Varmuuden vuoksi Kirjoitettu: 26.04.2013, 12:41:48 (Muokattu: 26.04.2013, 13:21:40)
Joka kevät vuosien vierähtäessä askeleen kerrallaan kohti vääjäämätöntä finaalia mietin oman elämäni syitä ja seurauksia. On paljon asioita, joita olisi pitänyt uskaltaa tehdä. Muutamia ehkä olisi voinut jättää tekemättäkin. Ennen kaikkea olisi pitänyt uskaltaa elää, koska harvoin tulee niitä toisia tai kolmansia tilaisuuksia. Mitä enemmän tärkeät valinnat saavat mennä luonnollisesti ja omalla painollaan, sitä todennäköisemmin luultavasti päädytään siedettävään lopputulokseen. Elämätön elämä jää kummittelemaan, se tulee esille sängyn alta ja nurkan takaa silloin kun sitä vähiten odottaa.
Nykyisten kiveen hakattujen uskomusten mukaan ihmisen elämänkaari muokkautuu lapsuudessa ja nuoruudessa. Tällä vuosikymmenellä on korostunut vanhempien ja muiden kasvattajien usko pumpulissa kasvamisen autuuteen. Kun poistetaan jokainen mahdollinen fyysinen tai psyykkinen haitta, vaaratilanne, trauma tai muuten ahdistava kokemus, kasvatetaan uuden ajan uljaita ihmisiä. Parinkymmenen vuoden kuluttua elossa olevat näkevät onko tämä globaaliksi levinnyt kasvatussuuntaus tuottanut tulosta. Kun nuori ei ole koskaan nähnyt tai kokenut mitään negatiivista, stressaavaa tai haitallista, onko silloin saatu riittävät valmiudet kasvaa aikuiseksi?
Oma äitini oli tässä suhteessa mitä suurin edelläkävijä. Hän näki ympärilläni koko ajan vaaroja, jotka olivat uhkana kehitykselleni. Jälkeenpäin mietin usein kauhuissani kuinka provosoitunut hän olisi ollut nykyisten roskalehtien lööppien ansiosta ja kuinka paljon surkeampi oma tilanteeni olisi ollut kun pelon ja pelottelun määrä olisi silloisestakin vielä tuplaantunut. Mutta jo tuonkin aikakauden vaarojen ja pelkojen määrällä oli vaikutuksensa. Olin turvassa kotona leikkien yksinään ilman kavereita. Äiti piti huolen että mitään pahaa ei tapahtunut, teki hyvää ruokaa ja oli seurana. Välillä olin ihan tyytyväinenkin.
Murrosiän alettua elämäni muuttui paljon ahdistavammaksi. Tuli tarve katsoa oman huoneen ulkopuolelle, kokeilla omia rajoja. Edes ihan vähän. Huono itsetunto ja heikko sosiaalinen suosio olivat jo itsessään hankalia rajoitteita. Kun en oikein uskaltanut mitään niin ei tarvinnut syyttää ainakaan itseään. Ei olisi muutenkaan päässyt tai voinut. Aika nopeasti lakkasin kokonaan yrittämästä. Siinä vaiheessa kun teini-ikä oli loppusuoralla olisin luultavasti jo onnistunut vähän paremmin laajentamaan reviiriäni. Olin kuitenkin silloin jo luovuttanut. Kehitykseni oli pysähtynyt, psyykkinen oireilu alkanut. Tunsin että juna oli jo mennyt. Koulukaverit ja muut ikäiseni olivat jo sosiaalisessa kehityksessä vuosikausia edellä. Joskus jälkeenpäin äitini ihmetteli miksen kapinoinut enemmän. Minun ei kuulemma olisi kannattanut niin helposti antaa periksi. Haluan kuitenkin korostaa, että olen jo ajat sitten antanut anteeksi hänen tukahduttavan tapansa välittää. Äitini selkeästi uskoi tekevänsä minulle palveluksen.
Vielä vähemmän haluaisin kasvaa aikuiseksi tässä ajassa. Ylisuojelevaisten vanhempien määrä on moninkertaistunut, ongelma on saanut kokonaan toisenlaiset mittasuhteet. Taloudellisen hyvinvoinnin lisääntyessä ihmiset tuntuvat muuttuvan koko ajan pelokkaammiksi. Enää ei pelätä ainoastaan ulkoisia uhkia vaan yhtä lailla alitajuntaisia traumoja. Joku väärin ymmärretty tilanne, nolaaminen, häpeän tunne, suru tai pelko tai ihan mikä vaan voi romahduttaa hauraan korttitalon. Ei siis ihme ettei opettajakaan voi enää työntää häiriköivää oppilastaan ulos luokasta tai ruokalasta ilman että siitä vaaditaan vähintään elinkautista.
Erotetun opettajan tapauksessa nuoriso itse ulkoistettiin sivuosaan. Keskusteluissa näkyvimmin esille nousi taas kerran tuo sama "Suomen kansaksi" julistautunut katkeroitunut lynkkausporukka, jonka mielestä jokaiseen asiaan löytyy ratkaisu kuria lisäämällä. Kirkonkylän kommenttigurun aka Väinön oma pappa oli lukinnut poikansa pimeään perunakellariin jokaisen väärin kasatun heinäpaalin jälkeen = hyvä idea jatkossakin koska henki ei silloinkaan mennyt. Tätä ajattelumallia yrittivät kritisoida lähinnä vain sosiaalidemokraattiset naiset, joille Pissa-palkitun koulujärjestelmän puutteiden kritisointi on pyhäinhäväistys. Itse nuorison mielipiteistä ei kukaan ole erityisen kiinnostunut, koska alle 18-vuotiaan harkintakyvylle ei anneta yhtään mitään arvoa. Lehtien yleisönosastoja lukemalla huomaakin, kuinka onnekas nuorisomme onkaan saadessaan näin arvokasta ja ennakkoluulotonta päätösapua koko aikuisväestöltä. Elämänkokemus, tuo ihana taikasana, jolla saa paskankin näyttämään kullalta.
Mitä tulee mediaan ja julkisuuteen, omasta mielestäni kaikkein oksettavinta nuorten kohtelussa on erilaisten "hyvää tarkoittavien" ihmisten tekopyhyys. Lasten ja nuorten asioihin otetaan kantaa vain jos se vahvistaa omaa maailmankuvaa tai tarjoaa itselle konkreettista hyötyä. Nuorten arki ei kiinnosta ketään, kunhan pysyvät poissa kauppakeskuksista ja muualta meluamasta. Nuorisolta ei tarvitse kysyä mitään, koska alaikäisten mielipiteillä ei ole kuitenkaan mitään virkaa. Mutta mitä tapahtuukaan heti kun pitäisi päästä eduskuntaan, kerätä määrärahoja uuteen projektiin, myydä mainoksia tai kasata lehtijuttu? Äkkiä lapsilla ja nuorilla onkin miljoona innokasta "edustajaa". Monet kaikkein kyseenalaisimmista toimijoista ovat jopa lastensuojelujärjestöjä. Pelastakaa Lapset (Save the Children) on ehkä räikein esimerkki järjestöstä, joka kerää rahaa ja tekee politiikkaa pelkän moralisoinnin ja syyllistämisen voimalla. Itse antaisin vähät lanttini mieluummin vaikka huumediilereille tai parittajille.
Media on pullollaan lasten ja nuorten nimissä esitettyjä vaatimuksia. Lapsella on oikeus savuttomaan, pornottomaan tai rotattomaan ympäristöön, iphoneen ja lumilautaan. Yleensä kaikki julkisuudessa pyörivät "lasten toiveet" ovat todellisuudessa niitä hyväntahtoisesti välittäneiden aikuisten omia keksintöjä. Kaikkein rumin, kieroin, skandaalimaisin ja häpeällisin ehdotus olisi kysyä lapsilta ja nuorilta itseltään mitä he todellisuudessa haluaisivat. Se olisi jotain aivan yltiöliberaalia nykymaailmassa, ehkäpä peräti sitä kaikkien parjaamaa entistä "vapaata kasvatusta". Valitettavasti nykyiset isät ja äidit, osa jopa tuon entisen vapaan kasvatuksen tuotteita, ahdistuisivat suuresti huomatessaan että heidän kullanmurunsa eivät ehkä tyydykään pelkkään tavarapaljouteen.
Elämä on lyhyt eivätkä tiedemiehet ole vieläkään onnistuneet kloonaamaan nuoruusvuosia. Jos ajatellaan että elämän 18 ensimmäistä vuotta kuluvat ilman mitään oikeaa mahdollisuutta päättää oman elämän tärkeistä asioista, se on valtavan pitkä aika. Kukaan ei etukäteen voi tietää kuinka monta vuotta on sen jälkeen enää jäljellä. Eikö ole relevanttia kysyä millä oikeudella joku parhaimmillaan ihan mukava, huonoimmillaan kusipäinen vanhempi pompottelee lastaan kaikki nämä vuodet? Se että saat ilmaiseksi uusia vaatteita, ruokaa, sängyn ja kasan tavaraa ei mitenkään voi korvata sitä että mielipiteilläsi ei ole oikeasti merkitystä. Se voitko missä määrin elää nuoruuttasi ja tehdä haluamiasi asioita riippuu täysin siitä kuinka tasapainoisen äidin ja isän olet arvonnassa voittanut.
Ja vaikka olisikin saanut täysjärkisen harkintakykyisen isän tai äidin, useimmat heistä pelkäävät kuollakseen vanhenemista. Keski-ikäisillä isojen lasten vanhemmilla on nykyään lähes poikkeuksetta pakkomielle uskotella itselleen olevansa pienten lasten vanhempia. Silloin oltaisiin itsekin vielä melkein teinejä, ajan hermolla ja hyvin säilyneitä. Kun oma muksu kasvaa sukukypsäksi ja siirtyy nuoruuteen, vanhemmat joutuvat näkemään itsensä tulevina mummuina ja ukkeina. Kukapa nyt sellainen haluaisi vapaaehtoisesti olla, en minäkään. Ehkä lääketieteen täytyisi tässäkin taas tulla avuksi, jotta nykyisten lasten murrosiän alkamista voitaisiin siirtää lähemmäksi heidän liberaaleina itseään pitävien vanhempiensa tarpeita ja maailmankuvaa myötäilevää kahdeksaatoista ikävuotta. Mielestäni sekin olisi kuitenkin nuoria kohtaan reilumpaa kuin jatkuvan odottelun vaatiminen.
Lasten ja nuorten oikeudet eivät kehity ilman edes jonkinlaista itsemäärämisoikeutta. Kukaan vaan ei lähde ajamaan asiaa, josta ei ole revittävissä poliittista tai taloudellista hyötyä. Oman elämänsä oravanpyörässä juoksevat isät ja äidit haluavat yksinkertaisesti päästä helpolla. Heille on tärkeintä selviytyä arkirutiineista vedoten perheen sisällä omaan auktoriteettiasemaansa. Kapinoivien teinien itsemäärämistä puolustamalla ei mennä eduskuntaan, ei edes Suomen pienimmän kunnan kunnanvaltuustoon. Se myös epäilemättä yritettäisiin nähdä yrityksenä horjuttaa yhteiskunnan tukipilareita ja niitä iänikuisia perhearvoja. Tässäkin kysymyksessä status quon ja yleisen järjestyksen säilyttäminen menee inhimillisten tarpeiden edelle.
Omalla kohdallani elämätön, tyhjä ja yksinäinen nuoruus oli yhtenä syynä moniin vaikeisiin ongelmiin, joista monista en ole vieläkään päässyt yli. Se ei tietenkään ollut ainoa selitys vaikeuksilleni, sen verran monimutkaisista vyyhdeistä on aina kysymys. Silti haluaisin joskus tavata kasvotusten yhden hyvää tarkoittavan lisääntymishaluisen nutturapään ja uskoutua tälle koko elämäntarinani. Tyypin naaman alkaessa jo punoittaa ja käsien huitoessa pakkoliikkeisesti pyytäisin pientä yhteenvetoa perinteisistä perhearvoista ja kunnon kotikasvatuksen hedelmistä. Lopuksi tiedustelisin luuleeko hän kenties minun olleen kovinkin kiitollinen oikeudestani päihteettömään, savuttomaan, seksittömään, kaverittomaan ja ilottomaan nuoruuteen. Kaikki lasten ja nuorten oikeudet kun tuntuvat olevan oikeuksia olla tekemättä asioita.
Kristillinen tasajako Kirjoitettu: 30.03.2013, 18:34:01 (Muokattu: 30.03.2013, 19:05:03)
Näin pääsiäisen aikaan tapanani on leikkiä ajatuksella, mitä koko kärsimyksen spektaakkelin päähenkilö ajattelisi ja sanoisi seuraajistaan, jos vielä kerran palaisi takaisin keskuuteemme. Jokainen voi uskoa tai olla uskomatta jumalolentoihin, mutta useimmat kai ovat yhtä mieltä siitä, että Jeesus oli oikeasti olemassa ja näin ollen historiallinen henkilö. Minä itse arvostan häntä yhtenä kaikkien aikojen aidoimpana ja kovimpana kommunistina, vasemmistoanarkistina henkeen ja vereen (varsin kirjaimellisesti jopa). Kovin vähän itse Jeesus pystyi vaikuttamaan siihen millaiseksi kristinusko muodostui hänen jälkeensä. Raha ja valta korruptoi kristinuskon samalla tavalla kuin kaikki muutkin ideologiat ja humanismi vaihtui totalitarismiin.
Kristityt ovat saaneet Ranneliikkeen sivuilla paljon kuraa niskaansa ja monta kertaa ihan aiheesta. Erilaisten vähemmistöjen kuten myös vasemmistolaisesti ajattelevien suhde kristinuskoon ei ole yleensä kovin lämmin, kun taas konservatiiviset oikeistolaiset tuntevat suurempaa yhteenkuuluvaisuutta . Itseäni ihmetyttää se etteivät kristityt ympäri maapalloa ole erityisen huolissaan tästä kahtiajaosta. Siinä missä esimerkiksi Islam puhuttelee juuri köyhintä kansanosaa niin kristinuskosta on muotoutunut varakkaan omia saavutettuja oikeuksiaan puolustavan kansanosan eräänlainen vapaamuurariloosi.
Joku paremmin tietävä toivottavasti oikaisee jos menen pahasti hakoteille, mutta ainakaan itse en ole törmännyt kertaakaan vasemmistolaista arvomaailmaa myötäilevään kristilliseen politiikkaan. Toki tiedän että ainoastaan osa kristityistä on poliittisesti aktiivisia, mutta lähes kaikki tällainen aktiivisuus kytkeytyy oikeistolaisuuteen. Ympäri Eurooppaa löytyy erilaisia suuria tai pienempiä kristillisdemokraatteja, Yhdysvalloissa uskovaiset ovat republikaanien innokkaita tukijoita. Heillä on tietysti valintoihinsa täysi oikeus, mutta samalla ulospäin näyttää koko ajan siltä, että "uskovaiset" ovat yhtenä joukkona toimiva oikeistopolitiikan työkalu. Yhteen poliittiseen suuntaukseen takertumisen luulisi olevan enemmänkin kiusallinen asia universaalille uskonnolle. Nythän "kristilliset arvot" tarkoittaa suunnilleen samaa kuin "isänmaallisuus" eli jotain epämääräistä nurkkakuntaisuutta ja sisäänpäinkääntyneisyyttä.
Voisin laittaa pääni pantiksi, että Jeesusta vituttaisi harvinaisen rankasti edustamansa liikkeen nykytila. Voisin myös veikata, että kyseinen tyyppi ei säästelisi sanojaan vaan tykittäisi täydeltä laidalta ilman minkäänlaista poliittista korrektiutta. Mutta olisiko Jeesus hieman liian liberaali myös itseään niin kovin vapaamielisenä pitävälle vasemmistolle? Jessen harrastuksiinhan kuului hengailla niiden kaikkien vihatuimpien kanssa, ajatus mikä olisi nykyvasureille kovin kiusallinen. Yleisesti vihattujen ryhmien ihmisoikeudet eivät kiinnosta nykyvasemmistoa yhtään enempää kuin oikeistoakaan. Jeesus tuskin ymmärtäisi selitystä siitä, miksi homoa tai naista ei saa syrjiä, mutta jonkun toisen raukan saa entistä helpommin valaa sementtiin.
Jeesuksen ajatuksena oli että jokaisella ihmisellä on oma arvonsa. Sitä peruslähtökohtaa joutuu nykyään yllättävän usein vääntämään itse kullekin rautalangasta. Kovin moni tuntuu kantavan huolta itselleen läheisistä asioista ja arvoista ja suorastaan vaatii muilta jatkuvaa huomioonottamista. Sitten kohta seuraavassa lauseessa luetellaan ne poikkeukset, joita ilman maailma olisi niin paljon parempi paikka. Kaiken teknologisen ja tieteellisen kehityksen jälkeenkään parissa tuhannessa vuodessa ei olla tästä lähtötilanteesta päästy yksimielisyyteen. Vihaaminen kiinnostaa yhä edelleen harrastuksena todella kovasti.
Meillä Suomessa on tapana uskoa, että kristinuskon painoarvo on maallistumisen takia vähenemään päin. Globalisaation edetessä uskomatonta vauhtia maailma kuitenkin pienenee päivä päivältä ja sitä kautta nuo mainitut "kristilliset arvot" saavat uutta nostetta. Erityisesti amerikkalaisilla kiihkokristityillä on käytössään täysin satumaiset määrät erilaisia resursseja kuten rahaa ja medianäkyvyyttä. Ei tarvitse puhua salaliitoista, sillä raha ja valta aina tunnetusti löytää yhteen ilman että siinä olisi mitään yliluonnollista. Kristillisten liikkeiden parissa liikkuu sellainen määrä pelimerkkejä, että niillä jopa ostetaan kokonaisia hallituksia ja tilataan mieluista politiikkaa. Globalisoituneessa maailmassa muualla tehdyt ratkaisut vaikuttavat aika nopeasti myös meille tänne.
Maapallon mittakaavassa "kristillisen politiikan" tapa toimia on ollut vielä enemmän fundamentalista kiihkoilua. Lähetyssaarnaajat ovat pomppineet Afrikassa vastustamassa ehkäisyä ja levittämässä homovihaa. Vähän maltillisemmat kristityt Euroopassa ovat olleet pönkittämässä konservatiivihallituksia. Se politiikka on aina valvonut läntisen suurvallan etuja ja pyrkinyt entistä tiiviimpään liittolaissuhteeseen. Yksikään kristillinen puolue tällä mantereella (korjatkaa jos olen väärässä) ei ole tietääkseni ikinä vaatinut puolustusbudjetin karsimista vaan puolustanut lähes hurmoksellisesti USA:n ja Israelin sotimisia. Laman yllätettyä vanhan mantereen eri maiden kristillisdemokraatit ovat olleet ensimmäisenä jonossa lapioimassa rahaa kriisipankeille ja vaatimaan muita säästötalkoisiin.
Pahoin pelkään, että Jeesus saattaisi ehdottaa jotain Zeitgeistin tapaista järjestelmää. Kommunismi ei taitaisi tulla kyseeseen, koska niin monet kommarit ovat olleet uskontokielteisiä. Mutta jotain radikaalia varmaankin tapahtuisi olettaen että Jumalan Poika saisi tarpeeksi tv-aikaa omille julistuksilleen. Voi myös hyvin olla, että Jessen come back pyrittäisiin salaamaan, koska nykyiset kristityt eivät haluaisi luopua omista eduistaan. Enpä olisi hirveän yllättynyt jos joukko entisiä, nykyisiä tai tulevia Jeesukseksi julistautuneita olisi vuosien varrella vähin äänin varmuuden vuoksi poistunut keskuudestamme mitä erilaisimmissa pienissä onnettomuuksissa.
En ole erityisen uskovainen, mutta Jeesuksen opeissa on silti jotain äärimmäisen viehättävää. On sääli, ettei niistä ole myöhemmälle maailmalle jäänyt hirveästi käteen vaan sama tappaminen ja alistaminen on jatkunut päivästä toiseen parin tuhannen lisävuoden ajan. Kristillinen liike on jo itsessään haaskannut ihan käsittämättömän suuren henkisen potentiaalin. Sillä olisi ollut mahdollisuus kehittyä humaaniksi vastapainoksi rahaan ja kulutukseen perustuvalle maailmalle, mutta se valitsi vahvemman puolelle asettumisen. Ja hylkäsi samalla omat perimmmäiset oppinsa.
Tallinna on ja tulee aina olemaan suosikkikaupunkejani. Yksi halvimmista huveistani on matkata pimeänä harmaana vuodenaikana puoli-ilmaislipuilla lahden yli ja vaellella pitkin pieniä keskiaikaisia katuja. Jos turisteja ei ole lähettyvillä ja autotkin ovat löytäneet parkkipaikkansa muualta, voi hetken aikaa kuvitella miltä elämä näytti samalla kadulla monta sataa vuotta sitten. Itse saan vanhoista kauniista kaupungeista suurta lohtua. Tallinnankin talot ovat nähneet mitä erilaisimpia aikoja ja monenlaisia hallitsijoita. Silti ne ovat pystyssä kuten koko ihmiskunta kaikesta taakastaan huolimatta. Elämä jatkuu ja tämäkin vuosikymmen lopulta pyyhkiytyy muistista.
Vuosisataisen historian ihailu on sitä tärkeämpää mitä ahdistuneemmaksi itseni tunnen. Luultavasti lohdutan itseäni sillä, että on olemassa jotain suurempaa ja pysyvämpää kuin tämän ajan uskonto eli rahan ja tavaran perässä juokseminen. Yritän myös silloin kuvitella millaista elämäni olisi ollut erilaisina aikakausina. Olettaen että ylipäätään olisin olemassa. Kykyni selviytyä erilaisista vaikeuksista menemättä rikki ei tunnetusti ole kovin kummoinen. Ainoa pelastukseni selvitä entisessä maailmassa olisi ollut syntyä pieneen etuoikeutettuun yläluokkaan, mutta sen todennäköisyys olisi vastannut keskikokoista lottovoittoa.
Kuten monilla muillakin toisinajattelijoilla, myös itselläni vapauden kaipuu johtaa helposti yliromantisointiin. Yritän kertoa itselleni, että menneinä aikoina ihmisten elämä oli aika usein karua selviytymistä puutteen ja joskus kurjuudenkin keskellä. Tosin kuten eräs ystäväni äsken minua muistutti, elämänlaatu ei ole läheskään sama asia kuin elintaso. Ja nimenomaan elämänlaadun arvioiminen on liian monimutkainen yhtälö, jotta sitä voisi jollain luotettavalla tavalla mitata. Eri yksilöiden kokema tyytyväisyys omaan elämään voisi noin teoriassa olla jonkinlainen mittari, mutta tyytymättömyyden ilmaiseminen on myös kulttuurisidonnainen juttu.
Tallinnassa vaeltelu saa minut ajattelemaan aikakoneen mahdollisuutta. Mitäpä jos sähköpostiisi tulisi mainos aikakonefirman kahden euron tutustumistarjouksesta? Koodilla FCKONE olisit oikeutettu yhdensuuntaiseen reittimatkaan valitsemallesi aikakaudelle ilman mahdollisuutta palata takaisin. Sinulla ei olisi myöskään mahdollisuutta matkata oman nuoruutesi kultaisiin vuosiin vaan joutuisit siirtämään nykyisen jo puoliksi mädäntyneen ruhosi toiselle aikakaudelle sellaisenaan. Tarttuisitko tarjoukseen?
Ranneliikkeen ihmisten mielipiteiden perusteella saattaisin arvella, että moni teistä lukijoista siirtäisi itsensä parikymmentä vuotta eteenpäin kohti tulevaisuutta. Monille ratkaisevaa tuntuu olevan se, että pystyy elämään elämää juuri samalla tavalla kuin valtaväestö. Yhteenkuuluvaisuus ja integroituminen Suureen Massaan tuo ainakin osalle kiistatonta onnellisuutta. Yllättävän moni tuntuisi olevan valmis uhraamaan aika paljon, jotta voisi tuntea olevansa yhtä arvostettu kuin muut. Itselleni tällainen toive on täysin vieras. Tunnen itseni hyvin kotoisaksi epämääräisessä dekadenssissa, harmaalla alueella jossain hyvän ja pahan välimaastossa. En kaipaa hyväksyntää, koska en tee sillä mitään.
Täytettyäni klubikorttini tunnukset ja salasanat varaisin yksisuuntaisen retrospektiivisen reittimatkan lähelle mutta tarpeeksi kauas. Jos minulta kysytään, ihmiskunta saattoi saavuttaa kehityksensä huipun 60- ja 80-luvun välisenä aikana. Toki paljon myönteistä on tapahtunut sen jälkeen erityisesti taloudellisen vaurastumisen ja teknologisen kehityksen kautta. Mutta voidaanko "kehitystä" arvioida pelkästään tieteen ja talouden kriteerein? Siinä tapauksessa varmaan Blade Runnerin kaltaisten leffojen visiot tulevaisuuden maailmoista edustaisivat kehityksen huipentumaa, kun ihmiset taistelisivat keskenään ainoasta saastumattomasta vesitilkasta jossain avaruuden teknologiahelvetissä. Ihmisten arvomaailma ja sen muuttuminen eri aikakausina on myös laskettava osaksi kehitystä tai taantumaa.
Luultavasti suurin osa moderniin maailmaan liittyvästä ahdistuksestani on peräisin nopeasti tapahtuneesta suomalaisen kulttuurin muutoksesta. Internet, globalisaatio, informaatiotulva yhdestä ilmansuunnasta ja yhdeltä kielialueelta. Tuntuu kuin se suomalaisuus, jonka joskus tunsin, on nopeasti kadonnut. Tilalle on tullut kasvotonta kansainvälisyyttä, muiden isompien poikien mielipiteiden väsynyttä toistelua, jopa suoranaista kiihkoilua. Olisi myös kohtuutonta syyttää, että se muutos olisi tullut kokonaan pahojen imperialistien pakottamana, ei suinkaan. Meille on kasvanut uusia sukupolvia, joille suomalainen tapa elää on enää jäänne maatalousyhteiskunnasta. Uusi kovempi, ehdottomampi ja tylympi arvomaailma on siirretty täysin vapaaehtoisesti bluetoothilla suoraan otsalohkoon. Tätäkin kehitystä on vauhdittanut heikko kansallinen itsetunto. Sen mikä on peräisin muualta on aina oltava parempaa ja kehittyneempää.
Yksi elämäni suurimmista tragedioista ja selittävistä tekijöistä on se etten useista syistä johtuen pystynyt elämään nuoruuttani. Menetetty nuoruus on saanut myöhemmin toisen kokonaan erilaisen ulottuvuuden. En pystynyt nauttimaan parhaista vuosistani, mutten myöskään silloin pystynyt nauttimaan nyt jo lähes kadonneesta inhimillisemmästä maailmasta. En välttämättä kaipaisi takaisin nuoruuteen tässä ajassa, jos persoonallisuuteni ja tarpeeni pysyisivät nykyisellään. Näillä pelikorteilla tämän ajan kiihkossa minut poltettaisiin roviolla A. Le Coqia lipittävien terassituristien edessä Raekojaplatsilla olin sitten nuori tai vanha. Nuori kaunis vartalo ja avoin mieli ei hirveästi lohduttaisi kun puolet kansasta haluaisi joka tapauksessa repiä sisälmykset irti ilman paikallispuudutusta.
Jotkut tähän aikaan kyllästyneet haaveilevat aikamatkailusta eri tavalla. Luultavasti itsekin varallisuuden ja elämäntilanteen salliessa harkitsisin pysyvää fyysistä siirtymistä länsimaailman ulkopuolelle. Tällaisen ratkaisun voi hyvinkin kokea siirtymisenä aikakauteen, jota nopean kehityksen mukanaan tuoma omituinen joukkopsykoosi ei ole vielä ehtinyt pilaamaan. Toki pakoon juokseminen on aina luovuttamista, mutta elämän ollessa lyhyt jokainen vähänkin onnellisempi vuosi on jo itsessään arvokas. Oikein kovasti etsimällä on mahdollista vieläkin löytää maailmankolkkia, joissa yleinen arvomaailma on rakentunut standardista poikkeavalla tavalla. Poikkeavuuden ei tarvitse olla paremmuutta tai huonommuutta, ainoastaan erilaisuutta. Toistaiseksi jopa kolmannes näistä paikoista on säästynyt omien länsiliittolaistemme pommituksilta.
Pakeneminen on kuitenkin valitettavan lyhytaikainen ratkaisu. Ei ole olemassa paikkoja tai kulttuureja, jotka olisivat ikuisesti omassa rauhallisessa kultuurityhjiössään. Yksi ainoa Oikea Tapa Elää puskee palomuurien läpi ennemmin tai myöhemmin, joko vapaaehtoisesti tai puoliksi pakottamalla. Taloudellisesti hieman hitaammin kehittyneissä maissa muutosprosessi lähtee käyntiin heti kun löydetään oikeat liittolaiset ja oikeat viholliset. Vähitellen ilmestyy mystisiä rahavirtoja, aseita ja uusia bisneksiä. Lopulta Xlandia on tärkeä liittolainen terrorismin torjunnassa ja muuttaa lainsäädäntönsä niin että se mahdollisimman vähän ärsyttäisi uusia ystäviä.
Reittikapselin merkkivalo muuttuu vihreäksi ja aika-avaruuden itämerellistä osaa sylivauvasta asti päivittäin kiertänyt sekakielinen kapseliemäntä kiittää minua viroksi ja ruotsiksi FCKONE-koodin käytöstä. Muutaman tunnin kuluttua olen jo sulautunut seinätapettiin siellä jossain. Haalistunut mustavalkotelevisio kertoo Kekkosen lyöneen tänäänkin hole-in-onen uusimman valtiovierailunsa aikana. Ilmaisjakelulehden kupongilla saisi vielä hetkisen ajan Kulta-Katriinaa kymmenellä markalla. Ainoastaan Masa näyttäisi kadonneen. Se oli kyllä tässä vielä ihan äsken odottelemassa linja-autoa.
Pyhä kolminaisuus Kirjoitettu: 10.01.2013, 17:38:44 (Muokattu: 10.01.2013, 18:44:44)
Haluan omistaa tämän postaukseni kaikille niille, jotka ovat kyllästyneitä tarjolla oleviin poliittisiin puolueisiin ja niiden perässä juokseviin kuuliaisiin ja vähään tyytyviin äänestäjiin. Seuraa johtajaa, seuraa johtajaa, seuraa ummehtunutta johtajaa. Omaa ajattelua ei tarvita, koska mielipiteitä on tasan kolme (3). Olen kutsunut paikalle yhden edustajan jokaisesta lokerosta kertomaan samat kuluneet mantrat taas uudelleen. Kuka sanoikaan että yleistäminen olisi turhaa?
Määrällisesti suurinta ryhmää eli markkinahenkistä, markkinavetoista ja aina yhtä markkinaista markkinataloutta fanittavia edustaa ystävämme Karl. K on koulutukseltaan ekonomi ja kovasti kiinnostunut tekemään bisnestä joskus tulevaisuudessa kun siihen luodaan kunnon edellytykset. K on 2,5 lapsen ja noutajan onnellinen isä Espoosta. Ikioma omakotitontti omakotialueelta on jo valmiiksi omistuksessa ja rakentaminen odottaa enää uutta noususuhdannetta. Karl harrastaa yksityisautoilua ja golfin pelaamista.
Pertti taas edustaa perinteisiä perusajatuksia. P on sairaslomalla oleva metsuri Kainuusta, eronnut leskimies ja hieman katkera naisille. Harrastuksista löytyvät metsästys, kalastus ja niihin liittyvät välineet. Omaa alkoholin käyttöä olisi tarkoitus rajoittaa kuluvan vuoden aikana, samoin maahanmuuttoa. Perinteet ovat tärkeitä Pertille, jopa sellaiset joita ei ikinä ollutkaan. Kesäisin hän vetäytyy kotikylästään erämaamökin rauhaan pakoon kirkonkylän hälyä.
Aina yhtä energinen Virve edustaa tarmokkaana punavihreyttä ja on ammatiltaan nuorisojärjestön järjestösihteeri. Ammattinsa puolesta V kantaa huolta naisten ja vähemmistöjen oikeuksista. Työn
vastapainoksi löytyy erilaisia harrastuksia kuten työväenopiston naisryhmät ja vertaistukiryhmät. Virve elää rekisteröidyssä suhteessa maahanmuuttajataustaisen monivammaisen naisen kanssa. Tärkeintä V:n mielestä on yhteistyö ja yhteiset päätökset. Ilman työryhmiä ei ole solidaarisuutta, Virve korostaa.
1) Suomessa ja muualla Euroopassa ei nyt oikein hommat pelitä. Poimikaa esille se kaikkein suurin ongelma ja esittäkää sanottavanne lyhyesti:
K: Ihmiset vaativat yhä uusia hyvinvointipalveluita, joihin ei yksinkertaisesti ole varaa. Väestö vanhenee, kilpailukyky heikkenee ja suomalaisen työn hinta on nostettu pilviin. Ilman mittavia verohelpotuksia kasvuyrityksille, kasvuyrittäjille ja kasvuyrityshenkisille laskusuhdanne ei lopu vielä vuosiin. Palkkojen laskeminen, eläkeiän nostaminen, työpäivien pidentäminen. Siinä avainsanoja siihen yhteiseen hyvään mitä yksityisyritteliäisyys on omiaan tuomaan meille kaikille.
P: Helsingin herrojen ja suvaitsevaikkojen korruptiopeli. Otetaan köyhien rahat ja maksetaan kansanedustajille tuplapalkkaa. Se mitä jää jäljelle lähetetään kreikkalaisille lusmuille tai turvapaikkaa hakeville huijarineekereille. Missä on tavallisen työtätekevän eronneen miehen oikeudet? Tää on suomalaisen yhteiskunnan alasajoa. Myydään kaikki mitä saadaan irti ja lahjotetaan loput ulkomaalasille huijareille. Kepulikonsteilla rikastutaan.
V: Epätasa-arvo eri muodoissaan. Positiivisen syrjinnän kohtaama vastustus, naiskiintiöiden saama kritiikki. Tarvitaan enemmän rahoitusta ja henkilöstöä tasa-arvon edistämishankkeisiin. Tarvitaan lisää työryhmiä, hankkeita ja projekteja. Piiloseksualisointi, piilorasismi ja piilohomofobia otettava huomioon arkielämässä. Heikompia suojeltava, halusivat ne suojelua tai ei.
2) Millainen on hyvä ihminen? Kuvailkaa sellaisen ihmisen piirteitä jota arvostatte:
K: Hyvä ihminen kantaa vastuunsa ja seisoo ikävienkin päätösten takana (joita toivottavasti kohta tulee). Ihailen suunnattomasti esim. Angry Birdsien kaltaisia kasvuyrittäjiä, joita maamme tarvitsee jatkossa yhä enemmän. Globaalissa taloudessa ei ole enää varaa peukaloiden pyörittelyyn vaan tulosta täytyy saada aikaan vaaditussa aikataulussa. Minä ainakaan en halua jättää omille lapsilleni vuosikymmenien velkataakkaa vaan kovalla työnteolla ja valtion menojen leikkauksilla vapautetaan lisäresursseja kasvuyritysten tukemiseen. Hyvä ihminen on tuottava ihminen.
P: Suomalainen ihminen on hyvä ihminen. Rehellistä kansaa ollaan me tavallinen kansa. Talvisodat ollaan sodittu, sotakorvaukset maksettu takaisin täysmääräisenä. Hyvä ihminen on ankara ja lakia
kunnioittava vanhan kansan ihminen. Helsingin Herrat nääkin on halunnu ulkoistaa. Tilalle on tuotu huijareita ja neekereitä. Mannerheim oli hyvä ihminen.
V: Hyvä ihminen on solidaarinen ja neuvotteleva ihminen. Sellainen ottaa toisten mielipiteet huomioon ja kunnioittaa erityisesti vähemmistöjen oikeuksia. Erityisen tärkeää on ettei hyvä ihminen sano tai tee mitään jonka joku heikommassa asemassa oleva voisi käsittää loukkaukseksi. Väärin ymmärretty huolimaton vitsikin voi jättää pahimmassa tapauksessa elinikäiset traumat. Varmuuden vuoksi meidän pitää olla erityisen varovainen miten esitämme asiamme. Hyvä ihminen varoo loukkaamasta toisia edes vahingossa.
3) Millaiselta näyttäisi unelmienne Suomi kymmenen vuoden kuluttua?
K: Se näyttäisi modernilta globaalilta markkinatalousmaalta. Se eläisi yhä enemmän viennistä, teknologiasta ja uusista innovaatioista. Olisimme yhä tiiviimmässä unionissa ja myöskin NATO:n jäseniä. Kalliiksi käyvän sosiaaliturvan raskaita rakenteita olisi purettu ja yritystoiminnalle olisi luotu kunnon puitteet. Se olisi Suomi, jossa ei enää tasapäistettäisi eikä kadehdittaisi menestyjiä vaan oltaisiin aidosti iloisia siitä, että työn hedelmistä nautitaan silloin jos niitä töitä on tehty.
P: Siinä suomessa olis laitettu loppu hyysäämiselle. Kehitysyhteistyötä tai maahanmuuttoa haluavat maksakoot omasta pussistaan. Oltais otettu markka takaisin. Helsingin herroilta vähintään kymmenen prosenttia palkasta pois ja siitä säästyneet rahat suoraan sotaveteraaneille. Muilta ihmisiltä suut säkkiä myöten. Jokainen on oman onnensa seppä. Ei sitä ennenkään tultu huutaen vaatimaan kaikenlaisia oikeuksia jos ei niitä ole ansainnu.
V: Suomi näyttäisi täysin samanlaiselta kuin mikä tahansa maa maailmassa globalisaation jälkeen. On aivan ihanaa olla mukana päättämässä kaikesta ja liittyä jokaiseen yhteiseen järjestöön, oli sen tavoitteet meidän etujen mukaisia tai ei. Me ollaan silloin itse kuitenkin mukana päättämässä ja yhteistyössä! Suomi vuonna 2023 voisi olla avoimen kosmopoliitti monikulttuurinen mosaiikki, jossa vähemmistöjen oikeudet olisivat oikeuksien keskiöiden keskiössä. Ei tupakoitaisi, ei juotaisi, ei harrastettaisi vastuutonta seksiä. Ihmisiä suojeltaisiin omalta itseltään ja omilta vastuuttomilta tarpeilta, jokaista tasapuolisesti.
4) Millainen on mielestänne tasa-arvoinen yhteiskunta? Miten heikompia tuetaan?
K: Sosiaaliturva pysyy pystyssä ainoastaan jos markkivoimat niin haluaa. Me voidaan maksaa niin paljon tukia kuin talous antaa myöten eikä sen enempää. Huonoina aikoina menoja täytyy karsia ja jokaisen on osallistuttava talkoisiin. Kuten Saulikin ansiokkaasti totesi niin nyt on yhteisvastuullisuuden aika. Kun ihan siihen samaan mitä ennen ei ole varaa niin kannattaa pitää suhteita yllä sukulaisiin ja naapureihin. Sen edestä löytää minkä taakseen jättää. Rasismi ja homofobia on nykyaikana huonoa PR:ää omalle bisnekselle.
P: Tasa-arvo on sitä että enemmistöä ei syrjitä. Maassa maan tavalla. Jos tulee jostain Afrikasta tänne vaatimaan hotelliasumista ja ilmasia taulutelkkareita niin voi painua takaisin banaanilaivalla. Ja peräaukko on tehty ulostamista varten. Luonnottomuuksien hyysäämisten sijasta lisää rahaa eläkeläisille ja sotaveteraaneille. Työttömille rahaa ainoastaan jos ne tekee töitä. Mitään lusmuja täällä ei elätetä. Se on sitä tasa-arvoa.
V: Odottelinkin koska täällä puhuttaisiin tärkeistä asioista eli tasa-arvosta. Tasa-arvo on sitä että kukaan ei millään tavoin tunne tulevansa loukatuksi tai kaltoin kohdelluksi. Moni vahingossakin sanottu voi tuntua toisesta vihapuheelta tai henkiseltä väkivallalta. Heteronormatiivinen ja miehiseen alistamiseen perustuva yhteiskunta ei voi koskaan toimia tasapuolisesti naisia, homoja ja maahanmuuttajia kohtaan. Olisi tärkeä pystyä yhteisesti EU-tasolla kiristämään syrjintää koskevaa lainsäädäntöä. Ruotsissa ollaan tässäkin edelläkävijöitä. Nyköpingin naistyöryhmä on esittänyt rasismista, seksismistä, hyväksikäytöstä ja päihteistä (* ei koske nuuskaa) vapaata kaupunkivyöhykettä perustettavaksi vuoteen 2015 mennessä.
5) Teillä on muutama rivi tilaa lähettää viesti Ranneliikkeen lukijoille. Mitä haluaisitte sanoa?
K: Kannattaa katsoa kenen joukoissa seisoo. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen yhteistyö on koko ajan entistä tiiviimpää. Hillary Clinton ja monet muut liittolaisistamme ovat nostaneet homojen oikeudet suurvaltapolitiikan näyteikkunan keskiöön. Tällöin yksipuolinen suhtautuminen Palestiinan kysymykseen, keväällä tuleviin ennaltaehkäiseviin iskuihin Lähi-idän ongelmamaihin tai terrorismin torjunnan välttämättömiin siviiliuhreihin voi olla haitallinen signaali meren takaisille ystävillemme. Minulla on sitä paitsi yksi homonaapuri. Pinkki raha on hyvää bisnestä!
P: Aikuiset ihmiset voi mun puolesta tehdä keskenään mitä huvittaa. Turha sitä toisille on levitellä. Mutta lapsella pitää olla isä ja äiti että miehen mallia on. Kahdesta hintistä ei ole miehen mallia antamaan. Raamattukin niin sannoo vaikken kirkossa oo käyny vuosikausiin. Mitä siitä tulis jos ihmiset ja lehmät lisääntyis keskenään. Kun suvaitsevainen kaupunkilaisväki ilakoi paraateissaan paljain pyllyin eikä suomalaisia lapsia synny niin Helsingin herrat tuo Afrikasta neekereitä tilalle.
V: Lähetän paljon terkkuja ja haleja mun monille tutuille Ranneliikkeen sivustolla! Mulla on oma nimimerkki ja otan osaa yhteisiin keskusteluihin. Monta iltaa ollaan tyttöjen kanssa istuttu Nallessa ja muuallakin miettien keitä kohtaan me tunnetaan suvaitsevaisuutta ja ketkä taas on uhkana meidän tasa-arvolle. On tosi kiva huomata että varmaan puolet ranneliikkeen ihmisistä ajattelee asioista yhteisesti sovitulla samalla tavalla. Mutta näistäkin asioista varmaan riittää taas keskusteltavaa työväenopistolla ens keskiviikkona.
Pimeän talven keskellä ajatukset harhailevat helposti toisiin aikoihin ja paikkoihin. Tylsän ja värittömän arkielämän turruttaessa on aika kaivaa esille kliseisen yleistetty "eteläinen" tapa tehdä asioita. Vaikka en halua sortua suoraselkäisten kunnon suomalaisten niin parjaaman "manjaana-meiningin" yliromantisointiin niin toivoisin että suomalaiset oppisivat suhtautumaan elämään vähemmän tosikkomaisesti. Kylmässäkään ilmastossa pipon ei tarvitse puristaa liikaa.
Monien muiden protestanttien tavoin suomalaiset ovat paatuneita kontrollifriikkejä. Oleellisinta ei ole siis se mitä tapahtuu vaan se että asiat tapahtuvat täsmälleen oikeassa järjestyksessä ja ajallaan. On ensiarvoisen tärkeää tuntea olevansa koko ajan tilanteiden herra. Viitisen minuuttia myöhässä olevat junat ovat siis ehdottomasti hyvä syy spämmätä lehtien yleisönosastot täyteen vihakirjoituksia. Mutta mitä jos yhdessä yössä tilalle tulisikin se kamala manjaana-meininki?
Minusta olisi välillä aika terapeuttista huomata ettei ketään aina kiinnosta. Tyhjää vilkkuvia opastetauluja, puhelinsoittoja numeroihin joissa kukaan ei vastaa. Jonkun olisi pitänyt tehdä tänään jotain mutta ei vaan huvittanut. Selviytyäkseen arjesta joutuisi varaamaan vähän enemmän aikaa. Äkkiä minuuttiaikataulut ja reittioppaat olisivat aika hyödyttömiä. Jos vielä nettikin joskus pätkisi niin ratkaisua ei voisi edes etsiä googlesta tai wikipediasta. Voisiko silloin olla mistään enää ihan varma?
Asioiden huonosti tekemisessä ei tietenkään ole mitään elämää suurempaa. Eikä siinäkään ole mitään ihailtavaa että joku korruptoitunut yksilö laittaa muille kuuluvaa omaisuutta omiin taskuihinsa. Ihailen paljon enemmän sitä miten "geneerisen etelän" ihmiset ottavat infrastruktuurin puutteet valitettavana väistämättömänä pikku hankaluutena, jolle ei oikein voi mitään. Valittamisen sijaan voi joskus olla hauskempaa mennä lähikuppilaan vetämään naama täyteen mezejä ja rakia, tai ihan mitä vaan.
On totta, että protestanttisen pohjoisen ja vähemmän pragmaattisen etelän väliset erot korostuvat ilmaston kautta. Onhan Suomikin kesällä paljon vähemmän ahdistava ja vähemmän tosikkomainen paikka elää. Mutta ilmaston tuomia eroja ei voi myöskään ylikorostaa. Harva meistä pitää vaikkapa Venäjää käytännöllisyyden mallimaana. Suurin osa eroista on kuitenkin peräisin kulttuurin ja uskonnon ominaispiirteistä. Ordnung über alles.
Voin tunnustaa, että ihailen salaa syvän etelän asukkaiden taipumusta pieneen anarkismiin. Ihan jokaista älytöntä sääntöä ei ole pakko noudattaa kirjaimellisesti. Suomalainen ideaali ehdottomasta rehellisyydestä on omasta mielestäni ahdistava ja utopistinen. Pieni valkoinen valhe silloin tällöin ei tee kenestäkään vielä petturia. Miksi yhteenkään ihmiseen pitäisi voida luottaa tilanteessa kuin tilanteessa jos emme luota edes aina omaan itseemme? Hyväksymällä oman ja muiden puutteellisuuden lakkaamme myös vaatimasta kohtuuttomia.
Eräänlainen aitouden myytti tulee myös vastaan ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Kuinka monen suomalaisen olenkaan kuullut valittelevan ulkomaalaisten tyhjänpäiväisiä toivotuksia ja fraaseja. Aika harva onkaan todellisuudessa kiinnostunut siitä onko täysin tuntemattoman ihmisen loppupäivä hyvä vai huono. Näen kuitenkin jotain arvoa sillä että ylipäätään puhutaan. Tyhjät sanat tuntuvat typeriltä, mutta mahdollistavat sen, että ehkä muutaman harjoittelukerran jälkeen uskalletaan puhua jo oikeasti. Olen ehkä huono suomalainen enkä niin aito ihminen, että pystyisin ilman aasinsiltoja avautumaan ventovieraalle koko elämäntarinani kanssa tosta ihan noin vaan.
Pohjoisia protestanttisia alueita leimaa myös työn jatkuva mystifioiminen ja ylikorostaminen. Pohjoismainen hyvinvointi on peräisin solidaarisuudesta ja hyvästä tahdosta eikä muita kovemmasta työnteosta, kuten jotkut asian esittävät. Kaikkialla maailmassa painetaan pitkiä päiviä mutta voitot menevät harvempiin taskuihin. Tässä mielessä pohjoinen maailma ottaa selvän niskalenkin manjaana-ihmisistä. Hyvin organisoitu yhteiskunta pystyy pitämään hyvää huolta, jos vaan halua siihen riittää. Etelässä ihmiset joutuvat hoivaamaan perhettään, sukulaisiaan ja naapureitaan. Se kasvattaa yhteisöllisyyttä mutta se ei yleensä ole pyyteetöntä.
Eroja syntyy elämän tärkeiden asioiden arvottamisessa. Pohjoisen ihmiselle duuni, ura ja siihen liittyvä oravanpyörä ovat kaikki kaikessa. Jos tapahtuu jotain odottamatonta on edessä syvä masennus ja alkoholismi. Etelämpänä ihmiset ottavat lähes itsestäänselvyytenä sen, että kohta tapahtuu jotain ikävää. Sitä ennen kannattaa nauttia läheisten seurasta ja elämän pienistä iloista. Mikään kun ei ole ikuista, ei edes skandinaaville tai saksalaiselle. Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö pohjoiset maat olisi noin keskimäärin infrastruktuuriltaan eteläisiä naapureitaan kehittyneempiä. Mutta osaammeko me oikeasti nauttia siitä kaikesta ihanuudesta? Tuntuu siltä että vanhemmissa kulttuureissa ihmiset erottaisivat kirkkaammin sen mikä elämässä on oikeasti arvokasta.
Kysymys kuuluukin onko tavallisella suomalaisella enää aikaa nauttia elämästään vai viekö työuupumus ja itseaiheutettu kulutusrumba kaikki mehut sitä ennen. Ja onko todellakin niin tärkeää nussia jokaista pilkkua joka ikisessä tilanteessa koska sääntöpykälä X on olemassa. Tuoko kaiken alleen jyräävä kontrolloiminen ja tuplavarmistaminen todellakin parempaa elämänlaatua vai päinvastoin?
Muistetaan myös, että valtio ja sen alueella elävien ihmisten toteuttama kulttuuri ovat kaksi eri asiaa. Lakipykälät määrittelevät yhteiskunnan asettamia rajoja, mutta silti ihmiset yksilöinä päättävät missä määrin he haluavat sitoutua yhteisiin sääntöihin. Me kaikki ratkaisemme itse sen mikä meistä on hyvää ja arvokasta, ei tarvitse aina vierittää vastuuta Jumalalle tai Valtiolle. Voimme tietysti täällä kauhistella monien takapajuisina pitämiemme paikkojen lakipykäliä ja syrjintää, mutta lopulta yksittäiset ihmiset niilläkin alueilla ratkaisevat halutaanko kaikkea paskaa oikeasti edes noudattaa.
Pohjoiset protestanttiset maat ovat hyvin tiukasti säädeltyjä ja kontrolloituja yhteiskuntia. Tietyllä tapaa niin ovat myös monet eteläisemmätkin maat tuskastuttavan byrokratiansa kautta. Meillä kuitenkin ihmiset yhdessä uskovat kaiken kattavan pykäläviidakon tuovan suurta onnea, kun taas jossain muualla yhteisten sääntöjen kiertäminen on suosittu urheilulaji ja merkki terveestä kapinahengestä. Tässä mielessä samanlaisilta näyttävät säännöt eivät kerro mitään lopullista ihmisten itse rakentamasta arkitodellisuudesta.
Koska Ranneliikkeen lukijat ovat pääosin sateenkaari-ihmisiä niin otetaanpa vähän homoisampi anekdootti. Suvaitsevaisessa protestanttimaassa homo marssii ja marssii oikeuksiensa puolesta ja menee yön alkaessa homoklubille. Pari tuntia on lähes tyhjää kunnes lopulta yhden aikaan saapuu takapuoltaan keinutellen sisään joukko kunnon homoja. Nämä ryystävät eri puolilla huonetta gin toniceita ja yrittävät säilyttää kasvonsa muiden silmissä. Kukaan ei halua olla liian helppo eikä myöskään liian vaikea. Lopulta kaikki menevät yksinään koteihinsa runkkaamaan homopornolle. Olo tuntuu vapautuneelta. Samaan aikaan vähän takapajuisemmassa ja epätasa-arvoisemmassa paikassa ruskettunut rantaleijona ottaa kivenkolossa salaa suihin joltain tuntemattomalta. Kukaan ulkopuolinen ei huomaa koska ketään ei ollenkaan kiinnosta. Kukaan ei ole menemässä naimisiin tai adoptoimassa ketään. Ruskettunut adonis pyyhkii hikeä otsaltaan ja miettii kuinka rankaksi manjaana-meininki voikin joskus käydä...
Endy tarvitsee ystävää Kirjoitettu: 14.11.2012, 16:01:45 (Muokattu: 14.11.2012, 17:23:41)
Haluan poikkeuksellisesti tehdä tänään jotain hieman idealistista ja toivottavasti myös uusia ideoita tuottavaa. Tarvitsen siihen teidän apuanne, koska elän siinä uskossa että jotkut teistä pystyisivät ihan oikeasti vaikuttamaan yhden kaukana kehitysmaassa asuvan yksinäisen homon elämään. Siihen ei tarvita rahaa tai minkään alan erityisosaamista, hyvää tahtoa ja kärsivällisyyttä sitäkin enemmän.
Olen tuntenut kiinalaisen mutta Indonesiassa asuvan Endyn netin kautta jo monia vuosia. Alussa yhteydenpito oli tiiviimpää, mutta vähitellen yhdistävien asioiden puute tai jokin muu on hidastanut tahtia. Olen aina osannut arvostaa hänen sympaattista ja hyvää tarkoittavaa luonnettaan, kaikenlainen kieroilu ja itsekorostaminen tuntuu olevan hänelle täysin vierasta. Endyä on myös helppo loukata ja haavoittaa, jolloin hän sulkeutuu helposti neljän seinän sisälle pelokkaiden foobisten ajatusten keskelle. Hän vetoaa jatkuvasti oman maansa homovihaan ja syrjintään, asioihin jotka ovat kiistatta olemassa. Kuitenkin aika harvan elämä paranee sulkeutumalla omaan kotiin. Kenenkään ei ole terveellistä pohtia asioitaan pelkästään oman päänsä sisällä.
Endy tarvitsee uusia kontakteja ja uusia ideoita löytääkseen vielä joskus ulos lukkiutuneesta tilanteestaan. Ja koska hänen ongelmansa liittyvät hyvin pitkälti suuntautuneisuuden problematiikkaan, juuri Ranneliikkeen lukijoilla voisi olla hänelle tarjottavaksi joitain uusia näkökulmia. Endy on fiksu kaveri eikä tule takertumaan sinuun olettaen että uhraat loputtomasti aikaa pelkästään häneen. Jos sinä tai joku tuttusi haluaisi kuunnella ja tukea Endyä, saat yhteyden häneen lähettämällä sähköpostia alla olevaan osoitteeseen. Yhteydenpito toimii silti parhaiten pikaviestimien avulla, joita kaveri käyttää päivittäin useiden tuntien ajan. Hän puhuu sujuvaa englantia, joten kielimuuri ei ole esteenä. Endy harrastaa omassa yksinäisyydessään myös homoeroottisten tarinoiden kirjoittamista.
Endyn suuri unelma on löytää joskus ihan oikea poikaystävä. Hän on lähetellyt erilaisia viestejä netin deittipalstoille, mutta tuloksena on arvatenkin aina uudestaan ja uudestaan mitä erilaisimpia virtuaalisia kusettajia, jotka ensin lupaavat kuun taivaalta netin välityksellä ja katoavat kohta vähin äänin. Endy pyysi kuitenkin minua liittämään mukaan hänen kuvansa ja yritän siksi noudattaa tätä pyyntöä. Vaikka Endy etsiikin lähes pakkomielteisesti poikaystävää, hän hyötyy yhtä lailla kaikesta tarjotusta avusta ja tuesta. Voin vakuuttaa, että Endy osaa arvostaa kaikenlaisia yhteydenottoja.
Vilkaisin ohimennen ensi viikonloppuna Helsinkiin tulevan Vinokinon tarjonnan. Muistan joskus aiempina vuosina käyneeni katsomassa joitakin vinoelokuvia, mutta nyt leffavalikoima näyttäisi olevan suunnattu vakavahenkisille järjestöhomoille. Mitään kovin vinoa siellä ei ainakaan ole vaan aika suoraselkäistä homostelua. Yhden elokuvan (Asexual) esittely jäi erityisesti mieleeni, koska se sisältää niin monta tälle ajalle tyypillistä väittämää:
"Vastassaan seksipakkomielteinen kulttuuri, loputtomasti stereotypioita ja väärinymmärryksiä, sekä sosiaalisen ja tieteellisen tutkimuksen puute, aseksuaalit – henkilöt, jotka eivät koe lainkaan seksuaalista halua – taistelevat identiteettinsä puolesta. Mutta kuinka selvitä elämästä ulkopuolisena seksiä ylikorostavassa yhteiskunnassa? "
Minulla ei ole mitään aseksuaaleja ihmisiä vastaan. Toivon heille kaikkea hyvää ja he voivat puolestani toteuttaa persoonallisuuttaan valitsemallaan tavalla. Haluaisin ainoastaan mennä perinteisten yleistysten taakse miettimällä mikä itse asiassa on ylikorostamista ja millä tavalla se esiintyy jos esiintyy. Me kaikki nimittäin olemme kuulleet väittämän seksikeskeisestä maailmasta niin monta kertaa, että sitä pidetään yleisenä totuutena ilman sen suurempaa lähdekritiikkiä.
Yleensä seksin ylikorostuneisuudesta puhuttaessa vedetään ensimmäisenä esille kaupallisen pornon silmille hyppivä tarjonta interneteissä. Siellä tosin esille pomppii yhtä lailla väkivalta, erilaiset kykykilpailut ja hassut kissavideot. Onko maailmamme myös kissakeskeinen? Pornoa katsotaan sitä paitsi kaikkialla maailmassa, niin muslimimaissa kuin syvästi katolisissa kylissä. Voisin veikata että pornoa kuluttavat eniten ihmiset, jotka joutuvat elämään seksuaalisuuteen torjuvasti suhtautuvassa ympäristössä. Ne jotka saavat oikeassa elämässä omien halujensa kaltaista seksiä, tuskin vaivautuvat runkkailemaan yksinään ruutua tuijottaen. Elääkö homopornoa katsova iranilainen esimerkiksi seksuaalisuutta ylikorostavassa ympäristössä?
Joidenkin voi olla vaikea uskoa, että seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen ei ole modernin ihmisen narsistinen keksintö vaan maailmassa on paneskeltu vuosituhansia. Se ei ole syntyjään miehisestä halusta alistaa ja manipuloida naisia ja nuoria, kuten aikamme feministiset teoreetikot tuntuvat uskovan. Seksi on inhimillinen tarve, joka ei katso ikää tai sukupuolta. Tämän vuosikymmenen seksiterapeuttien ja valistajien lempisana on seksualisoiminen. Puhutaan seksualisoiduista nuorista ja miksei myös naisista. Koko sana viittaa jo siihen etteivät kaikki ihmiset olisi syntyjään seksuaalisia vaan joku ilkeä ulkopuolinen voima on puuttunut peliin. Toki jokaisella on myös yhtä lailla oikeus olla haluamatta minkäänlaista seksiä. Mutta mistä tulee väite että tämä aika melkeinpä vaatisi jokaista petipuuhiin? Kuka vaatii ja missä?
Usein ylikorostaminen ja alikorostaminen ovatkin pohjimmiltaan melkein sama asia. Ajatellaan vaikkapa länsimaista psykologiaa, joka pohjautuu suurelta osin käsitykseen, että varhaiset ja miksei myöhäisemmätkin seksuaaliset kokemukset ja traumat määrävät koko loppuelämän inhimillisen käyttäytymisen. Tältä osin seksuaalisuudelle on annettu valtava painoarvo eikä kukaan ole kehdannut asettaa tuota asetelmaa kriittisen tarkastelun alaiseksi. Seksuaalisten kokemusten jatkuva vatvominen, märehtiminen ja omien suuntautumisten miettiminen on saanut käsittämättömät mittasuhteet. Koko yhteiskunta satsaa esimerkiksi valtavasti siihen, että nuoret aloittaisivat seksikokeilunsa myöhemmin kuin heidän syntiset vanhempansa ahdasmielisiksi väitettyinä aikoina. Nykyisenä suvaitsevaisuuden aikana seksi kun on vaikeaa, suurta suunnittelua vaativaa ja koko psyykkisen kehityksen vaarantavaa. Eikös tämä jos mikä ole juuri sitä ylikorostamista?
Ylikorostaako estoton ja avoimen häpeämätön pervola enemmän kuin asiohin kuolemanvakavasti suhtautuva filosofinen keskustelukerho? Onko ylikorostamista se että erilaiset ja eri ikäiset ihmiset harrastavat paljon suunnittelematonta seksiä vai se että jokaiseen siemensyöksyyn valmistaudutaan vuosien kurssituksella ettei vahingossa loukattaisi ketään? Minusta ainakin ensimmäinen vaihtoehto olisi hauskempi paikka elää kuin tämä meidän jälkimmäinen.
Välillä täytyy olla myös poliittisesti epäkorrekti ja sanoa asioita jotka eivät monia miellytä. Voisin väittää, että tällä vuosikymmenellä miehinen seksuaalisuus on poliittisten naisten kuohitsema. Erityisesti äärifeministit (joita muuten seksuaalivähemmistöjen toimijoissa on erityisen paljon) ovat ahkerasti yrittäneet esittää seksuaalimoraalin jonkinlaisena valtapelinä. Häijynä pelottavana osapuolena on halujaan keinolla millä hyvänsä tyydyttävä mies, joka mielellään nussisi kaikkea liikkuvaa ja mieluiten väkisin. Aidan toisella puolella ovat uhriutuneet naiset ja nuoret, joita ei oikeasti kiinnostaisi seksi ollenkaan vaan nämä kaipaisivat ainoastaan henkisiä ja älykkäitä kokemuksia. Yhteiskunnan tehtävänä onkin siten suojella muuta väestöä ilkeiltä hedonistisilta heteromiehiltä. Homomiehet sen sijaan ovat lutuisia maskotteja, jotka ovat itsensensuurin kautta hyväksyntää kosiskellakseen tehneet itsensä vaarattomiksi eunukeiksi ja ovat siksikin kultturellien naisten parhaita kavereita.
Toki feminismillä on ollut oma tarkoituksensa ja sukupuolten välinen tasa-arvo pitäisi olla kaikille itsestäänselvyys. Uskoakseni tässäkin on kyse siitä, että poliittinen korrektius menee kaiken muun inhimillisen edelle. Aiemmin historiassa syrjintää kokenutta ihmisryhmää edustavalle kiihkoilijalle ei yksinkertaisesti kehdata sanoa että nyt kaveri menit jo liian pitkälle enkä ole kanssasi enää samaa mieltä. Sehän olisi mitä hirveintä syrjintää. Jokainen haluaa torjua rasismia, hyväksikäyttöä tai homofobiaa ja hyvän alkuperäisen lähtökohdan takia ollaan valmiita sietämään myös älyttömyyksiä. Eräs muutama viikko sitten vastaan tullut englantilainen homomies kertoi hyvän esimerkin vallalla olevasta pakkomielteisestä poliittisesta korrektiudesta. Hänen työkaverinsa, eräs musliminainen, oli viime jouluna ilmoittanut ettei aio viettää joulua. Tästä eräs kristitty loukkaantui ja valitti kokemastaan vääryydestä esimiehelleen. Olemme rakentaneet maailman, jossa mitään ei enää uskalleta sanoa ääneen. Oman tulkintani mukaan tämä on monen Ranneliikkeen vakiokirjoittajan toiveiden mukainen kehityskulku, mutta itse koen tämän uuden pakotetun suvaitsevaisuuden ahdistavana ja elottomana keinotodellisuutena.
Yksi perinteisistä kliseistä on ollut se, että miehen ja naisen seksuaalisilla tarpeilla olisi usein suuria eroja. Miehen ja pojan seksuaalivietti voisi siis olla huomattavasti naisen viettiä vahvempi. En ole koskaan nähnyt asiasta luotettavaa tutkimusta, enkä tiedä olisiko sellaisen tutkimuksen julkaiseminen nykyisessä maailmassa edes mahdollista sen poliittisen epäkorrektiuden takia. Jotkuthan ovat myös esittäneet, että väitetyt erot olisivat täysin kuvitteellisia ja juontaisivat juurensa opituista rooleista. Se mikä on pojalle sopivaa ei kuuluisi hyvän tytön käytökseen. Osittain varmaan näinkin. Mutta olisiko loukkaavaa miehiä tai naisia kohtaan myöntää myös eroja vietin suuruudessa?
Olen itse valmis uskomaan näihin hormonaalisiin eroihin. Varsinkin kun monien naisten tuntuu olevan suorastaan mahdoton ymmärtää miehistä seksuaalisuutta tai kasvavan pojan tarvetta elää seksuaalisesti itsenäistä elämää. Ihmiset kuitenkin pääsääntöisesti tarkastelevat maailmaa oman kokemuspiirinsä kautta. Se on hieman rajoittunutta, mutta hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää. Hankalaksi asia menee, jos on itse auktoriteettiasemassa ja tehtävänä on neuvoa ja kasvattaa muita. Hysterisoituvia seksuaalikielteisiä äitejä tuntuu olevan huomattavasti enemmän kuin sen kaltaisia isiä. Poliittiset naiset ovat vielä aivan oma lukunsa. Toki he ovat myös oman roolinsa vankeja, mutta tuntuu että puoluekannasta riippumatta suurin osa naispoliitikoista haluaisi pehmustaa maailman pumpulilla ja tyhjentää sen eläimellisistä vieteistä.
Alan pikku hiljaa kallistua sille kannalle, että opetus- ja kasvatustyöhön tarvitaan mieskiintiöt. Tiedän toki, että sukupuoliroolit ovat ainoastaan suuntaa antavia enkä itsekään ole maailman miehisin mies vaan androgyyni sekoitus kaikkea mahdollista. En silti toivo, että tulevat sukupolvet kasvatetaan pelkästään naisten valtakulttuurin ehdoilla, olivat sen kulttuurin toteuttajat sitten biologisia naisia tai tätä kulttuuria fanittavia miehiä. Nykyisilläkin pojilla tulee halutessaan olla oikeus kiroilla, tapella, kiipeillä puissa ja olla typeriä eikä pelkästään harrastaa kaunoluistelua ja lukea Naomi Wolfin kirjoja vaginoista. Poikien täytyy saada olla poikia, vaikka äidit ja sosiaalitädit eivät siitä pitäisikään.
Haluaisin myös päästä eroon siitä ikuisesta kliseestä, jonka mukaan kaikki älykäs on henkistä ja fyysinen pinnallista. Älykön kuuluu kiinnostua kaikesta keskinkertaisestakin kulttuurista ja vihata urheiluharrastuksia. Tyhmä ihminen ajattelee vain syömistä ja ulostamista, sillä aikaa kun kehittyneempi yksilö suunnittelee hylkeiden pelastamista. Eikös tämä hemmetti soikoon ala olla jo vähän kulunutta? Samoin yhtä kliseisesti miehen rooliin kuuluu pizzan syöminen, oluen juominen, piereskely ja futiksen katsominen. Sillä aikaa nainen on käynyt kirjastossa ja taidenäyttelyssä todistaakseen itselleen ja muille älyllisen paremmuutensa. Lopulta illalla mies haluaisi seksiä mutta naiselle tulee se yllättävä päänsärky. Mies päättää iltansa katsomalla pornoa ja runkkaamalla kun nainen lukee kirjastosta löytämäänsä kirjaa sukupuolten tasa-arvosta.
Olen ehkä asenteellinen ja yleistävä mutta naiset voisivat joskus yllättää minut. Yleistyksiä tehdään koska suurin osa ihmisistä tyytyy olemaan yleistettävissä. Ehkä jonain päivänä vastaan tulee nainen, joka ei usko holhouksen ja loputtoman sääntöviidakon parantavaan voimaan. Olisi virkistävää tavata kerran myös yliseksuaalinen nainen niiden tuhannen aliseksuaalisen jälkeen. Ehkäpä se yksi poikkeava nainen ei näkisi heteromiestäkään potentiaalisena raiskaajana, joka pitää himonsa kurissa ainoastaan seurausten pelon takia. Toki yhtä lailla olisi kiva nähdä niitä rohkeita miehiä, jotka uskaltaisivat pitää kiinni omista mielipiteistään ilman pakollista itsesensuuria. Vai toteutuuko tämä nykymaailmassa vasta silloin kun miehinen sukupuoli ymmärtää myös uhriuttaa itsensä ja tunnustaa olevansa naisten manipuloimia reppanoita?
Vapaa mieli Kirjoitettu: 23.09.2012, 11:00:46 (Muokattu: 23.09.2012, 11:38:58)
En ole ollut kovin aktiivinen kommentoimaan Ranneliikkeen uutisia ja keskusteluja, koska olen halunnut jättää sen ilon sivuston kohderyhmälle eli oikeille kunnon homoille. Satunnaisesti aiheita selaillessa silmiin on pistänyt palstan ihmisten huoli siitä, että ennen melko homomyönteisenä esiintyneen maltillisen oikeiston poliittisiin julistuksiin on tullut huomattavasti aiempaa konservatiivisempia linjauksia. Tämä on yleensä yhdistetty Perussuomalaisten nousuun ja nähty kadonneiden äänien perässä juoksemisena.
Homojen kannalta asian tekee ongelmalliseksi se, että homomyönteiset puolueet edustavat toisiaan muistuttavia ideologioita. Niinpä ranneliikkeen keskusteluistakin on helppo bongata vihreiksi ja vasureiksi tunnustautuvia, joiden tärkein (tai ainoa) syy kannattaa puoluettaan on sen myönteinen suhtautuminen omaan seksuaaliseen lokeroon. Olen joskus miettinyt mielessäni olisivatko nämä vihervasurit yhtä hyvin republikaaneja, persuja, kommunisteja tai uusnatseja jos vaan joku toinen ryhmä tarjoaisi tasa-arvon huutokilpailussa vähän enemmän. Jos eroja homomyönteisyydessä puolueiden välillä ei olisi niin tuskin myöskään homot ja heterot äänestäisivät kovin eri lailla. Yhtä varma olen myös punaviherhomojen harvinaistumisesta heti kun lainsäädäntö on antanut kaikille yhtälaiset oikeudet.
Tämän sivuston uutisissa ja keskusteluissa käytetään usein mielenkiintoisella tavalla sanaa "liberaali" tai "liberalismi". Kuka tahansa millä tahansa ideologialla varustettu ihminen on aika monen homon mielestä liberaali heti jos sanotaan muutama ystävällinen sana homojen oikeuksista. Eli noin teoriassa homomyönteisiksi kääntyessään jopa Timo Soini tai Päivi Räsänen olisivat ajatuksiltaan ja arvoiltaan monen lukijan mielestä aika liberaaleja. Tietysti omaan napaan tuijottaminen on inhimillistä ja ymmärrettävää. On aika hölmöä vaatia että vähemmistöön kuuluvan pitäisi osata katsoa maailmaa laajemmasta perspektiivistä kuin muun kansan. Ihminen on itsekäs olento.
Minulle itselleni on jäänyt hieman epäselväksi mitä itse asiassa on nykyinen arvoliberalismi ja missä muodossa se esiintyy. Enkä puhu nyt siis mistään talousliberalismista, jolle sillekin varmaan löytyy omat kannattajansa. Onko jo automaattisesti liberaali jos hyväksyy eri rotuiset ihmiset, homoseksuaalisuuden ja abortin muttei hirveästi muuta? Lakkaako olemasta liberaali jos haluaa estää yhdestä ilmansuunnasta tapahtuvan maahanmuuton tai tunnustaa vaikkapa jotain uskoa? Voiko liberaali meuhkata homojen oikeuksista mutta samaan hengenvetoon vaatia entistä ankarampaa kohtelua kaikkea epätoivottua seksuaalisuutta kohtaan? Onko liberaali jos haluaa poistaa muiden oikeuden tupakointiin ja nostaa alkoholin hinnan pilviin mutta vapauttaa kannabiksen? Älkää katsoko minua kysyvästi - en minä tiedä!
Inhoan anglismeja enkä halua vieraan ison kielen muuttavan omaa ilmaisuamme. Ei siis kovin liberaalia minulta. Mutta tässä tapauksessa on aika osuvaa puhua siitä ainaisesta mukavuusalueesta ja sen ulkopuolella tai sisäpuolella ramppaamisesta. Liian moni liberaaliksi tunnustautuva on omassa samanmielisten puuhapajassaan rakentanut itselleen arvopaketin, jonka sisälle on kasattu kaikki sopivasti erilainen. Sen ulkopuolella onkin sitten kaikki se mitä ei juuri itse voi hyväksyä. Emme halua suvaita monia asioita, jotka tuntuvat inhottavilta koska ne vaan tuntuvat inhottavilta. Nykyinen versio liberalismista ei kyseenalaista olemassaolevaa ja vaadi muutoksia vaan se keskittyy paapomaan niitä joille jo on yhteisesti omassa kerhossa annettu poliittisesti korrektin leima.
Vai toivonko liberalismilta liian paljon anarkismia kun ne kuitenkin ovat eri asioita? Ehkä liberalismin voi nähdä myös jonkinlaisena laisser faire-ajatteluna, jolloin se perustuisi siihen että asioiden annetaan kulkea omalla painollaan. Varsinkin oikeistoliberalismissa näin ehkä onkin. Annetaan kapitalismin hoitaa talouspuoli ja katsotaan johtavien länsimaiden hyväksymiä asioita läpi sormien. Vasemmistoliberalismi taas usein joutuu tasapainottelemaan sitä vaivaavan holhousvimman kanssa. Varsinkin vasemmistolaisten naisten maailmankuva näyttää kovin usein perustuvan siihen että vähemmistöjen oikeuksista pidetään huolta vaatimalla entistä tiukempaa holhousta.
Aikaisemmat sukupolvet pitivät usein omia vanhempiaan tiukkoina konservatiiveina. Nykyiset nuoret ovat ottaneet aika riemuiten vastaan vanhempiensa rakentaman kulutukseen ja rahan perässä juoksemiseen perustuvan maailmankuvan. Tämän vuosituhannen teini tai parikymppinen keskittyy kuluttamiseen ja kapitalismi ei silloin ole mörkö vaan uusien kivojen tavaroiden takuutoimittaja. Ennen vanhemmat ihmiset säännöllisesti parjasivat sen ajan nuoria radikaaleiksi lusmuiksi ja arvojen särkijöiksi. Nykyään vanhukset antavat enää tunnustusta uusille sukupolville siitä miten kunnollista ja fiksua porukkaa on kasvamassa. Mistäköhän tämä kertoo?
Nykynuoret hyväksyvät vanhempiaan helpommin eri rotuiset ihmiset ja kuohitun version homoseksuaalisuudesta eli sen osan erilaisuudesta minkä globaali valtakulttuuri on heidät laittanut hyväksymään. Mutta onko sisäsiistin turvallisen erilaisuuden hyväksyminen vielä osoitus vapaamielisyydestä? Itseäni surettaa se että tämän vuosituhannen nuoret vaihtoehtoihmiset ovat yleensä ainoastaan trendikkäitä puuhastelijoita. Vähän luomua ja ekologiaa, pilven polttelua ja futiksen potkimista kivassa kaveriporukassa. Mikäpäs siinä, huonomminkin voisi varmaan aikaansa kuluttaa. Maailmaa ei kuitenkaan muuteta nysväämällä keskenään ilman mitään konkreettista vastaideologiaa nykyiselle tuhoa kylvävälle kapitalismille. Vähitellen näistäkin cityhipeistä aika moni siirtyy hipsterismiin eli laadukkaisiin yksilöllisiin elämyksiin ilman mitään henkistä sisältöä.
Tästä päästäänkin takaisin alkuun eli pohdintaan siitä ovatko suomalaisten arvot todellakin muutoksessa kuten puolueiden kannatusluvut antaisivat ymmärtää. Kyse ei ole pelkästään suomalaisesta ilmiöistä vaan useimmissa vaurastuneissa eurooppalaisissa maissa sama trendi on näkyvillä. Kun mulla on vähän niin mä haluan enemmän. Kun mä lopulta rikastun niin mä haluun säilyttää kaiken sellaisenaan. Sana konservatismihan viitaa säilyttämiseen, konservatiivi haluaa säilöä oman kivan säilykkeensä korkeimman hyllyn päälle turvaan muiden tahmeilta sormilta. Kun suuri osa kansasta kuuluu kohtuullisesti pärjäävään keskiluokkaan, se merkitsee säilöntävaihteen alkamista.
Yksi iso asia mikä tämän hetken suomalaisissa patakonservatiiveissa vaivaa on heidän ideologiansa tuotteistaminen. Ymmärrän että ihminen voi ajatella myös konservatiivisesti olematta kusipää, mutta miksi ihmeessä se paketti on aina samanlainen. Yksi koominen yksityiskohta on uskonto. Suomi on ollut vuosikymmeniä Euroopan maallistuneimpia maita, jossa uskonto on jokaisen yksityisasia. Vasta aivan viime vuosina esille on pomppinut mitä erilaisimpia populisteja, jotka hyväksikäyttävät kristinuskoa vaikka itse eivät uskoisikaan. Mutta kun kunnon konservatiivilla pitää olla se uskonto, koti ja perhe. Koska isossa maailmassakin niillä konservatiiveilla on! Samalla tavalla esiin vedetään pyhimyksinä kuolleita sotasankareita tai jotain muita myyttisiä hahmoja, joihin edes keski-ikäisillä suomalaisilla ei ole enää mitään omakohtaista sidettä.
Suomalaisia ja muita eurooppalaisia muokkaa globalisoitunut valtakulttuuri. Kaikkialla puhutaan jo yhtä samaa kieltä, haetaan tietoa googlettamalla englanniksi ja luotetaan nimekkäisiin nettilehtiin. Nykyiset nuoret aikuiset ovat kasvaneet vauvaiästä alkaen kiinni amerikkalaiseen kulttuuriin jopa selkeämmin kuin omaansa. Monen suomalaisen nuoren kanssa on jo vaikea keskustella jos ei osaa suomen ja englannin sekoitusta. Fail! Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään kielestä vaan huomaamatta mukana tulevasta arvomaailmasta. Kun ollaan vuosikausia aamusta iltaan kiinni yhdessä ja samassa vieraassa kulttuurissa, se alkaa muistuttaa tilannetta jossa eletään ihan oikeasti ulkomailla. Globaalin valtakulttuurin kasvattamat suomalaiset nuoret ja myös aikuiset kasvavat huomaamattaan hyväksymään konservatiivisen ajattelun peruspilarit. Massakulttuuri ei opeta kyseenalaistamaan vaan lähinnä houkuttelee kopioimaan kaikkea sitä mikä on olevinaan cool.
Homomyönteisyys etenee vähitellen johtavien länsimaiden vaatimuksesta. Olkoonkin että se on yleensä USA:n ja Israelin kaltaisille maille sopiva propagandatemppu huomion kääntämiseksi pois kiusallista sota- ja ihmisoikeusasioista. Jos taas ajattelemme liberalismin olevan muutakin kuin homofobian ja rasismin torjuntaa niin tilanne on kokonaan toinen. Suomen asema on aika pitkälti sementoitu liittoutumiseen lännen kanssa ja solmittuihin kansainvälisiin sopimuksiin. Meillä itse asiassa ei edes olisi hirveästi mahdollisuutta olla kovin paljon liberaalimpia joutumatta EU:n lainsäädännön hampaisiin. Itsestäni on tullut vähitellen koko ajan EU-kriittisempi tajutessani että yksittäisen maan liikkumavara on todellakin koko ajan pienenemässä.
Tuodaksemme esiin vaihtoehtoisia ajattelutapoja tai elämänmalleja meidän täytyy nykyään ei ainoastaan vakuuttaa oma lähipiiri tai oma kielialue vaan koko vanha manner. Tai jos ollaan rehellisiä niin lähinnä uusi manner. Nykyiset eurooppalaiset kun ottavat kaiken uuden vastaan ainoastaan jos se on coolisti peräisin amerikoista. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Zeitgeist, johon on kerätty kaikenlaista vanhaa eurooppalaista pseudokommunismia paketoituna meren takana uudelleen. Jotta perinteinen epäkorrektimpi liberalismi saisi vielä joskus lisää kannattajia, vaatisi se loputtomasti rahaa, nimekkäitä tukijoita ja medianäkyvyyttä. Nämä kaikki resurssit ovat kuitenkin kertyneet uskonnolliselle konservatiiviselle oikeistolle.
Maistuu yhtä hyvältä Kirjoitettu: 28.08.2012, 17:21:17 (Muokattu: 28.08.2012, 17:49:14)
Olipa kerran kauan sitten metsien keskellä useita pieniä kyliä, joissa elämä kulki omaa hiljaista tahtiaan. Nämä kylät sijaitsivat sen verran kaukana ettei kaikkitietäviä kaupunkilaisia hirveästi kiinnostanut mitä Kaiken Keskipisteen ulkopuolella puuhattiin. Eikä se asia hirveästi kyläläisiä edes harmittanut, sillä näin moni saattoi vapaammin toteuttaa juuri sellaista elämää kuin itse toivoi. Toki usein myös riideltiin ja joskus myös sodittiin, mutta lopulta kaikki palasi vähitellen entisille raiteilleen.
Ajat kuitenkin muuttuivat nopeammin kuin kukaan ikinä osasi arvata. Vallanhimoiset ruhtinaat halusivat liittää pienet hajanaiset alueet etupiireihinsä kasvattaakseen omaa valtaansa. Useimmissa kylissä ihmiset yrittivät jatkaa perinteistä elämäänsä, mutta ruhtinaat saivat lahjoin ja lupauksin kyläpäälliköt puolelleen. Vähitellen viekkaat johtajat saivat kyläläiset pelkäämään. Jossain olisi olemassa jokin suuri uhka jonka edessä täytyi muuttaa yhteen maksoi mitä maksoi. Lopulta kylien väliset rajat purettiin ja tyhjille tonteille rakennettiin uusia taloja, jottei mitään näkyviä rajaviivoja olisi enää olemassa.
Kaukana vuorten takana Suuri Kotkaruhtinas tarkasteli tyytyväisenä kaukoputkellaan muuttunutta maisemaa. Yhtä yhtenäistä aluetta oli paljon helpompi hallita norsunluutornista käsin. Kotkaruhtinaan ovela suunnitelma oli teeskennellä humaania, alamaisistaan välittävää hallitsijaa. Joka päivä hän kiipesi huolellisesti harjattuna ja kammattuna torniinsa puhumaan suvaitsevaisuudesta ja kaikesta muusta kauniista. Suuren paimentorven avulla hänen pehmeällä äänellä julistamansa vapauden sanoma kaikui ympäri metsiä ja peltoja. Ympäri kyliä oltiin onnellisia uudesta ystävyydestä ja ilosanomaa julistavasta yhteisestä Johtajasta.
Syvällä Kotkabunkkerissa hallitsijan neuvonantajat hyörivät ja pyörivät pergamenttikääröineen. Tärkeintä oli miettiä ketkä uusista liittolaisista olisivat hyödyllisempiä ystävinä ja ketkä vihollisina. Ilman näkyviä vihollisia ei voisi perustella koko ajan isommaksi kasvavaa kotka-armeijaa ja poliisilaumoja. Kun jokainen kylä oli liittynyt yhteen niin enää pelkoa ei voitu synnyttää väittämällä yhden kylän suunnittelevan hyökkäämistä toisiin. Tarvittiin siis jotain uuteen aikaan sopivaa. Täytyi yrittää etsiä omien joukosta uhrattavissa olevia ryhmiä, joiden olemassaolon voisi väittää vaarantavan kaiken sen mihin muut uskoivat.
Kaikkein syrjäisimmässä kolkassa maata entisen Turnipsikylän alueella asui erityisen paljon niitä ihmisiä, jotka eivät halunneet elää samalla tavalla kuin muut. He olivat valinneet asuinpaikkansa häveliäästi niin ettei muiden tarvinnut järkyttyä heidän elämänvalinnoistaan. He söivät, joivat, naivat ja uskoivat päinvastaisella tavalla kuin useimmat muut. Aina silloin tällöin joku toisen kylän oikeaoppinen kävi tuikkaamassa jonkun heidän majoistaan tuleen, mutta yleensä saatiin elää rauhassa. Heistä ei erityisemmin koskaan pidetty, mutta heitä siedettiin niin kauan kuin pysyivät omissa oloissaan.
Suurelle Kotkaruhtinaalle pahimmat turnipsisekopäät tulivat kuin taivaan lahjana. Viimeistään silloin kun yksi sekaisin mennyt entinen turnipsilainen oli syönyt naapurinsa raakana herättäen näin järkytystä ja kauhua, oli helppo levittää väitettä jonka mukaan aika moni muukin turnipsilainen suunnitteli tekevänsä samoin. Suuri Kotkaruhtinas nousi omaan norsunluutorniinsa vääntämään itkua ja kertomaan kamalista yhteistä vapauden aikaa uhkaavista vaaroista. Näin suureen uhkaan olisi suhtauduttava äärimmäisen vakavasti. Seuraavasta päivästä alkaen kaikki joskus elämänsä aikana turnipsialueilla asuneet kerättäisiin oman alansa gurun Tohtori Jürgensenin suorittamaan persoonallisuustestiin. Ne joilla ei havaittaisi mitään poikkeavaa käytöstä saisivat palata uuden ihanan vapauden ajan onnelliseen elämäänsä. Jos taas kunnianarvoisa Tohtori havaitsisi jotain epäilyttävää, näitä yksilöitä ei enää voitaisi laskea vapaalle jalalle.
Jotkut turnipsilaisista pystyivät vaaran uhatessa nopeasti omaksumaan lanttumaisen käytöksen. Lanttulaisia oli ympäri kyliä paljon enemmän ja heidän erilaisuutensa oli vähemmän erilaista. Suuri Kotkaruhtinas käyttikin hyväkseen ihmisten melko rauhallista suhtautumista lanttulaisiin. Suurin osa lanttuihmisistä näytti siltä kuin he eivät olisi lanttua ikinä nähneetkään ja sekös mielytti etenkin tavallisuutta rakastavia perunaihmisiä. Ja koska lanttulaisia oli aika paljon, joukossa oli myös koko yhteisölle tärkeitä osaajia. Ilman lanttuammattilaisia koko alue olisi voinut taantua kivikaudelle. Siksi heidän kanssaan kannatti olla hyvissä väleissä. Suuri Kotkaruhtinas ottikin lanttuasian omaan erityiseen suojelukseensa. Vastapalveluksena lantut antoivat ilmi jokaisen tuntemansa mahdollisen turnipsilaisen. Aikoinaan naapurista käsin moni lanttulainen oli yön pimeinä tunteina käynyt rajan takana haistelemassa tuoreen turnipsin tuoksua. Jotkut jopa kasvattivat salaa lantun ja turnipsin risteytyksiä. Mutta ne ajat olivat nyt kaukana takana.
Muutamassa viikossa suurin osa turnipsitaustaisista oli raahattu kotkalinnakkeeseen persoonallisuustesteihin. Jotkut palasivat takaisin, kun taas osa nauttii tälläkin hetkellä Tohtori Jürgensenin tarjoamasta vapaaehtoisesta ja maksuttomasta hoidosta. Muutaman vuoden leirityksen jälkeen heidän uskotaan pääsevän eroon ikävistä taipumuksistaan ja mielipiteistään. Enää he eivät pääsisi turmelemaan yleistä moraalia ja nakertamaan luottamusta Kotkan voimaan ja Suureen Kotkaruhtinaaseen. Ne onnelliset jotka selvisivät Tohtorin testeistä puhtain paperein ovat suostuneet ottamaan osaa tehokkaaseen ennaltaehkäisevään eheytysohjelmaan. Yleisen hyvinvoinnin nimissä heidän postinsa avataan ja kotinsa pengotaan säännöllisin väliajoin. Näin varmistetaan etteivät he edes vahingossa ajattelisi turnipsin olevan hyväksyttävä viljelyskasvi.
Sen sijaan useimmat lanttuihmiset ovat nyt elämäänsä tyytyväisempiä kuin ennen. Moni lanttulainen on liittynyt Kotka-armeijaan, osa ryhtyi peräti palvomaan Suurta Kotkaa. Huhutaan että jotkut heistä ovat jopa saaneet maistaa Johtajan omaa lanttua. Lantun pilkkaaminen on uuden vapauden aikana syntiä, siitä saatetaan tuomita ehdottomaan vankeuteen. Turnipsit sen sijaan pitää nyhtää irti pellosta jos sellaisen näkee jossain vielä kasvamassa. Vihjaus siitä että joku voisi syödä lanttua ja turnipsia samaan aikaan ruokapöydässä on täysin absurdi ja myöskin suurin mahdollinen loukkaus uhrin asemassa olevaa lanttuilijaa kohtaan. Lanttu maistuu ihan yhtä hyvältä kuin peruna!
------------
Tämä tarina on täysin fiktiivinen eikä siinä esiintyneillä henkilöillä ole mitään yhteyttä todellisuuteen. Kirjoittaja ei ole halunnut loukata Kotkan suojeluksessa olevien ryhmien ihmisoikeuksia. Eläköön Kotkaruhtinas ja yhteinen onnen aika!
Vamos a la playa Kirjoitettu: 22.07.2012, 12:53:09 (Muokattu: 22.07.2012, 13:24:21)
Vaikka tänä kesänä kunnon rantapäivät ovatkin olleet harvinaista herkkua niin siitä huolimatta rantaelämän viettäminen säilyy ikuisesti yhtenä rakkaimmista harrastuksistani. Monet ovat ihmetelleet miksi.
Olisin luultavasti koukussa aurinkoon vaikka joutuisin viettämään koko elämäni keskellä kuivaa autiomaata. En tiedä onko kyse endorfiineistä vai d-vitamiinin puutteesta mutta raukea lämpö saa minut välittömästi rentoutumaan vähän samalla tavoin kuin saunominen tai sopiva määrä alkoholia. Ihoni olisi luultavasti paremmassa kunnossa ilman selkeitä aurinkovaurioita, mutta samalla olisin väsyneempi ja vieläkin tyytymättömämpi elämääni.
Rantaelämällä on myös ihan oma symbolinen arvonsa. Itse koen varsinkin pitkät, loputtoman tuntuiset hiekkarannat jonkinlaisina vapauden viimeisinä linnakkeina. Lämpimissä maissa ne ovatkin enemmän ihmisten olohuoneita kuin varsinaisia uimarantoja. Vähän samalla tavalla kuin isot vihreät puistot joissa on mukava viettää aikaa tarkkaillen ihmisiä ja ohikulkevaa elämää. Ne ovat paikkoja joissa elämän jokainen sekunti ei vielä tallennu valvontakameralle.
En ole koskaan tuntenut erityistä kiinnostusta Hietsun tapaisiin siistien kaupunkilaisten hiekkalaatikoihin. Niissä joko kauniit tai komeat ihmiset patsastelevat navasta polviin asti ulottuvissa värikkäissä univormuissaan, pysyvät yhdessä paikassa tuntikausia ja käyttäytyvät sivistyneesti. Parempi tunnelma löytyy lähiöistä missä muotoseikoilla ei enää ole niin väliä. Kaikkein onnekkaimmat voivat tietysti aina hypätä lentokoneeseen ja hakeutua sivistyneeksi väitetyn maailman laidalle.
Olen viettänyt sen verran paljon aikaa rannoilla että pystyn melko nopeasti pika-analysoimaan aika monen paikan sen rantaelämän perusteella. Haukilahden alueen asukkaista saa hyvän kuvan pistäytymällä Melstenissä. Hyvin hoidetun ja etäisen oloiset varakkaat ihmiset makaamassa paikallaan design-uikkareissaan. Kivenlahdessa ja Vuosaaressa hiekka pölyää, kaljatölkit napsahtelevat auki ja v-alkuiset suomalaiset kirosanat osataan rodusta ja kielestä riippumatta. Adrianmeren la bella figura, pakkomielle näyttää hyvältä. Siniset aurinkovarjot suorassa rivissä kuten niiden alla olevat ihmisetkin.
En kaipaa myöskään neitseellisiä rantoja, minulla ei ole varaa muttei edes halua lentää sataa tuhatta kilometriä päästäkseni omalle autiolle trooppiselle saarelleni. Vaikka en ymmärräkään ihmisiä enkä heidän motiivejaan niin siitä huolimatta katselen heitä kuin teatteriesitystä. Tämän oudon lajin käyttäytymistä seuratessa ja keskusteluja kuunnellessa voin turvallisen etäisyyden päästä tutkailla normaalien ihmisten maailmaa, jota en kovin hyvin tunne.
Olen kuitenkin myös lihaa ja verta, joten en voi sulkea pois tällaisen tirkistelyn seksuaalista elementtiä. Uimarannat ovat täynnä vähäpukeisia ihmisiä ja heidän ihailuunsa kukaan ei tarvitse mitään erityistä lupaa. Se on erittäin terapeuttinen lähtökohta ottaen huomioon että vallalla oleva länsimainen seksuaalimoraali ei salli mitään hyväksytystä hetero- tai homoseksuaalisuudesta poikkeavaa. Rannalla jokainen voi tiettyyn rajaan asti rauhassa tarkastella ketä huvittaa ilman että siihen täytyy erikseen anoa lupaa. Nykymaailmassa se tuntuu aikamoiselta luksukselta.
Parhaimmat rantamuistoni ovat peräisin lämpimistä vähemmän kontrolloiduista maista, joissa jokainen rantapäivä voi ihan oikeasti olla seikkailu. Ihmiset voivat käyttäytyä täysin absurdeilla yllättävillä tavoilla. Jostain puskasta voi hypätä tyyppi heiluttelemaan vehkeitään, huonolla säkällä joku voi käydä kimppuusi veitsen kanssa. Olen muutaman kerran joutunut ryöstetyksi, yhtenä vuonna matka jatkui suoraan leikkauspöydälle. En nauti vaaroista, mutta ymmärrän että elämä ei ole aina reilua ja lopulta se joka tapauksessa päättyy huonosti.
Itse asiassa monet elämäni tärkeimmistä ihmisistä ovat löytyneet rannoilta. Ilman heitä olisin ollut vielä paljon yksinäisempi ja ulkopuolisempi. Jostain syystä pystyn tarvittaessa helpommin lähestymään ihmisiä rannalla kuin vaikkapa baarissa. Aurinkoisessa kesäsäässä meren ympäröimänä useimmat ihmiset ovat ainakin hetken melko hyvällä tuulella. Baarissa kaljatuopin äärellä on jotenkin luonnollisempaa muistella oman elämän synkempiä puolia. Ainakin jos istuu yksin.
Rantaelämän ei todellakaan tarvitse olla pelkästään kliseistä makaamista pyyhkeen päällä aamusta iltaan odottaen ihon palamista. Väitänkin että aika monet sisällä piilossa katseilta tapahtuvat asiat voidaan kesällä sään salliessa siirtää ulos värittämään harmaata ja ilotonta katukuvaa. Jopa näin keskellä kesää pääkaupunkiseutu näyttää keskustan ulkopuolella kummallisen autiolta ja tyhjältä. Kaikilla täällä ei todellakaan ole mökkiä. Jokaisen lähistöllä olisi vaikka kuinka mainioita paikkoja piknikeille ja erilaisille yhteisille puuhille. Eikä tarvitse edes tunkea itseään joka kerta Espan puistoon vaan muuallakin voi elää ulkona.
Toki lämmöstä riippuvaisena itsekin ymmärrän ettei toppatakki päällä aina jaksa juoda kuoharia ja napostella oliiveja. Mutta sitä suuremmalla syyllä lyhyt ja turhauttavan viileä kesä pitäisi hyödyntää viimeiseen pisaraan asti. Hyvä ystäväni on nimennyt Kivenlahden amfin kauniin merellisen oleskelualueen Taivaallisen rauhan aukioksi ihmisten vähyyden vuoksi. Tuntuu siltä kuin suomalaiset kehdosta hautaan käyttäisivät nykyään kaiken vapaa-aikansa facebookin päivittämiseen ja xboxilla pelaamiseen. Itse taidan valita tänäänkin kirpeän kuulaana sunnuntaina päämäärättömän oleskelemisen ulkosalla.
Tsekkaa kuumimmat kesäkollit päivälehden viikkoliitteen viihdesivujen siellä sun täällä. Raaputa itsellesi ja voita matka Las Vegasiin! Joka toinen tykkääjä saa lipun suosikkileffan ennakkonäytökseen!
ILMAINEN LIMU TILAAJALLE
Jokaiselle kesäpaketin tilaajalle vapaavalintainen limu (0,33l) rajoitetun ajan. Vain uusille asiakkaille. Samalla voit ladata lisää puheaikaa vaivattomasti ja helposti. Kommentoi.
KAMMOTTAVA LÖYTÖ LATTIAN ALTA
Katso tästä järkyttävät kuvat lattian alta paljastuneesta kammottavasta löydöstä. Paikallinen poliisi puhkesi kyyneliin. Kuinka joku voi tehdä tällaista? 47 tykkää tästä.
LUONNETESTI PALJASTAA ONKO KUMPPANISI USKOTON
Nämä kymmenen piirrettä voivat kertoa että sinua petetään. Varo näitä miehiä! 25 jakoa.
VÄLTÄ NÄITÄ KATUJA!
Viikkolehden nettilehden ihan mitä vaan listasi maailman vaarallisimmat kadut. Vältä näitä! 2 tuntia sitten.
KESÄLEHTI NYT MYÖS KESÄNETISSÄ
Lisää nyt kesälehti oman kesänettisi lukijaprofiiliin. Tykkää samalla ja voita itsellesi kesäkassi täynnä kesäherkkuja! 132 henkilöä tykkää tästä
JUUTTUI JUNAN OVEEN, LÖI JA POTKI
Poliisi pysäytti sekavasti käyttäytyneen päihtyneen keski-ikäisen miehen metrotunnelissa. Katso tästä valvontakameran kuvat! Tykkää - Kommentoi - Jaa 3 minuuttia sitten
MEGAN FOX OMG MIKÄ KESÄKISSA!
Klikkaa tästä
AMPUI ÄITINSÄ, SÖI ISÄNSÄ, SELVISI EHDONALAISELLA!
Tälle afrikkalaismiehelle onnen päivä! Katso kuvat ja näe itse! Ugandalainen oikeus julisti tämän ihmishirviön syyttömäksi painajaismaiseen tekoon. 52 henkilöä tykkää tästä.
ÄLÄ KUVAA MINUA ÄITI!
Väestöliiton seksuaaliterapeutti Minna varoittaa rantakuvien päätymisestä perhealbumeihin. Lue tavat joilla kuka tahansa hakkeri voi varastaa koneeltasi lapsesi kuvat ja jakaa ne facebook-sivullaan! 123 henkilöä suosittelee tätä.
LITTEÄ VATSA 30+
Tilaa ja testaa 2 viikkoa ilmaiseksi. Super Pro-jäsenyys puoleen hintaan rajoitetun ajan! Kaupan päälle televisiosta tutun jumppagurun power belt-vyösarja.
VÄLITTI TUPAKKAA ALAIKÄISELLE JA PAKENI PAIKALTA
Ohikulkijan osuminen paikalle keskeytti parikymppisen miehen yrityksen luovuttaa tupakkatuotteita 17-vuotiaalle pojalle. Poliisi tutkii tapausta lapsen pahoinpitelyn yrityksenä ja pyytää apua silminnäkijöiltä.
NÄMÄ SEKSIASENNOT KIINNOSTAVAT
Sexopolitan-lehti listasi näiden kalifornialaisnaisten lempiasennot! TILAA HETI! Etsi kavereita. Tykkää.
JALATON JA KÄDETÖN MIES RAISKASI JA KIDUTTI
Nevadalainen oikeusistuin määräsi John Watersin, 28, yli sadan vuoden vankeusrangaistukseen ällöttävistä teoistaan. Katso valvontakamerakuvat tästä hirviöstä! Osallistu kesävisaan ja voita! 4 henkilöä jakoi tämän
TÄMÄ SMOOTHIE ON PARAS ANTIOKSIDANTTI!
Goji-marjat ja superfood taistelussa ikääntymisen merkkejä vastaan. Näin sekoitat itsellesi smoothien jolla taistelet kelloa vastaan! Valitse oma suosikkisi ja voita mahtavia palkintoja!
ARVOSTETTU NÄYTTELIJÄ MUKILOITIIN KADULLA
Slutwife secrets- sarjasta tuttu Jason Connor joutui käymään ensiavussa jouduttuaan sanaharkkaan baari-illan jälkeen. Katso kuvat inhottavasta ruhjeesta! 49 tykkää tästä.
TEE KIMPPADIILI JA SÄÄSTÄ JOPA SATASIA!
Rekisteröidy ja käytä hyödyksi kuponkeja. Tutustu ja löydä tarjouksia ja kumppaneita. Sinua odottaa yksi lukematon viesti. Found 23 deals in Näätöö, Finland. 28 jakoi tämän.
Tänä harmaana juhannuspäivänä en voi olla muistelematta menneiden nyt jo kaukaisilta tuntuvien aikojen aurinkoisempia kesiä. Vaikka vuosia on kulunut niin omat aivot pystyvät yhä palauttamaan jonkun paikan, äänen, tuoksun tai musiikinpätkän avulla moneen nostalgiseen hetkeen. Ja silti se maailma on jo kadonnut.
Kadehdin monia tälle sivustolle kirjoittavia heidän optimistisen tulevaisuususkonsa takia. Voin kuvitella että näille oman yhteisönsä asioita ajaville ihmisille heidän oman ryhmänsä tilanteen paraneminen on oikeasti onnellisuutta lisäävä tekijä. Ei ole mitään syytä pelätä tulevaisuutta jos edessä oleva tie on viemässä parempaan suuntaan.
Ranneliikkeen keskusteluissa ja muualla mediassa on paljon puhuttu perussuomalaisten kokemasta nykyaikaan liittyvästä ahdistuksesta ja kaipuusta menneeseen maailmaan. Vaikken ymmärräkään monia heidän mielipiteitään niin pystyn todella hyvin eläytymään siihen fiilikseen ettei maailma vuonna 2012 enää oikein nappaa. Osa heistä oman itseni tavoin aika ajoin heittäytyy lattialle kiukuttelemaan autistisen pikkulapsen lailla kun muuta yhteyttä ei enää löydy ulkomaailmaan.
Oman jaksamisen kannalta olisi pakko päivittäin pystyä kaivamaan tavallisesta arjesta esille pieniä positiivisia asioita, jotka sitten kompensoisivat kaikkea sitä mitä ei voi itse muuttaa. Kukaan ei voi koko ajan olla toivomassa jotain parempaa, asioita jotka tapahtuisivat jossain kaukaisessa tulevaisuudessa. Oma elämä on kuitenkin tässä ja nyt ohikiitävissä hetkissä.
Joudun joka päivä taistelemaan kyynistymistä vastaan. Olen jo ajat sitten menettänyt toivoni ihmisiin suurina joukkoina kuten kansoina tai muina laput silmillä kulkevina laumoina. Kiihkoilu ja erilaiset joukkopsykoosit astuvat säännöllisinä sykleinä kehiin evoluution edetessä tai mennessä taaksepäin. Aika monet hyvinkin fiksut ihmiset menettävät suhteellisuudentajunsa jouduttuaan erilaisten ideologioiden hyväksikäyttämiksi.
Tänäkin yksinäisenä, harmaana ja hiljaisena päivänä elämän kauneus on yksittäisten ihmisten tekemissä pienissä lämpimissä asioissa. Mikään yhteiskunta ei voi muuttua niin repressiiviseksi että se pystyisi tuhoamaan aivan kaikkien ihmisten halun yrittää ymmärtää. Jokaisen pimeän meren keskellä on aina myös valoa tuovia majakoita. Synkkyyteen ei pitäisi juuttua vaan jaksaa punnertaa kohti kaukana horisontissa kajastavaa valonsädettä. Silloinkin kun tiedostaa tulevan valoisan hetken vaihtuvan lopulta taas väistämättä samanlaiseen pimeyteen.
Tähän lopuksi haluan linkittää biisin, jonka kuulin eilen vahingossa ja odottamatta. En tunne kovin hyvin kotimaista iskelmää enkä suoraan sanoen ymmärrä sitä niin hyvin kuin haluaisin. En tiedä esittäjästä enkä kappaleen taustoista mitään, mutta vaikutuin kiehtovan kauniista ja autenttisesta melankoliasta.
Tilanne päällä Kirjoitettu: 08.06.2012, 10:41:37 (Muokattu: 08.06.2012, 11:18:10)
En ole koskaan tajunnut suomalaisten tunteenomaista suhtautumista aseiden kanniskeluun jokamiehen oikeutena. Ymmärrän kyllä että harvaan asutuilla seuduilla jossain Kainuun perukoilla tuskin on mitään muuta tekemistä kuin ryypätä ja ammuskella kaikkea elollista mikä metsässä sattuu liikkumaan. Joskus jopa yhtä aikaa. Pienet käsiaseet eivät kuitenkaan liity mitenkään maatalouteen tai sen hyvinvointiin.
En myöskään kestä koko aihepiiriin liittyvää äijäilyä. Arvatenkin perusäijiä edustava rotestipuolue on vastustanut viimeiseen asti kaikkea pyssyfetissin hillitsemistä, sillä kunnon karjunhan täytyy saada laukaista missä huvittaa. Myös ranneliikkeen palstoilla machoimmat kirjoittajat kokevat aseenkannon jotenkin myyttisenä asiana. Se ilmeisesti symbolisoi ihmisen oikeutta olla omavarainen suhteessa ympäristöönsä. Eihän sitä ikinä tiedä vaikka jonain vuonna Jakomäen ilmeetön koulukiusaaja päättäisi tehdä käsiaseet povitaskussa visiitin Pohjois-Karjalaan ja siellä tulisi vastaan hätäteurastusta vaativa hieho. Sitä odotellessa...
Huoleton suhtautuminen aseisiin on suomalaisessa kieltomentaliteetissa melkoinen kummajainen. Mehän siis elämme yhteiskunnassa, jossa lähestulkoon kaikki mahdollinen on kielletty mahdollisesti vaarallisena. Erilaisia varoituskylttejä, kaiteita, tarroja, rekisteröitymisiä, peitettyjä askeja, henkilöllisyyden todistamisia, hätänappeja on ihan tarpeeksi jokaiselle elämän minuutille. Aika harvaa asia tuntuu kuitenkaan suuremmin ahdistavan. Odottelemme kuuliaisina milloin Guzenina tai joku muu nutturapää keksii kieltää tai ainakin pehmustaa seuraavan terävän kulman.
Sori vaan nahkaan kääriytyneet machoilijat, mutta en osaa nähdä käsiaseen kantamista kaikille tasapuolisen elintärkeänä oikeutena. Ne jotka ihan oikeasti tarvitsevat aseita, pääsevät niihin varmasti käsiksi järjestönsä tai ammattinsa kautta. Muut voisivat ihan oikeasti pitää näppinsä erossa niistä. Suurin osa suomalaisista sitä paitsi asuu kaupungeissa eikä maasedulla ja se suon pohjalla makaava halvaantunut ja eutanasiaa aneleva ahma on silloin yhtä teoreettinen vaihtoehto kuin kirkonkylän baarin äijäporukalle retki DTM:n vaahtobileisiin.
Toki voin ymmärtää että sekopää pystyy tekemään tuhoa vaikka puulusikalla tai muovisella jojolla. Mutta jos joku oikeasti uskoo ettei käsiaseiden saatavuudella ja niiden laittomalla käytöllä ole mitään suoraa yhteyttä niin kehottaisin miettimään uudelleen. Erilaisten ankarien kieltojen emomaassa Englannissa käsiaseiden kuljettelusta kaupunkiolosuhteissa napsahtaa heti pitkähkö vankilatuomio. Aseiden puutteessa slumminuoret puukottelevat toisiaan hengiltä kun vähänkin siltä tuntuu. Puukkoa on kuitenkin vaikea työntää muutamassa sekunnissa suureen joukkoon ihmisiä. Jos haluat paskiainen tappaa niin joudut tekemään sen ainakin hitaan kaavan kautta...
Kaikenlaisten järjettömien ammuskelujen yleistyminen nakertaa kyllä melkoisesti maabrändääjien maksamien mainosten eli onnellisuustutkimusten uskottavuutta. Oli elintaso ihan mikä tahansa niin on vaikea mieltää Suomi tasaisesti onnellisten tasapainoisten ihmisten yhteiskunnaksi. Sen verran usein näin pienessä maassa tapahtuu kokonaisten perheiden surmia, satunnaisia nakkikiska-ammuskeluja tai näiden puutteessa patoutunutta vihaansa purkavien nettierakkojen suorittamia teurastuksia. Viiden miljoonan ihmisen maassa näitä pitäisi tapahtua korkeintaan muutama vuodessa.
En silti jaksa uskoa että viime aikoina tapahtuneiden veritekojen taustalla olisi kovinkaan usein ollut syrjäytyminen tai yhteiskunnan eriarvoistuminen. Useimmissa muissa maissa köyhyys on pahimmillaan vielä räikeämpää ja murhenäytelmät ovat siksikin erilaisia. Suomalaiseen väkivaltaan liittyy aika usein jonkinlainen kyvyttömyys käsitellä omia tunteita sellaisena kuin ne ovat. Me kaikki tunnemme itseensä käpertyneitä, katkeroituneita ja jonkinlaisessa ankarassa ilmeettömyydessään hyvin jyrkän oloisia ihmisiä.
Mitään veritekoa ei voi koskaan vierittää yhteiskunnan tai muiden ihmisten niskoille. Siitä huolimatta ehkä nyt olisi oikea aika miettiä miten sukupuuttoon kuollutta yhteisöllisyyttä voitaisiin herätellä uudelleen. Se lähtee onneksi aika pienistä ja halvoista asioista. Siihen ei tarvita miljoonia maksavia EU:n rahoittamia projekteja vaan kyse on lopulta omasta asenteestamme. Jopa joku omista tutuistani on ilmaissut ettei muista tarvitse kantaa huolta kun on kerran olemassa kaiken maailman Kelat. Yllättävän moni näyttäisi olevan samaa mieltä.
Eräs satunnainen ihminen kertoi tarjonneensa ahdistuneelle naapurilleen kupin kahvia. Tämä oli tuijottanut vastaan täysin epäuskoisena. Tarjoaisiko joku HÄNELLE kupin kahvia ihan noin vaan ilman mitään syytä? Tälle ihmiselle mitätön pieni huomioiva ele oli ainutlaatuinen ensimmäinen kokemus. En todellakaan ole väittämässä että muutama ystävällinen sana silloin tällöin estäisi pahimpia tragedioita. Uskon kuitenkin että pienten hyvien kokemusten kautta osa tulevista ihmisvihaajista luultavasti vihaisi hieman vähemmän.
Haluan omistaa tämän blogikirjoitukseni pitkäaikaiselle ystävälleni, jonka kohtalona on ollut sairastaa lähes koko elämän ajan. Ilmeisesti kohtalon tai jonkun korkeamman voiman mielestä aiemmissa kroonisissa sairauksissa ei ollut tarpeeksi vaan häntä on muistettu tällä kertaa syövällä.
Hävettää tunnustaa että yhteydenpitoni on jäänyt lähinnä netin varaan, koska en näytä saavan aikaiseksi sitä että kävisin edes kerran vuodessa toisella puolella Suomea. Olen pahoillani etten ole ollut enemmän.
Yritin vuosien varrella suhteuttaa omia murheitani kyseisen ihmisen murheisiin kertomalla itselleni olevani kiittämätön paska. Kuten jokainen blogejani lukenut on huomannut niin hyvästä fyysisestä terveydestä ja siedettävistä ulkoisista olosuhteista huolimatta en ole tuntenut olevani onnellinen. Tiedostan että minun olisi pitänyt olla mutta siitä huolimatta en ole ollut. Varmaankin olen takertunut liikaa yksittäisiin ahdistaviin asioihin ja lopulta vatvomisen kautta niiden merkitys on kasvanut paljon suuremmaksi kuin olisi pitänyt.
Erilaisista luonteenpiirteistä ja elämänkokemuksista huolimatta olen tuntenut yhteenkuuluvuutta kyseisen kaverini kanssa nimenomaan samankaltaisen emotionaalisen yksinäisyyden kautta. Hänen yksinäisyytensä on ollut enimmäkseen peräisin heikosta itsetunnosta, jonkinlaisesta pelosta tulla torjutuksi ja nöyryytetyksi. On vaikea kuvitella ettei hän olisi näinä vuosina löytänyt itselleen sopivia kumppaneita tai vähintään läheisiä ystäviä jos vain olisi uskaltanut.
Oma emotionaalinen yksinäisyyteni ei ole ollut samalla tavalla kiinni siitä ettenkö olisi uskaltanut. Tai ehkä joku voi sen niinkin nähdä koska en ole uskaltanut aloittaa kolmatta maailmansotaa. Mutta se sota olisi kovin lyhyt eikä lopputulos omalta kohdaltani erityisen toivottava. Näinä suvaitsevaisuuden aikoina suvaitaan ihan kaikenlaisia näkemyksiä ja elämäntapoja, paitsi niitä jotka ovat enemmistön mielestä vääriä. On tietysti kokonaan toinen asia olisinko vähemmän mustavalkoisessa ympäristössä onnistunut elämään silti yhtään sen täyspainoisemmin. Ehkä olisin löytänyt jonkun uuden syyn tai tekosyyn.
Yksinäisyyden lisäksi sairastelevaa ystävääni ja minua yhdistää syvä suru elämättömästä nuoruudesta. Kumpikin olisi halunnut elää paljon täysipainoisemmin elämänsä parhaimmat vuodet. Suhde omiin vanhempiin ja varsinkin äitiin on ollut molemmilla varsin oidipaalinen ja muutenkin epäterve. Lopputuloksena syntyi eräänlainen luuppi jossa ajettiin takaa jotain mitä ei koskaan enää voinut saada takaisin.
En todellakaan kadehdi mitään osaa ystäväni elämästä. Silti kaikista vaivoistaan ja vioistaan huolimatta hän on ehkä vahvin ihminen jonka tunnen. Jos itse sairastuisin fyysisesti niin jäljellä olevat rippeet mielenterveydestäni olisivat vaarassa kadota hyvin nopeasti. Tuo kaveri sen sijaan siirtyy jo rauhallisesti odottelemaan seuraavaa kohtalon lähettämää pommia. Jos hänen kotikylänsä sijaitsisi maanjäristysalueella niin häntä jouduttaisiin etsimään ensimmäisenä raunioista. Ja yhä vielä hän nousisi kivikasoista esiin elävänä, tosin murjottuna ja entistä sairaampana.
Näitä ihmiskohtaloita miettiessä väkisinkin taipuu uskomaan että kaikki universumissamme tapahtuva on pelkkää kieroutunutta sattumaa. On tosin helppo löytää hyviä sympaattisia ihmisiä, joiden sadistinen kohtalo näyttää olevan kirjoitettu tähtiin. Mutta jos uskoisi kohtaloon tai johdatukseen niin eikös silloin asioiden kululla täytyisi olla jokin järki ja tarkoitus? Jatkuvalla kurjuudella sitä ei voi käsittääkseni ikinä olla.
Muutama viikko sitten pujotellessani läpi satunnaisten tv-kanavien tapahtui jotain erikoista. Pysähdyin parin minuutin ajaksi kanavalle jossa pyöri joku tuntematon yhdentekevältä vaikuttava roskasarja. En jaksanut seurata juonta vaan otin paremman asennon sängyllä. Yhtäkkiä mieleeni pomppasi repliikki: "Minä suojelen sinua" ja se kertaantui nopeasti kolmella eri kielellä. Menin hämilleni koska en ollut ajatellut sillä hetkellä yhtään mitään. Oudoin osa tapahtumasta oli vielä jäljellä. Muutaman sekunnin kuluttua amerikkalaisen tv-sarjan mies käveli naisensa luo ja avasi suunsa. Mitä luulette hänen sanoneen?
Tuollaisina hetkinä uskonnollisuuteen taipuvaiset ihmiset luultavasti löytävät jumalansa ja samalla selityksen sille miksi oma kohtalo on ollut sellainen kuin se on ollut. Itselläni ei ole samanlaista uskontokammoa kuin monilla tämän sivuston kanta-asiakkailla enkä usko että uskovaiset edes pystyisivät vihaamaan minua enää sen enempää kuin mitä muut joka tapauksessa jo tekevät. Siitä huolimatta uskominen johdatukseen tai suojelukseen ei veisi kovinkaan paljoa eteenpäin, koska elämän suuret mysteerit jäisivät vielä kokonaan vastaamatta.
Tämä blogi oli omistettu Sinulle ystäväiseni. Olet ajatuksissani vaikka en ole fyysisesti luonasi. Älä menetä toivoasi ihan vielä. *Hali*
Uskallatko sinä sanoa sen ääneen? Kirjoitettu: 27.03.2012, 18:53:38 (Muokattu: 29.06.2012, 18:21:23)
On taas aika päivittää blogia muutaman kuukauden luovan tauon jälkeen. Olen näiden viikkojen aikana myös miettinyt sitä onko Ranneliike oikea paikka teksteilleni ja ajatuksilleni, koska oma maailmani on niin valtavan kaukana siitä maailmasta jota varten sivustonne on olemassa. Olen kuitenkin arvostanut sitä että tässä osoitteessa ihmiset ovat noin keskimäärin esittäneet asiansa rauhallisesti ja kiihkottomasti. Olen tarkoituksella pysynyt hieman kauempana keskusteluista kommentoiden ainoastaan yleisempiä aiheita silloin kun tunnen tarvetta sekaantua. Omassa blogissa on sitten hieman helpompi puhua asioista, jotka eivät suoranaisesti liity sivuston aihepiiriin.
Pahoittelen ties kuinka monetta kertaa sitä että kirjoitukseni ja viestini noudattavat tiettyä kaavaa. Myönnän että olen kiihkeä ja joskus mutkia suoristava yksinkertaistaja, mutta koen velvollisuudekseni puhua siitä mikä minulle on tärkeää. Masalla on viesti jota olen tullut kertomaan. Siksi soitin ovikelloasi. Ymmärrän varsin hyvin että minun paratiisini voisi olla sinun helvettisi ja päinvastoin. En ole toivoakseni jyräämässä läpi omaa anarkistista utopiaani vaan unelmoin siitä että nämä maailmat voisivat vielä joskus elää sovussa rinnakkain.
Vaikka meidän aikamme halutaankin näyttää suvaitsevaisuuden ja vapaamielisyyden aikana niin kaikkialla näkyvä ihmisten pelottelu on saanut megalomaaniset mittasuhteet. Ennen oli paljon asioita joita ei suvaittu eikä täysin hyväksytty, mutta niitä katsottiin läpi sormien. Jos mitään suurempaa vahinkoa ei tapahtunut niin julkista kivitystä ei pidetty reiluna. Nykyään suositaan näyttäviä ruumiita ja ihmiskohtaloista on tullut puhdasta viihdettä. Samalla kun jauhetaan vähemmistöjen oikeuksista ja viharikoksista niin pidetään kohtuullisena että pienestäkin erehdyksestä tai enemmistön määrittelemien rajojen ylittämisestä menettää ihmisarvonsa ja joutuu ihmismassojen pilkattavaksi nettien juorupalstoille ja roskalehtien lööppeihin.
Haluaisin yhä edelleen elää Suomessa enkä jossain keinotekoisessa kopioidussa halpisamerikassa. Paranoidi kiihkoilu, pelottelu ja hysterisoituminen eivät edelleenkään kuulu perinteiseen suomalaisuuteen. Jossakin vaiheessa myös kotimainen käsitys seksuaalimoraalista on vaihtunut amerikkalaiseen versioon. Maallistuneessa Suomessa isketään nykyisin Raamatulla päähän, etsitään jatkuvasti uusia seksuaalisia traumoja pienimmistäkin asioista. On niin ihanan trendikästä traumatisoitua ja ajatella että minäkin olen saattanut joskus olla huomaamattani työkaverini tai naapurini hyväksikäyttämä.
On hämmentävää ajatella että seksuaalisen vapautumisen 60- ja 70-luvuilla kokeneet ihmiset ovat yleensä vielä elossa ja täysillä mukana nykymenossa. Entiset kommunistit ovat nykyisiä kokoomuslaisia. Terveisiä ex-taistolaisille tädilleni ja tämän miehelle Tapiolaan. Vapaa rakkaus on vaihtunut uuskonservatiivisuuteen ja puritanismiin. Ja monien mielestä on ihan hyvä näin. Oikeistolaiset juoksevat kunnon ihmisen ihanteen perässä, vasemmisto taas haluaa holhota ja pyöristää jokaisen kulman jottei kehenkään vahingossakaan satu. Nykyisessä eduskunnassammekin on ainoastaan oikeistokonservatiiveja ja vasemmistolaisia konservatiiveja. Ei tule tällä hetkellä mieleen yhtään julkisuuden vaikuttajaa jota voisi reilusti kutsua arvoliberaaliksi. Jörn Donner ehkä mutta hänkin alkaa olla jo muisto menneistä vapaammista ajoista.
Tämä kehitys kulkee vääjämättömästi eteenpäin omalla painollaan, koska kukaan ei sitä uskalla vastustaa. Ihmisiä on todella helppo pelotella väittämällä että joka nurkan takana vaanii terroristi tai seksuaalinen predaattori. Moni tuntuu ihan oikeasti luulevan että varkaita, raiskareita tai pedareita on äkkiä ilmestynyt tuhatkertainen määrä. Olen kuullut monen tavallisen suomalaisen sanovan "Eihän enää voi. Ennen sentään uskalsi." Niinpä eri puolilla ihmiset ovat alkaneet vaatimaan omien oikeuksiensa kaventamista. Ne harvat jotka uskaltavat väittää vastaan huudetaan nopeasti hiljaiseksi koska lasten, naisten, vanhusten tai kilpikonnien oikeudet toteutuvat ainoastaan jos me sekoamme totaalisesti kiihkoiluumme.
Nyt alkaa olla jo liian myöhäistä mutta vetoan silti kaikkiin jotta jokainen voisi omalta osaltaan olla vastustamassa tätä kehitystä. Jos asia on sinulle tarpeeksi tärkeä niin uskalla sanoa eriävä mielipiteesi kun isänmaan asialla oleva naapurisi tai fabokaverisi alkaa vaatimaan kuolemanrangaistuksia ja kastraatioita väittäen että kuri on päässyt löystymään. Tai kun hyvä ystäväsi punavihreä feministilesbo alkaa esitelmöimään siitä miten jokainen seksuaalinen teko vaatii monen vuoden kurssituksen työväenopistossa.
Vetoan myös homoaktiiveihin ja SETA:an jotta nämä toimijat eivät ainoastaan takertuisi homonormatiiviseen tapaan katsella asioita. Tottakai homojen oikeudet ovat tärkeitä mutta saavutettu voitto on aika laiha jos isossa kokonaisuudessa ihmisten asenteet muuttuvat koko ajan jyrkemmiksi ja mustavalkoisemmiksi. Myös homoliikkeellä on oikeus ja velvollisuuskin tarkastella suomalaista yleistä asenneilmapiiriä kokonaisuutena. On myös uskallettava joskus sanoa asioita joita valtaväestö ei välttämättä haluaisi ensimmäisenä kuulla.
Yllättävän moni homo tuntuu ajattelevan että ainoastaan omiin joukkoihin kuuluvien asiat ovat tärkeitä. Heterot kuitenkin kasvattavat aika ison osan tulevaisuuden homoista ja luultavasti homojenkin intresseihin kuuluu se että näiden tulevaisuuden ihmisten kanssa sitten joskus voidaan tulla vielä toimeen. Kuinka moni on tullut miettineeksi millaisia homoja nykyisten Iltalehden ja Oprahin hypnotisoimien vanhempien lapsista joskus kasvaa? Mitenköhän vaikkapa legendaarisen Vauvalehden nuoret äidit ovat saaneet ylipäätään lapsensa maailmaan jos jokainen seksuaalinen toiminto on mysteeri?
Jo nyt on pula opettajista ja nuoriso-ohjaajista. Mitä tapahtuu siinä vaiheessa kun välitunnilla opettajan olkapäästä tarttumalla keskeyttämä tappelu johtaa vanhempien nostamaan oikeusjuttuun tai keskeyttämättä jättäminen laiminlyöntisyytteeseen? Missä vaiheessa oppilaiden vanhemmat ryhtyvät vaatimaan seksivalistuksen siirtämistä lukion puolelle peruskoulun sijaan ja vastustamaan kondomien jakamista? Koska haikarat ryhtyvät tuomaan lapsia Suomeen?
Tämä viesti tulee toistumaan ja toistumaan. Minä itse en ainakaan aio heittää pyyhettä kehään. Tiedän etten voi muuttaa ison enemmistön ajattelua kun heidän mielestään nykymeno on suvaitsevaisuuden huipentuma. Pyrkimykseni onkin herätellä yksinäisiä ja hiljaisia ajattelijoita, jotka voisivat omalla fiksulla esimerkillään vaikuttaa lähipiirinsä ihmisiin. Realisti minussa sanoo ettei kehitystä voi enää pysäyttää koska suurin osa ei sitä edes halua hillitä. Sisäinen idealistini kuitenkin jatkaa pään hakkaamista seinään. Asia on liian tärkeä jotta voisin koskaan luovuttaa.
Mitä sinulle kuuluu? Kirjoitettu: 20.03.2012, 12:29:42 (Muokattu: 20.03.2012, 12:30:55)
Hei!
Mikä sinun nimesi on? Minun nimeni on Anti-Masa ja tulin tänne kertomaan ettei Masaa ole näkynyt pitkään aikaan.
Masa voisi olla vaikka kuollut eikä sitä kukaan kaipaakaan. Jotkut ihmiset voivat kuolla kotiin niin että sieltä alkaa levitä paha haju kun se mätänee. Minäkään en pidä Masasta erityisen paljon.
Minustakin voisi olla parempi jos Masaa ei enää olisi olemassa. Onko sinulla muuten koiraa, kissaa tai jotain muuta lemmikkiä? Mitä urheilulajeja sinä harrastat? Minä olen kiinnostunut eniten potkunyrkkeilystä. Joskus kun treenaan niin ajattelen erästä ihmistä koska en pidä siitä kovinkaan paljon. Voisitko sinä koskaan lyödä ketään?
Lääkärisetä sanoi että minun pitäisi löytää uusia harrastuksia. Mitä sinä harrastat? Minä harrastan eniten urheilua ja minä pidän taistelulajeista. Minä tykkään myös katsella elokuvia. Lempinäyttelijäni on Jackie Chan. Joskus kun minua harmittaa niin kuvittelen että hän tulisi mukaani ja löisi Masaa. Pidän myös räp-musiikista. Erityisesti olen kiinnostunut 2pacista. Tiesitkö sinä että hän on ollut vankilassa ja on nyt kuollut?
Minä toivon että minusta tulee isona vahva. Silloin minä voisin soittaa Masan ovikelloa ja sanoa hänelle että hän oikeastaan on aika tyhmä ihminen. Jos hän ei sitä uskoisi niin minä voisin vaikka lyödä häntä. Jackie Chan voi myös lyödä jos joku toinen on ansainnut sen. Minun mielestä ei ole niin väliä mitä huonoille ihmisille tapahtuu kunhan hyvät saavat tehdä mitä he haluavat.
Äidin mielestä minä puhun liikaa itselleni. Hänen mielestään ei ole myöskään hyvä asia että puhun Masasta koko ajan. Joskus minun on vaikea erottaa omia ajatuksiani Masan ajatuksista. Ajatteletko sinäkin Masaa liian paljon? Isäni ilmoitti minut iltapäiväkerhoon. Minä kävin kerhossa kaksi kertaa. Minä en pitänyt kerhon ohjaajasta. Hänen mielestään minä saatan suuttua joskus valtavan nopeasti. Minun mielestäni hän muistutti liikaa Masaa. En pitänyt hänestäkään kovinkaan paljon.
Minä pidän myös eläimistä. Lempieläimeni on kuristajakäärme. Minua kiinnostavat myös bullterrierit. Minä ihailen eläimiä jotka ovat vahvoja ja puolustavat itseään. Minäkin haluan tulla isona niin vahvaksi että olen hyvä vaikka silloin jos vaikka Masa sattuisi minua harmittamaan. Ei ole häpeä lyödä takaisin vaikka silloin jos joku toinen on sinulle ollut typerä ensin. Onko sinullakin ihmisiä joita sinä et voi kovinkaan paljoa sietää?
Naapurin täti tuli minulle sanomaan ettei postiluukusta saa työntää mitä tahansa. Sanoin hänelle että mistä hän tietää onko siellä sisällä oleva hyvä vai paha ihminen. Ja jos Masa vaikka olisi jo kuollut niin kaikenlainen roska ei häntä enää kovinkaan paljoa harmittaisi. Eikä se kakka niissä yksissä pusseissa.
Minä en voi tänään jutella teidän kanssa kovinkaan kauan. Minun pitää kirjoittaa valmiiksi ja kertoa mitä odotan tulevaisuudelta. Olen jo aika varma että tiedän mitä aion kirjoittaa. Minusta tuntuu että sinä arvaat mitä minä kirjoitan paperille. Ovatko sinunkin ajatukset joskus samoja kuin minun tai jonkun toisen? Uskotko sinäkin telepatiaan? Etkö sinäkään pidä Masasta kovinkaan paljoa?
Kakkonen vaan ei ihan ykkönen Kirjoitettu: 19.01.2012, 17:37:37 (Muokattu: 19.01.2012, 17:41:14)
Viime viikot ovat olleet niin täynnä politiikkaa että pieni tauko tuntuu jo hyvältä ajatukselta. Rauhallisista ja kiihkottomista väittelyistä huolimatta liika alkaa olla jo liikaa. Mitä enemmän ehdokkaita kuuntelee niin sitä pienemmiltä näiden keskinäiset erot tuntuvat. Koko porukan mielipiteet ovat tuttuja ja turvallisia suurimmalle osalle eikä suuria ideologisia eroja ole.
Olen itse niin vieraantunut nykyajasta ja tavallisten suomalaisten ajatuksista että kaikkein luonnollisin ratkaisu olisi ollut jättää kokonaan äänestämättä. Ehkä ystävieni ja tuttujeni esimerkin vauhdittamana äänestin kuitenkin lopulta Pekka Haavistoa. Olin aiemmin monta kertaa kiroillut Haaviston ympäripyöreitä kommentteja ja jopa päättänyt hylätä koko ehdokkaan, mutta en missään vaiheessa epäillyt Haaviston ammatitaitoa. Hänen maailmankuvansa on selvästi erilainen kuin minun, minkä takia en muista koskaan poistuneeni äänestyskopista yhtä ristiriitaisin fiiliksin.
Haaviston kannattajat ovat koko ajan kehittäneet jakoa eteenpäin katsovien ja nostalgisten ehdokkaiden välille. Heidän näkökulmastaan taaksepäin katsomista on kaikki mikä ei johda entistä vauhdikkaampaan ja syvempään yhdentymiseen ja globalisaatioon. Kokoomuksen ja Vihreiden yhteinen moottoritie kohti yhtä mahdollisimman isoa kokonaisuutta on heidän mielestään vastuullista politiikkaa. Nostalgisuus on luonnollisesti kaiken tämän vastakohta. Kaikki vanhanaikaisuus on tietysti modernin cityihmisen mielestä täysin perseestä.
Jokaisen kansakunnan historia on sen verran pitkä, että siitä voi jokainen poimia mielensä mukaan erilaisia aikakausia ja ideologioita. Nykyistä EU-Suomea on nyt muodikasta verrata Kekkosen aikakauden sulkeutuneisuuteen, mutta siitä huolimatta tuo ajanjakso oli ainoastaan muutaman vuosikymmenen mittainen. Sitä ennen suomalaiset ovat muuttaneet, tehneet kauppaa ja hakeneet vaikutteita muualta. Ainakin jos historian kirjoja on uskominen.
Onko suomalaisen ihmisen sielunmaisema nyt sitten selvästi eurooppalaistunut kun tavarat ja työvoima liikkuvat vapaasti rajojen yli? Ehkä olemme lopulta astuneet ylemmälle kehitystasolle kun kaikki on tasapuolisesti kaupan. Yhdentyneessä Euroopassa on tavallisen työssäkäyvän helppo tehdä muutaman päivän kaupunkimatkoja naapurin puolelle kun valuuttakin on usein sama ja OMG miten helppoa shoppailu on tutuissa kauppaketjuissa tutulla rallienglannilla.
Ennen kirjailijat, maalarit ja muut kulttuurivaikuttajat joutuivat näkemään vaivaa matkustaessaan maailmalle. He tulivat takaisin uusien ideoiden, sivistyksen ja kielitaidon kanssa. Euroopan kulttuurimaista saadut vaikutteet ovat siis olleet keskeisessä osassa suomalaisen identiteetin rakentamisessa. Nykyinen meuhkaaminen siitä miten suomalaiset ovat nyt lopultakin eurooppalaisia tuntuukin tässä kontekstissa varsin huvittavalta. Ennen meillä opiskeltiin kouluissa ruotsia, saksaa ja joskus ranskaakin. Suomessa kuunneltiin eurooppalaista schlageria, katsottiin Felliniä ja Tatia, luettiin Nietzscheä ja Sartrea. Oltiinpa sitä ennen juntteja!
Tästä huolimatta Väyrysen ja varsinkin Soinin versio nostalgisuudesta on liian äijämäinen jotta se vetoaisi minuun. En kaipaa nationalismia enkä sinivalkoisia symboleja. Talvisodan muistelut ja maanpuolustuksella onanointi ei enää palvele ketään. On hyvä arvostaa historiaa mutta menneisyydestä on myös osattava tiputtaa asioita jotka ovat nykyään enää turhaa painolastia. Suomalaisuus ja sen arvostaminen on paljolti oman kulttuurin arvostamista. Se ei tapahdu hipelöimällä talvisodan aikaista kivääriä tai vetämällä sotaveteraanit esiin kun omat argumentit loppuvat.
Päätin kuitenkin äänestää Haavistoa ja tein sen osittain taktisista syistä. Punavihreät ovat koko ajan menettäneet kannatustaan ja konservatiivien asema voimistuu vuosi vuodelta. Tällä hetkellä tarvitaan vastaehdokkaita ja voimakkaita mielipidevaikuttajia jotta näkyvä trendi edes vähän hidastuisi. Pekka Haavisto on harmaa varpunen mutta suosittu sellainen. Myönnän että hän ei ehdokkaana puhuttele minua juuri millään tasolla mutta silti muiden äänestäjien tavoin pystyn hänet myös hyväksymään.
Presidentin mahdollisuudet vaikuttaa ovat kuitenkin hyvin rajalliset. Itse kaipaan tulevalta presidentiltä eniten arvojohtajuutta, koska Suomen ja koko muun Euroopan henkinen kehitys näyttää tällä hetkellä erittäin synkältä, lähes jo toivottomalta. Äärioikeisto ja myöskin siitä välillisesti hyötyvä maltillinen konservatiivinen oikeisto nostavat koko ajan kannatustaan ympäri mannerta. Ihmiset tuntuvat suosivan populisteja ja helppoja ratkaisuja. Monissa vanhoissa sivistysmaissa kapean eliitin omistuksessa oleva media provosoi ihmisiä pelkäämään ja vaatimaan omien oikeuksiensa kaventamista. Sananvapaus vapaine internetteineen koetaan jo aikamoisena uhkana aika monessa näennäisesti demokraattisessa maassa. Suomen presidentin ei tule olla mukana hyväksymässä tällaista uutta maailmanjärjestystä.
Vuoden masakatsaus Kirjoitettu: 29.12.2011, 11:25:04 (Muokattu: 29.12.2011, 12:15:30)
Vuosi on taas vaihtumassa ja on aika pohtia mitä numeroista 2011 lopulta jäi jäljelle. Luultavasti myöhemmin tulemme muistamaan kuluneen vuoden kautena jolloin mistään muusta ei lässytetty kuin lamasta, velasta ja tukipaketeista. Odotan innolla aikaa kun taas on luvallista puhua välillä jostain muustakin.
Jatkuvasta talouslätinästä kasvoi lumipallon tavoin vuoden suomalainen ilmiö eli Jytky. En muista oman elämäni ajalta mitään toista kotimaiseen politiikkaan liittyvää yhtä dramaattista tapahtumaa. Monien käsitys suomalaisista ihmisistä ja heidän mielipiteistään muuttui hetkessä yhdestä laidasta toiseen. Jäin itse miettimään oliko oma kotikaupunkini Espoo muusta maasta erillään oleva kokoomuslainen hiekkalaatikko, koska en missään vaiheessa ollut huomannut ympärilläni että jotain vastaavaa voisi olla tulossa. Jytky yllätti minutkin housut kintuissa.
Vuoden aikana kävi myös niin ettei nettilehtien uutiskommentteja enää uskaltanut lukea. Vaikka jossain ilmiselvästi oli tehdas, joka syyti intternetteihin pienessä hetkessä kymmenittäin identtisiä viestejä, niin siitä huolimatta patoutuneen raivon ja agressiivisuuden määrä oli hätkähdyttävä ja hämmentävä. Minun oli vaikea ymmärtää mistä tällainen katkeruus oli peräisin ja miksi se tuli ulos juuri tänä vuonna. Oliko Arskalta kaljat loppu vai oliko Etelän Herra vienyt vaimon ja lapset mukanaan? Suomessa kuitenkaan vuoden alussa ei ollut vielä tietoa mistään sen isommasta lamasta eikä Möttösen Kaukon ymmärtääkseni tarvinnut asua kadulla.
Suomessa vuonna 2011 puhuttiin ainoastaan talousluvuista ja selviteltiin erilaisia vihapuheita. Mihinkään muuhun ei ollut aikaa eikä halua. Television katseleminen loputtomien Kreikka-spekulaatioiden ja muiden talousvääntöjen takia oli välillä niin työlästä ettei sitä jaksanut. Pysyvä tai tilapäinen vakausjärjestelmä sitä ja tätä. Vetäkää käteen talousrunkkarit...
Maailmalla heitettiin ulos diktaattoreita, jotka omat liittolaisemme olivat aikoinaan suurella vaivalla nostaneet valtaan. Näitä väkivaltaisia tyranneja harvaa jää kaipaamaan, mutta kovin helposti omatkin tiedotusvälineemme ovat sivuuttaneet rakkaiden läntisten ystäviemme roolin näiden samojen diktaattoreiden tukemisessa. Ehkäpä tällä kaksinaamaisuudella on ollut pieni merkitys kasvaneeseen NATO-vastaisuuteen. En ymmärrä miksi meidän suomalaisten täytyisi osallistua sotilasoperaatioihin, joiden keskeisin motiivi on Yhdysvaltojen ja sen lähimpien liittolaisten öljynsaannin turvaaminen.
Vuosi jää onneksi mieleen myös fantastisen lämpimästä kesästä. Kulttuurin puolella mitään erityisen mullistavaa ei käsittääkseni taaskaan tapahtunut. Tunsin väsymystä koko ajan muovisemmaksi muuttuvaa listamusiikkia kohtaan. En edes jaksanut innostua miljoonia albumeja myyneestä Adelesta, josta kaikki muut tykkäsivät paitsi allekirjoittanut. Kotimainen versio Chisukaan ei sytyttänyt. Suurin osa muusta listamusasta kuulosti LMFAO:n kaltaiselta muoviselta party-hakkaamiselta ja hyvät melodiathan ovat nykyään ihan turhia ja vanhanaikaisia.
Kuluneen vuoden aikana kuuntelin taas paljon romanialaista tanssipoppia, mutta Stereo Loven kaltaisia helmiä ei enää löytynyt. Inna ja Alexandra Stan nousivat suosioon myös Suomessa, mutta samalla soundi muuttui kohti keskitien poppia. Lopulta huomasin kuuntelevani jälleen kerran valtavasti italialaista iskelmää, kun sillä osastolla vuosi oli selvästi parempi kuin pitkiin aikoihin.
Valitsen vuoden biisiksi Lorenzo Jovanottin kappaleen "Tutto l'amore che ho", jota kuuntelin aikoinaan useita satoja kertoja. Virallisesti se tosin tuli ulos jo edellisen vuoden joulukuussa. Albumi "Ora" on tasaisen laadukas ja vahvisti Jovanottin asemaa Italian tämän hetken suosituimpana artistina. Harmillisesti Suomessa ei enää suostuta kuuntelemaan kuin englanniksi ja suomeksi laulettua musiikkia, joten näinkin mainio artisti jää täällä kokonaan tuntemattomaksi. Vuoden mas-albumin tittelistä kilpailee myös malilainen nainen Fatoumata Diawara, joka sai aikaan todella tasapainoisen kokonaisuuden.
Vuoden aikana minua kosketti kaksi elokuvaa. Erilaisia palkintojakin kahminut tanskalainen Kosto (Haevnen) oli vaikuttava pohdinta väkivallan ja koston oikeutuksesta. Ehkä vieläkin enemmän haltioiduin Aki Kaurismäen idealistisesta Le Havresta, joka on kulttuurin puolella mielestäni parasta mitä maastamme on tullut ulos vuosikausiin. Panin tyytyväisenä merkille elokuvan saaman palkinnon vuoden ranskalaisena elokuvana, tarjolla ollut Oscar tuskin edes olisi valtavasti kiinnostanut Akia.
Näinä konsumerismin aikoina on aina niin lämmittävää nähdä elokuvia tai lukea kirjoja, jotka välittävät ihmisille vaihtoehtoisia maailmankuvia. Jatkuvaan talouskasvuun perustuvan iloisen kuluttamisen ei tarvitse olla ainoa hyväksytty uskonto. Eikä ihmisiä ole aivan pakko luokitella sen mukaan miten paljon hyötyä he tuottavat yhteiskunnalle. Nämä voivat kuulostaa itsestäänselvyyksiltä ja vanhan virren toistamiselta. Valitettavasti on kuitenkin valtavasti ihmisiä joille se kaikista vanhin virsi on täysin uusi ja tuntematon.
Oma elämäni oli tänä vuonna jos mahdollista entistäkin enemmän irrallinen suhteessa muuhun maailmaan. Tunsin koko ajan selvemmin etten kuulu joukkoon enkä jaa muiden käsityksiä siitä mikä on oikeaa ja hyvää kehitystä. Tilanteeseeni ei siinä mielessä ole näköpiirissä mitään erityistä helpotusta. Elämä jota haluaisin elää ei ole toisten mielestä mahdollinen ja vastaavasti se elämä joka olisi tarjolla ei kiinnosta tarpeeksi. Aika usein tunsin olevani pelkät tyhjät kuoret ja tekeväni asioita ainoastaan pitääkseni lähipiirissäni olevat ihmiset tyytyväisinä. Toivon kuitenkin että tuleva vuosi toisi mukanaan edes vähän enemmän värikkäämpiä elämyksiä.
Jovanotti - Tutto l'amore che ho
Fatoumata Diawara - Bissa
Aki Kaurismäki - Le Havre
Koko kansan Sale ja lauma pieniä Paavoja Kirjoitettu: 15.12.2011, 20:13:41 (Muokattu: 15.12.2011, 20:42:55)
Pressaehdokkaat ovat pääsemässä nyt kunnolla vauhtiin, joten ehkäpä itsekin kertoilen millaisia ajatuksia nämä tarjokkaat minussa herättävät. Eilinen maikkarin vaalitentti oli mielestäni hävettävän lattea ja väritön, ehkäpä muutama oikein kunnon kukkotappelu olisi tässä vaiheessa paikallaan. Jos ei puhuta asiaa niin hemmetti halutaan sitten edes viihtyä täällä kotisohvalla.
Vaikka eri ehdokkaiden fanit toisin yrittävätkin uskotella niin todellisuudessa mikään ei viittaa siihen että Salen etumatka olisi juurikaan kaventumassa. Suomalaiset ovat jo ajat sitten päättäneet että seuraavan pressan nimi on Sauli Niinistö, ja sitä kansan tahtoa on jokaisen pakko kunnioittaa. Toivon silti että muut ehdokkaat jaksavat haastaa Niinistön aktiivisesti, jolloin ehkä näemme jatkossa edes vähän parempia poliittisia väittelyjä.
Salesta saamme edustuskelpoisen presidentin, joka pyörittelee puhuessaan cockerspanielimaisia silmiään antaen vaikutelman, että verkkainen pehmeä-ääninen jutustelu kertoisi joskus aiemmin tapahtuneesta pohdiskelusta. Onhan Sauli omalla tavallaan charmikas, esiintyminen on luonnollista eikä yliampuvaa. Mutta entäs sen lisäksi?
Esimerkiksi Hesarin vaalikone on laskenut Niinistön sopivimmaksi ehdokkaaksi noin kymmenelle prosentille testin tehneille. Siitäkin huolimatta joka toinen äänestää häntä. Luulisin että monet kokoomuslaisetkaan eivät ole aivan varmoja Salen kaikista mielipiteistä. Mutta eipä hätää sillä Saulihan on charmikas, edustava ja myös aika charmikas. En ota kantaa Niinistön kyvykkyyteen tai edes hänen mielipiteisiinsä koska suoraan sanoen en ole perillä niistä. Pelkään pahoin ettei kovin moni muukaan ole, mutta korrekti ympäripyöreys ei näköjään yhtään rajoita hänen valtavaa kansansuosiotaan.
Kaksi Paavoa Lipponen ja Väyrynen ovat toivottoman tehtävän edessä. Näistä kahdesta Väyrysellä on luultavasti hieman paremmat mahdollisuudet toiselle kierrokselle. Tuhansia kertoja takkia kääntänyt Pate on läpinäkyvässä populismissaan jo jonkinlainen kulttihahmo. Hänen voi kuvitella keräävän niiden EU-kriittisten äänet jotka eivät ole valmiita äänestämään Soinia. Lipponen taas mumisee jotain koko kansaa syleilevää, mitä on vaikea erottaa yleisestä poliittisesta liturgiasta. Tämä jorina tavallaan symbolisoi SDP:n hiljalleen laskevaa kannatusta. Lipposen ja koko SDP:n toivoisi miettivän ketä varten he oikeasti ovat olemassa.
Myönnän että minun on mahdotonta arvioida Soinia ja hänen puoluettaan objektiivisesti. En voi oikein ottaa kantaa ehdokkaaseen, jonka koko ajatusmaailma on niin erilainen omaani verrattuna. Olisin silti luullut että hänen kannatuksensa presidentiksi olisi edes vähän suurempi ottaen huomioon Persujen nykyisen megasuosion. Tässäkin pelataan kai mielikuvilla. On vaikea kuvitella Persujen johtajana ketään joka ei olisi keskimääräisen persun oloinen ja näköinen, mutta presssaksi taas moni heikäläinen haluaa tyylikkään keulakuvan. Onko tämä nyt sitä kamalaa elitismiä?
Eva ja Sari kuuluvat sarjaan ynnämuut. Biaudet ei jää oikeastaan millään alueella mitenkään mieleen. On kiva kuulla puhuttavan suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta mutta tavallaan ihan sympaattisten ajatusten lisäksi ei jää oikeastaan mitään käteen. Sari Essayah yrittää selkeästi pehmentää yleistä mielikuvaa omasta puolueestaan. Työtä onkin tehtäväksi todella paljon. Ehdokkaana Essayah on kuitenkin vähintään yhtä tasapaksu ja mitäänsanomaton kuin suurin osa muistakin. Maikkarin tentissä hän kantoi huolta siitä että Israelin veritekoja Palestiinassa ymmärrettäisiin paremmin. Suomalaisesta köyhyydestä ja syrjäytyneisyydestä en ole aistinut hänen tuntevan kristittynä kovinkaan suurta surua.
Itselleni ja monille Ranneliikkeen lukijoille läheisimmät ehdokkaat taitavat olla Haavisto ja Arhinmäki. Heidän välillään joudun miettimään sitä pitäisikö presidenttiä äänestää mielipiteiden vai oletetun pätevyyden perusteella. Hyvän ystäväni mielestä pressa tulisikin valita samantapaisin kriteerein kuin suuren yrityksen toimitusjohtaja. Pitäisikö vankan kokemuksen siis painaa paljon enemmän kuin omia ajatuksia lähempänä olevan maailmankuvan? Ja korvaako tehdyn ja nähdyn määrä tässäkään tapauksessa aina laatua. Paavo Väyrynenkin on ollut mukana vaikka missä ja ehkä puolet mukanaoloistaan hän nykyään saattaisi haluta jo unohtaa.
Arhinmäki olisi kieltämättä presidentiksi turhan kokematon. Hän on ehdokkaana pitääkseen vasemmistolaisia ajatuksia mukana keskustelussa. Paavo on myöskin aikamoinen provoilija mutta sen olen valmis antamaan anteeksi epätoivoisena yrityksenä nostaa pienen puolueen profiilia. Ihmisenä fiksun Haaviston kohdalla itseäni häiritsee varsin kritiikitön länsimyönteisyys ja yleensäkin monille Vihreille tyypillinen naiivi usko pienen maan vaikutusmahdollisuuksiin. Idealismi on söpöä mutta jokainen kansainvälinen liittoutuma ei ole hyvää tarkoittava rauhanjärjestö. Mukana on myös suurvaltoja jotka pyrkivät maailmanherruuteen ja dominanssiin. Ne syövät aamupalaksi liian hyväuskoiset idealistit ja jälkeenpäin on myöhäistä katua.
Tavallaan tuntuisi absurdilta äänestää Haavistoa tai Arhista tietäen että he painaisivat muiden ehdokkaiden mukana automaattisesti punaista äänestysvaloa joutuessaan ottamaan kantaa omiin ajatuksiini. Toisaalta he joutuisivat sen tekemään koska he tarvitsevat enemmän kuin yhden äänen. Kun vielä useimmat ehdokkaat tavoittelevat äänestäjiä yli puoluerajojen niin silloin yritetään kosiskella mielikuvaa keskimääräisestä äänestäjästä. Arhiksella ja Soinilla on tässä suhteessa hieman vapaampaa kun mitään valtavaa äänisiirtymää oman puolueen ulkopuolelta ei ole odotettavissa.
Yksi mahdollisuus on jättää kokonaan äänestämättä. Tyhjä ääni ei välttämättä ole aina passiivisuuden ja näköalattomuuden merkki vaan ihan jokainen ei halua palkita huonojen ehdokkaiden vaalityötä. Lähinnä kai toivottavaa olisi että oma maailmankuva vastaisi edes osittain äänestettävän mielipiteitä. Vasemmiston ja vihreiden ehdokkaisiin liitetään turhan helposti vapaamielisyyden ja suvaitsevaisuuden mielikuva. Monille riittää se että ehdokas on avarakatseinen siinä yhdessä itselle tärkeässä asiassa. Se että hyväksyy sukupuolineutraalin avioliiton tai oikeuden aborttiin ei tee kenestäkään vielä liberaalia tai konservatiivia. Punavihreissä on myös paljon sitä ajattelua että joka toinen asia pitäisi kieltää ja loput syyllistää. Se ei silloin eroa niin hirvesti enää siitä konservatiivisen oikeiston "kunnon ihmisen" ihanteen perässä juoksemisesta mille itsekin niin kovin usein naureskelen.
Vanha fantasiani omasta länsimaailman sääntöjen ulkopuolelle jättäytyvästä saaresta palasi mieleen Teuvo Hakkaraisen Ahvenanmaa-puheiden jälkeen. Tiedän etten ole ainoa joka on kurkkuaan myöten täynnä vuoden 2011 Suomea, sen ihmisiä ja näiden koko ajan kovenevia mielipiteitä. Täysin vastakkaisiin arvoihin uskovia tuntuu olevan koko ajan vähemmän ja vähemmän niin oikeistossa kuin myös tasaisesti laskevan kannatuksensa kanssa painivassa vihervasemmistossa. Ja mikään ei viittaa siihen että trendi olisi kääntymässä lähivuosina.
Eräs ystäväni väitti että vain iso taloudellinen romahdus voisi pelastaa rahan perässä juoksevan länsimaailman. Voi olla että vasta silloin ihmiset ottaisivat aikaa miettiäkseen mikä elämässä on tärkeintä. Olisi kuitenkin kamalaa manata jotain katastrofia vain siksi että kaiken voisi aloittaa taas alusta. Ja siinäkin tilanteessa luultavasti esiin nousisivat ne joilla on häikäilemättömin luonne ja eniten aseita.
On myös raukkamaista toivoa romahdusta systeemille jota suuri osa ihmisistä enemmän tai vähemmän paremman puutteessa kannattaa. Se että itse ei sovi joukkoon vääränlaisten mielipiteiden takia ei anna varsinaisesti oikeutusta vaatia muita muuttamaan maailmankuvaansa. Juuri siksi meidän ns. vaikeiden tapausten täytyisi pystyä pakkaamaan kamat ja lähtemään jonnekin pois muiden jaloista. Tarvittaisiin realistisia toteuttamiskelpoisia tapoja elää toisenlaista elämää ja olla mahdollisimman riippumaton muusta maailmasta.
Länsimaisen ajattelun tekee erityisen ahdistavaksi sen äärimmäisen laajentumishaluinen ideologia. Toki on hyvä että vaikkapa kehitysmaissa tapahtuviin ihmisoikeusrikkomuuksiin reagoidaan ja vääryyksiin puututaan. Siitä huolimatta kehittyneet maat yrittävät koko ajan väkisin ajaa läpi omaa kapeaa käsitystään oikeanlaisesta kehityksestä. Vanha kulunut vitsi ruotsalaisesta sosiaalivirkailijasta kertomassa afrikkalaisille miten näiden tulisi omassa maassaan elää on siis aina yhtä ajankohtainen. Ainoa oikea globaalisti hyväksyttävä tapa elää on länsimaisen yhteiskuntamallin suora kopiointi.
Masalandia voisi olla pieni muutaman tuhannen ihmisen yhteisö jollain hyvin huomaamattomalla trooppisella saarella. Myönnän että omassa rajoittuneessa mielessäni tuntisin suurta houkutusta kutsua mukaan enemmän tai vähemmän samanmielisiä. Ne joiden maailmankuva olisi erilainen voisivat tietysti perustaa oman yhteisönsä jollekin naapurisaarelle. Kävisimme toki kanooteilla kyläilemässä pari kertaa vuodessa ja toteemipaalun vieressä olevalla nurmikentällä pelaisimme perinteisen jalkapalloturnauksenkin.
Vaikka olen toisinaan hihitellyt zeitgeistille niin heidän unelmansa rahattomasta yhteiskunnasta tuntuisi oikein houkuttelevalta. Ne jotka haluavat tehdä bisnestä ja rakentaa uraa voisivat tehdä sen mantereen puolella missä siihen on muutenkin paremmat edellytykset. Masalandiassa luultavasti kalastettaisiin ja kasvatettaisiin vihanneksia mutta sieltä luultavasti saisi myös ostaa reilun kaupan puisia peniksiä, joita yhdessä kaiverrettaisiin eksotiikkaa hakevien muutaman varakkaan turistin silmien edessä heille valmiiksi aidatulla keinotekoisella vierailualueella. Aitojen taakse turistit eivät pääsisi mutta elitistinen tehoturisti onkin valmis maksamaan paljon jo siitä että on saanut uuden eksoottisen maapisteen muutaman tunnin oleskelulla.
Masalandiaan muuttava joutuisi luopumaan länsimaisen yhteiskunnan perusarvoista. Selviä näennäisesti kaikille tasapuolisia lakeja ei olisi vaan rikkomukset muuta yhteisöä vastaan käsiteltäisiin tapauskohtaisesti ottaen huomioon syntyneen haitan suuruus. Fyysistä vahinkoa tuottanut joutuisi palaamaan takaisin mantereelle. Mitään yhdistävää moraalista koodia ei tietoisesti kasattaisi. Minkään uskonnon tai ideologian kautta ketään ei missään tilanteessa ole lupaa syyllistää. Ihmisten jaotteleminen tehokkuuden ja tuottavuuden perusteella olisi kaikissa olosuhteissa kielletty. Älykäs psykopaatti saisi tietenkin tällaisessa yhteisössä valtavasti tuhoa aikaan mutta se riski vaan täytyisi ottaa.
Länsimaiset konservatiivit ja puritaanit kauhistuisivat eniten sitä että Masalandia olisi myös vapaan rakkauden paratiisi. Perinteinen kristillinen seksuaalimoraali vaihtuisi irstailevaan hedonismiin. Ihan jokainen saaren asukas saisi itse täyden oikeuden päättää miten omaa ruumistansa haluaisi käyttää. Ketään ei saisi tietenkään painostaa tai manipuloida seksuaalisiin tekoihin mutta mitään muita varsinaisia kieltoja ei olisi. Jokainen saisi vapaasti valita oman tapansa toteuttaa seksuaalisuuttaan ilman että joutuisi kyselemään siihen lupaa Paavilta, Allahilta, sosiaaliviranomaisilta tai Iltalehdeltä. Seksiä luultavasti harrastettaisiin paljon ja kukaan ei toivottavasti jäisi sitä ilman.
Kaverini kysyi minulta haluaisinko Masalandialle armeijan. Vastasin kieltävästi, minkä jälkeen hän kysyi haluaisinko sinne sitten NATO:n tukikohdan. Liittoutuminen olisi kuulemma paras tae siitä ettei saarta pommitettaisi maan tasalle heti sopivan tilaisuuden tullen. Luultavasti muutama viikko saaren itsenäistymisen jälkeen herätettäisiin ensimmäiset huhut terroristikytkennöistä. Sotilastukikohta taas voisi mahdollistaa sen ettemme olisi ensimmäisten pommitettavien joukossa. Ystäväni kiero logiikka saattaa olla hyvinkin ymmärrettävä mutta siitä huolimatta Masalandia ei hyväksyisi aseita saarelleen.
Masalandia varmasti vetäisi puoleensa ihmisiä, jotka ovat kunnon suoraselkäisten suomalaisten mielestä ihmiskunnan pohjasakkaa. Laiskoja nautinnonhaluisia lusmuja jotka eivät pärjää oikeassa kilpailuun perustuvassa maailmassa. Näin varmasti olisikin mutta en voi sanoa että se itseäni yhtään tippaa häiritsisi. En ehkä pitäisi siitä jos ainoa motiivi hakeutua yhteisöön olisi vapaa oikeus käyttää päihteitä ja rakentaa elämä kokonaan sen ympärille. Mutta en haluaisi silti heittää ulos saarelta ihmistä joka ei aiheuta haittaa ympäristölleen. Voi olla että Masalandia näyttäisi ulospäin hippiyhteisöltä, mikä sekin jo itsessään järkkyttäisi nykyisiä keskiluokkaisia ihmisiä. Synnyin itse liian myöhään jotta olisin saanut olla osa kukkaiskansaa, mutta jo pelkkä unelma jostain vastaavasta antaa tähän ilottomaan itsesensuurin kastroimaan arkeen hieman enemmän lohtua.
Vielä joitakin vuosia sitten yritin epätoivoisesti olla lukematta ja katselematta uutisia. Ajattelin että tasapainottomana ja ahdistukseen taipuvaisena voisin hieman paremmin jos en olisi niin tietoinen vihan ja väkivallan täyttämistä tapahtumista. Halusin turruttaa itseni viihteellä jotta en ajattelisi liian ahdistavia asioita.
Jossain vaiheessa jäin kuitenkin koukkuun nettilehtien loputtomaan uutisvirtaan. Aluksi nettiuutisten lukeminen tuntui jotenkin helpommalta ratkaisulta kuin tv-uutisten seuraaminen. Ihmisten keskinäistä vihanpitoa pystyi netitse katsomaan hieman kauempaa ja ruudun pystyi nopeasti sulkemaan jos ahdistui liikaa. Toisaalta juuri silloin yksittäiset hirveydet tuntuivat vielä enemmän irrallisilta kun niiden taustoista ei ollut juuri mitenkään perillä.
Viime viikolla sain tietää kiinalaisesta pikkutytöstä jonka yliajo ei kiinnostanut ketään. Englantilainen nainen taas heitteli vauvaansa pitkin lattiaa ja polki tämän päälle. Vauva sokeutui ja kärsii kovista kivuista. Anneli Auer odottelee oikeudenkäyntiään. Natseilla oli oma pikku kokoontumisensa Helsingissä ja se oli ainakin Hesarin iki-ihanien kommentoijien mielestä varsin hyvä homma. Joka kymmenes kyselyn kautta tavoitetuista kansanedustajista kannattaisi kuolemantuomiota.
Mitä enemmän luen uutisia sitä selvemmin huomaan symppaavani barrikadeille nousevia anarkisteja. Kun oma mieli vyöryy täyteen visuaalista materiaalia mitä erilaisimmista vääryyksistä ja sairaalloisista teoista, syntyy väkisinkin jonkinlainen vastareaktio. Ennen nälänhädät ja psykopaattien hirmuteot olivat jossain kaukana piilossa meiltä. Ne olivat muutaman rivin mittaisia välihuomautuksia paperisen sanomalehden keskisivuilla.
Nykyään on suosittua vaatia rangaistusten satakertaistamista ja kuvitella että pelkkä pelote poistaa järjettömät teot. Sen sijaan on niin epämuodikasta kysyä millainen maailma synnyttää murhaajia, raiskaajia tai ylipäätään patologisia vihaajia. Syiden ja taustojen pohdiskelu on nykypäivän modernien ihmisten mielestä niin perseestä että. Se on sitä työttömien, mielisairaiden ja kommunistien joutavaa zeitgeistia josta kukaan ei ikinä hyödy mitään. Jokainen on niin oman onnensa seppä ettei muiden kuin ihmishirviöiden tarvitse katsoa peiliin. Muut voivat kaikessa rauhassa kruisailla avoautolla kohti menestymisen ja rikastumisen unelmaa.
Yleensä kuolemantuomioita ja vastaavia huutelevat ovat juuri niitä joiden mielestä köyhyys on "vapaan yritteliäisyyden" väistämätön sivutuote. Syy siihen, miksi meillä Suomessa on kuitenkin suhteellisen turvallista, ei kyllä löydy hiljaisen kansan rauhallisesta mielenlaadusta vaan siitä ettei meillä ole isoa ja koko ajan kurjistuvaa alaluokkaa. Niinsanotut kovan luokan oikeistolaiset ovat yleensä hyviä talousmiehiä ja osaavat ulkoa sen mitä mikäkin asia valtiontaloudelle maksaa. Köyhyys ja katkeroituminen ovat silti aina yhtä ilmaisia.
On toki syytä ottaa huomioon että uutisvirta ja viihde on suunniteltu modernille uuden vuosituhannen ihmiselle. Erilaiset visuaaliset veriset uutiskuvat ovat eräänlainen jatkumo Lady Gagan videoille. Kaikki on jo nähty moneen kertaan jolloin ilmassa lentelevät ruuminkappaleet jaksavat kiinnostaa muutaman sekunnin ajan. Ero uusimman action-leffan ja todellisen uutiskuvan välillä tuntuu katoavan. Voi olla että pahoista asioista ei ole tarkoitus ahdistua kuin ehkä muutaman sekunnin ajan. Ja ainahan voi vaihtaa kanavaa.
Voisin elää varsin hyvin ilman väkivaltaisia uutiskuvia, Rihannaa heiluttelemassa ruoskaa taitavasti leikatuilla musiikkivideoillaan, mainoksia joissa perheenäiti on laihtunut tuhansia kiloja syömällä jugurttia. En kaipaa myöskään nopeita kyllä/ei valintoja, kännykkä-äänestyksiä tai julkkisten twitteröintiä. Jostain syystä en myöskään tarvitse tietoa siitä harrastettiinko BB-talossa seksiä vai ei. Ehkä siksi olenkin pelkästään iloinen siitä että aika monen modernin nuoren kaupunkilaisen mielestä olen ajatuksiltani so last season. Ja automaattisia päivityksiä en halua laittaa päälle.
Voisin myös väittää että uutisvyöry nakertaa uskoa ihmiseen. On tietysti hyvä muistaa että lukijoistaan kynsin ja hampain taisteleva media pyrkii herkuttelemaan traagisilla tapahtumilla ja jättää luottamusta ja positiivisuutta vahvistavat tapahtumat kokonaan käsittelemättä. Niinpä en suoranaisesti ihmettele että osa mökkien mummoista luultavasti lukitsee ovensa tuhanteen kertaan mennessään nukkumaan. Ehkä jossain vaiheessa itsekin päädyn samaan.
On silti epärealistista unelmoida että kelloa tässäkään asiassa voisi kääntää taaksepäin. Nopeatempoinen, visuaalinen ja pikavalintoja suosiva maailma vyöryy ylitsemme entistä intensiivisemmin tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana. Kaipa sitten koko ajan kehittyvä lääketiede mahdollistaa kollektiivisen tajuntamme pyörimisnopeuden kasvattamisen pillereiden avulla. Tätä vauhtia nykyiset informaation palaset ovat lopullisesti vaihtumassa visuaalisiksi välähdyksiksi joiden perusteella meidän olisi tarkoitus rakentaa oma maailmankuvamme.
Ei otsikkoa Kirjoitettu: 06.10.2011, 17:50:27 (Muokattu: 06.10.2011, 18:39:33)
Aika ajoin tulee kausia jolloin pysähtyy miettimään onko oma tämänhetkinen elämä pohjimmiltaan elämisen arvoista. Ideaalinen seuraus pohdinnalle olisi kai se että otaniemeläisen diplomi-insinöörin tarkkuudella näpyttelisi koneelle asiat joiden haluaisi tai toivoisi muuttuvan ja sitten rakentaisi viereen suunnitelman jota noudattamalla tavoite lähenisi. Jos vaikka elämäsi onni löytyy omasta kaksiosta Ullanlinnassa niin kovalla työllä ja tavoitteiden järjestelmällisellä noudattamisella kymmenen vuoden kuluttua sinulla voi olla oma yksiö Myllypurossa.
Omat onnen avaimeni eivät löydy omistamisen kautta. Itse asiassa olen pelottavan hyvin sopeutunut siihen ettei pienistä tuloistani riitä paljoakaan kuluttamiseen vaan sisältö elämään on pakko etsiä muualta. Pari päivää sitten julkaistun tutkimuksen mukaan suomalaiset nuoret pelkäävät köyhyyttä enemmän kuin mitään muuta. Köyhyys on heille pelottavampi asia kuin kuolema. Yhä enemmän onnellisuus mielletään samaksi asiaksi kuin mahdollisuus kuluttaa.
Voisin noin teoriassa olla onnellinen missä tahansa ränsistyneessä lähiössä, syödä punaisella leimalla merkittyjä vielä melkein syötäviä eineksiä ja pitää ylläni kirpputorilta parilla eurolla ostettuja vanhoja vaatteita. En välttämättä haluaisi vapaaehtoisesti tehdä äsken mainitsemiani asioita mutta loppujen lopuksi en niistä myöskään masantuisi yhtään enempää. En myöskään tarvitse iphonea, uusinta läppäriä tai kalleinta shampanjaa strippibaarissa samaan pöytään istuvalle itäeurooppalaiselle naiselle.
Vaikka käyttäisin seuraavan kuukauden siihen että piirtelisin kaavioita niistä asioista jotka koen ahdistavina ja tukahduttavina niin kuukauden kuluttua mikään ei olisi avautunut. Mieltäni kuormittavat asiat ovat luonteeltaan sellaisia joihin ei itse kovinkaan paljoa voi vaikuttaa vaan pohdiskelemalla voi lähinnä ainoastaan valita miten niihin haluaa reagoida. Ne voi joko työntää maton alle ja yrittää olla ajattelematta niitä liikaa tai niitä voi miettiä ja kokea hakkaavansa päätä seinään. Lopputulos on aina hyvin samankaltainen.
Ymmärrän hyvin että alakulo ja masantuneisuus ovat kierre joka ruokkii itseään. Lopulta nekin asiat jotka ennen näyttivät positiivisilta ovat samaa harmaata mössöä. Suomalaisen kulttuurin tietyt erityispiirteet, alkava pimeä vuodenaika ja oman luonteen melankoliaan taipuvaiset osat johtavat hieman samanlaiseen suuntaan. Tällä hetkellä tuntuu että olen vajoamassa jonkinlaiseen apatiaan. Toivottavasti se on väliaikaista.
Usein tippuessani alas synkkyyteen tunnen asiasta eräänlaista syyllisyyttä, ikään kuin angsti ja apatia olisivat merkki kiittämättömyydestä. Sanottakoon vielä kerran että kiitän kohtaloani siitä että olen saanut syntyä varakkaaseen maahan jolla on jäljellä vielä halua pitää huolta köyhistään ja sairaistaan. Vaikkei aina tarpeeksi mutta edes jotenkin. Ehdin joitakin vuosia sitten vierailla myös kehitysmaissa joissa ihmisten ongelmat olivat aivan eri sfääreissä. Kun harppoo jalattomien ja kädettömien kerjäläisten yli tulee helposti miettineeksi miksi hemmetissä itse tuntee olonsa kurjaksi vaikka on saanut näinkin paljon. Ihmismieli on kummallinen kapistus.
Voisin lyödä vetoa että suomalaisen masantuneisuuden tavallisin syy löytyy erilaisista yksinäisyyden ilmentymistä. Jotkut ovat kirjaimellisesti yksin ilman minkäänlaisia kontakteja muihin. Itse koen olevani emotionaalisesti yksinäinen eli olisin yksin vaikka kuinka ison joukon keskellä. Ihmisten ja päivittäisten kontaktien määrällä ei ole siihen tuntemukseen ratkaisevaa merkitystä. Olen opettelut olemaan sosiaalisempi ja puhumaan enemmän mutta sekään ei ole muuttanut asiaa puoleen tai toiseen.
Omista asioista ja tuntemuksista kirjoittaminen on siinäkin mielessä haasteellista että on olemassa paljonkin sellaista mistä ei voi näinä suvaitsevaisuuden aikoina blogissaan puhua. Rivien välistä voi tietysti aina yrittää lukea puuttuvia kohtia ja hyvällä onnella puolet arvauksista saattaa jopa osua oikeaan. Tapaani kirjoittaa on aina liittynyt tiettyjä masamaisia maneereja joita olen aika ajoin toistanut kyllästymiseen asti. Oikeassa elämässä en ole ollenkaan niin katkera ja kyyninen kuin moni saattaisi tekstejäni lukemalla kuvitella. Tai vaikka olisinkin niin mielenne on vähän iloisempi kun uskottelette niin.
Kirjoitin tämän bloggauksen enemmän itselleni kuin lukijoilleni. Ilmeisesti sisälläni on kuitenkin toive että näpyttelemällä asioita koneelle ja siirrettyäni ne nettiin lopulta huomaisin jonkun detaljin jota en ole näiden pitkien mietintöjen aikana vielä huomannut. Kanssani vuosien varrella keskustelleet psykologit ryhtyivät aina jossain vaiheessa levittelemään käsiään. Heidän oli hyvin vaikea keksiä mitään erityisen uutta näkökulmaa tilanteeseeni.
"Susta huomaa että olet miettinyt asioita todella todella paljon"
"Olet varmaan ajatellut näitä juttuja tosi monesta näkökulmasta"
"Jotenkin tuntuu että toi sun alakuloisuus on muodostunut osaksi sun persoonaa"
"Emt rofl lol"
Sormus ja kaksi tornia Kirjoitettu: 11.09.2011, 11:12:54 (Muokattu: 11.09.2011, 11:23:10)
Joitakin viikkoja sitten käperryin katsomaan telkusta ties monennetta Sormusten herra -uusintaa. Tuon upean trilogian ehkä mieleenpainuvin hetki on loppukohtaus jossa Frodo luo viimeisen katseensa rakkaisiin ystäviinsä ennen astumistaan laivaan. Hänen paikkansa ei ollut enää siinä ajassa.
Masa ei ole ikinä tehnyt mitään yhtä yhteisöllistä ja mieliinpainuvaa kuin Frodo mutta vuosikausia olen kulkenut ympyrää oma sormus kaulassani. Tiedän että eräänä päivänä minun kuuluisi varata lennot Mordoriin, edetä ensin autiomaan ja sen jälkeen loputtomien autojonojen synnyttämien pakokaasujen läpi Ylikansallisen kapitalismin, Kristillisten perhearvojen ja Seksuaalihysterioiden pääkonttoriin ja heittää muutamalla eurolla basaarista ostettu sormukseni heidän kylpyhuoneensa vessanpönttöön.
Sormus kaulassani saa minut haluamaan elämää joka ei ole Keskimaata, Keskilänttä ja vähitellen myös Keski-Uusimaata hallitsevien Sauronin joukkojen mieleen. Haluaisin niin kovasti ottaa selvää asioista joista Sormus on minulle öiseen aikaan puhunut. Mutta luultavasti kiero sormus yrittää ainoastaan johdattaa minut paikkoihin joissa saatan itseni vaaroihin ja joudun loppuelämäkseni Sauronin vangiksi. Siksi jokainen askel polkua eteenpäin voi olla ansa ja päätän aina välittömästi palata kaksi askelta taaksepäin.
Totuus on se että paikkani ei ole tässä ajassa senkään vertaa kuin Frodon oli omassaan. Hänen aikanaan ihmisillä oli yhteinen halu taistella Sauronia vastaan kun taas nyt Rautapihan kautta vyöryviä örkkejä tervehditään pelastajina. On aika vaikeaa aidosti uskoa muutokseen silloin kun oma helvetti olisi aika monen muun paratiisi. Ainahan tietysti asioilla on monia puolia ja on pakko myöntää että Mordorissa on talvisin huomattavasti lämpimämpää kuin meillä täällä ja saunakiviäkin varmaan löytyy ihan ilmaiseksi kohtalaisen helposti.
Olen jälleen kerran viime viikkoina surrut sitä etten elänyt aikana jolloin Sauronin valta ei ollut vielä niin suuri. Olisin voinut elää hetken täysipainoisemmin ja luultavasti kuolla nopeasti tuberkuloosiin. Nykyinen liekki on himmeä tuskin havaittava tuikahdus monitorin virransäästäjästä. Kun virta palautuu taas monitoriin niin ruudun täyttää kaunis HD-kuva jossa Sarumanin hypnotisoimat ihmiset tanssien ja laulaen ylistävät Mordorin ihanuutta.
Masa muistaa käyneensä Konnussa kauan sitten silloin kun se oli vielä vihreä elinvoimainen kylä. Sarumanin ison ja paksun sauvan voimalla nimi muutettiin Kontulaksi ja hobitit hävitettiin sukupuuttoon. Entisen kylän keskustan kohdalla palvotaan aamusta myöhään yöhön Sauronia kaatamalla Mordorin tulilientä kurkusta alas. Taikajuoman avulla voi kuulla Sauronin äänen ja tuntea olevansa osa tämän valtakuntaa. Ja valtakunta on oleva ja vallitseva. Kerran Mordorin tulilientä maistanut ei enää koskaan pääse eroon Sauronin vallasta.
Olen miettinyt millaista elämäni olisi ollut entisessä Konnussa. Siellä ainakaan minua ei olisi nähty samalla tavoin kaikkien yhteisenä vihollisena. Nykyaikamme yksi kaikkein leimaavimmista piirteistä on ihmisten jaottelu hyviin ja pahoihin, tuottaviin ja hyödyttömiin. Yksinkertaistettuna ennen uskalsimme vielä hengittää vapaasti joutumatta pelkäämään joka minuutti sitä mitä enemmistön keskenään päättämien koko ajan ankarammaksi muuttuvien sääntöjen unohtamisesta milloinkin seuraa.
Herään usein öisin sormuksen välittämiin uniin joissa vajoan syntiin, haureuteen ja kapinahenkeen. Silloin unessa taivaalle kohoavat Sauronin lähettäminä tuhoa kylvävät rautalinnut ja joudun piileskelemään Pohjolan Valkoisen Kaupungin raunioissa. Sormus saa minut kyseenalaistamaan asioita mutta sen tehtävä ei ole auttaa vaan johdattaa sen kantaja kohti Keskimaan Keskilänttä jotta Sauron pystyisi leikkaamaan sormen irti sormuksineen tehden näin varoittavan esimerkin kaikille niille jotka eivät suostu elämään elämäänsä globaalin sääntökirjan mukaan.
Viime yönä Sormus puhui Masalle Isännästä. Isäntä olisi kokoamassa joukkojaan ja pian niitä lähetettäisiin yhteisen lipun alla eri puolille maapalloa. Sauron on tällä hetkellä erityisen innostunut kasvattamaan laboratorioissa geneettisesti muunneltuja örkkejään ilman että kenenkään tarvitsisi enää ikinä nussia ketään. Sekin aika voitaisiin käyttää kovaan työntekoon, armeijoiden kokoamiseen ja uusien entistä ankarampien sääntöjen laatimiseen. Tottelemattomat nautinnonhaluiset lusmut palaisivat Mordorin tulessa kun tulisilmä kääntyisi lopulta katsomaan kohti tätä pohjasakkaa.
Tiedän myös että moni muukin kuolevainen olisi kiinnostunut Sormuksesta. Vaikka sen kantajan elämästä tulee helposti vainoharhainen niin kuitenkin Sormuksen avulla näkee asioita joista moni ei uskalla Sauronin pelossaan edes kuiskailla. Onneksi Masa hobitin kokoisena pystyy livahtamaan mihin tahansa kivenkoloon kun tahmeat kädet yrittävät repiä itselleen aarrettani. They wants it. They fukkin' needs it. They must bring it back tu tö määster. Tälläkin hetkellä raollaan olevasta ikkunasta kuuluu outoa kopinaa. Toivon että ainoastaan harakka siellä kävelee katolla koska muussa tapauksessa Sauronin valmiusjoukot ovat jo lähestymässä...
Sanotaan että viha on yksi ihmisen perustunteista ja siksi hyvin luonnollinen. Silti aikamoinen osa vihasta näyttää jatkuvasti olevan kollektiivisessa muodossa eli ihmiset vihaavat asioiden ja tekojen sijaan ihmisryhmiä joiden he uskovat olevan vastuussa itseään ahdistavista asioista. Oma elämä voisi siis sujua hyvin jos vain me saataisiin tämä kaiken pilaava roskasakki X pois maisemista.
Väittäisin että kollektiivinen viha ei ole vähentynyt samaa vauhtia sivistystason ja elintason nousun kanssa. Meilläkin vihaan taipuvaiset käyttivät siekailematta hyväkseen sitä että lamasta syntyneen tyytymättömyyden varjolla voi heittäytyä marttyyriksi ja vaatia päitä vadille. Luulenkin että suomalaisten vihaliikkeiden johtajat odottivat kärsivällisesti vuosikaudet oikeaa hetkeä ja tekosyytä saada toimintansa vauhtiin. Heille lama tipahti syliin kuin taivaan lahjana.
Omasta mielestäni kaikkein pelottavinta on se ettei osa ihmisistä tunnu ihan oikeasti käsittävän mitä tarkoittaa että jokaisella on ihmisarvo ja oikeus olla olemassa vaan että tuo arvo ikäänkuin pitäisi ansaita elämällä oikeaoppisten haluamalla tavalla. Vasta silloin voi joskus edes tavoitella mahdollisuutta nousta jonain kaukaisena päivänä samalle tasolle tarkkaan valitun pääjoukon kanssa. Sillä muistammehan kaikki että jopa Mestari varhaisissa kirjoituksissaan kertoi halveksivansa ihmisarvoa, tuota suvaitsevaikkojen katalaa salajuonta.
Ryhmäviha elää paksusti koska jopa näennäisesti maltillisesta enemmistöstä löytyy paljon niitä jotka siitä välillisesti hyötyvät. Voi aivan hyvin kysyä miksi ympäri Eurooppaa äärioikeiston vihapuheille ollaan annettu näkyvyyttä noinkin paljon. Osaselitys löytyy katselemalla koko maanosan poliittista karttaa. Tällä vuosituhannella ollaan nähty ympäri Eurooppaa maltillisen oikeiston vyöry. Lähes jokainen eurooppalainen maa on ainakin tällä hetkellä oikeistovetoinen ja aika usein asioista päätettäessä ja luottamuksista äänestettäessä maltillinen oikeisto on ottanut tukea oikeistopopulisteista. Se ei tarkoita että populistien ideologioita olisi hyväksytty vaan sitä että näistä on ollut poliittista hyötyä.
Hyvä esimerkki löytyy Ranskasta. Sarkozyn hallinto on suorastaan flirttaillut äärioikeistolaisen FN:n kanssa ja monet ranskalaiset ovatkin mieltäneet puolueen keulakuvan Marine Le Penin sopivaksi ehdokkaaksi seuraaviin presidentinvaaleihin. Niinpä loppukeväällä Le Pen olikin jo gallupien kärjessä. Italiassa Berlusconin puolue on ollut läheinen liittolainen avoimesti rasistisen Lega Nordin kanssa. Suomessakin itse Mestari olisi hyvin kelvannut ministeriksi asti aika monille puolueille.
Olisi kuitenkin liiallista yksinkertaistamista laittaa kaikki ryhmävihaaminen yhdenlaisten yhdestä suunnasta tulevien ihmisten piikkiin. Koko ajatus siitä että yleisen hyvän eteen täytyy aina uhrata viattomia tuntuu elävän vuosisadasta toiseen. Tältä pohjalta ollaan sodittu ja tapettu koko ihmiskunnan historian ajan ja epäilemättä niin tullaan tekemään sen loppuhetkiin asti. Läntinen sotilasliittokin meidän omine liittolaisineen hyväksyy nyökytellen väistämättömät siviiliuhrit operaatioissaan. Terroristien kyliä pommitetaan maan tasalle eikä kukaan hirveästi harmittele sitä että joukossa menee myös lapsia ja vanhuksia.
Joku Hesarin kolumnisteista kirjoitti muutama vuosi sitten mieleeni jääneen jutun siitä kuinka hänen tuntemansa Amnestyn feissari haluaisi ihmisoikeudet kaikille lukuunottamatta pedofiilejä jotka kyseinen ihminen olisi valmis tappamaan. On helppo huomata että melkoinen osa ihan tasapainoisen oloisista tavallisista ihmisistä ajattelee samalla tavoin. Tässäkin tapauksessa siis ajatus siitä että saadaan muutama tuleva Jammu-setä hyvissä ajoin pois päiviltä voisi perustella kokonaisen sekalaisen ihmisjoukon tuhoamisen sen suurempia kyselemättä.
Omasta ja monien muidenkin mielestä Suomessa annetaan koko ajan siististi muotoilluille vihapuheille kohtuuttomasti mediatilaa ilmeisesti toivoen että viha laimenee kun sen kantaja saa asian karjuttua ääneen. Lopulta vihateksteistä tulee yhtä tavallinen ja arkipäiväinen asia kuin sääennusteesta eikä moni enää osaa mieltää että kysymys on ja tulee aina olemaan vihaamisesta. Se että näistä tuotoksista on Mestarin kokemuksista viisastuneina opittu siivoamaan liian makaaberit yksityiskohdat ei muuta itse asiaa yhtään mihinkään suuntaan. Kyse on silti täysin samasta sonnasta sanaleikeistä huolimatta.
Suomalaisissa vihateksteissä erityisen silmiinpistävää on se että lähes jokainen argumentti on kopioitu sellaisenaan Mestarin tai jonkun toisen gurun kirjoituksista. Mitään lähdekritiikkiä ei tietenkään koskaan tarvita koska mokuttajien salaliitto on kuitenkin väärentänyt kaikki faktat. Ulospäin näyttää siltä että kaikkein aktiivisin vihajoukko toimii eräänlaisen armeijan tavoin. Jokaisella on sama hassu koodikielensä mokuttajineen, ituhippeineen ja hyysäreineen. On kuin kyse olisi jonkinlaisesta uudesta uskonnollisesta herätysliikkeestä.
Olen myös joutunut itse miettimään pitäisikö minun vihata ihmisiä jotka laittavat kaiken aikansa ja energiansa vihaamiseen. Se olisi todella helppoa ja täytyy myöntää myös houkuttelevaa. Viha kun aina ja ikuisesti synnyttää vastapainoksi uutta vihaa. Uskon kuitenkin että osa "ihmiskriitikoista" kuten he varmaan itseään haluaisivat kutsuttavan tulee vielä joskus heräämään ja avaamaan silmänsä. Tämän säälittävän porukan vihaamisen sijaan otan oikeudekseni tuntea vihaa heidän johtajiaan kohtaan.
Mitäpä pitäisi siis ajatella ihmisistä jotka ovat käyttäneet vihan lietsontaa oman uraputkensa rakentamiseen? On pelottavaa ajatella että nykyisessä eduskunnassa on aika monta kansanedustajaa joiden ainoa osaaminen liittyy vihapuheiden levittämiseen. Heillä ei käytännössä ole mitään resursseja hoitaa heitä äänestäiden ihmisten asioita vaikka kuinka haluaisivat. Tuon joukon yläpuolella hymistelevät tyytyväisenä Mestari ja hänen opetuslapsensa.
Eräs väittelykaverini halusi jokin aika sitten rauhoittaa mieltäni kun esitin omia arvelujani joidenkin tähän porukkaan kuuluvien henkisestä tasapainosta. Minun oli kuulemma turha kantaa huolta ainakaan Mestarin puolesta koska puhuja oli seurannut Suurta Johtajaa ilmeisen läheltä ja sanoi tämän rakentavan vain ja ainoastaan omaa uraansa. Ideologiat ja kaikki muu ylimääräinen olivat väitteen mukaan tälle sankarille sivuseikkoja. Kun vaalit olisivat ohi niin koko tilanne rauhoittuisi kun Mestari ei joka hetki pomppisi kertomaan uusista enneunistaan.
Jostain syystä mieleni ei tullut kovinkaan paljon kevyemmäksi. Vihan käyttäminen oman uran rakentamiseen olisi touhua joka menisi aika lähelle sosiopaatin määritelmää. Se että olisi nupistaan sekaisin olisi jo vähän enemmän lieventävä asianhaara. Vaikka kuinka pitäisi ymmärtää tyhmimmän ja asenteellisimman väestönosan muka niin kovaa elämää niin multa ainakaan ei irtoa yhtään lämmintä ja hyvää ajatusta niitä kohtaan jotka koko touhua pyörittävät. He kun ovat kaikesta päätellen täysin tietoisia siitä mitä ovat tekemässä ja millaiset seuraukset heidän toiminnallaan on muille ihmisille.
Muutaman tunnin kuluttua Norjan tapahtumista nettikeskustelut täyttyvät uudelleen. Verityöt olivatkin oikeastaan pahojen mokuttajien syytä. He kun ovat saaneet maailman sellaiseen pisteeseen että herkemmät menevät sekaisin. Perään vielä muutama rivi Muhammedin lapsivaimoista ja kristillisen moraalin ylivertaisuudesta. Armeija on muutamassa hetkessä onnistunut taas kokoamaan rivinsä ja valmiina uuteen taisteluun.
Valtavia uusia voimavaroja Kirjoitettu: 17.07.2011, 10:50:43 (Muokattu: 17.07.2011, 11:57:52)
Näin heinäkuussa monet arvostetut terapeutit ovat ansaitulla kesälomallaan. Pehmeät nahkatuolit, tuoksukynttilät, rentoutuskasetit ja amerikkalaisten opiaattiriippuvaisten gurujen kirjoittamat alan merkkiteokset ovat keräämässä pölyä suljettujen ovien takana. Ihmisten ongelmat eivät kuitenkaan pidä kesälomaa joten on aika kutsua Masa apuun kesälomasijaiseksi.
Pyörähdän ympäri pehmeän hillityllä tummanruskealla nahkatuolillani, laitan kasvoilleni mustat esasaarismaiset lasit ja otan mukavan asennon. En unohda kuulakärkikynää, lehtiötä enkä puiselle pöydälle laittamaani pakettia paperinenäliinoja hoidon aiheuttaman tunneryöpyn hillitsemiseksi. Lasken sälekaihtimia hieman ettei kesäinen aurinko saa ajatuksia ulkoilun puolelle. Mitä jos nyt katsottaisiin miten me tänään voidaan?
Parantumisprosessissa ensiarvoisen tärkeää on pitää kiinni psykiatrian keskeisimmästä teesistä eli siitä että lähes jokainen ongelma on seurausta varhaisista seksuaalisista traumoista. Ei ole koskaan liian myöhäistä hankkia hyvä lapsuus eikä ole edes liian myöhäistä pyytää satoja euroja muutaman kymmenen minuutin keskusteluhetkestä. Laadusta kun ei kukaan koskaan maksa liikaa.
Koska köyhillä ongelmaisilla ei olisi kuitenkaan varaa tasokkaisiin palveluihini niin päätän keskittyä antamaan etähoitoon kannustavia ilmaisia neuvoja itseään yhteiskunnan tukipylväinä pitäville rikkaille moniongelmaisille. Erityisen huolestunut olen ollut tällä viikolla Kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvasen ja koko valtakunnan työteliäimmän maskotin Jari Sarasvuon jaksamisesta. Heillä on ilmiselvästi painolastinaan enemmänkin käsittelemättömiä asioita joita olisi ihan hyvä käydä läpi jotta oman arkisen jaksamisen kanssa ei jatkossa tulisi yhtä suuria ongelmia.
On aikamoisen upeeta ja ihan hienoa että meissä on erilaisia sisäisiä voimavaroja. Jarikin on varmaan käynyt läpi melkoisen prosessin omassa mielessään ja siltä pohjalta löytänyt turvallisia asioita jotka tuo omaan ehkä vaikealtakin tuntuvaan elämään lohtua ja turvaa. Mä sanoisin ammattilaisena että sitä prosessia kannattaa jatkaa ja pikku hiljaa ehkä monenkin vuoden kuluttua löytää sieltä semmoisia asioita joista voi sitten joskus myöhemmin kasata niitä oman elämän tukipilareita jotta elämä vois sitten joskus myöhemmin olla helpompaa kuin mitä se on nyt. Varmaan silloin Jarikin huomaa ettei ajatukset parilla eurolla töitä paiskivista lapsista oo ihan realistisia ja terveitä vaan noi jutut selvästikin kumpuaa jostain paljon syvemmältä eli asioista joita hän ei oo vielä käsitellyt. Moni meistä on voinut lapsena tuntea että vanhempien rakkaus olis ollu jotenkin ehdollistettua tai siihen olis liittyny raha ja työnteko jollain tasolla mitä me ei oltais vielä ihan ymmärretty.
Kari taas on varmaan entisenä poliisina nähny erilaisia ahdistaviltakin tuntuvia asioita. Mut mä ajattelisin ammattilaisena niin että pahuutta ei vois poliisikaan laittaa kiertämään. Jos kuka tahansa meistä näkee maassa makaavaa potkittavan niin meidän täytyy mennä apuun eikä jäädä miettimään voitaisko me jotenkin päästä mukaan tappeluun. On aikamoisen upeeta tunnistaa itsessään myös koston ja vihan tunteita mut oikeassa elämässä edes Kari ei oikein voi kuitenkaan olla Chuck Norris vaikka kuinka haluaisi. On ihan ookoo että meillä kaikilla on mitä erilaisempia fantasioita ja ne voi joskus olla väkivaltaisiakin. Mut siitä huolimatta vaatimukset pakollisista kastraatioista kertoo kyllä siitä että me ei olla vielä opittu olemaan ihan sinut meidän omien vihantunteiden kanssa. Mut näitä asioitahan me voidaan kaikki harjoitella ja sieltä löytyy niitä upeita voimavaroja arkeen. Mä voin laittaa tulemaan hänelle vihkosen jossa me käsittellään just näitä samoja vihan hallintaan liittyviä asioita. Sitä lukiessa hän voi hyvinkin yllättyä ja löytää itsestään tasapainoisen aikuisen ihmisen puolia jotka tähän mennessä on vielä ollu semmosella orastavalla nupulla. Se mitä meille kaikille ehkä olis tapahtunut lapsuudessa ei korjaudu sillä että me aiheutetaan uutta kärsimystä niille jotka on meidän omasta näkökulmasta sen ansainneet.
On kans ihan hienoa joskus tunnustaa että se nykyinen elämä ei hirveän hyvään ja kestävään suuntaan oo menossa. Hakkaraisen Teuvokin on varmaan näitä asioita miettiny ja huomannu ettei se oma polku aina vie sinne minne sen itse toivois vievän. Silloin olis aikamoisen hyvä paikka itsetutkiskeluun ja terveellisen elämän aakkosten opetteluun. Joskus se voi ihan kummuta semmosista tuntemuksista ettei olis itse ihan yhtä hyvä kuin muut tai toiset ei hyväksyis sitä mitä on. Joskus ne tuntemukset voi olla ihan aiheellisiakin ja sekin on yhtä upeeta. Siitä huolimatta me voitais kaikki opetella näkemään itsemme ihan omine hyvine puolineen ja vikoineen ettei meidän tarttis koko ajan niinsanotusti projisoida omia puutteita ja vikoja toisiin. Jos meitä itseämme vaikka harmittais ettei me ihan pärjättäis tässä maailmassa niin aika kurjaa olis jos me se epävarmuus laitettais muiden meille ihan vieraiden ihmisten syyks ja viaks.
Meitä ammattilaisia usein mietityttää et aika monella toipilaalla on ihan semmoset perustunteet jotenkin täysin kadoksissa. Et oltais oikeesti iloisia ja oikeesti surullisia. Mä en näkis hirveen mielekkäänä sitä että me ollaan koko ajan sen oloisina kuin meillä ei olis oikeita tunteita tai edes ilmeitä ollenkaan. Ettei me oltais vaan siihen omaan yhden asian juttuun kiinni jääneitä koneita joilla olis vaan yks ainoa suunta mennä eteenpäin hinnalla millä hyvänsä. Mä näkisin niin hirveen mielelläni vaikka Halla-ahon Jussin tai Tolvasen Karin kokeilevan ihan sitä että katsottais niitä omia negatiivisia tuntemuksia silmästä silmään ja annettais sen sisältä kumpuavan vihan pursuta ulos ilman että se jotenkin tuntuis hävettävältä tai nololta. Silloin me voitais alkaa edes vähän hahmottamaan keitä me oikeasti ollaan ettei tarttis pitää yllä jotain kuorta joka estää kohtaamiset ihminen ihmisenä. Tietysti sekin voi olla upee kokemus jos sen kuoren alta löytyiskin paljon semmosia puolia joita muut ei kuitenkaan olis valmiita hyväksymään vaan ne nähtäis jotenkin täysin vääristyneinä ja jopa sairaalloisina.
Musta olis valtavan hienoa saada kutsua nää kaikki mainitut vaikeista lähtökohdista huolimatta ihan mahtavasti pärjäilleet ihmiset yhteiseen istuntoon miettimään miten semmonen ihan valtava ankaruus ja yksipuolisuus saatais valjastettua niitten omaa mieltä askarruttavien pelkojen vähentämiseks. Me voitais kaikki myöntää että meissä on itsessämme aikamoisen heikkoja puolia ja vikojakin. Se että meidän ei joka päivä tarttis laittaa omia epäonnistumisen tuntemuksiamme meistä itsestämme erityisen pelottavilta tuntuvien ihmisryhmien viaks vois olla aikamoinenkin helpotus siinä oman elämän jaksamisessa. Mä luulisin että silloin meidän omaisetkin vois paremmin kun ne ei joutuis aina miettimään mistä meidän katkeruus ja ehdottomuus oikein kumpuaa vaan me voitais jokainen hyödyntää niitä ihan huikeita juttuja joita meidän kaikkien sisällä on. Se olis jotenkin niin valtava uus voimavara.
La vida tombola Kirjoitettu: 04.07.2011, 20:41:53 (Muokattu: 04.07.2011, 23:28:01)
Tänäkin vuonna jouduin miettimään aikaisemmilta vuosilta tuttua probleemaa eli osallistuako Pride-kulkueeseen vai ei. Menemällä mukaan olisin ollut mukana edistämässä tasa-arvoa siltä osin kuin se mukana olevien keskuudessa tasa-arvoksi mielletään. Jäädessäni pois tunsin huonoa omatuntoa koska kaikesta huolimatta halusin olla mukana tukemassa kulkueeseen osallistuneita ihmisiä yksilöinä ilman joukkoliikkeen kahleita.
Vaikka Pride-tapahtumiin voi ja ehkä pitäisikin heittäytyä mukaan iloisin mielin ilman sen sisällön liiallista analysointia niin siitä huolimatta osallistuminen marssiin on myös eräänlainen poliittinen kannanotto ja mukana oleminen merkitsee tuen antamista kyseisen tapahtuman järjestäjälle eli tässä tapauksessa Setalle.
Harkitsin tietenkin vaihtoehtoa jossa olisin osallistunut marssiin sen järjestäjästä huolimatta mutta se olisi tuntunut vähintäänkin kummalliselta. Ehkäpä jonain päivänä Helsingin kaupunki voisi olla mukana järjestelyissä tai jopa kokonaan vastata niistä jolloin koko viikko voisi saada vielä kansanjuhlamaisemman ilmeen.
Halusin kuitenkin jollain lailla osallistua ylpeilyihin joten ehkäpä muutaman juoman ostaminen homoklubeissa on omalta puoleltani jonkinlainen käden- tai jopa munanojennus ihmisille joita vastaan minulla ei tietenkään ole yhtään mitään. Kävin lopulta lempihipsterini kanssa pitkällisen väännön menisimmekö katsomaan hänen minimalistista luuppaavaa lesboansa Nollaan vai löytyisikö jostain minulle jotain tarpeeksi camppia. T kyllästyi kommentteihini netistä bongaamieni staralesbon miksausten yksitoikkoisuudesta ja huokaisi luovuttaneena: "Mennään vaan sitten niihin vitun Euroviisuihin." Siirryimme Feenixin kautta lopulta Herkkuun.
Jotkut ovat kyselleet minulta miten niin monella homolla on niin samanlainen musiikkimaku. Ei voi olla kyse pelkästään siitä että kollektiivisesti koetaan joku juttu kuten vaikkapa juuri Euroviisut oman porukan jutuksi ja sitten aletaan joko tietoisesti tai tiedostamatta tykkäämään siitä musiikista. Toisaalta seuraamalla nuoria huomaa että lähiöjengeissä jokaisen on tällä hetkellä vähän pakko tykätä suomiräpistä ja oikeasta hiphopista. Katsomalla kuitenkin aivan fiiliksissään olevia homoja tanssimassa ja laulamassa monien aika tuntemattomienkin viisubiisien sanoja ei oikein voi epäillä innostuksen aitoutta.
Spanskideejiin laittaessa soimaan Unkarin viimeimmän viisun "What about my dreams" porukka kävi jo aika villinä ulvoen biisin sanoja. Ainoastaan pientä unkariksi laulettua pätkää harva osasi ulkoa. Hipsterini katsoi epäuskoisena spektaakkelia ja ilmeistä päätellen toivoi tuntien kuluvan vähän nopeammin. Lupaan jo valmiiksi vastapalveluksena tulevani mukaan kuuntelemaan seuraavaa yhtä pätkää koko illan luuppaavaa minimalistia kun semmoinen taas tulee kaupunkiin.
Jossain vaiheessa iltaa toinen yksi minuakin vielä homomman näköinen ihan oikea homo pusertuu ihmistungoksessa ohitseni jolloin hänen vehkeensä hankaavat vahingossa tai tarkoituksella polveeni. Hymyilen moniselitteisesti. "Mä tulin nyt aika lähelle" sanoo neitihomo ja hymyilee takaisin. Vähän myöhemmin ohi kulkee lihaksikas mies nahkaremmeissään. Siidereissäni hihkaisen kaverilleni: "Onkohan toi ehkä maailman homoin homo" johon T kuittaa väsähtäneenä: "Eiku se on vaan kokeilunhaluinen hetero". Ilta loppuu ja seuraavana päivänä teinityttö kulkee ohitseni rannalla kommentoiden kaverilleen näkemäänsä: "Ei hitsi miten ihmeen homo toi oikein on" johon toinen tyttö vastaa "Joo mut se on jo vanha". Jostain kumman syystä jäin taas ilman pillua. Olen nyt varmasti taas entistäkin katkerampi. Huomaat kuinka olemme jälleen päässeet älyllisen keskustelun huipulle.
Jälkeenpäin harmittelen etten valistanut tyttöjä siitä että kutsumalla minua homoksi loukataan verisesti sitä kymmenkirjaimista nimihirviötä joka luultavasti saa ensi vuonna yhden K-kirjaimen lisää Ylen pääuutislähetyksessä kainalokarvojaan esitelleiden naisten kunniaksi. Itseäni kuitenkaan ei haittaa yhtään se että ihmiset automaattisesti olettavat minun olevan homo tai toisinaan myös lesbo. Se on turvallinen satama jossa on hyvä olla. Silloin ei tarvitse pelätä kokevansa väkivaltaa tai syrjintää koska homoille ei onneksi saa tehdä mitään pahaa. Ja jos joku tulisikin aukomaan päätään tai heiluttamaan nyrkkejä voin hyvin vedota rasismiin tai fasismiin. Ehkä sittenkin on hyvä juttu että kaikki todella luulevat minun osaavan tehdä ruokaa ja sisustaa. Sisustaminen on aika hemmetin paljon helpompaa kun jokainen sormista on vielä tallella.
Olen kuunnellut vuosien varrella erilaisten vanhojen miesten kertomuksia siitä millaista elämä oli joskus ennen. Varmasti silloin tapahtui ikäviä ja pahoja asioita ja elämä oli myös vaikeaa. Voi olla että osalla heistä on myös tarve nostalgisoida ja romantisoida menneitä. Siitä huolimatta ottaisin niiden aikojen arvot koska tahansa helpommin vastaan kuin nykyisen suvaitsevaisuuden ajan mustavalkoisen vastakkainasettelun. Toki tässä välissä on tapahtunut hyviäkin asioita ja myönteistä kehitystä jota ei voi sivuuttaa. Lopputulos on kuitenkin kuin ruletti. Jotain tulee ja jotain menee. Tekisi mieleni väittää että ahdasmielisyyden ja avarakatseisuuden summa on ajasta toiseen lähes vakio. Muutoksista hyötyvien ja niistä kärsivien asema vaihtelee kun ruletin pyörä pyörii.
Helsinki Pride ohjelmanmuutoksia pe 1.7 Kirjoitettu: 29.06.2011, 20:53:40 (Muokattu: 29.06.2011, 21:03:41)
Juuri saamani tiedon mukaan loppuviikon Pride-ohjelmaan olisi tehty perjantain kohdalle viime hetken muutoksia.
Monet aiemmin suunnitellut tapahtumat olisivat korvautuneet kokonaan toisilla. Suositeltavaa on kuitenkin tarkistaa aikataulumuutokset muutamaa tuntia ennen tapahtumien alkua. Päivitetty lista näyttäisi nyt seuraavalta:
Perjantai 1.7
Homotaidetta Sanomatalossa
Sateenkaarihenkinen katsaus moderniin suomalaiseen homokuvataiteeseen. Teosten aihepiiri on vaihteleva ja vapaa. Myös amatöörit ovat päässeet mukaan. Ainoa vaatimus on se että taiteilija on homo. Tervetuloa!
Tilaisuus päästä ikävistä karvoistasi eroon yhteisen pikkupurtavan ja suuhunpantavan merkeissä. Tapaamiseen tervetulleita ovat kaikki wannabe ex-karvaturrit ja syystä tai toisesta karvattomat katselijat jotka haluavat nauttia luonnon antimista.
Mäntymäki, kello 23-02
Villapatsaan paljastaminen
Sateenkaarimummut Ry:n pitkäaikainen isoäiti Irma Väätäinen on kutonut viisimetrisen ihmisten väliselle solidaarisuudelle omistetun villapatsaan nimeltään "Ystävyys 2011". Teos paljastetaan Länsisatamassa kello 15
Länsisatama, kello 15
Laktoosimiitti
Kokkaillaan yhdessä ruokaa maitovegepiknikillä. Mukaan mahtuu 15 ilmoittautunutta. Lähetä sähköpostia tapahtuman vetäjille ja perustele miksi juuri Sinun täytyisi olla mukana. Lähetä myös itsestäsi tuore valokuva.
n.19 => siirrymme Laakson puistoon piknikille nauttimaan hyvästä seurasta ja illan edetessä siirrymme sisätiloihin. Ilmottautumiset välittömästi Nicolle tai Mikkikselle (nicotaimikkis@google.com)
Askartelutyöpaja
Ilmapallotaiteilija Willy D. opettaa ohikulkijoita vääntelemään sateenkaaren värisistä ilmapalloista iloisia Pride-henkisiä kikkeleitä. Kaikkein parhaiten onnistuneet pääsevät myöhemmin kesällä taiteilijan omaan yksityiseen performanssiin.
Rautatientori, kello 09-22
Opintopiiri: LHBTIQWRC - Mitä kirjainten taakse kätkeytyy ja mitä sinne ei haluta kätkeytyvän? Opetamme osallistujia käyttämään virallisesti tunnustetuista ja hyväksytyistä suuntautumisista polittisesti korrekteja termejä ja muistamme olla mainitsematta niitä joita emme ajattele yhtä lämpimästi. Paikalla Setan neljännen toimikunnan kolmas varapuheenjohtaja Auli Rasikainen ja projektivastaava Gunnar Wisenius.
Kallion Kirjasto, kello 18-19
Gay Club Goes Eurovision
Euroviisuhenkinen spektaakkeli jossa kunniavieraina Hollannin television euroviisulähetystä vuonna 1976 selostanut Gert Nijsterols ja Norjan karsinnoissa vuonna 1988 neljänneksi sijoittunut duo The Larsens. Euroviisukokoelmia soittimeen työntelee DJ Ekku ja viisutoiveita otetaan vastaan (jos ne löytyy kokoelmilta)!
Kaikki Helsingin gay-klubit torstaisin ja perjantaisin ympäri vuoden, kello 22-04, narikka 5€
Gay Club Goes Drag
Draghenkinen spektaakkeli jossa kunniavieraina uhkea etelänmatkoilta tuttu Carmela ja Miss Drag Macedonia 2008 kilpailun voittanut Ivana. Lavashowta tähdittää tänäkin vuonna kaikkien suursuosikki hassunhauska viiksekäs Pirkko-täti. Luvassa useita tunteja kestävä sketsiputki kuukautiskivuista ja terveyssiteistä.
Kaikki Helsingin gay-klubit joka toinen viikonloppu ympäri vuoden, kello 22-04, narikka 5€
Miss DVD Kirjoitettu: 15.06.2011, 12:30:10 (Muokattu: 15.06.2011, 13:24:36)
Olipa kerran Masa joka yritti päästä yleiseen vessaan. Lähtiessäni kohti portaita eteeni pomppasi vanha mies joka nosti sormensa osoittamaan vieressä olevaa merkkiä jonka kuvassa sätki kaksilahkeinen hahmo. Levittelin käsiäni iloisesti ja ajattelin että kiva kuva joo. Mies sanoi jotain mitä en ymmärtänyt ja osoitti uudestaan merkkiä. Pienet herneen kokoiset aivoni tekivät kovasti työtä. Jotain oli ilmiselvästi vialla. Mietin halusiko hän minut maalaamaan ja suunnittelemaan merkin uudestaan psykedeelisemmäksi vai mistä oli kyse. Lopulta kokeilin erästä vaihtoehtoa. Sanoin miehelle "Ai äm män" tarkoituksellisen huonolla "evvk puhua valloittajien kieliä" aksentillani ja lopulta tyyppi meni aivan hämilleen. Mies viittoili että menepäs nyt sekasikiö sitten sisään.
Olen aika lailla siinä tilanteessa että vaatetusta ja värejä vaihtelemalla voin myös vaihtaa sukupuolta. Kyseisen eteläisen vessavahdin reaktion laukaisi äitini minulle jostain alennusmyynnistä ostama marjapuuron ja oranssin värinen Marimekon t-paita. Eihän mies tuollaista voi pitää, eihän? Voi tietysti olla että Tom of Finland olisi näyttänyt samassa paidassa ainoastaan homolta mutta Masasta tulee se yllään hetkessä Miss Dvd. Tai ihan tavallinen poikamainen lesbo kuten eräs teinari selitti tyttöystävälleen kaikkitietävänä.
Miss Dvd? Miss Films? Ai dount tink ai miss eni ov tous. Paitani raidat olivat vaihtuneet vihreä-valkoiseen mutta jostain kaukaa pakoon tulleiden kaupustelijoiden luottamus miesten haluun käyttää Marimekon tuotteita ei ole kovin korkea. Heti kohta perään lähelle juoksee pieni romaanityttö myymään ruusua. Mutta miksi ihmeessä Miss Dvd haluaisi vielä tässä vaiheessa iltaa ostaa itselleen ruusun? Korkeintaan vasta silloin kun hän kuukautiskivuissaan marssii takaisin kämpilleen katsomaan hindiksi tekstitettyä Titanicin kopiota.
Tekemäni epävirallisen tutkimuksen mukaan sukupuoleltaan epämääräinen olento tulkitaan sitä useammin naiseksi mitä helpommin kyseisessä maassa keskivertomiehen selkäkarvoista voidaan kutoa paimentolaismatto. Eräskään poika ei suostunut antamaan periksi. Selvitettyäni sukupuoleni hän katsoi minua epäluuloisesti ja sanoi: "I think you girl". Mitäpä siihen sitten enää kovin paljon lisäämään kuin sen että tarvittaessa pystyn kyllä ottamaan minkä roolin tahansa. Koko elämä on ainoastaan neuvottelukysymys.
Jotenkin hämmentävimmältä tuntuu ajatella että karvaisimmassa ja machoimmassa osassa Eurooppaa kukaan ei olisi ikinä nähnyt laihoja pienikokoisia homon näköisiä miehiä. Tuolloin siis jokainen luonnostaan masamaiseen olemukseen syntynyt olisi nähnyt suunnattomasti vaivaa muuttuakseen joksikin toiseksi. Kaverini totesi että jos minua oma ulkoinen habitukseni häiritsisi niin olisin jo vuosikausia käyttänyt nahkatakkia ja kasvattanut viiksiä. Lopulta saisin vähän ennen kuolemaani lähikuvan naamastani Mannstreetin seinälle ja nykyinen täysin käsittämätön dementoituneen Kenny Rogers-kloonin turpakuva vietäisiin kirpputorille.
Luultavasti vuosien vieriminen on tehnyt minusta entistäkin naisellisemman. Aiemmin olin selkeästi poika mutta lihaksiston väsähtäessä ja kasvojen juonteiden tultua selkeämmin esille yleisilme muuttui tätimäisempään suuntaan. Setä en siis voi olla koska sedällä on yleensä enemmän kuin yksi innokas lihas. Aika harva setä edes raiskaisi kultapossuaan vuosien ajan jotta saisi sähköshokein poistettua naamakarvojaan. Olen aina vihannut mustaa karvaa joten ehkä jo sillä olen oman ruusuni ansainnut.
Sukupuoleltaan määrittelemättömän ihmisen kuitenkin täytyy koko ajan olla tarkkana saadessaan huomionosoituksia. Ehkäpä Kelalta tai Setalta tai jostain voisi tilata kaikille isoille kielille käännetyn lomakkeen jonka voi tarvittaessa antaa tutustumistilanteessa toiselle. Se voisi mennä vaikka näin:
Hei!
Kiitos siitä että olet osoittanut minua kohtaan kiinnostusta. Ennenkuin jatkamme tutustumista pyydän sinua rengastamaan lomakkeelta kolme sinua eniten kiinnostavaa vaihtoehtoa ja mahdollisesti antamaan eri vaihtoehdoille arviosi asteikolla 1-5 (Ei koskaan, joskus, aika usein, aina, toisinaan, melkein koko ajan)
1) Olen mies ja kiinnostunut sinusta naisena (hetero)
2) Olen mies ja kiinnostunut sinusta lesbonaisena (fetissit rulettaa)
3) Olen mies ja kiinnostunut sinusta miehenä (homoilua)
4) Olen mies ja kiinnostunut sinusta miehenä (heterokaveruus)
5) Olen mies ja kiinnostunus sinusta homomiehenä (olen hetero ja homoa kaveriksi)
4) Olen nainen ja kiinnostunut sinusta miehenä (perus heterosuhde)
3) Olen nainen ja kiinnostunut sinusta miehenä (haluan ihqun homokaverin)
6) Olen nainen ja kiinnostunut sinusta miehenä (kaveruus heteromiehen kanssa)
7) Olen nainen ja kiinnostunut sinusta naisena (heterokaveruus)
5) Olen nainen ja kiinnostunut sinusta naisena (heteron ja lesbon kaveruus)
9) Olen nainen ja kiinnostunut sinusta naisena (lesbo/bi suhde)
10) Olen mies ja kiinnostunut sinusta tyttönä jolla ei ole vielä rintoja
9) Olen mies ja kiinnostunut sinusta poikana joka näyttää naiselta
11) Olen mies ja kiinnostunut sinusta naisena joka onkin poika
10) Olen mies ja minua kiinnostaa kaikki pervo
12) Olen nainen jota kiinnostaisi tissittömät tytöt
13) Olen nainen ja kiinnostunut sinusta poikana joka onkin nainen
13) Olen nainen mutta en uskalla kiinnostua mistään koska se on miehistä seksismiä
14) Olen transihminen, tyttö, poika tai eläin ja siirryn suoraan seuraavan sivun kohtiin 15-99
Kaikki ne painaa tohon suuntaan Kirjoitettu: 28.04.2011, 13:08:14 (Muokattu: 28.04.2011, 13:40:21)
Pääsiäisenä Masaa tuli kadulla vastaan erittäin huonotuulisen näköinen mummo. Pystyin aistimaan mummelin mielipahan jo usean kymmenen metrin päähän. Tullessani hänen kohdalleen katua pitkin tämä kääntyi kohti Masaa ja sanoi harmistuneena: "Kaikki ne painaa tohon suuntaan" ja näytti kädellään muutamaa ihmistä jotka kulkivat eteenpäin kääntyen nurkan taakse. Sillä hetkellä tunsin mummon tavoin jääneeni jostain isosta ja tärkeästä asiasta paitsi. Kysyin uteliaana: "Ai minne?" Vastaantulija näytti kädellään suunnan minne kaikki ihmiset olivat matkalla ilman että olisivat pyytäneet meitä kahta mukaan. En voinut olla uteliaisuuttani kysymättä "Mitä siel sit on?" johon mummo jo lähes suuttuneena tyhmistä kysymyksistäni tiuskaisi "En mä vaan tiiä!". Päätin jatkaa matkaa.
Muutaman minuutin kuluttua istuudun nuokahtaneen ostarin viereiselle aidalle syömään keksejä ja nauttimaan lämpimästi paistavasta auringosta. Jostain paikalle ilmestyy nuori poikkeuksellisen kaunis teinityttö. Tämä istahtaa viereeni aivan kiinni ja moikkaa. Haistettuani viinan hajun hänen hengityksessään alan jo laskemaan mielessäni todennäköisyyksiä sille yrittääkö tyttö saada minut ostamaan tupakkaa vai kaljaa. Suureksi yllätyksekseni tyttö kaivaa taskustaan krusifiksin joka on lähtenyt irti ketjustaan. Hän puhuu tärkeästä päivästä ja kysyy uskonko Jeesukseen. Tunnen itseni hieman vaivaantuneeksi. Keskustelun jatkuessa selitän hänelle että kuulun kirkkoon enkä edes pidä Jumalan olemassaoloa ollenkaan mahdottomana. Haluaisin ainoastaan reilun kaupan version Jumalasta eli sellaisen joka ei tuhoa sattumanvaraisesti kyliä ja kaupunkeja jos on sattunut nousemaan ylös väärällä jalalla. Siinä vaiheessa tyttö alkaa puhumaan maailmanlopusta ja vuodesta 2012 jolloin ihmiskunnan syntien takia kaikki tuhoutuu. Huomautan väsyneesti että kauanpa sitä onkin jo harjoiteltu. Muistaakseni katastrofeja ja kulkutauteja on ollut kierroksessa ja muutamia tuhansia vuosia. Hän itsekin on päässyt synnistä ja huumeista eroon uskon avulla. Katsoin alistuneena kuihtuneita tikkumaisia käsiäni ja mietin oliko tyttö valinnut minut käännytettäväksi niiden takia. Joko menet kuntosaliin ja laitat itsesi normimittoihin tai jäät syömään keksejä ostarin aidalle jolloin Esa tulee kauppaamaan subutexia. Tyttö halasi Masaa ja tiemme erosivat.
Sekä mummo että tyttö tuntuvat etsivän muiden hyväksyntää mitä eivät vielä ole löytäneet. Mummo luultavasti toivoisi pääsevänsä siihen kyläseuran järjestämään pääsiäisjuhlaan jonne jokaiselle muulle on pudotettu postiluukusta kutsu. Ainoastaan hän ei vielä ole tarpeeksi arvostettu sen saadakseen vaikka naapurin labradorikin on kutsuttu mukaan. Tyttö taas haluaisi tuntea ihan yksin pelastaneensa toisen ihmisen sielun ja siitä syystä hän voisi ehkä tuntea itsensä taas arvokkaaksi. Jokin aika sitten viidennes suomalaisista sai kaipaamansa Jytkyn ja samalla hyväksynnän omille ajatuksilleen. He eivät enää ole yksinäisiä ennakkoluuloissaan vaan arvokkaita ja arvostettuja jos ei nyt kaikkien muiden silmissä niin vähintään omassa porukassaan.
En missään nimessä halua asettua joukkohyväksyntää etsivien ihmisten yläpuolelle. Jokaisella kun on omat tarpeensa eikä niihin hirveästi voi järkeilyllä vaikuttaa. Ehkä sekin ettei välitä paskaakaan enemmistön mielipiteistä on ihan samanlainen tarve joka vaatii toteuttamistaan. Tarve tulla hyväksytyksi on myös monelle jopa hyödyllinen. Jotkut saavat tukea elämäänsä siitä että yrittävät epätoivoisesti elää juuri sillä tavalla kuin useimmat muut.
Ulkopuolisuudessa on se jännä juttu että silloinkin usein huomaamattaan tulee ympäröineeksi itsensä muilla ulkopuolisilla ihmisillä. Jolloin se ettei tunne mitään tarvetta samaistua muihin johtaa siihen että läheisimmiksi kavereiksi muodostuvat ne jotka tuntevat samoin. Silloin koko elämä on yksi hemmetin pitkä kollektiivinen tupakkatauko jonka aikana katsotaan epäuskoisena ohikulkevia ihmisiä. Olen itse kyllä huomannut sen etten oikeastaan edes tunne kovin hyvin tavallisia suomalaisia. Lähimmäksi heitä pääsen silittelemällä ihmisten koiria kun nämä niitä ulkoiluttavat ja vaihtaessani muutaman sanan uimahallin saunassa löylyä pakonomaisesti heittävän äijänkörilään kanssa.
Ja vaikka tuntisinkin tavallisia ihmisiä niin ne olisivat lähinnä espoolaisia. Koska jotenkin arvelisin että osa täkäläisistä miettii yhtä lailla sitä että onko suomalainen todellisuus jotain aivan muuta kuin se mihin he ovat pikkuporvarillisessa idylissään tottuneet. Katkeruus, huuteleminen tai mikään muukaan erityinen vastakkainasettelu ei näy espoolaisessa arkipäivässä juuri mitenkään. Tai sitten jossain maan alla väestönsuojassa on koko Suomen isoin salainen karaokebaari josta saa kaupungin sponsorirahoilla ympäri vuorokauden eurolla kaljaa jotta hirveimmät juntit eivät pilaisi Espoon keskiluokkaista katukuvaa.
Niin monien suomalaisten tylyt mielipiteet tuntuvat siksi näillä nurkin aika yllättäviltä. Jossain muualla ei edes niin kaukana on varmaankin aivan toisenlainen todellisuus joka jää täkäläisille ihmisille aika vieraaksi. Siellä jossain on todella tärkeää olla ihan samanlainen kuin ne kaikki muut. Vaikka olen kautta vuosien hymyillyt espoolaiselle värittömälle keskiluokkaisuudelle niin kiitän onneani etten ole joutunut asumaan syrjäseutujen pikkukylissä. Masasta kun ei oikein mitenkään saisi lupsakkaa maastopukuista emäntää hirvijahtiin ja syyskylvöön.
Muistelen silti hyvällä eräällä etelänmatkalla tapaamaani nuorta maaseudulta kotoisin ollutta amispoikaa joka valkoviinipullo takataskussa (oikeasti, ei ole kielikuva) kertoili viritettävistä autoista, ryyppäämisestä ja pillurallista. Päädyimme siihen että heillä Pohjanmaalla ihmisillä täytyy olla erilaiset geenit koska edes hänellä kahden täysinäisen viinipullon kumoaminen suht nopeassa tahdissa ei nostattanut edes erityistä hiprakkaa vaan poika kiroili sitä ettei mikään määrä alkoholia nouse hattuun. Hänen kaverinsa oli kuulemma todistetusti juonut kymmeniä olutpulloja juurikaan humaltumatta.
Joten ehkä se kuitenkin on niin että myös minä haen tuttua ja turvallista mutta ainoastaan eri tavalla kuin muut. Itselleni se tuttu ja turvallinen on kodikasta sekopäisyyttä ja friikkiyttä. Luultavasti minunkin pitäisi yrittää olla monipuolisempi ja oikeasti yrittää tutustua valtaväestöön. Se kuitenkin vaatisi sen että toinen osapuoli ei esittäisi kohtuuttomia toivomuksia tai suoranaisia vaatimuksia. Läheiset ihmiseni ovat yrittäneet vuosien varrella saada Masaa hyväksymään edes pientä osaa normaalin elämän realiteeteista mutta aika heikoin tuloksin. Joten joku lähes tuntematon puolituttu siinä tuskin onnistuu yhtään sen paremmin.
Masalla ei ole kuitenkaan erityistä tarvetta tutustua ihmisiin jotka eivät kykene empaattisuuteen ja jotka ovat korostetun työ- ja rahaorientoituneita. En pysty hyväksymään ystävikseni ihmisiä jotka eivät ole suvaitsevasia erilaisuutta kohtaan. Henkisesti liian varhain aikuistuneet ja urautuneet tyypit eivät myöskään herätä minussa mitään lämpimiä fiiliksiä. En pysty tarjoamaan mitään ihmiselle jonka koko elämä pyörii työn, auton, rivitalon ja shoppailun ympärillä. "Kaikki ne painaa tohon suuntaan" niinkuin mummo sanoi.
Barbapapa ja ajan henki Kirjoitettu: 11.04.2011, 17:24:35 (Muokattu: 11.04.2011, 18:01:25)
Tuttujeni varoituksista huolimatta päätin katsoa paljon keskustelua herättäneen suomalaisen Zeitgeist-elokuvan Ajan Henki. Varsinkaan Masan kaltaisten ihmisten ei kuulemma kannattaisi yhtään vilkuillakaan sen elokuvan suuntaan koska hauras paranoidiksikin kehuttu mieleni ei kuulemma kestäisi lisätietoa uusista kapitalistien salaliitoista.
Jokainen jonka kanssa keskustelin leimasi leffan täydelliseksi roskaksi vielä näkemättä siitä pätkääkään. Masa kuitenkin lähtee ajatuksesta että mitä tahansa dokumenttia tai provosoivaa hömppää voi katsella avoimin mielin. Jopa Obaman, Stubbin tai helluntailaisten julistusta voi tutkia ja myöntää että joissakin asioissa hekin osuvat oikeaan. Vaikka sitten ihan vahingossa. Zeitgeistia kiihkeästi vihaavat ihmiset vaikuttavat vakaassa uskossaan vähintään yhtä hihhuleilta kuin sitä kannattavat. Vastustajat ovat usein niitä jotka miettivät omaa uskottavuuttaan muiden silmissä. Masalla ei ole sitä onneksi koskaan ollut eikä toivottavasti tule ikinä olemaankaan.
Katsottuani Ajan Hengen läpi en oikein vieläkään ymmärrä mistä moinen kohu on saanut alkunsa. Ihmisten reaktioiden perusteella olin valmistautunut jonkinlaiseen X-Files vainoiluun missä uskonnolliset symbolit, rituaalimurhat, ufo-abduktiot ja illuminatimaiset salaliitot hallitsevat maapalloa. Pitäisikö minun sanoa olevani jopa hieman pettynyt kun Antti Heikkilä ja Eero Paloheimo puhuivat tuntikausia ekologiasta ja kestävästä kehityksestä. Yhtä ainoaa Sikarimiestä tai CIA:n helikopteria ei nähdä koko dokumentin aikana. Onko Masaa nyt hieman huijattu?
En silti voi parhaalla tahdollakaan sanoa löytäneeni leffasta mitään erityisen mullistavaa. Zeitgeist-ihmiset keskittyvät kovin paljon siihen miten rahaa luodaan tyhjästä ja miten koko markkinatalous on yksi olemattomalle perustalle rakennettu kupla. Siitä päästään pankkien valtaan ja ihmisten orjuuttamiseen. Ei siis kuulosta ihan hirveän paljon uudemmalta ja modernimmalta ajattelulta kuin se mitä vasemmisto on jo yli sata vuotta saarnannut. Vastaavasti zeitgeistlaisten vihreät teemat eivät eroa juuri mitenkään suomalaisten Vihreiden julistuksista.
Lähinnä mieleen tulee se että Zeitgeist yrittää ovelasti hyödyntää perinteisen vasemmiston heikkoa tilaa. Kuten olemme saaneet ikävästi kokea niin yhden ideologian ylivalta ei koskaan johda mihinkään hyvään. Toimiakseen edes jotenkin kapitalismi tarvitsee rinnalleen vihaisen ja vahvan vastavoiman. Pöhköimmänkään äärioikeistolaisen etuihin ei kuulu se että julkista rahaa joudutaan käyttämään entistä enemmän köyhyyden ja syrjäytymisen aiheuttamiin ongelmiin. Se kun ei hemmetti soikoon tule kovin halvaksi vaikka itse ihmisiä ei ajateltaisikaan.
Yksi salaliittoteoria olisikin se että koko Zeitgeist on CIA:n synkkä kehitelmä globaalin vihervasemmiston nujertamiseksi. Puetaan vanhat teesit uuteen pakettiin ja irrotetaan kokonaisuus puoluepolitiikasta. Silloin zeitgeistlaiset jäisivät omiin yhteisöihinsä puuhastelemaan utopioittensa kanssa sanoutuen irti perinteisen vasemmiston/vihreiden toiminnasta. Liikkeen suosion kasvaessa tuollainen kehitys olisi aika lailla viimeinen kuolinisku jo muutenkin köysissä olevalle vaihtoehtopolitikoinnille.
Vaaleihin on enää muutamia päiviä ja voisi kai sanoa hyvä niin. En usko olevani ainoa joka on täysin kyllästynyt Jyrkiin, Juttaan, Timoon ja muihin "ystäviimme". Jos blogillani on oikeistolaisesti ajattelevia lukijoita niin myös he varmaan ilahtuvat kuullessaan että Masakin aikoo pitää pientä taukoa politikoinnissaan ja keskittyä vaihteeksi toisiin asioihin. Uskokaa tai älkää niin en ole koskaan edes ollut erityisen kiinnostunut politiikasta. Aika ja ajan henki ainoastaan ovat saaneet nuo ominaisuudet hetkeksi esille.
Olen itse käynyt jo äänestämässä, toivottavasti sinäkin olet menossa. Ehdokkaiden tyhjistä puheista ja tasapuolisen turhasta lässytyksestä huolimatta jokainen voi tehdä huonoja ja vielä huonompia valintoja. Useimmat blogini lukijat ovat ranneliikkeen ihmisiä ja teille ihan ymmärrettävästikin tärkeää on teidän omien oikeuksienne puolustaminen. Sen sijaan omat toiveeni ja tarpeeni ovat kuitenkin niin kaukana nykysuomalaisten arvoista etten voi toivoa että edes se kaikkein suvaitsevaisin ehdokas voisi osoittaa minkäänlaista sympatiaa minulle tärkeitä asioita kohtaan tekemättä poliittista itsemurhaa.
Jouduin siis äänestämään ehdokasta joka todennäköisesti tulee muiden mukana kalastelemaan irtopisteitä minun ja muiden kaltaisteni kustannuksella. Ne jotka eivät pysty puolustamaan oikeuksiaan tai edes julkisesti puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä ovat kaikkein helpointa pikaruokaa epäsuosituille puolueille jotka heittelevät taas pian yhteisesti paheksuttuja lihakimpaleita hiljentääkseen populistilaumaa. Luultavasti silloin on loputkin rahat pumpattu saksalaisille pankeille ja vihainen kansa haluaa moraalia rappeuttavan Barbapapan mestattavaksi Barabbaan tilalle. Olen luultavasti hieman laihemmassa kunnossa kuin Barbapapa mutta epäilemättä palan kokkona aivan yhtä iloisesti.
Tämä pallomme olisi aivan toisennäköinen paikka jos ihmiset saisivat vapaasti rakentaa oman maailmankuvansa ilman ulkopuolista manipulointia. Näennäisestä avoimuudestaan huolimatta länsimainen maailma perustuu ankaraan ryhmäkuriin. Pelisäännöt ja yhteisön arvot on jo määritelty etukäteen eikä niitä voi enää jälkikäteen kyseenalaistaa synnyttämättä romahdukseen johtavaa dominoefektiä. Jatkuva taloudellinen kasvu on mahdollinen ainoastaan jos ennestään vuotavaa venettä ei ryhdytä keikuttamaan. Ihmisen vapaa mieli on yhä tänäkin päivänä kehittyneenä pidetyssä maailmassa yllättävän vaarallinen ase.
Varmuuden vuoksi
