• Jetsetter

Sanoja

Eipä ole tullut mitään blogattua piiitkään aikaan. Välillä olen miettinyt, että onko tullut ajateltuakaan mitään pitkään aikaan. Tuntuu että sanat ovat olleet jotenkin kadoksissa. Tai sitten aivoradat tukkeutuneina. Josko tämä nyt alkaisi taas kulkea?

Olen ollut nyt puoli vuotta päätoimisena ammatinharjoittajana. Omat upsinsa ja downinsa on tässäkin pestissä. Siippa on kai jo kyllästymiseen asti kuunnellut aina säännöllisesti toistuvaa maailmantuskavalitusvirttäni ja ahdistustani tulevasta. Toivottavasti myös salaa vetänyt henkeä silloin, kun olen ollut innoissani suunnitelmistani ja pienistä edistysaskeleista. Jaa että mitäkö ammattia harjoitan? Ihmistyötä, sanotaan vaikka niin. Suurin ilo on heittäytyä tilanteisiin, joissa eteen voi tulla mitä tahansa burn outista kiihkeään vihaan kollegaa kohtaan, ja selvitä niistä juuri heittäytymisen ansiosta. Suurin huoli ja päänsärky on löytää lisää asiakkaita ja ihmisiä kenen kanssa ammattia harjoittaa. Markkinointi on kimuranttia. Itsensä markkinointi, tjaa, on jonkin sortin yhdistelmä prostituutiota, savuverhon asettamista sopivaan kulmaan ja nuoralla taiteilemista.

Tänään olen markkinoinut itseäni ponnella eri suuntiin. Vastapainoksi piti käydä virkistäytymässä hiihtoladulla. Aurinkokin pilkisti jossain havupuiden takana taivaalla, antoi lupausta keväästä. Kyllä se tästä, tämäkin vuosi!