• Jambi

Testi veti mukanaan

Noin vuosi sitten pohdiskeltiin pitkään JV:n kanssa, että minkälaiset ihmiset laittaa nettiin treffi ilmoituksia ja minkälaista porukkaa siellä oikeesti liikkuu. Uteliaisuus asiasta johti sitten siihen, että pitkän tikun hävinnyt laittoi ilmoituksen ilmaiselle treffi palstalle. Tietty mä sit hävisin ja alkoi profiilin luominen ja oottelu. Odotetusti vastaan tuli lähinnä miehiä. Osa ei ollu osannu lukea suuntautumisen kohalta sanaa lesbo ja osa ehotteli kolmen kimppaa ja muutamia muuten vain herjauksia tuli myös. Eniten ehkä yllätti miehet naisen profiiliin takana. Tosin joskus miehillä ei oikein leikkaa. Miehen naisen profiilin takaa pysty tunnistamaan jo ensimmäisestä viestistä. Mun mielestä olis voinu edes uskovasti esittää, jos ajatuksena kerta on vain saada lesbon kuva. Naisiakin joukkoon suureen oli eksynyt, mutta niistäkin suurin osa oli kokeilua hakevia tai muuten vain seksin perässä juoksioita. Muutama ihan asiallinen ja oikeasti tutustumis mielessä kirjoitetunkin viestin sain. Eräs viesti pisti erityisesti silmään. Se oli kirjoitettu hieman negatiiviseen sävyyn sillai, että paskat tästä mitään seuraa mutta annanpa mahollisuuden. En tiiä oliko tarkotettu, mutta sellaisen kuvan sain. Tietenki siihen oli pakko vastata ja näyttää, että kyllä näiden profiilien takaa löytyy ihan ihmisiäki. Kirjoteltiin jonkun aikaa ja vaihettiin mese osotteita. Eka kerta ku juteltiin mesessä ei ehkä menny mitenkään jouhevasti. Ja veikkaan et tais neiti blogata mut ku ei pitkään aikaan näyttäny olevan paikalla. Menin sit vaihtamaan kuvan omaan pärstään ja yhtäkkiä tää neiti sit ilmestyki meseen ja alko peräti jutteleen. Siitä asti on poristu niitä näitä ja nyt asiat on menny jotenki niin pitkälle et vkl pitäs nähä. Ei mun pitäny oikeesti tutustua kehenkään, saati sit nähä ketään oikeesti. Pelottaa ihan sikana. Tietyllä lailla tuntuu turvalliselta ku ollaan kummiski yli puoli vuotta suht tiiviisti kirjoteltu, mut silti jotenki ei uskalla luottaa. Tuunks mä satuttaan itteäni pahastikki? Se kai nähään viikonlopun jälkeen*-)

1 kommentti

martin

16.10.2008 02:24

Riski on elämässä. Olemme aina arvokkaita. Menestystä!