Täällä sateenkaaren alla

Tasa-arvoinen avioliittolaki on ihmisoikeus

Kuten kaikki edellisen bloggaukseni lukeneet jo tietävätkin, elän rekisteröidyssä parisuhteessa. Helvetti, mikä termi! Minä olen 23-vuotiaaksi sen verran vanhoillinen, että mielestäni autot ja koirat ja rikokset laitetaan rekisteriin, ei parisuhteita. Kun kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä virallistaa suhteensa, on se mielestäni avioliitto. Oli kyseessä sitten hetero-, homo- tai transpari.

Oma rekisteröintitilaisuuteni eli siis hääpäiväni oli melkoisen ikimuistoinen. Lyhyt ja ytimekäs, sanoisinko. Varasimme siis Maistraattiin ajan, jota 3-4 kuukautta odotellessamme suunnittelimme ja järjestelimme itse juhlia, rekisteröintiä seuraavalle päivälle. Rekisteröintipäivän koittaessa marssimme Maistraattiin ja odottelimme aulassa kuin missäkin pankissa tai muussa virastossa. No, virastohan se onkin. Lopulta meidät kutsuttiin pieneen huoneeseen, jossa istuuduimme J:n ja Maistraatin viranomaisen kanssa pöydän ääreen. Todistajia ei olisi tarvittu, mutta vanhempamme olivat kuitenkin mukana. ”No niin, allekirjoittakaan sitten tämä paperi”, sanoi virkailija ja me allekirjoitimme. Vedettyämme nimet paperiin, virkailija sanoi: ”Tää oli nyt sit tässä. Huone on vielä hetken käytössänne, jos haluatte vaikka ottaa valokuvia.” Olin pöyristynyt. Tää oli nyt sit tässä?! Olin pienessä mielessäni salaa kuvitellut tilaisuuden edes vähän hienommaksi. Jotain pientä puhetta parisuhteen ja rakkauden kauneudesta tai jotain. Mutta ei. Ei mitään. Kohtelu oli kuin missäkin katsastuskonttorissa. No, otimme pari valokuvaa ja lähdimme Maistraatista kotia kohti todistuksen kanssa. Huh huh, mikä hääpäivä, ettenkö sanoisi!

Olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut miksi tästä tasa-arvoisesta avioliittolaista on noussut niin helvetinmoinen haloo. On aika karua käydä maistraatissa panemassa toteen elämänsä suurin päätös ja viettää sitä elämän onnellisinta ja kauneinta päivää. Miksei saman tien mennä hääpuku päällä poliisilaitokselle jonottamaan kolmeksi tunniksi, että haluaisimme vain ilmoittaa olevamme pariskunta, laittakaa muistioon! Tässä muutama syy, joihin olen esim. keskustelupalstoilla törmännyt tasa-arvoisen avioliittolain vastustajien vetoavan:

1) Luonnottomuus - eli biologiset ja teologiset syyt. Että sehän on ihan luonnotonta tuo homous ylipäänsä, eihän meitä ole luotu saman sukupuolen kanssa olemaan, kun lisääntymistarkoituksessahan tässä vain yhdessä ollaan! Homoliitot turmelisi koko avioliiton idean, kun ei niissä homosuhteissa ole mistään rakkaudesta kyse vaan seksistä ja nehän paneekin kaikkea mikä liikkuu, kunhan on samaa sukupuolta! Ja miettikää nyt miten olisi käynyt jos Eeva olisi ollut lesbo! Ei olisi ihmiskuntaa tullut. Ja jos toiselta kantilta ajattelee, niin eihän ne apinatkaan samaa sukupuolta pane, jos panisi ei olisi voinut evoluutio muokata apinoista ihmisiä! Äläkä yhtään vetoa niihin homopingviineihin, ne on sen homoilta oppinu sen homoilun, tyhmät elukat! Homopropagandan syytä koko homopingviinit!

2) Raamatulla päähän - eli kristinuskoon vetoaminen. Että Raamattu sanoo, että Jeesus sanoo, että Jumala sanoo, että homot on syntisiä! En oo koskaan Raamattua itse lukenut, mutta riparilla joskus vuonna -64 joku oli lukenut ja niin se sanoi! Homous ja kaikki sen sellainen on silkkaa jumalanpilkkaa, itse en ole niin kovin uskonnollinen, mutta homot roviolle silti! Homoliitot turmelisi koko kirkon maineen ja veisi sen uskottavuuden ja maton jalkojen alta! Helvettiin joutaisi kaikki nuo homoseksuellit, saastaiset syntiset!

3) Lapsista tulee homoja - eli lapsen oikeuksiin vetoaminen. Että eihän lapset mitenkään voisi elää normaalia ja tervettä elämää ja kasvaa normaaleiksi aikuiseksi, kun telkkarissa pauhaa homoporno läpi vuorokauden! Muumitkin on jotain homomuumeja ja lasten kuvakirjat silkkaa pornoa! Eikä Tove Jansson mikään lesbo ollut! Ja jos oli, poltan kaikki sen kirjat kirjastosta! Ja normaali lapsi tarvitsee normaaliin kehitykseen normaalit vanhemmat, eli isän ja äidin, sehän menee ihan sekaisin, jos sillä on niin epänormaali ympäristö kasvaa! Homot kasvattaa häiriintyneitä homolapsia!

4) Kirkkojen varausaika pitenee - eli kiireiset nykyihmiset. Että siis mä en jaksa enää miettiä ja odottaa, mä haluun kirkkohäät tänä juhannuksena Helsingin tuomiokirkossa eli siis kolmen päivän päästä! Ja jos homot alkaa mennä naimisiin kirkossa niin mähän joudun odottaa tyyliin viis vuotta!

5) Se on meidän etuoikeus - eli ihmisarvon väärinymmärtäminen. Että kyllä minä olen ihmisoikeuksien puolesta, ei ketään saa syrjiä ja kaikki on saman arvoisia, mutta homoja en naimisiin päästä, se on meidän heteroiden etuoikeus! Etuoikeuksilla ei ole mitään tekemistä syrjimisen kanssa, mutta kun on vähemmistö ja enemmistö niin niiden pitää erota toisistaan jotenkin ja enemmistöllä pitää olla etuoikeuksia!

(Haluan painottaa, etten nyt todellakaan puhu kaikista heteroista vaan joistain satunnaisista ääripäistä tasa-arvoisen avioliittolain vastustajissa. Tapanani on kärjistää, joten älkää ottako itseenne.)

Mielestäni samojen oikeuksien takaaminen jokaiselle, riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä tai mistään muustakaan, on ihmisoikeus. Ja ihmisoikeudet ovat samat kaikille. En kertakaikkiaan ymmärrä, miksi muuten niin järkevät (toiset enemmän, toiset vähemmän) ihmiset muuttuvat tällaisen päivänselvän asian edessä niin itsekkäiksi. Mielestäni parisuhteen rekisteröinti on vastenmielinen termi, vaikka oikeudet molemmissa liitoissa ovat melkein samat (lukuun ottamatta adoptio-oikeutta ja automaattista oikeutta yhteiseen sukunimeen). Loppujen lopuksi, valtava meteli niin pienestä ja selvästä asiasta.

-Sanni


Tutustutaanko vähän?

Hellurei vaan kaikki lepakot ja lepakonmieliset! Olen melko uusi täällä Lepakkolaaksossa ja päätin alkaa pitää blogia (täälläkin). Jospa ihan käytötapojen vuoksi vaikkapa näin ensialkuun esittelisin itseni.

Olen siis Sanni, mainiota vuosikertaa 1990 oleva panseksuaali ja elän rekisteröidyssä parisuhteessa puolisoni J:n kanssa. Sairastan toistuvaa masennusta nyt virallisesti viidettä vuotta, mutta todellisuudessa eli ennen diagnoosia, olen kärsinyt siitä vuodesta 2004. Minä olen kirjoittaja. Hengitän tekstin kautta siispä olen. Kirjoitan mitä milloinkin: proosaa, runoja, asiatekstejä ja vähän vähemmän asiallisia tekstejä. Luen paljon ja nautin hyvistä, mielellään tajunnanräjäyttävää sosiaalipornoa olevista elokuvista.

Luulen, että blogistani tulee aika epävakaa, kuten olen minäkin. On milloin syvällistä huumorilla höystettyä pohdintaa ja kannanottoa ajankohtaisista ja teemaan liittyvistä asioista, milloin runoja tai proosatekstejäni ja toisinaan ihan silkkaa paskanjauhantaa, kun ei ole muutakaan tekemistä. Toivottavasti tulette nauttimaan matkastanne pääni sisään, tänne sateenkaaren alle.

-Sanni