• Druusi

Ramadan

Huomenna se alkaa. Paastokuukausi, Ramadan, Islamilaisen kalenterin 9. kuukausi.

Silloin kun minä olin koulussa (kuuletteko äänensävyn, sen saman, jota Vanhat Ihmiset käyttävät kertoakseen nuoremmille elämänviisauksia), jostain opin - tokko peruskoulusta kuitenkaan - että Ramadanin aikaan ei syödä päivällä, koska Allah näkee, mutta yöllä saa syödä, kun Allah ei näe. Opetus oli, että se on tekopyhää toimintaa.
Näin myöhemmällä iällä olen tullut siihen tulokseen, että se on kukkua.

Ramadania vietetään sen takia, että osaisimme oivaltaa kaiken sen arvon, jota meillä on ja jota kaikilla ei ole. Se, että kieltäytyy aurinkoisen ajan kaikesta ruoasta ja juomasta auttaa meitä arvostamaan niiden olemassaoloa ja samalla myös kasvattaa luonnetta. Toisin sanoen, se auttaa meitä auttamaan muita, vähäosaisia (ainakin teoriassa) ja samalla vastustamaan shaitanin kammottavia juonia.

Minua tosin hieman jännittää - kyseessähän on ensimmäinen kerta, kun muslimina osallistun Ramadanin viettoon. Jos edes ensimmäinen päivä olisikin ollut vapaapäivä, niin aloittaminen olisi voinut olla helpompaa, mutta kun ei - työhön pitää ryhtyä ja kotiinkin pääsee vasta muutaman päivän kuluttua, inshaAllah.
Mutta jostainhan se on aloitettava ja oikeasti aika mielenkiinnolla odotan omia kokemuksiani (ja säälin työkavereitani, koska en saa pakollista aamukahviani).

Ja voisiko joku kertoa työnantajallenikin, että näin Ramadanin aikaan olisi kiva tehdä töitä vain aamupäivisin?