ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Blogit: Harmony Sister kirjoittaa elämästään

Sivu 1 / 1 Blogia pitää HarmonyS

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 05.10.2012, 22:11:50
Olen työpaikassani ja tätä ennen koulussani törmännyt seuraavaan asiaan. Nimittäin, kun olen kertonut (niille harvoille) olevani homoseksuaali, niin eräs opettajani tai pomo on kehoittanut minua pitämään asian omana tietonani, jotta en joutuisi turhaan kärsimään. Kouluni opettaja kehoitti siksi, että en saisi huonompaa arvosanaa ja työpaikallani ihan vain siksi, että arveli tämän toisen pomon olevan foobinen. No viimeisen vuoden pidin opinahjossani aika matalaa profiilia, kertoen vain niille, joihin luotin. Ja nyt tämän vuoden työpaikalla teen samoin. Jotkut harvat siis tietävät. Alkuun halusinkin työpaikalla jättää kertomatta, koska halusin heidän suhtautuvan minuun kuin kehen tahansa työntekijään ja olen itsekin todella noihin foobikoihin törmännyt. Ja niin näyttävät monet muutin olevan sitä mieltä, että parempi on jättää sanomatta. Jotenkin hassua, että joka paikassa törmään tällaiseen käytösmalliin. Ihmiset haluavat suojella minua. Nämä ihmiset, joille kerroin, ovat varauksetta hyväksyneet minut. He vain epäilevät muiden ihmisten lojaaliutta vähemmistöjä kohtaan.

Väsyttää vain ainainen peitesanojen käyttö ja puhuminen ns. sukupuolettomasti Tuuliasta. Olisi mukava puhua kahvipöydässä jotain normaalikuulumisia ihan niin kuin muutkin siellä. Riippuu varmaan työpaikasta ja koulusta jne. mutta meillä asiat nyt noin.

Somewhere over the rainbow ... :)

Harmony Sister
Kommentit (1)

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 16.09.2012, 22:52:09 (Muokattu: 16.09.2012, 22:55:43)
Tässä seuraavassa kerron asian, josta luulin, että sitä ei koskaan tule tapahtumaan.

On todella merkillistä kuinka jonkun jo melkeinpä kuolleeksi luullun asian saa nähdä omin silmin virkoavan eloon. Olen nimittäin tekemisissä jälleen Tuulian kanssa. Tarkemmin ottaen seurustelemma ja olemme tehneet niin jo pidemmän aikaa.

Olemme puhuneet Tuulian kanssa eroomme johtaneista syistä. Olen kertonut, kuinka jouduin vuosikaudet valehtelemaan hänelle ja mikä pahinta: itselleni. On tullut ilmi seikkoja, joita Tuulia ei ole tiennyt. Pidin niitä kaikki ne vuodet sisälläni. Meidän yhdessä ollessani en voinut niitä kertoa ja eromme jälkeen ei ollut puheyhtyettä kolmeen vuoteen. Vasta nyt olen päässyt kertomaan mitä todella ajattelin joistain asioista silloin ja että monet silloin luullut asiat olivatkin valhetta. Minä TODELLA uskoin, että kun vaan tarpeeksi rukoilen, niin minusta tulee hetero tai ainakin jokin, joka ei tunne mitään seksuaalista vetoa mihinkään. Kyllähän se onnistui, mutta millä hinnalla? Ja mitä enemmän yritiin sitä tukahduttaa niin sitä varmemmin se söi minua ja suhdettamme. On kauheaa, että on todella asioita suhteestamme, joita en voinut sanoa ääneen kun olimme yhdessä. Esimerkiksi se, että minä rakastan ainoastaan ja vain häntä, ja haluan rakentaa loppuelämäni hänen kanssaan. On onnellista, että nyt voimme elää itsemme näköistä elämää. Ihmiset eivät ole minulle enää Jumalan äänitorvia ja Raamatun oikein tulkitsijoita vaan minä itse voin kommunikoida sisimmässäni Jumalan kanssa ja vakuuttua siitä, että ihmissuhteeni Tuulian kanssa on yhtä arvokas kuin kenen tahansa muunkin. Ihmisten silmissä en koskaan, ainakaan minun elämäni aikana, tule olemaan täysin tasavertainen parisuhteeni kanssa verrattuna valtaväestöön. Tärkeintä onkin, että minä itse tiedän oman arvoni ja että Jumala tiesi, mikä on minulle ja Tuulialle parasta.

Nyt näin todettuna tämä tuntuu äärimmäisen yksinkertaiselta asialta. Mutta silloin se ei sitä ollut. Se tuntui kaikkea muuta kuin helpolta ja yksinkertaiselta. Sydämessäni tiesin aina, että Tuulian kanssa minun on helpointa olla tässä maailmassa ja hänen kanssaan minulla on yhteys, jonkalaista minulle ei muiden kanssa ole. Ulkopuoliset paineet erottivat meidät, mutta silloin löytämämme sisäinen yhteytemme toi meidät takaisin yhteen. Sen avulla olemme voineet ratkaista menneisyyden ongelmat ja jättää sen ajan pikkuhiljaa taakseen.

Toivon, että tämä antaa toivoa niille, jotka painiskelevat identiteettinsä kanssa tai ovat vaikka parisuhteessaan vaikeassa tilanteessa. Kaikki järjestyy, aikanaan. Elämä menee aina eteenpäin, lopputuloksesta ja/tai omista epäluuloista huolimatta. Kun jaksaa vain uskoa ja luottaa, niin hiljalleen asiat ratkeavat. Ja mitä muuta meillä oikeastaan on kuin usko, toivo ja rakkaus? Uskon, että nämä asiat itävät ihmisen sisällä niin kauan kuin hän elää ja siitäkin huolimatta vaikka hän luulisi niiden jo aikaa sitten kadonneen. Nämä tunteet ovat kuin sisäänrakennettuja ihmiseen, elämän peruspilareita. Ihmeellistä, mutta hyvin totta!

Aurinkoisin terveisin :)

Harmony Sister
Kommentit (1)

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 31.01.2012, 21:58:54
Minä en henk.koht äänestä ketään siksi, että tämä olisi esim. : homo, kiva, hyvännäköinen, letkeä tai vaikka laiha. Minä kävin katsomassa Haaviston cv:n ja tulin vakuuttuneksi siitä, että hän on pätevä ihminen tähän työhön. Minä pidän Haavistossa erityisesti hänen diplomaattisesta tavastaan keskustella. Erityisen kiitoksen ansaitsee se teko, että hän lähti Teuvo Hakkaraisen luo hänen tilalleen ja ei välittänyt lainkaan siitä, millaisia kommentteja Hakkarainen oli homoista julkisuudessa antanut. Tästä teosta johtuen Timo Soini kiitti Haavistoa vaalitentissä julkisesti (olisikohan ollut MTV:n viimeinen tentti) siitä, kuinka kaikki muut hyökkäsivät Perussuomalaisia kohtaan niin Haavisto tekikin aivan toisin. Jossain puheenvuorossaan Soini sanoi (vaalituloksen jälkeen), että hän aikoo äänestää Haavistoa ja että pitää tätä aidosti suvaitsevaisena miehenä. Löysinkin linkin ja tässä se:

http://yle.fi/uutiset/teemat/presidentinvaalit/2012/01/soini_perussuomalaisten_kimppuun_hyokanneet_eivat_menestyneet_3196095.html

Minä olen todella kiitollinen Haavistolle siitä, että joku on julkisuudessa halunnut keskustella jollakin muulla tavalla kuin "kun sinä kerran haukuit minua niin minä haukuin sinua" - tyylillä. Kuinka paljon olen kaivannut, että saataisiin aikaan keskustelua liberaalien ja konservatiivien välille. Kun meidän on kuitenkin samojen Suomen rajojen sisällä elettävä ja toimeen tultava. Tämä oli hieno avaus sille keskustelulle ja toivon todella, että se jatkuisi. Kyllä tiedän sen, että konservatiivit ja foobikot ovat loukanneet vähemmistöjä niin suuresti, että sitä on varmasti monen vaikea sulattaa ja ettei perusihmisoikeuksiakaan ole saatu vielä. Mutta hyödyttääkö vihainen keskustelu ketään? Minusta tuo Soinin reaktio Haaviston vastaantulosta kertoo ihmisen luonteesta hyvin paljon. Ihminen voi peloissaan, tietämättömyydessään, ennakkoluuloissaan luulla esim. homoja yhteiskunnan vihollisiksi. Kun joku "pelottava homo" uskaltaa puhua tämän pelokkaan, foobisen ihmisen kanssa, voi moni mielipide ja asenne muuttua.

No tällainen avautuminen tänä iltana. Tämä on vain minun mielipiteeni ja halusin sen kertoa, kun minua on niin pitkään kalvanut (jo ihan omassakin yksityiselämässäkin) ihmisten vihaiset asenteet puolin ja toisin. En halua tällä kirjoituksella vähetellä kenenkään kokemuksia foobikkojen jne. taholta vaan pohtia ääneen, miltä yhteiskunta näyttäisi, jos olisi enemmän Haaviston kaltaisia ihmisiä: keskustelevia ja rauhaa rakastavia.

Harmony Sister
Kommentit (2)

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 30.01.2012, 21:52:29 (Muokattu: 31.01.2012, 08:56:19)
Hei vaan pitkästä aikaa! Olen kirjoittanut aikaisemmissa bloggauksissani kahdesta ystävästäni, jotka hylkäsivät minut viime joulun aikaan lesbouden tähden. Tätä toista ihmistä minulla on kyllä ollut ikävä, sillä olimme varsin läheiset ystävät.

Viime elokuussa oli Helsingin taiteiden yö ja tiesin entisen ystäväni "uskonporukoiden" kokoontuvan evankelioimaan tiettyyn paikkaan. Päätin mennä kävelemään tänne siinä toivossa, että ystäväni sattuisi olemaan siellä evankelioimassa. Tulin paikan läheisyyteen ja yht ´äkkiä ystäväni seisoi edessäni. Hän katsoi minua ja tervehti. Kysyi sitten, mitä kuuluu. Oli aika outo olo. Nähdä pitkäaikainen ystävä kadulla siinä edessänsä seisomassa samalla tietäen, että jos en olisi häneen tässä törmännyt, niin hän ei kysyisi kuulumisiani. Vastasin kysymykseen ja äkisti minua alkoi itkettämään. En ollut miettinyt mitään sen kummempaa ennen tätä kohtaamista. Miten se mahtaa minuun vaikuttaa tai miten suhtautuisin häneen. Äkkiä kyyneleet vain tulivat silmistä. Minä kävelin pois paikalta, koska en vain voinut seistä siinä itkemässä. Sitten jäin seisomaan jonkun matkan päähän katselemaan ystävääni. Hän vilkaisi minuun päin ja näytti pyyhkivän silmänurkkaansa. Jonkun ajan päästä hän käveli luokseni ja kysyi, että pitäisikö hänen mennä pois. Tuleeko minulle liian paha mieli, jos hän on lähelläni. Minä vastasin vain liikuttuneeni tästä tapaamisesta. Sitten hän jäi siihen. Aloimme keskustelemaan. Ensin aremmin ja sitten yhä enemmän niin kuin olimme tottuneet puhumaan ystävyytemme aikoina.

Minä olin kirjoittanut hänelle kirjeen viime maaliskuun aikoihin ja en ollut saanut mitään vastausta. Kysyin häneltä, että oliko hän saanut kirjeeni. Vastasi saaneensa, mutta ei ollut voinut lukea loppuun asti. Oli vain antanut miehensä lukea sen (mitä minä en oikein tahtonut ymmärtää.) Hän sanoi, että hänellä oli alkuun ollut aika ikävä minua. Häntä oli moneen kertaan mietityttänyt se, ettei nyt hänellä ei ole minua, jolle soittaa, kun tekee mieli puhua tietyistä asioista. Hän sanoi nähneensä unta, että me vielä kohdataan joskus. Hän oli pahoillaan tapahtuneesta ja minä sanoin hylkäämisen loukanneen minua. Sanoin myös, että olisin ymmärtänyt sen ettei hän minun tähteni voi muuttaa mielipidettään. Kai nämä elämänkokemukset ovat tehneet minusta sen verran vahvan, ettei minua haittaa, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Minulle on ihan sama, jos joku ei pysty minua hyväksymään. Kunhan ei yritä käännyttää minua eikä loukata ihmisioikeuksiani (joita vielä tässä Suomen maassa loukataan puuttuvan avioliittolain puitteissa!). Minulle on ihan sama, mitä joku naapurin Martta tai Pieksämäen serkku minusta ajattelee. Toki olisi mukavaa, jos minut hyväksyttäisiin ihan kaikkialla. En vain usko paratiisiin maan päällä ja ymmärrän sen, että ihmiset muuttuvat hitaasti. Ja samoin yhteiskunta ja se varsinkin: naiset saivat äänioikeuden noin sata vuotta sitten ja nyt taistelemme oikeudesta miehen euroon palkkauksen tasolla. Joten ilmaisin hyvin selkeästi, että oli turhaa katkaista välit. Hän olisi voinut pitää mielipiteensä ja meidän ei todellakaan olisi tarvinnut väitellä siitä ikinä. Tämän aiheen jälkeen aloimme vaihtaa kuulumisia. Ihan kuin ennenkin. Kuuntelin häntä ja yritin olla avuksi, miten vain nyt ystävä voi olla. Kerroin omia kuulumisiani ja meillä oli mukavaa - ihan kuin silloin ennen. Minun jalkani alkoivat puutua. Aika kului siivillä ja minä halusin viivyttää lähtöä, koska tiesin, että en välttämättä tapaa häntä enää koskaan. Ei hänkään seurastani pois pyrkinyt. Olimme jutelleet melkein puolitoista tuntia kunnes viimein lähdin pois. Sanoin hänelle viimeiseksi, että jos hän joskus minuun ottaa yhteyttä, niin en tule häntä syyttämään. Voimme käsitellä tapahtunutta jonkun verran, mutta vain niin, että minä en häntä syyttele. Minä ymmärrän hänen ajattelunsa tässä asiassa. Sitä on vaikea selittää jollekulle toiselle, joka ei ole tähän aisaan niin vihkiytynyt, mutta ystäväni yrittää vain tehdä kaiken niin, että olisi lähempänä Jumalaa. Nurinkurista on tietenkin se, että päästäkseen lähemmäs Jumalaa, on hylättävä väärin uskova ystävänsä, jonka siis itse on tulkinnut vääräuskoiseksi. Juuri nämä tilanteet aiheuttavat näille tiukan linjan uskovaisille ongelmia, kun pitää sitten lopulta toimia järkeään ja omaa sydäntään vastaan. Minun ystäväni ei ole ilkeä ihminen. Hän ei ole sitä sorttia, että hylkää ihmisiä ja jättää tuosta vaan. Homous oli nyt vain sellainen vedenjakaja hänelle, ettei hän voinut selittää itselleen millään Raamatun paikalla sitä, että voisi olla ystäväni edelleen. Hän siis olisi voinut olla ystäväni, jos olisin sanonut olevani uskosta luopunut. Mutta en tietenkään ole ja näin ollen hän ei voinut olla kanssani enää tekemisissä. Olen jo ilmaissut pahan mieleni ja mielestäni se riittää. Jos hän joskus tulisi luokseni, niin en siis syyttelisi häntä. Jos niin ajattelisin, niin keräisin vain itseni sisään aggressiota ja katkeruuttä, jos yrittäisin mitenkään häntä muuttaa (siis jos mahdollisesti tiemme kohtaisivat uudestaan). Silloinhan yrittäisin tehdä sitä samaa, mitä foobikot tekevät yrittäessään muuttaa homon heteroksi. Toki fobiasta voi ihan oikeasti parantua ja homoudesta ei tarvitse eikä voi parantua, mutta asenne "haluan muuttaa tuon ihmisen" ei kanna minnekään. Olivatpa tarkoitusperät realistiset ja perustellut ja oikeassaolemisen aste kuinka lähellä sataaprosenttia hyvänsä, niin toista ihmistä on turha yrittää muuttaa. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Toivotin siis ystävälleni siunausta ja kaikkea parasta ja lähdin Helsingin yöhön monien ajatuksien risteillessä päässäni. En ole hänestä kuullut sen koommin. Mutta ihmeellisiä asioita voi tapahtua - olihan tuo kohtaamisemmekin kaikessa ystävällisyydessään omanlaisensa ihme.

Totean vielä: ihmistä ei voi muuttaa. Vain itseään voi. Tämän koin todella erään toisen ystäväni kohdalla, joka on joutunut aikamoiseen muutosprosessiin tämän homokysymyksen tähden. Ystäväni kuului ennen Päivi Räsänen support groupiin ja hän ajatteli itsestäänselvyytenä, että homous ei ole hyväksyttävää. Yht´äkkiä hän vain havahtui ajattelemaan (keskusteltuaan minun ja erään toisen kanssa), että miten homous voi olla sairaus tai vamma ihmisen sisimmässä, kun niitä kuitenkin tässä maailmassa on. Hän vain alkoi kertakaikkiaan ajattelemaan, kyseenalaistamaan. Menihän siinä moni käsitys uusiksi ja hänellä on savu noussut korvista pelkästä ajatustyöstä, mutta hän saa tehdä hienoa matkaa ihmisyydessä - ymmärryksen lisääntyminen lisää rakkautta. Hän kiitti minua siitä, että lähdin hänen kanssaan juttelemaan niin avoimesti todellisista kuulumisistani kun hän vuosi sitten otti minuun yhteyttä.

On ihanaa välillä nähdä kasvua ympärillään ja todellista halua kohdata itsensä ja lähimmäisensä. Ystäväni (josta juuri äsken kerroin) oli tässä vähän aikaa sitten hyvin suivaantunut, että kuinka jotkut uskovaiset ihmiset voivat puhua homoseksuaaleista niin halveeraan sävyyn. Hän on myös moneen kertaan ihmetellyt, kuinka jaksan näitä ihmisiä, jotka luokittelevat minut ei-uskovaiseksi suuntautumiseni perusteella ja suhtautuvat minuun niin kuin olisin jotenkin hyvin sairas. En ole oikeastaan voinut muuta kuin hymähtää ja todeta, että ihmisten mielipiteistä ei kannata välittää. Kun omassa sydämessä on rauha ja välit Yläkerran kanssa selvät (minun kohdallani), ei kenelläkään ihmisellä ole mitään sanottavaa. Ja vaikka olisikin, niin se ei minua haittaisi.

Kaunista talviviikkoa itsekullekin!

Harmony Sister
Kommentit (1)

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 30.10.2011, 10:54:33
Nyt kyllä hieman kiukuttaa. Minulle soitti äsken yksi uskovainen ihminen. Hän on suorastaan lapsellinen tässä uskossaan - sulkee ympäriltään pois kaiken, mikä voisi häntä mitenkään vahingossakaan maallistaa. Minä juttelen hänen kanssaan aina silloin tällöin, kylläkin vain hän soittaa minulle.

Hän sai kesällä tietää, että minä olen lesbo. Olin Helsinki Priden puistojuhlassa, kun hän taas soitti minulle ja minä kerroin, missä olen. Hän luuli ensin, että olen jakamassa siellä lentolehtisiä ja kertomassa Jeesuksesta. Sitten kun sanoin marssivani täällä homojen ja lesbojen oikeuksien puolesta niin hän järkyttyi tietenkin ja kysyi, miksi niin teen. Sanoin olevani lesbo ja siitä hän järkyttyi vielä enemmän. Alkoi puolen tunnin jaarittelu ja jankutus siitä, kuinka minun sydämeni nyt tarvitsee Jeesuksen parantavaa kättä ja kuinka tämä ei ole Jumalan tahto ja niin edelleen ja aina loputtomiin... Hän sanoi, että aistii, että olen onneton. Kun sanoin olevani varsin onnellinen, niin hän sanoikin aistivansa sen hengessään. Juuri tätä fanaatikot käyttävät aseena ihmistä kohtaan, joka etsii identiteettiään (minä en onneksi enää etsi). He sanovat aistivansa hengessään jotain vaikka todellisuudessa he aistivat omassa fobiassaan. Eri mieltä saa olla, mutta toisen sisintä ei saa yrittää vahingoittaa omassa oikeassa olemisen tarpeella. Minä sanoin hänelle, että jos hän haluaa mulle soitella, niin tällaiset puheet pitää jättää. Hän tuntui ymmärtävän.

No. Puhelin soi äskettäin ja tämä ihminen soitti minulle. Jutteli ihan niitä näitä asiallisesti, kun lopuksi kertoi olevansa jossain hoitavassa Jumalaseminaarissa, jossa särkyneitä sydämiä parannellaan - ihan kaikista sieunhaavoista. Lopuksi hän sanoi, että minäkin tarvitsisin sellaista! Minä kysyin, että miksi ihmeessä? Minun sieluni on niin hoidettu kuin olla voi. Minua alkoi siinä paikassa kiukuttamaan niin paljon, ettei mitään määrää. Tiedän tasan tarkkaan, mitä hänen kaltaisensa ihmiset hakevat tällaisilla kommenteilla: he yrittävät ujuttaa joka lauseeseen sitä omaa agendaa. Se on aivan järjestelmällistä. Minä tiedän tämän siksi, kun olen ollut systeemissä mukana.

Olin katsomassa Pirkko Saision HOMO! - musikaalia. Lopussa homot perustivat oman valtakunnan, jossa saivat olla rauhassa. Joskus minustakin tuntuu siltä, että kaiken tämän fobian ja pyörityksen jälkeen minäkin haluaisin olla paikassa, jossa kukaan vastaantulevaa ei yrittäisi kyseenalaistaa minun persoonani yhtä osaa ja joutuisi olemaan puolustuskannalla ihmisten edessä, kun on kyse perusihmisoikeuksista.

Syrjintä lähtee rakenteista ja tässä maassa on vielä paljon tehtävää. Koen, että tämä yhteiskuntarakenne ei hyväksy minua vielä täydellisesti. Minua ei haittaa yksittäiset ihmiset, koska kaikki eivät hyväksy ikinä erilaisuutta, mutta yhteiskunnan toivoisin hyväksyvän tämän osaksi normaalia järjestelmää. Yhteiskunta lähtee yksilöistä ja enemmistön (kuitenkin enemmistö jo hyväksyy homoseksuaalit) pitäisi suojella vähemmistöä fobisilta äärivähemmistöiltä, jotka omassa pelossaan haluavat lähettää meidät pois tästä maasta (vaikkapa Ahvenanmaalle!). Onko olemassa syrjinnänvastaistä päivää? Jos ei ole, niin sellainen pitäisi perustaa.

Niin kauan, kuin yksikin homoseksuaali kärsii huonosta itstunnosta tai pelkää vain sen takia, että on se, miksi on luotu, niin ei ole puhuttu tarpeeksi tästä asiasta. On turha sanoa: homot pitävät itsestään meteliä liikaa, kun on ihmisiä, joilla on kuoliaaksi vaiettuja taakkoja mielissään. Puhutaan asiasta niin kauan, että saamme yhtälaiset oikeudet ja ihmisarvon, kuin kuka tahansa muukin ihminen.
Kommentit (1)

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 23.04.2011, 00:34:12
Hyvää pääsiäisen aikaa jokaiselle!

Olin yhdessä pääsiäisenajan kirkkotapahtumassa ja sieltä mieleeni jäi eräs lause, jonka Jeesus oli aikoinaan sanonut. Hän puhutteli siinä lainoppineita ja fariseuksia; heitä, jotka omasta mielestään olivat juuri oikean tiedon edustajia uskonasioissa.

Ei ole asiat paljon muuttuneet meidän aikanamme. Nyt on ollut paljon puhetta eheytyshoidoista ja siitä kuinka konservatiivit ja fundamentalisti kristityt haluavat keinolla millä hyvänsä saada homot muuttumaan heteroiksi. He eivät ymmärrä, ettei jotain sisäsyntyistä voi muuttaa. Onko homous heidän mielestään jotain sellaista, että se kuluu ja kasvaa pois ihmisestä kuin esimerkiksi hiusväri. Että homous on se punainen hiusväri ja kyllä se oma juurikasvu (=heterous) sieltä hiusrajasta jossain vaiheessa alkaa pilkottaa.

Uskovalle ihmiselle, joka huomaa olevansa homoseksuaali, tarjotaan kahta vaihtoehtoa: joko eheydyt heteroksi ja jos et siihen pysty, niin sitten elät homona, mutta selibaatissa. Ja lisätään vielä edelliseen, että tottakai saat elää samaa sukupuolta olevan rakkaasi kanssa ja rakastaakin, koska sitä Raamattu ei kiellä, mutta intiimit asiat täytyy unohtaa. Minulle annettiin nämä vaihtoehdot ja minä yritin. Tuloksetta. Tulin äärimmäisen onnettomaksi ihmiseksi. Yritin elää rakkaani kanssa niin kuin minulle oli opettu; rakastaen, mutta rakkautta ei saanut mitenkään näyttää.

Tässä kohtaa Jeesuksen sanat fariseuksille osuvat enemmän kuin naulan kantaan. Eheyttäjät ovat minun mielestäni nykypäivän fariseuksia. He elävät kaukana arkitodellisuudesta, jossain uskonmaailman keskellä samanmielisten ympäröimänä puhtaina ja pyhinä. Minun ja monen muun kaltaiset ihmiset ovat heidän mielestään jotain hyvin kaukaista ja meille saarnataan ulkoa opittuja fraaseja. He eivät tiedä, miltä tuntuu olla se kyseinen ihminen. Ehkä monelle heistä seksuaalisen alueen asiat ovat menneet niin jouhevasti omassa elämässään, etteivät he voi käsittää, kuinka joku "valitsee" sellaisen tien. Kuitenkin heitä Jeesus nuhteli aika suorin sanoin. En sano, että eheyttäjät, fundamentalistit ja konservatiivit olisivat läpeensä huonoja ihmisiä. Ei ollenkaan. He ovat vain sokeutuneet jollekin hyvin tärkeälle ja sanon vaan, että se voi käydä kelle tahansa. Mutta siis, täytyy muistaa, etä Jeesus kuitenkin puhui fariseuksille. Jeesus halusi uskoa hyvyyteen ja siihen, että ihmiset voivat muuttua niin halutessaan. Että kukaan ei ole menetetty tapaus. Jeesushan halusi saada maailmasta paremman paikan elää. Ja jos kaikki fariseukset (silloin ja nyt) puhaltaisivat yhteen hiileen niiden kanssa, joiden kanssa eivät kaikesta jakaisikaan aivan samaa mielipidettä, se varmasti olisi tottakin.

Niin. Siis kuinka kukaan ajatteleva ihminen voi ehdottaa toiselle, että ole sitten homo, mutta itseäsi et voi toteuttaa. Tuollaiset sanat sanottuaan kannattaisi sanojan miettiä, mitenköhän itse suoriutuisi tästä?

"...Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa." Matt 23:3-4

Minusta tuo on niin kuvaavaa ja osuvaa kerrassaan. Olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka joku eheyttäjä hetero asuisi puolisonsa kanssa ja ei toteuttaisi seksuaalisuuttaan millään lailla. Uskon kyllä, että varmasti joku siihen kykenisi, mutta uskon kyllä senkin, että jossain vaiheessa se alkaisi jättää jälkiä.

Lopuksi sanon, että nyt käytävä keskustelu on erittäin tärkeää. On hyvä, että puoskariterapeuttien tekemää työtä on tuotu päivänvaloon. Luulen, että eheytyshoitojen vaurioittamia ihmisiä alkaa pikkuhiljaa tulla julkisuuteen. Olen löytänyt netistä aika monta englannninkielistä sivustoa, jotka käsittelevät aihetta.

Tässä kaksi ex-ex-gay sivustoa:

http://www.truthwinsout.com/

http://www.beyondexgay.com/

Tässä muutaman ihmisen tarina, jotka ovat käyneet eheytyshoitoja läpi. Yhdelle annettiin jopa sähköshokkeja homouden poistamiseks. Ensimmäisessa linkissä on Exodus Internationalin (paikallinen Aslan ry) perustaja, joka lopulta tuli siihen tulokseen, ettei homoudesta tarvitse eheytyä.







Tällaisia ajatuksia näin pääsiäisenä. Ollaan jokainen omia itsejämme iloisella mielellä! Juuri sellaisena ihmisenä, kun meidät on luotu. Aurinko päivääsi!

Harmony Sister
Kommentit (0)

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 23.12.2010, 15:00:18 (Muokattu: 23.12.2010, 15:04:40)
Kyllä sitä saa kaikenlaista kokea, kun on oma itsensä. Minun läheinen ystäväni on lykännyt yhtä asiaa noin puolentoista vuoden ajan. Nimittäin sitä, että hylkääkö hän minut vai ei. Eräs toinen ystäväni (ovat siis konservatiivisia uskovaisia) hylkäsi minut tuossa pari viikko sitten. Sen jälkeen kirjoitin kirjeen tälle läheisemmälle. Kirjoitin hänelle, etten voi tulla häntä tapaamaan jouluna, koska joudun miettimään koko ajan, milloin hän minut päättää hylätä. Hän on juuri sitä kysymystä lykännyt ja lykännyt. Lopulta sitten puhuimme tänä maanantaina eli 20.12. Hän sanoi, että ei voi hyväksyä homoseksuaalisuuttani. Hän ei voi iloita laisinkaan puolestani, jos löydän jonkun. Hän sanoi, että minä vain kuvittelen olevani uskossa ja että kyllä Jeesus minut lopulta hylkää. Olin nimittäin sanonut, ettei Jeesus minua ainakaan koskaan hylkää. Mutta Roomalaiskirjeen kuuluisassa homokohdassa kirjoitetaan, että "hän hylkäsi heidät omien himojensa valtaan"... No minä en kyllä missään himossa varsinaisesti ryve tms. Olen ihan tavallinen ihminen. Mutta kenellä on oikeus sanoa toiselle, että Jeesus minut hylkää. Vaikka hän lukeekin sen Raamatusta, niin onko kellään oikeutta sanoa noin. Mistä kukaan voi tietää Jumalan syvimmät ajatukset minunkin kohdallani. Minulla on sielunrauha ja se riittää minulle tiedoksi Hänen läsnäolostaan. Sain vielä kuulla eheytysterapioista ja että jos hylkäisin "himoni" niin Jumala (ja ihmiset ) minut hyväksyisivät. Minä ymmärrän tämän ystäväni näkökannan. Minä en halua olla katkera hänelle, mutta haluan olla surullinen. Minun on saatava surra näitä asioita, että minut jätetään näin vain sen tähden, että olen lesbo. Ja tämä jälkimmäinen joka jätti minut, niin hänelle tämä on varsin vaikea paikka. Kun sanoin hänelle, että toivottavasti nyt selviän tästä, ettei mene joulut tms. pilalle niin hän vastasi vain siihen, että "toivottavasti minä selviän siitä" (eli ystäväni selviää). Hän toimi kuitenkin luontoaan vastaan. Hän ei ole sellainen ihminen, joka hylkää ihmisiä. Mutta hänen kunnioitettava Raamattua kirjaimellisesti ja silloin saa vanha, hyvä ystäväkin mennä pois. Omien sanojensa mukaan hän olisi voinut olla ystäväni, jos minä olisin myöntänyt, etten ole enää uskossa. Hänen mielestään minä vain kuvittelen olevani uskossa. Minä ymmärrän se logiigan mikä piilee siinä, että hän voisi olla ystäväni, jos en olisi uskossa. Se kuulostaa siltä, ettei logiikkaa ole, mutta se on. Luulen sen pohjautuvan siihen, että joka ei tee parannusta ja kadu, on erotettava pyhien yhteydestä. Ymmärrän tämän jonkun sarjamurhaajan kohdalla tai vaikka pedofiilin, mutten itseni (ja monen muunkaan).

Raamatussa on vain niin monta ristiriitaista paikkaa juuri aika-, kulttuurisidonnaisuuden tähden. Sanotaan: "rakasta lähimmäistä kuin itseäsi" ja "tee sinä toiselle niin ikuin itsellesi tahtoisit tehtävän". Minusta kumpikaan ei tässä toteutunut. Ystäväni rikkoivat mielestäni käskyistä suurimpia vastaan. Eikö juuri rakkauden varassa ole laki ja profeetat?! "Jos minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen". Eivätkö juuri fariseukset toimineet kirjaimen ja lain mukaan ja jättäneet suurimman huomiotta: suuren armon, laupeudun ja rakkauden. "Hyttysen te nielaisette, mutta siivilöitte kamelin", näin Jeesus fariseuksista.

Mutta minä tunnen sisälläni rauhan. Joulun lapsi on minunkin sydämessäni. Tunnen, ettei Hän ole minua hylännyt. Ja toivon, että se rakkaus saa näkyä minusta ulospäin myös.

Vein ystävälleni 21.12 joululahjat. Olin nimittäin ostanut hänelle ja hänen lapsilleen lahjat jo aikaa sitten. Oli aika surullinen tapaaminen. Annoin lahjat ja lähdin pois. Palautin myös ystävälleni kirjan, jonka hän oli lainannut minulle aikoinaan: "Auta minua Jeesus, minä kärsin hylkäämisestä". Aika ironista oli antaa tuo kirja ystäväni käteen ja katsoa häntä viimeisen kerran silmiin. Kirjoitin kirjan etulehdelle muistokirjoituksen hänelle: "kaikki kohdallaan, kerran taivaassa...Näkemiin ystäväni" Jos hän joskus haluaa tulla takaisin elämääni ja pyytää anteeksi, niin minä annan kyllä. Ei ole syytä, miksen antaisi. Tämä läheisempi ystävä voi tarvita toisen tilaisuuden. Tiedän, että hän kantaa loppuelämänsä tästä pahaa mieltä, kun hylkäsi ystävänsä. Meillä ei ollut mitään riitaa, ei edes tästä asiasta. Minä vain itkin ja hän oli hiljaa puhelimessa asiansa sanottuaan. Elämä on joskus niin kummallista, onneksi Jumala tietää elämäni alusta loppuun. Myös hänen.

Puhuin muuten isäni kanssa lesboudestani ja hän hyväksyy minut. Samoin rakas tätini isän puolelta. Isä sanoi tienneensä asian jo hyvin kauan sitten. Ennen kuin minä muistan koko asiasta mitään. Olin kuulemma 7-8 vuotiaan sanonut isälle, että minä varmaan tykkään tytöistä enkä pojista lainkaan. Isäni oli omien sanojensa mukaan hermostunut ja yrittänyt selittää minulle, etteihän se niin voi olla. Minä olin vain puolustanut omaa näkökantaani enkä ollut luopunut ajatuksesta. En muista tätä ollenkaan ja minusta oli hyvä saada kuulla tämä muisto näin varhaiselta ajalta. Olin aika yllättynyt, siis positiivisesti.

Hyvää joulua kaikille ja rauhaa jokaisen sydämeen.

"...kylmä voisko nyt olla kellä,
talven säästä kun tuoksahtaa,
lämmin, leuto ja henkäys hellä,
rinnan jäitä mi liuottaa."

Harmony Sister
Kommentit (1)

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 03.12.2010, 11:20:42
On se elämä kummallista. Olen tuntenut erään ystäväni n. 15-vuotiaasta lähtien ja nyt hän päätti sitten lopettaa ystävyytemme. Ilmoitti tekstiviestillä, että ei halua nähdä minua kuin muiden seurassa ja muuten ei halua olla missään tekemisissä kanssani. Syynä on lesbouteni. Hän ei pidä minua minkään sortin uskovaisena ja ei pystynyt hyväksymään minua enää näin ollen elinpiiriinsä. Minusta tuntuu todella surulliselta, että todella joku voi hylätä läheisensä homoseksuaalisuuden takia. Minulla on sellainen olo, että ihan kuin minut olisi vaikka ihonvärin vuoksi hylätty. Samassa viestissä hän toivotti ihanaa joulunodotusta ja melkein samaan lauseeseen laittoi, että nähdään jos nähdään, muttei ainakaan kaksin. Aika ristiriitainen hyvän joulun toivotus. Laitoin hänelle vastauksen, että ei nyt tunnu kyllä kovin ihanalta. Minun mielestäni hyvän joulun toivotus hänen suustaan kuulostaa kyllä aika irvokkaalta.

Kelpasin tälle ihmiselle niin kauan kuin sanoin, etten ole varma seksuaalisesta suuntautuneisuudestani. Luin hänen antamiaan eheytyskirjoja aikoinaan ja hän rukoili puolestani, että "parantuisin". Hän sanoi, ettei kommunkointi välillämme enää toimi ja hän vain ahdistuu tästä aiheesta. Kommunikointi ei varmaan siksi hänen mielestään enää toimi, koska minä en ole kaikesta samaa mieltä. Meidän ystävyyteemm ei siis mahtunut eriävää mielipidettä. No minä olisin kyllä ymmärtänyt ja hyväksynyt hänen mielipiteensä homoseksuaalisuudesta. Ei minulle ole ongelma se, jos joku ei pysty näkemään sitä luonnollisena. Olinhan minä itsekin sellainen aikoinaan. Ei minun ole pakko juuri tämän ihmisen kanssa puhua naisystävästäni tai muusta aiheeseen liittyvästä. Kyllä minulla on sellaisiakin ihmisiä ystävinäni, jotka eivät ihan vielä tiedä kantaansa tai sitten tietävät, mutteivät tee siitä sellaista ongelmaa, että se vaikuttaisi ihmissuhteeseen. Tämä, joka minut hylkäsi, on aika fanaattinen tuon uskonsa kanssa. Mutta kauheaa on, että hän tietää, kuinka paljon minua on kohdeltu kaltoin elämäni aikana ja nyt hän itse tekee minulle näin. Tuntuu uskomattomalta, että tämän käytöksen pitäisi viestiä Kristuksen rakkautta!? Siihenhän meidän uskovaisina on pyrittävä, että kaikki tekomme julistaisivat Jumalan suurta rakkautta ja armoa. Juuri hänen kristittynä hänen pitäisi rakastaa, rakastaa ja vielä kerran rakastaa. Haluaisiko hän, että häntä kohdeltaisiin noin? Tai jos vaikka hänen lapsensa olisi homoseksuaali niin haluaisiko hän itse hylätä hänet tai haluaisiko hän, että lapsensa ystävät jättäisivät lapsen.

Nyt odotan vastausta tältä toiselta ystävältäni, josta kerroin ensin. Lähetin hänelle kirjeen, jossa pyysin häntä miettimään todella, että haluaako hän tämän asian takia minut jättää. Tämä ystävä on minulle hyvin läheinen ja olen ollut hänen kanssaan paljon tekemisissä. Tiedän tämän asian olevan hänelle hyvin raskas ja hän on miettinyt, kuinka minä kestän tämän kaiken. Toivon, että hän voisi nähdä minut ensisijaisesti ihmisenä eikä pelkkänä seksuaaliolentona. Kirjoitin hänelle jopa, ettei hänen tarvitse pitää minua edes uskovaisena (vaikka olenkin). Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa anelulta toisen edessä, mutta ajatuksena on se, että minä haluan, että sydämeni on sen verran avara, etten minä erottele ihmisiä kelpaaviin ja ei-kelpaaviin liian heppoisin perustein. Tiedän nimittäin, että juuri tämä kyseinen ihminen kokee helposti huonoa omaatuntoa ja jos hän hylkäämispäätöksen tekee, hän voi pahimmassa tapauksessa kärsiä tavalla tai toisella koko loppuelämänsä. Hän nimittäin on puhunut paljon siitä, kuinka hylkääminen on kauhea asia. Yritän viestittää hänelle, että hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on ja että hän voisi olla ihan vapaa seurassani. Minulle riittää se hänen puolestaan, ettei hän tarjoa minulle mitään eheytysoppeja tms. Mutta sitä minä en kestä, että tapaisimme taas ja minä joutuisin koko ajan miettimään, että hylkääkö tuo minut vai ei. Minä haluan kuitenkin jonkun selvyyden. Minusta se on inhimillisesti katsoen ihan oikeutettua. Ei ole mukavaa jutella "iloisesti" niitä näitä, kun taustalla on tietoisuus, että milloin tahansa voi puskista tulla hylkääminen.

On kauheaa, että tällaista todella tapahtuu. Ja kauheaa on todistaa se tapahtuvaksi omassa elämässään. Veljeni on luvannut puhua isäni kanssa nyt vakavasti ja olen pyytänyt häntä kertomaan, etteivät he ainakaan minua alkaisi syyttämään ja tuomitsemaan, kun saan sitä kokea muutenkin jo ihan tarpeeksi. Äidilleni tämä tuntuu olevan kovempi paikka. Paljon mullistavaa siis tapahtuu elämässäni niin kuin taitaa usein tapahtua, kun tulee kaapista ulos.

Haluan silti uskoa, toivoa ja luottaa, että rakkaus voittaa!!!

Harmony Sister
Kommentit (0)

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 27.11.2010, 23:48:03 (Muokattu: 28.11.2010, 04:00:59)
Hei taas kaikille! Juttelin puhelimessa tässä jokin aika sitten erään vanhan ystäväni kanssa, joka on uskoivainen ja konservatiivinen sellainen. Tämä ystävä on siis eri ihminen kuin edellisessä bloggauksessani mainitsemani. Minulla on enemmänkin näitä ystäviä, jotka ovat varsin konservatiivisia.

Soitin hänelle, kun halusin tietää, mitä hän lopulta ajattelee minusta. On niin outoa pitää yllä ihmissuhdetta, jossa tietystä aiheesta ei puhuta. Lesbouteni on ollut tabu ja siihen aiheeseen ei kajota kuin pakosta. Mutta nyt halusin nostaa kissan pöydälle kuten olin tehnyt tuon toisenkin ystäväni kanssa.

No. Hän alkoi sitten puhumaan minulle sitä samaa kuin ennenkin: helvettiin joudun ja olen Valinnut (huom. vallinnut) synnin harjoittamisen. Hän ei kuitenkaan pitänyt aivan toivottomana tapauksena vielä, kun en ole mennyt vielä naisen kanssa naimisiin. Siihen hän totesikin, että voi olla ystäväni siihen asti. On niin omituista puhua noin, että ystävä ilmoittaa milloin aikoo hylätä minut. Sanoin sitten, että etkö voi päättää sitä nyt heti, niin hän sanoi, ettei voi. Kuulemma ei ole varma vielä ja sitten hän ilmeisesti halusi jättää sen mahdollisuuden, että jos minä vielä "eheytyisin".

Kerroin hänelle, että minulla on nyt rauha sydämessäni ja iloitsen elämästä. Hän sanoi siihen, että se saatanan antamaa rauhaa. Koska olen luovuttanut, niin saatana ei enää kiusaa minua ja näin ollen minulla on rauha. Aivan nurinkurista. Minä olen eläissäni joutunut kaikenlaista kokemaan ja kärsimään ja minä kyllä tiedän mitä on epätoivo ja rauhattomuus. Nyt kun minulla viimein on tasapainoinen olo, niin minulle sanotaan ikäänkuin Jumalan suulla, että rauha onkin valhetta. Onneksi minulla on niin hyvä itsetunto nykyään, että voin antaa tuollaisten puheitten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Entisaikaan minä olisin haavoittunut tuollaisista sanoista hyvin paljon ja pitkäksi aikaa. Hengellinen väkivalta on väkivallan muodoista julmimpia, koska siinä otetaan Jumala selän taakse ja puhutaan Hänen suullaan.

Minulla on jo aiemmin mennyt hieman luottamus tähän ystävään tiettyjen asioiden takia. Ja nyt jotenkin tämä prosessi alkaa tulla päätökseen. Minä en halua hylätä ketään, mutta ei ole minulle hyväksi, jos vietän sellaisten ihmisten kanssa aikaa, jotka voivat mahdollisesti satuttaa minua. Joku saattaa ihmetellä, että mitä ihmettä edes mietin tällaista ja minkä takia en ole moista tyyppiä heittänyt pois elämästäni. Minulla vain istuu niin sitkeässä se ajatus, että ketään ihmistä ei saa heppoisin perustein hylätä. No en minä hylkää varmaan varsinaisesti nytkään, annan vain ystävyyden kuivettua kokoon. Pallo on hänellä, jos hän haluaa ystävyytemme jatkuvan terveellä pohjalla ja siihen kuuluisi se, että hän hyväksyisi minut kokonaisena ihmisenä. Tämä ihminen sanoi myös, että minä en varmaankaan mielelläni oleile eri mieltä ajattelevien kanssa. No tuo ei pidä paikkaansa alkuunkaan. Jos joku ei voi homoutta hyväksyä, niin se on hänen asiansa, kunhan ei satuta mielipiteiltään toisia. Jos hän haluaa silti olla kanssani tekemisissä, niin saa olla. Minä haluan oppia sietämään erilaisuutta ja olen päässytkin keskustelemaan joidenkin eri mieltä olevien kanssa asiallisesti ja rakentavasti.

Ehkä kauheinta oli, kun ystäväni puhelun lopuksi sanoi: "Sinä tiedän syvällä sisimmässäsi itsekin, että et ole uskossa".

Vastasin, että kyllä minä tiedän, että olen. Ja tulen olemaan. Hän vastasi, että hänelle olisi helpompaa, jos minä vain sanoisin, että olen nyt maailmassa ja en uskossa enää. Hänestä on niin ristiriitaista, kuinka joku voi olla homoseksuaali ja uskossa. Se ei hänen mielestään ole mahdollista. Hän sanoi, että vain niin se on mahdollista, että saan olla lesbo, rakastua naiseen ja asuakin hänen kanssaan, mutta seksiä ei saa harrastaa. Tuo on aivan mahdoton yhtälö, aivan täyttä itsepetosta. On eroottisia tunteita, mutta kuitenkaan niitä ei saisi toteuttaa. Ja tämän pitäisi olla minulle se ainoa mahdollinen tapa elää uskovana homoseksuaalina! Huh!

Ja vaikka hän päättäisi jäädä ystäväkseni, niin ainakaan hän pitäisi minua uskovaisena. Kyllä minä tämän ymmärrän. Hänellä on fundamentalistinen raamatun tulkintatapa näissä asioissa. Hän toimii vain raamatun mukaan: nuhtelee ja kehottaa uskonystäväänsä ja jos tämä ei kadu ja tee parannusta niin hän ei ole tämän kanssa tekemisissä (ts. erottaa syntiä tekevä pyhien yhteydestä). Minä ymmärrän tämän ja olen samalla surullinen. Kunpa ihmisillä olisi suurempi sydän ja avarammat taivaan portit. Kuinka monelta itkulta minä olisin aikoinani säästynyt ja rakkaani Tuulia, jos minut olisi hyväksytty tällaisena kuin olen. Rakkautta peräänkuulutan, armahtavaa rakkautta lähimmäistä kohtaan ja toisen asemaan asettumista.

Ostin pienen joulukuusen, kun niitä adventin aikaan aina myydään. Se on tuollainen puolimetrinen, pikkuinen kuusi, jossa on aika tuuheat oksat niin pieneksi kuuseksi. Koristelin sen ja laitoin joululiinan alle. Kynttilä palaa ja minä alan valmistautua joulun viettoon. Muistelemaan sitä, kuinka Jumalan Rakkaus syntyi ihmiseksi 2000 vuotta sitten.

Kaunista joulunodotusta sinulle!

Harmony Sister
Kommentit (0)

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 08.11.2010, 14:01:33
Tapasin mennä viikonloppuna perhettäni ja yhtä ystävääni. Sain hieman mutkien kautta tietää, että olen pettymys perheelleni, koska olen lesbo. Onhan se ymmärrettävää, että jos he ovat olettaneet koko elämänsä minusta jotain muuta, niin nyt ovat sitten surullisia ja pettyneitä. Mutta eikö tärkeintä ole se, että minä olen onnellinen?! Äitini on lähinnä jälkikasvun takia suruissaan, kun sitä ei tule luonnollisella tavalla.

Mutta ystäväni kanssa minulla oli kummallinen tapaaminen. Tuli puhetta minun suuntautumisestani. Ystäväni on siis varsin konservatiivinen uskovainen. Hän tekee kaiken niin kuin raamatussa sanotaan (uuden testamentin). Hänelle tuli ahdistunut ja vaivaantunut olo siitä, kun sanoin, että "voi että kun mulla sitten joskus on lapsia". Hän ajatteli, ettei voi hyväksyä sitä, miten se lapsi on hankittu. Hän sanoi myös, että katkaisee varmaan välit minuun sitten, jos teen sen. Hän ei pysty olemaan tekemisissä kanssani. Tämä aihe on meille ollut aika tabu ja keskustelun aikana ei kumpikaan rohjennut käyttää sanaa lesbo. Puhuttiin homoseksuaaleista. Sitten minua alkoi itkettää, kun hänen lapsensa on minuun kiintynyt ja odottaa aina käymisiäni. Sanoin, että oiskohan parempi, ettei lapsi enää kiintyisi minuun liikaa ettei sitten minulle ja hänelle tule paha mieli. Mutta aivan ilman kiihkoa ja väittelyä pystyimme tästä aiheesta puhumaan. Minä sanoin, että Jumala on meitä varmaan valmistanut tähän. Hän oli aiemmin ajatellut, että kuinkakohan minä kestän, jos hän hylkää minut ja minä olin taas vastaavasti ajatellut, että miten pahasti se häneen sattuu, kun hän joutuu luopumaan pitkäaikaisesta ystävästään tällaisen asian takia. Kumpikin ajatteli toisensa parasta. Pitää ymmärtää, että hän ajattelee parastani, kun hän sanoo "ymmärräthän, että sinä joudut kadotukseen jos toteutat homoseksuaalisuuttasi". Hän sanoo sen rakkaudesta. Hänellä on suuri suru siitä , etten olekaan enää uskossa (vaikka tietenkin olen). Lisäksi keskustelussa puhuttiin, ettei hän pidä minua enää uskovaisena, jos hankin lapsen yksin/jonkun kanssa lesbona tai jos alan seurustelemaan naisen kanssa. Minä sanoin, että ymmärräthän kuinka paljon minuun sattuu, kun monet ovat minuun pettyneet ja ystävät hylkäävät. Ansaitsenko minä tätä kaikkea kaiken kokemani jälkeen? En. Minä olen arvokas juuri tällaisena.

Auki jäi, että aikooko hän nyt hylätä minut. Ajattelin, että antaa joulun mennä ohi ja sitten kirjoitan hänelle kirjeen, jos pyydän, että hän tekisi päätöksen suuntaan taikka toiseen. Minä en halua elää jatkuvassa epätietoisuudessa.

Hän tarjosi minulle myös eheytymiskirjaa ja sanoi, että jos antaisin vielä mahdollisuuden Jumalalle, että hän parantaisi minut heteroksi. Minä sanoin, etten eläissäni ole ollut näin ehyt kuin olen nyt. Hän vastasi, että entä jos se kaikki on valhetta? Vastasin, että ihmeen seesteiseltä ja ihanalta tämä sitten tuntee. En ole koskaan voinut kokonaisemmin kuin nyt.

Sanoin ystävälleni, että minä en aio hylätä häntä mielipideerojen vuoksi. Meidän pitäis ennemmin mennä auttamaan köyhiä kadulle kuin kiistellä opin kappaleista.

Rakkautta päivääsi!
Kommentit (0)

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 23.10.2010, 15:22:11
Nyt kun homokeskustelu on vellonut kirkon ja median toimesta voimakkaana, on minullekin auennut hyviä tilaisuuksia puhua uskonystävien kanssa asiasta. Olen erittäin iloinen, että kolmen uskonystäväni kanssa olen saanut kokea olevani hyväksytty juuri sellaisena kuin olen, nyt kun tulin heille kaapista lopullsesti ulos.

Jumala on kyllä ihmeellinen. Yhtä ystävääni hän oli valmistellut tätä meidän keskustelua varten. Hän oli juuri hiljaittain puhunut erään uskovan kanssa, joka valotti hänen ajatusmaailmaansa homoseksuaalisuuden suhteen. Ja sitten pian me juttelimme noin 10 vuoden tauon jälkeen ja minä kerroin itsestäni. Kuinka paljon helpompi se keskustelu oli, kuin jos olisin joutunut alusta asti perustelemaan kaiken. Nyt vain nauroimme iloisesti asialle ja ihmettelimme, kuinka ihmeellisiä kohtaamisia ja sattumuksia elämässä on. Sain taas jälleen kerran kokea, kuinka minä saan olla oma itseni ja uskovainen ja ennen kaikkea kokea sen yhteyden. Minä osaan arvostaa sitä, koska olen joutunut sen menettämään joidenkin ihmisten kohdalla ja joutunut miettimään, kelpaanko uskovaiseksi ollenkaan.

Minä olen erittäin iloinen, että julkisuudessa puidaan tätä homoasiaa. Vihdoinkin tämä syrjitty ja eriarvoisessa yhteiskunta-asemassa oleva ryhmä saa äänensä kuuluviin. Aika ajoinhan homot ovat olleet keskustelunaiheena, mutta nyt minusta tuntuu, että pohditaan vakavammin tätä asiaa ja kuinka se voi saada todella paljon vaurioita aikaan, kun ihmistä ei hyväksytä sellaisena kuin hän on. Oma elämäni on hyvä esimerkki. Minusta tuntuu, että tämä on kuin palkinto pitkään odotuksen jälkeen. Nyt minunkin identiteettini ja uskovaisuuteni otetaan enemmän vakavissaan, kun monet ihmiset joutuvat todella puntaroimaan asiaa ja saadaan myös päätöksiä, kuinka homoseksuaaleja tulee kohdalla ja miten kaikkia "rakkauden ja sananvapauden nimissä" tehtyjä kommentteja jaellaan. Onhan minullekin sanottu rakkauden hengessä: et ole enää uskovainen, jos aiot elää homoelämää (? Minä ja homoelämä = tavallinen, kuin kenen tahansa muunkin elämä) ja valita synnin. Menet helvettiin, vaikka kuinka uskoisit. Näin minulle on sanottu ja kyllä se on pahalta tuntunut, kun uskonyhteydestä potkaistaan pihalle. Tulee hyvin hyljätty olo. Monia asioita voidaan sanoa rakkaudessa, mutta se ei kyllä aina tunnu rakkaudelta. Varsinkin, kun on kysymys koko omasta minuudesta.

Yksi hauska sattumus tapahtui työpaikalla. Omasta mielestäni minä en näytä varsinaisesti lesbolta. Pukeudun aika originellisti kylläkin, mutta todella feminiinisesti. Omasta mielestäni minusta ei ainakaan pukeutumisen ja ulkoisen habituksen perusteella saa selvää mikä olen naisiani. Noh. Kerroin sitten eräälle ihmiselle työpaikall omasta itsestäni, kun oli juttua tästä mediapyörityksestä, niin hän sanooi, että tiesikin sen jo! No minä kysyin, mistä tiesit. Hän vain sanoi, että heti kun oli ekan kerran nähnyt mut, niin oli ajatelut, että tuo on 80% varmuudella homoseksuaali. Olin aika yllättynyt. Hän sanoi, että ilmeet ja eleet ja kaikki vaan se kertoivat. Heh :) Ei ole tullut tällaista vielä eteeni. Ehkä tällä (hetero)ihmisellä on hyvä homotutka.

Iloista lauantaipäivää jokaiselle ja siunausta viikonloppuun!
Kommentit (2)

Harmony sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 19.08.2010, 14:04:56
Päässäni pyörii ajatuksia ja taidan koostaa niistä osan tähän blogiin.

Miksi ihmeessä minun pitäisi omassa elämässäni tyytyä rippeisiin? Jos aina otan sen mitä varmasti tulen saamaan ja nopeasti, niin tulenko lopulta onnelliseksi? En usko, että tulen. Onnen ja todellisen, pysyvän rakkauden eteen on nähtävä vaivaa. Jos haluan elämässäni saada kokea todellisen kauniin, epäitsekkään rakkauden, on minun valmistauduttava odottamaan. Voisinhan minä mennä baariin ja iskeä itselleni seuraa, mutta tulisinko siitä onnelliseksi? En tulisi. En halua rikkoa itseäni ja saada sydämeeni sellaisia muistoja yhä enemmän, joita en haluaisi oikein edes muistaa. Joista tietäisin, että valitsin ne vain, koska sain nopean tyydytyksen, mutta sen jälkeen vielä tyhjemmän sydämen. Minulle ei kelpaa rippeet. Se johon sitoudun, on oltava valmis elämään minun kanssani todella. En halua olla kakkonen, en halua olla mikään patja. Haluan, että minua arvostetaan ja kunnioitetaan tärkeänä ja arvokkaana ihmisenä, joka on ainoakertainen. Niin minäkin kohtelisin sitä jota rakastan. En antaisi hänelle itsestäni rippeitä eikä hän minulle. Onko tämä liikaa vaadittu? Ei minusta, vaikka nykymaailmassa kaikki pitäisi saada nyt, heti, helposti ja minulleminulle.

Minä en ole sellainen, josta ihmiset saavat ohikulkiessaan näykkivät paloja. Haluavat saada vain minusta jotain. Kenenkään ei pitäisi suostua sellaiseen. Minusta tuntuu, että ihminen ei aina uskalla unelmoida, odottaa ja sanoa ihmiselle, että ei ole kellekään kertakäyttötavaraa. Itsetunnostahan se kaikki johtuu. Jos tekee selväksi toiselle, että ei ole mitään hetken huumaa varten, niin on vaara jäädä yksin. Mutta minä olen valmis siihenkin. Yksinäisyyttä ei pelkää, kun on omassa sydämessä asiat järjestyksessä ja mielessä on rauha. Minä etsin sitä vuosikaudet ja nyt, Jumalan kiitos, olen sen löytänyt! Ja rukoilen, että niin saisi jatkossakin olla.

Haluan joka aamu herätessäni pystyä katsomaan itseäni silmiin häpeilemättä ja mitään salailematta. Olemalla täysin rehellinen vääristäkin valinnoista, syyllisyydestä, katumuksesta ja uskosta parempaan huomiseen, voi joka päivä katsoa ilman surun varjoa itseään peilistä. Jos teen väärän valinnan, en rankaise itseäni loputtomiin, vaan annan armon itselleni. Olenhan vain ihminen ja Kristus on minut armahtanut, kun olen syntini anteeksi pyytänyt. Kun Jumalakaan ei minua enää syytä eikä syntejäni muista, miksi minunkaan pitäisi pyöriä menneissä ja takertua johonkin vanhaan. Haluan kohdata omat tunteeni ilman pelkoa ja vaikka joskus pelottaisikin, on sekin ihmiselämään kuuluva tunne.

Pienet kauniit asiat ovat minulle tärkeitä. Minä ja sinä olemme niitä pieniä, arvokkaita asioita. Jokaisen ihmisen sisimmässä kun asuu se pieni tyttö tai poika, joka haluaa tulla rakastetuksi juuri sellaisena kuin on, vikoineen ja hyvine puolineen. Ei minään kertakäyttötavarana.

Kirjotan tähän vielä Vesa-Matti Loirin laulaman ja Vexi Salmen kirjoittaman laulun.

Maailma on kaunis

Maailman on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa tilaa unelmille
ja mielen vapaus.

On vapautta kuunnella metsän humioita,
kun aamuinen aurinko kultaa kallioita
ja elää elämäänsä.

On vapautta valvoa kesäisiä öitä
ja katsella hiljaisen haavan värinöitä
ja elää elämäänsä.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa tilaa unelmille
ja mielen vapaus.

On vapautta istua iltaa yksinänsä
ja tuntea, tutkia omaa sisintänsä
ja elää elämäänsä.

On vapautta vaistota viesti suuremmasta
ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
ja elää elämäänsä.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille
ja mielen vapaus.

Ja mielen vapaus.


Niin totta joka sana. Laulun voi kuunnella YouTubessa. Suosittelen.

Siunausta sinulle, joka luit tämän kirjoituksen.

Harmony Sister
Kommentit (0)

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 31.07.2010, 19:45:58
Olen tainnut tulla elämässäni siihen pisteeseen, että vähitellen tulen ulos kaapista jokaiselle. Tai sanotaan näin, että salaileminen on minulle nykyään aika tuskaa. On aika raskasta, kun tiettyjen ihmisten kanssa ei voi puhua tietyistä aiheista ollenkaan. He tulevat niin surullisiksi ja alkavat rukoilla puolestani...että eheytyisin. Ja tietysti kuvioon kuuluu muistutukset siitä, että olen tällaisena helvetin oma ja sitä en kertakaikkiaan nyt jaksa kuunnella. Kun tarvitisisin enemmänin tukea läheisiltäni kuin alaspäin murjomista. Mutta koska tämä on synneistä pahin melkeinpä, niin tukea on turha odottaa.

Olin käymässä Tukholmassa erään vanhan ystäväni kanssa, joka on konservatiivinen uskovainen. Minua niin sisällä nauratti, kun Tukholmassa oli Prideviikko ja siinä puistossa missä käytiin oli vaikka mitä tapahtumia ja kirkon puhujia Pride-teemaan liittyen ja päälle päätteeksi vielä ajateltiin julkisilla, joissa oli pienet sateenkaariliput bussin keulassa :) Heh! Emme tietenkään puhuneet aiheesta, koska olen hänelle jos kertonut olevani lesbo ja hän tuomitsi sen jyrkästi (tai raamattu tuomitsi, vaikka hän sanoikin, että minä menen helvettiin, jos en muutu). Hän varmaan olettaa, että minä olen muuttunut heteroksi, koska en puhunut mitään. Mutta ei se mitään. Sitten kun aihetta tulee, niin minä kerron kyllä asian todellisen laidan. Se on ihan viisasta, ettei pahoita toisten mieltä ja samalla omaansakin väittelemällä aiheesta, josta kumpainenkin on eri mieltä. Toivon, että hän näkisi minut samana ihmisenä kuin ennenkin ja lakkaisi katsomasta minua pelkästään harhautuneena luopiona ja sairaana. Mutta minä ymmärrän heidän asenteensa ja ajatusmaailmansa - olenhan itse ollut samalla tavalla ajatteleva joskus aikoinaan. Siksi en halua näyttää ovea näillekään ystäville, heissä on muuta niin paljon arvostettavia piirteitä. Minun pitää olla se ymmärtävä osapuoli, koska he lukevat raamattua kirjaimellisesti ja he eivät voi kuvitellakaan muuta tietä ajatella.

Mutta kuten sanoin, niin joskus se on raskasta vältellä tiettyjä puheenaiheita ja varoa sanomasta tiettyjä asioita ääneen. Olisi niin mukavaa ja helppoa, kun saisi olla sukunsa ja ystäviensä keskellä sellaisenaan hyväksytty eikä olla karsastavien katseiden alla. Siksi minun onkin oltava henkisesti mahdollisimman tasapainossa itseni kanssa, että kestän kaiken sen paineen, mitä ihmiset minun päälleni lastaavat. Teen työtä pikkuhiljaa ja tulen yksi ihminen kerrallaan, jos mahdollista, ulos kaapista. Sitten ei niin läheisille asia saa valjeta, kun jotain konkreettista tapahtuu.

Mutta sellaista elämä on ja maailman meno. Kaikki poikkeava on ihmiselle pelottavaa - se uhkaa turvallista rakennetta, jossa hän elää. Kaikki erilainen koetaan usein uhaksi ja se pahimmillaan aiheuttaa jopa kuoleman. En usko, että minä joudun kohtaamaan fyysistä väkivaltaa suuntautumisen tähden, mutta henkistä painostusta tulen aivan varmasti kohtaamaan ja paljonkin ja se on myös eräällä tapaa väkivaltaa sekin. Vaiikka heillä olisi kuinka raamattu kourassa ja omasta mielestään Jumala selkänsä takana, niin sitä tosiasiaa ei muuta mikään, että sellainen käytös joskus loukkaa ja satuttaa, koska homoseksuaalikin on ihminen. Ja sitä eivät kaikki muista, kun kertovat mielipiteitään rakkaudessa.
Kommentit (1)

Harmony sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 08.07.2010, 13:07:03
En voi muuta kuin ihmetellä miten törkeäkäytöksisiä ihmisiä on liikkeellä.

Viime maanantai oli minulle raskas päivä. Teen osa-aikatyötä hoitoalalla ja eräs asiakas on jo pitkän aikaa käyttäytynyt aika huonosti minua kohtaan. Jouduin olemaan hänen kanssaan yhden pidemmän session tekemisissä ja sinä aikana tapahtui paljon kaikenlaista. Hän on asiakas ja niinpä minä annoin mennä osan kommenteista ihan kuuroille korville. Mm. en päässyt vessaan ilman ettei hän olisi valittanut (kun kestää kauan), ruokatauosta puhumattakaan. Noh, ei tämä vielä mitään, mutta se oli kyllä kaiken huippu, että hän yhdessä tilanteessa laukaisi: sinä olen tyhmä. Tyhmä nainen. Kiva asenne hänellä. Kyseessä siis aikuinen nuorehko mies. Tämä tottakai loukkasi minua. Tätä aikaisemmin hän oli jo läpsäissyt mua perseelle Mrrr!!! Vaikka olisin mikä hoitaja tahansa, niin en sentään ole orja, jota saa kohdella ihan miten sattuu. En voinut jatkaa tässä työsuhteessa vaan jouduin irtisanoutumaan ja se oli tietenkin henkisesti himppu raskasta. Sanoin asiakkaalle, että hänelle saattaisi paremmin sopia mieshoitaja (niin ei olisi tuota tyhmä nainen - asetelmaa). Lisäksi teki mieli sanoa, että myös hoitajalla on virtsarakko, vatsalaukku ja tunteetkin. Ja että seksuualisesta ahdistelusta voidaan haastaa oikeuteen.

Tämän jälkeen menin yksin puistoon istuskelemaan. Halusin olla ihan itsekseni ja koostaa ajatuksia. Eipä kuitenkaan aikaakaan, kun yksi ulkomaalainen mies käveli ohitseni ja kohta kurvasti takaisin ja halusi tulla samalle penkille istumaan. Mua väsytti ja en muutenkaan heti halunnut alkaa aukomaan päätä vieraalle ihmiselle. Tää mies halusi tietenkin keskustella ja jauhoin jotain diipadaapaa ihan kohteliaisuudesta hänen kanssaan. Hän myös puolipakotti mut ottamaan herneenpalkoja, joita hänellä oli mukanaan. Laittoi niitä mun nenän eteen. Mä olen kai liiankin kohtelias, kun en sit viitsinyt sanoa, ett suksi kuuseen. Kuitenkin sen tiesin, että tää mies on iskemässä mua niin sanoin sit sen sivulauseessa, etten etsi miestä laisinkaan enkä mitään miestä. Hän vaan siitä innostui ja alkoi kyselemään, kuinka naiset tekevät "sen" keskenään... Mä sanoin, että eiköhän nyt ois parempi mennä kirjastoon ja tai kvg?! Tietenkin hän sanoi myös, ettei kukaan mies usko minua. Katselin joka tapauksessa muualle melkein koko ajan. Ja muutenkin vastailin vain kohteliaisuudesta ja torjuin kaikki lähestymisyritykset. Olisin halunnut istua rauhassa puistonpenkillä, kun oli tuollainen raskas irtisanominen takana ja inhottava kokemus miesasiakkaan kanssa. Siinä kun istuin niin yht´äkkiä tää mies sanoi, että Minä kastun. Mä luulin hetken, että hän kusi housuunsa, mutta ei. Hänen housunsa olivat todella märät hieman ja mä todellakin halusin pois ja pian. Tää mies siinä hymyillen selittää, että ei voi mitään, sinä olet niin kaunis ja seksikäs. Mulle tuli ihan kauhea olo, että miten voi olla mahdollista tämä. Olin aika hämmentynyt, koska tietenkään en ollut osannut odottaa mitään tällaista. Nousin lähteäkseni ja tää pervopekka kaivoi kännykän esiin ja alkoi selittää jotain epämääräistä, että tule mun facebookkaveriksi. Joo, justiinsa joo! Mä en tiedä, että miten en saanut nopeammin jalkoja alleni, tilanne oli hämmentävä, suututtava ja mä en tiennyt miten reagoida. Tää tyyppi vielä sanoi, että katso mun työkaverin kuvaa kännykästä ja joo, siellä oli kuva jostain muijasta ja sit seuraavaksi hänen mulkkunsa kuva. Mä sopersin jotain, että kuvottavaa ja juoksin tieheni. Mulle tuli heti likainen, hyväksikäytetty olo. Sellainen, että joku on minua katselemalla saanut tyydyttää itseään (housut sil oli jallassa) ja minä olen ollut seksiobjekti. Mua etoi, kuvotti, yökötti, nauratti hysteerisesti ja myöhemmin tuli paha olla ja itsesyytöksiä. Soitin naisten linjalle ja kerroin koko jutun.

Mutta uskomatonta, että tollaisia paskiaisia on tuolla liikkeellä. Kun just olin päässyt työpaikan kahjosta eroon niin seuraava tulee puistossa kohta eteeni.

En nyt tähän kaipaa kommentteja, ett sun olis pitänyt tehdä näin tai sanoa näin. Mua harmittaa tosi paljon itseä ja jäi tosi kauhea olo. Mun ois varmaan heti pitänyt sanoa, että ei saa istua penkille viereeni ja suksi syntymäseuduilles, mutta en jaksaisi jatkuvasti olla epäkohtelias ilman että tietää, millä asialla ihminen on liikenteellä.

Sillä hetkellä vihasin kaikkia maailman miehiä niin paljon. Vaikka tietenkin tiedän, että asia on toisin. Mun kohdalle on nyt vaan sattunut kaikenmaailman tyyppejä. Huhhuh!

Toivottavasti mulla on seuraavan kerran jotain iloista blogattavaa. Aurinkoista päivää joka iikalle vastuksista huolimatta!

Harmony Sister
Kommentit (1)

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 31.05.2010, 00:04:37 (Muokattu: 23.10.2010, 15:01:08)
No niin. Sain sitten itse kokeilla edellisessä bloggauksessani kirjoittamiani asioita käytännössä.

Olen tullut kaapista ulos lopullisesti eräälle sukulaiselleni tuossa pari viikkoa sitten. Hän oli hieman hämääntynyt. Koki aiheen epämieluisana puhua ja sanoi, ettei siskonsa kanssa halua puhua tällaisista aiheista - se tuntuu kummalliselta. No hän oli itse puhunut joistakin suhteistaan ja mietteistään mulle varmaan tunnin ja hetken keskustelu edes siitä, että minä olen lesbo, toi hänelle epämieluisan olon. Hän koki varmaan aika sekavia tunteita, koska yht´äkkiä me oltiinkin ns. samoilla markkinoilla. Eli jos hän sanoo, että joku nainen näyttää hyvältä pitkissä saappaissa ja jos minäkin sanon siihen, että niin minustakin näyttää, niin hän kokee sen uhaksi ja epäjärjestykseksi. Kyllähän minä toki tämän kaiken ymmärrän. Hän oli siis ensimmäinen sukulainen, jolle tuli kaapista ulos. Tänään meille tuli erimielisyyksiä ihan muista asioista, ihan sellaista tavallista kinaa ja suuttumusta, mitä kaikilla joskus on. Hän suuttui ja keskustelun päätteeksi sanoi: haista paska s**atanan lepakko ja älä soita mulle enää ikinä. Hyvästi. Ja tuut tuut tuut... Minä olin, että täh? Eli ensimmäinen erimielisyys kun tulee, niin otetaan homo ja lesbo jne. nimittelykeinoksi. Hän yritti varmaan alentaa ja halveksua minun suuntautumistani. Vaikka olisi kuinka kiukkuinen, niin ei minun mielestäni juuri kaapista ulos tulleelle pitäisi huutaa tuollaista...eikä kenellekään. Hän ikäänkuin näki ja näkee lesbouteni sellaisena asiana, että sitä voi käyttää lyömäaseena, kun siltä tuntuu. On jotenkin henkilökohtaisempi loukkaus haukkua toista s**tanan lesbo tai homo heitoilla kuin haukkua toista vaikka idiootikisi. Minusta tuo oli aika halpamaista käytöstä ja en olisi koskaan uskonut kuulevani hänen suustaan tuollaista.

Mutta minä olin varautunut tähän. Että saan näitä viha-, ja fobiakommentteja kuulla joskus jostain. Tottakai olin surullinen ja pettynyt tuosta käytöksestä, mutta en uskonut hänen ottavan juuri tuota asiaa sellaiseksi aseeksi, jolla hän kuvittelee voivansa loukata minun verisesti. Hän loukkasi kyllä, mutta kuten sanoin, olin valmentaunut. En vain tiennyt, mistä ensimmäisen kerran saan kuulla sen. Olen myös varautunut siihen, että kun joskus jonain päivänä kerron suvulleni ja uskoville ystävilleni, niin sieltä saan vastaavasti kuulla helvettiin joutumiskommentteja. Mutta nekään eivät tehoa minuun. Olen niin paljon tätä asiaa puinut päässäni, että pikkuhiljaa olen valmis kohtaamaan pahan maailman.

Mutta jotain oikein hauskaan loppuun. Olin kaverini kanssa tosiaan siellä sateenkaarimessussa ja kun olimme menossa ehtoolliselle, niin yksi meitä aika reilusti vanhempi nainen läppäsi pyllylle mun kaveria!

Hah hah :D Voi elämä!!!

Eli älä käännä selkääsi sateenkaarimessussa. Hauska (hmm) ensi kokemus tuon tyyppisestä tapahtumasta :)
Kommentit (1)

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 29.05.2010, 23:32:59
Olin kaverini kanssa elämäni ensimmäistä kertaa sateenkaarimessussa. Tunnelma oli lämmin ja välitön. Saarnassa puhuttiin siitä, kuinka meidän pitäisi nähdä jokaisessa ihmisessä Kristuksen kasvot ja muistaa tämän elämän aikana kohdella lähimmäistä sillä rakkaudella, kuinka Kristus jokaista ihmistä kohtelee.

Minulle tuli heti mieleen homofobiset ystäväni. Pystynkö minä näkemään heissä Kristuksen kasvot? Ajattelenko minä heistä vihan ja katkeruuden sekaisin tuntein? Se, miksi he sanovat minulle, että minä joudun helvettiin ja olen valinnut osakseni Jumalan hylkäämisen, on lähtöisin heidän omista peloistaan. Tämän johdosta on helppo alkaa itse potemaan samaa tautia, kun se niin helposti ihmisestä toiseen tarttuu - fobiaa. Minun kohdallani se olisi hetero-, ja uskovaisfobiaa. Pahimillaan se voisi edetä Jumalafobiaksikin. Kun vain muistan, että nekin ihmiset, jotka minua tuomitsevat, ovat todella ihmisiä vaan ja tarkoittavat hyvää, niin voin itse paljon paremmin. Koska viha kasvattaa vain katkeruuden omaan sydämeen. Niin kummalta kuin se kuulostaakin, mutta helvettiin lähettämisjututkin ovat heidän kohdallaan välittämistä. He todella rukoilevat puolestani, että minä saisin paremman elämän eli että Jumala vapahtaisi minut lesboudesta.

Minä voin jatkaa omaa elämääni eteenpäin ja nähdä erehtyväisen ihmisen yhtenä Jumalan luomuksena. Vaikka hän loukkaisi minua - tarkoitti hän kuitenkin hyvää. Minun ei tarvite suostua ovimatoksi eikä enää muuttua kenenkään mieliksi miksikään, mutta minun ei myöskään tarvitse tulla itse fobiseksi. Mennä itse samaan tilaan, jota niin kovasti toisten kohdalla päivittelin. Se olisi varmaan paljon helpompaa, mutta ei varmastikaan kestävä tie.

Siunausta päivääsi!

Harmony Sister
Kommentit (0)

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 20.04.2010, 20:04:54
Nyt on niin surullinen olo ja itkettää. Kun mietin tässä, kuinka kamalan paljosta olen luopunut uskoni tähden. En voinut myöntää avoimesti itselleni, että olen lesbo ja sen tähden menetin paljon. Olisiko toisin käynyt, en voi tietää. Nyt tiedän varmasti sen, että jos joskus rakkaani tulee elämääni, niin rakastan häntä, vaikka koko maailma huutaisi vieressäni. Voihan olla, että joskus pääsen yli tästä, mutta nyt tuntuu siltä, etten pääse. Olen kuin joutsen eräällä tapaa, harvoin he löytävät uutta kumppania menetetyn tilalle.

Toivon mahdollisimman hienotunteisia kommentteja(jos haluaa kirjoittaa), tämä on minulle hyvin surullinen prosessi.


Syystunnelma

Teit oikein ystävä ainoo,
kun luotani lähdit pois.
Sinun rintasi nuori ja lämmin,
minun rinnalla jäätynyt ois.

Kas maantiellä kalpea kukka,
lumipälvestä nostavi pään.
Mitä vuottelet kukkani vielä,
on aika jo painua pään.

Tuhat aatosta sieluni tunsi,
sen vaan minä muistaa voin:
oli tielläni kuihtunut kukka
ja sen peitoksi lunta mä loin.

Eino Leino



Harmony Sister
Kommentit (0)

Harmony Sister kirjoittaa elämäsään
Kirjoitettu: 17.04.2010, 15:11:42
Hei taas!

Ensiksi vastaan kommentteihin:

Martin: juuri tuota rakkaudetonta kohtaamista olen saanut osakseni. Muistan itsekin käyttäytyneeni osittain niin ja niiden oppien mukaan, joka oli srk:ssa opetettu - homoseksuaaleja katsottiin kauhun sekaisella pelolla (ja inholla) ja suhtautuminen heihin oli, että heidän puolestaan rukoillaan jatkuvasti. Juuri tuo pelko, tietämättömyys ja sitä kautta suvaitsemattomuus ovat syitä siihen, miksi homoja ja lesboja paiskitaan Raamatulla päähän eikä uskalleta sanoa omia ajatuksia puhumattakaan, että heidät hyväksyttäisiin sellaisena kuin ovat. Minä olen lähtenyt omassa prosessia siitä liikkeelle, että olen traumatisoitunut ja henkisesti sairas (ja paholaisen kiusaama), koska minulle on homoseksuaalisia tunteita. Omasta mielestäni olen Jumalan luoma juuri tällaisena, mutta uskonyhteisöni ei varmaankaan ole samaa mieltä. Ja se on joskus raskasta.

Aboa: minulle lesbous oli alkuun ihan kauhea ongelma. Kielsin kaiken ja yritin muuttua. Kun en pystynyt muuttumaan ja Jumala ei "parantanut" minua, päätin, että olen sitten aseksuaali. Niin en riko Jumalaa vastaan. Kunnes käsitin, etten pysty siihen. Koska minun on saatava käsitellä rakkauteni ja suhteeni Tuuliaan. Ja jos kieltäisin lesbouden itsessäni, niin en saisi sanoa enää edes: minä kaipaan häntä ja suren eroa. Enää en siis yritä muuttua miksikään muuksi kuin omaksi itsekseni.

Kerroin yhdelle uskovaiselle ystävälleni, että olen lesbo. Tiedän hänen aikaisemmin olleen järkyttynyt, kun hän kuuli yhden uskovaisen kaverinsa olevan homo. Hän ihmetteli, kuinka homo voi olla kirkon palveluksessa. Päätin silti kertoa tälle ihmiselle. Vähään aikaan ei tullut vastausta kirjeeseen. Kyselin sitten hieman häneltä ja hän sanoi, että hänen elämäänsä mahtuu moninaisuutta. Hän ei vaan ymmärrä, miten joku voi kokea olevansa lesbo tai homo. Että kuinka se on mahdollista. Kerroin kirjeessä hänelle niistä kamalista kokemuksista, joita olen saanut osakseni. Kerroin avoimesti, sen että minusta ei todellakaan ole mukavaa, jos kaikki uskonystäväni minut tämän takia hylkäävät. Ja niin me keskusteltiin. Hän sanoi lainaavansa kirjoja aiheesta ja lukevansa, jotta ymmärtäisi. Ei siis todellakaan mennyt hukkaan kertominen tämän ihmisen kohdalla. Olin valmentautunut nimittäin jo siihen, että hän ei kestä tätä tietoa. Olihan hän tietenkin järkyttynyt varmaankin ja ei pystynyt kovin kauaa puhumaan aiheesta, mutta yhtä kaikki hän ei alkanut pauhaamaan minulle helvetistä ja siitä kuinka olisin valinnut syntielämän. Olen iloinen ja kiitollinen Jumalalle tästä keskustelusta.

Harmony Sister
Kommentit (1)

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 31.03.2010, 11:22:21
Splenetic: kiitos tervetulotoivotuksesta. Olen vastikään tälle sivustolle liittynyt ja kaikki onkin vielä aika uutta. Niin, todella olen yrittänyt muuttaa itseäni. Alusta asti minulle oli selvää, että lesbous ei ole vaihtoehto vaan sairaus tai epänormaliuden tila, josta pyritään parantumaan. Jumalan avulla. Myöskin alusta asti oli selvää, ettei srk:n kanta muuttuisi. Ratkaisuksi jäi siis ainoastaan muuttuminen itse taivaskelpoiseksi. Olen kokenut kaikesta huolimatta tämän paikan hengelliseksi kodikseni ja siitä irtautuminen ei ole helppoa. Nimenomaan vapaan sananjulistuksen (kaavoja vähemmän) ja karismaattisuuden olen kokenut paljon omemmakseni kuin luterilaisessa srk:ssa. En käy enää juuri siinä srk:ssa mihin liityin 14-vuotiaana vaan toisella paikkakunnalla pienemmässä srk:ssa, jossa olen kertonut pastorille itsestäni. Hän hyväksyy minut ja siellä on ollut siksi mukava käydä. Ehkä eroaminen srk:sta tulisi kysymykseen ajankohtaisemmin, jos minua ei hyväksyttäisi missään. Mutta kaikki aikanaan.
Kommentit (0)

Harmony Sister kirjoittaa elämästään
Kirjoitettu: 28.03.2010, 20:14:46 (Muokattu: 23.10.2010, 15:34:59)
Kirjoitan tässä elämästäni. Kivuista ja iloista. Ja täytyy sanoa, että niitä kipuja on ollut paljon.

Kerron ensimmäiseksi uskon ja lesbouden ristiriidasta. Tulen kristillisestä karismaattisesta liikkeestä. Minulle on aina opetettu, että homous ja lesbous ovat syntejä, jotka ihminen valitsee ja hylkää samalla Jumalan. Tällaiset ihmiset eivät pääse taivaaseen. Eli lesbous ei ollut minulle todellakaan mikään vaihtoehto, vaikka pojat lähinnä hirvittivät minua.

Kun ensimmäisen kerran tajusin, kuinka lapset tulevat maailmaan, olin järkyttynyt. Olin kauhuissani siitä, että saadaksesni lapsia, minun täytyisi olla "niin" miehen kanssa. Ajattelin epätoivoissani, että eikö ne lapset voisi tulla ihan kädestä kiinnipitämisellä. Toki seksi on jokaiselle lapselle varmaan järkytys, kun sen tajuaa, mutta minä muistan olleeni erityisen kauhistunut ajatuksesta.

Ala-asteella ihastuin yhteen poikaan. N. 14-17 vuotiaana minä kävin seurakunnassa nuorten jutuissa ja siellä meillä oli kaveriporukka, jossa tytöt puhuivat paljon pojista. Minun oletettiin puhuvan myös. Mutta en oikein osannut. En ollut niin kamalan kiinnostunut miehistä kuitenkaan ja ihastuin aika harvoin. Olin sitten pitkään pihkassa johonkin jos olin. Muistan olleeni kahteen poikaan ihastunut tuona aikana, joista toisen kanssa vaihdoin jopa kolme kirjettä. Minua pidettiin muutenkin vähän outona tyyppinä ystävien keskuudessa ja en halunnut olla ihan friikki kuitenkaan, joten puhuin sitten sen verran sopivasti pojista kuin piti. Usein ystäväni huomasivat, missä ihastukseni liikkuivat. Minä kun en aina edes muistanut sitä. Yksi tästä kaveriporukasta onkin sanonut, että kyllä ne aika väkinäisiä ne ihastumiseni olivat. Ja kun en koskaan pystynyt kuvittelemaan niitä kovin pitkälle. Minua enemmän hirvitti. Muistan kyllä selvästi tunteneeni jotain kutinaa, kun oli yhdestä pojasta kyse, mutta sitten kun ihastuin tyttöön myöhemmin, niin jalat olivat alta pois. Jotenkin kaikki oli helpompaa ja tunsin olevani kotonani. Kaikki koskettaminen ja rakkaus tuntuivat luonnollisilta.

Sitten kun muutin uudelle paikkakunnalle opiskelemaan, niin tapasin Tuulian (nimi muutettu). Tajusin ensimmäistä kertaa olevani ihastunut ja lopulta rakastunut. Ja Tuulia vastasi tunteisiini. Mutta minä jouduin kieltämään kaiken, uskoni tähden. Kun tajusin, että tämähän on rakkautta, niin tulin todella epätoivoiseksi ja itkin illat pitkät. Halusin olla Tuulian lähellä ja rakastaa häntä, mutta en voinut. Jossain vaiheessa kerroin yhdelle uskonystävälleni naiseen kohdistuneesta rakkaudestani ja hän sanoi, että minun pitää hylätä ne ajatukset ja valita Jumala, että pääsen taivaaseen. Muutoin joutuisin kadotukseen. Muistan, kun olin kertonut tämän ja myöhemmin taputin ystävääni olkapäälle, niin hän kavahti pois päin minusta ja pyysi olemaan koskematta. Minulle tuli sellainen tunne, että ihan kuin minä olisin jotain saastaisita ja tartuttaisin tätä syntiä ympäriinsä.

Minä kielsin rakkauteni Tuuliaan ja silti halusin olla hänen kanssaan. Ja niinä hetkinä kun olimme kahden, olinkin hyvin onnellinen. Sitten myöhemmin tulivat ristiriidat ja pelot ja kieltäminen. Kerron myöhemmin suhteestani Tuuliaan enemmän.

Kun sitten Tuulian ja minun suhde loppui, niin jouduin edelleen osittain kieltämään ja tukahduttamaan tunteeni. Eroprosessille ei ollut tilaa, koska tämähän oli hyvä asia, että Tuulia oli pois elämästäni. Mutta minun mielestäni se ei ollut ja ei ole vieläkään. Kerroin viime keväänä kahdelle uskon ystävälleni, että kyllä minä olin rakastunut naiseen ja minä olen varmaankin lesbo. Että näin se nyt on. Kummatkin sanoivat, että minä joudun helvettiin näine valintoineni ja jos en hylkää synnillisiä ajatuksiani niin sielunvihollinen erottaa minut ainiaaksi Jeesuksesta. Toinen heistä antoi minulle kaksi kirjaa kuinka eheytyä heteroksi ja käski ottamaan yhteyttä Aslaniin(eheyde heteroksi - liike). Onneksi en ottanut. En myöskään pystynyt lukemaan kirjoja loppuun asti. Ne tuntuivat niin irvokkailta. Itsensä kieltämisen aika oli tullut päätökseen. Kymmenisen vuotta olin tukahduttanut oikeat tunteeni. Nyt en halua enää kieltää itseäni edes sen tähden, että saan sanoa ääneen: minä rakastin Tuuliaa ja se oli kaunista. Vaikka en eläissäni enää seurustelisi, niin silti haluan olla lesbo, koska siten voin käydä suruprosessia läpi Tuulian lähdön jälkeen.

Olen yrittänyt muuttua heteroksi. Olen ollut yrittämättä ja ollut aseksuaali. Olen rukoillut ja pyytänyt Jumalaa parantamaan ja muuttamaan minut. Olen odottanut, että kun paranen lapsuudessani tapahtuneista traumoista, niin minusta tulee hetero. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Minä olen lesbo. Sittenkin, kaikkien rukousten jälkeen.

Olen kuullut uskovaisilta: "Jeesus oli nimenomaan syntisten ystävä ja oleili heidän kanssaan" (ja sitten katsotaan minuun merkitsevästi). Olen kuullut: "joudut helvettiin, jos et VALITSE toisin ja tee parannusta" ja "vastusta perkelettä Jeesuksen nimessä, niin nuo ajatukset lähtevät" ja "saat olla lesbo, mutta et saa koskaan toteuttaa itseäsi" ja "vaikka ihminen hylkäisi Jumalan ja Jeesuksen, niin he eivät koskaan hylkää ihmistä" (ja sitten taas katsotaan minua...) . Minä en koe valinneeni mitään vaan tämä on tullut osakseni. Naiset vain tuntuvat paljon luonnollisemmalta vaihtoehdolta minulle. Miehet eivät nappaa. Minä en myöskään koe hylänneeni Jeesusta. Minä olen ihan yhtä tässä kuin ennenkin, vaikka uskonkriisiä välillä onkin.

Olen jättänyt mahdollisuuden kommentoida blogia, mutta toivoisin, että eheydy heteroksi - kommentit jätettäisiin tähän kirjoittamatta. Minä olen toden totta yrittänyt sitä ja saanut kovia katseita ja sanoja osakseni ja en sitä enää halua. Jos jollakulla on samankaltaisia kokemuksia, niin kirjoittakaa ajatuksia tänne ja muutenkin saa kirjoittaa.

Jatkan myöhemmin kirjoittamista elämästäni.

Harmony Sister
Kommentit (4)

[ Blogien etusivulle | Uusimmat bloggaukset | Blogipalvelun ohjeet | Blogilista ]

Blogit

   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2018 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy