ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Palveluoppaassa mukana
Bear Park Cafe - Karhupuiston kioski/kahvila
Kesäkahvila on avoinna huhti-syyskuussa joka päivä. Säävaraus. Björnparkens sommarkafe är öppet varje dag från april till September. Bärenpark-Café ist von Aprill bis September geöffnet jeden Tag. Karupargi kohvik on avatud aprillist septembrini iga päev.

Blogit: Uusimmat bloggaukset

Rekisteröityneet käyttäjät voivat avata oman blogin. Blogin hallinta tapahtuu netin kautta. Bloggauksia voi lisätä, muokata ja poistaa. Tekstin lisäksi mukaan voi liittää myös kuvan. Bloggauksen lisääminen on mahdollista myös tekstiviestin (SMS) kautta. Multimediaviestin (MMS) kautta on mahdollista lisätä tekstiä, kuvaa, ääntä ja videotiedostoja. Katso blogipalvelun ohjeet.

Blogien sisällöstä vastaavat bloggaajat itse, ranneliike.net ainoastaan tarjoaa työkalun sitä varten. Kaikkeen blogiin lisättyyn materiaaliin pitää olla käyttöoikeus (eli materiaalin pitää olla omaa tuotosta, tai sitten sen julkaisuun pitää olla tekijän suostumus. Lisäksi esimerkiksi laittomasti salaa otettuja kuvia ei saa julkaista). Pornoksi luokiteltavan materiaalin lisääminen on kielletty kaikissa muodoissaan.

Torontosta : Meidan lapset parvekkeella
Kirjoitettu: 19.09.2017, 19:22:36 (Muokattu: 19.09.2017, 19:23:14)
Lue lisää

Torontosta : Meidan asunto
Kirjoitettu: 19.09.2017, 19:09:57 (Muokattu: 19.09.2017, 19:14:17)
Lue lisää

Torontosta : 19.09.2017
Kirjoitettu: 19.09.2017, 19:09:14
Lue lisää

Torontosta : Monta nuortamiesta on tapettu
Kirjoitettu: 18.09.2017, 17:34:39 (Muokattu: 18.09.2017, 17:38:51)
Ammuttu kuoliaaksi meidan lahella ghettossa. Mustia, tietysti ja huumevelkojia. Melkein meidan elegantin talon lahella.

Lue lisää

Torontosta : Vihaatte tietysti mielipidettani
Kirjoitettu: 09.09.2017, 19:31:54
Katselen YLE.net uutisia, kuinka ihmiset puhuuvat turhia sanoja joita vihaan enka kayta puhuessani suomessa (taalla ei ole tarvetta): No,no kylla,KYLLA sana on kaikkein turhin ja raivostuttavin turha sana. etta,etta tota noin,itsess, toki, siita etta, noin, kun. Ja muita. Myos puhuuvat kolmannessa persoonassa? haamupuhetta. That's all.
Kommentit (3)

Hulivilipoika : Suomalaispoikia maailmalla: Oltiin taas Tukholmassa 2/2
Kirjoitettu: 09.09.2017, 14:18:05
http://hulivilipoika.blogspot.fi/2017/08/suomalaispoikia-maailmalla-oltiin-taas.html (kuvat ja videot täällä)

Matkajutun ensimmäisessä osassa risteilyemäntä Hulivilipoika saatteli lukijansa Svea-papan syliin iloitsemaan 1970–1980-luvun Tukholmasta. Suomalaisissa homolehdissä hehkutettu ”nautinnon ja kepeän menon pääkaupunki” tarjosi suomalaispojille puisto- ja vessasivistystä sekä aivan liian kuumia löylyjä. Niin kuumia, että ne kiellettiin lopulta lailla!

Tällä kertaa tutustumme 96- (jäljempänä Ysikutonen), Kalle- ja Seta-lehtien opastuksella Tukholman muinaisiin homobaareihin ja -diskoihin, tapitamme uskomatonta drag show’ta ja osoitamme rohkeasti mieltä yhdessä muiden ”elämän sirkuksen esittäjien” kanssa.

Väkeä kuin hyvin pakatussa kala-astiassa

Suomessa ei ollut vielä 1970-luvulla varsinaisia homobaareja, joten jo ensimmäisessä suomalaisen homolehden Tukholma-jutussa hehkutetaan kaupungin menomestoja. Ysikutosessa 5–6/70 julkaistun ”Raportti Tukholmasta” -jutun kirjoittaja Hans-Pjotr mainitsee nimeltä kaksi paikkaa: City Clubin (Döbelnsgatan 4) ja Club Privaten (Surbrunnsgatan 57). Jälkimmäisestä hän kertoili näin:

"Valkeiksi kalkitut, korkeat kellariholvit muistuttavat jonkin verran [Ysikutosta julkaisseen] Psyken kerhohuoneistoa. Ovella on lappu, jossa pyydetään poistujia käyttäytymään hillitysti, jotta vuokratilat saataisiin pitää! Ilmapiiri oli ystävällinen ja ruotsalaisen huoleton, sivuhuoneessa oli kuuma kuin saunassa ja väkeä kui [sic] hyvin pakatussa kala-astiassa: siellä näytettiin pornofilmejä."

Huomattavasti maineikkaampi paikka oli kuitenkin City Club, jonka Wikipedia-sivulla kerrotaan sen olleen Ruotsin ensimmäinen yksityinen homoklubi. Vuodet 1966–1970 klubi toimi osoitteessa Döbelnsgatan 3 ja sen jälkeen satunnaisemmin osoitteissa Döbelnsgatan 3 ja 4. Ysikutosen jutussa klubin osoitteeksi on mainittu Döbelnsgatan 4, joten Hans-Pjotr vieraili klubilla vasta säännöllisen klubitoiminnan päätyttyä.

Dagens Nyheterissä vuonna 2003 julkaistussa klubikulttuurijutussa kerrotaan alkuperäisen City Clubin olleen 1960-luvun ykköspaikka. Sen vetovoimatekijöinä olivat oma koreografi ja baletti, väri-tv sekä kaiuttimista pauhannut iskelmätähti Towa Carsonin musiikki. ”Baletilla” viitattiin ilmeisesti City Clubin Wikipedia-sivulla mainittuihin kabaree-esityksiin, joita klubi toisinaan järjesti jäsenilleen.

Ysikutosen Hans-Pjotr kohtasi City Clubilla käydessään Bertil Säfbomin, joka pyöritti paikkaa yhdessä Peter Dunkin kanssa. Säfbom oli jutun mukaan kiinnostunut yhteistyöstä suomalaisten kanssa, ja Psyke ry:n jäsenkortti kävikin ovella suositukseksi. ”Kenenkään ei tarvitse enää taivutella koulussa oppimiaan vahvoja verbejä, vaan ainoastaan vilauttaa kolmikielistä korttia, joka selittää kaiken”, Hans-Pjotr hehkutti. Ja kun vilauttelut oli vilauteltu, meikäläismatkaajille oli luvassa melkoinen elämys:

"City Club on suomalaisittain ajatellen hieno paikka, tosi hieno. Täydellinen tunnelmavalaistus ja ensiluokkaiset äänentoistolaitteet loihtivat esiin moniulotteisen panoraaman, jota ei heti unohda."

Saman vaikutelman saa ruotsalaisen draglegendan Christer Lindarwin elämäkerrasta This is my life (2016). Siinä hän kertoo vuodesta 1972, jolloin hän muutti tuoreena ylioppilaana Eskilstunasta Tukholmaan opiskelemaan ja löysi itsensä sekä ihmisenä että City Clubilta.

Sunnuntai-iltaisin auki ollut City Club oli Lindarwin suosikkipaikka, ja sinne päästäkseen hän palasi Eskilstuna-viikonloppujen vietosta aina jo iltapäiväjunalla äidin kummasteluista huolimatta. Myöhemmin äiti löysi Lindarwin tavaroiden joukosta City Clubin jäsenkortin, ja niin siitä tuli myös pääsylippu ulos kaapista. Pian yksinhuoltajaäidin suru pojan kovasta kohtalosta vaihtui iloon tämän menestyksestä Ruotsin showmaailmassa. Mutta siitä lisää tuonnempana.

Pitsipaitaisia seurakuntanuoria

Kun Ysikutonen kirjoitti Tukholmasta seuraavan kerran numerossa 8/1972, Club Private oli jo ehtinyt vaihtaa nimensä Trojkaksi. Uusista ravintoloista kuumin oli sillä Ivanhoe (Birger Jarlsgatan 24), jonka lähes loisteliaissa tiloissa saattoi nähdä yhdellä kertaa toistasataa henkeä:

"Katutasossa on ravintolaosa ja tanssiala, kellarikerroksessa moderni diskoteekki kellariholvien sylissä. Hinnat ovat normaalia Tukholman tasoa: sisäänpääsymaksu 8 1/2 markkaa [nykyrahassa noin 11 euroa], nelosolut (starköl) 6–7 mk pullo. Ilta alkaa kuulemma Ivanhoesta yhdeksän kymmenen aikaan illalla ja jatkuu Trojkassa klo kahden jälkeen aamutunneille."

Jutun ensimmäisessä osassa mainitsin jo, miten yksimielisen ylistävästi suomalaishomot yleensä kuvailivat rakasta naapurimaata. Ysikutosen 8/1972 Tukholma-jutun kirjoittaja esitti kuitenkin sangen kriittisiä näkemyksiä, jotka erosivat kirjoitusten valtavirran paratiisipuheista. Kirjoittajan mukaan Tukholma tarjosi samasukupuoliselle rakkaudelle upeat mutta sieluttomat puitteet. Ainakin Ivanhoen kaltaisessa trendipaikassa hinttiskeneä tuntuivat dominoivan koppavat neidit:

"Tukholma on meikäläiskaupunkina aivan toisenlainen kuin Hampuri, perinteisestä ruotsalaisesta iloisuudesta ja vilkkaudesta huolimatta ikään kuin kylmempi ja ”syntisempi” ilonpitopaikka. – – Tukholmalainen hinttipoika on hoikka kuin heinän korsi, pukeutuu koreisiin vaatteisiin ja seuraa ympärillään pyöriviä hienoisen ylväänä. Tällaiselta vaikutti puolitoistasatapäinen yleisö Ivanhoessa eräänä lauantai-iltana. Tutustuminen oli vaikeaa steriilissä ilmapiirissä, eikä kannata kuvitella löytävänsä mitään elämänkumppania joukosta ”itseään pöyhiviä sirkkusia”, jotka harrastavat korkeintaan yhden yön suhteita ilmaantuakseen jälkeen seuraavana iltana näyttämään seurakunnalle uutta pitsipaitaansa. – – Ivanhoessa voi viettää suurenmoisen illan tutussa seurassa, jolloin ei tarvitse katsella nirsoja ilmeitä."

Vapautuvia nunnia

Ivanhoen ilmapiiri ei ilmeisesti vedonnut pidemmän päälle edes paikallisiin, koska sitä ei mainita enää Ysikutosen kolmannessa, numerossa 9/74 ilmestyneessä matkajutussa ”Oltiin taas Tukholmassa”. Nyt kuului käydä ”Euroopan suurimmaksi meikäläispaikaksi itseään mainostavassa” Club Etoilessa, joka toimi Piperska Muren -nimisessä rakennuksessa osoitteessa Scheelegatan 14.

Alussa mainitun Dagens Nyheterin klubikulttuurijutun mukaan nimenomaan ”Pipen” oli 1970-luvun SE meikäläismesta. Pipenissä oli ravintolapuoli ja tanssitilat, ja se oli ensimmäinen hienostopaikka, johon homotkin pääsivät juhlimaan tiettyinä päivinä.

”Oltiin taas Tukholmassa” -jutun suomalaishintit arvioivat Piperska Murenin Club Etoilea varsin lyhytsanaisesti:

"Ravintolassa on peräti kaksi eri tanssitilaa. Toisessa soi korvia huumaava rytmi, toisessa melodisesti viehättävämpi musiikki. Etoilenkin asiakkaat tulevat tukholmalaiseen tapaan myöhään; ennen yhtätoista ei paikalla ole juuri ketään."

Tarkemmin paikan henki on tallentunut Christer Lindarwin This is my life -elämäkertaan, koska Piperska Muren oli nuoren Lindarwin kantapaikkoja City Clubin ohella. Hän mainitsee, että toisessa salissa tanssittiin diskoa, kun taas toisessa soivat urut ja ikivihreät. Nuorella Lindarwilla oli sulattelemista, kun hän seurasi vanhempia miehiä tanssimassa foxtrotia ja hitaita:

"Voi luoja, mitä vanhoja ukkoja! ajattelin. Ja miten kamalaa katsella, kun kaksi raavasta miestä tanssii keskenään. Miehen kanssa makaaminen on asia erikseen, mutta tanssia ei sopinut kuin tyttöjen kanssa. Niin tuumin siihen aikaan."

Toinen Piperska Muren -anekdootti löytyy Ysikutosessa 6–8/77 ilmestyneestä ”Kesä-Eurooppa”-oppaasta. Siinä siteerataan lehden saamaa kitkerää lukijakirjettä, jossa varoitetaan ”kaverin kanssa matkustavia” suuren maailman houkutuksista. Vanhojen ukkojen lisäksi Pipen osasi villitä myös suomalaisnuoria:

"– – eikä oltu vielä kuin Tukholmassa, niin tuo vuoden kotona tiiviisti istunut ”nunna” alkoi elää tavalla, jota en ollut osannut kuvitella etukäteen. Kun Piperska Murenin henkilökuntaankin kuuluvat joutuivat hänen laajan mielenkiintonsa kohteeksi, mittani oli täysi. Sitten otimme lujasti yhteen ja sain kuulla fraasit vapaudesta, omistamisesta jne. Saatoin hänet rautatieasemalle, tyrkkäsin Hampuriin menevään junaan ja itse ajoin suorinta tietä Värtaniin odottamaan seuraavan laivan lähtöä Suomeen. Tällä kertaa opin, ettei ”häämatkaa” ja kuherruskuukautta pidä viettää mannermaan meikäläispaikoissa."

Nahkahomoja ja risteilyturisteja

Ysikutosen ”Oltiin taas Tukholmassa” -jutun menopaikkalistauksessa mainitaan myös Klubb Timmy (Timmermansgatan 24), joka oli Setaa vastaavan RFSL:n ylläpitämä kerhohuoneisto. ”Kesätöitä Stokiksessa paiskivat suomalaispojat pitivät Timmyä mukavana ja rauhallisena illanistujaispaikkana. Kova iskemistyyli ei kuulu talon tapoihin niin kuin kaikkialla muualla”, jutussa valistettiin.

Tämän mielikuvan saa myös 1980-luvun Tukholman DJ-kulttuuria kuvaavasta jutusta, joka on julkaistu Ord & Bild -lehden sivustossa vuonna 2016. Juttuun haastatellut Amanda ja Håkan vannoivat futurismin ja uusromantiikan nimeen, ja tässä katsannossa Timmy oli auttamattoman sammaloitunut. Håkanin silmissä paikkaa kansoittivat ”aatteen asialla” -tyyppiset RFSL-homot, kun taas hän itse piti itseään enemmän poseeraajana. Amanda puolestaan kuvasi Timmyä näin [oma käännös]:

"Meille tärkeintä oli musiikki – –, mutta Timmy oli tappavan tylsä! Siellä ei ollut mitään klubifiilistä, ja uloshan mentiin nimenomaan bailaamaan ja iskemään! Olin Timmyssä vain muutaman kerran ja muistan, että siellä oli aika tyhjää ja pöydässä istui kolme vanhaa lepakkoa, jotka kyttäsivät meikäläistä äkeän näköisinä."

Coolimpaa menoa tarjosi Ysikutosen kesäoppaissakin mainittu Gay Club Confetti, joka oli osoitteessa Grev Turegatan 11 toiminut ravintola ja disko. Paikka on tuttu myös Jonas Gardellin aids-trilogiasta ja siitä tehdyssä tv-sarjassa, jonka diskokohtaus sijoittuu nimenomaan Confettiin.

Confettin lisäksi suomalaisissa homolehdissä pöhistiin 1980-luvulla Ship Club -nimisestä diskosta (Södra Hamnvägen 32). Se oli Värtanissa lähellä Suomen-laivojen satamaa sijainnut paikka, josta Ysikutonen kirjoitti ensimmäisen kerran numerossaan 3/80. Ruotsalaislehti Revolt oli juuri valinnut Ship Clubin kaupungin parhaaksi diskoksi, ja 10 kruunun sisäänpääsymaksu oli kuulemma ”paras mahdollinen sijoitus Tukholman piristyneissä huviympyröissä”. Samassa jutussa mainitaan myös, että paikkaa ylläpiti ”muutama suomalaispoika”, mutta tämän enempää asiaa ei avata.

Dagens Nyheterissä vuonna 2005 ilmestyneessä ravintolajutussa Ship Clubia kutsutaan suoraan nahkahomopaikaksi. Jutun mukaan sen kanssa samoissa tiloissa (joskin eri päivinä) toimi myös rockklubi Electric Garden sekä jokin risteilyturisteja palvellut kuppila. Ei siis ihme, että asiakkaat eksyivät aina välillä täysin väärään paikkaan, ja seurauksena oli tahattoman koomisia tilanteita.

Transvetismia ja meikkihommia

Tahallista komiikkaa taas tarjosi vuosina 1976–1979 toiminut After Dark -klubi (David Bagares gata 4), jossa pääsi nauttimaan meikäläisittäin harvinaisesta herkusta: drag show’sta. Aiemmassa Kalle-jutussa oli jo puhetta, että drag löi Suomessa itsensä läpi vasta vuonna 1979 helsinkiläisen Club Dianan ”transvestiittishow’n” myötä.

Ruotsiin drag oli rantautunut jo vuonna 1976, kuten Kalle Westerling kertoo kirjassaan La dolce vita: trettio år med drag (2006). Alan pioneerina toimi edellä vilahdellut Christer Lindarw, joka oli myös yksi After Dark -klubin perustajista.

Westerlingin kirjasta voi lukea, miten klubista muodostui nopeasti kaupungin kuumin paikka, jossa parveili julkkiksia, kuninkaallisia ja kansainvälisiä poptähtiä. Seitsemänkymmentä- ja kahdeksankymmentäluvun vaihteessa After Dark kasvoi ulos neljän seinän sisältä ja jatkoi elämäänsä showryhmänä, josta on muodostunut Ruotsissa kansallinen instituutio. Nykyisin ryhmä muistetaan näyttävien show’iden lisäksi La dolce vita -nimisestä Melodifestivalen-kappaleesta.

Kaikki alkoi kuitenkin David Bagares gatan After Dark -klubilta, jonka komiikkaa ja kutkutusta tarjonneesta menosta kirjoitettiin myös esimerkiksi Kallen 1/78 suuressa gay-matkaoppaassa. Jutun selittävästä tyylistä huomaa, että drag oli Suomessa vielä varsin tuntematon käsite. Lisäksi jutussa on mainittu heterojen suuri määrä, joka oli varsin poikkeuksellista tuon ajan homobaarien näkökulmasta:

"Tämä todella suosittu klubi on erikoistunut ns. drag show-ohjelmaan (tytöiksi pukeutuneita poikia). Käy ihmeessä, jos transvetismi ja meikkihommat kiinnostavat. Totuuden nimessä ainakin puolet yleisöstä on kuitenkin uteliaita heteroja."

Kalle palasi klubille uudelleen numerossa 2/80, jolloin Suomessakin oltiin päästy osallisiksi dragin lumosta. Into välittyy jo ingressistä, jossa hehkutetaan ilmiön vastustamatonta imua myös valtaväestön keskuudessa:
Tämän hetken kuumin sana show-elämässä on drag show. Kuuma, eroottinen, vapaamielinen. Esitys, jota itseään normaaleina pitävät ja julkisesti moiselle nyrpistelevät käyvät katsomassa ja jonottavat kuukausitolkulla paikan saadakseen. Kalle haluaa tarjota lukijoilleen vain parasta ja tämän alan kovatasoisin paikka Skandinaviassa on Tukholman After Dark. Kävimme katsomassa ja ihastuimme.

"”After Dark drag show, Pohjoismaiden ykkönen” -jutussa kerrotaan After Dark -klubin osoittautuneen todelliseksi kultakaivokseksi, joka veti puoleensa kotoista ja kansainvälistä kermalistoa:
Erityisesti [Kaarle Kustaan sisar] prinsessa Christina kuuluu olevan ihastuksissaan. Myös rock-laulaja Elton John on innostunut, jopa niin että lensi Pariisista varta vasten katsomaan ja tarjosi pöydän koreaksi jälkeenpäin koko henkilökunnalle."

Kun ensin jonotti kiltisti pöytää pari kuukautta ja pulitti sen jälkeen suolaisen 45 kruunun [nykyrahassa noin 16 euron] sisäänpääsymaksun, pääsi aistimaan mannermaista tunnelmaa:

"Huoneisto on pienenlainen kuten ohjelman luonteeseen kuuluu. Viiksekäs hovimestari toivottaa asiakkaat tervetulleiksi ja ohjaa heidät pöytiin tai baariin sen mukaan onko pöytä tilattu vai ei. Meiningin luonteesta kertoo jo tapa, millä hovi toivottaa kanta-asiakkaat tervetulleiksi suudelmalla, yhtä hyvin naiset kuin miehetkin. Eikä pusu ole mikään venäläismoiskaus tai tuttavallinen sipaisu. Salin sisustus on sävytetty puna-mustaksi ja valoa on sopivan niukasti. Musiikki alkaa puoli kymmenen maissa ja pieni tanssilattia täyttyy miltei heti. Tanssitaan, lämmitellään, katsellaan, etsitään pareja. Ollaan kaksin, yksin, pojat haluavat poikia ja tytöt tyttöjä, ihan miten vain. Tunnelma on rento ja iloinen, mutta samalla sähköinen."

Heti puolenyön jälkeen valot sammuivat, musiikki lakkasi ja drag show alkoi. Kallen toimittaja raportoi näkemästään seikkaperäisesti ja syväanalyysiä visusti karttaen. ”Laulavat jotain siihen tyyliin kuin pom-pom-pompoti-pom” -tyyppiset luonnehdinnat ovat ehtaa aikalaiskuvausta suoraan kategoriasta ”You can’t make this shit up!”:

"Esityksen ensimmäiset tahdit kajahtavat julmetun kokoisista kovaäänisistä. Sävelet elokuvasta Kabaree, jota seuraa seuraavat kymmenen minuuttia [Viitannee joko Cabaret-elokuvaan tai sitten After Darkin Zarah Leander -numeroon Cabaret Paris]. Numerot ovat lyhyitä, meikkaus taidolla tehty ja vauhti hurja. Taukoja ei tunneta. Kuusi esiintyjää, jotka ohjelman vievät läpi, todella osaavat asiansa. Ja yleisö elää. Heti alusta alkaen. – – Seuraa parodia Ruotsin radion iskelmäfestivaaleista [Melodifestivalenista], suoraan Hilversumista julistaa turkoosiin juhlaleninkiin sonnustautunut kanamainen kuuluttaja – – Mukana ovat kaikki iskelmälaulukilpailujen tyypit alkaen harjastukkaisesta Nakke Nakuttajan näköisestä heinäseipään nielleestä maalaispojasta aina ensi askeleitaan iskelmä-alalla ottavaan pikkutipuseen saakka. Voittajaksi julistetaan vanhaapiikaakin vanhapiikamaisempi rillipää, joka esittää seksiä tihkuvan laulun nimeltä ”Låt bli” eli ”Anna olla”. Sanoinkuvaamattoman näköiseen turkoosiin pukuun sonnustautunut ”naisartisti” silli kädessään esittää laulun ”Lille Isador”. Kalan merkitys ei jää kenellekään epäselväksi ja yleisö ulvoo, kun esiintyjä autuaan näköisenä puristelee kalaansa. Mukana on myös ruotsalaisittain pakollinen sinikeltainen pariskunta. Laulavat jotain siihen tyyliin kuin pom-pom-pompoti-pom. – – Puolet yleisöstä huokailee syvään, kun hoikka poika asunaan vain farkut tanssii lavalla yksinään."

Viimeinen virke osoittaa, että jutusta vastannut ”Kallen gay-toimitus” ei tiennyt seuraavansa itsensä Christer Lindarwin paraatinumeroa – rajoja rikkovaa tulkintaa Shirley Basseyn kappaleesta This is my life. Numeron alkaa perinteisenä playback-esityksenä, jossa Lindarw aukoo suutaan Basseyn tahtiin. Tämän jälkeen ääni vaihtuu miesääneksi, ja samalla lentävät peruukki ja mekko. Jäljellä on paljasrintainen mies.

Hulivilipojalla oli ilo kokea samainen numero viime syksynä Göteborgissa After Darkin jäähyväisshow’ssa, jossa Lindarw tanssi lavalla yksinään aivan yhtä hoikkana mutta huomattavasti vähemmän poikana. Hän itse pohtii This is my life -numeron ehtymätöntä suosiota samannimisessä elämäkerrassaan näin [oma käännös]:

"Numeron jännite perustuu siihen, että klovni tempaisee naamionsa pois ja näkyviin tulee ihminen. Kaikki tapahtuu niin nopeasti, että sillä on eräänlainen sokkivaikutus. Kun heitän vaatteeni pois, yleisö liikuttuu, vaikka numero olisi ennestään tuttu. Siinä minä sitten seison luisevana poikana – meikit naamassa ja tukka hikisenä."

Kauniitten gay-ihmisten armeija

Vaikka Tukholmaa käsittelevät suomalaisten homolehtien matkajutut keskittyivät kaupallisen tarjonnan esittelyyn, vapaudenkaipuun tyydyttämiseen ei aina tarvittu tukullista kruunuja. Joskus riitti, että oli vain pokkaa. Tämä koski varsinkin osallistumista sateenkaariväen mielenosoituskulkueisiin, joita alettiin nähdä Tukholmankin kaduilla 1970-luvun lopulla. Ennen pitkää niistä kasvoi nykymuotoinen Tukholman Pride.

Kaupungin ensimmäinen Pridea vastaava tapahtuma oli syyskuussa 1977 järjestetty Vapautuspäivän mielenosoitus (frigörelsedemonstrationen) sekä sitä seurannut puistojuhla Vasaparkenissa. Suomessa siitä kirjoitti yllättävää kyllä vain Kalle 10/77 otsikolla ”Kalle osallistui homoseksualistien mielenosoitukseen Tukholmassa”. Jutusta käy ilmi paitsi tapahtuman yhdysvaltalaiset juuret myös sen kumouksellinen luonne [ks. myös aiempi juttu Priden historiasta]:

Gay Liberation Day – miten kauniilta ja ylpeältä tuo juhlan tunnus kuulostaakaan! Yhtä kaunista ja ylpeää oli se homoseksualistien ja lesbolaisten satapäinen joukko, joka syyskuun 3. päivänä laulaen ja iskulauseita huutaen marssi läpi hämmästelevän Tukholman. Vasaparkenin puistojuhlassa ja Cosmopolite-ravintolan suuressa gay-illassa riemu puhkesi estoitta ilmoille. ”Kampen har börjat, dagen är här…” – ”Taistelu on alkanut, päivä on koittanut…” lauloi onnellisten, solidaaristen, taistelutahtoa hehkuvien kauniitten gay-ihmisten armeija!

Ensimmäisen Pride-kulkueen reitti kulki Kungsträdgårdenista läpi Tukholman keskustan ja kääntyi Sveavägeniltä Odengatanille kohti Vasaparkenia. Nykyinen karnevaalihenki oli tuolloin vielä kortilla:
Kolme nuorta lesbotyttöä kantaa päittensä päällä kangasta, joka kertoo homoseksualistien mielenosoituksesta, megafoonit [sic] kertovat uteliaille tukholmalaisille mielenosoituksen tarkoituksesta, kutsuvat heitä mukaan Vasa-puiston juhlaan. Jaamme kadunvarsilla töllisteleville ihmisille monisteita, joissa yhteisestä asiastamme kerrotaan perusteellisemmin. Ihmiset suhtautuvat suvaitsevaisesti: ei väkivaltaa, ei pilkkahuutojakaan. Ei liberaalissa Ruotsissa – mutta viileän torjuvasti iso osa ihmisistä meihin suhtautuu. Joku sentään vilkuttaa iloisesti, huutaa rohkaisevan huudon.

Mielenosoituksen päätyttyä koitti puistojuhla, jonka nykynäkökulmasta erikoinen kapinahengen ja Kajaanin runoviikon yhdistelmä piiskaa kirjoittajan lähes hurmoshenkeen:

"Me laulamme, me kuuntelemme musiikkia, Pat Parker-nimisen lesborunoilijan koskettavaa tekstiä, puheita, tervehdyksiä, naisiksi pukeutuneiden tanskalaisten pirullisen hauskoja esityksiä – –. Ja kun Jan Hammarlund [ks. lisää jäljempää] laulaa kitaransa säestyksellä meidän omia rakkauslaulujamme, onni hehkuu minussa. Pojat kulkevat puistossa kädet toistensa lanteilla, loikoilevat ruohikossa lähekkäin eväitään napostellen, viiniä siemaillen. Onnellinen päivä! Täynnä hymyä, rakkautta – mutta myös ylpeyttä siitä mitä me olemme ja siitä että uskallamme olla sitä julkisesti! Täynnä väsymätöntä taistelutahtoa – – Jan laulaa oman laulunsa patriarkaalisesta järjestelmästä ja sen murskaamisen välttämättömyydestä. Kaikki ymmärtävät häntä, kaikki jakavat hänen laulunsa paatoksen, rajun tunteen. Me murskaamme tuon keski-ikäisten heterofiilien ruokkiman patriarkaalisen koneiston! Me voitamme, me saavutamme tasa-arvon! Makaan ruohikossa ruotsalaisen ystäväni kainalossa. Iltapäivä on pilvinen ja viilenee jo, mutta minulla on lämmin olo. Ystäväni peittelee minut hellästi paksulla villapuserollaan ja kuiskaa hellän sanan korvaani. Kosketan kädelläni hänen reittään, sivelen sitä rakastaen. ”Jag är här… Minäkin olen täällä!” me laulamme, ja tästä lähtien haluan ollakin, avoimemmin ja rohkeammin, ei vain Ruotsissa vaan myös Suomessa. Pahimpia vastustajiamme ovat piilohomot, vakuuttaa joku taistelutovereistani. He joiden mielestä kaksinaismoraalia ja sokkoleikkiä täytyisi jatkaa. Meidän pitää olla ylpeitä siitä mitä me olemme."

Seksuaalipakolaisia Suomesta

Tukholman Vapautuspäivä muuttui vuonna 1979 Vapautusviikoksi, ja myöhempien vuosien tapahtumista raportoitiin myös Seta-lehdessä ja Ysikutosessa. Jutut kertovat korutonta kieltään suomalaishomojen tilanteesta ja tarjoavat myös perspektiiviä nykytilanteeseen.

Nyt Suomi on paikka, johon venäläismatkailijat tulevat marssimaan Pride-kulkueessa ja jossa osoitetaan mieltä Venäjän suurlähetystön edessä maan homovainojen vuoksi. Vielä 1970–1980-luvuilla suomalaishomot pyhiinvaelsivat kuitenkin naapurimaahan vapautumaan. Tästä kertoo Seta-lehdessä 5/81 julkaistu juttu ”Tukholman gay lib viikko: maailman suurin suomalainen mielenosoitus”:

"Jos Suomessa paleltaa niin lahden toisella puolella on ”seksuaalipoliittisella pakolaisella” toinen koti. Tukholmassa vuosittain järjestettävän gay-viikon päätapahtumaan, mielenosoitukseen osallistui nimittäin suomalaisia enemmän kuin keväällä Helsingissä pidettyyn, sinänsä vaikuttavaan marssiin. – – Marssimisen riemu vaaleanpunaisine ilmapalloineen, lippuineen, vihellyspilleineen ja kaikenvärisine kankaineen lähenteli eteläeurooppalaista karnevaalitunnelmaa. Vähiten ei suinkaan näkynyt Suomen lipun perässä marssinut sankka joukko – suurin osa samana aamuna laivalta purkautuneita – jonka äänivolyymi hyvinkin vastasi Suomi-Ruotsi-maaotteluun saapuneiden metelinpitoa."

Yksi näistä suomalaisista oli Ysikutosen toimittaja, jonka kokemuksista voi lukea numerossa 4/81 julkaistusta jutusta ”Tukholman riemunpäivät”. Juttu loihtii esiin suorastaan elokuvamaisen eläviä kuvia, joihin on tallentunut sateenkaaren jokainen raita:

"Soveliaimmaksi katsoin asettua parin hiljaisen nuorukaisen taakse, joiden kylttien suomen- ja ruotsinkieliset tekstit ilmoittivat heidän olevan seksuaalipakolaisia Suomesta. Tuli mieleen ne ajat yli kymmenen vuotta sitten samassa kaupungissa, jolloin itse olin seksuaalipakolainen Suomesta. Kulkueita ei siihen aikaan järjestetty, ei ollut vapautusviikkoja. Joten taisteluni jouduin käymään täysin yksin. – – Lipuista päätellen osanottajia näytti olevan monesta maasta. Monenkirjavaa tekstiä oli. Oli kristittyä hinttiä ja ateistia, kommunistia ja porvaria. Yleensä Suomea suuremmassa maailmassa jokaiseen hinttikulkueeseen kuuluvat eräänlaiset harlekiinit, elämän sirkuksen esittäjät, jotka ovat kulkueen värikkäin näky, sillä sirkusta elämä pohjimmiltaan on, vaarallista nuoralla tanssia kehdon ja haudan, taivaan ja helvetin välillä, ainaisena pelon aiheena syöksyminen alhaalla ammottavaan rotkoon, johon moni totisesti on sortunut. – – Hinttilauluja laulettiin hinttien omasta laulukirjasta, ota [sic] jaettiin osanottajille ilmaiseksi. Punaiset ilmapallot leijuivat päitten yläpuolella, transvestiitti-harlekiinin tulipunainen tekotukka hehkui kuin myöhäiskesän ilta-aurinko. Mutta aurinko pysyi poissa. – – Suoranaisesti negatiivisia reaktioita ilmeni vähän. Pelättyjä raggareita ei näkynyt. Pari murrosikäistä poikaa yritti huudella hävyttömyyksiä. Vanhahko ja tukeva naisihminen oli ottanut virsikirjan mukaansa. Hänen sopraanonsa, joka oli mahtavampi kuin Birgit Nilssonin, voitti voimassa kaikki iskulauseet, hinttipillien vihellykset ja autontorvet nousten elokuisen suurkaupungin kosteaan ilmaan epäsointuisena kirkumisena. Pari suomalaista jätkää ihmetteli, kuinka moisia kulkueita ylipäätään on olemassa."

Myös tässä vuoden 1981 Priden puistojuhlassa esiintyi Jan Hammarlund, joka oli Wikipedian mukaan yksi Ruotsin ensimmäisistä julkihomoista ja maan homoliikkeen keulahahmoja 1970-luvulla. Kallen edellä hehkuttama patriarkaalisen koneiston murskauslaulu oli nimeltään Jag hatar patriarkatet (1976). Suomalaisnäkökulmasta kiinnostavampi on kuitenkin kappale nimeltä Ville, joka kuultiin ensimmäisen kerran Tukholman gay-radiossa kesällä 1979.

Kappaleen minäkertoja on rakastunut koulukaveriinsa Villeen, tuohon hunajalta maistuvaan ilmestykseen, jonka kanssa kertoja kuhertelee pukuhuoneessa niin, ettei jumppatunnille meinaa ehtiä. Vanhemmat eivät tajua, opettaja ei tajua, kuraattori ei tajua. Mutta puistossa kelpaa sentään makoilla kesätuulen kutitellessa, kun veri kohisee suonissa ja kuume nousee.

Men det är skönt att va’ i parken i sommarns varma vindar
när blodet brusar i alla vener och luften börjar brinna…
Jag vill tala om för hela världen att jag är kär i Ville
och han har sagt till mig att jag är världens skönaste kille
är världens skönaste kille

Eiköhän siis yhdytä lauluun ja nautita tovi vuoden 1981 puistojuhlan tunnelmista ennen kuin suomalaispoikien matka jatkuu Kööpenhaminaan.

Lue lisää

Torontosta : TTC.ca uusi app puhelimiin.
Kirjoitettu: 08.09.2017, 02:02:42
Riders will be able to report harassment via phones at Toronto yleisessa liikenteessa. kaupungin liikentessa matkustajat bus,steetcar subway,pysakeilla asemilla ei suvaita rikollisuutta,rasismi,homofobia ja muut vaarat voi nyt soittaa puhelimella siella ollessaan joka on uusi APP. Keskus saa heti tiedon ja alkaa toimiin ja voi soittajan kanssa puhua ja neuvoa.
Lue lisää

BearFi73 : Moottoripyöräkortin hinnoista
Kirjoitettu: 04.09.2017, 22:50:50 (Muokattu: 04.09.2017, 23:02:37)
Kun motoristikärpänen pääsee puremaan, niin ensimmäisenä tarvitaan kaksipyöräisen rautahepan kuljettamiseen tarvittava kortti. A1-, A2- tai A-kortti iän ja kokemuksen mukaan. Autokoulut, jotka tarjoavat koulutusta moottorpyörän ajamiseen, eivät aina kerro hintaa ihan tarkkaan. Kannattaa siis verrata hintojen lisäksi sitä, mitä rahalla saa.

Joillain kouluilla viranomaismaksut ja muut lisäkustannukset sisältyvät hintaan. Jotkut taas vaikuttavat huomattavasti halvemmilta kuin muut, mutta joudut maksamaan lisämaksut itse. Lisäkuluja tulee mm. ajokorttihakemuksesta, teoriakokeesta ja itse ajokokeesta.

Kun päätät aloittaa harrastuksen, niin olipa pohjatietosi ja kokemuksesi mikä tahansa, niin ajokoulutus on joka tapauksessa edessä, joitain poikkeuksia lukuunottamatta.

Ajovarman hinnasto 2017:
Ajokorttihakemus, 40 euroa
Teoriakoe 31 euroa
Ajokoe (hallintakoe ja liikenteessä ajaminen) 65 euroa

Kannattaa siis koulujen hintavertailun sijaan verrata itse vastinetta rahalle. Ajokoulutuksen tasosta voi ja kannattaa lukea motoristifoorumeista ja kysellä tutuilta, millaiset kokemukset heillä on. Hankala opettaja ei välttämättä ole aina se huonoin, kun puhutaan turvallisuudesta ja valmiuksista kohdata hankaliakin tilanteita. Niitä tulee joka tapauksessa.

Itselläni kävi todella hyvä munkki A-kortin suorittamisessa. Kouluttajana toimi moottoripyöräpoliisi, joka teki ajokoulutushommia harrastuksenaan ja inssiajossa oli yksi Suomen tarkimmista tutkintovastaavista. Ihan helpoimmasta päästä se ei ollut, mutta kaikki se säätö ja vääntö tuli jo ensimmäisen viikon aikana tarpeeseen, kun syksyiset kelit oli kastelleet suojatiet.

Älä maksa liikaa. Älä päästä itseäsi liian helpolla.
Varsinainen oppiminen alkaa vasta, kun pääset tien päälle.
Lue lisää

Torontosta : Heehaa..
Kirjoitettu: 02.09.2017, 17:17:29
yleensa Suomen uutisia ei ole taalla, ei edes teidan Presidentin vierailusta. Ei mitaan. Kumminkin oli rolling news tvssa teidan poliisi saa MP5 submachine guns kayttoon.
Meilla jatetaan poliisit pois kouluista tana vuonna kokeeksi. Liian paljon resources kuluu koulujen valvontaan policeilta.
Lue lisää

BearFi73 : Mietteitä syksystä
Kirjoitettu: 28.08.2017, 18:08:24 (Muokattu: 28.08.2017, 18:11:30)
Syksy ei ehkä ole ihan paras hetki aloittaa motoristiaiheista blogia, kun kohta on hyhmä ja jää. Tiet hiljenee, kelit pimenee ja ratakalustoa huputetaan talvea varten. Mieli vie kesän rientoihin ja hetkiin tien päällä hvyien miesten ja naisten kanssa ajamiseen. Hienoja hetkiä, upeita maisemia, hyvää yhteishenkeä ja muutama ikävämpikin tapahtuma mahtuu tähänkin kesään. Ehkä isoin ja tunnerikkain hetki oli Toni "Good will biker" Hynysen muistoajo, jonka aikana iso mies joutui välillä avaamaan visiirin ja pyyhkimään silmiä.

Elämä menee kuitenkin eteenpäin ja alkaa olla aika viimeisten ajojen. Kohta on mustaa jäätä ja kylmä. Viime vuonna urheimmat ajoivat vielä lokakuussa, mutta henkilökohtaisesti en laske pilkkihaalareita ajovarusteiksi. On aika viedä kaksipyöräinen ystävä lämpimään talviunille. Varmasti vielä tulee hienoja syyspäiviä, jolloin haluaa taas kuulla sen tutun jytkeen ja nähdä maisemien vaihtuvan pyörän päällä. Turvallisten ajokelien aika alkaa tältä kesältä olla kuitenkin kohta ohi. Haikeana, mutta pakon sanelemana alan itsekin valmistautua syyshuoltoon ja henkisesti siihen, että kohta mennään bussilla. Naama peruslukemilla ja ahtaasti.

Kiitos, kesä 2017. Olit hieno, vaikka et niin aurinkoinen ollutkaan. Hyviä muistoja, hienoja tapahtumia, laulua ja naurua, itkua ja yhteishenkeä, nautinnollisia kilometrejä ja joskus myös läpimärkänä munat jäässä ajelua. Kaikkea tätä oli kesä 2017.

Kohti talvea ja kesää 2018.

Lue lisää

Gayndalf : Oma kupla
Kirjoitettu: 21.08.2017, 21:34:44 (Muokattu: 21.08.2017, 21:38:51)
Plop ja niin meni aikaa tovi, kun viimeksi tänne kirjoitin. Olen ollut kiireinen, mutta oi armaat, olette olleet mielessäni usein. Aamuin ja illoin. Paljon on tapahtunut ja monta leipää on syöty, ja sanaa sanottu.

Mikä minua on askarruttanut, on ihmisten palo olla parempia kuin muut ja asettua muiden yläpuolelle.

Ja heti alkuun sanon, etten ole minkään puolueen jäsen, enkä kumarra mihinkään suuntaan. Olen vain pannut merkille.

Kun käydään keskustelua maahanmuutosta, tupsahtaa usein esiin sana perussuomalaiset, joka on ymmärrettävää. Joukkoon mahtuu monenlaista ihmistä ja ajatusta, kuten kaikista muistakin puolueista. Tosin ne kärkkäimmät saavat usein eniten ääntä esiin, niin tässäkin tapauksessa.

En vain tiedä onko sekään oikein, että jotkut ihmiset arvostelevat kovin sanoin perussuomalaisten asennetta maahanmuuttajiin ja yleistävät, ja asettavat itsensä niiden yläpuolelle.

Minun mielestä tässä kummatkin puolet kompastuvat heti alkuunsa. Ei arvosteta muita, vaan ollaan olevinaan parempia.

Sama koskee vaikkapa homoja. Me tiedetään syrjimisestä eniten. Ei romanit. Ei saamelaiset. Naiset ehkä.

Töissä toinen myyntitiimi on olevinaan parempi kuin muut, vaikka tosiasiassa heillä ei olisi mitään myytävää ilman muita.

Onkohan tässä kyse jostakin muusta? Jostakin primitiivisestä? Asiasta mikä vie meitä eteenpäin ja kehittää meitä. Kilpailu voi olla parempi. Vai ei sittenkään.

Miksi ei voisi syyttämisen sijaan kuunnella, ja huutamisen sijaan puhua. Yritä ymmärtää myös toista. Katso laajalti. Astu ulos omasta kuplasta tai laatikosta. Maailma on iso ja sinä pienen pieni. Meitä on monta ja meidän on asuttava täällä kaikkien yhdessä. Eikö tehtäisi tästä ajasta hieman mukavempaa?

Olet tärkeä.
Kommentit (2)

Torontosta : Fentanol epidemic
Kirjoitettu: 14.08.2017, 15:11:00
Kaupunki laittaa useaan paikkaan ensiapu asemia puistoihin missa saa vastaapua niiden vaarallisten huumeiden hoitoon. Kuolleita on jo monta ja yliannostuksia on monia tullut tietoon. BC,Vancouver on worst kuolin tilastoissa.
Miksi ihmiset eivat opi.?
Lue lisää

Gayndalf : Yhdysvallat + Tanska
Kirjoitettu: 10.08.2017, 22:08:22 (Muokattu: 10.08.2017, 22:11:18)
Vaikka ehkä epäillä jo saattaisi, niin en ole Ylen agentti tai mainostaja. Sieltä vaan tulee hyviä ja mielenkiintoisia ohjelmia. Maksan Yle-veroni ilolla.

Bongasin tällä kertaa neliosaisen dokkarin, joka kertoo USA:n Tanskan suurlähettiläästä, Rufuksesta ja tämän miesystävästä, ja näiden arjesta ja hääjärjestelyistä.

Yllätyin, että USA:lla on noinkin korkeassa diplomaattisessa tehtävässä homoseksuaali. Ihan oikeesti. Wow.

Rufus on aika hauska heppu. Ei näy Areenassa kuin tämän kuukauden, joten ei kun katsomaan.

http://areena.yle.fi/1-3314156
Lue lisää

Torontosta : Johanna ja mina,X Miss xxl
Kirjoitettu: 10.08.2017, 16:52:28 (Muokattu: 09.09.2017, 19:33:05)
Lue lisää

Torontosta : Helsingissa ennen lahtoa
Kirjoitettu: 10.08.2017, 16:51:23 (Muokattu: 10.08.2017, 16:52:02)
Lue lisää

Gayndalf : Festarikesä paketissa
Kirjoitettu: 09.08.2017, 22:30:57 (Muokattu: 09.08.2017, 22:34:44)
Rakastan musiikkia. Sitä on saatava joka päivä. Jos en kuule sitä, niin huomaan hyräileväni jotakin ajaessani ruohoa tai matkalle töihin, kaupassa, tai treenatessa.

Olen jäänyt koukkuun Shazam -sovellukseen. Niille, joille tämä ei ole tuttu kerrottakoon, että sovellus kertoo, kuka laulaa ja mitä. Homma toimii niin, että kun kuulet radiosta hyvän biisin, Shazam, ja tiedät kenen veisu on kyseessä. Näppärää + olen tämän biisinmetsästyksen takia meinannut aiheuttaa puolenkymmentä kolaria, kaivaessa puhelinta työmatkan aikana, jotta saan hyvän biisin radiosta varmasti talteen.

Musa on jees. Vaikka olisit nähnyt painajaista ja heräisit aamulla ankeaan fiilikseen. Tai kahvikuppi kaatuu päälle ja roskis leviää lattialle, niin hyvä biisi auttaa aina ja voi muuttaa koko päivän. Mikä mieletön vaikutus musiikilla meihin onkaan.

Ne festarit. En käynyt tänä kesänä yksilläkään. En kerennyt ja toisaalta vaikka haluaisinkin, niin en tiedä haluanko. Onko se sen arvoista jonottaa ja katsella humaltuneita ihmisiä, kun niitä on nähnyt jo niin paljon? Toisaalta se fiilis, joo.

Antakaa mulle loistava festarikokemus, pliiz! Ensi kesä on kalenterissa tyhjää, joten viekää minut hyville festareille. Lupaan olla kiltisti, jorata, laulaa, ottaa pienet kivat kännit, hymyillä ja nauraa, olla naurettava. Tuliko kaupat?

Joskus kun kuulee biisiin, niin avautuu oma maailma. Tunnen melkein olevani ison bändin kanssa lavalla suuren yleisön edessä tai pienessä pubissa kitaran kanssa, missä hiki valuu pitkin poskea ja tupakan vieno tuoksu tulee ovenraosta. Tai olevani avoautossa San Fransiscossa merenrantatiellä auringon paistatellessa täydeltä terältä.

Musa on pop, ja niin sinäkin.
Kommentit (2)

Gayndalf : Se ensimmäinen kerta
Kirjoitettu: 06.08.2017, 23:42:08 (Muokattu: 06.08.2017, 23:50:45)
Heti alkuun todettakoon, että otsikolla ei tarkoiteta ekaa sekstailu kertaa, vaan sitä, kun hoksaat olevasi jotakin muuta. Jos petyit, niin voit palata takaisin Orange New Blackin tai Lookingin pariin. Sillä muutahan me vähemmistöt emme katsokaan.

No mutta astutaanpa aikakoneeseen. Oli vuosi...en muista, mutta olin ala-asteella. Elämä oli helppoa, tai siltä se tuntuu nyt. Varmasti se oli vaikeaa, sillä lapset osaa olla toisilleen reiluja ja suloisia, mutta myös oikukkaita valehtelijoita, pahimmillaan pieniä diktaattoreita enkeleiden joukossa. En usko kumpaiseenkaan nykyään.

Sai leikkiä, sai kehuja käsialan upeista koukeroista. Välitunneilla rakenneltiin lumilinnoja ja leikittiin rosvoa ja poliisia, tai kymmentä tikkua. Mutta silti, joskus tuli olo, että olin erilainen kuin muut. Noh, ei sen väliä. Huomenna tulee Aku Ankka.

Isoveljen sarjiskokoelma muutti maailman. Hämähäkkimiehen sixpack sai aikaan sen, että aloin kiinnittämään omaan sukupuoleen aivan uudenlaista huomiota. Osa minusta halusi kuitenkin salata tämän. Vieläkin mietin, mistä oikein tiesin, että tämä ei ole normi. Mistä tuon ikäinen on sen oikein oppinut ympäristössä, jossa homoseksuaaleista ei olla puhuttu sanallakaan? Ehkä juuri siksi.

Muut pojat puhuivat välitunnilla ketä aikovat pussailla ja itse seurasin keskustelua taustalta, koska en oikein osannut sanoa juuta enkä jaata. Piian ja Pauliinan sijaan, kun eniten kiinnosti Petri. Myötäilin mukana ja kiusasin tyttöjä muiden mukana. Siis tarkennuksena: tytöt nälvi poikia siitä, miten tyhmiä ne on eikä ne tajua mistään mitään ja me naurettiin niille tyhmille glitterikirjoille ja piilotettiin niiden kengät. Tasapeli.

Aloin hiljoksittain tajuta, että oikeasti todella olen erilainen kuin muut pojat. Olin herkkä. Olin aina tuntosarvet pystyssä. Aistin todella tarkasti millä mielin joku oli. Varsinkin, jos luokkakaveri oli allapäin. Olin hyvä piirtämään. Olin todella huolellinen. Olin tosi reilu ja otin aina kaikki huomioon. Käytös oli kymppi. Taisin hakea hyväksyntää enemmän muilta kuin itseltäni.

Aloin enemmän ja enemmän tajuta, että minua ei kiinnosta mopot, ei tyttöjen ällöt huulet. Ja en pidä naisia huonompina ihan näin tarkennuksena. Teidän huulet on vaan, yäk. Sori.

Vähän itsestään aloin ajautua ulos kaveriporukasta, koska aloin olla outo. En myöskään rakastanut jääkiekkoa, enkä kerännyt jääkiekkokortteja. Ja minäkö olin muka outo.

Siitä se alkoi matka itsensä kanssa. Matka on kestänyt näihin päiviin, enkä rehellisesti sanottuna vieläkään tiedä olenko sinut itseni kanssa. Uskaltaisinko kävellä julkisesti kumppanini kanssa käsi kädessä tai muiskauttaa suukkoa julkisesti. Aika näyttää ja minä teille nyt ovea. Heihei!
Lue lisää

Gayndalf : Kohti uutta kinkkua
Kirjoitettu: 03.08.2017, 21:10:09 (Muokattu: 03.08.2017, 21:14:00)
Eihän siinä kauaa mennyt, kun aloin kuulla, että minun pitäisi lopettaa tällainen sinkkuilu ja palata miesmetsälle. Varmaan osittain minua on yritetty tsempatakin, mutta kova houkuttelu homobaariin toi ne muutkin motiivit sitten selville.

Mikä on toisaalta typerämpää, kuin sännätä suhteesta toiseen. Sehän on vain entisen tyhjiön paikkaamista uudella. Korvaamista. Itsensä pakoilua.

Siperia opettaa. Nyt en aio tehdä samoja virheitä. Olen löytänyt itsestäni paljon. Alan päästä jyvälle siitä mitä haluan, mitä uskallan, mistä haaveilen ja mitä todella tahdon.

Olen ollut itsekin tyhmä. Tosin, jos en olisi taannoin tarttunut pian uuteen, olisin uponnut ja syvälle. Moni asia jäi kuitenkin käsittelemättä ja kannoin niitä vuosia mukanani. Ero ei koskaan ole helppo juttu, varsinkaan pitkän suhteen jälkeen. Ei vaikka ihmiset mitä väittäisivät silmät sinisinä. Kyse on itsepetoksesta ja esittämisestä, että kaikki on hyvin. Tiedät hyvin itsekin, että kysymykseen "Onko kaikki hyvin?" on hirmuisen helppo vastata myöntävästi.

Monelle homolle tämä ei tunnu sopivan. Olen kuulemma tylsä ja kiinni entisessä kumppanissa. Iloton. Mauton. Hajuton. "Lähde baariin?"

Jep. Sieltähän se onni elämään löytyy. Lasin pohjalta tai tuntemattoman sängystä.

En jaksa enää säätää. Sen tiedän, että haluan rinnalleni miehen, joka on elänyt elämää. En tarkoita sitä, että haluan olla aina kotona ja katsoa Netflixiä, vaan sitä, että tietää mitä elämältä haluaa. Ehkä ne pahimmat juoksut on jo parempi olla juostuna. Joka viikonloppuinen baarielämä on jo vähän vanha juttu. Elämässä on hei muutakin, kuin joka viikonloppuinen itsensä turruttaminen. Kai se toimii samanlaisena pakopaikkana toisille kuin toisille hyvä kirja. Tiedä sitten.

Olen antanut paritkin rukkaset vokotteluihin ja reaktio on ollut melkoinen. Jos kerrot suoraan, että en halua seurustella, niin olen joko outo, kiinni aiemmassa, idiootti tai jonkinlainen muu kombinaatio. Tämä alkaa pojat jo vähän kyllästyttää.

Mietin vain, että onkohan tämä yleinenkin juttu ihmisillä, että pitäisi juosta heti uuden kinkun perään.

Pitäisikö vain lakata itse yleistämästä ja olla se oma itsensä. Muiden odotuksille olen jo näyttänyt kinnasta. Ei kiinnosta. Nyt voin tehdä juuri niin, kuin mikä itsestäni parhaalta tuntuu. Nyt on minun aikakauteni.
Lue lisää

Gayndalf : Kun kaikki menee metsään
Kirjoitettu: 02.08.2017, 22:36:47 (Muokattu: 02.08.2017, 22:52:44)
Niin mene sinäkin! Tässäpä elämänohjetta kerrakseen. Oletpa citybirdy tai omassa metsikössäsi asustava (muita välimuotojahan ei ole), niin mene sinne metsään ja pysy siellä. Tämä kannattaa tehdä varsinkin silloin, kun asiat oikeasti menee päin metsää.

Luonnossa asiat saa vähän erilaiset mittasuhteet. Yleensähän homma menee niin, että ne omat asiat ovat ylivoimaisesti niitä vaikeimpia, eikös juu? Kenenkään sukkaan ei tule yhtä suurta reikää, eikä kukaan muu koskaan joudu yhtä märkään vesisateeseen. Jep jep, tuttu tilanne.

Kun astut keskellä metsää tai hipsit vaikka merenrannalle, niin tunnetkin itsesi aika pieneksi puluksi tämän kaiken keskellä. Ehkäpä ensi kertaa pitkästä aikaa on myös aikaa olla hiljaa ja ajatella. Kuunnella niitä omia ajatuksia (lue kakofoniaa).

Koeta olla huomioimatta puhelimen äänimerkkejä. Maailma ei tuhoudu, jos viestiin ei heti vastaa. Ei se tuhoutunut ennen älypuhelimia, eikä nytkään. Sori vaan.

Kuuntele niitä luonnon ääniä. Mietipä sitä livertelevää lintua, jolla on kesäisin tolkuton puheripuli. Se koettaa joka päivä saada pysymään muksunsa hengissä ilman päivähoitoa, saati lähellä olevia isovanhempia. Lomaosake on pirun kaukana ja keväällä, kun se palaa takaisin, niin saattaa jäätyä koivistaan kiinni lätäkköön. Vieläkö reikä sukassa kaataa maailman?

Luonnolla on paljon muutakin sanottavaa, kuten itikat. Itikat muistuttavat meitä ärsyttävistä sukulaisista, mutta niistä ei tarvitse välittää, sillä yleensä ne häipyvät yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Paitsi jos eivät pääse luikahtamaan autoon sisälle. Tämä toki pätee myös muihinkin verenimijöihin, ilkeistä opiskelukavereista aina pahansuopiin työkavereihin. Naapureista, huonoista kavereista ja muista mutrunaamoista puhumattakaan. Tarkoituksella en maininnut niitä entisiä kumppaneita, sillä nehän on liiskattu ikkunaan jo ajat päiviä sitten. Eikä tämä sitä paitsi ole mikään Carrie Bradshawn blogi.

Mene siis ulos hyvä ihminen. Tunne sade iholla. Aurinko käsillä. Tuuli kasvoilla. Anna luonnon oman musiikin nollata viimeisimmät listahitit ja hoilotukset. Ulos siitä! Mars mars!

Jos et usko, niin: https://yle.fi/uutiset/3-9548399
Lue lisää

Gayndalf : Loistava lyhytanimaatio
Kirjoitettu: 01.08.2017, 20:16:55
Pitkästä aikaa hauska animaatio, joka kannattaa vilkaista. Varmasti jokainen voi samaistua tähän. :)

Annetaan niitten sydänten pomppailla.

Lue lisää

Torontosta : Finnish summer-what summer
Kirjoitettu: 01.08.2017, 16:18:31 (Muokattu: 09.08.2017, 15:17:37)
En ole viitsinyt aikaisemmin kirjoittaa lomastani siella. 3 viikkoa oli liian pitka. Joiltakin sukulaisilta tylya kayttaytymista, solvauksia, oli useammat ihmisia hyvia ja vieraanvaraisia. Juhannus oli maalla hienoa, vaikka en tuntenut montaa. (outoa, kukaan ei esittele itseaan) puhuuvat paikallisia asioitaan toisillensa mista mina en tieda mitaan, olin kuin sivussa. Sita viinan ja kaljan maaraa......

Lue lisää

Hulivilipoika : Terveisiä poikien paratiisista: kun ”Kalle” kirjoitti homoista
Kirjoitettu: 29.07.2017, 10:50:27 (Muokattu: 29.07.2017, 10:58:10)
http://hulivilipoika.blogspot.fi/2017/07/terveisia-poikien-paratiisista-kun.html (lisää kuvia täällä)

Olo on jo valmiiksi alaston: käsilaukku ja takki piti jättää lukolliseen kaappiin, jotta läpäisisin vahtimestarin röntgenkatseen. Nyt astelen pelkkää punaista muistikirjaa heilutellen suuresta salista toiseen, sieltä portaita alas ja edelleen yhdyskäytävää pitkin toiseen taloon sekä hissillä ylös. Patsasteltuani aikani tutun hyllyn ääressä joudun lopulta luovuttamaan ja kysymään virkailijalta apua.

”Miestenlehdet ovat erikoislukusalissa”, nainen ilmoittaa äänellä, joka tuntuu täyttävän koko kuolemanhiljaisen käytävän ja saavan kaikki pöytiin painuneet päät kohoamaan joutsenkaulojen varassa. Pervo on jäänyt kiinni housut kintuissa!

Seuraa todellinen walk of shame, jonka aikana kiroan kavioiden lailla kopsuvia kenkiäni. Paraskin porno-ori, tuumin ja astun vielä yhteen portaikkoon. Siellä on kaappi, johon joudun jättämään myös muistikirjani, tuon viimeisenkin rekvisiitan, jolla olen epätoivoisesti yrittänyt viestiä olevani täällä kyllä ihan oikealla asialla.

Kun lukusalin virkailija lopulta laskee eteeni kymmenisen tiiliskiven paksuista vuosikertaa Kalle-lehtiä, luovutan. Hyvä on, hyvä on! Olen tullut Kansalliskirjastoon lukemaan pornoa. Kuulitteko kaikki? PORNOA! Mutta tästä on seksi kaukana.

Pornoa ja politikkaa

Vanhoista suomalaisista homolehdistä muistetaan nykyisin lähinnä Psyke ry:n julkaisema 96 (jäljempänä Ysikutonen) sekä Setan Seta-lehti myöhempine reinkarnaatioineen. Harvemmin kuulee sen sijaan muisteltavan Kallea – varsinkaan kaihoisasti.

Lehtikeisari Urpo Lahtisen luotsaaman Lehtimiehet Oy:n perustama Kalle (1973–2015) oli toki ensisijaisesti heteropornolehti, mutta se tarjosi vuodesta 1976 lähtien sisältöä myös homolukijoille. Tuolloin lehdessä alkoi nimittäin ilmestyä homotarinoita sisältänyt ”Mies miehelle” -palsta. Vuonna 1978 palsta laajeni jo ”Gay-kansan omiksi sivuiksi” ja edelleen vuonna 1980 ”Gay-kansa” -nimiseksi lehti lehdessä -spektaakkeliksi.

Kulminaatiopisteensä Lehtimiehet Oy:n homotarjonta saavutti vuosina 1983–1984, jolloin Kallen homosivujen rinnalla julkaistiin sen sisältöä vastaavaa Mosse-homolehteä. Nimi oli tietysti lainattu kulttihomo Monsieur Mosselta, mutta muuten lehdellä oli yhtä vähän tekemistä Mossen kanssa kuin mitä Urkki- ja Manu-pornolehdillä oli omien kaimojensa kanssa.

Kansalliskirjaston Kalle-orgioideni alussa oletin automaattisesti, että pornolehden homosivujen sisältö koostuisi ”Hannu antoi minulle päätä kumisaappaiden vastakkain kitistessä” -tyyppisistä jutuista. Niitä Kallessa toki riitti, mutta varsinkin alkuvuosina sivuilla harjoitettiin myös aktiivista kansalaisvaikuttamista ja esitettiin radikaalejakin poliittisia näkemyksiä.

Toistuvana aiheena ja kritiikin kohteena oli esimerkiksi suomalaishomojen kohtaama syrjintä, joka oli myös yhteiskunnan legitimoimaa rikoslain kehotuskieltopykälän, heteroseksiin verrattuna korkeamman suojaikärajan ja homoseksuaalisuuden sairausleiman vuoksi.

Kalle tarjosi näille ahtaille asenteille vastapainoa julistamalla gay power -henkistä vapaan seksuaalisuuden ilosanomaa, jota se maahantoi suoraan San Franciscosta ja muista maailman meikäläismetropoleista. Kallen homosivujen vakiokauraa olivat toisin sanoen eskapistiset matkajutut ”sieltä jostakin”, missä kaikki oli paremmin. Niiden rinnalle tuli 1970–1980-lukujen vaihteesta lähtien myös kotimaan matkajuttuja osoituksena siitä, että aidsia edeltäneelle ajalle tyypillinen homojen seksuaali-irrottelu sujui myös täällä Pohjantähden alla.

Kalle toimi lisäksi jo varhain portaalina suomalaishomoille räätälöityihin kaupallisiin palveluihin. Järjestötoimijoiden, eli Psyken ja Setan, tanssien lisäksi lehdessä mainostettiin nimittäin ahkerasti kaupallisten toimijoiden järjestämiä disko-, drag show- ja saunailtoja sekä ulkomaanmatkoja. Varsinkin seuramatkatarjonnan kautta Kallen voidaan ajatella avartaneen monen meikäläisen maailmaa täysin uudella tavalla.

Kallen homosivuja lukiessa avautuivat epäilemättä myös monen heteron silmät. Koska sivut ilmestyivät osana heteropornolehteä, niiden voidaan ajatella raivanneen homoseksuaalista tilaa keskelle heteroseksuaalista (ala)kulttuuria. Erityisen merkittävää tämä oli, kun ajatellaan Kallen levikkiä ja lukijakuntaa.

Suomalaisen aikuisviihteen veteraanin Timo Korpin kirjasta Lihaa säästämättä (2002) selviää, että Kallen levikki oli parhaimmillaan 200 000 kappaletta ja että pornolehtien pääasiallinen lukijakunta koostui ammattikoulun käyneistä 18–29-vuotiaista poikamiehistä. Heistä monet kohtasivat ensimmäiset homonsa ehkä juuri Kallen sivuilla. Asennekasvatuksen näkökulmasta on toki kyseenalaista, että kyseinen homo saattoi poseerata tyytyväisenä ”ryhmäkuvassa” sanfranciscolaisen glory holen edessä.

Seksikeskeisyyden vuoksi Kallen ja sen oheisjulkaisun Mossen vastaanotto oli hyvin negatiivista varsinkin Seta-lehdessä, joka teki kaikkensa muuttaakseen vallitsevia ennakkoluuloja esimerkiksi aids-kriisin keskellä ja torjuakseen epidemiaa.

Seksikeskeisillä jutuillaan Kallen voidaan toki väittää tehneen homoille karhunpalveluksen, koska jutut vahvistivat heterojen keskuudessa muutenkin vallinnutta mielikuvaa puskissa panevista peppupojista. Toisaalta Kallea ei parhaalla tahdollakaan voi pitää minään heteroseksuaalisen rakkaus-, avio- ja perheinstituution pää-äänenkannattajana, ellei nyt ”Papin k---ä oli suuri ja ryhmyinen kuin taidekynttilä” -tyyppisiä juttuja niin halua nähdä. Seksikeskeinen ihmiskuva oli Kallessa universaali, ja lehti pyrki osaltaan taistelemaan meidän kaikkien naimaluvan puolesta.

Tässä jutussa tarkastelen Kallen homosivujen sisältöä sekä suhdetta muihin suomalaisiin homolehtiin ja kentän toimijoihin. Materiaali koostuu vuosina 1976–1985 julkaistuista Kalle-lehdistä, joiden rinnalle nostan poimintoja myös Ysikutosesta ja Seta-lehdestä.

’Sellaisille’ ja ’normaaleille’

Kallen ensimmäinen ”Mies miehelle” -palsta ilmestyi numerossa 12/76. Sen jälkeen homot vilahtelivat ja ennen kaikkea vilauttelivat kaikissa selaamissani Kansalliskirjaston Kalleissa aina vuoden 1985 loppuun saakka.

Alussa ”Mies miehelle” oli yksisivuinen ja kuvittamaton palsta, joka sisälsi homotarinoita. Niistä käy esimerkiksi numerossa 1/77 julkaistu juttu ”Tule tanssimaan, kaunis poika”. Pornon sijasta sitä voisi kutsua esileikiksi, joka valmisti Kallen lukijoita siihen, mitä jatkossa olisi luvassa ja miksi.

Jutun kirjoittaja kuvaa suomalaisten homojen asemaa, ja sanakäänteet tuovat mieleen Uuno Kailaan ”Pallokentällä”-runon: ”Pojat juoksivat notkein säärin / yli pallokentän sen. / Eräs seisoi hievahtamatta, / eräs raajarikkoinen.” Erona vain on se, että kirjoittaja kiistää oman poikkeavuutensa, jonka nojalla hän joutui seuraamaan heterojen peliä katsomosta käsin:

”Itse en myönnä olevani mitenkään ”poikkeava” nuori mies. Minua sykähdyttävät täsmälleen samat diskorytmit kuin ketä tahansa vähän alle 30-vuotiasta. Kun soulin syke jymisee Helsinki Clubin tai minkä tahansa muotidiskoteekin kaiuttimista, kylmät väreet kulkevat välittömästi pitkin selkäpiitäni. Ne ovat rytmejä jotka vievät väistämättä mukanaan, tanssittavat – ja kiihottavat! Silmäni etsivät sopivaa partneria ravintolasalin pimeässä. Löydän etsimäni silmät, katseen joka kääntyy hetkeksi pois… mutta palaa hetken kuluttua arasti takaisin minuun päin. Minä haluan hakea hänet tanssilattialle, olla hetken hänen partnerinsa, löytää yhteisen rytmin, tuokion mittaisen läheisyyden… Mutta minä en voi sitä tehdä – en sen ihmisen kanssa, jota nyt katson syvälle tummiin, arkoihin, kauniisiin silmiin. Me emme saa rakastella. Me emme saa koskettaa toisiamme. Minä en voi hakea häntä tanssimaan, vaikka Donna Summer huokailee kiihottavasti kaiuttimien välityksellä ”Couldn’t It Be Magic” -laulun säveliä [po. ”Could it be magic”]. Minä en saa, sillä tuo suloinen olento on poika, samaa sukupuolta kuin minäkin. – – Minä tilaan tarjoilijalta uuden oluen. Vajoan tympääntyneenä tuoliini ja kaipaan kauas Suomesta, Kööpenhaminan [homoyökerho] Madame Arthuriin, Amsterdamin lukuisiin klubeihin, Las Palmasiin, Caprille…”

Vuoden 1977 Suomessa kahden miehen rakastelu ei toki ollut enää laissa kiellettyä, mutta asenteiden ahtauden vuoksi samasukupuolisen rakkauden liikkumatila tuntui kirjoittajasta yhä tavattoman pieneltä. Heteroravintolassa ei sopinut olla avoimesti homo, ja yleinen mielipide lähti siitä, ettei homojen sopinut tehdä mitään edes suljettujen ovien takana. Lopuksi jutun kirjoittaja kuitenkin saa ihailemansa pojan mukaansa ja esittää suorastaan uhmakkaan vetoomuksen:

”Unohdetaan tämän maan moraalisäännöt, ollaan kahden. Rakastellaan niinkuin [sic] muutkin. Meillä on siihen täysi oikeus. Suomessakin.”

Sanat oli todennäköisesti suunnattu yhtä paljon Kallen hetero- kuin homolukijoillekin. Homoille sanat toimivat voimapuheena, ja heteroille ne pyrkivät perustelemaan sen, miksi heidän pornobuffetiinsa katettaisiin jatkossa lautanen myös homoille. Samaisen jutun yhteydessä oli myös määritelty ”Mies miehelle” -palstan missio näin:

”Eivätkä nämä rivit ole pelkästään ’sellaisille’ lukijoille tarkoitettuja – jos edes joku ’normaali’ lukija niiden avulla oppii ymmärtämään rakkauden entistä monipuolisemmin, palsta on täyttänyt tehtävänsä kaksin verroin.”

Henkireiät lähikuvassa

Mielipidevaikuttajan tehtäväänsä Kalle toteutti suomalaishomojen tilannetta luotaavilla jutuilla, joista otan esimerkiksi numerossa 9/77 ilmestyneen kirjoituksen ”Laki sallii – salliiko yleinen mielipide: pakenevatko homoseksualistit Suomesta?”. Siinä todetaan, että suomalainen yhteiskunta vainoaa lainmuutoksesta huolimatta edelleen seksuaalisia vähemmistöjään (vrt. edellä mainittu kehotuskielto, suojaikäraja ja sairausleima). Lisäksi kysytään yllättävän modernein sanakääntein, ajaako Suomi todella ”vauraan, älykkään, luovan homoseksualistiryhmänsä” maanpakoon.

Juttuun haastateltu Pekka kertoo menettäneensä homouden vuoksi työpaikan, koska yhteiskunta ei vieläkään hyväksy homojen näkyvyyttä lukuun ottamatta sääntöä vahvistavaa poikkeusta:

”Joku Monsieur Mosse voi pelleillä julkkis-homona kaupallisista syistä, mutta meille muille se on edelleen mahdotonta. Traaginen naamioleikki saa jatkua.”

Ainoana henkireikänään Pekka näki ulkomaanmatkat Manner-Eurooppaan ja Välimerelle, ja Kallen homosivujen voidaan sanoa profiloituneen nimenomaan tämän reiän esittelijänä ja kaupittelijana. Vaikka ”sellaisten” suomalaispoikien tilanne oli kaukana taivaallisesta, Kallen matkajuttuja lukiessaan he saattoivat sentään julistaa Belinda Carlislen tavoin: ”Ooh, heaven is a place on earth!”

”Luvattu maa” -aiheisesta matkakirjoittelusta on esimerkkinä Kallessa 7/77 julkaistu juttu ”San Francisco – poikien oman maailman keskus”. Se korostaa ”Tule tanssimaan, kaunis poika” -jutun tavoin moraalisäännöille pyllistämistä, ja sivustatukea vapaustaisteluun tarjoaa ”homoseksualistien oma maailmanpääkaupunki” San Francisco. Sieltä kun löytyi homodiskojen lisäksi meikäläisten oma kaupunginosa homomaitokauppoineen kaikkineen sekä ennen kaikkea avoimuutta ja onnea ilman syyllisyydentuntoja:

”Rakkaat ystävät! Terveisiä poikien paratiisista – miljoonakaupungista, joka kuhisee MEITÄ – kauniita, ihania, vapaita ja vapautuneita ihmisiä. Nuoria ja vanhoja, valkoisia ja mustia, homoja ja lesboja! Ihmisiä jotka nauravat onnellisen vapautuneina Mooseksen laille, vanhoille moraalisäännöille ja sikamaisesti käyttäytyvien pikkuporvarien ”hintti-vihalle”. – – En ole mikään amerikkalaisuuden ystävä – mutta THE GAY SAN FRANCISCO ylittääkin kaikki kansalliset, poliittiset, uskonnolliset ja rodulliset rajat. Tätä valtavaa ihmisjoukkoa yhdistää asia, joka on meille keskeisempi kuin kaikki muut. ”Poikkeavien” vallankumous tulee! Tunnussana on GAY! Gay World! Gay Power!”

Homojen vastustajien kutsuminen sikamaisiksi pikkuporvareiksi ja vallankumouksen lupailu ovat esimerkkejä siitä, miten Kalle valoi meikäläisiin taistelutahtoa Ysikutoseen ja Seta-lehteen nähden poikkeuksellisen kovin painotuksin. Vieläkin kovemmille kierroksille kapinapuhe yltyi Hulivilipojan syntymävuotena ja -kuukautena ilmestyneessä numerossa 9/77, jossa käsiteltiin homovainojen ja viharikosten yleistymisestä Yhdysvalloissa. Seuraava kappale oli varmuuden vuoksi lihavoitu:

”Homoseksualistit eivät kuitenkaan enää naismaisesti alistu väkivaltaan. Taistelu kiihtyy ja siirtyy kaduille, eikä GAY MOVEMENT tyydy jatkuvasti kääntämään toista poskea lyötäväksi. Se vastaa hyökkäyksiin samalla mitalla, väkivallalla ja tarvittaessa aseellisillakin vastaiskuilla. Homoseksualistit harjoittelevat kaikkialla Yhdysvalloissa itsepuolustusta, karatea, nyrkkeilyä, jopa aseiden käyttöä. Jos ”normaalit” hyökkääjät kuvittelevat kohtaavansa arkoja, kimakasti kirkuvia mammanpoikia, he totisesti kokevat elämänsä yllätyksen.”

Yhtä militanttia homopuhetta ei varmasti ollut Suomessa kuunaan kuultu – varsinkaan julkaisussa, jonka levikki pyöri lähes neljännesmiljoonassa. Tämä oli kuitenkin vain ääriesimerkki, ja myöhempinä vuosina Kalle kävi kansalaisoikeustaistelua etupäässä makuuhuoneesta käsin. Siinäkin se seurasi tiiviisti kansainvälistä esimerkkiä, kuten vaikkapa aiemmasta New York -jutusta voi lukea.

Kun kahdesta tuli kansa

Toistuvissa matkajutuissaan Kalle toisaalta maahantoi Suomeen aidsia edeltäneelle ajalle tyypillistä homoseksiutopiaa ja toisaalta loi sitä. Jälkimmäisestä on esimerkkinä se, miten estottomasti lehdessä kaluttiin 1980-luvun alusta lähtien suomalaisia kaupunkeja ja kohtaamispaikkoja ja miten lehden sivuilla tarjottiin suomalaislukijoille seksilomavinkkejä ja jopa seksilomia muiden kaupallisten toimijoiden kautta.

Ensimmäinen määrätietoinen liike tähän suuntaan otettiin numerossa 1/78, jossa ”Mies miehelle” -palstan nimeksi vaihtui ”Gay-kansan omat sivut”. Kahdesta miehestä oli nyt tullut kokonainen voimaantunut gay-kansa, jolla oli oma uniikki kulttuuripiirinsä ja jota rohkaistiin osallistuvaan ja aktiiviseen kansalaisuuteen esimerkiksi ”Kallen suuressa gay-matkaoppaassa”. Se tarjosi ”yleisiä matkaohjeita, paljastavan saunaoppaan ja vinkkejä Skandinaviassa matkustaville”, neuvoi ”Keski-Euroopan suurten homokeskusten makeimmat mestat” ja keskittyi lisäksi ”etelän lomarantoihin – gay-kansan kannalta nähtyinä”.

Aiemmissa ”Homomatkailun historiaa”- ja ”Suomalaispoikia maailmalla” -jutuissa on ollut puhetta, että vastaavia matkajuttuja ja -oppaita oli ilmestynyt Ysikutonen-lehdessä jo vuodesta 1969 lähtien. Erona vain oli se, että Ysikutonen joutui Psyken pää-äänenkannattajana hillitsemään hilujaan tarjotakseen jotakuinkin uskottavaa vastapainoa tuiki asialliselle Seta-lehdelle. Viimeksi mainitussa kun ei todellakaan kerrottu, miten lukija voi voimaantua maailman metropolien homopuistoissa (neljäs puska vasemmalta käsin).

Ysikutosen matkajutut kyllä ohjasivat lukijat oikeaan puskaan ynnä baareihin ja saunoihin, mutta niissä yhdessäkään ei herkuteltu kirjoittajien tai lukijoiden omilla seksikokemuksilla. Juuri tässä piili markkinarako, jota pornolehden sopi takoa.

Vauhtiin päästiin varsinkin numerossa 1/1980, jonka myötä Kallen homosivut alkoivat ilmestyä laajana ”Gay-kansa”-nimisenä lehtenä lehdessä. Siinä rohkaistiin lukijoita tulemaan ”mukaan avustamaan omalla tosikertomuksellasi”, ja lukijathan tulivat – monta kertaa.

Esimakua saatiin jo samaisen lehden jutussa ”Seksikkäin matkani”, jossa nimimerkki ”Seuramatkalainen antivotkaturisti” tutustui Leningradiin edestä ja takaa. Hänen majapaikkanaan oli Europeiskaja-hotelli, josta oli vain parin minuutin kävelymatka homojen suosimaan Katariina Suuren puistoon. Siellä suomalaispoika sai heti seuraa Sašasta, joka ”hymyili paljastaen mustien viiksiensä alta valkoisen hammasrivin, jonka lomassa vilahti yksi kultahammas”.

Ja ei aikaakaan, kun kullan kimallukselle toi vastapainoa terska, joka ”oli kuin tummanpunainen suuri tomaatti”. Tällä ja muilla jutuillaan Kalle osoitti, että seksi toden totta on ihmiskunnan hauskimpia asioita.

Härmän pojan estot karisevat

”Gay-kansa”-pienoislehden myötä Kallen homojuttujen painopiste siirtyi aiempaa vahvemmin koto-Suomeen. Tämä kuvasti sitä, että kansainvälisen homokulttuurin läpäissyt seksuaalinen vapautuminen oli muuttumassa eksoottisesta matkamuistosta arkitodellisuudeksi myös aavan meren tällä puolen. Jos vielä vuonna 1977 kysyttiin, pakenevatko homoseksualistit Suomesta, nyt kotimaassakin tuntui olevan enemmän tilaa hengittää.

Esimerkkinä tästä on Kallessa 10/80 julkaistu juttu ”Helsinki Gay by Night: joka ilta voi mennä johonkin”. Aikojen muuttumista pohdittiin jutussa näin:

”Suomi on viime vuosina esiintynyt usein eurooppalaisten lehtien, eikä vähiten gay-lehtien palstoilla vanhoillisten, homoseksualistien syrjintää koskevien suomalaisasenteittensa ja kaksinaismoralististen homoseksuaalilakiensa ansiosta. Kun ajatellaan sallivuuden ja vapaamielisyyden suovia nautinnollisia ihmissuhteita, voi vain todeta, että Suomi on jo pelkästään Pohjoismaissa selvästi jäljessä. Silti, kyllä Härmänkin pojan rinnassa sykkii lämmin sydän. Hänen juroutensa sekä suomalaisen elämäntavan aiheuttamat estonsa karisevat viimeistään silloin, kun pääsee toisenlaiseen, estottomaan ja iloisesti käyttäytyvään seuraan. Paikkoihin, joita Suomesta ei luulisi löytyvän ollenkaan.”

Ingressiä seuraa ”Homokadun appro” -tyyppinen baarikierros, jonka aikana tutustutaan Helsingin tuolloisiin homodiskoihin ja -tansseihin. Ne kaikki olivat vielä muissa ravintoloissa tiettyinä iltoina järjestettyjä tilaisuuksia – Suomen ensimmäisen varsinaisen homobaarin Gay Gambrinin avautumistahan saatiin odotella vielä nelisen vuotta [ks. Homohistoriallinen Helsinki 12: Kimpsut Kampsuun!].

Kallen jutussa vierailtiin kuitenkin jo tämän tulevan kulttibaarin tiloissa Isolla Roobertinkadulla, koska ”Pärre” pyöritti niissä Club Diana -nimisiä diskoiltoja. Club Dianan todellisena vetonaulana oli drag- eli transvestiittishow, jonka Rolle Paukku oli tuonut Euroopasta ”tänne susien keskelle” ja ideoinut yhdessä esiintyjien kanssa. Show’sta oli kirjoitettu haltioituneeseen sävyyn jo Kallen numerossa 12/79:

”Helsingin Diana-clubissa musiikki kaikaa nauhalta. Värivalot, diaheittimet, luovat omaa viehkon villiä fiilistänsä. Lavalle tulee karvarintainen kaveri, alkaa esittää; aukoo suutaan laulun tahtiin, elehtii. Lanne hurmaa, käsi tekee kaarteen, norsunluurunkoinen kukkakoristeinen viuhka heilahtaa tyylikkäästi. Iltapuku on punainen ja pitkä. Peruukki vaalea, kihartuva, kukin koristeltu. Meikki on sitä luokkaa, että joko kasvotaiteen erikoiskurssi on suoritettu arvosanalla erinomainen – tai sitten sivellin luontuu käteen syntyjään. Ja se iltapuku! Rinnat on muokattu paikalleen, pehmeän muodon antaa kiinteän massan päälle puhallettu – kortonki! Ihan totta. Kullankeltaiset rintakarvat rehottavat syvään, syvään uurretun iltapuvun kaula-aukosta.”

Show mainittiin myös numerossa 10/80 ilmestyneessä jutussa, jossa hehkutettiin ”aikaisemmin talven aikana Helsinkiä koetellutta Drag-Show -aaltoa, kansaa mykistänyttä ihmeellistä showta, jossa miehet esiintyvät tunnettuja naistähtiä jäljitellen ja jossa karvattomat muskeliurokset saivat yleisön villiintymään raikuviin suosionosoituksiin”. Nyt jutun kirjoittajat olivat kuitenkin tulleet katsomaan tavallista gay-keskiviikkoiltaa ilman sen kummempia tehosteita. Samalla tarjottiin ehtaa ”teryleenit paukkuen” -ajankuvaa 1980-luvun alun homo-Suomesta:

”Yhdeksän jälkeen ihmisiä saapuu sisään jo tasaisesti, katseet liukuvat, puheensorina yltyy, pikkupeput, farkut ja teryleenit heiluvat, ilmapiiri tihenee. ”Tuleeko hän tänään”, ilmeitä. Disc-jockey aloittaa. Rytmikäs ja hyvin valittu diskomusiikki tunkeutuu luihin ja ytimiin. Voihan pojat! Ilta vaikuttaa lupaavalta.”

Kohta oli kuitenkin jo torstai toivoa täynnä, ja Kallen baarikierros jatkui seuraavana etappinaan Setan disko Studio 302. Se löytyi ”verraten helposti Lönnrotinkadulta ja sisälle meno oli uskomatonta” [ks. myös Homohistoriallinen Helsinki 11: Disco cha-cha]:

”Jäämme ravintolasalin ovelle ihmettelemään eteemme aukeavaa väenpaljoutta, talo on tupaten täynnä, niin poikia kuin tyttöjäkin, vapaita paikkoja ei näy missään. – – Täällä todella tanssitaan! Vauhti saa ns. tavallisen helsinkiläisen diskon kalpenemaan. Musiikki on hyvää, jatkuvatempoista, mannermaista, ihmiset tanssivat tanssimisen ilosta. Studio 302:ssa näyttävät olevan edustettuina monet seksuaalisuuden eri muodot, on poikia ja tyttöjä, kehonrakentajia, nahkakundeja, loppujen lopuksi ihan tavallisen näköisiä ihmisiä. Farkut ja sporttarit tuntuvat olevan rautaa. – – Studio 302 on Suomen suurin ja ehkä vapaamielisin gay-disko ja siellä jopa tarjotaan yleisölle silloin tällöin tasokkaita esityksiä. Siksi Studio 302 on tällä hetkellä ehdoton in Helsingin gay-piireissä.”

Mutta paras oli vasta tulossa, sillä Kallen numerossa 1/81 mainostettiin homo-Suomi nousuun -hengessä ”aivan ratkaisevasti uudentasoista gay-diskoravintolaa”, joka aloittaisi toimintansa sunnuntaina 4. tammikuuta 1981. Kyse oli Erkki Juhanin Ravintola Kaisaniemessä järjestämistä diskoilloista.

Kalle esitteli Club Cabaret’ta numerossa 3/81 julkaistussa jutussa ”Club Cabaret toi uimastadionin saunan mieleen”. Ysikutosestakin tutun Antinous-nimimerkin jutussa kerrotaan diskon avajaisillasta näin:

”– – jo 4:nä tammikuuta oli Kallen gay-toimittajalla kunnia ihan kutsuvieraana todistaa yli kolmensadan läsnäolijan riemua uudessa vauhdikkaassa gay-diskossa. ”CLUB CABARET” oli päivän nimi. Illan mittaan selvisi, etteivät vain paikan ulkonaiset puitteet olleet erilaisia muihin gay-diskoihin verrattuna, vaan myös järjestäjät olivat uusia. – – Oli unelmien prinssejä ja prinsessoja joka makuun, eikä tanssiin haussa juuri kursailtu. Erikoismaininnan ansaitsee nuori disc-jockey, joka todella sai aremmatkin vaihtamaan kaljapullonsa ja drinkkinsä parkettiin. Sitten himmenivät valot. Club Cabaret’n tarjoama Rolle Paukun ohjaama ja 7 esiintyjää käsittänyt avajaisshow ”Caligula” alkoi. Sitä paljasta pintaa, tuli uimastadikan sauna mieleen. Shown taiteellisuus oli kyllä ehkä joillekin liikaa, mutta monet puolituntisen aikana nähdyt korkeatasoiset näyttelijäsuoritukset hämmästyttivät taas erilaisuudellaan toisia. – – Vuoden 1981 huvikausi on todella raflaavasti avattu.”

Tämän jälkeen Club Cabaret’hen palattiin vielä Kallessa 6/82 julkaistussa jutussa ”Ensikertalaisen kokemuksia gay-diskosta!”. Jutun kirjoittanut Sami kertoo, miltä tuntui 23-vuotiaana pikkupaikkakunnan poikana astella ensimmäisen kerran paikkaan, joka mainosti itseään Kallessa 12/81 sanoilla ”uusi H:gin vauhtidisko ennen näkemättömissä tiloissa. Täydet oikeudet, suuri baari. Myös futuristeille!”:

”Sydän hieman väristen astuin tunnelmalliseen, hämyisästi valaistuun ravintolasaliin, jossa jo nyt oli enemmän ihmisiä kuin aikaisemmin edes olin osannut kuvitella. Ja lisää tuli koko ajan. Lauantai on suosittu ilta. Eteisen seinältä löytyi suuria tiedotuksia Club Cabaretin järjestämistä matkoista kaikille kiinnostuneille. Oli yhteismatkaa Köpikseen, Pariisiin, Ibizalle ja Amerikkaan asti, New Yorkiin. Ravintolasalin muoto ihmisineen taas oli mielestäni jotain ainutlaatuista, ja mursuviiksinen englantia puhuva tiskijukka, aivan kun ei Suomessa olisikaan. – – Ja fiilis se vain kohosi! Vieressäni istuva kaveri, Hannu, oli mukava ja hän hymyili kauniilla valkoisilla hampaillaan niin, etten tiennyt mihin käteni panisin. – – ”To be superman”, supermies, huippuhitti ja hyvä! Tempaan Hannun mukaan parketille, johon suuren tungoksen vuoksi hädin tuskin mahdumme. Kohta tulee jo aamu, mutta vauhti vain jatkuu, aamukahteen asti. Silti viimeiset hitaat tulevat aikanaan ja pääsen painautumaan tiiviisti Hannun lämpöistä olemusta vasten. Hän maistuu hyvältä, mieheltä.”

Mutkia Caesarin matkassa

Samin kohtaamat matkamainokset kertoivat Erkki Juhanin Club Cabaret’n ja ”Pärren” Club Dianan ympärille syntyneestä kaupallisesta homotarjonnasta, jota markkinoitiin näkyvästi Kallen ”keltaisilla sivuilla”. Esimerkiksi numeron 3/83 ”Gay-tiedotuksissa” mainostetaan Club Cabaret’n diskojen lisäksi Club Dianan diskoa (tiistaisin eräässä keskustan ravintolassa), saunailtoja, matkaesitettä ja puhelinpalvelua, josta voi kysyä tapaamispaikoista sekä ”henkilökohtaisista asioista täydellisellä luottamuksella”. Mukana on myös tiedotus, jossa haetaan ”hyvännäköisiä, hyvävartaloisia ja muutenkin sopusuhtaisia kavereita” valokuvamalleiksi.

Pikakelaus Seta-lehteen 2/84, jossa käsitellään homoille suunnatun liiketoiminnan kasvua Suomessa otsikolla ”Alaikäisiä, salakuljetusta, ’puhelinpalvelua’: Club Diana arveluttavalla tiellä”. Seta-lehden työryhmän kirjoittamassa jutussa kutsutaan Club Dianaa peitenimeksi, jonka alla harjoitettiin monenlaista hämäräbisnestä: laitonta pornolehti- ja videofilmikauppaa, pimeää matkanjärjestämistä, alaikäisten pornokuvausta ja kyseenalaista puhelinpalvelua.

Osavastuuta hämäräbisneksistä vieritettiin myös Lehtimiehet Oy:lle, koska Club Dianan toimintaa mainostettiin niin ahkerasti Kallessa sekä sen spin off -lehti Mossessa ja koska Dianan taustahahmo ”Pärre” toimi molempien erikoistoimittajana nimimerkillä Caesar. Kallessa hän kirjoitti ”Caesarin matkassa” -palstalla kotimaisista kaupunkikierroksistaan ehdassa gonzojournalismin hengessä.

Caesar oli milloin ”Markun ja Arin kanssa Oulun yössä” (10/81), milloin ”Jyväshyvää” etsimässä! (7/82), milloin ”Panun kanssa Mikkelissä panulla” (7/83) ja milloin tutkimassa ”tunnetulla taidollaan armaan Suomemme itäisiä osia, eli millaista piirakkaa Karjalan laulumailta mahtaisi löytyä” (10/82).

Seta-lehden 2/84 jutun mukaan näihin kotimaisiin kaupunkijuttuihin ja pornokuvauksiin houkuteltiin väkeä esimerkiksi Kallen kontaktipalstalla ilmoitelleiden ja Club Dianan neuvontapuhelimeen soitelleiden joukosta. Tämä herätti huolta henkilötietojen joutumisesta vääriin käsin. Soppaan vedettiin mukaan myös Psyke ry, koska ”Pärre” toimi sen Ysikutonen-lehden vt. päätoimittajana. ”Onkohan jo myös Psyken jäsenkortisto Dianan käytössä”, Seta-lehdessä kysyttiin, ja samalla tultiin elvyttäneeksi politiikkaa painottaneen Setan sekä viihdepainotteisen Psyken välinen vanha kissanhännänveto.

Vastine Seta-lehden juttuun saatiin Ysikutosen 3/84 pääkirjoituksessa, joka oli otsikoitu ”Veljesi vartija – SETA?”. Siinä Setaa syytetään riidan kylvämisestä ja sitä kautta homoliikkeen vahingoittamisesta:

”SETAn Triangel-diskossa käyneet kertoivat kuulleensa juttua, että seuraava SETA-lehti pistää Psykeä ja Club Dianaa ojennukseen mm. nimiä paljastamalla. Kuittasin asian kädenhuitaisulla ja totesin, että nykyään ei enää nahistella menneistä, vaan alan järjestöt tuntevat vastuunsa yhteisömme etuja ajaessaan. Suuri oli hämmästykseni, kun SETA-lehden 2/84 ilmestyttyä huhut osoittautuivat todeksi. – – SETAn ja SETA-lehden työ on arvokasta. Yhtä arvokasta on Psyken ja Ysikutosen työ, samoin Club Dianan työ. Koska on olemassa eri järjestöjä ja lehtiä, on olemassa eri mielipiteitä ja näkemyksiä. Tällaisen tosiasian ei pitäisi olla riidan tai koston aihe vapaassa maassa. Jos se sitä on, pitäisi pysähtyä pohtimaan, aiheutuuko siitä enemmän vahinkoa kuin hyötyä.”

Pääkirjoituksessa mainittiin, että asian selvittely oli kesken, joten lehti pidättäytyi muista kommenteista. Tiedossani ei kuitenkaan ole, mihin vastatoimiin juttu johti ja miten ”Pärre” vastasi häneen kohdistettuihin rajuihin syytöksiin.

Taustalla aids-peikko

On tuskin sattumaa, että Setan, Club Dianan, Lehtimiesten ja Psyken välit kriisiytyivät juuri vuonna 1984 – vain reilut puoli vuotta sen jälkeen, kun Suomen ensimmäinen aids-tapaus oli tullut lööppeihin.

Olli Stålström kirjoittaa Finnqueer-verkkolehden artikkelissaan ”Merkintöjä aids-ilmiön esihistoriasta” siitä, miten Seta teki kriisin puhjettua kaikkensa jakaakseen asiallista tietoa ja valistaakseen ihmisiä keskellä terveys- ja moraalipaniikkia. Tätä työtä teki myös Psyke esimerkiksi Ysikutosen sivuilla. Kallen ja Mossen sekä Club Dianan intressit taas olivat ensisijaisesti kaupallisia, ja ne jatkoivat yhä katteettomammaksi käyneen seksuaaliutopian kaupittelua kriisistä huolimatta.

Ilman aids-kriisiäkin oli selvää, että Seta ei olisi poliittisine näkemyksineen voinut olla enää kauempana Kallen kaltaisen pornolehden visiosta, missiosta ja tavoitteista. Tämän voi huomata tarkastelemalla vaikkapa Kallessa 12/79 ilmestynyttä juttua ”Homoseksuaalisuus on rakkautta, sanovat setalaiset”, jossa esiteltiin sinänsä asiallisesti Setan toimintaa. Lukiessa huomio kiinnittyy seuraaviin kohtiin:

”Setalaiset haluavat eritoten korostaa ihmiskäsitystään. Kysymys on heidän mielestään ihmissuhteesta, ei seksistä. – – Jo sanana homoseksuaalisuus on harhaanjohtava, sillä se korostaa seksuaalisuutta. – – Yleinen väärinkäsitys on se, että homosuhteet ovat lyhytaikaisia, ”yhden yön” tarinoita. Todellisuudessa suhteita on monenlaisia, lyhytaikaisista elämänikäisiin rakkaussuhteisiin.”

Kalle itse esitteli alkuvuosien satunnaisia poliittisia irtiottoja lukuun ottamatta homoseksuaalisuutta juuri näiden yhden – etten sanoisi tuhannen ja yhden – yön tarinoiden kautta. Niinpä jo otsikon ”sanovat setalaiset” -lisäys voidaan nähdä viestinä siitä, että Kalle antoi omilla sivuillaan äänen arvomaailmalle, joka oli melkoisessa ristiriidassa sen oman sisällön kanssa. Sekä Kalle että setalaiset uskoivat kyllä homoseksuaalisuuden olevan rakkautta, mutta Kallessa rakkaudella oli parasta ennen -merkintä. Aids-kriisi teki tästä näkemyserosta kysymyksen hengestä ja elämästä ja koko yhteisön tulevaisuudesta.

Setan ja kaupallisten toimijoiden välisen kärhämän kulminaatiopisteenä voidaan nähdä paitsi Seta-lehden Club Diana -juttu myös Seta-aktivistien toimet, jotka johtivat Club Dianan homosaunan sulkemiseen. Olli Stålström kertoo edellä mainitussa Finnqueer-artikkelissaan setalaisten arvelleen, että saunassa harjoitettiin suojaamatonta seksiä. Niinpä ”Pärre” kutsuttiin puhutteluun ja hänelle tarjottiin Setan turvaseksilehtisiä saunassa jaettavaksi. Kun hän oli ehdottomasti kieltäytynyt tästä, setalaiset olivat kutsuneet lehdistön paikalle ja tehneet saunaan henkilökohtaisesti ratsian. Julkisen reaktion nähtyään vuokraisäntä oli sulkenut saunan heti.

Stålströmin mukaan operaation tavoitteena oli suitsia väitteitä, joiden mukaan homot tartuttivat tautia tahallaan. Samalla hän myöntää, että operaatio oli eettisesti ongelmallinen, koska kritiikki saunaa kohtaan oli mahdollista tulkita puuttumiseksi elinkeinonvapauteen sekä homoihin kohdistuvien pakkokeinojen tukemiseen.

Kallen perintö

Lehtimiehet Oy:n Mosse-homolehden taival jäi vain parivuotiseksi, mutta Kalle jatkoi porskuttamistaan ja Caesar jatkoi siinä kotimaista ja ulkomaista palliralliaan kaikista kohuista huolimatta. Sangen uskottava selitys Kallen onnistumiseen ja Mossen epäonnistumiseen löytyy Timo Korpin kirjasta Lihaa säästämättä:

”Suomessa on aina ollut vaikeaa saada ostajia lehdelle, joka kaupan tai kioskin kassalla leimaa ostajansa homoksi. – – Kalle on pysynyt markkinoilla ja vahvana tuotteena vuosikymmenet siksi, että se on kaksi kolmannesta heteroille ja vain yksi kolmannesta homoille suunnattu. Käytännössä, sen lukijakunta on pääasiassa homoja, jotka suostuvat maksamaan muutamasta itselleen ja kaltaisilleen suunnatusta erikoissivusta täyden lehden hinnan. Mutta Kallen ostaminen ei leimaa ostajaansa samalla lailla kuin [Mossen kaltainen] puhdas homolehti, siinä sen salaisuus.”

Varauksellisen synninpäästön Kallelle antoi lopulta myös Seta-lehti suomalaiseen homokirjallisuuteen keskittyneessä erikoisnumerossaan 4/85. Lehden pitkässä kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty lyhyesti myös Kallen ja toisen pornolehden Raton homojuttuja osana ”eroottisen kirjallisuuden aluskasvillisuutta”. Samalla tunnustetaan lehden merkitys suurten massojen tavoittajana:

”[Raton ja Kallen kertomuksista] Suomen kansa lienee enimmäkseen saanut tietonsa niin homoista kuin lesboistakin, eivätkä lehdet siis ole ollenkaan yhdentekeviä. Kallen gay-palstojen takia lehti varmaankin käy kaupaksi tuhansin ellei kymmenin tuhansin kappalein/numero. Kallen homoeroottiset tarinat ovat parhaimmillaan olleet vilpittömien ihmisten elämänsä tärkeimmistä kokemuksista kirjoittamia, rosoisia mutta usein myös aidon aistillisia tosikertomuksia. Lehden huonointa antia ovat taas olleet esimerkiksi nimimerkki Caesarin – – puisevat isku- ja naimaseikkailut eri puolilla Suomea. Selviä tilaustöitä, yhtä aistillisia kuin Valintatalon makkaramainokset ja seksikkäitä kuin seteliraha.”

Vaikka moisia isku- ja naimaseikkailuja karsastaisi kuinka, näin vuosikymmenten jälkeen niillä on mielestäni kiistaton arvo historiallis-fiktiivisinä dokumentteina. Historiallisina siksi, että mihinkään muihin tuon ajan kirjallisiin lähteisiin ei ole yhtä kattavasti ja säntillisesti kirjattu pienempien suomalaiskaupunkien kohtaamispaikkoja eikä varsinkaan kuvailtu niiden tunnelmia. Ja fiktiivisinä siksi, että seksikokemusten kuvailussa on usein melkoista kalavaleen makua – Caesar kun onnistui aina nappaamaan pelkästään suuria vonkaleita.

Caesar etsi piirakkaa Karjalan laulumaita myöten, mutta homo-Suomen Lönnrotia hänestä on vaikea leipoa. Silti hän oli omanlaisensa kansanperinteen kerääjä. Ajat muuttuivat, aids jäyti homokansaa ja yhteisö riiteli keskenään, mutta Caesar jatkoi San Franciscosta maahantuodun ja sittemmin petäjäisellä jatketun ”poikien paratiisin” esittelyä Kallen sivuilla.

Caesarin panoksen (paino kahdella ensimmäisellä tavulla) ansiosta voimme nyt muistella, miten vilvoittavia olivatkaan kerran Lahden Radiomäen nurmikot (9/85), miten gay-kansa flirttaili ja iski silmää Kotkan Karoliinan klubilla (7/82), millaista aisakellon helinää kuului Lappeenrannan ravintola Adrianossa (10/82), miten limaisia katseita tarjosi epämääräisistä vessaseikkailuistaan kuulu Oulun Haarikka (10/81) ja miten autoilevat pojat kävivät Vaasan uimahallin takana ”pilkkimässä” (4/84).

Loppu. Pamautan viimeisen selaamani Kallen vuosikerran kiinni, kannan kirjat tiskille ja astun huojentuneena lukusalin ovesta ulos. Kaivaessani muistikirjaa lukollisesta kaapista huomaan yhtäkkiä, että farkkujeni puolirisa vetoketju on tehnyt taas tenän: sepalus on apposen auki. Näkiköhän virkailija? Porttikieltoa odotellessa: kiitos Kalle 1973–2015.

Lue lisää

Gayndalf : Ihastumisen ihanuus ja kamaluus
Kirjoitettu: 28.07.2017, 08:14:45 (Muokattu: 28.07.2017, 08:34:22)
Olipa tässä kerran tavallinen perjantai. Kävin ostamassa vauhdikkaan työviikon päätteeksi pullon olutta ja jotakin kokattavaa. Luvassa pitkästä aikaa ei mitään ihmeempää. Ilta kotona. Sopii minulle.

Istun sohvalla ja yritän etsiä televisiosta jotakin katsottavaa, kun puhelin muistuttaa saapuneesta viestistä. Illanistujaiset tiedossa. Tule, tule! Ja minähän tulen!

Kaverin luona on myös muutama muu itselle aiemmin tuntematon kaveri ja ilta sujuu puheensorinan ja naurun melskeessä. Osa kaataa kurkusta oluen tapaisia juttuja ja taitaa pari viskiäkin hujahtaa jossakin välissä. Itse tökötän vesilasi kädessä, kun päätin olla liikenteessä autolla, ja se ei menoa haittaa yhtään. Paikalla on myös yksi komea nuori mies, josta olen kuullut pelkkää hyvää. Fiksu ja filmaattinen, ja sellainen jalat maassa -tyyppi, tiedättehän. Jos kävelisi kaupungilla vastaan, niin ei siitä päälle päin uskoisi, että on vähemmistön edustaja, niin kuin ei monesta meistä muustakaan. Minä kyllä huomaisin ja menisin varmaan makaamaan kadulla sen eteen ihan vain esteeksi. Hei, kaikkea pitää yrittää!

Ja mitä tapahtuu. Olen ihan fiksua ja hauskaa seuraa (kaverit on kertoneet, ja äiti), mutta koko illan saan suusta aivan jotakin ihme juttuja. Pahinta tässä on se, että sama hoopoilu jatkuu vielä seuraavana päivänä, kun lähdettiin porukalla hoitamaan osan krapulaa. Mitä enemmän yritin, sitä pahemmaksi koko homma meni. Tsiisus. Mitä tämä tällainen on?!!

Se siitä valloittavasta ja hauskasta persoonasta, ja näin miten "hurmaus" yritykseni valui kaivoon, kuin viini omaan suuhuni. Ehkä se seura siinä ympärilläkin sotki kuviota ja varmasti juttutuokio kahden kesken olisi antanut itsestäkin hieman toisenlaisen kuvan.

Mutta miten pienestä se voi olla kiinni.

Pahinta tästä tekee vielä sen, että tämä kaveri asuu toisella puolella Suomea ja koko kuvio olisi siis tuhoon tuomittu. En nimittäin ainakaan itse usko pidemmällä tähtäimellä kaukosuhteen onnistumiseen.

Ehkäpä vielä tapaamme, kun tähdet ovat suotuisassa asennossa ja kun viiniä saa ruokakaupasta Suomessakin.

Onhan se ihastuminen aivan mahtava tunne. Sydämen läpätystä ja jatkuvaa hymyä suupielillä.

Vaikka aionkin pysyä sinkkuna toistaiseksi, oli tällainen yllättävä sydämen läpätys ja sukkien pyöriminen jaloissa aivan tervetullut juttu. Siellä se sydän todistettavasti edelleenkin sykkii!
Lue lisää

Gayndalf : Homo ja lapset
Kirjoitettu: 26.07.2017, 22:58:39 (Muokattu: 26.07.2017, 23:08:25)
Aiemmassa postauksessa kirjoitin pysyväni sinkkuna. Älä hätäänny. En ole pariutumassa.

Saakohan tätä sanoa ääneen. No en ainakaan voisi sanoa sitä kavereilleni joilla on lapsia, tai ainakin se olisi vaikeaa. Jep, olen homo ja rakastan lapsia. Niissä on sitä elämän riemua ja iloa, mikä meiltä aikuisilta puuttuu. Kattilasta voi tehdä hetkessä avaruuskypärän ja pomppia voi missä vaan ja milloin vaan.

Mutta siihen sanomiseen. Mikä haikeus aina iskeekään, kun käyn tuttujen luona, jotka ovat joko minun ikäisiä tai nuorempia. Siellä ne syövät yhdessä iltapalaa ja katsovat Avaraa luontoa. Joka kerta, kun ajan yksin kotiin, itken. Mietin miksi minun pitää elää yksin, kun haluaisin juuri sitä elämää oman perheen kanssa. Rapsutella pihaa. Ajaa nurtsia. Lähteä autoretkelle tai lähipuistoon keinumaan ja tekemään hiekkakakkuja tai syödä yhdessä sitä iltapalaa.

Tiedän, tiedän. Ei pidä vertailla omaa elämää toisiin. Ja olen hirmuisen onnellinen kaikkien kavereitteni puolesta. Jokaisen häissäkin olen tirauttanut salaa muutaman onnenkyyneleen, sillä eihän mies voi itkeä.

Toisinaan inhoan koko tätä tapaa ajatella, ja että mistä se tämä koko perhekeskeinen tapa ajatella tulee. Äidinmaidosta? Naapurin Kertulta? Vai Sepolta?

En toisaalta enää tiedä haluanko lapsia. Siinä hommassa pitäisi olla mukana kumppani, joka jakaisi arkea. Se onkin kokonaan toinen tarina se.

Toiset ne osaa tehdä olon kurjemmaksikin, ehkä osin tietämättään, mutta osin tarkoituksella. "Ei elämästä tiedä mitään, jos ei ole lapsia" -mantra on kuultu pariin otteeseen. Tämän lausahduksen kertoneen ladyn kanssa en tosin enää ole juurikaan tekemisissä, kun en taida sopia hänen uudistuuneeseen maailmankuvaansa. Omapahan on menetyksensä. :D

Olenpa joskus saanut pitkiä katseita, kun olen kertonut avoimesti pitäväni lapsista. Pari kertaa minulle on sanottukin, etten saisi asiasta puhua ääneen, että "Tiedät varmaan mitä ihmiset ajattelevat homoista ja lapsista?" Olen aina sanonut, että "Niin mitä sitten? Enemmän tuo sanomasi kertoo sinusta itsestäsi."

Elän nyt elämää yksin, mutta ajattelen niin, että vietän aikaani auttaen kavereita, ystäviä ja niiden lapsia. Ne kaikki ovat minulle perhettä, myös silloin jos joskus saan ihan omankin perheen.

Näihin lapsellisiin aatoksiin.
Lue lisää

Gayndalf : Tylsää? Pari tv-tärppiä
Kirjoitettu: 25.07.2017, 11:30:56 (Muokattu: 25.07.2017, 11:32:20)
Pikaisesti on pakko suositella SKAMia ja muutamaa muutakin sarjaa.

Te jotka ette mahdottomasta hehkutuksesta huolimatta ole tutustuneet tarkemmin SKAMiin, niin SKAM on nuorille suunnattu sarja, mutta voi kuulkaa, kyllä sitä meidän entistenkin nuorten on hyvä katsoa ja muistella erittäin hyvin kuvattua ja käsikirjoitettua liikkuvaa kuvaa nuoruuden päivistä. Jos et ole katsonut, niin hopi hopi Yle Areenaan. http://areena.yle.fi/1-3666602

Tämä Norjassa kuvattu sarja oli globaali menestys, eikä ihme! Kyllä norjalaiset osaa!

Ja pysytäänpä Areenan parissa. Kaapista ulos on useampi osainen dokumenttipläjäys, jossa seurataan norjalaisten nuorten kaapin raottelua. Uusia jaksoja tulee joka torstai, ja löydät ne täältä http://areena.yle.fi/1-3821235

Sitten minun uuteen ihastukseen. Jos HBO on sinulle kirosana, niin ei enää. Mikäli haluat tihrustaa hyvää homosarjaa (2 kautta + leffa), niin suosittelen The Lookingia. Taisi pyörähtää Suomenkin kanavilla taannoin. Jos missasit ja omistat HBO Nordicin, niin löydät sen sieltä. Itsehän katson tätä jo kolmatta kertaa ja tilasin sarjan+leffan blue-raynakin. Ja slurps, Russell Tovey. <3

Lisää sarjasta HBO:n sivuilta osoitteesta http://www.hbo.com/looking
Enjoy!

Ja hei! Jos teillä on tiedossa hyviä sarjoja missä liikutaan vähemmistöpiireissä, niin vinkatkaapa kiitos! Jaettu ilo, on jaettu kilo!
Lue lisää

Lisää blogeja...

[ Blogien etusivulle | Uusimmat bloggaukset | Blogipalvelun ohjeet | Blogilista ]

Blogi

Blogi on päiväkirjamainen, julkinen ja säännöllisesti päivittyvä verkkosivu tai -sivusto, jossa kirjoittaja tai kirjoittajat kertovat omaan elämäänsä liittyvistä tai itseä kiinnostavista aiheista. Blogi on laina englannista, jossa blog on lyhentymä weblog-sanasta. Osittaisia synonyymeja blogille ovat mm. weblogi, loki, verkkoloki, verkkopäiväkirja ja nettipäiväkirja.

   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy