Scatman ja suuri eläkeläisnumero

Eilen illalla onnistuin avaamaan hetkeksi yhteyden 90-luvulle. Reilun vuosikymmenen takaa päässäni alkoi soida kohta Scatmanin biisistä "Scatman's world", joka menee näin: "I wanna be a human being not a human doing". Tämä mielen syövereiden arkeologinen löytö aiheutti ajatusketjun joka seuraa.

Koska työkavereideni keskimääräinen ikä hipoo eläkeikää, en ole välttynyt eläkekeskusteluista. Yleinen kysymys kuuluu "mitä aiot tehdä kun pääset eläkkeelle", yleisin vastaus on tietenkin mökin kunnostus ja/tai remontointi. Ikuista remonttia tai kunnostusoperaatiota tuskin on olemassa, eli sekin harraste jossain vaiheessa loppuu. Toki mielihyvä on suuri kun saa istua päivät oman mökin kuistilla konjakkia siemaillen ja tunnustella illalla kämmenellä itse muuratun takan lämpöä. Mutta jossain vaiheessa tulee ikävä tunne: onko kaikki tässä? Ihminen lähtee tutkimaan työkaluvajaa etsien jonkinlaista inspiraatiota.

Vajan seinällä roikkuu muurauslasta. Eläkeläinen tuijottaa lastaa ja tuntee välitöntä yhtenäisyydentunnetta: "Minutkin on ripustettu seinälle, minulle ei ole enää tarvetta." Käsi puristuu muurauslastan kahvan ympärille, napauttaa sitä terävästi ovenkarmia vasten. Ilmaan leviää pieni pölypilvi. Ehkä sinullekin on vielä käyttöä.

Vaimo tuijottaa ikkunasta miestään joka vanha luinen perse pystyssä möyhii pihaa outo instrumentti kädessään. "Mitä sinä oikein teet?". Eläkeläinen esittelee ylpeänä muurauslastasta modifioidun kukkalapion. "Haetaanpas kaupasta vähä siemeniä ja istutetaan no... kaikkea kivaa." Lähtiessään autolle eläkeläinen katsoo kukkalapiotaan kuin vanhaa kaveriaan, hymyilee ja heittää pystyyn penkkaan. *tsok*