Herneiden pyörimistä luisessa kulhossa...

Koska meillä on joulu?

...juhla armas lapsien...
Lapsen mieli, lapsenmieli. Innolla odottelen että saadaan taas kaikki lapsoset saman katon alle huiskimaan, siinä sitä riittää vilinää ja vilskettä pitkälle ensi vuoteen. (omiahan siis ei ole, siskot on hoitaneet sikiämisen vielä toistaiseksi)
Uusien suksien on vaan pakko ottaa vauhtia pitkin tuvan lattiaa, kun pahasti näyttää siltä että joulukin luottaa siihen että musta on iki-tyylikästä. :[ Taitavat jäädä perinteiset jouluaamun lumiukot tekemättä jo toisena jouluna perättäin... Ei hyvä.
Täytynee lähteä pihalle tanssimaan yhdistetty sade- ja pakkastanssi!


Vähemmän ahdinkoa

Kiitoksia tervetulotoivotuksista itse kullekin! :]
Lattianpesuvesi odotteleekin jo vaativasti putkistossa ja pölyrätti huutaa leip.. Eikun pölyä. Siitä onkin jo kiitettävästi aikaa kun on kirjahyllystä vedelty harmaita kerroksia, ehkä se tänään illalla jo kiiltelee puun värisenä, niinkuin on ollut tehdessä tarkoitus.
Tämän aamun mietteisiin on kuulunut lähinnä se, miten saisin oikeanlaisen joulumielen myös lähimmille aikaiseksi, ilman että syyllistyisin itse aiemman bloggaukseni kiroamiin toitotuksiin. Vaikeaa.
Taidan olla ihan oikeasti nainen, kun mieli on kuin tuuliviiri, jos ei nyt ihan joka päivä, niin edes kerran viikossa. ;]
Mutta nyt joululaulut soi ja virittää mieltä, päivänjatkoja kaikille lukijoille!


Harras ahdistus...

On taas se aika vuodesta kun porukka alkaa viimeistään stressaamaan tavalla, joka ei muihin vuodenaikoihin kuulu.
Harmillista sinänsä, itse näinkin syvällisenä ja henkisenä ihmisenä katselen taas kerran sivusta että mitä ihmettä ne kaikki höösää ja häsläilee, puunaa ja puleeraa ja huutaa naama punaisena hehkuen rauhaa rauhaa ja vielä kerran rauhaa, että ihan alkaa henki pihistä.
Riittäisipä minulle varsin hyvin jos kaikki vaan istuisivat alas mutustamaan kuka mitäkin mieleistänsä jouluruokaa ja ilman että kukaan odottaisi housun persukset tulessa että koska se pukki tulee oikein tuomaan niitä kiireessä ostettuja lahjoja ja muistetaan sitten vinkua pari kuukautta joulun jälkeen kun se villapaita kutittaa ja on liian pieni, ja mitä ihmettä se toinenkin ajatteli ostaessaan sitä-sun-tätä, vieläpä joululahjaksi!
Osta osta osta, kuuluu korvaani joka paikassa, karkuun jos juoksen niin olenhan sittenkin luopio kun en hymyile väkisin ihmisille vaan herkistelen itseni seurassa salaisessa paikassa, enkä stressaa, enkä edes hoida stressiä vaan kaikki on sujunut omalla painollaan ilman että hermo olisi mennyt.

Valitusvirsihän tästä tuli, mutta kai me sitten osataan muistaa se että hyvä mieli ei ole koskaan tullut rahalla.

Tunnelmallisia joulunalusaikoja ihan jok'ikiselle.

:]