. Se mitä jää jäljelle lähetetään kreikkalaisille lusmuille tai turvapaikkaa hakeville huijarineekereille. Missä on tavallisen työtätekevän eronneen miehen oikeudet? Tää on suomalaisen yhteiskunnan alasajoa. Myydään kaikki mitä saadaan irti ja lahjotetaan loput ulkomaalasille huijareille. Kepulikonsteilla rikastutaan.

V: Epätasa-arvo eri muodoissaan. Positiivisen syrjinnän kohtaama vastustus, naiskiintiöiden saama kritiikki. Tarvitaan enemmän rahoitusta ja henkilöstöä tasa-arvon edistämishankkeisiin. Tarvitaan lisää työryhmiä, hankkeita ja projekteja. Piiloseksualisointi, piilorasismi ja piilohomofobia otettava huomioon arkielämässä. Heikompia suojeltava, halusivat ne suojelua tai ei.


2) Millainen on hyvä ihminen? Kuvailkaa sellaisen ihmisen piirteitä jota arvostatte:

K: Hyvä ihminen kantaa vastuunsa ja seisoo ikävienkin päätösten takana (joita toivottavasti kohta tulee). Ihailen suunnattomasti esim. Angry Birdsien kaltaisia kasvuyrittäjiä, joita maamme tarvitsee jatkossa yhä enemmän. Globaalissa taloudessa ei ole enää varaa peukaloiden pyörittelyyn vaan tulosta täytyy saada aikaan vaaditussa aikataulussa. Minä ainakaan en halua jättää omille lapsilleni vuosikymmenien velkataakkaa vaan kovalla työnteolla ja valtion menojen leikkauksilla vapautetaan lisäresursseja kasvuyritysten tukemiseen. Hyvä ihminen on tuottava ihminen.

P: Suomalainen ihminen on hyvä ihminen. Rehellistä kansaa ollaan me tavallinen kansa. Talvisodat ollaan sodittu, sotakorvaukset maksettu takaisin täysmääräisenä. Hyvä ihminen on ankara ja lakia
kunnioittava vanhan kansan ihminen. Helsingin Herrat nääkin on halunnu ulkoistaa. Tilalle on tuotu huijareita ja neekereitä. Mannerheim oli hyvä ihminen.

V: Hyvä ihminen on solidaarinen ja neuvotteleva ihminen. Sellainen ottaa toisten mielipiteet huomioon ja kunnioittaa erityisesti vähemmistöjen oikeuksia. Erityisen tärkeää on ettei hyvä ihminen sano tai tee mitään jonka joku heikommassa asemassa oleva voisi käsittää loukkaukseksi. Väärin ymmärretty huolimaton vitsikin voi jättää pahimmassa tapauksessa elinikäiset traumat. Varmuuden vuoksi meidän pitää olla erityisen varovainen miten esitämme asiamme. Hyvä ihminen varoo loukkaamasta toisia edes vahingossa.


3) Millaiselta näyttäisi unelmienne Suomi kymmenen vuoden kuluttua?

K: Se näyttäisi modernilta globaalilta markkinatalousmaalta. Se eläisi yhä enemmän viennistä, teknologiasta ja uusista innovaatioista. Olisimme yhä tiiviimmässä unionissa ja myöskin NATO:n jäseniä. Kalliiksi käyvän sosiaaliturvan raskaita rakenteita olisi purettu ja yritystoiminnalle olisi luotu kunnon puitteet. Se olisi Suomi, jossa ei enää tasapäistettäisi eikä kadehdittaisi menestyjiä vaan oltaisiin aidosti iloisia siitä, että työn hedelmistä nautitaan silloin jos niitä töitä on tehty.

P: Siinä suomessa olis laitettu loppu hyysäämiselle. Kehitysyhteistyötä tai maahanmuuttoa haluavat maksakoot omasta pussistaan. Oltais otettu markka takaisin. Helsingin herroilta vähintään kymmenen prosenttia palkasta pois ja siitä säästyneet rahat suoraan sotaveteraaneille. Muilta ihmisiltä suut säkkiä myöten. Jokainen on oman onnensa seppä. Ei sitä ennenkään tultu huutaen vaatimaan kaikenlaisia oikeuksia jos ei niitä ole ansainnu.

V: Suomi näyttäisi täysin samanlaiselta kuin mikä tahansa maa maailmassa globalisaation jälkeen. On aivan ihanaa olla mukana päättämässä kaikesta ja liittyä jokaiseen yhteiseen järjestöön, oli sen tavoitteet meidän etujen mukaisia tai ei. Me ollaan silloin itse kuitenkin mukana päättämässä ja yhteistyössä! Suomi vuonna 2023 voisi olla avoimen kosmopoliitti monikulttuurinen mosaiikki, jossa vähemmistöjen oikeudet olisivat oikeuksien keskiöiden keskiössä. Ei tupakoitaisi, ei juotaisi, ei harrastettaisi vastuutonta seksiä. Ihmisiä suojeltaisiin omalta itseltään ja omilta vastuuttomilta tarpeilta, jokaista tasapuolisesti.


4) Millainen on mielestänne tasa-arvoinen yhteiskunta? Miten heikompia tuetaan?

K: Sosiaaliturva pysyy pystyssä ainoastaan jos markkivoimat niin haluaa. Me voidaan maksaa niin paljon tukia kuin talous antaa myöten eikä sen enempää. Huonoina aikoina menoja täytyy karsia ja jokaisen on osallistuttava talkoisiin. Kuten Saulikin ansiokkaasti totesi niin nyt on yhteisvastuullisuuden aika. Kun ihan siihen samaan mitä ennen ei ole varaa niin kannattaa pitää suhteita yllä sukulaisiin ja naapureihin. Sen edestä löytää minkä taakseen jättää. Rasismi ja homofobia on nykyaikana huonoa PR:ää omalle bisnekselle.

P: Tasa-arvo on sitä että enemmistöä ei syrjitä. Maassa maan tavalla. Jos tulee jostain Afrikasta tänne vaatimaan hotelliasumista ja ilmasia taulutelkkareita niin voi painua takaisin banaanilaivalla. Ja peräaukko on tehty ulostamista varten. Luonnottomuuksien hyysäämisten sijasta lisää rahaa eläkeläisille ja sotaveteraaneille. Työttömille rahaa ainoastaan jos ne tekee töitä. Mitään lusmuja täällä ei elätetä. Se on sitä tasa-arvoa.

V: Odottelinkin koska täällä puhuttaisiin tärkeistä asioista eli tasa-arvosta. Tasa-arvo on sitä että kukaan ei millään tavoin tunne tulevansa loukatuksi tai kaltoin kohdelluksi. Moni vahingossakin sanottu voi tuntua toisesta vihapuheelta tai henkiseltä väkivallalta. Heteronormatiivinen ja miehiseen alistamiseen perustuva yhteiskunta ei voi koskaan toimia tasapuolisesti naisia, homoja ja maahanmuuttajia kohtaan. Olisi tärkeä pystyä yhteisesti EU-tasolla kiristämään syrjintää koskevaa lainsäädäntöä. Ruotsissa ollaan tässäkin edelläkävijöitä. Nyköpingin naistyöryhmä on esittänyt rasismista, seksismistä, hyväksikäytöstä ja päihteistä (* ei koske nuuskaa) vapaata kaupunkivyöhykettä perustettavaksi vuoteen 2015 mennessä.


5) Teillä on muutama rivi tilaa lähettää viesti Ranneliikkeen lukijoille. Mitä haluaisitte sanoa?

K: Kannattaa katsoa kenen joukoissa seisoo. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen yhteistyö on koko ajan entistä tiiviimpää. Hillary Clinton ja monet muut liittolaisistamme ovat nostaneet homojen oikeudet suurvaltapolitiikan näyteikkunan keskiöön. Tällöin yksipuolinen suhtautuminen Palestiinan kysymykseen, keväällä tuleviin ennaltaehkäiseviin iskuihin Lähi-idän ongelmamaihin tai terrorismin torjunnan välttämättömiin siviiliuhreihin voi olla haitallinen signaali meren takaisille ystävillemme. Minulla on sitä paitsi yksi homonaapuri. Pinkki raha on hyvää bisnestä!

P: Aikuiset ihmiset voi mun puolesta tehdä keskenään mitä huvittaa. Turha sitä toisille on levitellä. Mutta lapsella pitää olla isä ja äiti että miehen mallia on. Kahdesta hintistä ei ole miehen mallia antamaan. Raamattukin niin sannoo vaikken kirkossa oo käyny vuosikausiin. Mitä siitä tulis jos ihmiset ja lehmät lisääntyis keskenään. Kun suvaitsevainen kaupunkilaisväki ilakoi paraateissaan paljain pyllyin eikä suomalaisia lapsia synny niin Helsingin herrat tuo Afrikasta neekereitä tilalle.

V: Lähetän paljon terkkuja ja haleja mun monille tutuille Ranneliikkeen sivustolla! Mulla on oma nimimerkki ja otan osaa yhteisiin keskusteluihin. Monta iltaa ollaan tyttöjen kanssa istuttu Nallessa ja muuallakin miettien keitä kohtaan me tunnetaan suvaitsevaisuutta ja ketkä taas on uhkana meidän tasa-arvolle. On tosi kiva huomata että varmaan puolet ranneliikkeen ihmisistä ajattelee asioista yhteisesti sovitulla samalla tavalla. Mutta näistäkin asioista varmaan riittää taas keskusteltavaa työväenopistolla ens keskiviikkona.
Kommentit (5)

Manjaana-meininki
Kirjoitettu: 06.12.2012, 16:26:46 (Muokattu: 06.12.2012, 17:30:48)
Pimeän talven keskellä ajatukset harhailevat helposti toisiin aikoihin ja paikkoihin. Tylsän ja värittömän arkielämän turruttaessa on aika kaivaa esille kliseisen yleistetty "eteläinen" tapa tehdä asioita. Vaikka en halua sortua suoraselkäisten kunnon suomalaisten niin parjaaman "manjaana-meiningin" yliromantisointiin niin toivoisin että suomalaiset oppisivat suhtautumaan elämään vähemmän tosikkomaisesti. Kylmässäkään ilmastossa pipon ei tarvitse puristaa liikaa.

Monien muiden protestanttien tavoin suomalaiset ovat paatuneita kontrollifriikkejä. Oleellisinta ei ole siis se mitä tapahtuu vaan se että asiat tapahtuvat täsmälleen oikeassa järjestyksessä ja ajallaan. On ensiarvoisen tärkeää tuntea olevansa koko ajan tilanteiden herra. Viitisen minuuttia myöhässä olevat junat ovat siis ehdottomasti hyvä syy spämmätä lehtien yleisönosastot täyteen vihakirjoituksia. Mutta mitä jos yhdessä yössä tilalle tulisikin se kamala manjaana-meininki?

Minusta olisi välillä aika terapeuttista huomata ettei ketään aina kiinnosta. Tyhjää vilkkuvia opastetauluja, puhelinsoittoja numeroihin joissa kukaan ei vastaa. Jonkun olisi pitänyt tehdä tänään jotain mutta ei vaan huvittanut. Selviytyäkseen arjesta joutuisi varaamaan vähän enemmän aikaa. Äkkiä minuuttiaikataulut ja reittioppaat olisivat aika hyödyttömiä. Jos vielä nettikin joskus pätkisi niin ratkaisua ei voisi edes etsiä googlesta tai wikipediasta. Voisiko silloin olla mistään enää ihan varma?

Asioiden huonosti tekemisessä ei tietenkään ole mitään elämää suurempaa. Eikä siinäkään ole mitään ihailtavaa että joku korruptoitunut yksilö laittaa muille kuuluvaa omaisuutta omiin taskuihinsa. Ihailen paljon enemmän sitä miten "geneerisen etelän" ihmiset ottavat infrastruktuurin puutteet valitettavana väistämättömänä pikku hankaluutena, jolle ei oikein voi mitään. Valittamisen sijaan voi joskus olla hauskempaa mennä lähikuppilaan vetämään naama täyteen mezejä ja rakia, tai ihan mitä vaan.

On totta, että protestanttisen pohjoisen ja vähemmän pragmaattisen etelän väliset erot korostuvat ilmaston kautta. Onhan Suomikin kesällä paljon vähemmän ahdistava ja vähemmän tosikkomainen paikka elää. Mutta ilmaston tuomia eroja ei voi myöskään ylikorostaa. Harva meistä pitää vaikkapa Venäjää käytännöllisyyden mallimaana. Suurin osa eroista on kuitenkin peräisin kulttuurin ja uskonnon ominaispiirteistä. Ordnung über alles.

Voin tunnustaa, että ihailen salaa syvän etelän asukkaiden taipumusta pieneen anarkismiin. Ihan jokaista älytöntä sääntöä ei ole pakko noudattaa kirjaimellisesti. Suomalainen ideaali ehdottomasta rehellisyydestä on omasta mielestäni ahdistava ja utopistinen. Pieni valkoinen valhe silloin tällöin ei tee kenestäkään vielä petturia. Miksi yhteenkään ihmiseen pitäisi voida luottaa tilanteessa kuin tilanteessa jos emme luota edes aina omaan itseemme? Hyväksymällä oman ja muiden puutteellisuuden lakkaamme myös vaatimasta kohtuuttomia.

Eräänlainen aitouden myytti tulee myös vastaan ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Kuinka monen suomalaisen olenkaan kuullut valittelevan ulkomaalaisten tyhjänpäiväisiä toivotuksia ja fraaseja. Aika harva onkaan todellisuudessa kiinnostunut siitä onko täysin tuntemattoman ihmisen loppupäivä hyvä vai huono. Näen kuitenkin jotain arvoa sillä että ylipäätään puhutaan. Tyhjät sanat tuntuvat typeriltä, mutta mahdollistavat sen, että ehkä muutaman harjoittelukerran jälkeen uskalletaan puhua jo oikeasti. Olen ehkä huono suomalainen enkä niin aito ihminen, että pystyisin ilman aasinsiltoja avautumaan ventovieraalle koko elämäntarinani kanssa tosta ihan noin vaan.

Pohjoisia protestanttisia alueita leimaa myös työn jatkuva mystifioiminen ja ylikorostaminen. Pohjoismainen hyvinvointi on peräisin solidaarisuudesta ja hyvästä tahdosta eikä muita kovemmasta työnteosta, kuten jotkut asian esittävät. Kaikkialla maailmassa painetaan pitkiä päiviä mutta voitot menevät harvempiin taskuihin. Tässä mielessä pohjoinen maailma ottaa selvän niskalenkin manjaana-ihmisistä. Hyvin organisoitu yhteiskunta pystyy pitämään hyvää huolta, jos vaan halua siihen riittää. Etelässä ihmiset joutuvat hoivaamaan perhettään, sukulaisiaan ja naapureitaan. Se kasvattaa yhteisöllisyyttä mutta se ei yleensä ole pyyteetöntä.

Eroja syntyy elämän tärkeiden asioiden arvottamisessa. Pohjoisen ihmiselle duuni, ura ja siihen liittyvä oravanpyörä ovat kaikki kaikessa. Jos tapahtuu jotain odottamatonta on edessä syvä masennus ja alkoholismi. Etelämpänä ihmiset ottavat lähes itsestäänselvyytenä sen, että kohta tapahtuu jotain ikävää. Sitä ennen kannattaa nauttia läheisten seurasta ja elämän pienistä iloista. Mikään kun ei ole ikuista, ei edes skandinaaville tai saksalaiselle. Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö pohjoiset maat olisi noin keskimäärin infrastruktuuriltaan eteläisiä naapureitaan kehittyneempiä. Mutta osaammeko me oikeasti nauttia siitä kaikesta ihanuudesta? Tuntuu siltä että vanhemmissa kulttuureissa ihmiset erottaisivat kirkkaammin sen mikä elämässä on oikeasti arvokasta.

Kysymys kuuluukin onko tavallisella suomalaisella enää aikaa nauttia elämästään vai viekö työuupumus ja itseaiheutettu kulutusrumba kaikki mehut sitä ennen. Ja onko todellakin niin tärkeää nussia jokaista pilkkua joka ikisessä tilanteessa koska sääntöpykälä X on olemassa. Tuoko kaiken alleen jyräävä kontrolloiminen ja tuplavarmistaminen todellakin parempaa elämänlaatua vai päinvastoin?

Muistetaan myös, että valtio ja sen alueella elävien ihmisten toteuttama kulttuuri ovat kaksi eri asiaa. Lakipykälät määrittelevät yhteiskunnan asettamia rajoja, mutta silti ihmiset yksilöinä päättävät missä määrin he haluavat sitoutua yhteisiin sääntöihin. Me kaikki ratkaisemme itse sen mikä meistä on hyvää ja arvokasta, ei tarvitse aina vierittää vastuuta Jumalalle tai Valtiolle. Voimme tietysti täällä kauhistella monien takapajuisina pitämiemme paikkojen lakipykäliä ja syrjintää, mutta lopulta yksittäiset ihmiset niilläkin alueilla ratkaisevat halutaanko kaikkea paskaa oikeasti edes noudattaa.

Pohjoiset protestanttiset maat ovat hyvin tiukasti säädeltyjä ja kontrolloituja yhteiskuntia. Tietyllä tapaa niin ovat myös monet eteläisemmätkin maat tuskastuttavan byrokratiansa kautta. Meillä kuitenkin ihmiset yhdessä uskovat kaiken kattavan pykäläviidakon tuovan suurta onnea, kun taas jossain muualla yhteisten sääntöjen kiertäminen on suosittu urheilulaji ja merkki terveestä kapinahengestä. Tässä mielessä samanlaisilta näyttävät säännöt eivät kerro mitään lopullista ihmisten itse rakentamasta arkitodellisuudesta.

Koska Ranneliikkeen lukijat ovat pääosin sateenkaari-ihmisiä niin otetaanpa vähän homoisampi anekdootti. Suvaitsevaisessa protestanttimaassa homo marssii ja marssii oikeuksiensa puolesta ja menee yön alkaessa homoklubille. Pari tuntia on lähes tyhjää kunnes lopulta yhden aikaan saapuu takapuoltaan keinutellen sisään joukko kunnon homoja. Nämä ryystävät eri puolilla huonetta gin toniceita ja yrittävät säilyttää kasvonsa muiden silmissä. Kukaan ei halua olla liian helppo eikä myöskään liian vaikea. Lopulta kaikki menevät yksinään koteihinsa runkkaamaan homopornolle. Olo tuntuu vapautuneelta. Samaan aikaan vähän takapajuisemmassa ja epätasa-arvoisemmassa paikassa ruskettunut rantaleijona ottaa kivenkolossa salaa suihin joltain tuntemattomalta. Kukaan ulkopuolinen ei huomaa koska ketään ei ollenkaan kiinnosta. Kukaan ei ole menemässä naimisiin tai adoptoimassa ketään. Ruskettunut adonis pyyhkii hikeä otsaltaan ja miettii kuinka rankaksi manjaana-meininki voikin joskus käydä...
Kommentit (3)

Endy tarvitsee ystävää
Kirjoitettu: 14.11.2012, 16:01:45 (Muokattu: 14.11.2012, 17:23:41)
Haluan poikkeuksellisesti tehdä tänään jotain hieman idealistista ja toivottavasti myös uusia ideoita tuottavaa. Tarvitsen siihen teidän apuanne, koska elän siinä uskossa että jotkut teistä pystyisivät ihan oikeasti vaikuttamaan yhden kaukana kehitysmaassa asuvan yksinäisen homon elämään. Siihen ei tarvita rahaa tai minkään alan erityisosaamista, hyvää tahtoa ja kärsivällisyyttä sitäkin enemmän.

Olen tuntenut kiinalaisen mutta Indonesiassa asuvan Endyn netin kautta jo monia vuosia. Alussa yhteydenpito oli tiiviimpää, mutta vähitellen yhdistävien asioiden puute tai jokin muu on hidastanut tahtia. Olen aina osannut arvostaa hänen sympaattista ja hyvää tarkoittavaa luonnettaan, kaikenlainen kieroilu ja itsekorostaminen tuntuu olevan hänelle täysin vierasta. Endyä on myös helppo loukata ja haavoittaa, jolloin hän sulkeutuu helposti neljän seinän sisälle pelokkaiden foobisten ajatusten keskelle. Hän vetoaa jatkuvasti oman maansa homovihaan ja syrjintään, asioihin jotka ovat kiistatta olemassa. Kuitenkin aika harvan elämä paranee sulkeutumalla omaan kotiin. Kenenkään ei ole terveellistä pohtia asioitaan pelkästään oman päänsä sisällä.

Endy tarvitsee uusia kontakteja ja uusia ideoita löytääkseen vielä joskus ulos lukkiutuneesta tilanteestaan. Ja koska hänen ongelmansa liittyvät hyvin pitkälti suuntautuneisuuden problematiikkaan, juuri Ranneliikkeen lukijoilla voisi olla hänelle tarjottavaksi joitain uusia näkökulmia. Endy on fiksu kaveri eikä tule takertumaan sinuun olettaen että uhraat loputtomasti aikaa pelkästään häneen. Jos sinä tai joku tuttusi haluaisi kuunnella ja tukea Endyä, saat yhteyden häneen lähettämällä sähköpostia alla olevaan osoitteeseen. Yhteydenpito toimii silti parhaiten pikaviestimien avulla, joita kaveri käyttää päivittäin useiden tuntien ajan. Hän puhuu sujuvaa englantia, joten kielimuuri ei ole esteenä. Endy harrastaa omassa yksinäisyydessään myös homoeroottisten tarinoiden kirjoittamista.

Endyn suuri unelma on löytää joskus ihan oikea poikaystävä. Hän on lähetellyt erilaisia viestejä netin deittipalstoille, mutta tuloksena on arvatenkin aina uudestaan ja uudestaan mitä erilaisimpia virtuaalisia kusettajia, jotka ensin lupaavat kuun taivaalta netin välityksellä ja katoavat kohta vähin äänin. Endy pyysi kuitenkin minua liittämään mukaan hänen kuvansa ja yritän siksi noudattaa tätä pyyntöä. Vaikka Endy etsiikin lähes pakkomielteisesti poikaystävää, hän hyötyy yhtä lailla kaikesta tarjotusta avusta ja tuesta. Voin vakuuttaa, että Endy osaa arvostaa kaikenlaisia yhteydenottoja.


andyandy2012 (at) ymail.com

Kommentit (4)

Munaton marraskuu
Kirjoitettu: 04.11.2012, 16:39:55 (Muokattu: 04.11.2012, 17:51:36)
Vilkaisin ohimennen ensi viikonloppuna Helsinkiin tulevan Vinokinon tarjonnan. Muistan joskus aiempina vuosina käyneeni katsomassa joitakin vinoelokuvia, mutta nyt leffavalikoima näyttäisi olevan suunnattu vakavahenkisille järjestöhomoille. Mitään kovin vinoa siellä ei ainakaan ole vaan aika suoraselkäistä homostelua. Yhden elokuvan (Asexual) esittely jäi erityisesti mieleeni, koska se sisältää niin monta tälle ajalle tyypillistä väittämää:

"Vastassaan seksipakkomielteinen kulttuuri, loputtomasti stereotypioita ja väärinymmärryksiä, sekä sosiaalisen ja tieteellisen tutkimuksen puute, aseksuaalit – henkilöt, jotka eivät koe lainkaan seksuaalista halua – taistelevat identiteettinsä puolesta. Mutta kuinka selvitä elämästä ulkopuolisena seksiä ylikorostavassa yhteiskunnassa? "

Minulla ei ole mitään aseksuaaleja ihmisiä vastaan. Toivon heille kaikkea hyvää ja he voivat puolestani toteuttaa persoonallisuuttaan valitsemallaan tavalla. Haluaisin ainoastaan mennä perinteisten yleistysten taakse miettimällä mikä itse asiassa on ylikorostamista ja millä tavalla se esiintyy jos esiintyy. Me kaikki nimittäin olemme kuulleet väittämän seksikeskeisestä maailmasta niin monta kertaa, että sitä pidetään yleisenä totuutena ilman sen suurempaa lähdekritiikkiä.

Yleensä seksin ylikorostuneisuudesta puhuttaessa vedetään ensimmäisenä esille kaupallisen pornon silmille hyppivä tarjonta interneteissä. Siellä tosin esille pomppii yhtä lailla väkivalta, erilaiset kykykilpailut ja hassut kissavideot. Onko maailmamme myös kissakeskeinen? Pornoa katsotaan sitä paitsi kaikkialla maailmassa, niin muslimimaissa kuin syvästi katolisissa kylissä. Voisin veikata että pornoa kuluttavat eniten ihmiset, jotka joutuvat elämään seksuaalisuuteen torjuvasti suhtautuvassa ympäristössä. Ne jotka saavat oikeassa elämässä omien halujensa kaltaista seksiä, tuskin vaivautuvat runkkailemaan yksinään ruutua tuijottaen. Elääkö homopornoa katsova iranilainen esimerkiksi seksuaalisuutta ylikorostavassa ympäristössä?

Joidenkin voi olla vaikea uskoa, että seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen ei ole modernin ihmisen narsistinen keksintö vaan maailmassa on paneskeltu vuosituhansia. Se ei ole syntyjään miehisestä halusta alistaa ja manipuloida naisia ja nuoria, kuten aikamme feministiset teoreetikot tuntuvat uskovan. Seksi on inhimillinen tarve, joka ei katso ikää tai sukupuolta. Tämän vuosikymmenen seksiterapeuttien ja valistajien lempisana on seksualisoiminen. Puhutaan seksualisoiduista nuorista ja miksei myös naisista. Koko sana viittaa jo siihen etteivät kaikki ihmiset olisi syntyjään seksuaalisia vaan joku ilkeä ulkopuolinen voima on puuttunut peliin. Toki jokaisella on myös yhtä lailla oikeus olla haluamatta minkäänlaista seksiä. Mutta mistä tulee väite että tämä aika melkeinpä vaatisi jokaista petipuuhiin? Kuka vaatii ja missä?

Usein ylikorostaminen ja alikorostaminen ovatkin pohjimmiltaan melkein sama asia. Ajatellaan vaikkapa länsimaista psykologiaa, joka pohjautuu suurelta osin käsitykseen, että varhaiset ja miksei myöhäisemmätkin seksuaaliset kokemukset ja traumat määrävät koko loppuelämän inhimillisen käyttäytymisen. Tältä osin seksuaalisuudelle on annettu valtava painoarvo eikä kukaan ole kehdannut asettaa tuota asetelmaa kriittisen tarkastelun alaiseksi. Seksuaalisten kokemusten jatkuva vatvominen, märehtiminen ja omien suuntautumisten miettiminen on saanut käsittämättömät mittasuhteet. Koko yhteiskunta satsaa esimerkiksi valtavasti siihen, että nuoret aloittaisivat seksikokeilunsa myöhemmin kuin heidän syntiset vanhempansa ahdasmielisiksi väitettyinä aikoina. Nykyisenä suvaitsevaisuuden aikana seksi kun on vaikeaa, suurta suunnittelua vaativaa ja koko psyykkisen kehityksen vaarantavaa. Eikös tämä jos mikä ole juuri sitä ylikorostamista?

Ylikorostaako estoton ja avoimen häpeämätön pervola enemmän kuin asiohin kuolemanvakavasti suhtautuva filosofinen keskustelukerho? Onko ylikorostamista se että erilaiset ja eri ikäiset ihmiset harrastavat paljon suunnittelematonta seksiä vai se että jokaiseen siemensyöksyyn valmistaudutaan vuosien kurssituksella ettei vahingossa loukattaisi ketään? Minusta ainakin ensimmäinen vaihtoehto olisi hauskempi paikka elää kuin tämä meidän jälkimmäinen.

Välillä täytyy olla myös poliittisesti epäkorrekti ja sanoa asioita jotka eivät monia miellytä. Voisin väittää, että tällä vuosikymmenellä miehinen seksuaalisuus on poliittisten naisten kuohitsema. Erityisesti äärifeministit (joita muuten seksuaalivähemmistöjen toimijoissa on erityisen paljon) ovat ahkerasti yrittäneet esittää seksuaalimoraalin jonkinlaisena valtapelinä. Häijynä pelottavana osapuolena on halujaan keinolla millä hyvänsä tyydyttävä mies, joka mielellään nussisi kaikkea liikkuvaa ja mieluiten väkisin. Aidan toisella puolella ovat uhriutuneet naiset ja nuoret, joita ei oikeasti kiinnostaisi seksi ollenkaan vaan nämä kaipaisivat ainoastaan henkisiä ja älykkäitä kokemuksia. Yhteiskunnan tehtävänä onkin siten suojella muuta väestöä ilkeiltä hedonistisilta heteromiehiltä. Homomiehet sen sijaan ovat lutuisia maskotteja, jotka ovat itsensensuurin kautta hyväksyntää kosiskellakseen tehneet itsensä vaarattomiksi eunukeiksi ja ovat siksikin kultturellien naisten parhaita kavereita.

Toki feminismillä on ollut oma tarkoituksensa ja sukupuolten välinen tasa-arvo pitäisi olla kaikille itsestäänselvyys. Uskoakseni tässäkin on kyse siitä, että poliittinen korrektius menee kaiken muun inhimillisen edelle. Aiemmin historiassa syrjintää kokenutta ihmisryhmää edustavalle kiihkoilijalle ei yksinkertaisesti kehdata sanoa että nyt kaveri menit jo liian pitkälle enkä ole kanssasi enää samaa mieltä. Sehän olisi mitä hirveintä syrjintää. Jokainen haluaa torjua rasismia, hyväksikäyttöä tai homofobiaa ja hyvän alkuperäisen lähtökohdan takia ollaan valmiita sietämään myös älyttömyyksiä. Eräs muutama viikko sitten vastaan tullut englantilainen homomies kertoi hyvän esimerkin vallalla olevasta pakkomielteisestä poliittisesta korrektiudesta. Hänen työkaverinsa, eräs musliminainen, oli viime jouluna ilmoittanut ettei aio viettää joulua. Tästä eräs kristitty loukkaantui ja valitti kokemastaan vääryydestä esimiehelleen. Olemme rakentaneet maailman, jossa mitään ei enää uskalleta sanoa ääneen. Oman tulkintani mukaan tämä on monen Ranneliikkeen vakiokirjoittajan toiveiden mukainen kehityskulku, mutta itse koen tämän uuden pakotetun suvaitsevaisuuden ahdistavana ja elottomana keinotodellisuutena.

Yksi perinteisistä kliseistä on ollut se, että miehen ja naisen seksuaalisilla tarpeilla olisi usein suuria eroja. Miehen ja pojan seksuaalivietti voisi siis olla huomattavasti naisen viettiä vahvempi. En ole koskaan nähnyt asiasta luotettavaa tutkimusta, enkä tiedä olisiko sellaisen tutkimuksen julkaiseminen nykyisessä maailmassa edes mahdollista sen poliittisen epäkorrektiuden takia. Jotkuthan ovat myös esittäneet, että väitetyt erot olisivat täysin kuvitteellisia ja juontaisivat juurensa opituista rooleista. Se mikä on pojalle sopivaa ei kuuluisi hyvän tytön käytökseen. Osittain varmaan näinkin. Mutta olisiko loukkaavaa miehiä tai naisia kohtaan myöntää myös eroja vietin suuruudessa?

Olen itse valmis uskomaan näihin hormonaalisiin eroihin. Varsinkin kun monien naisten tuntuu olevan suorastaan mahdoton ymmärtää miehistä seksuaalisuutta tai kasvavan pojan tarvetta elää seksuaalisesti itsenäistä elämää. Ihmiset kuitenkin pääsääntöisesti tarkastelevat maailmaa oman kokemuspiirinsä kautta. Se on hieman rajoittunutta, mutta hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää. Hankalaksi asia menee, jos on itse auktoriteettiasemassa ja tehtävänä on neuvoa ja kasvattaa muita. Hysterisoituvia seksuaalikielteisiä äitejä tuntuu olevan huomattavasti enemmän kuin sen kaltaisia isiä. Poliittiset naiset ovat vielä aivan oma lukunsa. Toki he ovat myös oman roolinsa vankeja, mutta tuntuu että puoluekannasta riippumatta suurin osa naispoliitikoista haluaisi pehmustaa maailman pumpulilla ja tyhjentää sen eläimellisistä vieteistä.

Alan pikku hiljaa kallistua sille kannalle, että opetus- ja kasvatustyöhön tarvitaan mieskiintiöt. Tiedän toki, että sukupuoliroolit ovat ainoastaan suuntaa antavia enkä itsekään ole maailman miehisin mies vaan androgyyni sekoitus kaikkea mahdollista. En silti toivo, että tulevat sukupolvet kasvatetaan pelkästään naisten valtakulttuurin ehdoilla, olivat sen kulttuurin toteuttajat sitten biologisia naisia tai tätä kulttuuria fanittavia miehiä. Nykyisilläkin pojilla tulee halutessaan olla oikeus kiroilla, tapella, kiipeillä puissa ja olla typeriä eikä pelkästään harrastaa kaunoluistelua ja lukea Naomi Wolfin kirjoja vaginoista. Poikien täytyy saada olla poikia, vaikka äidit ja sosiaalitädit eivät siitä pitäisikään.

Haluaisin myös päästä eroon siitä ikuisesta kliseestä, jonka mukaan kaikki älykäs on henkistä ja fyysinen pinnallista. Älykön kuuluu kiinnostua kaikesta keskinkertaisestakin kulttuurista ja vihata urheiluharrastuksia. Tyhmä ihminen ajattelee vain syömistä ja ulostamista, sillä aikaa kun kehittyneempi yksilö suunnittelee hylkeiden pelastamista. Eikös tämä hemmetti soikoon ala olla jo vähän kulunutta? Samoin yhtä kliseisesti miehen rooliin kuuluu pizzan syöminen, oluen juominen, piereskely ja futiksen katsominen. Sillä aikaa nainen on käynyt kirjastossa ja taidenäyttelyssä todistaakseen itselleen ja muille älyllisen paremmuutensa. Lopulta illalla mies haluaisi seksiä mutta naiselle tulee se yllättävä päänsärky. Mies päättää iltansa katsomalla pornoa ja runkkaamalla kun nainen lukee kirjastosta löytämäänsä kirjaa sukupuolten tasa-arvosta.

Olen ehkä asenteellinen ja yleistävä mutta naiset voisivat joskus yllättää minut. Yleistyksiä tehdään koska suurin osa ihmisistä tyytyy olemaan yleistettävissä. Ehkä jonain päivänä vastaan tulee nainen, joka ei usko holhouksen ja loputtoman sääntöviidakon parantavaan voimaan. Olisi virkistävää tavata kerran myös yliseksuaalinen nainen niiden tuhannen aliseksuaalisen jälkeen. Ehkäpä se yksi poikkeava nainen ei näkisi heteromiestäkään potentiaalisena raiskaajana, joka pitää himonsa kurissa ainoastaan seurausten pelon takia. Toki yhtä lailla olisi kiva nähdä niitä rohkeita miehiä, jotka uskaltaisivat pitää kiinni omista mielipiteistään ilman pakollista itsesensuuria. Vai toteutuuko tämä nykymaailmassa vasta silloin kun miehinen sukupuoli ymmärtää myös uhriuttaa itsensä ja tunnustaa olevansa naisten manipuloimia reppanoita?
Kommentit (4)

Vapaa mieli
Kirjoitettu: 23.09.2012, 11:00:46 (Muokattu: 23.09.2012, 11:38:58)
En ole ollut kovin aktiivinen kommentoimaan Ranneliikkeen uutisia ja keskusteluja, koska olen halunnut jättää sen ilon sivuston kohderyhmälle eli oikeille kunnon homoille. Satunnaisesti aiheita selaillessa silmiin on pistänyt palstan ihmisten huoli siitä, että ennen melko homomyönteisenä esiintyneen maltillisen oikeiston poliittisiin julistuksiin on tullut huomattavasti aiempaa konservatiivisempia linjauksia. Tämä on yleensä yhdistetty Perussuomalaisten nousuun ja nähty kadonneiden äänien perässä juoksemisena.

Homojen kannalta asian tekee ongelmalliseksi se, että homomyönteiset puolueet edustavat toisiaan muistuttavia ideologioita. Niinpä ranneliikkeen keskusteluistakin on helppo bongata vihreiksi ja vasureiksi tunnustautuvia, joiden tärkein (tai ainoa) syy kannattaa puoluettaan on sen myönteinen suhtautuminen omaan seksuaaliseen lokeroon. Olen joskus miettinyt mielessäni olisivatko nämä vihervasurit yhtä hyvin republikaaneja, persuja, kommunisteja tai uusnatseja jos vaan joku toinen ryhmä tarjoaisi tasa-arvon huutokilpailussa vähän enemmän. Jos eroja homomyönteisyydessä puolueiden välillä ei olisi niin tuskin myöskään homot ja heterot äänestäisivät kovin eri lailla. Yhtä varma olen myös punaviherhomojen harvinaistumisesta heti kun lainsäädäntö on antanut kaikille yhtälaiset oikeudet.

Tämän sivuston uutisissa ja keskusteluissa käytetään usein mielenkiintoisella tavalla sanaa "liberaali" tai "liberalismi". Kuka tahansa millä tahansa ideologialla varustettu ihminen on aika monen homon mielestä liberaali heti jos sanotaan muutama ystävällinen sana homojen oikeuksista. Eli noin teoriassa homomyönteisiksi kääntyessään jopa Timo Soini tai Päivi Räsänen olisivat ajatuksiltaan ja arvoiltaan monen lukijan mielestä aika liberaaleja. Tietysti omaan napaan tuijottaminen on inhimillistä ja ymmärrettävää. On aika hölmöä vaatia että vähemmistöön kuuluvan pitäisi osata katsoa maailmaa laajemmasta perspektiivistä kuin muun kansan. Ihminen on itsekäs olento.

Minulle itselleni on jäänyt hieman epäselväksi mitä itse asiassa on nykyinen arvoliberalismi ja missä muodossa se esiintyy. Enkä puhu nyt siis mistään talousliberalismista, jolle sillekin varmaan löytyy omat kannattajansa. Onko jo automaattisesti liberaali jos hyväksyy eri rotuiset ihmiset, homoseksuaalisuuden ja abortin muttei hirveästi muuta? Lakkaako olemasta liberaali jos haluaa estää yhdestä ilmansuunnasta tapahtuvan maahanmuuton tai tunnustaa vaikkapa jotain uskoa? Voiko liberaali meuhkata homojen oikeuksista mutta samaan hengenvetoon vaatia entistä ankarampaa kohtelua kaikkea epätoivottua seksuaalisuutta kohtaan? Onko liberaali jos haluaa poistaa muiden oikeuden tupakointiin ja nostaa alkoholin hinnan pilviin mutta vapauttaa kannabiksen? Älkää katsoko minua kysyvästi - en minä tiedä!

Inhoan anglismeja enkä halua vieraan ison kielen muuttavan omaa ilmaisuamme. Ei siis kovin liberaalia minulta. Mutta tässä tapauksessa on aika osuvaa puhua siitä ainaisesta mukavuusalueesta ja sen ulkopuolella tai sisäpuolella ramppaamisesta. Liian moni liberaaliksi tunnustautuva on omassa samanmielisten puuhapajassaan rakentanut itselleen arvopaketin, jonka sisälle on kasattu kaikki sopivasti erilainen. Sen ulkopuolella onkin sitten kaikki se mitä ei juuri itse voi hyväksyä. Emme halua suvaita monia asioita, jotka tuntuvat inhottavilta koska ne vaan tuntuvat inhottavilta. Nykyinen versio liberalismista ei kyseenalaista olemassaolevaa ja vaadi muutoksia vaan se keskittyy paapomaan niitä joille jo on yhteisesti omassa kerhossa annettu poliittisesti korrektin leima.

Vai toivonko liberalismilta liian paljon anarkismia kun ne kuitenkin ovat eri asioita? Ehkä liberalismin voi nähdä myös jonkinlaisena laisser faire-ajatteluna, jolloin se perustuisi siihen että asioiden annetaan kulkea omalla painollaan. Varsinkin oikeistoliberalismissa näin ehkä onkin. Annetaan kapitalismin hoitaa talouspuoli ja katsotaan johtavien länsimaiden hyväksymiä asioita läpi sormien. Vasemmistoliberalismi taas usein joutuu tasapainottelemaan sitä vaivaavan holhousvimman kanssa. Varsinkin vasemmistolaisten naisten maailmankuva näyttää kovin usein perustuvan siihen että vähemmistöjen oikeuksista pidetään huolta vaatimalla entistä tiukempaa holhousta.

Aikaisemmat sukupolvet pitivät usein omia vanhempiaan tiukkoina konservatiiveina. Nykyiset nuoret ovat ottaneet aika riemuiten vastaan vanhempiensa rakentaman kulutukseen ja rahan perässä juoksemiseen perustuvan maailmankuvan. Tämän vuosituhannen teini tai parikymppinen keskittyy kuluttamiseen ja kapitalismi ei silloin ole mörkö vaan uusien kivojen tavaroiden takuutoimittaja. Ennen vanhemmat ihmiset säännöllisesti parjasivat sen ajan nuoria radikaaleiksi lusmuiksi ja arvojen särkijöiksi. Nykyään vanhukset antavat enää tunnustusta uusille sukupolville siitä miten kunnollista ja fiksua porukkaa on kasvamassa. Mistäköhän tämä kertoo?

Nykynuoret hyväksyvät vanhempiaan helpommin eri rotuiset ihmiset ja kuohitun version homoseksuaalisuudesta eli sen osan erilaisuudesta minkä globaali valtakulttuuri on heidät laittanut hyväksymään. Mutta onko sisäsiistin turvallisen erilaisuuden hyväksyminen vielä osoitus vapaamielisyydestä? Itseäni surettaa se että tämän vuosituhannen nuoret vaihtoehtoihmiset ovat yleensä ainoastaan trendikkäitä puuhastelijoita. Vähän luomua ja ekologiaa, pilven polttelua ja futiksen potkimista kivassa kaveriporukassa. Mikäpäs siinä, huonomminkin voisi varmaan aikaansa kuluttaa. Maailmaa ei kuitenkaan muuteta nysväämällä keskenään ilman mitään konkreettista vastaideologiaa nykyiselle tuhoa kylvävälle kapitalismille. Vähitellen näistäkin cityhipeistä aika moni siirtyy hipsterismiin eli laadukkaisiin yksilöllisiin elämyksiin ilman mitään henkistä sisältöä.

Tästä päästäänkin takaisin alkuun eli pohdintaan siitä ovatko suomalaisten arvot todellakin muutoksessa kuten puolueiden kannatusluvut antaisivat ymmärtää. Kyse ei ole pelkästään suomalaisesta ilmiöistä vaan useimmissa vaurastuneissa eurooppalaisissa maissa sama trendi on näkyvillä. Kun mulla on vähän niin mä haluan enemmän. Kun mä lopulta rikastun niin mä haluun säilyttää kaiken sellaisenaan. Sana konservatismihan viitaa säilyttämiseen, konservatiivi haluaa säilöä oman kivan säilykkeensä korkeimman hyllyn päälle turvaan muiden tahmeilta sormilta. Kun suuri osa kansasta kuuluu kohtuullisesti pärjäävään keskiluokkaan, se merkitsee säilöntävaihteen alkamista.

Yksi iso asia mikä tämän hetken suomalaisissa patakonservatiiveissa vaivaa on heidän ideologiansa tuotteistaminen. Ymmärrän että ihminen voi ajatella myös konservatiivisesti olematta kusipää, mutta miksi ihmeessä se paketti on aina samanlainen. Yksi koominen yksityiskohta on uskonto. Suomi on ollut vuosikymmeniä Euroopan maallistuneimpia maita, jossa uskonto on jokaisen yksityisasia. Vasta aivan viime vuosina esille on pomppinut mitä erilaisimpia populisteja, jotka hyväksikäyttävät kristinuskoa vaikka itse eivät uskoisikaan. Mutta kun kunnon konservatiivilla pitää olla se uskonto, koti ja perhe. Koska isossa maailmassakin niillä konservatiiveilla on! Samalla tavalla esiin vedetään pyhimyksinä kuolleita sotasankareita tai jotain muita myyttisiä hahmoja, joihin edes keski-ikäisillä suomalaisilla ei ole enää mitään omakohtaista sidettä.

Suomalaisia ja muita eurooppalaisia muokkaa globalisoitunut valtakulttuuri. Kaikkialla puhutaan jo yhtä samaa kieltä, haetaan tietoa googlettamalla englanniksi ja luotetaan nimekkäisiin nettilehtiin. Nykyiset nuoret aikuiset ovat kasvaneet vauvaiästä alkaen kiinni amerikkalaiseen kulttuuriin jopa selkeämmin kuin omaansa. Monen suomalaisen nuoren kanssa on jo vaikea keskustella jos ei osaa suomen ja englannin sekoitusta. Fail! Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään kielestä vaan huomaamatta mukana tulevasta arvomaailmasta. Kun ollaan vuosikausia aamusta iltaan kiinni yhdessä ja samassa vieraassa kulttuurissa, se alkaa muistuttaa tilannetta jossa eletään ihan oikeasti ulkomailla. Globaalin valtakulttuurin kasvattamat suomalaiset nuoret ja myös aikuiset kasvavat huomaamattaan hyväksymään konservatiivisen ajattelun peruspilarit. Massakulttuuri ei opeta kyseenalaistamaan vaan lähinnä houkuttelee kopioimaan kaikkea sitä mikä on olevinaan cool.

Homomyönteisyys etenee vähitellen johtavien länsimaiden vaatimuksesta. Olkoonkin että se on yleensä USA:n ja Israelin kaltaisille maille sopiva propagandatemppu huomion kääntämiseksi pois kiusallista sota- ja ihmisoikeusasioista. Jos taas ajattelemme liberalismin olevan muutakin kuin homofobian ja rasismin torjuntaa niin tilanne on kokonaan toinen. Suomen asema on aika pitkälti sementoitu liittoutumiseen lännen kanssa ja solmittuihin kansainvälisiin sopimuksiin. Meillä itse asiassa ei edes olisi hirveästi mahdollisuutta olla kovin paljon liberaalimpia joutumatta EU:n lainsäädännön hampaisiin. Itsestäni on tullut vähitellen koko ajan EU-kriittisempi tajutessani että yksittäisen maan liikkumavara on todellakin koko ajan pienenemässä.

Tuodaksemme esiin vaihtoehtoisia ajattelutapoja tai elämänmalleja meidän täytyy nykyään ei ainoastaan vakuuttaa oma lähipiiri tai oma kielialue vaan koko vanha manner. Tai jos ollaan rehellisiä niin lähinnä uusi manner. Nykyiset eurooppalaiset kun ottavat kaiken uuden vastaan ainoastaan jos se on coolisti peräisin amerikoista. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Zeitgeist, johon on kerätty kaikenlaista vanhaa eurooppalaista pseudokommunismia paketoituna meren takana uudelleen. Jotta perinteinen epäkorrektimpi liberalismi saisi vielä joskus lisää kannattajia, vaatisi se loputtomasti rahaa, nimekkäitä tukijoita ja medianäkyvyyttä. Nämä kaikki resurssit ovat kuitenkin kertyneet uskonnolliselle konservatiiviselle oikeistolle.
Kommentit (0)

Maistuu yhtä hyvältä
Kirjoitettu: 28.08.2012, 17:21:17 (Muokattu: 28.08.2012, 17:49:14)
Olipa kerran kauan sitten metsien keskellä useita pieniä kyliä, joissa elämä kulki omaa hiljaista tahtiaan. Nämä kylät sijaitsivat sen verran kaukana ettei kaikkitietäviä kaupunkilaisia hirveästi kiinnostanut mitä Kaiken Keskipisteen ulkopuolella puuhattiin. Eikä se asia hirveästi kyläläisiä edes harmittanut, sillä näin moni saattoi vapaammin toteuttaa juuri sellaista elämää kuin itse toivoi. Toki usein myös riideltiin ja joskus myös sodittiin, mutta lopulta kaikki palasi vähitellen entisille raiteilleen.

Ajat kuitenkin muuttuivat nopeammin kuin kukaan ikinä osasi arvata. Vallanhimoiset ruhtinaat halusivat liittää pienet hajanaiset alueet etupiireihinsä kasvattaakseen omaa valtaansa. Useimmissa kylissä ihmiset yrittivät jatkaa perinteistä elämäänsä, mutta ruhtinaat saivat lahjoin ja lupauksin kyläpäälliköt puolelleen. Vähitellen viekkaat johtajat saivat kyläläiset pelkäämään. Jossain olisi olemassa jokin suuri uhka jonka edessä täytyi muuttaa yhteen maksoi mitä maksoi. Lopulta kylien väliset rajat purettiin ja tyhjille tonteille rakennettiin uusia taloja, jottei mitään näkyviä rajaviivoja olisi enää olemassa.

Kaukana vuorten takana Suuri Kotkaruhtinas tarkasteli tyytyväisenä kaukoputkellaan muuttunutta maisemaa. Yhtä yhtenäistä aluetta oli paljon helpompi hallita norsunluutornista käsin. Kotkaruhtinaan ovela suunnitelma oli teeskennellä humaania, alamaisistaan välittävää hallitsijaa. Joka päivä hän kiipesi huolellisesti harjattuna ja kammattuna torniinsa puhumaan suvaitsevaisuudesta ja kaikesta muusta kauniista. Suuren paimentorven avulla hänen pehmeällä äänellä julistamansa vapauden sanoma kaikui ympäri metsiä ja peltoja. Ympäri kyliä oltiin onnellisia uudesta ystävyydestä ja ilosanomaa julistavasta yhteisestä Johtajasta.

Syvällä Kotkabunkkerissa hallitsijan neuvonantajat hyörivät ja pyörivät pergamenttikääröineen. Tärkeintä oli miettiä ketkä uusista liittolaisista olisivat hyödyllisempiä ystävinä ja ketkä vihollisina. Ilman näkyviä vihollisia ei voisi perustella koko ajan isommaksi kasvavaa kotka-armeijaa ja poliisilaumoja. Kun jokainen kylä oli liittynyt yhteen niin enää pelkoa ei voitu synnyttää väittämällä yhden kylän suunnittelevan hyökkäämistä toisiin. Tarvittiin siis jotain uuteen aikaan sopivaa. Täytyi yrittää etsiä omien joukosta uhrattavissa olevia ryhmiä, joiden olemassaolon voisi väittää vaarantavan kaiken sen mihin muut uskoivat.

Kaikkein syrjäisimmässä kolkassa maata entisen Turnipsikylän alueella asui erityisen paljon niitä ihmisiä, jotka eivät halunneet elää samalla tavalla kuin muut. He olivat valinneet asuinpaikkansa häveliäästi niin ettei muiden tarvinnut järkyttyä heidän elämänvalinnoistaan. He söivät, joivat, naivat ja uskoivat päinvastaisella tavalla kuin useimmat muut. Aina silloin tällöin joku toisen kylän oikeaoppinen kävi tuikkaamassa jonkun heidän majoistaan tuleen, mutta yleensä saatiin elää rauhassa. Heistä ei erityisemmin koskaan pidetty, mutta heitä siedettiin niin kauan kuin pysyivät omissa oloissaan.

Suurelle Kotkaruhtinaalle pahimmat turnipsisekopäät tulivat kuin taivaan lahjana. Viimeistään silloin kun yksi sekaisin mennyt entinen turnipsilainen oli syönyt naapurinsa raakana herättäen näin järkytystä ja kauhua, oli helppo levittää väitettä jonka mukaan aika moni muukin turnipsilainen suunnitteli tekevänsä samoin. Suuri Kotkaruhtinas nousi omaan norsunluutorniinsa vääntämään itkua ja kertomaan kamalista yhteistä vapauden aikaa uhkaavista vaaroista. Näin suureen uhkaan olisi suhtauduttava äärimmäisen vakavasti. Seuraavasta päivästä alkaen kaikki joskus elämänsä aikana turnipsialueilla asuneet kerättäisiin oman alansa gurun Tohtori Jürgensenin suorittamaan persoonallisuustestiin. Ne joilla ei havaittaisi mitään poikkeavaa käytöstä saisivat palata uuden ihanan vapauden ajan onnelliseen elämäänsä. Jos taas kunnianarvoisa Tohtori havaitsisi jotain epäilyttävää, näitä yksilöitä ei enää voitaisi laskea vapaalle jalalle.

Jotkut turnipsilaisista pystyivät vaaran uhatessa nopeasti omaksumaan lanttumaisen käytöksen. Lanttulaisia oli ympäri kyliä paljon enemmän ja heidän erilaisuutensa oli vähemmän erilaista. Suuri Kotkaruhtinas käyttikin hyväkseen ihmisten melko rauhallista suhtautumista lanttulaisiin. Suurin osa lanttuihmisistä näytti siltä kuin he eivät olisi lanttua ikinä nähneetkään ja sekös mielytti etenkin tavallisuutta rakastavia perunaihmisiä. Ja koska lanttulaisia oli aika paljon, joukossa oli myös koko yhteisölle tärkeitä osaajia. Ilman lanttuammattilaisia koko alue olisi voinut taantua kivikaudelle. Siksi heidän kanssaan kannatti olla hyvissä väleissä. Suuri Kotkaruhtinas ottikin lanttuasian omaan erityiseen suojelukseensa. Vastapalveluksena lantut antoivat ilmi jokaisen tuntemansa mahdollisen turnipsilaisen. Aikoinaan naapurista käsin moni lanttulainen oli yön pimeinä tunteina käynyt rajan takana haistelemassa tuoreen turnipsin tuoksua. Jotkut jopa kasvattivat salaa lantun ja turnipsin risteytyksiä. Mutta ne ajat olivat nyt kaukana takana.

Muutamassa viikossa suurin osa turnipsitaustaisista oli raahattu kotkalinnakkeeseen persoonallisuustesteihin. Jotkut palasivat takaisin, kun taas osa nauttii tälläkin hetkellä Tohtori Jürgensenin tarjoamasta vapaaehtoisesta ja maksuttomasta hoidosta. Muutaman vuoden leirityksen jälkeen heidän uskotaan pääsevän eroon ikävistä taipumuksistaan ja mielipiteistään. Enää he eivät pääsisi turmelemaan yleistä moraalia ja nakertamaan luottamusta Kotkan voimaan ja Suureen Kotkaruhtinaaseen. Ne onnelliset jotka selvisivät Tohtorin testeistä puhtain paperein ovat suostuneet ottamaan osaa tehokkaaseen ennaltaehkäisevään eheytysohjelmaan. Yleisen hyvinvoinnin nimissä heidän postinsa avataan ja kotinsa pengotaan säännöllisin väliajoin. Näin varmistetaan etteivät he edes vahingossa ajattelisi turnipsin olevan hyväksyttävä viljelyskasvi.

Sen sijaan useimmat lanttuihmiset ovat nyt elämäänsä tyytyväisempiä kuin ennen. Moni lanttulainen on liittynyt Kotka-armeijaan, osa ryhtyi peräti palvomaan Suurta Kotkaa. Huhutaan että jotkut heistä ovat jopa saaneet maistaa Johtajan omaa lanttua. Lantun pilkkaaminen on uuden vapauden aikana syntiä, siitä saatetaan tuomita ehdottomaan vankeuteen. Turnipsit sen sijaan pitää nyhtää irti pellosta jos sellaisen näkee jossain vielä kasvamassa. Vihjaus siitä että joku voisi syödä lanttua ja turnipsia samaan aikaan ruokapöydässä on täysin absurdi ja myöskin suurin mahdollinen loukkaus uhrin asemassa olevaa lanttuilijaa kohtaan. Lanttu maistuu ihan yhtä hyvältä kuin peruna!

------------
Tämä tarina on täysin fiktiivinen eikä siinä esiintyneillä henkilöillä ole mitään yhteyttä todellisuuteen. Kirjoittaja ei ole halunnut loukata Kotkan suojeluksessa olevien ryhmien ihmisoikeuksia. Eläköön Kotkaruhtinas ja yhteinen onnen aika!
Kommentit (0)

Vamos a la playa
Kirjoitettu: 22.07.2012, 12:53:09 (Muokattu: 22.07.2012, 13:24:21)
Vaikka tänä kesänä kunnon rantapäivät ovatkin olleet harvinaista herkkua niin siitä huolimatta rantaelämän viettäminen säilyy ikuisesti yhtenä rakkaimmista harrastuksistani. Monet ovat ihmetelleet miksi.

Olisin luultavasti koukussa aurinkoon vaikka joutuisin viettämään koko elämäni keskellä kuivaa autiomaata. En tiedä onko kyse endorfiineistä vai d-vitamiinin puutteesta mutta raukea lämpö saa minut välittömästi rentoutumaan vähän samalla tavoin kuin saunominen tai sopiva määrä alkoholia. Ihoni olisi luultavasti paremmassa kunnossa ilman selkeitä aurinkovaurioita, mutta samalla olisin väsyneempi ja vieläkin tyytymättömämpi elämääni.

Rantaelämällä on myös ihan oma symbolinen arvonsa. Itse koen varsinkin pitkät, loputtoman tuntuiset hiekkarannat jonkinlaisina vapauden viimeisinä linnakkeina. Lämpimissä maissa ne ovatkin enemmän ihmisten olohuoneita kuin varsinaisia uimarantoja. Vähän samalla tavalla kuin isot vihreät puistot joissa on mukava viettää aikaa tarkkaillen ihmisiä ja ohikulkevaa elämää. Ne ovat paikkoja joissa elämän jokainen sekunti ei vielä tallennu valvontakameralle.

En ole koskaan tuntenut erityistä kiinnostusta Hietsun tapaisiin siistien kaupunkilaisten hiekkalaatikoihin. Niissä joko kauniit tai komeat ihmiset patsastelevat navasta polviin asti ulottuvissa värikkäissä univormuissaan, pysyvät yhdessä paikassa tuntikausia ja käyttäytyvät sivistyneesti. Parempi tunnelma löytyy lähiöistä missä muotoseikoilla ei enää ole niin väliä. Kaikkein onnekkaimmat voivat tietysti aina hypätä lentokoneeseen ja hakeutua sivistyneeksi väitetyn maailman laidalle.

Olen viettänyt sen verran paljon aikaa rannoilla että pystyn melko nopeasti pika-analysoimaan aika monen paikan sen rantaelämän perusteella. Haukilahden alueen asukkaista saa hyvän kuvan pistäytymällä Melstenissä. Hyvin hoidetun ja etäisen oloiset varakkaat ihmiset makaamassa paikallaan design-uikkareissaan. Kivenlahdessa ja Vuosaaressa hiekka pölyää, kaljatölkit napsahtelevat auki ja v-alkuiset suomalaiset kirosanat osataan rodusta ja kielestä riippumatta. Adrianmeren la bella figura, pakkomielle näyttää hyvältä. Siniset aurinkovarjot suorassa rivissä kuten niiden alla olevat ihmisetkin.

En kaipaa myöskään neitseellisiä rantoja, minulla ei ole varaa muttei edes halua lentää sataa tuhatta kilometriä päästäkseni omalle autiolle trooppiselle saarelleni. Vaikka en ymmärräkään ihmisiä enkä heidän motiivejaan niin siitä huolimatta katselen heitä kuin teatteriesitystä. Tämän oudon lajin käyttäytymistä seuratessa ja keskusteluja kuunnellessa voin turvallisen etäisyyden päästä tutkailla normaalien ihmisten maailmaa, jota en kovin hyvin tunne.

Olen kuitenkin myös lihaa ja verta, joten en voi sulkea pois tällaisen tirkistelyn seksuaalista elementtiä. Uimarannat ovat täynnä vähäpukeisia ihmisiä ja heidän ihailuunsa kukaan ei tarvitse mitään erityistä lupaa. Se on erittäin terapeuttinen lähtökohta ottaen huomioon että vallalla oleva länsimainen seksuaalimoraali ei salli mitään hyväksytystä hetero- tai homoseksuaalisuudesta poikkeavaa. Rannalla jokainen voi tiettyyn rajaan asti rauhassa tarkastella ketä huvittaa ilman että siihen täytyy erikseen anoa lupaa. Nykymaailmassa se tuntuu aikamoiselta luksukselta.

Parhaimmat rantamuistoni ovat peräisin lämpimistä vähemmän kontrolloiduista maista, joissa jokainen rantapäivä voi ihan oikeasti olla seikkailu. Ihmiset voivat käyttäytyä täysin absurdeilla yllättävillä tavoilla. Jostain puskasta voi hypätä tyyppi heiluttelemaan vehkeitään, huonolla säkällä joku voi käydä kimppuusi veitsen kanssa. Olen muutaman kerran joutunut ryöstetyksi, yhtenä vuonna matka jatkui suoraan leikkauspöydälle. En nauti vaaroista, mutta ymmärrän että elämä ei ole aina reilua ja lopulta se joka tapauksessa päättyy huonosti.

Itse asiassa monet elämäni tärkeimmistä ihmisistä ovat löytyneet rannoilta. Ilman heitä olisin ollut vielä paljon yksinäisempi ja ulkopuolisempi. Jostain syystä pystyn tarvittaessa helpommin lähestymään ihmisiä rannalla kuin vaikkapa baarissa. Aurinkoisessa kesäsäässä meren ympäröimänä useimmat ihmiset ovat ainakin hetken melko hyvällä tuulella. Baarissa kaljatuopin äärellä on jotenkin luonnollisempaa muistella oman elämän synkempiä puolia. Ainakin jos istuu yksin.

Rantaelämän ei todellakaan tarvitse olla pelkästään kliseistä makaamista pyyhkeen päällä aamusta iltaan odottaen ihon palamista. Väitänkin että aika monet sisällä piilossa katseilta tapahtuvat asiat voidaan kesällä sään salliessa siirtää ulos värittämään harmaata ja ilotonta katukuvaa. Jopa näin keskellä kesää pääkaupunkiseutu näyttää keskustan ulkopuolella kummallisen autiolta ja tyhjältä. Kaikilla täällä ei todellakaan ole mökkiä. Jokaisen lähistöllä olisi vaikka kuinka mainioita paikkoja piknikeille ja erilaisille yhteisille puuhille. Eikä tarvitse edes tunkea itseään joka kerta Espan puistoon vaan muuallakin voi elää ulkona.

Toki lämmöstä riippuvaisena itsekin ymmärrän ettei toppatakki päällä aina jaksa juoda kuoharia ja napostella oliiveja. Mutta sitä suuremmalla syyllä lyhyt ja turhauttavan viileä kesä pitäisi hyödyntää viimeiseen pisaraan asti. Hyvä ystäväni on nimennyt Kivenlahden amfin kauniin merellisen oleskelualueen Taivaallisen rauhan aukioksi ihmisten vähyyden vuoksi. Tuntuu siltä kuin suomalaiset kehdosta hautaan käyttäisivät nykyään kaiken vapaa-aikansa facebookin päivittämiseen ja xboxilla pelaamiseen. Itse taidan valita tänäänkin kirpeän kuulaana sunnuntaina päämäärättömän oleskelemisen ulkosalla.
Kommentit (2)

Vau klikkaa tästä!
Kirjoitettu: 29.06.2012, 17:51:43 (Muokattu: 29.06.2012, 18:37:49)
VAU KLIKKAA TÄSTÄ

Tsekkaa kuumimmat kesäkollit päivälehden viikkoliitteen viihdesivujen siellä sun täällä. Raaputa itsellesi ja voita matka Las Vegasiin! Joka toinen tykkääjä saa lipun suosikkileffan ennakkonäytökseen!

ILMAINEN LIMU TILAAJALLE

Jokaiselle kesäpaketin tilaajalle vapaavalintainen limu (0,33l) rajoitetun ajan. Vain uusille asiakkaille. Samalla voit ladata lisää puheaikaa vaivattomasti ja helposti. Kommentoi.

KAMMOTTAVA LÖYTÖ LATTIAN ALTA

Katso tästä järkyttävät kuvat lattian alta paljastuneesta kammottavasta löydöstä. Paikallinen poliisi puhkesi kyyneliin. Kuinka joku voi tehdä tällaista? 47 tykkää tästä.

LUONNETESTI PALJASTAA ONKO KUMPPANISI USKOTON

Nämä kymmenen piirrettä voivat kertoa että sinua petetään. Varo näitä miehiä! 25 jakoa.

VÄLTÄ NÄITÄ KATUJA!

Viikkolehden nettilehden ihan mitä vaan listasi maailman vaarallisimmat kadut. Vältä näitä! 2 tuntia sitten.

KESÄLEHTI NYT MYÖS KESÄNETISSÄ

Lisää nyt kesälehti oman kesänettisi lukijaprofiiliin. Tykkää samalla ja voita itsellesi kesäkassi täynnä kesäherkkuja! 132 henkilöä tykkää tästä

JUUTTUI JUNAN OVEEN, LÖI JA POTKI

Poliisi pysäytti sekavasti käyttäytyneen päihtyneen keski-ikäisen miehen metrotunnelissa. Katso tästä valvontakameran kuvat! Tykkää - Kommentoi - Jaa 3 minuuttia sitten

MEGAN FOX OMG MIKÄ KESÄKISSA!

Klikkaa tästä

AMPUI ÄITINSÄ, SÖI ISÄNSÄ, SELVISI EHDONALAISELLA!

Tälle afrikkalaismiehelle onnen päivä! Katso kuvat ja näe itse! Ugandalainen oikeus julisti tämän ihmishirviön syyttömäksi painajaismaiseen tekoon. 52 henkilöä tykkää tästä.

ÄLÄ KUVAA MINUA ÄITI!

Väestöliiton seksuaaliterapeutti Minna varoittaa rantakuvien päätymisestä perhealbumeihin. Lue tavat joilla kuka tahansa hakkeri voi varastaa koneeltasi lapsesi kuvat ja jakaa ne facebook-sivullaan! 123 henkilöä suosittelee tätä.

LITTEÄ VATSA 30+

Tilaa ja testaa 2 viikkoa ilmaiseksi. Super Pro-jäsenyys puoleen hintaan rajoitetun ajan! Kaupan päälle televisiosta tutun jumppagurun power belt-vyösarja.

VÄLITTI TUPAKKAA ALAIKÄISELLE JA PAKENI PAIKALTA

Ohikulkijan osuminen paikalle keskeytti parikymppisen miehen yrityksen luovuttaa tupakkatuotteita 17-vuotiaalle pojalle. Poliisi tutkii tapausta lapsen pahoinpitelyn yrityksenä ja pyytää apua silminnäkijöiltä.

NÄMÄ SEKSIASENNOT KIINNOSTAVAT

Sexopolitan-lehti listasi näiden kalifornialaisnaisten lempiasennot! TILAA HETI! Etsi kavereita. Tykkää.

JALATON JA KÄDETÖN MIES RAISKASI JA KIDUTTI

Nevadalainen oikeusistuin määräsi John Watersin, 28, yli sadan vuoden vankeusrangaistukseen ällöttävistä teoistaan. Katso valvontakamerakuvat tästä hirviöstä! Osallistu kesävisaan ja voita! 4 henkilöä jakoi tämän

TÄMÄ SMOOTHIE ON PARAS ANTIOKSIDANTTI!

Goji-marjat ja superfood taistelussa ikääntymisen merkkejä vastaan. Näin sekoitat itsellesi smoothien jolla taistelet kelloa vastaan! Valitse oma suosikkisi ja voita mahtavia palkintoja!

ARVOSTETTU NÄYTTELIJÄ MUKILOITIIN KADULLA

Slutwife secrets- sarjasta tuttu Jason Connor joutui käymään ensiavussa jouduttuaan sanaharkkaan baari-illan jälkeen. Katso kuvat inhottavasta ruhjeesta! 49 tykkää tästä.

TEE KIMPPADIILI JA SÄÄSTÄ JOPA SATASIA!

Rekisteröidy ja käytä hyödyksi kuponkeja. Tutustu ja löydä tarjouksia ja kumppaneita. Sinua odottaa yksi lukematon viesti. Found 23 deals in Näätöö, Finland. 28 jakoi tämän.


Twiittaa - Tykkää - Kommentoi - Jaa - Tilaa - Rekisteröidy - Tarkastele ostoskoriasi - Kassalle
Kommentit (1)

Ohikiitävistä hetkistä
Kirjoitettu: 23.06.2012, 14:53:03 (Muokattu: 23.06.2012, 15:13:35)
Tänä harmaana juhannuspäivänä en voi olla muistelematta menneiden nyt jo kaukaisilta tuntuvien aikojen aurinkoisempia kesiä. Vaikka vuosia on kulunut niin omat aivot pystyvät yhä palauttamaan jonkun paikan, äänen, tuoksun tai musiikinpätkän avulla moneen nostalgiseen hetkeen. Ja silti se maailma on jo kadonnut.

Kadehdin monia tälle sivustolle kirjoittavia heidän optimistisen tulevaisuususkonsa takia. Voin kuvitella että näille oman yhteisönsä asioita ajaville ihmisille heidän oman ryhmänsä tilanteen paraneminen on oikeasti onnellisuutta lisäävä tekijä. Ei ole mitään syytä pelätä tulevaisuutta jos edessä oleva tie on viemässä parempaan suuntaan.

Ranneliikkeen keskusteluissa ja muualla mediassa on paljon puhuttu perussuomalaisten kokemasta nykyaikaan liittyvästä ahdistuksesta ja kaipuusta menneeseen maailmaan. Vaikken ymmärräkään monia heidän mielipiteitään niin pystyn todella hyvin eläytymään siihen fiilikseen ettei maailma vuonna 2012 enää oikein nappaa. Osa heistä oman itseni tavoin aika ajoin heittäytyy lattialle kiukuttelemaan autistisen pikkulapsen lailla kun muuta yhteyttä ei enää löydy ulkomaailmaan.

Oman jaksamisen kannalta olisi pakko päivittäin pystyä kaivamaan tavallisesta arjesta esille pieniä positiivisia asioita, jotka sitten kompensoisivat kaikkea sitä mitä ei voi itse muuttaa. Kukaan ei voi koko ajan olla toivomassa jotain parempaa, asioita jotka tapahtuisivat jossain kaukaisessa tulevaisuudessa. Oma elämä on kuitenkin tässä ja nyt ohikiitävissä hetkissä.

Joudun joka päivä taistelemaan kyynistymistä vastaan. Olen jo ajat sitten menettänyt toivoni ihmisiin suurina joukkoina kuten kansoina tai muina laput silmillä kulkevina laumoina. Kiihkoilu ja erilaiset joukkopsykoosit astuvat säännöllisinä sykleinä kehiin evoluution edetessä tai mennessä taaksepäin. Aika monet hyvinkin fiksut ihmiset menettävät suhteellisuudentajunsa jouduttuaan erilaisten ideologioiden hyväksikäyttämiksi.

Tänäkin yksinäisenä, harmaana ja hiljaisena päivänä elämän kauneus on yksittäisten ihmisten tekemissä pienissä lämpimissä asioissa. Mikään yhteiskunta ei voi muuttua niin repressiiviseksi että se pystyisi tuhoamaan aivan kaikkien ihmisten halun yrittää ymmärtää. Jokaisen pimeän meren keskellä on aina myös valoa tuovia majakoita. Synkkyyteen ei pitäisi juuttua vaan jaksaa punnertaa kohti kaukana horisontissa kajastavaa valonsädettä. Silloinkin kun tiedostaa tulevan valoisan hetken vaihtuvan lopulta taas väistämättä samanlaiseen pimeyteen.

Tähän lopuksi haluan linkittää biisin, jonka kuulin eilen vahingossa ja odottamatta. En tunne kovin hyvin kotimaista iskelmää enkä suoraan sanoen ymmärrä sitä niin hyvin kuin haluaisin. En tiedä esittäjästä enkä kappaleen taustoista mitään, mutta vaikutuin kiehtovan kauniista ja autenttisesta melankoliasta.




Jesse Kaikuranta - Vie mut kotiin
Kommentit (6)

Tilanne päällä
Kirjoitettu: 08.06.2012, 10:41:37 (Muokattu: 08.06.2012, 11:18:10)
En ole koskaan tajunnut suomalaisten tunteenomaista suhtautumista aseiden kanniskeluun jokamiehen oikeutena. Ymmärrän kyllä että harvaan asutuilla seuduilla jossain Kainuun perukoilla tuskin on mitään muuta tekemistä kuin ryypätä ja ammuskella kaikkea elollista mikä metsässä sattuu liikkumaan. Joskus jopa yhtä aikaa. Pienet käsiaseet eivät kuitenkaan liity mitenkään maatalouteen tai sen hyvinvointiin.

En myöskään kestä koko aihepiiriin liittyvää äijäilyä. Arvatenkin perusäijiä edustava rotestipuolue on vastustanut viimeiseen asti kaikkea pyssyfetissin hillitsemistä, sillä kunnon karjunhan täytyy saada laukaista missä huvittaa. Myös ranneliikkeen palstoilla machoimmat kirjoittajat kokevat aseenkannon jotenkin myyttisenä asiana. Se ilmeisesti symbolisoi ihmisen oikeutta olla omavarainen suhteessa ympäristöönsä. Eihän sitä ikinä tiedä vaikka jonain vuonna Jakomäen ilmeetön koulukiusaaja päättäisi tehdä käsiaseet povitaskussa visiitin Pohjois-Karjalaan ja siellä tulisi vastaan hätäteurastusta vaativa hieho. Sitä odotellessa...

Huoleton suhtautuminen aseisiin on suomalaisessa kieltomentaliteetissa melkoinen kummajainen. Mehän siis elämme yhteiskunnassa, jossa lähestulkoon kaikki mahdollinen on kielletty mahdollisesti vaarallisena. Erilaisia varoituskylttejä, kaiteita, tarroja, rekisteröitymisiä, peitettyjä askeja, henkilöllisyyden todistamisia, hätänappeja on ihan tarpeeksi jokaiselle elämän minuutille. Aika harvaa asia tuntuu kuitenkaan suuremmin ahdistavan. Odottelemme kuuliaisina milloin Guzenina tai joku muu nutturapää keksii kieltää tai ainakin pehmustaa seuraavan terävän kulman.

Sori vaan nahkaan kääriytyneet machoilijat, mutta en osaa nähdä käsiaseen kantamista kaikille tasapuolisen elintärkeänä oikeutena. Ne jotka ihan oikeasti tarvitsevat aseita, pääsevät niihin varmasti käsiksi järjestönsä tai ammattinsa kautta. Muut voisivat ihan oikeasti pitää näppinsä erossa niistä. Suurin osa suomalaisista sitä paitsi asuu kaupungeissa eikä maasedulla ja se suon pohjalla makaava halvaantunut ja eutanasiaa aneleva ahma on silloin yhtä teoreettinen vaihtoehto kuin kirkonkylän baarin äijäporukalle retki DTM:n vaahtobileisiin.

Toki voin ymmärtää että sekopää pystyy tekemään tuhoa vaikka puulusikalla tai muovisella jojolla. Mutta jos joku oikeasti uskoo ettei käsiaseiden saatavuudella ja niiden laittomalla käytöllä ole mitään suoraa yhteyttä niin kehottaisin miettimään uudelleen. Erilaisten ankarien kieltojen emomaassa Englannissa käsiaseiden kuljettelusta kaupunkiolosuhteissa napsahtaa heti pitkähkö vankilatuomio. Aseiden puutteessa slumminuoret puukottelevat toisiaan hengiltä kun vähänkin siltä tuntuu. Puukkoa on kuitenkin vaikea työntää muutamassa sekunnissa suureen joukkoon ihmisiä. Jos haluat paskiainen tappaa niin joudut tekemään sen ainakin hitaan kaavan kautta...

Kaikenlaisten järjettömien ammuskelujen yleistyminen nakertaa kyllä melkoisesti maabrändääjien maksamien mainosten eli onnellisuustutkimusten uskottavuutta. Oli elintaso ihan mikä tahansa niin on vaikea mieltää Suomi tasaisesti onnellisten tasapainoisten ihmisten yhteiskunnaksi. Sen verran usein näin pienessä maassa tapahtuu kokonaisten perheiden surmia, satunnaisia nakkikiska-ammuskeluja tai näiden puutteessa patoutunutta vihaansa purkavien nettierakkojen suorittamia teurastuksia. Viiden miljoonan ihmisen maassa näitä pitäisi tapahtua korkeintaan muutama vuodessa.

En silti jaksa uskoa että viime aikoina tapahtuneiden veritekojen taustalla olisi kovinkaan usein ollut syrjäytyminen tai yhteiskunnan eriarvoistuminen. Useimmissa muissa maissa köyhyys on pahimmillaan vielä räikeämpää ja murhenäytelmät ovat siksikin erilaisia. Suomalaiseen väkivaltaan liittyy aika usein jonkinlainen kyvyttömyys käsitellä omia tunteita sellaisena kuin ne ovat. Me kaikki tunnemme itseensä käpertyneitä, katkeroituneita ja jonkinlaisessa ankarassa ilmeettömyydessään hyvin jyrkän oloisia ihmisiä.

Mitään veritekoa ei voi koskaan vierittää yhteiskunnan tai muiden ihmisten niskoille. Siitä huolimatta ehkä nyt olisi oikea aika miettiä miten sukupuuttoon kuollutta yhteisöllisyyttä voitaisiin herätellä uudelleen. Se lähtee onneksi aika pienistä ja halvoista asioista. Siihen ei tarvita miljoonia maksavia EU:n rahoittamia projekteja vaan kyse on lopulta omasta asenteestamme. Jopa joku omista tutuistani on ilmaissut ettei muista tarvitse kantaa huolta kun on kerran olemassa kaiken maailman Kelat. Yllättävän moni näyttäisi olevan samaa mieltä.

Eräs satunnainen ihminen kertoi tarjonneensa ahdistuneelle naapurilleen kupin kahvia. Tämä oli tuijottanut vastaan täysin epäuskoisena. Tarjoaisiko joku HÄNELLE kupin kahvia ihan noin vaan ilman mitään syytä? Tälle ihmiselle mitätön pieni huomioiva ele oli ainutlaatuinen ensimmäinen kokemus. En todellakaan ole väittämässä että muutama ystävällinen sana silloin tällöin estäisi pahimpia tragedioita. Uskon kuitenkin että pienten hyvien kokemusten kautta osa tulevista ihmisvihaajista luultavasti vihaisi hieman vähemmän.
Kommentit (0)

Pelkkää sattumaa
Kirjoitettu: 01.05.2012, 11:33:04 (Muokattu: 01.05.2012, 12:05:24)
Haluan omistaa tämän blogikirjoitukseni pitkäaikaiselle ystävälleni, jonka kohtalona on ollut sairastaa lähes koko elämän ajan. Ilmeisesti kohtalon tai jonkun korkeamman voiman mielestä aiemmissa kroonisissa sairauksissa ei ollut tarpeeksi vaan häntä on muistettu tällä kertaa syövällä.

Hävettää tunnustaa että yhteydenpitoni on jäänyt lähinnä netin varaan, koska en näytä saavan aikaiseksi sitä että kävisin edes kerran vuodessa toisella puolella Suomea. Olen pahoillani etten ole ollut enemmän.

Yritin vuosien varrella suhteuttaa omia murheitani kyseisen ihmisen murheisiin kertomalla itselleni olevani kiittämätön paska. Kuten jokainen blogejani lukenut on huomannut niin hyvästä fyysisestä terveydestä ja siedettävistä ulkoisista olosuhteista huolimatta en ole tuntenut olevani onnellinen. Tiedostan että minun olisi pitänyt olla mutta siitä huolimatta en ole ollut. Varmaankin olen takertunut liikaa yksittäisiin ahdistaviin asioihin ja lopulta vatvomisen kautta niiden merkitys on kasvanut paljon suuremmaksi kuin olisi pitänyt.

Erilaisista luonteenpiirteistä ja elämänkokemuksista huolimatta olen tuntenut yhteenkuuluvuutta kyseisen kaverini kanssa nimenomaan samankaltaisen emotionaalisen yksinäisyyden kautta. Hänen yksinäisyytensä on ollut enimmäkseen peräisin heikosta itsetunnosta, jonkinlaisesta pelosta tulla torjutuksi ja nöyryytetyksi. On vaikea kuvitella ettei hän olisi näinä vuosina löytänyt itselleen sopivia kumppaneita tai vähintään läheisiä ystäviä jos vain olisi uskaltanut.

Oma emotionaalinen yksinäisyyteni ei ole ollut samalla tavalla kiinni siitä ettenkö olisi uskaltanut. Tai ehkä joku voi sen niinkin nähdä koska en ole uskaltanut aloittaa kolmatta maailmansotaa. Mutta se sota olisi kovin lyhyt eikä lopputulos omalta kohdaltani erityisen toivottava. Näinä suvaitsevaisuuden aikoina suvaitaan ihan kaikenlaisia näkemyksiä ja elämäntapoja, paitsi niitä jotka ovat enemmistön mielestä vääriä. On tietysti kokonaan toinen asia olisinko vähemmän mustavalkoisessa ympäristössä onnistunut elämään silti yhtään sen täyspainoisemmin. Ehkä olisin löytänyt jonkun uuden syyn tai tekosyyn.

Yksinäisyyden lisäksi sairastelevaa ystävääni ja minua yhdistää syvä suru elämättömästä nuoruudesta. Kumpikin olisi halunnut elää paljon täysipainoisemmin elämänsä parhaimmat vuodet. Suhde omiin vanhempiin ja varsinkin äitiin on ollut molemmilla varsin oidipaalinen ja muutenkin epäterve. Lopputuloksena syntyi eräänlainen luuppi jossa ajettiin takaa jotain mitä ei koskaan enää voinut saada takaisin.

En todellakaan kadehdi mitään osaa ystäväni elämästä. Silti kaikista vaivoistaan ja vioistaan huolimatta hän on ehkä vahvin ihminen jonka tunnen. Jos itse sairastuisin fyysisesti niin jäljellä olevat rippeet mielenterveydestäni olisivat vaarassa kadota hyvin nopeasti. Tuo kaveri sen sijaan siirtyy jo rauhallisesti odottelemaan seuraavaa kohtalon lähettämää pommia. Jos hänen kotikylänsä sijaitsisi maanjäristysalueella niin häntä jouduttaisiin etsimään ensimmäisenä raunioista. Ja yhä vielä hän nousisi kivikasoista esiin elävänä, tosin murjottuna ja entistä sairaampana.

Näitä ihmiskohtaloita miettiessä väkisinkin taipuu uskomaan että kaikki universumissamme tapahtuva on pelkkää kieroutunutta sattumaa. On tosin helppo löytää hyviä sympaattisia ihmisiä, joiden sadistinen kohtalo näyttää olevan kirjoitettu tähtiin. Mutta jos uskoisi kohtaloon tai johdatukseen niin eikös silloin asioiden kululla täytyisi olla jokin järki ja tarkoitus? Jatkuvalla kurjuudella sitä ei voi käsittääkseni ikinä olla.

Muutama viikko sitten pujotellessani läpi satunnaisten tv-kanavien tapahtui jotain erikoista. Pysähdyin parin minuutin ajaksi kanavalle jossa pyöri joku tuntematon yhdentekevältä vaikuttava roskasarja. En jaksanut seurata juonta vaan otin paremman asennon sängyllä. Yhtäkkiä mieleeni pomppasi repliikki: "Minä suojelen sinua" ja se kertaantui nopeasti kolmella eri kielellä. Menin hämilleni koska en ollut ajatellut sillä hetkellä yhtään mitään. Oudoin osa tapahtumasta oli vielä jäljellä. Muutaman sekunnin kuluttua amerikkalaisen tv-sarjan mies käveli naisensa luo ja avasi suunsa. Mitä luulette hänen sanoneen?

Tuollaisina hetkinä uskonnollisuuteen taipuvaiset ihmiset luultavasti löytävät jumalansa ja samalla selityksen sille miksi oma kohtalo on ollut sellainen kuin se on ollut. Itselläni ei ole samanlaista uskontokammoa kuin monilla tämän sivuston kanta-asiakkailla enkä usko että uskovaiset edes pystyisivät vihaamaan minua enää sen enempää kuin mitä muut joka tapauksessa jo tekevät. Siitä huolimatta uskominen johdatukseen tai suojelukseen ei veisi kovinkaan paljoa eteenpäin, koska elämän suuret mysteerit jäisivät vielä kokonaan vastaamatta.

Tämä blogi oli omistettu Sinulle ystäväiseni. Olet ajatuksissani vaikka en ole fyysisesti luonasi. Älä menetä toivoasi ihan vielä. *Hali*
Kommentit (0)

Uskallatko sinä sanoa sen ääneen?
Kirjoitettu: 27.03.2012, 18:53:38 (Muokattu: 29.06.2012, 18:21:23)
On taas aika päivittää blogia muutaman kuukauden luovan tauon jälkeen. Olen näiden viikkojen aikana myös miettinyt sitä onko Ranneliike oikea paikka teksteilleni ja ajatuksilleni, koska oma maailmani on niin valtavan kaukana siitä maailmasta jota varten sivustonne on olemassa. Olen kuitenkin arvostanut sitä että tässä osoitteessa ihmiset ovat noin keskimäärin esittäneet asiansa rauhallisesti ja kiihkottomasti. Olen tarkoituksella pysynyt hieman kauempana keskusteluista kommentoiden ainoastaan yleisempiä aiheita silloin kun tunnen tarvetta sekaantua. Omassa blogissa on sitten hieman helpompi puhua asioista, jotka eivät suoranaisesti liity sivuston aihepiiriin.

Pahoittelen ties kuinka monetta kertaa sitä että kirjoitukseni ja viestini noudattavat tiettyä kaavaa. Myönnän että olen kiihkeä ja joskus mutkia suoristava yksinkertaistaja, mutta koen velvollisuudekseni puhua siitä mikä minulle on tärkeää. Masalla on viesti jota olen tullut kertomaan. Siksi soitin ovikelloasi. Ymmärrän varsin hyvin että minun paratiisini voisi olla sinun helvettisi ja päinvastoin. En ole toivoakseni jyräämässä läpi omaa anarkistista utopiaani vaan unelmoin siitä että nämä maailmat voisivat vielä joskus elää sovussa rinnakkain.

Vaikka meidän aikamme halutaankin näyttää suvaitsevaisuuden ja vapaamielisyyden aikana niin kaikkialla näkyvä ihmisten pelottelu on saanut megalomaaniset mittasuhteet. Ennen oli paljon asioita joita ei suvaittu eikä täysin hyväksytty, mutta niitä katsottiin läpi sormien. Jos mitään suurempaa vahinkoa ei tapahtunut niin julkista kivitystä ei pidetty reiluna. Nykyään suositaan näyttäviä ruumiita ja ihmiskohtaloista on tullut puhdasta viihdettä. Samalla kun jauhetaan vähemmistöjen oikeuksista ja viharikoksista niin pidetään kohtuullisena että pienestäkin erehdyksestä tai enemmistön määrittelemien rajojen ylittämisestä menettää ihmisarvonsa ja joutuu ihmismassojen pilkattavaksi nettien juorupalstoille ja roskalehtien lööppeihin.

Haluaisin yhä edelleen elää Suomessa enkä jossain keinotekoisessa kopioidussa halpisamerikassa. Paranoidi kiihkoilu, pelottelu ja hysterisoituminen eivät edelleenkään kuulu perinteiseen suomalaisuuteen. Jossakin vaiheessa myös kotimainen käsitys seksuaalimoraalista on vaihtunut amerikkalaiseen versioon. Maallistuneessa Suomessa isketään nykyisin Raamatulla päähän, etsitään jatkuvasti uusia seksuaalisia traumoja pienimmistäkin asioista. On niin ihanan trendikästä traumatisoitua ja ajatella että minäkin olen saattanut joskus olla huomaamattani työkaverini tai naapurini hyväksikäyttämä.

On hämmentävää ajatella että seksuaalisen vapautumisen 60- ja 70-luvuilla kokeneet ihmiset ovat yleensä vielä elossa ja täysillä mukana nykymenossa. Entiset kommunistit ovat nykyisiä kokoomuslaisia. Terveisiä ex-taistolaisille tädilleni ja tämän miehelle Tapiolaan. Vapaa rakkaus on vaihtunut uuskonservatiivisuuteen ja puritanismiin. Ja monien mielestä on ihan hyvä näin. Oikeistolaiset juoksevat kunnon ihmisen ihanteen perässä, vasemmisto taas haluaa holhota ja pyöristää jokaisen kulman jottei kehenkään vahingossakaan satu. Nykyisessä eduskunnassammekin on ainoastaan oikeistokonservatiiveja ja vasemmistolaisia konservatiiveja. Ei tule tällä hetkellä mieleen yhtään julkisuuden vaikuttajaa jota voisi reilusti kutsua arvoliberaaliksi. Jörn Donner ehkä mutta hänkin alkaa olla jo muisto menneistä vapaammista ajoista.

Tämä kehitys kulkee vääjämättömästi eteenpäin omalla painollaan, koska kukaan ei sitä uskalla vastustaa. Ihmisiä on todella helppo pelotella väittämällä että joka nurkan takana vaanii terroristi tai seksuaalinen predaattori. Moni tuntuu ihan oikeasti luulevan että varkaita, raiskareita tai pedareita on äkkiä ilmestynyt tuhatkertainen määrä. Olen kuullut monen tavallisen suomalaisen sanovan "Eihän enää voi. Ennen sentään uskalsi." Niinpä eri puolilla ihmiset ovat alkaneet vaatimaan omien oikeuksiensa kaventamista. Ne harvat jotka uskaltavat väittää vastaan huudetaan nopeasti hiljaiseksi koska lasten, naisten, vanhusten tai kilpikonnien oikeudet toteutuvat ainoastaan jos me sekoamme totaalisesti kiihkoiluumme.

Nyt alkaa olla jo liian myöhäistä mutta vetoan silti kaikkiin jotta jokainen voisi omalta osaltaan olla vastustamassa tätä kehitystä. Jos asia on sinulle tarpeeksi tärkeä niin uskalla sanoa eriävä mielipiteesi kun isänmaan asialla oleva naapurisi tai fabokaverisi alkaa vaatimaan kuolemanrangaistuksia ja kastraatioita väittäen että kuri on päässyt löystymään. Tai kun hyvä ystäväsi punavihreä feministilesbo alkaa esitelmöimään siitä miten jokainen seksuaalinen teko vaatii monen vuoden kurssituksen työväenopistossa.

Vetoan myös homoaktiiveihin ja SETA:an jotta nämä toimijat eivät ainoastaan takertuisi homonormatiiviseen tapaan katsella asioita. Tottakai homojen oikeudet ovat tärkeitä mutta saavutettu voitto on aika laiha jos isossa kokonaisuudessa ihmisten asenteet muuttuvat koko ajan jyrkemmiksi ja mustavalkoisemmiksi. Myös homoliikkeellä on oikeus ja velvollisuuskin tarkastella suomalaista yleistä asenneilmapiiriä kokonaisuutena. On myös uskallettava joskus sanoa asioita joita valtaväestö ei välttämättä haluaisi ensimmäisenä kuulla.

Yllättävän moni homo tuntuu ajattelevan että ainoastaan omiin joukkoihin kuuluvien asiat ovat tärkeitä. Heterot kuitenkin kasvattavat aika ison osan tulevaisuuden homoista ja luultavasti homojenkin intresseihin kuuluu se että näiden tulevaisuuden ihmisten kanssa sitten joskus voidaan tulla vielä toimeen. Kuinka moni on tullut miettineeksi millaisia homoja nykyisten Iltalehden ja Oprahin hypnotisoimien vanhempien lapsista joskus kasvaa? Mitenköhän vaikkapa legendaarisen Vauvalehden nuoret äidit ovat saaneet ylipäätään lapsensa maailmaan jos jokainen seksuaalinen toiminto on mysteeri?

Jo nyt on pula opettajista ja nuoriso-ohjaajista. Mitä tapahtuu siinä vaiheessa kun välitunnilla opettajan olkapäästä tarttumalla keskeyttämä tappelu johtaa vanhempien nostamaan oikeusjuttuun tai keskeyttämättä jättäminen laiminlyöntisyytteeseen? Missä vaiheessa oppilaiden vanhemmat ryhtyvät vaatimaan seksivalistuksen siirtämistä lukion puolelle peruskoulun sijaan ja vastustamaan kondomien jakamista? Koska haikarat ryhtyvät tuomaan lapsia Suomeen?

Tämä viesti tulee toistumaan ja toistumaan. Minä itse en ainakaan aio heittää pyyhettä kehään. Tiedän etten voi muuttaa ison enemmistön ajattelua kun heidän mielestään nykymeno on suvaitsevaisuuden huipentuma. Pyrkimykseni onkin herätellä yksinäisiä ja hiljaisia ajattelijoita, jotka voisivat omalla fiksulla esimerkillään vaikuttaa lähipiirinsä ihmisiin. Realisti minussa sanoo ettei kehitystä voi enää pysäyttää koska suurin osa ei sitä edes halua hillitä. Sisäinen idealistini kuitenkin jatkaa pään hakkaamista seinään. Asia on liian tärkeä jotta voisin koskaan luovuttaa.
Kommentit (3)

Mitä sinulle kuuluu?
Kirjoitettu: 20.03.2012, 12:29:42 (Muokattu: 20.03.2012, 12:30:55)
Hei!


Mikä sinun nimesi on? Minun nimeni on Anti-Masa ja tulin tänne kertomaan ettei Masaa ole näkynyt pitkään aikaan.

Masa voisi olla vaikka kuollut eikä sitä kukaan kaipaakaan. Jotkut ihmiset voivat kuolla kotiin niin että sieltä alkaa levitä paha haju kun se mätänee. Minäkään en pidä Masasta erityisen paljon.

Minustakin voisi olla parempi jos Masaa ei enää olisi olemassa. Onko sinulla muuten koiraa, kissaa tai jotain muuta lemmikkiä? Mitä urheilulajeja sinä harrastat? Minä olen kiinnostunut eniten potkunyrkkeilystä. Joskus kun treenaan niin ajattelen erästä ihmistä koska en pidä siitä kovinkaan paljon. Voisitko sinä koskaan lyödä ketään?

Lääkärisetä sanoi että minun pitäisi löytää uusia harrastuksia. Mitä sinä harrastat? Minä harrastan eniten urheilua ja minä pidän taistelulajeista. Minä tykkään myös katsella elokuvia. Lempinäyttelijäni on Jackie Chan. Joskus kun minua harmittaa niin kuvittelen että hän tulisi mukaani ja löisi Masaa. Pidän myös räp-musiikista. Erityisesti olen kiinnostunut 2pacista. Tiesitkö sinä että hän on ollut vankilassa ja on nyt kuollut?

Minä toivon että minusta tulee isona vahva. Silloin minä voisin soittaa Masan ovikelloa ja sanoa hänelle että hän oikeastaan on aika tyhmä ihminen. Jos hän ei sitä uskoisi niin minä voisin vaikka lyödä häntä. Jackie Chan voi myös lyödä jos joku toinen on ansainnut sen. Minun mielestä ei ole niin väliä mitä huonoille ihmisille tapahtuu kunhan hyvät saavat tehdä mitä he haluavat.

Äidin mielestä minä puhun liikaa itselleni. Hänen mielestään ei ole myöskään hyvä asia että puhun Masasta koko ajan. Joskus minun on vaikea erottaa omia ajatuksiani Masan ajatuksista. Ajatteletko sinäkin Masaa liian paljon? Isäni ilmoitti minut iltapäiväkerhoon. Minä kävin kerhossa kaksi kertaa. Minä en pitänyt kerhon ohjaajasta. Hänen mielestään minä saatan suuttua joskus valtavan nopeasti. Minun mielestäni hän muistutti liikaa Masaa. En pitänyt hänestäkään kovinkaan paljon.

Minä pidän myös eläimistä. Lempieläimeni on kuristajakäärme. Minua kiinnostavat myös bullterrierit. Minä ihailen eläimiä jotka ovat vahvoja ja puolustavat itseään. Minäkin haluan tulla isona niin vahvaksi että olen hyvä vaikka silloin jos vaikka Masa sattuisi minua harmittamaan. Ei ole häpeä lyödä takaisin vaikka silloin jos joku toinen on sinulle ollut typerä ensin. Onko sinullakin ihmisiä joita sinä et voi kovinkaan paljoa sietää?

Naapurin täti tuli minulle sanomaan ettei postiluukusta saa työntää mitä tahansa. Sanoin hänelle että mistä hän tietää onko siellä sisällä oleva hyvä vai paha ihminen. Ja jos Masa vaikka olisi jo kuollut niin kaikenlainen roska ei häntä enää kovinkaan paljoa harmittaisi. Eikä se kakka niissä yksissä pusseissa.

Minä en voi tänään jutella teidän kanssa kovinkaan kauan. Minun pitää kirjoittaa valmiiksi ja kertoa mitä odotan tulevaisuudelta. Olen jo aika varma että tiedän mitä aion kirjoittaa. Minusta tuntuu että sinä arvaat mitä minä kirjoitan paperille. Ovatko sinunkin ajatukset joskus samoja kuin minun tai jonkun toisen? Uskotko sinäkin telepatiaan? Etkö sinäkään pidä Masasta kovinkaan paljoa?


toivoo Anti-Masa
Kommentit (0)

Kakkonen vaan ei ihan ykkönen
Kirjoitettu: 19.01.2012, 17:37:37 (Muokattu: 19.01.2012, 17:41:14)
Viime viikot ovat olleet niin täynnä politiikkaa että pieni tauko tuntuu jo hyvältä ajatukselta. Rauhallisista ja kiihkottomista väittelyistä huolimatta liika alkaa olla jo liikaa. Mitä enemmän ehdokkaita kuuntelee niin sitä pienemmiltä näiden keskinäiset erot tuntuvat. Koko porukan mielipiteet ovat tuttuja ja turvallisia suurimmalle osalle eikä suuria ideologisia eroja ole.

Olen itse niin vieraantunut nykyajasta ja tavallisten suomalaisten ajatuksista että kaikkein luonnollisin ratkaisu olisi ollut jättää kokonaan äänestämättä. Ehkä ystävieni ja tuttujeni esimerkin vauhdittamana äänestin kuitenkin lopulta Pekka Haavistoa. Olin aiemmin monta kertaa kiroillut Haaviston ympäripyöreitä kommentteja ja jopa päättänyt hylätä koko ehdokkaan, mutta en missään vaiheessa epäillyt Haaviston ammatitaitoa. Hänen maailmankuvansa on selvästi erilainen kuin minun, minkä takia en muista koskaan poistuneeni äänestyskopista yhtä ristiriitaisin fiiliksin.

Haaviston kannattajat ovat koko ajan kehittäneet jakoa eteenpäin katsovien ja nostalgisten ehdokkaiden välille. Heidän näkökulmastaan taaksepäin katsomista on kaikki mikä ei johda entistä vauhdikkaampaan ja syvempään yhdentymiseen ja globalisaatioon. Kokoomuksen ja Vihreiden yhteinen moottoritie kohti yhtä mahdollisimman isoa kokonaisuutta on heidän mielestään vastuullista politiikkaa. Nostalgisuus on luonnollisesti kaiken tämän vastakohta. Kaikki vanhanaikaisuus on tietysti modernin cityihmisen mielestä täysin perseestä.

Jokaisen kansakunnan historia on sen verran pitkä, että siitä voi jokainen poimia mielensä mukaan erilaisia aikakausia ja ideologioita. Nykyistä EU-Suomea on nyt muodikasta verrata Kekkosen aikakauden sulkeutuneisuuteen, mutta siitä huolimatta tuo ajanjakso oli ainoastaan muutaman vuosikymmenen mittainen. Sitä ennen suomalaiset ovat muuttaneet, tehneet kauppaa ja hakeneet vaikutteita muualta. Ainakin jos historian kirjoja on uskominen.

Onko suomalaisen ihmisen sielunmaisema nyt sitten selvästi eurooppalaistunut kun tavarat ja työvoima liikkuvat vapaasti rajojen yli? Ehkä olemme lopulta astuneet ylemmälle kehitystasolle kun kaikki on tasapuolisesti kaupan. Yhdentyneessä Euroopassa on tavallisen työssäkäyvän helppo tehdä muutaman päivän kaupunkimatkoja naapurin puolelle kun valuuttakin on usein sama ja OMG miten helppoa shoppailu on tutuissa kauppaketjuissa tutulla rallienglannilla.

Ennen kirjailijat, maalarit ja muut kulttuurivaikuttajat joutuivat näkemään vaivaa matkustaessaan maailmalle. He tulivat takaisin uusien ideoiden, sivistyksen ja kielitaidon kanssa. Euroopan kulttuurimaista saadut vaikutteet ovat siis olleet keskeisessä osassa suomalaisen identiteetin rakentamisessa. Nykyinen meuhkaaminen siitä miten suomalaiset ovat nyt lopultakin eurooppalaisia tuntuukin tässä kontekstissa varsin huvittavalta. Ennen meillä opiskeltiin kouluissa ruotsia, saksaa ja joskus ranskaakin. Suomessa kuunneltiin eurooppalaista schlageria, katsottiin Felliniä ja Tatia, luettiin Nietzscheä ja Sartrea. Oltiinpa sitä ennen juntteja!

Tästä huolimatta Väyrysen ja varsinkin Soinin versio nostalgisuudesta on liian äijämäinen jotta se vetoaisi minuun. En kaipaa nationalismia enkä sinivalkoisia symboleja. Talvisodan muistelut ja maanpuolustuksella onanointi ei enää palvele ketään. On hyvä arvostaa historiaa mutta menneisyydestä on myös osattava tiputtaa asioita jotka ovat nykyään enää turhaa painolastia. Suomalaisuus ja sen arvostaminen on paljolti oman kulttuurin arvostamista. Se ei tapahdu hipelöimällä talvisodan aikaista kivääriä tai vetämällä sotaveteraanit esiin kun omat argumentit loppuvat.

Päätin kuitenkin äänestää Haavistoa ja tein sen osittain taktisista syistä. Punavihreät ovat koko ajan menettäneet kannatustaan ja konservatiivien asema voimistuu vuosi vuodelta. Tällä hetkellä tarvitaan vastaehdokkaita ja voimakkaita mielipidevaikuttajia jotta näkyvä trendi edes vähän hidastuisi. Pekka Haavisto on harmaa varpunen mutta suosittu sellainen. Myönnän että hän ei ehdokkaana puhuttele minua juuri millään tasolla mutta silti muiden äänestäjien tavoin pystyn hänet myös hyväksymään.

Presidentin mahdollisuudet vaikuttaa ovat kuitenkin hyvin rajalliset. Itse kaipaan tulevalta presidentiltä eniten arvojohtajuutta, koska Suomen ja koko muun Euroopan henkinen kehitys näyttää tällä hetkellä erittäin synkältä, lähes jo toivottomalta. Äärioikeisto ja myöskin siitä välillisesti hyötyvä maltillinen konservatiivinen oikeisto nostavat koko ajan kannatustaan ympäri mannerta. Ihmiset tuntuvat suosivan populisteja ja helppoja ratkaisuja. Monissa vanhoissa sivistysmaissa kapean eliitin omistuksessa oleva media provosoi ihmisiä pelkäämään ja vaatimaan omien oikeuksiensa kaventamista. Sananvapaus vapaine internetteineen koetaan jo aikamoisena uhkana aika monessa näennäisesti demokraattisessa maassa. Suomen presidentin ei tule olla mukana hyväksymässä tällaista uutta maailmanjärjestystä.
Kommentit (1)

Vuoden masakatsaus
Kirjoitettu: 29.12.2011, 11:25:04 (Muokattu: 29.12.2011, 12:15:30)
Vuosi on taas vaihtumassa ja on aika pohtia mitä numeroista 2011 lopulta jäi jäljelle. Luultavasti myöhemmin tulemme muistamaan kuluneen vuoden kautena jolloin mistään muusta ei lässytetty kuin lamasta, velasta ja tukipaketeista. Odotan innolla aikaa kun taas on luvallista puhua välillä jostain muustakin.

Jatkuvasta talouslätinästä kasvoi lumipallon tavoin vuoden suomalainen ilmiö eli Jytky. En muista oman elämäni ajalta mitään toista kotimaiseen politiikkaan liittyvää yhtä dramaattista tapahtumaa. Monien käsitys suomalaisista ihmisistä ja heidän mielipiteistään muuttui hetkessä yhdestä laidasta toiseen. Jäin itse miettimään oliko oma kotikaupunkini Espoo muusta maasta erillään oleva kokoomuslainen hiekkalaatikko, koska en missään vaiheessa ollut huomannut ympärilläni että jotain vastaavaa voisi olla tulossa. Jytky yllätti minutkin housut kintuissa.

Vuoden aikana kävi myös niin ettei nettilehtien uutiskommentteja enää uskaltanut lukea. Vaikka jossain ilmiselvästi oli tehdas, joka syyti intternetteihin pienessä hetkessä kymmenittäin identtisiä viestejä, niin siitä huolimatta patoutuneen raivon ja agressiivisuuden määrä oli hätkähdyttävä ja hämmentävä. Minun oli vaikea ymmärtää mistä tällainen katkeruus oli peräisin ja miksi se tuli ulos juuri tänä vuonna. Oliko Arskalta kaljat loppu vai oliko Etelän Herra vienyt vaimon ja lapset mukanaan? Suomessa kuitenkaan vuoden alussa ei ollut vielä tietoa mistään sen isommasta lamasta eikä Möttösen Kaukon ymmärtääkseni tarvinnut asua kadulla.

Suomessa vuonna 2011 puhuttiin ainoastaan talousluvuista ja selviteltiin erilaisia vihapuheita. Mihinkään muuhun ei ollut aikaa eikä halua. Television katseleminen loputtomien Kreikka-spekulaatioiden ja muiden talousvääntöjen takia oli välillä niin työlästä ettei sitä jaksanut. Pysyvä tai tilapäinen vakausjärjestelmä sitä ja tätä. Vetäkää käteen talousrunkkarit...

Maailmalla heitettiin ulos diktaattoreita, jotka omat liittolaisemme olivat aikoinaan suurella vaivalla nostaneet valtaan. Näitä väkivaltaisia tyranneja harvaa jää kaipaamaan, mutta kovin helposti omatkin tiedotusvälineemme ovat sivuuttaneet rakkaiden läntisten ystäviemme roolin näiden samojen diktaattoreiden tukemisessa. Ehkäpä tällä kaksinaamaisuudella on ollut pieni merkitys kasvaneeseen NATO-vastaisuuteen. En ymmärrä miksi meidän suomalaisten täytyisi osallistua sotilasoperaatioihin, joiden keskeisin motiivi on Yhdysvaltojen ja sen lähimpien liittolaisten öljynsaannin turvaaminen.

Vuosi jää onneksi mieleen myös fantastisen lämpimästä kesästä. Kulttuurin puolella mitään erityisen mullistavaa ei käsittääkseni taaskaan tapahtunut. Tunsin väsymystä koko ajan muovisemmaksi muuttuvaa listamusiikkia kohtaan. En edes jaksanut innostua miljoonia albumeja myyneestä Adelesta, josta kaikki muut tykkäsivät paitsi allekirjoittanut. Kotimainen versio Chisukaan ei sytyttänyt. Suurin osa muusta listamusasta kuulosti LMFAO:n kaltaiselta muoviselta party-hakkaamiselta ja hyvät melodiathan ovat nykyään ihan turhia ja vanhanaikaisia.

Kuluneen vuoden aikana kuuntelin taas paljon romanialaista tanssipoppia, mutta Stereo Loven kaltaisia helmiä ei enää löytynyt. Inna ja Alexandra Stan nousivat suosioon myös Suomessa, mutta samalla soundi muuttui kohti keskitien poppia. Lopulta huomasin kuuntelevani jälleen kerran valtavasti italialaista iskelmää, kun sillä osastolla vuosi oli selvästi parempi kuin pitkiin aikoihin.

Valitsen vuoden biisiksi Lorenzo Jovanottin kappaleen "Tutto l'amore che ho", jota kuuntelin aikoinaan useita satoja kertoja. Virallisesti se tosin tuli ulos jo edellisen vuoden joulukuussa. Albumi "Ora" on tasaisen laadukas ja vahvisti Jovanottin asemaa Italian tämän hetken suosituimpana artistina. Harmillisesti Suomessa ei enää suostuta kuuntelemaan kuin englanniksi ja suomeksi laulettua musiikkia, joten näinkin mainio artisti jää täällä kokonaan tuntemattomaksi. Vuoden mas-albumin tittelistä kilpailee myös malilainen nainen Fatoumata Diawara, joka sai aikaan todella tasapainoisen kokonaisuuden.

Vuoden aikana minua kosketti kaksi elokuvaa. Erilaisia palkintojakin kahminut tanskalainen Kosto (Haevnen) oli vaikuttava pohdinta väkivallan ja koston oikeutuksesta. Ehkä vieläkin enemmän haltioiduin Aki Kaurismäen idealistisesta Le Havresta, joka on kulttuurin puolella mielestäni parasta mitä maastamme on tullut ulos vuosikausiin. Panin tyytyväisenä merkille elokuvan saaman palkinnon vuoden ranskalaisena elokuvana, tarjolla ollut Oscar tuskin edes olisi valtavasti kiinnostanut Akia.

Näinä konsumerismin aikoina on aina niin lämmittävää nähdä elokuvia tai lukea kirjoja, jotka välittävät ihmisille vaihtoehtoisia maailmankuvia. Jatkuvaan talouskasvuun perustuvan iloisen kuluttamisen ei tarvitse olla ainoa hyväksytty uskonto. Eikä ihmisiä ole aivan pakko luokitella sen mukaan miten paljon hyötyä he tuottavat yhteiskunnalle. Nämä voivat kuulostaa itsestäänselvyyksiltä ja vanhan virren toistamiselta. Valitettavasti on kuitenkin valtavasti ihmisiä joille se kaikista vanhin virsi on täysin uusi ja tuntematon.

Oma elämäni oli tänä vuonna jos mahdollista entistäkin enemmän irrallinen suhteessa muuhun maailmaan. Tunsin koko ajan selvemmin etten kuulu joukkoon enkä jaa muiden käsityksiä siitä mikä on oikeaa ja hyvää kehitystä. Tilanteeseeni ei siinä mielessä ole näköpiirissä mitään erityistä helpotusta. Elämä jota haluaisin elää ei ole toisten mielestä mahdollinen ja vastaavasti se elämä joka olisi tarjolla ei kiinnosta tarpeeksi. Aika usein tunsin olevani pelkät tyhjät kuoret ja tekeväni asioita ainoastaan pitääkseni lähipiirissäni olevat ihmiset tyytyväisinä. Toivon kuitenkin että tuleva vuosi toisi mukanaan edes vähän enemmän värikkäämpiä elämyksiä.


Jovanotti - Tutto l'amore che ho

Fatoumata Diawara - Bissa

Aki Kaurismäki - Le Havre
Kommentit (4)

Koko kansan Sale ja lauma pieniä Paavoja
Kirjoitettu: 15.12.2011, 20:13:41 (Muokattu: 15.12.2011, 20:42:55)
Pressaehdokkaat ovat pääsemässä nyt kunnolla vauhtiin, joten ehkäpä itsekin kertoilen millaisia ajatuksia nämä tarjokkaat minussa herättävät. Eilinen maikkarin vaalitentti oli mielestäni hävettävän lattea ja väritön, ehkäpä muutama oikein kunnon kukkotappelu olisi tässä vaiheessa paikallaan. Jos ei puhuta asiaa niin hemmetti halutaan sitten edes viihtyä täällä kotisohvalla.

Vaikka eri ehdokkaiden fanit toisin yrittävätkin uskotella niin todellisuudessa mikään ei viittaa siihen että Salen etumatka olisi juurikaan kaventumassa. Suomalaiset ovat jo ajat sitten päättäneet että seuraavan pressan nimi on Sauli Niinistö, ja sitä kansan tahtoa on jokaisen pakko kunnioittaa. Toivon silti että muut ehdokkaat jaksavat haastaa Niinistön aktiivisesti, jolloin ehkä näemme jatkossa edes vähän parempia poliittisia väittelyjä.

Salesta saamme edustuskelpoisen presidentin, joka pyörittelee puhuessaan cockerspanielimaisia silmiään antaen vaikutelman, että verkkainen pehmeä-ääninen jutustelu kertoisi joskus aiemmin tapahtuneesta pohdiskelusta. Onhan Sauli omalla tavallaan charmikas, esiintyminen on luonnollista eikä yliampuvaa. Mutta entäs sen lisäksi?

Esimerkiksi Hesarin vaalikone on laskenut Niinistön sopivimmaksi ehdokkaaksi noin kymmenelle prosentille testin tehneille. Siitäkin huolimatta joka toinen äänestää häntä. Luulisin että monet kokoomuslaisetkaan eivät ole aivan varmoja Salen kaikista mielipiteistä. Mutta eipä hätää sillä Saulihan on charmikas, edustava ja myös aika charmikas. En ota kantaa Niinistön kyvykkyyteen tai edes hänen mielipiteisiinsä koska suoraan sanoen en ole perillä niistä. Pelkään pahoin ettei kovin moni muukaan ole, mutta korrekti ympäripyöreys ei näköjään yhtään rajoita hänen valtavaa kansansuosiotaan.

Kaksi Paavoa Lipponen ja Väyrynen ovat toivottoman tehtävän edessä. Näistä kahdesta Väyrysellä on luultavasti hieman paremmat mahdollisuudet toiselle kierrokselle. Tuhansia kertoja takkia kääntänyt Pate on läpinäkyvässä populismissaan jo jonkinlainen kulttihahmo. Hänen voi kuvitella keräävän niiden EU-kriittisten äänet jotka eivät ole valmiita äänestämään Soinia. Lipponen taas mumisee jotain koko kansaa syleilevää, mitä on vaikea erottaa yleisestä poliittisesta liturgiasta. Tämä jorina tavallaan symbolisoi SDP:n hiljalleen laskevaa kannatusta. Lipposen ja koko SDP:n toivoisi miettivän ketä varten he oikeasti ovat olemassa.

Myönnän että minun on mahdotonta arvioida Soinia ja hänen puoluettaan objektiivisesti. En voi oikein ottaa kantaa ehdokkaaseen, jonka koko ajatusmaailma on niin erilainen omaani verrattuna. Olisin silti luullut että hänen kannatuksensa presidentiksi olisi edes vähän suurempi ottaen huomioon Persujen nykyisen megasuosion. Tässäkin pelataan kai mielikuvilla. On vaikea kuvitella Persujen johtajana ketään joka ei olisi keskimääräisen persun oloinen ja näköinen, mutta presssaksi taas moni heikäläinen haluaa tyylikkään keulakuvan. Onko tämä nyt sitä kamalaa elitismiä?

Eva ja Sari kuuluvat sarjaan ynnämuut. Biaudet ei jää oikeastaan millään alueella mitenkään mieleen. On kiva kuulla puhuttavan suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta mutta tavallaan ihan sympaattisten ajatusten lisäksi ei jää oikeastaan mitään käteen. Sari Essayah yrittää selkeästi pehmentää yleistä mielikuvaa omasta puolueestaan. Työtä onkin tehtäväksi todella paljon. Ehdokkaana Essayah on kuitenkin vähintään yhtä tasapaksu ja mitäänsanomaton kuin suurin osa muistakin. Maikkarin tentissä hän kantoi huolta siitä että Israelin veritekoja Palestiinassa ymmärrettäisiin paremmin. Suomalaisesta köyhyydestä ja syrjäytyneisyydestä en ole aistinut hänen tuntevan kristittynä kovinkaan suurta surua.

Itselleni ja monille Ranneliikkeen lukijoille läheisimmät ehdokkaat taitavat olla Haavisto ja Arhinmäki. Heidän välillään joudun miettimään sitä pitäisikö presidenttiä äänestää mielipiteiden vai oletetun pätevyyden perusteella. Hyvän ystäväni mielestä pressa tulisikin valita samantapaisin kriteerein kuin suuren yrityksen toimitusjohtaja. Pitäisikö vankan kokemuksen siis painaa paljon enemmän kuin omia ajatuksia lähempänä olevan maailmankuvan? Ja korvaako tehdyn ja nähdyn määrä tässäkään tapauksessa aina laatua. Paavo Väyrynenkin on ollut mukana vaikka missä ja ehkä puolet mukanaoloistaan hän nykyään saattaisi haluta jo unohtaa.

Arhinmäki olisi kieltämättä presidentiksi turhan kokematon. Hän on ehdokkaana pitääkseen vasemmistolaisia ajatuksia mukana keskustelussa. Paavo on myöskin aikamoinen provoilija mutta sen olen valmis antamaan anteeksi epätoivoisena yrityksenä nostaa pienen puolueen profiilia. Ihmisenä fiksun Haaviston kohdalla itseäni häiritsee varsin kritiikitön länsimyönteisyys ja yleensäkin monille Vihreille tyypillinen naiivi usko pienen maan vaikutusmahdollisuuksiin. Idealismi on söpöä mutta jokainen kansainvälinen liittoutuma ei ole hyvää tarkoittava rauhanjärjestö. Mukana on myös suurvaltoja jotka pyrkivät maailmanherruuteen ja dominanssiin. Ne syövät aamupalaksi liian hyväuskoiset idealistit ja jälkeenpäin on myöhäistä katua.

Tavallaan tuntuisi absurdilta äänestää Haavistoa tai Arhista tietäen että he painaisivat muiden ehdokkaiden mukana automaattisesti punaista äänestysvaloa joutuessaan ottamaan kantaa omiin ajatuksiini. Toisaalta he joutuisivat sen tekemään koska he tarvitsevat enemmän kuin yhden äänen. Kun vielä useimmat ehdokkaat tavoittelevat äänestäjiä yli puoluerajojen niin silloin yritetään kosiskella mielikuvaa keskimääräisestä äänestäjästä. Arhiksella ja Soinilla on tässä suhteessa hieman vapaampaa kun mitään valtavaa äänisiirtymää oman puolueen ulkopuolelta ei ole odotettavissa.

Yksi mahdollisuus on jättää kokonaan äänestämättä. Tyhjä ääni ei välttämättä ole aina passiivisuuden ja näköalattomuuden merkki vaan ihan jokainen ei halua palkita huonojen ehdokkaiden vaalityötä. Lähinnä kai toivottavaa olisi että oma maailmankuva vastaisi edes osittain äänestettävän mielipiteitä. Vasemmiston ja vihreiden ehdokkaisiin liitetään turhan helposti vapaamielisyyden ja suvaitsevaisuuden mielikuva. Monille riittää se että ehdokas on avarakatseinen siinä yhdessä itselle tärkeässä asiassa. Se että hyväksyy sukupuolineutraalin avioliiton tai oikeuden aborttiin ei tee kenestäkään vielä liberaalia tai konservatiivia. Punavihreissä on myös paljon sitä ajattelua että joka toinen asia pitäisi kieltää ja loput syyllistää. Se ei silloin eroa niin hirvesti enää siitä konservatiivisen oikeiston "kunnon ihmisen" ihanteen perässä juoksemisesta mille itsekin niin kovin usein naureskelen.
Kommentit (4)

Masalandia
Kirjoitettu: 10.11.2011, 18:38:53 (Muokattu: 10.11.2011, 19:10:53)
Vanha fantasiani omasta länsimaailman sääntöjen ulkopuolelle jättäytyvästä saaresta palasi mieleen Teuvo Hakkaraisen Ahvenanmaa-puheiden jälkeen. Tiedän etten ole ainoa joka on kurkkuaan myöten täynnä vuoden 2011 Suomea, sen ihmisiä ja näiden koko ajan kovenevia mielipiteitä. Täysin vastakkaisiin arvoihin uskovia tuntuu olevan koko ajan vähemmän ja vähemmän niin oikeistossa kuin myös tasaisesti laskevan kannatuksensa kanssa painivassa vihervasemmistossa. Ja mikään ei viittaa siihen että trendi olisi kääntymässä lähivuosina.

Eräs ystäväni väitti että vain iso taloudellinen romahdus voisi pelastaa rahan perässä juoksevan länsimaailman. Voi olla että vasta silloin ihmiset ottaisivat aikaa miettiäkseen mikä elämässä on tärkeintä. Olisi kuitenkin kamalaa manata jotain katastrofia vain siksi että kaiken voisi aloittaa taas alusta. Ja siinäkin tilanteessa luultavasti esiin nousisivat ne joilla on häikäilemättömin luonne ja eniten aseita.

On myös raukkamaista toivoa romahdusta systeemille jota suuri osa ihmisistä enemmän tai vähemmän paremman puutteessa kannattaa. Se että itse ei sovi joukkoon vääränlaisten mielipiteiden takia ei anna varsinaisesti oikeutusta vaatia muita muuttamaan maailmankuvaansa. Juuri siksi meidän ns. vaikeiden tapausten täytyisi pystyä pakkaamaan kamat ja lähtemään jonnekin pois muiden jaloista. Tarvittaisiin realistisia toteuttamiskelpoisia tapoja elää toisenlaista elämää ja olla mahdollisimman riippumaton muusta maailmasta.

Länsimaisen ajattelun tekee erityisen ahdistavaksi sen äärimmäisen laajentumishaluinen ideologia. Toki on hyvä että vaikkapa kehitysmaissa tapahtuviin ihmisoikeusrikkomuuksiin reagoidaan ja vääryyksiin puututaan. Siitä huolimatta kehittyneet maat yrittävät koko ajan väkisin ajaa läpi omaa kapeaa käsitystään oikeanlaisesta kehityksestä. Vanha kulunut vitsi ruotsalaisesta sosiaalivirkailijasta kertomassa afrikkalaisille miten näiden tulisi omassa maassaan elää on siis aina yhtä ajankohtainen. Ainoa oikea globaalisti hyväksyttävä tapa elää on länsimaisen yhteiskuntamallin suora kopiointi.

Masalandia voisi olla pieni muutaman tuhannen ihmisen yhteisö jollain hyvin huomaamattomalla trooppisella saarella. Myönnän että omassa rajoittuneessa mielessäni tuntisin suurta houkutusta kutsua mukaan enemmän tai vähemmän samanmielisiä. Ne joiden maailmankuva olisi erilainen voisivat tietysti perustaa oman yhteisönsä jollekin naapurisaarelle. Kävisimme toki kanooteilla kyläilemässä pari kertaa vuodessa ja toteemipaalun vieressä olevalla nurmikentällä pelaisimme perinteisen jalkapalloturnauksenkin.

Vaikka olen toisinaan hihitellyt zeitgeistille niin heidän unelmansa rahattomasta yhteiskunnasta tuntuisi oikein houkuttelevalta. Ne jotka haluavat tehdä bisnestä ja rakentaa uraa voisivat tehdä sen mantereen puolella missä siihen on muutenkin paremmat edellytykset. Masalandiassa luultavasti kalastettaisiin ja kasvatettaisiin vihanneksia mutta sieltä luultavasti saisi myös ostaa reilun kaupan puisia peniksiä, joita yhdessä kaiverrettaisiin eksotiikkaa hakevien muutaman varakkaan turistin silmien edessä heille valmiiksi aidatulla keinotekoisella vierailualueella. Aitojen taakse turistit eivät pääsisi mutta elitistinen tehoturisti onkin valmis maksamaan paljon jo siitä että on saanut uuden eksoottisen maapisteen muutaman tunnin oleskelulla.

Masalandiaan muuttava joutuisi luopumaan länsimaisen yhteiskunnan perusarvoista. Selviä näennäisesti kaikille tasapuolisia lakeja ei olisi vaan rikkomukset muuta yhteisöä vastaan käsiteltäisiin tapauskohtaisesti ottaen huomioon syntyneen haitan suuruus. Fyysistä vahinkoa tuottanut joutuisi palaamaan takaisin mantereelle. Mitään yhdistävää moraalista koodia ei tietoisesti kasattaisi. Minkään uskonnon tai ideologian kautta ketään ei missään tilanteessa ole lupaa syyllistää. Ihmisten jaotteleminen tehokkuuden ja tuottavuuden perusteella olisi kaikissa olosuhteissa kielletty. Älykäs psykopaatti saisi tietenkin tällaisessa yhteisössä valtavasti tuhoa aikaan mutta se riski vaan täytyisi ottaa.

Länsimaiset konservatiivit ja puritaanit kauhistuisivat eniten sitä että Masalandia olisi myös vapaan rakkauden paratiisi. Perinteinen kristillinen seksuaalimoraali vaihtuisi irstailevaan hedonismiin. Ihan jokainen saaren asukas saisi itse täyden oikeuden päättää miten omaa ruumistansa haluaisi käyttää. Ketään ei saisi tietenkään painostaa tai manipuloida seksuaalisiin tekoihin mutta mitään muita varsinaisia kieltoja ei olisi. Jokainen saisi vapaasti valita oman tapansa toteuttaa seksuaalisuuttaan ilman että joutuisi kyselemään siihen lupaa Paavilta, Allahilta, sosiaaliviranomaisilta tai Iltalehdeltä. Seksiä luultavasti harrastettaisiin paljon ja kukaan ei toivottavasti jäisi sitä ilman.

Kaverini kysyi minulta haluaisinko Masalandialle armeijan. Vastasin kieltävästi, minkä jälkeen hän kysyi haluaisinko sinne sitten NATO:n tukikohdan. Liittoutuminen olisi kuulemma paras tae siitä ettei saarta pommitettaisi maan tasalle heti sopivan tilaisuuden tullen. Luultavasti muutama viikko saaren itsenäistymisen jälkeen herätettäisiin ensimmäiset huhut terroristikytkennöistä. Sotilastukikohta taas voisi mahdollistaa sen ettemme olisi ensimmäisten pommitettavien joukossa. Ystäväni kiero logiikka saattaa olla hyvinkin ymmärrettävä mutta siitä huolimatta Masalandia ei hyväksyisi aseita saarelleen.

Masalandia varmasti vetäisi puoleensa ihmisiä, jotka ovat kunnon suoraselkäisten suomalaisten mielestä ihmiskunnan pohjasakkaa. Laiskoja nautinnonhaluisia lusmuja jotka eivät pärjää oikeassa kilpailuun perustuvassa maailmassa. Näin varmasti olisikin mutta en voi sanoa että se itseäni yhtään tippaa häiritsisi. En ehkä pitäisi siitä jos ainoa motiivi hakeutua yhteisöön olisi vapaa oikeus käyttää päihteitä ja rakentaa elämä kokonaan sen ympärille. Mutta en haluaisi silti heittää ulos saarelta ihmistä joka ei aiheuta haittaa ympäristölleen. Voi olla että Masalandia näyttäisi ulospäin hippiyhteisöltä, mikä sekin jo itsessään järkkyttäisi nykyisiä keskiluokkaisia ihmisiä. Synnyin itse liian myöhään jotta olisin saanut olla osa kukkaiskansaa, mutta jo pelkkä unelma jostain vastaavasta antaa tähän ilottomaan itsesensuurin kastroimaan arkeen hieman enemmän lohtua.
Kommentit (0)

<< Tuoreemmat Vanhemmat >>

[ Blogien etusivulle | Uusimmat bloggaukset | Blogipalvelun ohjeet | Blogilista ]

Blogit

Keskustelu

  Mainonnan paikka  
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2014 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot