• Juksteri

Ei savua ilman koppeja

Kävin viikonloppuna Herculeksessa. Uusi savuton ja kopiton Herkku oli, niin no, kuten ennenkin. Tupa oli täynnä. Ei ainakaan pitäisi kenellekään tulla the only gay in the village -fiiliksiä.

Sikäli ilta oli poikkeuksellinen, että paikalla oli läsnäolollaan sulostuttamassa Mega-Paula. Luulin, että Mega-Paula vetää vain Paulaa, mutta rooleja näyttäisikin olevan useita. Herculeksen improvisoitu lava ei varsinaisesti kunnioita esiintyjää. Intiimisti aivan yleisön sylissä pitää ohjelma vetää läpi varoen, etteivät yleisön kaljat lennä mekolle.

Ihan kiva, että on välillä ohjelmaa. Vaikka epäilyttää, ettei näitä järjestetä muusta syystä kuin että saadaan edes jotain perustetta jatkoaikaluvalle. Mutta ei se panostus ohjelmaan ehkä sen kummoisempaa ole heteroidenkaan yökerhoissa.

Vähän kyllä jää kaipaamaan ulkomaiden pianobaareja, joissa lauletaan oikeasti ja hyvin ja esityskin on hauska. Ennen viimeistä kappaletta kannattaa tosin lähteä. Siinä vaiheessa yleensä kiertää kolehti.