ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Blogit: Päiväkirja minusta.

Sivu 1 / 1 Blogia pitää Joanna

pettymys
Kirjoitettu: 22.02.2010, 06:30:21
Olenko pettynyt itseeni, omiin tunteisiini ja haluihini. Olenko hämmentynyt vedosta jota yhtäkkiä tunnen, vaikken haluaisi.

Herrasmies. Todellinen herrasmies, mutta se jokin. Ja nyt sen puuttuminen häiritsee, en vain voi elää ilman sitä. Se jokin on herkkyys. Pieni ripaus dramatiikan tajua, niitä pieniä hetkiä elämässä, kun tuntuu että tässä se on, tässä on kaikki. Ei ole muuta.

Ehkä kaipaan vain toista taiteilijasielua. Jokin pieni palanen tästä puuttuu. Ja nyt huomaan, en voi silti elää ilman. Pimeä puoleni yrittäisi niin kovasti parantua, ja nyt olen antanut kaikkeni.


Kuinka tästä voi jatkaa?


Jos jatkan, petyn, uudestaan ja uudestaan. Avaan itseni, olen auki, haavoittuvimmillani. Ja saan vastaani kiven, hengittämättömän, kylmän, kovan. Uudestaan, uudestaan. Saan kaiken ja enemmänkin, paitsi sen mitä tarvitsen. Kaipaako sitä aina jotain puuttuvaa palaa, oli se mikä tahansa ja kasvaako siitä palasta aina suuri ja painava?

Olen auki. Sattuu olla auki. Sattuu vielä enemmän sanoa se, selittää se, yrittää saada toinen ymmärtämään. Varsinkin kun samaistuminen ei onnistu. Sanat loppuvat, löytyy vain tyhjä kuilu joka erottaa. Ja se repeää suuremmaksi ja suuremmaksi.
Kommentit (0)

Taiteilua
Kirjoitettu: 13.01.2010, 14:47:20
Olen tässä pari päivää vääntänyt suht' pornahtavaa kuvamateriaalia koulussa, onpa hauskaa.. ^^ ohhoh... Naisen vartalo on niin kaunis, siitä voisi ammentaa inspiraatiota loputtomiin.

Semmonen kiva tyttö nyt mun elämäni polulle heti! En jaksa odottaa....
Kommentit (0)

rauhallisempaa, ehkä hetken..
Kirjoitettu: 11.01.2010, 14:26:39
Vähän on sisin rauhoittunut kuohumasta. Saa nähdä, liekö tyyntä myrskyn edellä. Nyt taidetta tekemään.
Kommentit (0)

menneisyyttä tonkimassa.
Kirjoitettu: 04.01.2010, 01:38:45
Revitään auki kaikki arvet tuoreet kuin vanhat kaikki auki silmien eteen katsotaan likaista menneisyyttä silmästä silmään kunnes se ei kuvota ei tunnu syyllisyys ei rauhaa tarjoa ei nyt ei koskaan


"arvet yksin täytyy kantaa
liinoihin kääriä, parantaa"

stella-korkokengät


Huh. En koskaan kuvitellut tekeväni tätä, kertovani näitä tunteita niiden aiheuttajalle. Ja tuntevani niitä uudestaan, osaavani nyt selittää. Nyt vasta tiedän sanat. Olen niitä sanonut niin monta kertaa että pahin terä on kulunut. Nyt vasta ne sanat ovat niin tuttuja että ne voi sanoa. Onneksi olen saanut niitä sanoa ihmisille jotka ovat jaksaneet kuunnella ja pystyneet ottamaan vastaan. Huh.

Pitäisköhän ottaa yhteys kaikkiin ihmisiin jotka on mulle jotain paskaa (tällä saralla) joskus saaneet aikaan, ja vaan kertoa mitä sillon ei jostain syystä voinut sanoa... Olisiko keveämpi olo, korvaisko se mitään, yhtään mitään? Voiko kukaan näistä ihmisistä koskaan ymmärtää, ja sitä kautta oikeasti katua tekojaan?


ja loppujen lopuksi, ketä se hyödyttäisi.
Kommentit (2)

huh..
Kirjoitettu: 03.01.2010, 13:50:16
3n tunnin yöunien jälkeen tarvitsee ilmeisesti pari tuntia heräämiseen. Ehkä viiden tunnin unet olisi fiksumpi vaihtoehto.


Vieläkin valvon. Valvon ja odotan.

Parin kuukauden aikana olen antanut uuden mahdollisuuden ihmiselle kaukaa menneisyydestäni osoittaa olevansa kypsempi. Jostain syystä nyt eron jälkeen menneisyyteni on tullut kummallisella tavalla eteeni. Kuitenkin, tämä miespuolinen ihminen teki minusta tällaisen. Hän vahvisti tapojani toimia itseäni vastaan. Kesti vuosi parantua. Ja silti vanhoja ajatusmalleja ei pääse eroon. Siitä en syytä häntä, se on vain hänen aikaansaannoksiaan, työnsä jälki.

Tunteita meillä ei ole toisiamme kohtaan, ei muuta kuin kasvavaa lämmintä ystävyyttä. Aloin jo uskoa ja luottaa, turvautua ja avautua. Puhuin jopa menneisyydestämme, kerroin todella mitä hän sai aikaan. Terapeuttini kysyi, aikoisinko kertoa menneisyyden vaikutuksesta. Silloin ajattelin että se olisi liian kipeää, että olisi liian suuri riski sanoa, jos tulee loukatuksi. no, ei ollut.

Mutta ei hän tarpeeksi ole muuttunut. Olen menetetty tapaus, miestä en koskaan voi rakastaa niinkuin joskus pystyin, luottaakaan tuskin. Kaikesta kiittäkäämme heitä jotka tielleni osuivat liian varhain, tajuamatta tekojensa vaikutuksia.
Tässä nyt olen, elävänä, hengittävänä todisteena, joka osaa itse sanoa miltä tuntuu.
Kommentit (2)

wanna have MY place
Kirjoitettu: 26.12.2009, 06:44:51
Blogia pukkaa.


Tuli vohdoin se kauan etsitty olo että haluan oman kämpän, itsenäistyä ja elää köyhää elämää. tässä pari vuotta vierähtänyt ihan tyytyväisenä kotona.

Kunhan nyt ton koulun saisin suoritettua. Pitäisi valmistua tässä keväällä, varmaan jää parista historian kurssista kiinni, kiitos tylsän opettajan, ei kiinnostanut käydä.

Sitten kun koulu olis ohi, sais tarpeeks tukia. Voisin pitää välivuoden ja tehdä töitä ja opetella elämään itsekseni. Mahdollinen viikonloppu-yötyöpaikka aukenee tässä, jos niikseen tulee, voisi olla mulle sopiva homma. 8)

Ainoa mutta on auto-hevonen yhdistelmä. Ilman autoa ei tallilla käynti onnistu, ilman hevosta en tarttis autoa. Hmph. Ehkä isi ostais? :) Hevostestanihan en luovu, sen verran tarpeellista terapiaa. Ja ne ihanat ihmiset jotka mua luotsaa tallilla ja muutenkin, oih, olen kuin vanhanajan kisälli, opettelen elämääkin siinä sivussa.
Talliyhteisö onkin ainut jolle en suuntautumistani ole ns. heti kättelyssä myöntänyt. Tämäkin ovi raottunee pian, yhdelle heistä jo kerroin erostani, kun kyseli exäni perään. Eipä asia vaivaa, ilmapiiri on sen tyylinen että kukin kertokoon asioita sen verran kuin haluaa. Ei kukaan pahemmin kysele, ainakaan liikaa.

Painoa on pudonnut 8 kiloa tässä parin kuukauden aikana, jotka tässä nyt on sekavasti mennyt. ja nyt on hormoonitkin sekaisin, maalari tuli taloon (kaverinin keksimä ihanan kuvaava kiertoilmaus) kymmenen päivää etuajassa... eikä ole mikään kiireinen, kestää jo toista viikkoa.... ja tämänkin bloggauksen kellonajasta voi varmasti päätellä unirytmistäni paljon. Olen tämän tytön takia valvonut öitä, mutta nyt kyllä ihan ilman "syytäkin" tulee öitä valvottua.



Chisu- Sama nainen<3<3<3

God is an astronaut - Coda
Kommentit (0)

Turhia toiveita
Kirjoitettu: 25.12.2009, 22:35:04
Viikko on yhtäkkiä kuin ilmaa. Mitään ei jäänyt jälkeen. Vain ajatuksia, jotka ärsyttävät kun niitä tajuaa pyörittelevänsä. Olisin onnellisempi, jos tämä olisi jäänyt tapahtumatta. en siksi että katuisin, vaan tämän hetken tunteiden takia. En halua itkeä perään enkä uhrata ajatuksia. Tuntuu että vaikka kuinka yritän ohittaa tämänkin ihmisen, se ei onnistu. Minuun jää jälkiä liian helposti.
Hänen herkkä tapansa koskettaa läpäisi välittömästi vähäisetkin suojamuurini.
Miksi, miksi aina uskon, luotan ja toivon niin paljon. Miksi ihastun niin helposti, miksi en ihastu kun kaikki olisi kohdallaan. Miksi tunnen väärän ihmisen kohdalla oloni niin hyväksi ja tunteeni niin oikeiksi ja ehdottomiksi.

En osaa olla yksin. Lause on soinut päässäni Hänen lähtönsä jälkeen. En osaa olla ajattelematta ketään. En osaa olla vain minä, yksin, sydän tyhjänä.

Tahtoisin lääkityksen tällaisia hetkiä varten. Varalle. Arki sujuu, juuri ja juuri, mutta ahdistus ei hellitä, yöt pelottavat ja päivisin ajatukset enteilevät illan unettomia tunteja.

Ajatukseni ja sydämeni ovat täynnä potentiaalia, jos nyt jostain elämääni ilmestyisi söpö tyttö, olisin myyty. Toisaalta on olo ettei sekään olisi oikein, etten ansaitsisi ketään. Miten voisin tukea toista jos pysyn itsekin pystyssä juuri ja juuri? Toisaalta tiedän saavani voimaa toisesta, siitä että elän jotain varten. Toisaalta tiedän toisen aina joutuvan kärsimään teoistani ja olotilastani. Jos en voi hyvin, ihan itsestäni johtuen, se valuu tahtomattakin ulos toisen aistittavaksi.

Enkä voi kuin odottaa, parantakoon aika haavat, kullatkoon muistot ja tuokoon eteeni ihmisen joka uskaltaa ottaa vastaan kaiken jonka voin antaa.
Kommentit (0)

Piina jatkuu...
Kirjoitettu: 22.12.2009, 18:21:31
Kysyin niin suoraan tunteista, ja saan vastaukseksi järjellä ajateltuna viisaimman vaihtoehdon, en minä sitä halua kuulla! Argh. Pääteltävissä kuitenkin pientä torjuntaa.

Tuntuu niin typerältä. Milloin sinisilmäisyys kuluu pois? Kyynistyykö ihminen koskaan? Osaisinpa rakentaa kovan kuoren, siinä vaiheessa jäänmurtajia varmaan tunkisi ovista ja ikkunoista.

Voisiko joku valita mulle liudan kivoja tyttöjä ja sit mut eristettäis niiden kanssa autiolle saarelle ja sit voisin vapaasti ihastua kehen tahansa ja kaikki olis hyvin ja sit me tykättäis toisistamme kauheesti.


"ainoa, jolle tunnustan

en osaa olla yksin."



Kun vihdoin nyt kaiken sekavan tunteilun ja ajatusten jälkeen tunnen jotain oikeasti ja selvästi, se on turhaa eikä johda muuhun kuin ahdistukseen. Kun on vihdoin varma jostain. Nyt tekis pitkäaikainen maisemanvaihdos hyvää, kellään tarjolla?

Oma kämppä on kyllä pikkuhiljaa ajankohtainen. Nyt vasta oikeasti alkaa tuntua siltä että se olisi myös realistinen, jahka keväällä valmistun ja pääsen johonkin töihin. Sitten olen autonominen, vihdoin. Tunnen olevani enemmän kotona jollain ystävistäni tai vaikka tienpäällä, mutta en kotona.
Oh, nyt ulos.
Kommentit (0)

Käännekohta (?)
Kirjoitettu: 22.12.2009, 11:17:49
Tein sen, kysyin suoraan. Nyt odotan pelolla vastausta. oih.
Kommentit (1)

Pitkästä aikaa.
Kirjoitettu: 21.12.2009, 12:56:45
huh, onpa siitä aikaa.

Noh.

Suhde tyttöön katkesi vuosi takaperin, mutta kolmen kuukauden erossaolon jälkeen palasimme yhteen, kuin varkain. Kaikki kävi vahingossa, huomasimme pitävämme toisistamme liikaa ollaksemme ystäviä. Suhde parani todella paljon, ja olin vuoden onnellinen.

Nyt tyttöni lähti kuukaudeksi reissuun, aika yllättäen. Kaikki pienetkin säröt suhteessamme saivat valtavat mittasuhteeet kun ei voinut puhua mistään. Yksin pohdin kaikenlaista, ja tyhmänä menin sitten purkamaan näitä tuntoja netin välityksellä, ja erottiin sitten yhtäkkiä.
Kaduin pitkään, syyllisyys on kuvaavin tunne historialleni, tästä tuli yksi osa sitä.
Tapasin kiintoisan henkilön ja lohduttauduin, ehkä kostoksi, hänkin osa historiaani, tosin hyvin synkkä osa. Totesin kykeneväni heteroseksiin, mutten saavani emotionaalisesti mitään.

Sitten tapasin hänet.
Ja nyt olen pyörällä päästäni.

Erosta tyttöön on kuukausi, kauemmin?

Olen laihtunut kymmenen kiloa, valvonut öitä enemmän kuin nukkunut, syönyt lääkkeitä enemmän kuin ruokaa ja polttanut tupakkaa ja istunut auton kyydissä (vain huvin vuoksi) enemmän kuin koskaan. Olen elämäni kunnossa.

Sex-sex. Sukupuoli-seksuaalisuus. tällä hetkellä ei helppo asia ollenkaan. Juuri kun aloin pääsemään sinuiksi itseni kanssa, miltä näytän ja miltä haluan näyttää. Tsädäm, miehen kosketus tuntuukin hyvältä. Avarsi kyllä käsitystä itsestäni, ikävä kyllä toisen tunteiden kustannuksella.
Ja sitten hän. Olen itse tähän asti ajatellut pitäväni paljon enemmän naisellisista naisista, koska itse tunnen oloni hyväksi maskuliinisena. Salaa kotona on hauska tsippaloida HM:n tiukassa pyllyn yli ulottuvassa topissa, mutta en "julkisesti" käytä mitään vartalonmyötäistä. En koe peitteleväni esim. rintojani, korostan vain toisenlaisia piirteitä. Mutta hän.

Ensi-nais-ihastukseni neljän vuoden takaa. <3 voih. Silloiset tunteet jäivät lähinnä haaveilutasolle, hän oli kuin tavoittamaton salaisen ihailun kohde, en tuntenut häntä enkä tiennyt mitään hänen elämästään. Ja olisinko lopulta jopa saanut tietää että hän on jo varattu. Mutta. Ihastuin silloin unessa, ja miten vahvasti. Kun unien jälkeen näin hänet, olisin voinut valehtelematta pyörtyä. Hänen eleensä, silmänsä, ilmeensä, olin huumaantunut niistä kaikista. En tänä päivänäkään tiedä mikä kaikki hänessä oikein vetosi niin voimakkaasti että sama sukupuoli ei haitannut.
Vuosi sen jälkeen törmäsimme satunnaisesti kahviloissa, emme kuitenkaan koskaan niin että kumpikin olisi ollut ilman seuraa. Pidin häntä jollain tavalla hyvin vaarallisena, pelkäsin tunteitani, koska tiesin niiden heräävän kuin vahingossa pienestäkin virheliikkeestä. Joku hänessä kuitenkin edelleen kiehtoi. Usein hänen ystävänsä vihjailivat suoraankin halusta "tutustua" paremmin, mutta kieltäydyin aina seurusteluun vedoten.


Nyt sitten. Ilman mitään taka-ajatuksia, pelkoja, tai muistoja tapasimme, kahdestaan. Hieman yli viikko vierähti, aivan liian nopeasti, öitä odotellen. Kaksi ensimmäistä yötä muuttivat taas elämäni. Halu olla lähellä, pitää hyvänä, silittää ja pussailla muuttuivat tunteiksi, puhtaiksi ja selviksi. Ensimmäinen selvä tunne pariin kuukauteen tuntui niin viattomalta ja oikeutetulta.

Olemme puhuneet viikon kaikesta. Sain kuulla olevani toinen ihminen joka tietää näin paljon, mistä olin yllättynyt. Itse puhuin jos siltä tuntui. Olen jopa yllättynyt kuinka vähän oli tarvetta sanoa mitään, mutta ilmeisesti olen hyvä kuuntelemaan.
Ensimmäisen yön jälkeen tunsin vain suurta halua olla lähellä.
Hän suuteli toisena yönä, yllätyin siitäkin. Hän kertoi kuinka ihmiset usein säikähtävät hänen haluaan olla lähellä. Nauroin vain, itse olen mitä pahin läheisyysriippuvainen. Toisen yön jälkeen kysyin suoraan toisista ihmisistä, saavatko kaikki samanlaista läheisyyttä. Hän kertoi olevani erityinen.


Ja nyt. Kolmen aseman välimatka tuntuu järjettömältä. Öisin hän vahti untani, käski laittaa silmät kiinni ja nukkua. Viimeisenä yönä minä vahdin hänen untaan, pidin kiinni ja tuskin uskalsin hengittää. Painoin mieleeni ikkunasta kattoon heijastuvat kuviot, liian pienen peiton ja rauhallisen rauhattomuuden, vellovat ajatukset, sanomattomat sanat ja kysymättömät kysymykset, joita en saanut ulos edes aamulla. Kuinka hyvin sovin hänen ympärilleen, kuinka hyvin hän sopi viereeni. Pidin kiinni, eivätkä tunnit silti hidastaneet kulkuaan.



Ja vaikeinta on kysyä sitä tärkeintä, pidätkö minusta, sillä minä pidän sinusta liikaa.
Kommentit (1)

Ehkä elämä sittenkin jatkuu.
Kirjoitettu: 17.01.2008, 19:05:36
Oli pahin viikko pitkään aikaan. Terapian päättymisen sisäistäminen tuotti aika paljon tuskaa. Olin aika huonossa kunnossa koko viikon. Eilen sitten terapiassa käsittely vasta alkoi, ja helvetti että se tekee kipeää. On todella raskasta kokea menetyksiä toistensa perään. Se syö voimia paljon.

Onneksi sentään koulusta pääsin taas (ehkä) niskan päälle. Se helpottaa, kun on edes yksi stressinaihe vähemmän. Ja huomenna menen kahville kivan ihmisen kanssa! Toivon ainakin. Hän on todella kummallinen nuori nainen. En tiedä pidänkö häntä tyhmänä, ehkä vähäsen. Muuten oikein mukava. Puhuu ehkä välillä VÄHÄN liikaa, ja yleensä vain itsestään. Eikä osaa lopettaa. Katsotaan miten huomenna sujuu...


P.s. Tyttöystäväni on oikea unelma!

Aloitan ehkä jonkun nyrkkeilyntapaisen. Ehdotuksia otetaan avosylin vastaan, mikä laji olisi hyvä. Haluan kilpailla, vähän, ja käsilihakset. =) Kiitos! En sitten asu helsingissä, joten ei mitään "vain hesassa" juttuja.
Kommentit (5)

Ei päivä paremmaksi muuttua vois...
Kirjoitettu: 09.01.2008, 18:59:56
...ja kaiken kukkuraksi terapeuttini kertoi tänään, että hän jää eläkkeelle suhteellisen pian. Juuri kun tuntui että solmut sittenkin ovatkin avattavissa! Nyt ei ole hyvä olla.


Kuinka yksin voi ihminen olla?
Kommentit (0)

Surustani.
Kirjoitettu: 09.01.2008, 12:47:26
Koulussa olen. On hassu olo. En oikein tiedä kenen kanssa voisin jutella. On paljon asioita joista puhuisin mielelläni jollekin muullekin kuin terapeutille ja tyttöystävälleni.


On hassua, millaista suruprosessin läpikäyminen on. On vaikea puhua ja sanoa, että menettäminen sattuu, sillä kaikki ajattelisisvat, että onpa säälittävää, miten joku jaksaa aina vedota siihen jne. Tarkoitan, että aivan kuin jokaiselle surijalle olisi määritelty aika ja määrä, jonka saa käyttää suremiseen. Uskon että tömö vaatimus tulee niin sisältä kuin ulkoa, selviytyminen on ainoa oikea tie, ja paskat, jos heittäydyn sillalta, kierre jatkuu. En voi puhua kellekään muulle surustani, itkeä tietenkin voin, monellekin, mutta tuntuu, että samassa asemassa oleva puuttuu.
On kurja surra yksin.

En voi ilmaista suruani myöskään mitenkään julkisesti, tunnistettavasti esim. netissä, sillä sekin herättäisi ihmisissä tunnetta siitä, että yritän vain repiä kaiken irti ystäväni kuolemasta. Jos sanon häntä parhaaksi ystäväkseni, monet nauraisivat. Mutta minulle hä oli paras ystävä, ainoa jota kykenen ystäväksi nimittämään. Muiden silmissä se olisi säälipisteidn keräilyä, sillä en tuntimäärissä viettänyt aikaa ystäväni seurassa, toisin kuin monet vähemmän sydämeltään läheiset. Hän oli minulle läheinen ystävä, vaikka en hänelle olisikaan ollut niin tärkeä.

Nyt tarvitsisin juuri tätä ystävää, hänen kanssaan olisin jo puhunut kaiken läpi. Hänen kanssaan voisin puhua kaiken ja enemmän. Juuri häntä tarvitsisin, mitä tahansa tapahtuisikin.

Sinua muistaen,

Joanna.
Kommentit (6)

Ystävälleni.
Kirjoitettu: 25.12.2007, 13:29:22
Niin monta sanaa jäi sanomatta. Niin monta keskustelua käymättä. Enkä tiedä, onko sinulla yhtään parempi olla nyt, kuin elämäsi aikana. On monia tunteita ja ajatuksia, joita pyörittelen päässäni. On vaikeaa. On vieläkin vaikeaa.

Menetin ainutlaatuisen homo-ystäväni nopeasti ja kivuliaasti. Häntä jäivät monet kaipaamaan. Hän oli minulle ainut ystävä, jonka kanssa janksoin olla, jos olin kotikaupungissani. Ja muualla minulla ei oikein ole ystäviä. En tarkoita, että olisin yksinäinen, ei, onhan minulla rakkaani. Se on todella paljon. Mutta menetin hyvän ystävän, entisen luokkatoverini, ja vertaistukiryhmän. Keskustelimme ennen paljon mm. seksistä, todella avoimesti, ilman häpeää, mikä oli ihanaa. Tunsin, että minua arvostetaan sellaisena kuin olen. Häntä kiinnosti elämäni lepakkona, miten ympäristö on suhtautunut, monet asiat. Ehkä olin jollain tapaa esikuva, niin ylevältä se tuntui. Nyt, minulla on todellinen aukko sydämessäni, jonka hän on jättänyt.
On monia hetkiä, niin kuin nytkin, kun tekisi mieli soittaa ja pyytää:" Lähtisitkö tupakalle, on vähän tylsää?" Mutta niin ei voi enää tehdä. Niin ei voi enää koskaan tehdä.
Hänestä tuli tärkeämpi minulle näin myöhemmin. Kukaan entisestä kaupungista ei jaksanut muistaa ja soittaa, pyytää ulos tai jutella. Hän jaksoi, ja se tuntui hyvältä. Monia iltoja vietimme yhdessä, monia typeriä keskusteluja käävimme, monia hulluja hetkiä istuimme keinuissa ja poltimme tupakkaa ja joimme siideriä. Aina sitä mansikkaa.

Toivon, että jonkun tunnistaessa minut tämän kirjoituksen pohjalta, asiasta ei nouse meteliä. Eniten toivon kuitenkin kunnioitusta hänen muistolleen.
Kommentit (2)

Elämä jatkuu
Kirjoitettu: 16.09.2007, 12:27:51
On kulunut aikaa. Viisi kuukautta tyttöseni kanssa tuli täyteen. Olen ollut todella onnellinentässä jo muutaman viikon. Terapiassa tosin pinnan alla olevat asiat vyöryvät ja usein tehden loppupäivästä itkuista ja hankalaa, mutta seuraavana päivänä olo on taas loistava. Ihmettelen tyttöni sietökykyä, itken hänelle TODELLA paljon. Ja joskus itkuni alkaa jostain mitättömästä. Huah. Olen kai hieman säälittävä. Mutta parasta seurustelussa on juuri se. Uskallan ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni olla oikeasti jollekkin sellainen kuin olen. Puhun ja kerron ihan kaikesta, ei ole aihetta jota emme olisi jo kolunneet läpi, ja silti puhumista riittää aina. Olen onnellinen.
Kommentit (3)

Kaveruudesta ja kertomisesta.
Kirjoitettu: 12.07.2007, 18:01:51
Mietin naispuolisia ystäviäni ja kavereitani. Minulla ei oikeastaan ole sellaisia, joille voisin uskoutua vaikkapa niinkin tavallisessa asiassa kuin sydänsurut. Ehkä siksi olen alkanut pitää elämää virtuaalimaailmassa, mitä erilaisimmilla sivustoilla.

Mutta ystävänikin, joka ensimmäisenä tulee mieleen, on ollut suhteessa kanssani. Eli voisin sanoa, että aina naispuolisen henkilön ja minun välilläni on jonkinlainen jännite. Se vaikeuttaa ystävyyssuhdetta aina. Ja koska useimmat tämänikäiset mieshenkilöt olen todennut erittäin epäkypsiksi, mietin, onko minulla mitään teitä purkaa itseäni. Terapeuttini on kesälomalla, ja olen aivan solmussa. Elämä tuntuu juuri nyt aivan liian hankalalta minulle.

Mutta kuinka ihmeessä näinkin moni-suuntautunut henkilö voi yleensäkään luoda minkäänlaisia "seksuaalisjännitteettömiä" ystävyyssuhteita? En tarkoita että ajattelisin jokaista vastaantulijaa potentiaalisena sänkykumppanina, en todellakaan. Mutta jos on onnistunut harrastamaan jonkinnäköistä "enemmän_kuin_ystävyys-suhdetta" liian monien kavereiksi luokiteltavien kanssa, kuinka helvetissä voin keskustella rakkauselämästäni? On tietenkin ihmisiä, jotka auttavat tarvittaessa, mutta kaukana he ovat fyysisesti minusta. Asuntojen välimatka on monta monta pysäkkiä.

Nytkin olen taas lähtöpisteessä. Tyttöni ei ole valmis kertomaan äidilleen, vaikka oli äsken aivan varma uskalluksensa riittämisestä. Olen maalaillut kuvia verkkokalvoilleni onnellisesta suhteesta, jossa minun ei tarvitsisi hiippailla taloon aina kaikkien muiden nukkuessa, ja elää kuin varas. Tunne siitä että tyttöni uskaltaisi kertoa, oli enemmän kuin tärkeä osoitus minulle siitä, kuinka tosissaan hän on. Nyt kun tämä onki epävarmaa, huojuu myös varmuuteni tyttöni tunteista. Ajattelen hyvin naivisti, mutta tunteilleni en voi mitään.
Kertominen äidille olisi aviolupauksen veroinen, tietyssä mielessä. Sellaiselta se ainakin tuntuu. Olen kai toivoton tapaus. Elämääni helpottaisi paljon kertominen, mutta en voi muuttaa tyttöni suhdetta äitiinsä. En voi pakottaa, enkä helpottaa hänen epävarmuuttaan.

Olen umpikujassa. En jaksa aloittaa selittämistä uudestaan ja uudestaan. Jos tyttöni voisi hetken elää kengissäni, kokea tunteen likkua äitinsä silmien alla ja hänen epäilyksensä niskassa, silloin hän ehkä ymmärtäisi.

En halua, mutta haluan.

Elämä on niin vaikeaa.
Kommentit (2)

runotus.
Kirjoitettu: 28.06.2007, 21:05:21
sinä

olet avuton



v a l u n

sor mi esiv äl e istä



tahraten lavuaarin





ymmärtäkää tai kärsikää.
Kommentit (0)

Sekalaista
Kirjoitettu: 28.06.2007, 21:02:57
On ihan tyhmää. Mä olen taas kipeä. Prkl. Oon nyt ollu koko kesäloman sairaana jollain tapaa. Voisi jo loppua.

Ostin uudet housut! Ne on aika keit. Rakas sano kyl että miten voin olla lepakko joka näyttää homopojalta. Sanoin että helposti. :) Housut on aika kivoja.

Eilen oltiin asemalla ja siihen tuli humalainen mies, joka ei kuitenkaan vaatetukseltaan näyttänyt kovin pitkään alkoholismia sairastaneelta. Sit tyttöni lainasi sille puhelinta että se voisi soittaa itselleen yösijaa. Se soitti moneen numeroon jotka se muisti ulkoa. Sit vihdoin joku vastas.
siit tuli sit vaan hyvä mieli.

Olin yötä tytölläni. Oli hauskaa, paitsi aamulla kun hän lähti töihin. =/ on kurjaa herätä yksin toisen sängystä. Mutta illalla oli hauskaa. =) paitsi yksi juttu. Ja aina kun niin käy, tyttöni on ihan säikähtänyt. Mutta se on vaan niin vaikeaa.Mutta kohta saadaan helpotus siihenkin, onneksi.

Tyttöni kysyi olenko onnellinen. Olin vain hiljaa, koska en halunnut vastata totuutta. Hän on ainut kenen saurassa olen onnellinen. Noin yleensä, ei, en ole onnellinen. Vaikka kaikki on todella hyvin. Mikään ei tunnu enää miltään. Ainoastaan rakaani seura saa minut tuntemaan jotain. Toivon etten koskaan "puutuisi" siihen, en tiedä mitä tekisin.

Mutta silti, ihan kaikesta huolimatta. Rakastan häntä.
Kommentit (1)

-
Kirjoitettu: 26.06.2007, 23:55:29
On vaikeaa olla lepakko. Olisi helpompaa olla vain tylsä tavallinen kaduntallaaja, joka tykkäisi ihan tarpeeksi vastakkaisesta sukupuolesta. Mutta toisaalta olen onnellinen näinkin. On hienoa edustaa vähemmistöä, ja olla ylpeä siitä. En tiedä tulenko aina olemaan, jollain tavalla sukupuolisuuteni alkaa tuntumaan itsestäänselvyydeltä. En mahdu yleiseen naisihanteen muottiin, on vapauttavaa olla jotain muuta. Vähän päätöntä tekstiä.

Ymmärsin myös miten helppoa on olla fyysisesti sukupuolirooleista vapaassa suhteessa. Kumpi vain voi olla se "mies", jonka syliin pääsee lohdutettavaksi, tai se "nainen" ja heikko ja tunteellinen jne. Hyvin stereotypisesti ajateltuna. Yritimme tyttöni kanssa luokitella eri osa-alueittain toisiamme mieheksi tai naiseksi. Seksin kohdalla emme osanneet enää sanoa, kaikki muut menivät suht yksimielisesti ja helposti. Huvittavaa huomata. =)

huoh, voisin nukkua, huomenna rakkaalle yöksi <3
Kommentit (0)

pieni juttu
Kirjoitettu: 25.06.2007, 15:19:34
Turvaa vailla.




Ahneet silmät syövät nälkäänsä

sanojamme

kosketustamme.

Korvat kuulevat seinien läpi

kirjaimet kaikuvat pitkään.

Terävät kielet ehtivät askeleitten

edelle ja pysäyttävät.



Hengitys nopeana,

säikähtäen kaikkea

kuljen suojellen



sinua,

niiltä.




oma pieni typerä tekeleeni. En tiedä enää oikein sen paikkaansapitävyyttäkään. kärsikää, oi lukijat.
Kommentit (1)

Juhannus nöin jälkeenpäin.
Kirjoitettu: 25.06.2007, 14:17:55
Vietin juhannuksen pienessä sievässä, mutta asiallisesti. Oli hauskaa hyvien tuttujen ihmisten kanssa, ja oman tytön kanssa on aina paljon mukavampaa ja turvallisempaa. Uskallan silloin itse rentoutua. Mutta iltaa pilaamaan tuli eräs mieshenkilö. Lähes kutsumatta hän elvistellen otti ja leväytti kaikki tavaransa (jotka eivät ole niin laillisia ja joita käytetään pään sekoittamiseen) keskeelle pihaa, autotie vieressä. Häpesin jo silloin.
Vihaiseksi kuitenkin minut tekivät hänen juttunsa. Miten joku voi olla niin ku***ää? Naista, ketä tahansa kohtaan? Koko hänen tarinansa sai minut kananlihalle. Ja osasin niin liittää kaiken kerrotun itseeni, kuinka minä olin joskus tuollaisen ihmisen teoista kärsivä. Oli niin paha olla hänen seurassaan. Ja myöhemmin hänen lähdettyä kaikki puhuivat kuinka hän on niin hirveä naistaan kohtaan, ja kuinka kukaan ei pidä hänestä. Siinä vaiheessa muidenkin seuruelaisten pisteet putosivat. Äsken he vielä olivat olleet niin hyvää pataa, mutta heti kun "arvostettu ******" on poistunut, voidaankin jauhaa pas***.

Olen vieläkin niin vihainen. Koko ihmiselle ja hänen liian avoimelle tyylilleen olettaa, miten kaikkia kiinnostaa hänen juttunsa ja kuinka kaikki oletettavasti ovat samaa mieltä hänen kanssaan. AARGH!

Noniin. Asiasta kukkaruukkuun taas.
Meihin kahteen. No tuota. Olen onnellinen ja rakastan. Jotenkin on vain niin vaikeaa ...olla tällainen kuin olen. Minulla on liikaa asioita, joita en haluaisi näyttää rakastamalleni. Ne satuttavat. En halua näyttää niitä jälkiä jotka jäävät yön pimeimmistä hetkistä. Ne satuttavat häntä.
Toisaalta. "Rakas! olet niin pikkuvanha! Huolehdit asunnosta ja töistä ja koulusta, vaikka on kesäloma! Ei sinun kuluisi VIELÄ..." Hän sanoi taikasanat. Ja oivalsin. taas minulla on kiire. Mutta en minä huolehdi, se on ... Se on sairautta. Minun on selvittävä. Minun on hoidettava kaikki hyvin ja jaksettava kaikki. Minun on ehdittävä ja pystyttävä. Ja sitten kaikki painaakin jo liikaa.
Ei tähän auta järkipuhe. On vain tunne, joka painaa ja ahdistaa. Ja kukaan ei voi auttaa. Ja sitten tulee turhautuminen ja muut tunteet. minä piilottelen tekojani ja kaikki on sitten taas hyvin.


Nyt kyllä painaa liikaa. Kovin pala oli ollut kertomassani, että olen mennyt huonompaan koko kevään. Mutta se on totta. Olen ihan hukassa. Äitkin kysyi. Enkä mä voinut myöntää mitään. Mun pitää vaan yrittää jaksaa.
Kommentit (0)

Juhannus
Kirjoitettu: 22.06.2007, 12:39:47
Hyvää juhannusta kaikille!!!

On hieno fiilis, hetken, mutta nautitaan siitä sitäkin enemmän!
Kommentit (1)

Takapakkia.
Kirjoitettu: 20.06.2007, 23:50:52
On vähän vaikea olo. Suuri askel tytölleni, kertominen äidille, tuntuu tuottavan liikaa surua ja pelkoa. Yritän tukea ja auttaa, mutta mun keinot tuntuu loppvan kesken. On niin kamala tunne kun aiheutan hänelle näinkin suuren ongelman. En tiedä mitä tekisin.


Toinen ongelmani on minä itse. Kuinka voin taas kerran olla tässä tilanteessa, että menen sairauteni kanssa takapakkia. En mä halua. Kaikki tuntuu taas niin täydelliseltä, multa ei puutu mitään, mulla on kaikkea, eikä mitään pahaa ole tapahtunut. Silti mä en jaksa, masentaa vaan. Tuntuu että on kaikkea, mutta jotain silti puuttuu. Sisältä tyhjä. Kaikki alkaa taas menemään harmaaksi, eikä mikään erotu mistään. Ja tyttöäni mä haluaisin suojella vaan niin kovin. En mä omilla tekemisilläni halua vahingoitta kaikkein tärkeintä. Miten mä voisin peittää vain kaiken, jotta tyttöni ei tarvitsisi kärsiä ja turhautua. Tyttöäni sattuu, ja se on kaikkein vaikeinta.
Kommentit (0)

Kipeänä jälleen..
Kirjoitettu: 03.06.2007, 15:51:26
olin 10.5 kipeä, ja sairasvuoteessa jälleen.

Elämä olisi ihanaa jos olisin:
-terve
-saisin töitä
-saisin rahaa
-saisin sen asunnon

Ne on aika lailla järjestyksessä. Luulen vain että toiveet toteutuvat sen verran hitaasti, että ehdin turhautua useaan otteeseen. Elämä on joskus turhan hidasta.


Mutta rakkaus... Mä olen aivan pää pilvissä. Ymmärsin että mulla on käsissä jotain todella harvinaista. Tyttöni on saanut kuulla minusta kaiken, hän jaksaa kuunnella. Olen saanut kerrottua hänelle paremmin kuin terapeutilleni, mikä on oman pienen elämäni ketjureaktio ja miten koko homma toimii. Ja tyttöni ymmärtää! Hän jaksaaa kuunnella ja tajuta kaiken mitä kerron. Kukaan ei ole ennen kyennyt siihen. Olen niin onnellinen. Rakastan häntä.
Kommentit (1)

elämä jatkuu.
Kirjoitettu: 19.05.2007, 15:14:02
On kummallista kun uusi asia vain asettuu paikoilleen ja löytää paikkansa omassa turhassa elämässäni. Oli se sitten muutos tai jonkun asia poisjäänti.
Myöskin elämäni ensimmäinen kerta, kun joku tulee(humalassakaan) ihmettelemään sukupuoltani tai seksuaalisuuttani. Vaikka olisi sisällä kuinka varma olo itsestä ja siitä että on oikeutettu olemaan juuri tällainen, on silti vaikeaa ja turhauttavaa selitellä itseään. Miksi sitä pitää tehdä? Ihmisten tarve lokeroida ja tehdä erot ja yhtäläisyydet sanoilla selviksi. Ei sitä muista tilanteessa, kun joku tulee kourimaan haarovälistä "varmistaakseen" löytyykö niitä tavaroita vai ei? Ja keskellä päivää, kukaan ei pysähdy, eikä auta. Pitääkö sietää kaikkea, ja mitä tilanteessa oikeasti voi tehdä?


Mut suhun mä alan tutustua oikeasti, tyttöni, oot jotain mitä en osannut odottaa, jotain paljon parempaa. Mä taidan rakastaa sua. En tiedä uskallanko vielä, mutta kohta ainakin. Oot jotain, jota olen odottanut ja odottanut, jo pitkään, liian pitkään. Kesti liian kauan, että löysin etsimäni. Löysin samalla lisää toista puolta itsestäni. Sitä puolta, joka on aina piilossa. Ja nyt sä voit rauhassa ja varomattomasti tutkia uutta puolta mussa, en oo ehtiny piilottaa sitä. Ole varovainen, pyydän.

<3
Kommentit (2)

Elämän surkeus
Kirjoitettu: 10.05.2007, 16:25:57
päivän biisi:puhelimesta kuuluva odotusmusiikki, klassinen

On niin pirun kipeä olo kuin olla ja voi. Buranalla selvitään. Kesä voisi jo olla täällä, ja kaikki hauskuus. Mutta ei. Makaan sängyn pohjalla yhtä hyödyllisenä kuin ameeba. Argh.
Euroviisuissa ei ole mitään muuta hyvää, kuin se että helsingin kadut täyttyvät sateenkaarikansasta. Ja joukkoon sulautuminen ois tavoitteena lauantaina, jos nyt vaikka paranisin. Nyt vain kaikki kynnelle kykenevät nauramaan Euroviisuille! Ja nauttimaan mitä parhaimmasta seurasta.

Ei elämää suurempaa uutista. Ikävä. Tylsää, aivan hemmetin tylsää. Elämä poissa raiteiltaan, kiitos Sinun. Mutta epävarmuuskin tuntuu jo vakiintuneen arjeksi. Odotan vain muutosta, johonkin suuntaan.


Paranen joskus, näkemisiin.
Kommentit (1)

vaikia elämä
Kirjoitettu: 06.05.2007, 21:51:06
Kummallista, miten usein sitä törmää ihmisten kapeakatseisuuteen seksuaalisista suuntautumisista puhuttaessa. Miten se on nykymaailmassa mahdollista? Tuutin täydeltä tulee kaikkea mahdollista pornoa ja silti tosielämässä kukaan ei oikeasti osaa edes ajatella tai epäillä kenenkään olevan mitään muuta kuin hetero? On hieman vaikeaa gynellä kakistella että en mä niitä pilsuja halua syödä, kun ei ole tota raskauden aiheuttajaa pitkään aikaan tulossa lähelleni... Aargh. "Tule sitten uudestaan kun alkaa ne pojat kiinnostamaan enemmän." Eli en koskaan? Miten tuo on oikeasti mahdollista? Kyllä olisin tilannetta selittänyt, jos se ois antanut suunvuoron, mutta ei niin ei.


"Niin monet kerrat oon pettänyt itseni, leikkinyt, että mä olisin joku muu,
miks ei kukaan tuu ja pelasta mua pulasta, opasta oikeelle kadulle,
estä hukkumasta hulluuteen, pahuuteen,
kompastun, pohjaan uppoon, kastun läpimäräksi ja kun takas astun
valon nään, onko ketään, jäljellä, joka vois anteeksi antaa mun pienuuden
jos löytäisin uuden minuuden, tai sit ei, anyway.."
Mariska: En mä osaa

Anatheman Closer on nyt kyllä kova sana, on niin ikävä Sinua. Hei voisko joku nyt kelata 5 päivää eteenpäin, sillee tuplanopeudella? En jaksa odottaa viikonloppuja, että saan nukkua kanssasi ja piiloutua neljän seinän sisään. En enää loppuviikosta jaksa raahautua kouluunkaan, kun tiedän, ettet ole siellä. Olen nyt jo riippuvainen, vasta kuukausi takana? Pelottavaa. Mutta en mä jaksa ajatella, kestän kuukauden ja sitten on vapaus. Jaksan ehkä.



Let me sit right here.
Kommentit (0)

You're the only one who makes me happy
Kirjoitettu: 05.05.2007, 23:38:04 (Muokattu: 06.05.2007, 21:13:41)
hieman historiaa näin alkuun.


10.3. -07
"Ei se koskaan ole ollut vaikeaa myöntää omia tunteita itselleen, mutta ei tässä näin silti pitänyt käydä, että ihastun naiseen, varsinkaan sinuun, ystävään. Ei tällä tavalla, ei näissä olosuhteissa. Olet liian tärkeä, ja niin tietämätön tunteistani, en halua rikkoa mitään. Mitä ihmettä teen sinun kanssasi."

Mutta onneksi yritin. Nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Saan olla kanssasi, saan luvallisesti pitää sinusta, vaikka sitten aivan liikaa. Tuntuu, että kukaan ei vain osaa iloita kanssamme, ympärillämme on harmaata ja vaivalloista. Ainoastaan sinun seurassasi osaan elää ja iloita. Tarvitsen sinut, en lääkkeitä enkä terapiaa.
ANGSTIA:(En jaksa ihmetteleviä ja uteliaita katseita, kun vain hipaisenkin sinua. Miksei ole paikkaa josssa olla rauhassa, huonetta, jonka voisi täyttää sillä iloisuudella ja välittämisellä, joka minussa on? En halua enää varoa puolestasi, suojella sinua katseilta ja ilkeiltä sanoilta, meistä puhutaan kumminkin.) Tyttöni on kaapissa, minä en. Ei toimi. Katsotaan nyt. *huoh*

OSTETAAN: piilopaikka ja valepuku.
Kommentit (3)

[ Blogien etusivulle | Uusimmat bloggaukset | Blogipalvelun ohjeet | Blogilista ]

Blogit

   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2018 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy